Täysistunto 94/2006

Hallituksen esitys laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä laeiksi kuntajakolain muuttamisesta ja varainsiirtoverolain muuttamisesta

Hannes Manninen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain esitteleminen tälle salille on miellyttävä ja vähän historialliseltakin tuntuva tehtävä. Näin on kahdesta syystä.

Ensinnäkin edessä oleviin, ennen muuta väestön nopean ikääntymisen aiheuttamiin kunta- ja palvelurakenteiden uudistustalkoisiin on viimeistään nyt välttämätöntä käydä käsiksi. Siihen puitelaki antaa tavoitteet, välineet, puitteet ja aikataulun. Ratkaisujen lopullista sisältöä se ei sanele. Tässä suhteessa laki on mahdollistava. Kuntien vastuu jatkotyön onnistumisesta on todella suuri.

Toiseksi, harvan hallituksen esityksen tavoitteista on vallinnut niin laaja poliittinen yhteisymmärrys kuin tästä — tosin keinoista ollaan monta mieltä. Olihan kunta- ja palvelurakenneuudistusta valmistelleessa, yli 40 kokousta vuoden aikana pitäneessä johtamassani rakenneryhmässä mukana myös suurimpien oppositioryhmien edustus. Ryhmä saikin kesäkuun lopussa aikaan yksimielisen poliittisen sopimuksen puitelain sisällöstä. Tähän on syytä olla tyytyväinen. Nyt on tärkeää, että myös uudistuksen toimeenpanovaiheessa kyetään toimimaan mahdollisimman laajalla poliittisella yhteisymmärryksellä.

Puitelaki ei kaikkien mielestä ole riittävä. Ei minunkaan. Monta kohtaa olisin itsekin kirjoittanut toisin, mutta puitelaki riittää varsin hyvin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen käynnistymiseen. Juuri tämä on nyt tärkeintä. Laki kattaa tasapainoisesti kuntajaotuksen, kuntien eritasoisen yhteistoiminnan ja palvelujen tuotantotapojen kehittämisen tarpeet. Kaikkia näitä tarvitaan.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen valmistelussa on pyritty aitoon ja uudenlaiseen vuorovaikutukseen, josta valmista mallia ei ole ensin kirjoitettu kabineteissa ja sitten tuputettu ylhäältä alaspäin. Viime talvena käydyn laajan aluevaiheen jälki näkyy selvästi myös hallituksen esityksessä.

Arvoisa puhemies! Puitelain tavoitteet ovat selvät. Laadukkaat ja asukkaiden saatavilla olevat palvelut on turvattava koko maassa. Palvelujärjestelmän on oltava kattava ja taloudellinen. Tavoitteisiin pyrittäessä ja puitelain mukaisia järjestelyjä tehtäessä on huomioitava palvelujen laatu ja saatavuus, perusoikeuksien toteutuminen, kunnan asukkaiden itsehallinto ja osallistumismahdollisuudet sekä kielelliset oikeudet.

Kunta- ja palvelurakenteita vahvistetaan sekä yhdistämällä kuntia että lisäämällä kuntien yhteistyötä ja kokoamalla kuntaa laajempaa väestöpohjaa edellyttäviä palveluja. Niiden myötä palveluille voidaan saada riittävän vahva väestöllinen ja taloudellinen järjestämisperusta. Tämähän on ollut uudistuksen ydin alusta alkaen.

Kuntien yhteistoiminnan vahvistamiseksi kunnat voivat perustaa yhteistoiminta-alueita, jotka muodostuvat toiminnallisesta kokonaisuudesta. Puitelakiin sisältyy vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjatavoite perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyville sosiaalitoimen tehtäville. Vastaava tavoite oli jo Kansallisessa terveyshankkeessa, mutta se on toteutunut tuskastuttavan hitaasti, jos juuri ollenkaan. Samoin kunnan tai yhteistoiminta-alueen, jolla on ammatillisen koulutuksen järjestämislupa, asukasmäärän olisi oltava vähintään noin 50 000. Tätä asukasmäärää on epäilty ehkä eniten. Oman kokemukseni perusteella pidän tätä väestöpohjaa pikemminkin liian pienenä kuin suurena, jotta monipuolisen ammatillisen koulutuksen järjestäminen mahdollistuu.

Väestöpohjatavoitteesta voidaan poiketa pitkien etäisyyksien, saaristoisuuden tai kielellisten seikkojen vuoksi. Aina on myös oltava kysymys toiminnallisesta kokonaisuudesta, kun väestöpohjia arvioidaan. Keinot väestöpohjan saavuttamiseen ovat kuntien varsin vapaasti haettavissa kuntien yhdistymisistä erimuotoiseen yhteistoimintaan. Mikään ei estä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä myöskään sairaanhoitopiirien muodostamissa kuntayhtymissä. Käynnissä olevia kehittämishankkeita ei puitelain vuoksi pidä pysäyttää vaan vauhdittaa niissä rajoissa, joita puitelaki tarjoaa.

Puitelaissa mahdollistetaan myös laajaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen kokoaminen. Niitä varten maa jaetaan jatkossakin sairaanhoitopiirejä vastaaviin kuntayhtymiin. Näin voidaan kuntien niin halutessa turvata perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiivis yhteys. Samoin lain yhteydessä selvitetään kuntayhtymien rahoituksen uudistamista nykyistä ennakoivammaksi. Tämähän on ollut lukuisten kuntien pitkäaikainen toive. Puitelain mukaan kunta voi siirtää erikoissairaanhoidosta vastaavalle kuntayhtymälle myös muita tehtäviä.

Puitelain viimeistelyn yhteydessä ja etenkin julkisuudessa kysymys puitelain 7 §:ään perustuslaillisista syistä kirjatuista kuntalistoista on noussut elämää suuremmaksi. Kuntalistat eivät määrää palvelurakenneuudistuksen varsinaista ydintä, palveluiden järjestämisen ja tuottamisen uudistamista. Kunnat voivat organisoida ne haluamallaan tavalla ja keskenään järkevästi sopimillaan alueilla. Mainitut kuntalistat koskevat ainoastaan suunnitelmaa maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen sekä kuntarajat ylittävän palvelujen käytön parantamisesta laissa nimetyillä kaupunkiseuduilla. Minä luen listaa, ainakin osittain, enemmän siinä mainittujen kuntien laiskanläksynä kuin tavoiteltavana statuksen nousuna. Vastaava suunnitteluvelvoite koskee myös Pääkaupunkiseudun kuntia.

Puitelaki antaa vauhtia myös palvelujen tuotantotapojen ja organisoinnin kehittämiseen. Tässä kunnilta vuoden 2007 kesäkuun loppuun mennessä edellytettävät toimeenpanosuunnitelmat ovat keskeisellä sijalla. Suunnitelmien tarkemmasta sisällöstä säädetään vielä erikseen asetuksella. Niihin on sisällytettävä muun muassa väestö- ja palvelutarveanalyysi, suunnitelma kunnan keskeisten toimintojen järjestämisestä sekä selvitys palveluverkon kattavuudesta. Palvelujen tuotantotapojen arviointi on mielestäni myöskin tärkeää, jotta esimerkiksi palveluyrittäjät ja järjestökenttä voivat pidemmällä tähtäimellä varautua vastaamaan palvelutarpeisiin. Toimeenpanosuunnitelmat on laadittava ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Puitelaki sisältää myös säännöksen tietojärjestelmien kehittämisestä niin, että ne olisivat nykyistä yhteensopivampia. Samoin yhteispalvelua vauhditetaan.

Kuntien ja valtion yhteinen tehtävä on viime kädessä turvata kuntalaisten perusoikeuksien toteutuminen myös erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevissa kunnissa. Siihen pyritään laissa määritellyn arviointiryhmän toimesta. Menettely voidaan käynnistää heti lain voimaantulon jälkeen ensi vuonna, ja asetuksella tarkemmin säädettävien tunnuslukujen arviointi voi kohdistua myös voimaantuloa edeltävään aikaan. Erityisen vaikeassa asemassa olevien kuntien osalta puitelakiin kirjattujen toimien riittävyys arvioidaan vuonna 2009. Mikäli ne eivät ole riittäviä, tulee myös kuntajaon muuttaminen vastoin kunnan kantaa mahdolliseksi näissä poikkeuksellisissa tilanteissa kuntajakolain muutoksen myötä. Tässäkin siis kuntien oma toiminta tulee ratkaisemaan jatkotoimenpiteiden tarpeen.

Arvoisa puhemies! Puitelaki uudistaa myös valtion kuntapolitiikkaa. Tähän liittyy myös kysymys kunnan ja valtion välisestä tehtävänjaosta. Esityksessä ehdotetaan eräiden tehtävien järjestämis- ja rahoitusvastuun siirtämistä kunnilta valtiolle. Tosin ennakko-odotukseen nähden tulos jäi tässä melko vaatimattomaksi siitäkin huolimatta, että eräiden suuria kustannuksia aiheuttavien terveyspalvelujen osalta selvitystyö on vielä kesken. Myöskään kunnilta ei lopulta löytynyt yhteistä ja yksimielistä tahtoa laajempiin uudistuksiin tältä osin.

Merkittävää on, että kuntien tehtäviä ja niiden rahoitusta käsittelevä peruspalveluohjelma vakinaistetaan osaksi lakiin perustuvaa valtion ja kuntien neuvottelumenettelyä. Tämä tuo kuntapolitiikkaan lisää pitkäjänteisyyttä ja on omiaan hillitsemään uusien tehtävien antamista kunnille ilman riittävää rahoitusta.

Kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä tullaan uudistamaan nykyistä yksinkertaisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Uudistuksessa päätetään kuntien verotulopohjan vahvistamisesta siirtämällä verovähennyksiä valtion rasitukseksi. Tähän suuntaanhan on jo tämän hallituksen päätöksin kuljettukin.

Puitelakiin kirjattu tavoite hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistämisestä on ongelmallinen monessa suhteessa. Sen on osoittanut myös puitelain valmistelu. Tavoite koskisi valtionosuusjärjestelmän piirissä olevia käyttökustannusten valtionosuuksia, mutta se ei koskisi muun muassa korvamerkittyjä määrärahoja. Muutoinkin tullaan tarkoin selvittämään, miltä osin ja missä laajuudessa valtionosuuksia voidaan yhdistää ja mitä poikkeuksia tarvitaan. Tarkoituksena tässäkin on järjestelmän selkeyden parantaminen ja kuntien velvoitteiden ja rahoitusvastuun saaminen nykyistä paremmin tasapainoon peruspalvelubudjetoinnin hengessä.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen mahdollistaa osaltaan kuitenkin myös työntekijöiden nopea eläkkeelle siirtyminen. Samalla se korostaa tarvetta huolehtia kuntasektorin kilpailukyvystä työnantajana. Puitelain mukaan uudistukset toteutetaan  yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Kuntaliitosten ja eritasoisten yhteistoiminta-alueiden perustamisen yhteydessä koko henkilöstöllä on viiden vuoden irtisanomissuoja. Toisaalta palvelussuhdeturva ei voi olla ehdoton, vaan valmius tiettyihin, laissa määriteltyihin tehtävien muutoksiin on jatkossakin oltava.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen sisältyvät myös ehdotukset kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyen kuntajakolain ja varainsiirtoverolain muuttamiseksi. Vaikka nämä kaksi lakia ovat teknisesti ehtineet puitelain kanssa samaan junaan, eivät ne suinkaan ole ainoita. Päinvastoin, puitelaki sisältää lukuisia toimeksiantoja erityislainsäädännön muuttamiseksi.

Kuntajakolain kuntaliitoksia koskevat avustussäännökset ehdotetaan uudistettavaksi kokonaan sekä määrältään että perusteiltaan. Kuntia kannustetaan jatkossa väestömäärältään nykyistä selvästi suurempiin monikuntaliitoksiin. Yhdistämisavustukset porrastettaisiin yhdistyvän uuden kunnan kokonaisasukasmäärien, muiden kuin suurimman kunnan asukasmäärän ja kuntaliitoksessa mukana olevien kuntien lukumäärän mukaan.

Avustuksia myönnettäisiin etupainotteisesti. Avustuksia ei enää myönnettäisi vuoden 2013 jälkeen. Kuntaliitoksista mahdollisesti aiheutuvat valtionosuusmenetykset korvattaisiin täysimääräisesti viiden vuoden ajalta. Kuntajakolakiin sisällytettäisiin myös valtioneuvostolle harkintavalta olla hyväksymättä kuntien yhdessä esittämää epätarkoituksenmukaista liitosta.

Myös varainsiirtoverolakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että varainsiirtoveroa ei ole yleensä suoritettava lain toimeenpanoon liittyvissä kiinteistöjärjestelyissä laissa mainittujen edellytysten täyttyessä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi on syytä korostaa puitelain ja koko kunta- ja palvelurakenneuudistuksen prosessiluonnetta, jossa liike on yhtä tärkeää kuin päämäärä. Selonteko eduskunnalle kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteutuksesta ja tämän lain tavoitteiden toteutumisesta annetaan vuonna 2009. Suuntaa tulevalle näyttää jo kuntien suunnitelmien valmistuminen ensi vuonna.

Kunnissa, alueilla ja valtakunnan tasolla on tehty viimeisen vuoden aikana hartiavoimin arvokasta työtä sen varmistamiseksi, että laadukkaita palveluita olisi saatavilla myös tulevina vuosikymmeninä. Tästä on hyvä jatkaa tämän puitelain siivittämänä. Samalla on hyvä muistaa perustavoite:  se,  että me turvaamme kaikille laadukkaat peruspalvelut myös tulevaisuuden muuttuvissa olosuhteissa.

Kannan hieman huolta siitä, pystytäänkö jatkotyössä kiinnittämään huomio aidosti varsinaisiin tavoitteisiin eikä vain välineisiin ja välituloksiin. Kunta- ja palvelurakenne on lopulta vain väline palvelujen turvaamisessa. Osaltaan työtä toivottavasti vauhdittaa hiljalleen kohentuva kuntatalouden tila, mutta rakenteellisista tekijöistä aiheutuvia uudistustarpeita se ei vähennä, pikemminkin päinvastoin.

Uudistuksen motoksi sopivatkin mielestäni hyvin tunnetun laulun sanat: "Aika entinen ei koskaan enää palaa". (Ed. Zyskowicz: Eikö tätä laulua voisi laulaa?)


Tapani Tölli (kesk):

Arvoisa puhemies! Ihminen ja ihmisen tarvitsemat palvelut ovat kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ydinasia. Perustarkoitus on selkeä: palveluiden turvaaminen ja kehittäminen tasa-arvoisesti koko maassa.

Tuskin mikään uudistus on jo ennen aloitustaan saanut niin paljon jälkiviisautta kuin tämä. Monista epäilyistä huolimatta asiassa päästiin yksimielisyyteen. On annettava tunnustus asian käynnistämisestä ja valmistelusta. Harvoin on lakiesitystä valmisteltu niin, että lausuntoja pyydettäessä asia on aidosti avoin eikä yritetä tuputtaa läpi yhtä valmiiksi mietittyä ratkaisua. Jokaisen uudistuksen lähtökohta on tosiasioiden tunnustaminen, niin tässäkin. Se luo edellytykset korjata vanhaa ja rakentaa uutta.

Uudistus on välttämätön, jotta meillä toimisivat peruspalvelut, kuten terveydenhuolto, tulevaisuudessakin. Tässä mielessä tämän uudistuksen onnistumisessa on kysymys hyvinvointiyhteiskuntamme yhden peruspilarin vahvistamisesta. Käynnistävinä syinä uudistukseen ovat muun muassa kuntien eriytyvä meno- ja tulokehitys, toimintaympäristön muutos, ikärakenteen voimakas muutos, muuttoliike ja henkilöstön riittävyys. Uudistuksessa muoto ei ole pääasia vaan toimivuus.

On harmillista, että julkisuudessa keskustelu kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta keskittyi varsinkin alkuvaiheessa lähes pelkästään kuntarakennekeskusteluksi. Siinä asian ydin, ihminen, ihmisen tarpeet ja toimivat palvelut, tahtoi jäädä sivuosaan. On aina muistettava, että hallinto ja organisaatiorakenne ovat vain välineitä.

Puitelaki luo peruslinjat uudistukselle ja antaa muutokselle vahvan alkusysäyksen. Jo nyt muutos on liikkeellä, vaikka laki on vasta lähetekeskustelussa. Valmisteluvaiheessa esitystä on arvosteltu liian väljäksi. Ei puitelain tarkoitus olekaan olla kovin yksityiskohtainen. Puitelaki ei ole pakkolaki, mutta se antaa vahvan vastuun kunnille, jotka tulevat toimimaan uudistuksen muutosjohtajina. Muutokselle sinänsä ei ole vaihtoehtoa.

Puitelain tarkoituksena on vahvistaa kunta- ja palvelurakennetta, kehittää palvelujen tuotantotapoja, johtamista, ohjausta ja organisointia, uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä sekä tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtävänjakoa. Tavoitteena on hillitä menojen kasvua ja parantaa tuottavuutta. Muutoksen keinoja on kolme pääryhmää: kuntarakennemuutos, palvelurakennemuutos sekä toimintojen ja teknologian muutos. Mikään näistä ei riitä yksin, vaan tarvitaan näitä jokaista.

Uudistuksessa kiinnitetään vahva  huomio palveluiden järjestämispohjaan. Terveydenhoitopalveluille ja keskiasteen koulutuspalveluille on määritelty asukasmäärälle vähimmäisrajat. Tämä siksi, että järjestämispohjasta tulisi taloudellisesti, toiminnallisesti ja henkilöstön kannalta riittävä.

Kuntien onkin ensi kesäkuun loppuun mennessä tehtävä oman kuntansa osalta uudistuksen toimeenpanosuunnitelma. Tämä on tärkeimpiä osia uudistuksessa. Suunnitelma perustuu analyysiin, joka ulottuu aina vuoteen 2025 saakka. Suunnitelmassa kunnat määrittelevät oman tilansa ja sen perusteella ratkaisutavoitteensa. Mikään kunta, suurikaan, ei voi jäädä tämän ulkopuolelle. Valittavia yksittäisiä keinoja kunnille on monia, ja kaikki vaihtoehdot on syytä käydä läpi. Suunnittelun myötä ennakoitavuus paranee niin kuntalaisten, päättäjien kuin palveluntuottajienkin kannalta. Palvelujen uudistamista varten meillä on käytettävissä runsaasti tarkkoja tietoja ihmisistä, palveluista ja palvelutarpeista. Niiden nykyistä huomattavasti tehokkaampi käyttö mahdollistaa hyvien suunnitelmien tekemisen.

Toimeenpanosuunnitelmassa kukin kunta tuo esille sen, miten kunnan järjestämisvastuulla olevat palvelut saavat riittävän järjestämispohjan. Perusterveydenhuollossa ja siihen kiinteästi liittyvissä sosiaalitoimen tehtävissä on oltava vähintään noin 20 000 asukkaan raja ja ammatillisessa koulutuksessa vastaavasti 50 000 asukkaan raja. Niistä voidaan poiketa perustelluista syistä, joten tässäkään muoto ei ole toimivuutta tärkeämpi, vaan erilaiset olosuhteet otetaan huomioon. Muotokriteerin täyttymisen vuoksi ei ketään ole syytä pakottaa luopumaan tehokkuudesta ja toimivuudesta.

On hyvä, että yhteistoiminta-alueen toteuttamisessakin on erilaisia organisatorisia vaihtoehtoja. Merkittävä osa tehtävistä voidaan koota myös maakunnalliselle tasolle. Väestöpohjatavoite voidaan saavuttaa myös sopimalla tehtävien hoidosta sairaanhoitopiirin kanssa.

Maakuntakeskuksien ja niiden ympäristökuntien yhteistyövelvoite parantaa palvelujen toimivuutta ja talouskasvun edellytyksiä. On syytä todeta, että tämäkin perustuu aitoon yhteistyöhön eikä minkään kunnan saneluun. Se ei ole myöskään ylhäältä tuleva ennakkopäätös uudesta kunnasta. Ilman aitoa paikallista halua ja luottamusta ei saada mitään aikaan.

Arvoisa puhemies! Vapaaehtoisia kuntaliitoksia vauhditetaan tuhdilla määräaikaisella porkkanarahajärjestelmällä, joka tukee suurempien kuntakokonaisuuksien syntymistä ja monikuntaliitoksia. Keskustan eduskuntaryhmä tukee selkeästi vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja rohkaisee niitä selvittämään ja toteuttamaan. On kuitenkin tutkittu tosiasia se, että kuntakoko ei ole ratkaiseva eikä se saa olla itsetarkoitus. Olennaista on se, miten palvelut on järjestetty ja miten ne toimivat. Pelkkä hallinnollinen kuntaliitos ei ratkaise ongelmia, vaan tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Palvelurakenteen ja toimintojen muutos ovat onnistuneen kuntaliitoksen edellytyksiä. On tärkeää, että uusi, suurikin kunta on ihmisen mittainen, toimivan kansanvallan kunta.

On välttämätöntä, että porkkanarahojen lisäksi kuntaliitoksia ja yhteistyötä edesautetaan muun muassa poistamalla niiden hidasteita valtionosuusjärjestelmästä ja lainsäädännöstä.

Arvoisa puhemies! Merkittäviä tuloksia voi odottaa palvelutoimintojen uudistamisessa. Tuottamistapoja tulee uudistaa ennakkoluulottomasti. Uuden teknologian mahdollisuudet tuovat merkittäviä parannuksia. Palvelujen tuottamisessa yrittäjyyden vahvistaminen tuo selvää lisäarvoa. Tilaaja—tuottaja-ajattelusta saadut kokemukset ovat lupaavia, ja niitä on syytä laajentaa. On syytä kuitenkin muistaa, että palvelujen tuottajasta riippumatta järjestämisvastuu säilyy aina kunnalla.

Puitelaki vakauttaa ja uudistaa valtion kuntapolitiikkaa muun muassa vakinaistamalla peruspalveluohjelman osaksi lakiin perustuvaa valtion ja kuntien neuvottelumenettelyä. Tehtävien ja voimavarojen on oltava tasapainossa. Puitelakiesityksessä kuntien ja valtion välisen tehtävienjaon uudistaminen jäi odotuksia selvästi pienemmäksi.

Kuntien rahoitusjärjestelmä uudistetaan puitelain hyväksymisen jälkeen. Sen tulee sisältää toimiva tuloverojärjestelmä, riittävä verotulojen tasaus ja nykyistä paremmin erilaiset olosuhteet huomioon ottava valtionosuusjärjestelmä.

Lähitulevaisuudessa väistämätön asia on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen uudistaminen. Emme voi välttyä siltä, että yksilön vastuuta tulee tarkastella uudelleen. Myös erilaisten yhteisöjen merkitys korostuu.

Arvoisa puhemies! Tämä suuri uudistus onnistuu ja tuo tuloksia, kun se toteutetaan myös yhteistyössä henkilöstön kanssa. Muutos on henkilöstön kannalta varsin turvallinen, koska siinä on varsin vahva irtisanomissuoja muutostilanteessa. Muutos on turvallinen myös palvelujen käyttäjien kannalta, koska tavoitteena on palvelujen laadun ja saatavuuden turvaaminen.

Arvoisa puhemies! Keskusta haastaa toiset puolueet, kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat sekä muut toimijat määrätietoiseen ja kauaskantavaan uudistustyöhön. On kysymys ihmisestä ja palveluista sekä niiden tulevaisuudesta.


Jouni Backman (sd):

Arvoisa puhemies! Suomalaisilla kuntapäättäjillä on nyt mahdollisuus tehdä historiaa, historiaa siksi, että edellinen vastaava yritys lainsäädännön pohjalta oli 40 vuotta sitten vuonna 67. Esitelty puitelaki antaa hyvät mahdollisuudet uudistukselle. Tämä ei ole vain tämän hallituksen hanke, vaan yli vaalikausien menevä suuri kansallinen projekti. Tulevaisuuden haasteisiin on vastattava tässä ja nyt.

Haluan tässä yhteydessä kiittää yli puoluerajojen siitä aktiivisuudesta ja oikeasta asenteesta, joka  on  ollut  tätä hanketta kohtaan. Samalla toivon, että tuo asenne jatkuu myös käytännön toteutuksessa. Nyt ei ole mahdollisuutta puoluepoliittiseen taktikointiin, ei valtakunnallisesti, ei myöskään paikallisesti. Toivon myös, että erilaiset vanhat hokemat ja vanhat asenteet voitaisiin tässä yhteydessä heittää vihdoinkin romukoppaan. Haluan myös kiittää erityisesti työparia, ministeri Mannista ja Rakel Hiltusta, jotka ovat tehneet kesähelteillä suuren työn sitkeydellä ja taidolla luotsaten hankkeen, jota pidettiin lähes mahdottomana, tähän vaiheeseen.

Tiedän myös, en arvaa vaan tiedän, että täällä nousee epäileviä tuomaita, jotka ilmoittavat, että väärin sammutettu. Heille sanon jo tässä vaiheessa, että kertokaa, mitä olisi pitänyt tehdä enemmän, millaista pakkoa tästä eteenpäin pitäisi käyttää näiden asioiden eteenpäinviemiseksi. Sosialidemokraatit luottavat tässäkin kunnalliseen itsehallintoon mutta pitävät hyvänä, että hallitus varaa itselleen mahdollisuuden tarkastella tilannetta kansallisesti muutaman vuoden päästä.

Kuntien toimintaympäristö on muuttunut ja muuttuu. Monet haasteet väestön ikääntymiseen, uusiin palvelutarpeisiin, myös uuteen teknologiaan tai kilpailuttamiseen liittyen vaativat uusia ratkaisuja. Yhdyn ed. Tölliin siinä, että nyt pelkkä kuntarakenteen uudistaminen ei riitä. Tarvitaan myös palvelurakenteen uudistamista. Mutta sosialidemokraattien viesti on selvä: Pelkkä palvelurakenteen uudistaminen ei riitä, nyt tarvitaan myös kuntarakenteen uudistamista. Tarvitaan nämä molemmat.

Pelkästään uusien välineiden tai rakenteiden käyttöönotto vanhoihin toimintatapoihin ei riitä, ja se voisi olla huonoin vaihtoehto, mitä nyt tehdään. Vanhat toimintatavat yhdistettynä uusiin välineisiin tuovat vain tehottomuutta lisää. Toimintatapojen riittävä uudistaminen on mielestäni mahdollista vain riittävän suurissa organisaatioissa. Vain suurissa organisaatioissa on riittävä asiantuntemus ja riittävät resurssit tehdä suurempia kehittämishankkeita.

Tässä yhteydessä toimintatapoihin liittyen haluan sanoa hyvin selvästi, että sosialidemokraatit eivät tule hyväksymään itsetarkoituksellista kuntien palvelujen ulkoistamista ja yksityistämistä, ja pidämme yhtenä suurena saavutuksena tässä lakiesityksessä sitä, että tällaiset pyrkimykset pystyttiin estämään.

Arvoisa puhemies! Perustuslain mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, peruskuntiin. Näin olkoon myös jatkossa. Perustuslain mukaan kunnan asukkailla tulee olla itsehallinto itseään koskeviin, oman kunnan asioihin. Tämä kansalaisten perustuslain mukainen tasavertaisuus edellyttää, että kaikilla on oikeus olla riittävän vahvan ja toimintakykyisen, aitoon itsehallintoon perustuvan kunnan jäsen. Valtiovallan on tämä oikeus tarvittaessa kaikille suomalaisille turvattava. Aito itsehallinto edellyttää riittävän itsenäistä päätöksentekokykyä niin taloudellisesti kuin myöskin toiminnallisesti. Riittävän suuri kuntakoko ei ole itsetarkoitus, se on väline aidon itsehallinnon vahvistamiseen myös tulevaisuudessa.

Haluan korjata yhden yleisen virheluulon liittyen suureen kuntakokoon. Se ei merkitse läheisyyden vähentämistä sen paremmin päätöksenteosta kuin palveluistakaan. Kuntalaisten osallisuutta on kaikissa vaihtoehdoissa lisättävä. Päätöksentekoa on vietävä lähemmäs kuntalaisia erilaisen osallisuuden kautta, ja kun suurimmissa organisaatioissa hyödynnetään muun muassa uutta viestintäteknologiaa ja palautejärjestelmiä, myös tämä osallisuus on paremmin turvattavissa.

Toinen harhaluulo liittyy siihen, että kun tehdään suurempia organisaatioita, palvelut keskitetään ja ne menevät fyysisesti kauemmas. Näin ei välttämättä ole, ja tästä pitää pitää kiinni tulevissa uudistuksissa. Päinvastoin suurempi organisaatio ja siitä tulevat hyödyt mahdollistavat sen, että palveluverkko säilytetään nykyistäkin kattavampana.

Eräs tärkeä asia itsehallinnossa on läpinäkyvyys. Kunnallisen itsehallinnon on perustuttava peruskuntien itsehallintoon ilman erilaisia monimutkaisia, byrokraattisia ja läpinäkymättömiä hallinto- ja päätöksentekoportaita. Vallan ja vastuun on oltava samassa paikassa, peruskunnassa. Suurempi kuntakoko poistaa tarpeen luoda näitä läpinäkymättömiä monimutkaisia byrokraattisia rakenteita. Voin tunnustaa, että entisenä kuntaministerinä ja oman kotikaupunkini Savonlinnan oman valtuustoryhmäni puheenjohtajana en enää tänä päivänä tiedä, missä kaikissa elimissä päätetään omaa kuntaani ja itseäni koskevista asioista. Miten niin sanottu tavallinen kuntalainen kestää enää tässä päätöksentekojärjestelmässä mukana? Palvelujen laadun lisäksi kustannustehokkuutta on myös helpompi valvoa mahdollisimman suoran päätöksenteon avulla. Se on myös osa kustannustehokkuutta.

Arvoisa puhemies! Vahvatkin peruskunnat tarvitsevat yhteistyötä. Osa kuntien tehtävistä, aivan kuten tässä lainsäädännössäkin todetaan, edellyttää yhteistoimintaorganisaatioita. Näidenkin osalta on selkeästi viestitettävä, että päällekkäisiä ja turhia rakenteita tulee yhteistyönkin osalta purkaa ja välttää.

Kuntien tehtävänä on ensisijaisesti peruspalvelujen tuottaminen, mutta sen lisäksi niillä on tänään ja tulevaisuudessa entistä enemmän myös kasvun edellytysten luominen ja vahvistaminen tärkeänä osana. Kasvukeskusten mahdollisuuksia oman alueensa kehityksen moottoreina on vahvistettava ja rajoittavia tekijöitä vähennettävä. Tämä ei koske vain valtakunnanosakeskuksia, ei vain maakuntakeskuksia, vaan myös monia seudullisia keskuksia. Kansallisestikin erityinen tarve on huolehtia Pääkaupunkiseudun toimintaedellytyksistä. Tämä on kaikkein kiireellisin asia kansallisesta näkökulmasta.

Puitelain lähtökohta luontaisiin työssäkäyntialueisiin perustuvasta kuntarakenteesta on sosialidemokraattien mielestä hyvä lähtökohta. Yhteistoimintavelvoitteen asettaminen eräille kaupunkiseuduille ei suinkaan merkitse sitä, etteikö muilla seuduilla pitäisi myös edetä. Keskuskaupunkien rooli ja erityisesti asenne on tässä äärimmäisen tärkeä. Nyt tarvitaan yhtä aikaa sekä määrätietoisuutta että nöyryyttä, jotta seudullisesti päästään eteenpäin.

Kuntien toiminnalle on oltava kansalaisten tasavertaisuudenkin turvaamiseksi yhdenmukaiset puitteet. Täytyy muistaa, että vasta 30 vuotta sitten kuntalaki vuonna 76 yhdenmukaisti kaupunkien ja maalaiskuntien lainsäädännön. Perusratkaisuiltaan tulevaisuudessakaan erilaisia malleja ei voi olla. Puitelain peruskuntamalli turvaa jatkossakin parhaiten suomalaisen kunnallisen itsehallintomallin säilymisen ja kehittämisen. Paikalliset ja alueelliset erityisolosuhteet on mahdollista puitelain mukaan ottaa huomioon. Kuntien ei tarvitse olla saman kokoisia ja samanlaisia, mutta niiden on toimittava samojen periaatteiden mukaisesti ja kyettävä tarjoamaan kansalaisille niin kattavat ja hyvät peruspalvelut kuin myös mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Kuntien talousongelmien perussyy ei ole tulo- vaan kustannuskehityksessä. Puitelain rakenne- ja toimintatapauudistukset tarjoavat mahdollisuuden menojen kasvun hillitsemiseen. Läpinäkyvyyttä ja kustannustehokkuutta rahoitusjärjestelmissäkin on lisättävä. Puitelaki poistaa myös yhdistymisen ja yhteistyön esteitä, jotka ovat jarruttaneet tähän saakka monia uudistuksia.

Kansalaiset eli kuntalaiset ovat, näin uskon, jopa päätöksentekijöitä valmiimpia uudistuksiin. Heidän toiveisiinsa on nyt vastattava. Uudistusten onnistunut läpivienti ei ole mahdollista ilman henkilöstön mukanaoloa jo suunnitteluvaiheessa. Tältä osin puitelain viiden vuoden irtisanomissuoja henkilöstölle luo mielestämme tarvittavaa vakautta ja turvallisuutta.

Arvoisa puhemies, lopuksi: Aikataulu uudistukselle ei ole ensisijainen tekijä, mutta nyt ei ole mahdollisuutta jäädä odottelemaan. Haluan todeta, että savolainen "aloittamista vaille valmis" projekti ei ole nyt mahdollinen. Nykyiset rakenteet murtuvat, kuten ministeri Manninen on todennut, hyvin nopeasti alta pois. Puitelaki kehottaakin kuntaliitoksissa ripeyteen antamalla nopeasta toiminnasta tuntuvan taloudellisen hyödyn. Nyt on aika toimia. Tämä tarjous ei toistu.


Jan Vapaavuori (kok):

Arvoisa herra puhemies! Parasta Paras-hankkeessa on se, että se käynnistettiin. Hallitus ansaitsee tästä vilpittömän tunnustuksen. Erityisesti kuntaministeri Hannes Manninen ja SDP:n pääneuvottelija Rakel Hiltunen ansaitsevat kiitoksen myös siitä, että asiassa on päästy näinkin pitkälle. Se, että jo täydelliseen umpisolmuun ajautumassa ollut hanke on onnistuttu pusertamaan  puitelain muotoon, ei ole vähäinen saavutus.

Kuntaministerin viimeviikkoiset lausunnot, joiden mukaan puitelaki pelastaa kuntien palvelut, ovat kuitenkin täyttä humpuukia. Puitelaki on eräänlainen kaikkien kompromissien äiti, joka toki pakottaa miettimään asioita ja ohjaa kohti järkevämpää toimintaa, luo edellytyksiä kuntasektorin järkeistämiselle ja tuottavuuden parantamiselle, mutta ei yksinään pelasta mitään. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä puitelaki on askel oikeaan suuntaan, mutta olisi voinut olla jämäkämpi. Tämä puitelaki on silti hyvä alku — tai se voi olla sitä, jos se otetaan kuntakentällä tosissaan.

Kuntaministeri Manninen ennakoi viime viikolla, että kuntakartaltamme katoaa lähivuosina sata  kuntaa.  Hänen mukaansa hallinnollisten yksikköjen määrän supistuessa vapautuu voimavaroja päällekkäisyyksien purkamisesta varsinaisiin palveluihin. Koska kyse on keskustalaisen kuntaministerin linjauksista ja keskustalaisen pääministerin johdolla annetusta lakipaketista, koko keskustan kentän on pakko olettaa olevan tässä tosissaan. Ainakin minä iloitsen jo etukäteen siitä, kuinka keskustaväki Sirkka-Liisa Anttilasta Mauri Pekkariseen tulee hallituksen linjauksiin sitoutuneena viemään tätä ilosanomaa maakuntiin ja vakuuttamaan mahdollisesti epätietoisia keskustalaisia kuntavaikuttajia kuntaliitosten siunauksellisuudesta. (Välihuutoja)

Hyvänä esimerkkinä jo tapahtuneesta kehityksestä voidaan mainita Salon seudun yhdentoista kunnan yhteistyö, jossa on syntymässä uusi vahva peruskunta aidon työssäkäyntialueen pohjalta. Kuntaliitos on siellä mielekäs jo siksi, että kunnilla on takanaan pitkä yhteistyö muun muassa palveluiden tuottamisessa eikä yhteistyön muunlainen syventäminen olisi johtanut kuin kymmenien uusien järjestelmien luomaan armottomaan sopimusviidakkoon. Yhtenä kuntana Suur-Salo voi tulevaisuudessa purkaa kuntayhtymät ja palauttaa palvelut peruskuntaan ja valtuuston suoraan ohjaukseen.

Nyrkkisäännön mukaan Pääkaupunkiseutu tuottaa maan bruttokansantuotteesta kolmasosan, kaksikymmentä seuraavaksi suurinta kaupunkia toisen kolmasosan ja muu maa kolmannen kolmasosan. Kaikkia näitä kolmanneksia tarvitaan. Sen sijaan vastakkainasettelua näiden välillä ei tarvita. Valtion kuntapolitiikassa onkin myös uskallettava panostaa maamme kasvun moottoreihin, jotta syntyy sitä jaettavaa, jonka avulla palvelut voidaan taata myös siellä, missä olosuhteet ovat haasteellisemmat. Aivan yhtä hedelmätöntä on jatkaa keskuskaupunkien ja niiden kehyskuntien välistä kädenvääntöä. Jokainen keskuskaupunki tarvitsee kehyskuntiaan ja jokainen kehyskunta keskuskaupunkiaan. Molempien etu on, että tämä yhteys tunnustetaan.

Puitelaissa on erityinen suunnitteluvelvoite seitsemälletoista eri kaupunkiseudulle. Sen lisäksi siinä on oma pykälä erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa oleville kunnille. Huomionarvoista on, että enemmistö maamme kunnista ei kuulu kumpaankaan näistä ryhmistä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä onkin huolissaan siitä, minkä viestin tämä laki antaa erityisesti monille keskisuurille kaupungeille ja maakuntien kakkoskaupungeille. Esimerkiksi Lohjan, Rauman, Vammalan, Forssan, Kouvolan, Savonlinnan, Kemi-Tornion tai Keski-Uudenmaan seuduilla on pitkälti samat haasteet kuin niitä isommissa keskuksissa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee vahvasti hanketta kaupunkikeskusten ja niiden kehyskuntien paremmasta yhteistyöstä. Se haluaa kuitenkin varoittaa harjoituksen ylibyrokratisoitumisesta. Tavoitteena tulee olla hallinnon yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen, ei lukuisien vaikeasti hallittavien ja isännättömien kuntayhtymien tai muiden keinotekoisten konstruktioiden perustaminen ilman, että siitä on todellista lisäarvoa. Kuntataloudessa ei ole kyse kuntien taloudesta sinänsä, vaan suomalaisten oikeudesta hyviin palveluihin, kuten vanhainkoteihin, terveyskeskuksiin, päiväkoteihin ja peruskouluihin. Hallinto erilaisine kunta- ja muine rajoineen on aina järkevän toiminnan apuväline, ei itseisarvo sinänsä.

Kuntakartan tulisi olla myös sellainen, että se antaa eväät kilpailukyvyn vahvistamiselle ja kasvun vauhdittamiselle. Hallintoa ohentamalla ei aina saada merkittäviä kustannusetuja palvelutuotannossa. Keinotekoiset kuntarajat tai toimimaton yhteistyö ovat kuitenkin usein merkittävä este maankäytön, asumisen ja liikenteen järkevälle yhteensovittamiselle sekä saumattoman elinkeinopolitiikan harjoittamiselle.

Kuntaministerin tuoreen lausunnon mukaan rahat loppuvat ja palvelut romahtavat, jos mitään uudistuksia ei tehdä. Tästä on helppo olla samaa mieltä, samoin kuin siitä kuntaministerin lausunnosta, jonka mukaan kuntien nykyinen taloustilanne on hyvin vaikea. Haluan kiittää tästä rehellisyydestä olkoonkin, että se kertoo samalla karua kieltä punamultahallituksen onnistumisesta kuntapolitiikassa.

Kuntataloutta voidaan, ainakin periaatteellisella tasolla, tervehdyttää kolmella eri tavalla. Ensinnäkin kuntasektorille voidaan ohjata lisää varoja. Tähän puitelaki ei anna vastausta. Kuntien rahoitusongelmaa yritetäänkin tässä kohentaa ilman rahaa. Puitelaissa viitataan aikomukseen vahvistaa kuntien verotulopohjaa. Valtionosuuksista vähennetään samassa yhteydessä tosin sama summa, kuten kuntaministeri itsekin on myöntänyt. Lisää rahaa ei siis ole tulossa.Kokoomus suhtautuu silti ennakkoluulottomasti kuntien veropohjan vahvistamiseen ja tukee valtionosuusjärjestelmän uudistamista nykyistä yksinkertaisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Järjestelmää on muuten sitä helpompi yksinkertaistaa, mitä vähemmän kuntia meillä on. Eri hallinnonalojen valtionosuuksien yhdistäminen ei myöskään ole ongelmatonta. Kokoomus edellyttääkin, että sen vaikutukset arvioidaan huolella ja että eduskunnan asianomaiset valiokunnat tarkastelevat asiaa perusteellisesti osana alkavaa puitelain eduskuntakäsittelyä. Toistamme samalla täysin ehdottoman kantamme siitä, että kuntien osuus yhteisöverosta tulee säilyttää jo puhtaasti asian elinkeinopoliittisen merkityksen takia.

Toiseksi kuntataloutta voidaan vahvistaa vähentämällä kuntien menoja aiheuttavia tehtäviä. Tähänkään puitelaki ei anna vastausta. Vaikka eräitä kuntien tehtäviä ollaankin siirtämässä valtiolle, valtio ottaa samassa yhteydessä paitsi tehtävät myös niihin osoitetut varat. Kuntataloutta tämäkään ei juuri lämmitä. Kaikkein kriittisintä on kuitenkin edelleen saada kuntien menokehitys hillittyä selkeästi nykyistä alemmalle tasolle. Jos ja kun kuntien palvelut oikeasti halutaan pelastaa, on ehdottoman olennaista, ettei valtiovalta enää säädä kunnille yhtään uutta tehtävää ilman, että se osoittaa sille sataprosenttisen rahoituksen.

Kolmanneksi voidaan kehittää kuntasektorin sisäistä tuottavuutta. Juuri tästä ja itse asiassa melkein ainoastaan tästä puitelaissa on kysymys. Tätä ei sinänsä pidä lainkaan väheksyä. Kuntasektorin tuottavuuden osalta palvelurakenne on vähintään yhtä tärkeä kuin kuntarakenne. Paras-hankkeessa onkin kiinnitetty suhteettoman suurta huomiota muun muassa pienten kuntien asemaan ja niitä koskevaan kuntaliitosjänkkäämiseen, kun huomattavasti tärkeämpää olisi ollut pohtia sitä, miten palvelutuotantoa muutoin voitaisiin tehostaa.

Kunnallisten palvelujen osalta tärkeintä on laatu, saatavuus ja kustannustehokkuus, kun taas sen, kuka tai mikä palvelut tuottaa, pitäisi olla puhtaasti tarkoituksenmukaisuuskysymys. On kuitenkin selvää, että kilpailuelementti on tuotava vahvemmin osaksi poikkeuksellisen suljettua julkista sektoriamme. Voisimme myös varmasti käyttää paljon nykyistä enemmän kolmannen ja yksityisen sektorin palveluja, harjoittaa tuloksellista kumppanuutta sekä luoda markkinoita muun muassa hoivayrittäjyydelle.

Arvoisa puhemies! Kokoomus on koko Paras-hankkeen ajan vaatinut, ettei  kuntien  ja  valtion väliin  luoda  uusia hallintorakenteita. Tarvitsemme  parempia  palveluja,  mutta  emme  lisää veroja, virkoja emmekä vaaleja. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei tyrmää puitelakia sinänsä. Olemme kuitenkin ylen hämmästyneitä siitä hallituksen retoriikasta, jonka lakiesitys on saanut aikaan. Aitoon punamultatyyliin molemmat päähallituspuolueet ovat kilvan rientäneet julistamaan itsensä hankkeen voittajiksi. Samalla on annettu ymmärtää, että kaikki kuntien huolet ovat taakse jäänyttä elämää.

Totuus on kuitenkin hallituksen propagandaa kummallisempaa. Kuntarakennetta koskevat velvoitteet ovat keskustan vastustuksen takia varsin löysiä. Demareiden muutosvastarinnan takia edistysaskeleet palvelutuotannon monipuolistamisen saralla jäivät vaatimattomiksi. Lisäksi auki jäänyt rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen asettaa koko hankkeen ylle niin ison kysymysmerkin, että vielä on ennenaikaista kovin suurella varmuudella arvioida uudistuksen lopullisia vaikutuksia. Sen sijaan, että väitetään molempien päähallituspuolueiden voittaneen, olisi rehellisempää todeta, että molemmat hävisivät, ainakin osin. (Ed. Gustafsson: Ei tämä sovi ollenkaan teidän puheeseenne nyt, tämä on ihan irrallinen asia!)

Olennaista nyt on kuitenkin varmistaa se, ettei lopullinen häviäjä ole tavallinen kuntalainen. Kyse on hyvin vakavasta asiasta. Kyse on vanhustenhuollosta, kyse on terveyskeskuksista, kyse on päiväkodeista, kyse on peruskouluista. Kyse on koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Siksi kokoomus on tätä lakia koskevasta tietystä kriittisyydestään huolimatta valmis rakentavasti ja yhteistyöhakuisesti osallistumaan hankkeen jatkotyöhön, koska vielä ei ole pelastettu mitään, koska nyt työ vasta alkaa.


Annika Lapintie (vas):

Herra puhemies! Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen haasteena ovat olleet eräät isot, ennakoitavissa olevat ongelmat. Suomen väestö vanhenee nopeasti, ja yhdistyneenä väestön vähenemiseen siitä syntyy huomattava ongelma muun muassa palvelujen turvaamisessa varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kysymys ei ole vain taloudesta vaan myös henkilöstön saatavuudesta, jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Samaan aikaan kasvavilla kaupunkiseuduilla sittenkin pitkälti hevosvetoiseen aikakauteen perustuva kuntajaotus ei vastaa nykyajan työssäkäyntiä ja palvelujen käytön tarpeita.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tärkein tavoite on pystyä takaamaan kuntapalvelut asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta kaikille kuntalaisille. Parhaiten tämän toteuttaisi vahva peruskunta, joka perustuu luonnollisiin työssäkäynti- ja asiointialueisiin.

Herr talman! Vi i vänsterförbundet tycker att målet med kommunreformen borde vara att trygga servicen för alla, oberoende av var i Finland man råkar bo eller hur förmögen man är. Det här kan bäst garanteras genom starka baskommuner som baserar sig på naturliga regioner, där människorna rör sig i sin vardag på grund av arbete eller sköter sina angelägenheter. Fungerande demokrati förutsätter att invånarna kan påverka direkt. Så är det inte alltid i kommunalt samarbete, där beslutsfattandet har fjärmat sig långt ifrån kommunfullmäktige och dess förtroendevalda.

Hallituksen esityksessä on käyty ongelmia läpi huolellisesti. Siinä mielessä se on seikkaperäinen. Mutta siinä vaiheessa, kun olisi tullut johtopäätösten aika, puhti on loppunut. Hallitus on vaalien pelossa luopunut täysin ohjauksesta ja jättänyt kuntien omien päätösten varaan sen, mitä tästä milläkin seudulla tulee.Kunnille on jätetty varsin väljät puitteet. Hallituksen esityksen perusteluissa kyllä puhutaan toistuvasti tarpeesta yhdistää kuntia, mutta ainoaksi keinoksi on otettu se, miten nyt aiempaa selvemmin tuetaan useamman kunnan strategisia liitoksia.

Kuntia ohjaa valinnoissaan oikeastaan tällä hetkellä vain tyhjän kukkaron diktatuuri. Valtio on pannut kunnat ahtaalle. Kunnat velkaantuvat yhä voimakkaasti. Oletus tilanteen paranemisesta nojaa epärealistisiin odotuksiin kustannusten nousun hidastumisesta.

Hallitus kehuu antaneensa kunnille rahaa enemmän kuin koskaan. Todellisuudessa rahan lisäys on veromenetysten hyvittämistä ja korvausta tehtävien laajennuksesta. Sen sijaan aikaisemmilta vuosilta kertynyttä indeksikorotusten vajausta tämä hallitus on vuosittain kasvattanut eikä pienentänyt.

Tyhjän kukkaron diktatuuri johtaa harvoin välittömiin rakenteellisiin uudistuksiin. Ainakin ensi vaiheessa se johtaa velkaantumiseen ja palveluiden karsimiseen. Onko tämä kuntien talousahdinko nyt sitten ymmärrettävä niin, että hallitus ajaa kuntia yhteen tyhjän kukkaron diktatuurilla? Pakkoliitos se on sellainenkin!

Kunta- ja rakenneuudistuksia ei voida toteuttaa ilman, että samaan aikaan taataan kuntien riittävä rahoitus, jolla taataan kaikille tasa-arvoiset kuntapalvelut. Riittävä rahoitus turvaa sen, että uudistusta toteutettaessa on mahdollista huomioida kuntakohtaiset erot ilman, että kuntalaisten tasa-arvoa vaarannetaan. Pääkaupunkiseudun, muiden suurten kasvukeskusten sekä taloudellisessa ahdingossa olevien heikkojen kuntien erityistarpeet on arvioitava erillisinä kysymyksinä.

Kainuun maakuntakokeilu on ollut mielenkiintoinen. Siitä on tullut hyviä tuloksia niin palvelujen järjestämisen suhteen kuin kustannustenkin suhteen. Esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen on tuonut monia etuja. On kyetty vakinaistamaan määräaikaisia työntekijöitä luomalla 130 hengen varahenkilöjärjestelmä. Yksittäiset kunnat eivät olisi siihen pystyneet.

Kainuun vaaleilla valittu maakuntavaltuusto on ollut parempi ratkaisu kuin peruskuntien edustajista ja usein niiden virkamiehistä kootut yhteistyöelimet.

Sen sijaan jatkon suhteen on syytä pitää silmät auki. Kainuun maakunnan rahoitus on kiinni kuntien yhteisestä halusta, kunkin kunnan valtuustosta. Ei ole sanottu, että sen jälkeen kun vastuu palveluista on siirretty pois itseltä, peruskunnissa ollaan yhä ihastuneita maksajan roolista. Kunnilla on itsellä mielessä monia muita tärkeitä kohteita, joihin ne haluaisivat käyttää rahaa. Myöhemmin voidaan ajautua pahaan ristiriitaan siksi, että päätös palveluista tehdään maakunnan tasolla, mutta rahat tulevat peruskunnilta.

Hallituksen esitykseen sisältyy suunnitteluvelvollisuus eräillä kaupunkiseuduilla. Ei ole kovin merkittävä edistysaskel, että 7 §:ssä luetellut kaupunkiseutujen kunnat laativat suunnitelman maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisesta ja että kuntarajat ylittävää palvelujen käyttöä parannetaan. Lopputuloksen on läpäistävä sellaisenaan kunkin yksittäisen kunnan päätöksenteko, jolloin suunnitelman sisältö määräytyy sen mukaan, mihin kukin kunta erikseen haluaa suostua.

Pääkaupunkiseudun  kannalta  oleellista  ei ole vain Espoon, Helsingin, Kauniaisten  ja  Vantaan yhteinen  kehitys.  Kehyskunnat  nivoutuvat  yhä tiiviimmin  yhteen Pääkaupunkiseudun kanssa, ja tulevaisuuden  väestönkasvu suuntautuu yhä enemmän juuri kehyskuntiin. Valiokunnassa on syytä pohtia,  miten  koko  metropolialuetta kehitetään ottaen huomioon muun muassa liikennejärjestelyt. Työmatkojen pidentyminen lisää myös ympäristöongelmia.

Kaupunkiseuduilla on havaittavissa selvää eriytymiskehitystä. Pahimmillaan se voi merkitä veronmaksukykyisten kansalaisten hakeutumista yhteen ympäryskuntaan, kun taas sosiaalinen asuntotuotanto jää helposti keskuskunnan vastuulle. Jos kilpailu hyvistä veronmaksajista kiristyy, voi lopputuloksena olla, että sosiaalinen vastuu häviää kaikilta kunnilta. Minusta tämän kaltaista erittelyä olisi kaivattu hallituksen esitykseen.

Keskuskunnissa on luonnostaan sellaisia palveluja, joita myös kehyskuntien asukkaat jo nykyäänkin käyttävät. Hallituksen esitys ei kuitenkaan sisällä osviittaa siitä, miten kustannukset tulisi jakaa, vaikka halutaan parantaa palvelujen käyttöä yli kuntarajojen.

Kuntien yhtäpitävistä päätöksistä maankäytössä ja liikenteessä havainnollisen esimerkin antaa Pääkaupunkiseutu. Helsinki päätyi liikenteen osalta aikoinaan metron rakentamiseen. Espoo päätyi siihen nyt yli kolme vuosikymmentä myöhemmin, ja idän suunnalla metron päätepysäkiltä voi karrikoiden sanoa alkavan talousmetsän. Suunnitteluvelvollisuus ei vielä takaa hyvää suunnitelmaa saati yhteistä toteutusta. Kun päätöselimiä on useampia, niin mikään ei takaa, että ne päätyvät samaan.

Esityksessä on myönteistä se, että keskustan alun perin ajamaa tilaaja—tuottaja-mallia ei lakiin otettu pakolliseksi edes kunnan sisällä, sillä useimmiten siitä seuraavana vaiheena on siirtyminen ostopalveluihin. Hallituksen esitys tuokin nyt esille ostopalvelujen lukuisat ongelmat. Ostopalvelutoiminta edellyttää hankintalainsäädännön ja sopimusjuridiikan erityisosaamista. Sitä pienillä kunnilla on suhteellisen vähän. Esitys kertoo myös, että kunnilla on ollut vaikeuksia määritellä laatuvaatimuksia palvelujen ostamisessa. Tarjouspyyntöön sisältymättömien seikkojen huomioon ottaminen jälkikäteen käy yleensä kalliiksi, kun taas kunnan omana työnä tehtävää toimintaa voidaan jatkuvasti muuttaa ja kehittää aina tarvittaessa.

Luetteloon ostopalvelujen ongelmista on hyvä lisätä vielä niitä käyttävien kuntien puutteellinen laadunvalvontataito. Jos ostopalvelusopimus saadaan tarjouskilpailun jälkeen aikaiseksi ainoankaan hävinneen valittamatta, niin sitten viimeistään sopimuksen valvominen on puutteellista. Kysymys on siitä, saako kunta sitä, mitä tilaa. Tätä on täydennettävä vielä huomautuksella, että ulkopuolisen toimijan kilpailuttaminen, sopimuksen ylläpito ja päivittäminen ovat suuria hallinnollisia projekteja, jotka vievät paljon työaikaa.

Kiitettävästi hallituksen esitys huomauttaa myös siitä, että toimivat palvelumarkkinat ja kilpailu vaativat useita palvelujen tarjoajia, mikä on mahdollista vain tiheimmin asutuilla seuduilla.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että kuntien julkiset palvelut on tuotettava jatkossakin pääsääntöisesti kunnan omana työnä. (Ed. Zyskowicz: Miksi?) — Siksi. — Tällöin palvelut ovat kaikkien saatavilla, demokraattisesti valvottuja ja edullisia. Yksityisten palveluiden ja kolmannen sektorin rooliksi jää lähinnä täydentää julkisia palveluita.

Toimiakseen peruskunta tarvitsee riittävän asukas- ja tulopohjan lisäksi työllisyyden turvaavaa elinkeinoelämää. Vahva peruskunta on paras turva myös henkilöstölle, joka on otettava mukaan uudistuksen valmisteluun. On hyvä, että hallitus on kirjannut esitykseensä henkilöstön aseman turvaamisen viideksi vuodeksi liitostilanteissa.

Herr talman! Vänsterförbundet har alltid ansett att kommunala tjänster borde produceras av kommunalt anställda arbetstagare. Det är bra att den nya ramlagen nu garanterar fem års anställningsskydd i samband med kommunsammanslagningar. Men enbart detta räcker inte, kommunerna behöver också mera pengar.

Vasemmistoliitto on kannattanut kunnallisten palvelujen tuottamista omana työnä. Yhdyskuntarakenteesta olisimme halunneet uudistuksessa muodostettavan asukkaita palvelevan eheän kokonaisuuden. Olemme halunneet vaalia toimivaa demokratiaa.

On ikävää, että kunta- ja palvelurakennetta valmisteleva työryhmä ei päätynyt yksimieliseen esitykseen, vaan hallituksen esityksen sisältö jäi hallituspuolueiden kesken kinasteltavaksi. Tarkoitus oli sentään saada aikaan sellainen kunta- ja palvelurakenne, joka turvaa tulevaisuuden kuntapalvelut. Rakenneuudistus ei kuitenkaan riitä, vaan kunnat tarvitsevat myös lisää rahaa.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lopullinen sisältö jää toistaiseksi yksittäisten kuntien ja niiden valtuustojen vastuulle. Siinä niitä ohjaa tyhjän kukkaron diktatuuri. Ottaako valtiovalta ohjaavan otteen, riippuu vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmasta.


Tarja Cronberg (vihr):

Arvoisa puhemies! Suomalaisen hallintojärjestelmän rakenteellinen uudistus kariutuu yleensä aina keskustapuolueen ja sosialidemokraattien väliseen eturistiriitaan, valitettavasti. Esko Ahon hallitus vei läpi maakuntauudistuksen EU-jäsenyyteen valmistauduttaessa vuonna 1994. Uudistus jäi puolitiehen. Maakuntahallitusta ja -valtuustoa ei suinkaan valittu suorilla vaaleilla niin kuin muissa EU-maissa. Sosialidemokraattien tultua valtaan Lipposen hallitus puolestaan teki lääni- ja te-keskusuudistuksen vuonna 1997. Nyt vahvistettiin puolestaan valtionhallintoa, ja ristiriidat aluetasolla olivat valmiita.

Olen samaa mieltä ed. Backmanin kanssa, että nämä vanhat asenteet joutaisivat romukoppaan. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt kun keskusta ja sosialidemokraatit ovat samassa hallituksessa, ei kyseessä enää ole köydenveto eri suuntiin vaan täysin sisällötön kompromissi. Paras, mitä tästä Paras-hankkeesta on sanottu, on, että se ei estä mitään.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen piti olla vastaus kuntatalouden erittäin vakaviin ongelmiin. Myös täällä puheenvuoroissa on käytetty nimitystä "suuri uudistus" tai "suuri kansallinen projekti". Onkin aika erikoista, että tällaisen suuren kansallisen projektin ainoa tulos on lisää yhteistyötä. Mikä on kansakunnan tila silloin, jos tämä on suurta uudistamista? (Ed. Zyskowicz: Miten olisi "suuri harppaus"?)

Kun puitelain ainoa tulos nyt on, että keskustelua lisätään kuntien välillä, on se tietenkin parempi, kuin että kuntien välillä ei olisi mitään keskustelua. Se on luonnollisesti hyvä asia, ja tulevat neuvottelut ja raportointi voivat myös tuottaa järkeviä kuntauudistuksia. Ongelmana on se, että valtiolla ei ole mitään keinoja tämän varmistamiseksi.

Prosessin alussa viitattiin hyvin voimakkaasti Tanskan malliin. Tanskassa Suomen keskustaa vastaava Venstre vei hallitusvastuussa läpi uudistuksen, jossa Tanskan lähes 300 kunnasta muodostui 90. Samalla organisoitiin sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä viideksi aluetason piiriksi. Tanskan keskustalta vaadittiin erittäin suurta poliittista rohkeutta viedä läpi uudistus, jossa oma luottamusmiespaikkamäärä väheni kolmanneksella. Suomen keskustalta olisi hallitusvastuussa toivonut yhtä pitkäjännitteistä ratkaisua ja kykyä nähdä valtakunnan etu eikä vain omien puoluepoliittisten etujen ajamista.

Koko uudistusprosessista on siis jäljellä vain ehdotus, kehotus: lisää yhteistyötä. Ainoana konkreettisena tuloksena on 20 000 asukkaan terveyskeskusten minimiväestöpohja. Tämä ei kuitenkaan vähennä sitä tosiasiaa, että itse prosessin aikana on käyty todellinen mallisota. Keskusta kannatti aluekuntia sekä sosiaali- ja terveydenhoitopiirejä, sosialidemokraatit puolestaan kuntaliitoksia ja työssäkäyntialueita. Varsinainen silmänkääntötemppu tapahtui, kun Kuntaliitto toi esiin ajatuksen vahvasta peruskunnasta. Tätä oli helppo kaikkien kannattaa, ja kentällä tapahtui täydellinen ajatusten ja mallien välinen sumeneminen: jokainen kunta katsoi olevansa juuri vahva peruskunta.

Kahdessa asiassa ei ole päästy ollenkaan eteenpäin. Ensimmäinen on kaupunkirakenteen eheytys. Kaupunkiseudut hajaantuvat moniin keskenään kiisteleviin kuntiin, mikä nostaa asumisen ja liikenteen kustannuksia sekä heikentää elinkeinopolitiikkaa. Puitelaki velvoittaa nyt kaupunkiseudut tekemään suunnitelman maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisesta. Lisäksi palvelujen käyttöä seudullisesti tulisi parantaa. Tämä on täysin riittämätöntä, jos pyrimme vahvaan kaupunkirakenteeseen. Erityinen pettymys vihreälle eduskuntaryhmälle on Pääkaupunkiseudun yhteistyön jääminen jälleen vapaaehtoisuuden varaan. Nyt viimeistään Pääkaupunkiseutu olisi yhdistettävä joko omaksi maakunnaksi tai yhdeksi kunnaksi.

Mutta ei vain kaupunkiseutujen eheytys vaan myös pienten, kaupunkiseutujen ulkopuolella, maakuntakeskusten ja ympäristökuntien ulkopuolella, olevien kuntien ongelmat jäävät ratkaisematta. Niiltä toivotaan yhteistyötä. Monet pienet kunnat ovat todella taloudellisissa vaikeuksissa vaikka kokevatkin ehkä pärjäävänsä yksin eivätkä ole valmiita liittymään yhteen naapurikuntien kanssa. Tulevaisuudessa niillä tuskin on muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä yhdistymään maakuntakeskuksiin, jolloin lähestytään aluekuntamallia, tosin huonoimmalla mahdollisella tavalla.

Arvoisa puhemies! Puitelain kaksi tärkeätä tavoitetta olivat toisaalta kunnan asukkaiden itsehallinnon  turvaaminen, toisaalta asukkaiden perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden turvaaminen palvelujen saatavuudessa. Kumpaakaan näistä tavoitteista ei saavuteta hallituspuolueiden retoriikasta huolimatta. Päinvastoin tulossa on malli, jossa itsehallinnon toimintaedellytykset heikkenevät ja epätasa-arvoisuus palvelujen saatavuudessa lisääntyy.

Jo nyt maakunta- ja aluetasolla on erilaisia kuntayhtymiä, seutukuntavaltuustoja ja kunnallisia liikelaitoksia. Puitelaki tuottaa lisäksi yhteistoiminta-alueita. Kansalaisille on täysin mahdotonta hahmottaa, kuka asioista päättää, saatikka sitten itse osallistua ja vaikuttaa. Isäntäkuntamalli tuottaa myös tässä tapauksessa kuntarenkejä tai renkikuntia. Päätöksenteko siirtyy isäntäkunnille. Olen aivan samaa mieltä Jouni Backmanin kanssa siitä, että tässä todella hallintomallit hämärtyvät. Näistä tulee yhä sekavampia ja vaikeammin hahmotettavia ylikunnallisella tasolla. Päätökset tehdään entistä enemmän uusissa yhteistyöelimissä, ja kysymys kuuluukin: Kuka kantaa poliittisen vastuun?

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä kaikki kuntayhtymät, valtuustot ja yhteistoiminta-alueet tulisi yhdistää suorilla vaaleilla valitun maakuntavaltuuston alaisuuteen. Vasta tällöin poliittinen valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Entä sitten tavoite tasa-arvoisista palveluista koko maassa? Puitelain lähtökohta on tehokkuus ja kuntakoko. Tämä teknokraattinen lähtökohta ei suinkaan tuo lisää rahaa. Päinvastoin on syytä olettaa, että nimenomaan reuna-alueet heikkenevät. Koska rahaa ei tule lisää palvelujen laadun parantamiseen, ovat edessä jatkuvat säästöt ja leikkaukset. Onkin odotettavissa, että useat palvelut, joita kuntalaiset ovat tottuneet pitämään perusoikeuksinaan, siirtyvät yhä kauemmaksi tai katoavat. Kuntaliitosten yhteydessä tulisikin erityisesti sopia siitä, kuka vastaa lähipalveluista ja miten ne rahoitetaan. Suomessa tulee jatkuvasti olla perustuslain takaamat tasa-arvoiset palvelut, oli kyseessä sitten lähikoulu, lähikirjasto tai sosiaalitoimiston toimipiste.

Ärade herr talman! Den här reformen kommer att vara angelägen och ligga på bordet hos nästa regering och innehållet måste definieras i det kommande regeringsprogrammet. Det finska förvaltningssystemet kräver förnyelse. Det börjar bli sista stund för att finna välfungerande lösningar som garanterar den kommunala demokratin och jämlik service i hela landet.


Nils-Anders Granvik (r):

Värderade herr talman! Det kan vara bra att än en gång påminna oss om varför regeringen har startat denna process. Vi vet att befolkningsunderlaget och servicebehovet kommer att ändras så pass mycket under de kommande åren, att samhällets resurser inte räcker till för att stå för notan om serviceproduktionen inte rationaliseras. Kommunernas möjlighet att garantera servicen måste därför stärkas.

Puhemies! Kunta- ja palvelurakenneuudistus on nähtävä alkuna prosessille, jonka tarkoituksena on turvata kunnalliset palvelut kuntien asukkaille myös 20 vuodeksi eteenpäin, emmekä saa tarkastella ainoastaan tämän päivän tilannetta. Väestön ikäkehitys tulee muuttumaan voimakkaasti ja työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden määrä kasvamaan työkykyisen väestön kustannuksella. Hallitus on oikeassa siinä, että kunnallisia palveluja ei pystytä ylläpitämään kohtuulliseen hintaan ilman uusia tapoja tuottaa palveluja ja uusia työskentelytapoja julkisessa sektorissa.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että hoidon ja hoivan kustannukset kasvavat tuntuvasti. Oppilasmäärän vähentyessä opetussektori joutuu vähentämään koulutuspaikkoja siten, että osa sen voimavaroista voidaan ohjata terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin. Peruskouluilta ei kuitenkaan saa riistää voimavaroja, sillä opetusryhmät ovat jo liian isoja ja erityisopetusresurssit liian pieniä. Kuntapäättäjiltä vaaditaan paljon luovuutta ja kykyä ajatella uudella tavalla kulkien kehityksen edellä sen sijaan, että jäisivät sen jalkoihin.

Kaikki suuri ei välttämättä ole taloudellista ja järkiperäistä. Jos asia olisi näin yksinkertainen, suurimmat kaupunkimme ja kuntayhtymämme olisivat tehokkaimpia ja niiden talous olisi parhaassa kunnossa. Asia ei todistettavasti aina ole näin. Meillä on pieniä kuntia, jotka onnistuvat tuottamaan palvelunsa varsin edulliseen yksikköhintaan, ja suuria kuntia, joiden tulos on päinvastainen. Useinkaan syrjäseudun pienien kuntien ongelmana ei ole koko, vaan niiden ongelmat pohjautuvat yleiseen yhteiskuntakehitykseen väestön muuttaessa pois, mikä johtaa ikärakenteen vääristymiseen, henkilöä kohden laskettujen tulojen alenemiseen jne. Näihin ongelmiin meidän on pyrittävä löytämään ratkaisuja, koska ne eivät ratkea itsestään.

Kunnallisella itsemääräämisoikeudella on vahva asema maassamme sekä perustuslainsäädännöllisesti, lainsäädännöllisesti muutenkin että perinteisesti. Tämän lakiehdotuksen kunnille asettamat vaatimukset ja odotukset tulevat ohjaamaan voimakkaasti kunnallista päätöksentekoa tulevaisuudessa. Valtiovallalla on kaikki syyt kunnioittaa jatkossakin kunnallista itsemääräämisoikeutta ja luottaa kuntien luottamushenkilöiden kykyyn tehdä tarpeelliset päätökset tämän lakiehdotuksen puitteissa.

En voi olla ottamatta esiin vaaraa siitä, että hallitus itse vesittää tämän lakiehdotuksen, jos se, kuten Helsingin—Sipoon tapauksessa, tukee vahvemman oikeutta pakolla viedä alueita heikommilta naapureiltaan. Jos tämä tapahtuu Helsingin esityksen mukaisesti, koko kunta- ja palvelurakenneuudistus saattaa epäonnistua täysin. Mitä järkeä on naapureiden välisissä neuvotteluissa, jos vahvempi saa tahtonsa läpi valtioneuvoston päätöksen avulla? Meillä on useita suurehkoja kaupunkeja, jotka seuraavat kiinnostuneina Helsingin—Sipoon tapausta ja jotka todennäköisesti tulevat vetoamaan mahdolliseen pakkoliittämiseen ennakkotapauksena, jonka nyt tulee koskea myös muita vaikeasti ratkaistavia tapauksia.

Talman! Nu har många synbarligen läst regeringens proposition enligt egen tolkning. En del tycker den är alldeles för tvingande, andra anser att den är löst formulerad. Sanningen ligger någonstans mitt emellan. Ett är säkert. Man gör ett stort misstag ifall man tror att inga reformer behöver göras. Forskningen visar att hälsovården är som mest kostnadseffektiv då den dimensioneras för att tjäna cirka 20 000 invånare. Flera ­mindre kommuner har visserligen idag en ­fungerande hälsovård för kanske 10 000 per­soner. Förutom kostnadseffektivitet har vi också rätt att kräva en kvalitativt högtstående vård. Vi måste utarbeta mer kostnadseffektiva modeller och former. Detsamma gäller andra stadiets utbildning. Det finns ekonomiska argument för att bygga ett utbildningsnät för andra stadiet som tjänar cirka 50 000 invånare. Överlappning av utbildningsplatser måste undvikas, men den kvalitativa utbildningsnivån måste garanteras och utvecklas.

Mikä on sitten johtopäätös? Uudistuksia on tehtävä, mutta mitä uudistuksia. Onko vanha kuntarakenteemme säilytettävä siirtämällä kaikki päätökset kuntayhtymälle, vai halutaanko päätösvalta kunnan budjettimenoista säilyttää? Ruotsalaisen kansanpuolueen kanta on, että haluamme säilyttää kunnat vahvoina taloudellisina toimijoina, joilla on päätösvalta omaan talouteensa. Samalla emme kuitenkaan saa unohtaa, että kunta on kunnan jäsenen identiteettitekijä. Tasapainoilu eri arvojen välillä ei ole helppoa, mutta siitä on pyrittävä selviämään.

Hallitus on oivaltanut, että maan eri osat ovat luonteeltaan erilaisia, ja vahvistanut tämän vuoksi sen, että on oltava mahdollista poiketa väestöpohjarajasta sellaisten kielellisten tai maantieteellisten rajojen perusteella, jotka jo sinänsä muodostavat luonnolliset rajat. Yhteistyövelvoitteet eivät saa kiertää perustuslain säännöksiä siitä, että rajoja on vedettävä niin, että molempien kieliryhmien kielellinen palvelu voidaan turvata. Toivon kuitenkin, ettei kukaan erehdy luulemaan, että koko uudistuksesta voidaan selvitä ainoastaan lain poikkeusten turvin.

Talman! Kommun- och servicestrukturen har rätt långt blivit en debatt för riks- och lokalpolitiker. Kommunens förtroendevalda bör nu ställa sig själva frågan: Hurudan vård kommer jag själv att få om tjugo år? Kommer vi att klara det här utan reformer? Dessa frågor är långt viktigare än frågan om vem man vill samarbeta med eller vem man inte vill samarbeta med.

Målet bör inte vara en kommunreform i och för sig. Målet är att säkra en högklassig vård- och servicenivå för alla kommuninvånare i alla delar av landet, också på 20—30 års sikt. Medlen kan vara kommunreformer eller samarbete i olika former. Låt oss därför inte glömma det övergripande, ambitiösa målet.


Kari Kärkkäinen (kd):

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä keskeinen kysymys kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on, miksi hallituksen esityksen tavoitteena ei ole kuntarakenteen vahvistamisen ohella parantaa kuntien taloudellista asemaa.Monen pienen kunnan pelkoja kunta- ja palvelurakenneuudistusta kohtaan on helppo ymmärtää. Kunnissa koetaan, ettei valtio ole enää luotettava kumppani, ja samaa epäluuloisuutta koetaan isompaa kuntaa kohtaan. Pienet kunnat ja useat keskikokoisetkin ovat menettäneet valtion ylläpitämät yksiköt.

Kunnanvirasto on viimeinen julkisen hallinnon toimipiste, josta halutaan pitää kiinni. Kuntalaiset luottavat ja uskovat, että peruspalvelut säilyvät paremmin, kun kunta on itsenäinen. Tähän epävarmuuteen ei puitelaki vastaa. Tämän hallituksen toimesta on myös toimittu epäjohdonmukaisesti. Esimerkiksi joukkoliikenteen heikentämisellä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa vaikeutetaan palveluiden hakemista kauempaa.

Hallituksen kuntienkuristuslinja näkyy myös ensi vuoden talousarvioesityksessä. Hallituksen esittämästä 424 miljoonan euron lisäyksestä kuntataloudelle on vanhan velan maksua 266 miljoonaa, 185 plus 81 miljoonaa, ja leikattuja indeksejä, voi sanoa, on 133 miljoonaa lisää. Todellisuudessa hallitus vähentää näin kuntien valtionosuutta ensi vuonna lähes 20 miljoonalla eurolla, kun se leikkaa kuntien indeksiä 44 miljoonalla eurolla. Käytännössä tämä tarkoittaa valtionosuusprosentin pienentämistä. Valtionvelan kuittaamisesta kunnille verotuksen kautta heikennetään entisestään köyhien kuntien asemaa. Hallituksemme toimii kuin kansalainen, joka suostuu maksamaan verorästinsä, jos ei tammikuussa tarvitse maksaa veroa.

Kuntien ja valtion kustannustenjako on muuttunut vuosi vuodelta kuntien tappioksi. Kuntien talouserot pysyvät suurina, ja talousvaikeudet jatkuvat useissa kunnissa. Kuntatalouden heikosta tilasta kertoo myös harkinnan­varaista avustusta hakeneiden kuntien määrä, joka on 211 kuntaa tänä vuonna. Viime vuonna harkinnanvaraista rahoitusavustusta jaettiin kunnille 40 miljoonaa euroa, tänä vuonna 26,5 miljoonaa euroa ja ensi vuodelle esitetään vain 12:ta miljoonaa euroa. Peräti 36 miljoonaa ­euroa  on tällä hallituskaudella näitä pienennetty.

Kristillisdemokraatit esittävät omassa vaihtoehtobudjetissaan korotusta harkinnanvaraisiin avustuksiin. Ensi vuonna kuntien velan määrä kasvaa edelleen. Vuoden 2007 kuntien lainakannan arvioidaan olevan ainakin 8,3 miljardia euroa. (Ed. Saarisen välihuuto) — Puhumme, ed. Saarinen, kuntatalouden kehittämisestä ja palvelurakenteen kehittämisestä.

Tällä vuosituhannella valtionosuuksien indeksileikkaukset ovat aiheuttaneet kunnille 378 miljoonan  euron  menetykset.  Ensi  vuosi  on jo  seitsemäs  perättäinen vuosi, kun leikkauksia on toteutettu. Nämä leikkaukset jäävät elä­mään kuntien   talouksiin,  vaikka  vuoden  2008 alusta  indeksit on tarkoitus maksaa täysimääräisesti.

Kristillisdemokraatit tarjoavat isoa kd-porkkanaa punamultaisten kolmelle vuodelle jakautuvien pikkuporkkanoiden sijaan. Eduskuntaryhmämme ehdottaa, että 2000-luvulla leikatut indeksikorotukset, nuo 378 miljoonaa euroa, tulee palauttaa kuntatalouden vahvistamiseen uuden työssäkäyntialuepohjaisen kuntarakenteen muodostamisessa.

On erinomaista, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa luvataan siirtää eräät kuntien tehtävät ja rahoitusvastuut valtiolle. Me kristillisdemokraatit olisimme valmiita liittämään lakiin pykälän, jossa luvataan olla lisäämättä kuntien lakisääteisiä velvoitteita ilman rahoituksen vahvistamista seuraavien kymmenen vuoden aikana. Saman suuntaisia viestejä kuulin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorosta. Kuntaliiton mukaan valtio lisää kuntien menoja myös ensi vuonna 60 miljoonaa euroa lähinnä sosiaali- ja terveydenhuollon velvoitteilla.

Suomen väestö vanhenee seuraavien kahden vuosikymmenen aikana nopeammin kuin missään muussa Euroopan unionin maassa. Vuoteen 2035 mennessä Suomessa on yli 65-vuotiaita yli 1,4 miljoonaa, kun heitä nykyisin on 800 000, eli reilusta 600 000:n lisäyksestä puhutaan. Tällöin vanhusten huoltosuhde on korkein koko Euroopan unionissa.

Muuttuvaan ikärakenteeseen on varauduttava palveluiden järjestämisessä kuntarakenteita muuttamalla. Kuntarakenteen ohella myös valtion aluehallintoa on syytä jatkossa uudelleen arvioida. Voidaankin kysyä, onko nykyinen maakuntajako esimerkiksi Itä-Suomessa esteenä terveelle kuntarakenteelle.

Arvoisa puhemies! Kunnat eivät ole tähän päivään mennessä liiemmin pystyneet rakentamaan syvempää yhteistyötä, saati sitten liittymään toiseen kuntaan. Joka kunnasta löytyy riittävästi poliittisia toimijoita ja kunnan johtavia virkamiehiä, joilla ei ole halukkuutta heikentää omaa asemaansa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää hyvänä, että puitelaissa pääsääntöisesti kuntien uusina rajoina nähdään työssäkäyntialueet, jotka voivat ylittää nykyiset seutukunta- ja maakuntarajat. Annamme tunnustusta sosialidemokraateille, että  kaupunkikeskusten  yhteistyövelvoitteiden kuntalista  saatiin  edes  esitetyn  pituiseksi.

Keskustan lauantaina koolla ollut puoluehallitus korostaa, että viime kädessä päätetään paikallistasolla, millainen kunta- ja palvelurakenne Suomessa tulevaisuudessa on. Hallituksen hyväksymä esitys kuntauudistuksen puitelaista korostaa kuntapäättäjien vastuuta, ja jatkossa nykykunnat ovat ratkaisevassa asemassa uudistusten onnistumisen kannalta. Näin siis keskustan puoluehallitus lauantaina.

Perusterveydenhuoltoalueen rajaamisen vähintään 20 000 asukkaaseen, kuntaliitosbonusten, väestön mummoutumisen ja sisäisen muuttoliikkeen pitäisi nyt vihdoinkin herättää myös keskustalaiset kuntapäättäjät rintamailla pohtimaan yhteistoimintaa ja kuntaliitoksia. Muutoin noin 10—20 vuoden kuluttua näkymät syrjäkunnissa voivat olla saman kaltaisia kuin Venäjän Karjalassa nykyisin.

Julkisuudessa keskustan kansanedustajat vakuuttavat kuntien oman tahdon ratkaisevan. Renkolainen Antti Iso-Pietilä kertoi viime viikolla toisenlaisesta totuudesta Helsingin Sanomissa. Sekä paikallis- että valtakunnan poliitikot ovat painostaneet häntä vastustamaan liitossopimusta. Häntä on uhattu muun muassa sillä, että hän menettää kunnanvaltuuston puheenjohtajuuden, jos äänestää sopimuksen puolesta. Voikin oikeutetusti kysyä: Miksi keskusta pelaa kaksilla korteilla? (Ed. Rossi: Ajaako kd pakkoliitoksia?)

Kristillisdemokraatit pitävät myönteisenä, että kuntamuutosten yhteydessä työnantajalla ei ole oikeutta irtisanoa työntekijöitä taloudellisilla ja tuotannollisilla irtisanomisperusteilla paitsi, jos henkilö kieltäytyy vastaanottamasta uutta työtä. Peruspalvelusuhdeturva olisi voimassa viisi vuotta. Toivomme hallitukselta yhtä ponnekasta toimintaa myös nuorten pätkätyöläisten osalta. Näitä vuodesta toiseen lyhyitä sijaisuuksia odottavia on erityisesti terveydenhuoltoalalla lähes kaikissa kunnissa.

Samalla kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä kysyy, mihin tarvitaan kuusi kunnanjohtajaa, kuusi teknistä johtajaa, kuusi sivistystyönjohtajaa, sosiaalijohtajaa jne., jos viisi pientä kuntaa liitetään yhteen hieman isompaan kuntaan. Näiden kallispalkkaisimpien johtajien osalta tiukasta viiden vuoden työsuhdeturvasta pitäisi joustaa. Muutoin liitoksista ei tule riittävässä aikataulussa riittäviä säästöjä. Muu henkilöstö on kyllä mielestämme eri asia.

Voisi sanoa, että puolitiehen jäi. Eduskunta alkaa  käsitellä  kaikkien aikojen suurimmaksi kuntauudistukseksi alun perin aiottua kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Tämä prosessi jää kuitenkin seuraavan hallituksen hoidettavaksi. On oletettavaa, että varsinkaan keskustavetoiset kunnat eivät pysty tekemään yhteistoimintapäätöksiä riittävästi kuntatasolla.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta piti tulla hallituksen suurin saavutus. On helppo yhtyä Turun yliopiston professorin Matti Virénin ajatukseen, että esityksestä tuli varsin torso. Pelkkä kuntien koko tai muut toissijaiset asiat eivät ratkaise palvelujen heikkoa tilaa.


Timo Soini (ps):

Arvoisa herra puhemies! Kun ministeri Manninen tässä sanoi, kuinka on kuultu sitä ja tätä ja oppositiota, niin voin sanoa, että kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia ei kuultu mutta nyt kuunnellaan. Samoinhan teki Suomen Kuntaliitto. Se katsoi, että huolimatta 103 000 äänestä presidentinvaalissa Suomen toiseksi suurimman kaupungin kaupunginvaltuutettua ei tarvitse kutsua paneeliin. Voin ilmoittaa tässä Suomen Kuntaliitolle, ettei tarvitse cocktailkutsujakaan lähettää, kun ei kerran puheenvuoroa saa.

Hallitus on tuonut eduskunnalle vuosisadan kuntauudistukseksi mainostamansa paketin. Tällaisen ennakkomainonnan siivittämänä käteen pitäisi saada jotakin uutta ja käänteentekevää. Kun kuunteli täällä sekä keskustan että SDP:n ryhmäpuheenvuorot ja niitä käsityksiä, niin ei oikein uskoisi, että samasta paketista puhutaan, ei sen puoleen, että näiden vanhojen puolueiden puheista yleensäkään paljoa olisin selvää saanut.

Kuntauudistuksessa on suurinta suuret puheet. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on tärkeä muistaa, että iso kuntakoko ei automaattisesti takaa hyviä peruspalveluita. Toisaalta on runsaasti esimerkkejä siitäkin, kuinka pienessä kunnassa on kyetty peruspalvelut hoitamaan hyvin. Siksi ei olekaan mielestämme tarkoituksenmukaista sanella ylhäältäpäin yhtä ainoata oikeata kuntamallia.

Kuntakoon kasvattamista on perusteltu paitsi peruspalvelujen turvaamisella myös demokratialla. Perussuomalaisten mielestä asia ei ole niin yksiselitteinen. Nykyiset kuntayhtymät eivät ole demokratian malliesimerkkejä, mutta niissä tehdään kuitenkin vain murto-osa päätöksistä. Kuntayhtymissä tehtävien päätösten määrä on huomattavasti vähäisempi kuin esimerkiksi Euroopan unionissa tehtävien päätösten määrä suhteessa eduskunnan tekemiin päätöksiin, joten täältä tuli se kaivattu EU:kin, ed. Bryggare. Koskaan aiemmin ei ole kuitenkaan niin laajasti arvosteltu kuntayhtymiä kuin nyt on tehty, siis niistä on tehty jonkin näköinen vihollinen, jonka kimppuun tässä on nyt peitset tanassa käyty. Kuntayhtymäthän kuitenkin edustavat vapaaehtoista kuntayhteistyötä, ja sehän tässä kai kaiken tarkoituksena on ollut, vapaaehtoisuus.

Mutta yhtäkkiä tästä vapaaehtoisuudesta on tehty kuntien välisessä yhteistyössä demokratian mörkö ja demokratiaa on lähdetty etsimään isommasta kuntakoosta osin hiostamalla, osin painostamalla, ja keskustahan esiintyy julkisuudessa pienen ystävänä. Mutta kaikki me, jotka keskustan menettelytavat maakunnissa tunnemme, tiedämme, että kepu pystyy hetkeksi piiloutumaan vaikka keihään taakse ja sen jälkeen se on entistä valmiimpi jälleen hyökkäämään sieltä täydellä voimalla.

Arvoisa puhemies! Kunta-uudistusta tehdään puoluetaktisista näkökohdista, ja pelin politiikka jyllää. Päällimmäisenä tavoitteena tässä on vaalien voittaminen ja valtapolitiikka. Tästä kertoo kuntaministeri Hannes Manninen rehellisyydenpuuskassaan STT:n uutisen mukaan viime sunnuntaina: "Jos luettelon mukainen kuntajako toteutuisi, vajaata kymmentä kaupunkia lukuun ottamatta kaikista Suomen kaupungeista tulisi keskustajohtoisia." Sama asia jatkuu hetken päästä: "Tämähän sopisi keskustalle kuin nyrkki silmään. Kun keskusta saa uskottavan suuruisen ryhmän, kannatus lähtee kasvamaan. Se on menoa eikä nokitusta." — Näin siis Hannes Manninen, eli antakee voemoo kepulle, niin siitähän se lähtee! (Naurua) Että tällä lailla eli sillä lailla, sanoisi Tarvajärvi. Onko SDP tästä samaa mieltä? Todennäköisesti, todennäköisesti.

Arvoisa puhemies! Kunnat yritetään valtion taholta kuivattaa erilaisilla uusilla palveluvelvoitteilla, mutta uusiin velvoitteisiin ei myönnetä lisärahoitusta, ja jos myönnetäänkin, sitä ei ohjata oikeaan paikkaan suuntaamalla valtionosuuksia tai korvamerkitsemällä, jolloin usein käy niin, että jollekin määrätylle sektorille tarvittavat rahat menevät jonnekin muualle. Tätä ongelmaa on sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämä meno tietysti palvelee sitä, että nyt, kun tämä ei muka oikein toimi, täytyy mennä isompiin yksiköihin. Jos maanviljelyksessä toimittaisiin näin, niin tavoitteena olisi yksi iso pelto, jota viljelisi yksi  iso  kepu.  Silloin se on tarpeeksi suuri ja tarpeeksi tehokas, mutta eihän tämä ole tarkoituksenmukaista, ei tämä ole ihmisen etu, ei tämä ole maakuntien etu.

Arvoisa puhemies! Isot kunnat eivät ole välttämättä sen tehokkaampia tai avoimempia päätöksenteon osalta kuin pienetkään kunnat. Pinta-alaltaan isoissa kunnissa olisi suhteessa huomattavasti nykyistä vähemmän päättäjiä edustamassa kuntalaisia ja kuntien eri alueita kuin nykyisten kuntien ollessa itsenäisiä mutta keskenään yhteistyössä.

Tehokkuus onnistuu isossa yksikössä inhimillisyyden kustannuksella, mutta perussuomalaisten mielestä silloin ei enää voida puhua tehokkuudesta. Tehokkuutta on se, että sama palvelu tuotetaan vähemmillä voimavaroilla. Jos palvelu siirtyy kauemmaksi tai muuten muuttuu luonteeltaan, ei kysymys ole enää entisenlaisesta palvelusta. Silloin kyseessä ei ole tehokkuuden lisääntyminen vaan palvelujen karsiminen, hyvinvoinnin laskeminen, tietoinen eriarvoistaminen ja pakottaminen tietynlaiseen asumiseen tai jopa elämäntapaan.

Arvoisa puhemies! On selvää, että byrokratia ei vähenisi samassa suhteessa kuntaliitosten määrän kanssa. Tästä voi katsoa esimerkkiä vaikkapa Porvoon seudulta.

Tässä puitelaissa luvataan herroille viiden vuoden sopeutumissuoja, mutta mitä luvataan sairaanhoitajille, jotka tekevät pätkätöitä? Ei yhtään mitään. Siis herroille viiden vuoden sopeutumissuoja. Vaikka siellä olisi viisi koulutoimenjohtajaa samassa isossa yksikössä, niin sen kuin olla lilluu viisi vuotta, mutta sairaanhoitajille, pätkätyöläisille, ei mitään. Oliko tämä tar­koitus, SDP, kysyn  vaan?  Pätkätöistä puhutaan,  herroille  annettiin lepokivi. Näin täällä lukee.

Arvoisa puhemies! Päätöksenteko etääntyy tavallisesta kuntalaisesta, kun tavalliselle ihmiselle merkitykselliset asiat leimataan vähäarvoisiksi tai mitättömiksi. Luottamushenkilötkään eivät enää kykenisi yhtä hyvin ohjaamaan byrokratiaa sellaisten asioiden osalta, joista tähän asti on päätetty nykyisten kuntien lautakunnissa, hallituksissa ja valtuustoissa. Tämä demokratianäkökulma on tärkeä.

Mahdolliset säästöt monissa kuntaliitoksissa syntyisivätkin nähdäksemme juuri siitä, että isommassa kunnassa kuntien reuna-alueet näivettyisivät ja kuihtuisivat pois, jolloin siellä asuville ei jäisi muuta mahdollisuutta kuin muuttaa lähelle keskitettyä palvelukeskusta. Uusilta reuna-alueilta ei myöskään haettaisi palveluita yhtä hanakasti kuin tähän asti. On selvää, että palvelupisteet eivät nyt suunnitellussa uudistuksessa lisäänny vaan päinvastoin vähentyvät.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten mielestä kuntiin ja palveluihin liittyviä asioita pitää ajatella kuitenkin pitkällä aikavälillä eikä erilaisten valtapelien saisi antaa ratkaisevasti vaikuttaa päätöksentekoon. Laajasti asuttu maa ja muun muassa elävä maaseutu ovat globalisoituvassa maailmassa jatkossa yhä arvokkaampaa pääomaa, jota ei pidä tuhota lyhytnäköisillä päätöksillä. Kerran alas ajettua maaseutua ei enää uudestaan ole helppo rakentaa. Tämä olisi keskustan erityisesti syytä muistaa.

Pääkaupunkiseudulla pitää edetä vapaaehtoisuuden pohjalta. Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat varmasti tarpeeksi isoja selvitäkseen itsenäisinä. Vapaaehtoisuuteen perustuva yhteistyö on aina pakkoa parempi. Ero on kuin demokratialla ja kansandemokratialla, siis paidalla ja pakkopaidalla. Siinä se ero on.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät hyväksy käytännössä ylhäältä ohjattuja kuntaliitoksia, jotka lopulta nykyisten vanhojen puolueiden nöyrät kuntapoliitikot turhia kyselemättä toteuttaisivat. Joissakin tapauksissa kuntaliitokset ovat toki tarkoituksenmukaisia ja jopa järkeviä. Emme me niitä itseisarvoisesti vastusta, mutta ei suuruuden ekonomiaan mitään yleistä parannusta kuntien ongelmiin liity. Tarvitaan rahaa, tarvitaan ideoita. Sen sijaan kuntayhteistyön lisäämistä siten, että byrokratiaa karsittaisiin mutta palvelupisteet säilytettäisiin, kannatamme. Sitten haluamme aina kansanvallan kannattajina, että kuntalaiset itse, joita asiat ja päätökset koskevat, saavat  kansanäänestyksellä lausua käsityksensä kuntaliitoksista. Se on ­demokraattinen tapa. Siinä eivät pääse herrat järjestelemään  tulosta. Se on suora kansan ­tahto.


Hannes Manninen (kesk):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia ryhmäpuheenvuorojen käyttäjiä rakentavista ja asiallisista puheenvuoroista. Näissä viimeisissäkin oli vain pieni väärinkäsitys, muuten ihan hyviä puheenvuoroja. Samalla on ehkä tässä yhteydessä syytä kiittää kaikkia tässä työssä mukana olleita,  niin  luottamushenkilöitä kuin eri ministeriöiden ja erityisesti sisäministeriön kuntaosaston työntekijöitä, jotka ovat tehneet suuren työn, jotta tähän vaiheeseen on päästy.

Aloitan tästä ed. Soinin puheenvuorosta, kun hän lainasi minua. Sanoin juuri noilla sanoilla, harvinaisen hyvä lainaus, mutta hän ei sitä ottanut huomioon, missä tarkoituksessa sanoin. Sanoin, että koska on väitetty, että keskusta vastustaa näitä liitoksia puoluepoliittisin perustein, niin kerroin, että eihän näin voi olla, koska jos näin tehdään, niin kuin on esitetty, tässä maassa käy näin, mutta me emme siitä huolimatta aja tätä, vaan katsomme kunkin tapauksen kerrallaan. Se oli todistus siitä, että puoluepoliittiset edut eivät ole ensi sijalla.

Mitä tulee ed. Kärkkäisen puheenvuoroon, niin siitä voisi todeta, että siinä oli kyllä ristiriitaisuuden huippuesitys. Ensin väitettiin pitkään, kuinka keskusta vastustaa sitä ja tätä ja yhteistyötä, sitten suuria kuntia, ja sitten lopuksi sanottiin, että ei sillä mitään merkitystä ole, minkä kokoisia ne kunnat ovat, suurin piirtein, että kuntakoolla ei ole merkitystä, elikkä nollattiin kokonaan se, mitä oli ensin puhuttu.

Yleensäkin mitä tulee näihin muihinkin puheenvuoroihin, mitä mieltä keskusta on kuntaliitoksista, haluan todeta, että tutkikaapa ne kuntaliitokset, mitä viimeisen vuodenkin aikana on tehty, mikä niiden kuntien poliittinen rakenne on. Ne ovat lähes poikkeuksetta keskustalaisjohtoisia kuntia.

Mitä tulee siihen, miten muut puolueet kentällä suhtautuvat, niin voi selkeästi todeta, että siellä nämä kannanotot kuntaliitostapauksissa eivät kulje puoluerajojen mukaan, vaan ne kulkevat ihan paikkakuntakohtaisesti. Ed. Soininkin puheenvuorossa oli suuri huoli siitä, että ei vain Espooseen kukaan koskisi millään tavalla.

Mitä tulee sitten tähän Helsinki—Sipoo-kysymykseen, niin sehän ei sinänsä kuulu tähän millään tavalla enkä niitä riitoja halua tähän sotkea. Haluan vaan muistuttaa yhdestä asiasta: Eihän tämä Helsinki—Sipoo-kysymys ole mikään ainutkertainen kysymys. 1900-luvulla Helsingissä on tehty seitsemän erillistä liitosta. Vuonna 1946 tehtiin päätös, jolla kaikki esikaupungit liitettiin Helsinkiin. Useat olivat itsenäisiä kuntia. 1966 on viimeksi liitetty Vuosaari. Tämähän on vain Helsingin kaupungin kehityksen selkeä jatkumo. Ei tämä ole sen kummempi kysymys, ja tämä selvitetään asianmukaisesti, ja mikä on lopputulos, se ratkeaa tietysti sen jälkeen. Tämä ei ole mikään uusi asia.

Mitä tulee sitten siihen, että ed. Vapaavuori totesi, että tämä rahoitus- ja valtionosuusuudistus jäi avoimeksi, minusta ei voi odottaakaan, että tässä yhteydessä rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä olisi pantu valmiiksi. Ei sellaista ihmemiestä eikä -naista tästä tasavallasta varmaan ole löydettävissä, eikä ole ollut tarkoituskaan alun perin, että tässä yhteydessä olisi se tehty. (Ed. Zyskowicz: Me luulimme, että Heinäluoma olisi sellainen!)

Mitä tulee tähän sadan kunnan vähenemiseen, olen myöskin näin sanonut ja uskon, että näin tapahtuu. Keskustalaiset lähtevät tapauskohtaisesti siitä, että on tapauksia, joissa kuntaliitos on järkevä. Se pitää silloin tehdä. On myös tapauksia, joissa se ei ole järkevää. Erityisesti silloin, kun kuntakeskusten väliset etäisyydet ovat kovin pitkät, syntyy monenlaisia ongelmia. Mutta olen vakuuttunut siitä, että viemme kaikella vakavuudella tätä asiaa eteenpäin, ja keskustalaiset kuntapäättäjät yhdessä muiden puolueiden kanssa tulevat tekemään hyvää työtä.

Mutta kaiken kaikkiaan haluan todeta, että ryhmäpuheenvuorot olivat harvinaisen myönteisiä sisällöltään.


Jan Vapaavuori (kok):

Arvoisa puhemies! Olen kuntaministerin kanssa samaa mieltä siitä, että ei olisi voitu odottaakaan, että rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää olisi uudistettu jo nyt, eikä kritiikkini kohdistunut siihen, vaan kritiikkini kohdistui siihen, että väitetään, että kuntien palvelut on nyt pelastettu, vaikka tämä isompi uudistus on vielä tekemättä.

Sitten haluaisin SDP:n ryhmäpuhujalle Backmanille todeta, että kun hän sanoi, että vanhat asenteet pitäisi heittää romukoppaan, niin olen tismalleen samaa mieltä. Mutta myös tämmöinen vanhakantainen pelottelu pitäisi heittää romukoppaan. Kun te väititte, että tämmöinen itsetarkoituksellinen ulkoistaminen ja yksityistäminen olisi ollut jotenkin tässä osana tätä harjoitusta ja että te onnistuitte torjumaan sen, niin kuka sitä ajoi? Kokoomusko sitä ajoi? Keskustako sitä ajoi? Rkp:ko sitä ajoi? Ei kukaan ole ajanut itsetarkoituksellista ulkoistamista eikä yksityistämistä tämän harjoituksen osalta. Kokonaan toinen asia on se, että me tarvitsemme monipuolisemman palvelurakenteen, jota muun muassa Lahdessa, Tampereella ja Oulussa on SDP:läisten kaupunginjohtajien toimesta hyvin ajettu. Tätä samaa me tarvitsisimme kaikkiin kuntiin ja valtiolta    rohkaisua,  että  näin  myöskin  tapahtuu.


Annika Lapintie (vas):

Herra puhemies! Ministeri Manninen kovasti tätä kuntien rakennetta ja kuntien yhteenliittymistä tässä puheenvuorossaan käsitteli, mutta mielestäni siinä on se ongelma, että yksi olennainen osa puuttuu, ja se on se, millä kunnat rahoittavat toimintaansa. Huomasin tässä tänä aamuna pikku uutisen, jossa kuntien sosiaaliasiamiehet peräävät uutta rikosmuotoa, perusturvarikosta, jolla rangaistaisiin niitä kuntien luottamusmiehiä ja virkamiehiä, jotka varaavat liian vähän rahaa sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon, koska tällä hetkellä on sosiaalipalveluita vaikeampi saada kuin pahimpana lama-aikana 90-luvulla. Tässä on vaan se ongelma, että se rankaisun kohde taitaa olla väärä, sillä itse asiassa kaikkien perustuslain säännösten mukaan nimenomaan valtio on se, jonka pitää pitää huolta siitä, että kunnilla on riittävät varat palveluiden hoitamiseen, ja tällä hetkellä näin ei ole. Eli vaikka kuinka sosiaaliasiamiehet haluaisivat kunnalliset päättäjät vankilaan, niin kyllä ne oikeat päättäjät, jotka sinne kuuluvat tässä rahan puutteessa, taitavat istua siellä ylhäällä aitiossa. Eli ei voi syyllistää kuntia, jos valtio on se, joka liian vähän rahaa antaa.


Tarja Cronberg (vihr):

Arvoisa puhemies! Tämä uudistus käynnistyi hallitusohjelman ulkopuolella ja on aiheuttanut satoja seminaareja. Tuhannet virkamiehet ovat istuneet ja kirjoittaneet vastineita, ehdotuksia, raportteja. On käyty keskusteluja. Mielestäni tämä ajanhukka verrattuna tähän itse tulokseen on aivan kohtuuton, ja haluaisinkin kysyä hallituspuolueilta: Minkä takia tästä uudistuksesta ei keskusteltu siten, että olisi kartoitettu sen toteuttamisen edellytyksiä ennen kuin tämä yhteiskunnallinen projekti käynnistyi?


Tapani Tölli (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. Vapaavuori sanoi, että olisi pitänyt olla jämäkämpi puitelaki. Mitä te konkreettisesti sillä tarkoititte? Toinen asia: Viittasitte, että pitää lopettaa yhteisöveron leikkaus. Ei tämä hallitus ole leikannut kunnilta yhteisöveroa, päinvastoin se on vakiinnutettu.

Sitten kuntaliitoksista, arvoisa puhemies: Tekee  mieli  sanoa vanha sananlasku: "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin." Jos ajattelemme maakuntakeskusten ympäristökuntia, kuinka moni kokoomuslainen toimija on aktiivisesti kannattanut siinä kuntaliitosta? Kyllä olen samaa mieltä kuin ministeri Manninen, että hyvin paljon kuntaliitokseen suhtautumiseen vaikuttaa se kunta, missä toimii, eikä niinkään puolue. Keskeinen osa kuntaliitoksista on keskustalaisten kunnallisvaikuttajien tekemiä.

Ministeri Manniselle lyhyt kysymys: Viittasitte puheessanne tähän kuntayhtymien rahoitukseen, että on tavoitteena saada se entistä ennakoivammaksi. Minkälaisia konkreettisia mahdollisuuksia tähän on?


Jouni Backman (sd):

Herra puhemies! Ensin täytyy vielä yhtyä ministeri Mannisen kiitoksiin kaikille projektissa mukana olleille. Mutta ehkä tässä yhteydessä myös tunnustus vielä ministeri Manniselle, koska varmasti sivusta katsoen on ollut välillä vaikeaa myös oman puolueenne sisälle viedä erityistä kuntarakenneosiota tästä uudistuksesta eteenpäin. Lopputulos tältäkin osin on kuitenkin hyvä.

SDP:lle uudistuksessa oli kaksi keskeistä asiaa, joihin haluan täällä myös vastata: torjua itsetarkoituksellinen yksityistäminen ja toisaalta pitäytyä peruskuntamallissa. Ed. Vapaavuori, kun itse toteatte, että kysymys on puhtaasti tarkoituksenmukaisuuskysymyksestä, niin heti perään ilmoitatte, että kilpailuelementti on tuotava vahvemmin myös kuntasektorille, ja ilmoitatte, että voisimme käyttää paljon nykyistä enemmän yksityissektorin palveluja. Eikö sen pitänyt olla tarkoituksenmukaisuuskysymys eikä itsetarkoituksellisesti ilmoittaa, että pitää käyttää enemmän yksityistä sektoria?

Peruskuntamallista ed. Cronbergille: Sosialidemokraatit eivät kannata malleja, joissa luodaan vielä uusia hallinnon portaita vaaleineen ja verotusoikeuksineen. Me kannatamme itsehallinnon säilyttämistä peruskunnissa.


Kari Kärkkäinen (kd):

Arvoisa puhemies! On aivan totta, niin kuin ministeri totesi, että kannoin puheessani huolta siitä, että keskustavetoiset kunnat — pelkään sitä — eivät pysty tekemään yhteistoimintapäätöksiä riittävästi kuntatasolla. Mutta totesin lopuksi, että pelkkä kuntien koko ja muut toissijaiset asiat eivät ratkaise palvelujen heikkoa tilaa, mutta korostan sanaa "pelkkä". Kristillisdemokraatit esittivät omassa ryhmäpuheessaan myöskin vaihtoehtoja, mitä olisimme toivoneet esitykseen lisää, eli tulisi parantaa kuntien taloudellista asemaa muun muassa niin, että nuo 378 miljoonan euron menetykset, jotka 2000-luvulla ovat kunnille indeksileikkauksista aiheutuneet, palautettaisiin. Esitimme muutamia muitakin asioita, mutta tämä oli se keskeinen asia, jonka avulla toivoin voitavan kunnolla tehostaa kuntarakenteen uutta muodostusta työssäkäyntialuepohjaiseksi.

Kysyn, nyt kun olemme rakentamassa uusia työssäkäyntialuepohjaisia kuntia, esimerkiksi oma kuntani ... (Puhemies koputtaa) — Palaan, puhemies, myöhemmin tähän kysymykseen.


Nils-Anders Granvik (r):

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyt puheenvuoro tästä kunnallisesta itsemääräämisoikeudesta, koska se on demokraattisen yhteiskuntajärjestelmämme kulmakiviä. Nyt käsiteltävä lakiehdotus edellyttää merkittäviä toimenpiteitä palvelutuotannossa, kuten täällä on esille tullut. Pienet kunnat, jotka ovat isojen kaupunkien naapureita, tulevat luonnollisesti neuvottelemaan yhteistyöstä naapureidensa kanssa. Miten pienemmän osapuolen intressit voidaan turvata suhteessa suureen naapuriin niin, että neuvotteluissa on kaksi tasa-arvoista osapuolta ja että vahvemman oikeus ei aina ratkaise lopputulosta?


Timo Soini (ps):

Arvoisa herra puhemies! Sen takia otinkin esille nämä STT:n sitaatit, jotka ministeri tunnusti oikeiksi, ja sitä ne ovatkin, koska yleensähän tämän hallituksen aikana SDP on uunottanut kepua, mutta nyt ministeri Manninen, ammattimies, onnistui tällä luettelolla uunottamaan SDP:tä ja kertomaan omilleen vaaliristeilyllä, että ei hätää, mehän tässä voitamme. Se oli varmaan SDP:llekin uutinen, jota nyt kuntaryhmässä varmasti ruvetaan miettimään, että onkohan laskelmat oikein, ja pelkään pahoin, että ovat.

Mitä tulee sitten Espooseen, arvoisa puhemies, niin siellä pääsääntöisesti asiat on hoidettu hyvin. Metrotöppäys on tässä yksi ikävä poikkeama, jonka espoolainen veronmaksaja tulee huomaamaan, ja toinen oli tietysti energiayhtiön myynti. Meillä oli oma sähköyhtiö, myytiin saksalaisten kautta, ja nyt se on valtionyhtiön monopoli. Olisi tehty niin kuin Soini sanoi, niin siellä olisi ollut oma sähköyhtiö jauhamassa rahaa espoolaisille ja olisi voitu palvelut hoitaa vielä paremmin.


Maija Perho (kok):

Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys kuntalaisista, asukkaista, siitä että he saavat tarvitsemansa palvelut. Tämähän on ollut lähtökohta, ja toivottavasti sitä kinaa, jota tässä matkan varrella käytiin, että kuntarakenteen uudistaminen vai palvelurakenteen, ei enää käydä, koska molempia tarvitaan.

Tämä yhteinen suunnitteluvelvoite koskee merkittävää osaa Suomen kaupunkeja ja kuntia, ja kysyisin ministeri Manniselta sitä, että jos nämä suunnitelmat olisivat jostain käsittämättömästä syystä hutiloiden tehtyjä tai ne eivät johtaisi mihinkään konkreettiseen lopputulokseen, mikä on teidän, ministeri Manninen, näkemyksenne siitä, mikä intressi ja mahdollisuus hallituksella ja sisäministeriöllä on sitten käydä jatkossa vuoropuhelua, että saadaan aikaiseksi niitä tuloksia, jotka ovat tarpeen elinkeinopolitiikan, liikenteen ja vaativien palvelujen hoitamiseksi.


Markus Mustajärvi (vas):

Arvoisa puhemies! Ministeri Manninen on useaan kertaan sanonut tämän lakiehdotuksen olevan mahdollistava. Se ei kuitenkaan vielä kovin paljon kerro. Mutta jotta tämä teksti muuttuisi vähän konkreettisemmaksi ja vastauksetkin, niin kysyn ministeri Manniselta:

Mitä tämä 50 000 asukkaan raja tarkoittaa Lapissa silloin, kun puhutaan ammatillisen koulutuksen järjestämisestä? Tarkoittaako se sitä, että saamelaisalueen ulkopuolella ei jatkossa ammatillista koulutusta muualla järjestetä kuin Kemi-Tornion ja Rovaseudun alueella. Kuitenkin pienemmille paikkakunnille tämä ammatillinen koulutus on suhteessa aivan yhtä tärkeää kuin on ammattikorkeakoulu- tai yliopistotason koulutus suuremmilla paikkakunnilla. Eikö ole kuitenkin luonteva odottaa, että jos työllisyyskehitys mosaiikkimaistuu, niin näihin tuleviin työelämän koulutustarpeisiin vastataan siellä, missä se asia koetaan läheisimmäksi, elikkä niissä seutukunnissa?


Janina Andersson (vihr):

Arvoisa puhemies! Nyt pohdimme sitä, ovatko hallituksen porkkanat tarpeeksi isoja kunnille, että tekee mieli ruveta yhteistyöhön. Kaikki me olemme nurkkapatriootteja, ja minullakin on kaksi esimerkkiä omalta alueeltani. Toinen on Salon seutu, toinen on Turun seutu.

Salon seutu: Salo on moottori, ja kaikki tietävät, että semmoinen pieni firma kuin Nokia on siellä Salossa. Jostain syystä Salossa menee aika hyvin, ja hallituksen porkkanat riittävät varsin hyvin, ja Salon seudun yhteistyö näyttää erittäin hyvältä.

Sitten meillä on Turku. Meidän lehti Hesari kertoi tänään, että Turussa jopa museot suljetaan, kun meillä on niin vähän rahaa. Ovatko porkkanat tarpeeksi suuria, mitä uskotte, ministeri Manninen? Ainakin Kaarina ja Raisio haluaisivat mennä yhteen Turun kanssa, kun tällainen taloudellinen tilanne on päällä. Onko hallituksen taloudellinen käsi niin iso, että se auttaa tähän, vai pitääkö vielä jäädä odottamaan seuraavia hallituksia ja ehkä niitä piiskoja?


Lauri Kähkönen (sd):

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä uudistetaan tavoitteena yksinkertainen ja läpinäkyvä järjestelmä. Valtionosuusjärjestelmässä otetaan huomioon kuntien erilaiset olosuhteet ja palvelutarpeet. Sitä on tarkoitus yksinkertaistaa siten, että siihen sisältyy nykyistä vähemmän erilaisia kuntia eri tavalla kohtelevia porrastustekijöitä ja kertoimia. Näiden porrastustekijöiden tarkoituksena on ollut turvata palvelujen tuottaminen myös köyhimmillä ja harvaanasutuimmilla alueilla.

Arvoisa ministeri, nykyiseen yleiseen valtionosuuteen sisältyy syrjäisyyskerroin ja asukasluvun muutokseen perustuva kerroin, jotka ovat erittäin merkittäviä muun muassa eräille Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen kunnille. Onko hallituksella kaavailuja, miten nämä kertoimet korvataan valtionosuusjärjestelmää uudistettaessa?


Aila Paloniemi (kesk):

Arvoisa puhemies! Tässä suuri kunta — pieni kunta -keskustelussa on hyvä muistaa, että kunnan koko ei kuitenkaan yksin ratkaise talousongelmia. Mikäli Suomen kartalta pyyhittäisiin sata pienintä kuntaa byrokratioineen ja asukkaineen kokonaan, säästö olisi noin 3 prosenttia kuntien kokonaismenoista. Toisaalta kahdenkymmenen tehokkaimman kunnan joukosta löytyy kahdeksantoista alle 10 000 asukkaan kuntaa. Varsinkin pienille kunnille yhteistoiminta on mahdollistanut usein palvelujen järjestämisen kuntien keskimääräisiä asukaskohtaisia kustannuksia edullisemmin.


Jan Vapaavuori (kok):

Arvoisa puhemies! Ed. Töllille todettakoon, että en  ole  väittänyt,  että  tämä  hallitus olisi puuttunut yhteisöveroon, mutta kaikki kuntataloutta ja -keskustelua seuraavat tietävät, että meillä ollaan valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmää uudistamassa, ja ainakin yleinen käsitys on se, että sekä valtiovarainministeriössä että sisäministeriössä kovasti haluttaisiin tähän jälleen puuttua. Nyt kun valtiovarainministerikin on itse paikalla, haluaisin kysyä teiltä, pitääkö tämä paikkansa ja onko teillä jo joku ennakkokäsitys siitä, miten yhteisöveroa kohdellaan osana tätä järjestelmäuudistusta, joka piakkoin on tulossa.

Sitten vielä ed. Backmanille toteaisin tästä kilpailuelementistä: (Ed. Backman: Yksityistämisestä!) Esimerkiksi meillä Helsingissä lähdettiin siitä, että kilpailutettiin joitakin ruokapalveluita, minkä seurauksena kunta itse voitti suurimman osan kilpailuista. Tämä on tervettä kilpailua, tarkoittaa sitä, ettei ole itsetarkoituksellista, että ne ulkoistetaan, mutta se, että se kilpailu kuitenkin järjestetään, pistää myös kunnat vertailemaan itseään yksityisen sektorin tuottoon.


Kari Uotila (vas):

Arvoisa puhemies! Pääkaupunkiseutua käsitellään tässä erikseen, ja täällä kunnat ovat vapaaehtoisen yhteistyön pohjalta edenneet. Nyt on ajankohtaista tätä yhteistyötä tekevän Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan demokratiavajeen korjaaminen. Tällaisessa vapaaehtoisessa yhteistyökuviossa herkästi demokratiaulottuvuus kärsii, ja nyt on tarkoitus tätä demokratiaa tässä Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan poliittisessa kokoonpanossa parantaa. Nyt kuitenkin pienin yksikkö elikkä Kauniainen, joka on espoolaisen lähiön kokoinen kaupunki, on tässä jarrumiehenä viime vaiheessa, ja tämä on tietysti ongelma.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tällaiset reikäleipäkunnat, kuten Espoo, myös täällä Pääkaupunkiseudulla joutaisi lopettaa joko niin, että reikäleipäkunta Espoo liittyisi reikäleivän reikään, Kauniaisiin, tai päinvastoin. Eli onhan tämä aikamoinen kummajainen täällä sinällään ja neuvottelukunnan kokoonpanossa ja demokratiakysymyksessä myöskin todellinen ongelma.


Anni Sinnemäki (vihr):

Arvoisa puhemies! Valtion velka kustannustenjaosta kunnille maksetaan siten, että kuntien osuutta niiden itse keräämistä veroista nostetaan eli kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksestä osa laitetaan valtion piikkiin. Mikä on läsnä olevien ministereiden näkemys siitä, olisiko tätä tietä syytä jatkaa eli olisiko tällä tavalla syytä jatkaa kuntien veropohjan vahvistamista tulevaisuudessa, että nykyistä suurempi osa niiden keräämistä veroista tulisi itse kunnan käyttöön? Toinen kysymys liittyen tasauksen maksamiseen: Kun kuitenkin seuraavana vuonna on valtionosuuksista vähennetty tämä 180 miljoonaa, olisiko tämä 180 miljoonaa ollut syytä pitää valtionosuuksien pohjissa?

Arvoisa puhemies! Toinen kysymys: Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula oli ehdottanut tämän lakiehdotuksen yhteydessä lapsivaikutusten arviointia. Tässä lakiesityksessä sitä ei ole, mutta on varmasti erilaisia mahdollisuuksia, että jatkotyöskentelyssä lapsivaikutuksia (Puhemies: Minuutti!) tultaisiin arvioimaan. Mikä on ministerien näkemys siitä, miten tämä olisi parhaiten tehtävissä?


Christina Gestrin (r):

Värderade talman! Minister Manninen ville inte blanda in Sibbo i den här diskussionen, men jag frågar mig ändå hur det står till med kommunernas självbestämmanderätt om regeringen godkänner Helsinfors planer på att inkorporera en del av Sibbo.

Pääkaupunkiseudulla lähidemokratia turvataan parhaiten, jos kunnat säilyvät itsenäisinä, sillä kaupungit ovat jo nyt isoja. Tämä ei sulje pois sitä, että kaupunkien yhteistyötä parannetaan, vaikka kaupungeilla jo nyt on monipuolinen ja syvällinen yhteistyö muun muassa YTV:n piirissä. Mikään ei viittaa siihen, että kaupunkien yhdistyminen parantaisi asukkaiden palveluja. Liian suuret yksiköt ovat jäykkiä, ja päättäjien yhteys kuntalaisiin heikkenee. Tämän takia Pääkaupunkiseudun kaupunkien on pysyttävä itsenäisinä kuntina.


Sari Essayah (kd):

Arvoisa puhemies! Mielenkiintoinen puheenvuoro hallituspuolueen edustajalta.

Vanhasen hallituksen kuntatalouspolitiikka on ollut tähän mennessä vajaita indeksejä, pakkolainoja ja lisävelvoitteita ilman rahoitusta. Hoitotakuu on tästä lisävelvoitteesta ilman rahoitusta erinomainen esimerkki. Sillä on vaarannettu suorastaan kuntien järjestämisvastuu. Esimerkiksi Turussa tällä hetkellä joka kahdeskymmenes turkulainen on lainvastaisesti jonossa odottaen hammashuollon toimenpiteitä. Valituksia on tehty lääninhallitukseen, eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta selvyyttä tähän tilanteeseen ei ole tullut, koska hallitus on harjoittanut sellaista kuntatalouspolitiikkaa, joka on rapauttanut kuntien talouden. Miten terveydenhuollon retuperällä oleva rahoitus aiotaan järjestää tulevaisuudessa? Ei siihen riitä mitkään liittymisporkkanarahat, jos koko talouden pohja on epäkunnossa, ministeri Manninen.


Antti Rantakangas (kesk):

Arvoisa puhemies! Tämä Paras-hanke on saanut jo tuloksia aikaan, vaikka ei ole vielä toimenpiteitten osalta käynnistynyt. Nyt kunnissa tiedostetaan, että nykytilanne ei ole tulevaisuuden vaihtoehto, ja kunnissa on paljon erilaisia hankkeita, joilla aiotaan vastata näihin tulevaisuuden haasteisiin.

Haluaisin jatkaa ed. Kähkösen hyvästä puheenvuorosta, joka koskee eväitä valtionosuusjärjestelmän tarkistamiseen. On mielestäni aivan välttämätöntä, että olosuhdetekijät huomioidaan riittävällä tavalla myöskin jatkossa: harva asutus, etäisyydet ja myöskin ikärakenne, sairastuvuus jne. Nämä ovat aivan välttämättömiä, koska muutoin eriarvoisuus kuntakentän sisällä tulee kasvamaan. Toinen tärkeä asia on säilyttää verotulojen vahva tasaus, eli sitä yhteistä kakkua, jota kasvatetaan, pitää myöskin jakaa oikeudenmukaisesti.


Tuula Väätäinen (sd):

Arvoisa puhemies! Tämä esitys tulee hallintovaliokuntaan mietintöä varten, ja varmaan sitten voin lukea tätä etuperin ja takaperin. Sitä helpottaakseni kysyn yhtä yksityiskohtaa. Sivulla 82 sanotaan, että "laajaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen turvaamiseksi maa jaetaan erikoissairaanhoitolaissa tarkoitettuihin kunta­yhtymiin", ja vähän ennen puhutaan kehitysvammahuollon erityispalveluista. Tarkoittaako tämä sitä, että kehitysvammahuollon kuntayhtymät lakkautuvat ja ne tulisivat sitten erikoissairaanhoidon kuntayhtymiin, vai mitä tällä halutaan sanoa?


Paula Risikko (kok):

Arvoisa puhemies! Terveydenhuoltopalvelut ovat olleet Paras-hankkeen yksi painopistealueista, ja ymmärrettävää, että näin on ollutkin, koska täällä on tullut esille puheenvuoroissa, että siinä ongelmia riittää. Puitelaki ei kuitenkaan anna mitään vahvuuksia kehittää terveydenhuollon palveluja. Kun pohditaan sitä, että kaikkein suurin ongelmahan meillä on erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön kehittämisessä, mitä tämä puitelaki antaa siihen? Ei mitään. Mitä aiotte, ministeri Manninen, tehdä, että tämäkin asia hoituisi?


Anne Huotari (vas):

Arvoisa puhemies! Tulevaisuudessa kaupunkiseudut kyllä tulevat pärjäämään, mutta miten käy niille harvaanasutuille ja syrjäisille kunnille, joiden ihmiset ja erityisesti valtuustojen puheenjohtajat ja muut merkittävissä asemissa olevat henkilöt eniten vastustavat muutosta? Mikä kunta ottaa ne huonosti voivat kunnat vastaan eli huostaanottaa ne siinä tilanteessa, kun nyt näin löysästi kuin  tässä 9 §:ssä määritellään? Nämä käytännössä voivat velkaantua hyvinkin  runsaasti, ja sitten joku  toinen  kunta  joutuu  ne  vastaanottamaan.

Kainuun maakuntamalli ei ole ihannemalli, mutta siinä on paljon saatu hyvää aikaan. Se hyvin osoittaa sen, että pitää olla tarpeeksi laaja väestöpohja, että erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto voidaan nivoa yhteen ja sieltä löytää niitä yhteistyön muotoja ja hakea niitä ratkaisuja, ja suora maakuntavaali siihen on ollut minusta se loistoratkaisu. Minua harmittaa se, että sosialidemokraateilla on ollut tämmöinen maakunta-allergia tässä, puhumattakaan keskustan pienten kuntien turvaamisesta, joka loppujen lopuksi niiden palvelut kaikista nopeimmin uhkaa viedä.


Kirsi Ojansuu (vihr):

Arvoisa puhemies! Meillä oli eilen Hämeenlinnan seudulla historiallinen ilta. Kuudessa valtuustossa äänestettiin siitä, lähdetäänkö mukaan suurkuntahankkeeseen. Kuinka ollakaan, Lammin kunta jättäytyi hankkeen ulkopuolelle, ja nimenomaan keskustalaiset edustajat äänestivät tämän suurkunnan liittymistä vastaan. Täytyy ihmetellä, ministeri Manninen, miten te valmennatte ja koulutatte omia luottamushenkilöitänne tähän kuntalakiin, koska tällaisia tuloksia tulee. Eivätkö teidän valtuutettunne todellakaan tiedä, mikä on lain sisältö ja mikä on kuntien tilanne tulevaisuudessa? Tätä ihmettelee aika moni nyt tällä hetkellä esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla, mikä on keskustapuolueen vastuu asiassa.


Toimi Kankaanniemi (kd):

Herra puhemies! Hallituksen aluepolitiikka ja kuntapolitiikka on aika tavalla epäonnistunut, ja on tapahtunut voimakasta keskittymiskehitystä, joka on merkinnyt maaseudun alasajoa viime vuosina hyvin voimakkaasti. Nyt tämä merkitsee sitä, että meillä on erityisen suurissa taloudellisissa vaikeuksissa olevia kuntia, pieniä ja isoja, ympäri maan varsin paljon. Tämän lakiesityksen 9 § sisältää nyt sitten tämän pakkoliitosmenettelyn, joka tulee vuonna 2009 eteen. Se on mielenkiintoinen, mutta se on myös siellä maaseutualueella hyvin pelottava pykälä, koska se johtaa niihin suuriin kuntiin, joiden reuna-alueet, juuri nämä taloudelliseen ahdinkoon ajetut kunnat, menettävät päätösvaltansa ja niiden asukkaat jäävät palveluja vailla, ellei tätä pystytä jotenkin huolehtimaan.

Ed. Granvik kiinnitti tähän huomiota, ja itsekin yhdyn siihen huoleen, miten järjestetään tässä tapauksessa ihmisten tasavertaiset palvelut heidän niin sanotusti iholleen, niin kuin ministeri Pekkarinen on korostanut.


Pekka Nousiainen (kesk):

Arvoisa puhemies! Täällä ryhmäpuheenvuoroissa jäi itse asiassa vaille huomiota se, että peruspalveluohjelmaa kehitetään ja vahvistetaan osaksi lakiin perustuvaa valtion ja kuntien välistä neuvottelumenettelyä. Tämähän on pitkään kuntakentän tavoitteena ollut asia, ja se takaa sen, että kunnille ei tule lisää tehtäviä, ellei tätä rahoitusnäkökulmaa tule riittävästi huomioiduksi, niin kuin ed. Vapaavuorikin totesi. Elikkä tässä on turvalauselma siihen.

Arvoisa puhemies! Täällä on lisäksi todettu, että tavoitteena on hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistäminen, ja tämän lain valmistelun loppuhetkissä sektoriministerit ryhtyivät tätä tavoitetta vastustamaan. Ajattelin, että ministerit voisivat vastata nyt, kuinka tässä edetään ja kyetäänkö tämä tähän lakiin kirjattu periaate tästä valtionosuuksien yhdistämisestä sitten toteuttamaan nyt tämän valtion ja kuntien rahoitusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä.


Matti Saarinen (sd):

Herra puhemies! Sinänsä hyvästä esityksestä jäin kaipaamaan sitä, että olisi arvioitu vähän enemmän näitä pitkän aikavälin hyötyjä. Sivulla 83 on todettu, että niiden arvioidaan olevan pitkällä aikavälillä merkittäviä vaikutuksiltaan, mutta sen asian avaaminen liittyen maankäyttöön, investointeihin, käyttötalousmenoihin ja muuhun vastaavaan olisi ollut toivottavaa. Se olisi ehkä vahvistanut vielä uskoa joissakin tilanteissa.

Sitten kiinnitin huomiota siihen, miten varainsiirtoveroa ollaan soveltamassa ja millä perusteella liikuntakiinteistöistä vain osa on soveltamisen piirissä. Tarkoittaako tämä sitä, että hiljaisesti tunnustetaan, että kunnallinen liikuntapaikkarakentaminen todella vääristää kilpailua?

Ja kolmanneksi: Ajateltiinko liittymiskitkojen vähentämiseksi niin kutsuttua Hongkongin mallia, että päätettäisiin kuntaliitoksista tänään siten, että ne tulevat voimaan joskus kymmenen vuoden päästä esimerkiksi? Järjen käyttö nimittäin alkaa välittömästi, jos hallinnolliset päätökset (Puhemies: Minuutti!) tehdään tässä ja nyt. Tästä on maailmalla kokemuksia.


Pekka Kuosmanen (kok):

Arvoisa herra puhemies! On hallitukselle annettava kiitoksia siitä, että tämä kunta- ja palvelurakenneuudistus saatiin jotenkuten voimaan, mutta kuitenkin olen pahoillani siitä, että SDP sai aikaan sen, että se estää peruspalvelutuotannon monipuolistamisen, ja keskusta taas estää kunta- ja palvelurakenteen uudistumisen. SDP:n puheenvuorosta otan sen esimerkin Kuusankoskelta, että siellähän on yksityistetty terveyskeskus sataprosenttisesti. Kaikki lääkäripalvelut ostetaan Helsingistä, ja se on sosialidemokraattien mallikunta. Sosialidemokraatit ovat siellä johdossa. Kysyn ministeri Heinäluomalta: Miksi te vastustatte ulkoistamista, koska sielläkin lääkärit menivät yksityisfirman palvelukseen ja antavat samalla tavalla palveluja kuin aikaisemminkin kuusankoskelaisille?


Mikko Kuoppa (vas):

Herra puhemies! Liike on tärkeintä, sanoo ministeri Manninen, mutta mielestäni olennaista on myöskin se liikkeen suunta, mihin suuntaan mennään. Yksi suuri puute tässä hallituksen puitelaissa on se, että kuntien rahoituspohjaa ei tällä lailla mielestäni lähdetä vahvistamaan sillä tavalla, kuin kunnat tarvitsisivat, millä ne pystyisivät nämä palvelut tuottamaan. Kuntalaiselle on kaikista tärkeintä se, että hän saa ne palvelut ajallaan ja läheltä ilman lisäkustannuksia.

Täällä keskustan ryhmäpuheenvuorossa vaadittiin yksilön vastuun lisäämistä. Merkitseekö se sitä, että yksilöt, ne vanhukset, ovat itse vastuussa omasta hoidostaan ja oman hoitonsa kustannuksista entistä enemmän? Sitä kai se merkitsee. Tätä minä kysyn myöskin ministeri Manniselta, tätäkö tämä teidän linjanne merkitsee.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Yksi pykälä tässä lakipaketissa on sellainen, joka ei ole pienimmässäkään määrin pliisu. Se on tämän ykköslain 7 §, jossa nimetään suunnitteluvelvollisuusalueisiin kuuluvat kunnat presiis. Arvoisa ministeri, sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kun se on lakiin kirjattu, niin se elää koko ajan. Se on kaikessa kuntasuunnittelussa, seutusuunnittelussa, maakunnallisessa suunnittelussa se pohja, joka on kaikissa mahdollisissa kannanotoissa mukana. Minä olen samalla linjalla kuin ed. Saarinen. Siis tässä olisi pitänyt, arvoisa ministeri, tehdä niin, että vuonna 2013 olisi sitten vaadittu aivan erityisiä perusteita, jos eivät nämä suunnittelualueet muodosta yhtä kuntaa. Miksi ei näin tehty?


Marja Tiura (kok):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuulle lohdutuksen sanana, että aivan saman kaltaista toimintaa on muuallakin Suomessa. Nimittäin Etelä-Pirkanmaalla keskustalaiset valtuutetut nimenomaan torppasivat yhden kuntaliitoksen Kylmäkosken kunnan osalta.

Mutta yksi lähtökohta tähän uudistukseen, arvoisa puhemies, oli huoli nimenomaan ikääntyvän väestön sosiaali- ja terveyspuolen palveluista. Nyt kuitenkin hallituksen perusviesti on se, että vastuu on kunnilla. Niin vastuu oli kunnilla vuosi sittenkin. Eli tässä suhteessa voidaan todeta, että mikään tämän vuoden kuluessa ei ole muuttunut. Toistetaan itsestäänselvyyksiä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudelleentarkastelu jää tässä puitelakiesityksessä täysin puolitiehen. Ainoa viittaus tähän suuntaan on viittaus 20 000 asukkaan väestöpohjasta terveyspalveluista.

Haluaisinkin kysyä nyt ministeri Manniselta: Mitkä ovat ne rakenteelliset uudistukset, joita yli 20 000 asukkaan kunnissa on tarkoitus toteuttaa, ja millä tavalla tämä puitelaki tukee näitä kuntia tässä työssä? Entä ne kunnat, jotka ovat saaristokuntia tai pitkien etäisyyksien kuntia, (Puhemies koputtaa) miten näistä tullaan huolehtimaan, koska nyt harkinnanvaraista rahoitusavustusta leikataan minimiin?


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus lähtee velvoittamaan kaupunkeja käymään ympäristökuntien kanssa keskusteluja yhteistyökuvioiden solmimisesta. Kysyn ministeri Manniselta: Miksi Auran kunta on velvoitettu käymään Turun kanssa neuvotteluja, koska se kuuluu Loimaan seutukuntaan?


Tero Rönni (sd):

Arvoisa puhemies! Kohtuullisen hyvästä esityksestä puuttuu tietysti aina jotakin, koska esitys on kompromissi, mutta keskeisesti tietysti kuntien tulevaisuus riippuu kaikista suurimman menokohteen kehityksestä, ja koko terveydenhuoltojärjestelmähän on suurin menoerä kunnissa, ja sen toimivuuteen tässä esityksessä ei juurikaan oteta kantaa.

Perusterveydenhoidon suuremmat alueet ovat toki oikeaan suuntaan, mutta itse ongelmaan tässä ei puututa. Kustannukset nousevat kovalla vauhdilla joka vuosi, eikä kuntapäättäjillä ole kuin maksajan rooli. Suomalainen hierarkkinen, ihmisiä pompottava terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmä on luotu lääkäreiden ehdoilla, eikä järjestelmään tässäkään esityksessä puututa. Tällaisesta sekajärjestelmästä, jossa lääkärin on mahdollista olla jopa kolmella työnantajalla yhtaikaa töissä, pitäisi kyllä viimein päästä eroon.

Kysyisin ministeri Manniselta: Kansallisen terveysohjelman alussa yritettiin tähän järjestelmään puuttua heikoin tuloksin. (Puhemies: Minuutti!) Mahdettiinko nyt edes yrittää vai nostettiinko kädet pystyyn Lääkäriliitolle?


Lyly Rajala (kok):

Arvoisa puhemies! Vuosi sitten Suomea kiersi laaja kiertue, 19 paikkakuntaa, duetto Manninen—Heinäluoma. Olin paikalla Oulun yliopiston salissa, viimeistä paikkaa myöten täynnä, kaikista Oulun läänin 51 kunnasta oli porukkaa. Tuolloin muun muassa Kuusamon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ministeri Mannisen edustaman puolueen mies, keskustalainen mies, sanoi, että meilläkin olisi hyvä kuntaliitos, tuolla meillä päin, mutta ei voida tehdä, Kuusamo—Taivalkoski—Posio, koska se Posio sattuu olemaan väärässä läänissä. Eli asennekasvatukseen muutosta. Toinen esimerkki oli Kestilän keskustalainen kunnanjohtaja, joka sanoi, että me ei varmaan liitytä mihinkään, kun meiltä menee kestiläläinen identiteetti.

Eli onko teillä nyt suunnitelmissa tämmöiseen asennekasvatukseen, kenties tätä evankeliumia julistaaksenne, asennekasvatuksen vuoksi, joulukiertue?


Esko Ahonen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Laki asettaa terveyskeskuksille ja sosiaalitoimelle 20 000 asukkaan väestöpohjatavoitteen. Tavoitteeseen pääseminen vaatii nykyistä laajempaa yhteistyötä kunnilta, mutta yllätyksellistä esityksessä on se, että ammatillista perusopetusta tarjoavan yhteistoiminta-alueen asukasmäärän on oltava vähintään 50 000. Tämä lainkohta ei aiheuta ainoastaan järviseudulla vaan myös muualla paljon päänvaivaa. Järviseudun ammatti-instituutin väestöpohja on tällä hetkellä noin 30 000 asukasta, ja tämän instituutin toiminta on kehittynyt viime vuosien aikana myönteisesti. Oppilasmäärät ovat kasvussa, ja taloudessa on tapahtunut selvä muutos parempaan, ja uusien koulutusalojen saaminen on vahvistanut kuntayhtymän asemaa.

Kysyisinkin ministeri Manniselta: Kuinka on tällaisen hyvin toimeentulevan ammatti-instituutin, joka ei kuitenkaan täytä tuota 50 000 asukkaan väestöpohjatavoitetta, toiminta jatkossa?


Esa Lahtela (sd):

Arvoisa puhemies! Tässä jää paikalliselle tasolle aika paljon päätäntävaltaa, ja vaaditaan rohkeutta. Veikkaan, että tässä on kaksi linjaa, ne, jotka ottavat itselleen sen päätösvallan ja ovat rohkeita päättäjiä, ja silloin tässä tulee ihan hyviä ratkaisuja kuntarajojen yli, mutta sitten voi olla toinen linja, joka täällä on tullut esille, jotta siellä on semmoisia, jotka eivät ota sitä päätösvaltaa itselleen, ja ne odottavat, että selvitysmies tulee sinne paikan päälle, ja se on tietysti toinen tie. Sitten sanotaan, että okei, tämä on valtion vika.

Väitän sillä tavalla, että tuolla pienissä kunnissa monessa tapauksessa kuntaraja estää investointien teon. Elikkä jos isompi alue olisi, kehitettäisiin koko sitä aluetta, mutta sitten tämä pikkukunta jäpistää tiukkaan, ei pysty tekemään mitään. Virkamiehet on vähennetty siellä, jotta kunnanjohtaja mahdollisesti hoitaa monet tehtävät, sillä on tekninen johto, elinkeinotoiminta, kaikki. Siinä voi kysyä, mikä etu siitä on. Sen takia minä näen hyvänä tämän ratkaisun, että tämä menisi ja uskallettaisiin tehdä hyviä päätöksiä.


Ahti Vielma (kok):

Arvoisa puhemies! Näen henkilökohtaisesti tässä ehdotuksessa hyvin paljon positiivista. Tietysti kun on suuresta asiasta kysymys, niin myöskin on kohtia, joita voisi korjata. Minä kysyisin yhden yksityiskohdan, jota pidän hyvin merkittävänä, elikkä tästä suunnitteluvelvollisuudesta, 7 §, kun siellä sanotaan, että kaupunkien tulee laatia yhdessä 3 momentissa mainittujen kuntien kanssa viimeistään 31. päivä elokuuta 2007 suunnitelma siitä, miten maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista sekä palvelujen käyttöä kuntarajat ylittäen parannetaan 3 momentissa tarkoitetuilla seuduilla.

Miten valitsitte tämän sanan "parannetaan", kun vähän pelottaa henkilökohtaisesti, että teille tulee erinäinen kasa, kirjava kasa, näiltä seuduilta ehdotuksia, joissa jonkin verran parannetaan, mutta ei mennäkään kuin askel eteenpäin, ei oteta tarpeeksi selkeätä otetta, millä tavalla se yhteistyö tehdään yli kuntarajojen, millä lailla maankäyttö parannetaan asumisen, liikenteen ym. osalta. (Puhemies: Minuutti!) Tässä minusta olisi sitä jämäkkyyttä pitänyt olla enemmän.


Matti Kauppila (vas):

Arvoisa puhemies! Lakiehdotuksessa on kaksi merkittävää kohtaa. Toinen on kuntien työnjako, palvelujen yhdistäminen aina kuntaliitoksiin saakka. Kuitenkin tärkein asia on se, miten kaikki rahoitetaan kuntien sisäisin ratkaisuin. On otettava huomioon lain taloudelliset tavoitteet, samalla kuntien henkilöstön turvaava viiden vuoden irtisanomisturva, joka kieltää tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanomisen. Millä tavalla hallitus on nyt tähän kohtaan varautunut, vai siirtyykö se tuponeuvotteluihin, koska tämä on minusta se kuntien talouden kannalta ja tämän koko lain kannalta oleellisin kohta, miten tämä henkilöstöasia hoidetaan?


Sirpa Asko-Seljavaara (kok):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin kysyä ministeri Manniselta, kuinka monta kuntaa te arvioitte, että Suomessa on vuonna 2012, kun tämä laki ei ole enää voimassa. Te sanoitte, että sata kuntaa vähenee. Eihän se ole tarpeeksi monta.


Hannes Manninen (kesk):

Arvoisa puhemies! Koetan pääosin näihin vastata hyvin lyhyesti.

Ed. Cronberg piti tähän käytettyä aikaa ajanhukkana tuloksiin verrattuna. Ihmettelen.

Ed. Tölli kysyi, mitä tällaisia kuntayhtymän rahoituskysymyksiä on tarkoitus selvittää. Mehän sovimme kesäisessä sopimuksessa, että pyritään pikaisesti selvittämään, millä tavalla saataisiin entistä vakaammaksi tätä rahoitusta ennakolta. Voi sanoa, että siitä on yksi hyvä kirja. Stakes julkaisi kesällä kirjan, jossa oli ainakin kuusi erilaista vaihtoehtoa. Periaatteessa on tietysti niin, että kuntayhtymän perussäännössä kunnat voivat valita erilaisia rahoitusvaihtoehtoja.

Täällä on kovasti, erityisesti kristillisten taholta, puhuttu tästä indeksileikkauksesta. Minusta olisi, kun täällä on valistuskierroksia käyty, syytä ehkä kristillisten ryhmällekin valistaa, mikä on leikkaus. Minä ainakin ymmärrän ja myöskin oppositiossa ollessani tuolta salista lausuin sen, että leikkaus on sellainen, kun muutetaan lakia tai muuta säännöstä sen takia, että saataisiin kustannuksia alemmaksi. Nykyinen valtionosuuslaki sanoo, että indeksitarkistukset maksetaan 50—100-prosenttisesti. Jos valtioneuvosto toteuttaa lakia tältä väliltä, mitä laki sanoo, se ei ole leikkaus sanan tarkoittamassa mielessä. Se on alle 100-prosenttinen indeksitarkistus, mutta se ei ole leikkaus.

Ed. Perho kysyi, että jos suunnitelmat ovat hutiloiden tehtyjä, niin mikä on mahdollista vuoropuhelua. Meillähän on tarkoitus antaa asetus tämän lain perusteella, ja siinä me pyrimme määrittelemään, mitä näiden suunnitelmien on täytettävä. Minä uskon, että suomalainen kuntakenttä tekee kyllä sillä suurella ammattitaidolla, joka sillä on olemassa, nämä suunnitelmat, mutta totta kai ministeriö, Kuntaliittokin, uskon, pyrkii sitten käymään kuntien kanssa vuoropuhelua, niin että nämä olisivat mahdollisimman hyviä.

Ed. Mustajärvi kysyi, mitä merkitsee Lapissa 50 000 asukkaan ammattikoulutus. Se merkitsee sitä, että Kemi-Tornio-alueella kaksi kuntayhtymää yhtyvät. Neuvottelut ovat ihan loppusuoralla. Se merkitsee sitä, että Sodankylän ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä liittyy Rovaniemen koulutuskuntayhtymään. Käsittääkseni päätökset on tehty. Ainoa, joka siellä on jäljellä, on se, että myöskin Kemijärven pitäisi ratkaista se oma koulutuksensa, mutta siinä on ed. Mustajärvellä niin kuin kaikilla muillakin täysin väärä käsitys, että jos nämä pannaan suurempaan taustayhteisöön, niin koulutus loppuu Kemijärveltä. Eihän siinä ole mitään perää. (Ed. Mustajärvi: Ei niin väitetty!) Voin kertoa, että Länsi-Lapin ammatillisessa koulutuskuntayhtymässä, jossa on 600 kilometriä pituutta kuntayhtymällä, on seitsemässä eri pisteessä koulutusta. Eihän se ratkaise koulutuspisteiden lukumäärää, kuinka suuri taustayhteisö siinä on.

Ed. Ahonen kysyi tästä samasta, miten käy, kun ei ole sitä 50 000:ta. Se on niin, että ennemmin tai myöhemmin pitää olla valitettavasti se 50 000, eikä siinäkään koulutuksen tarvitse kärsiä. Päinvastoin se antaa entistä paremmat mahdollisuudet kehittää sitä koulutusta.

Ed. Andersson kysyi, ovatko porkkanat Turulle riittäviä. Minusta porkkanat ovat riittäviä tässä laissa. Ovatko ne Turulle riittäviä, on sitten eri asia. Tuntematta tarkemmin tietysti Turun tilannetta voisi kuitenkin herättää epäilyksen, että ehkä Turunkin tarvitsisi itsekin tehdä jotakin.

Ed. Kähkönen kysyi, miten syrjäisyys ja ikäkertoimet tulevaisuudessa. Tarkoitus on käydä kaikki kertoimet läpi ja ennen kaikkea luoda kertoimet sellaisiksi, etteivät ne kuntaliitostapauksessa vaikuttaisi tulevaisuudessa tai vaikuttaisivat mahdollisimman vähän siihen valtionosuuteen, mikä tulee.

Ed. Sinnemäki kysyi tästä lapsivaikutuksen arvioinnista. Valitettavasti voimavarat eivät riittäneet. Sukupuolivaikutusten arviointiahan tässä yhteydessä tehtiin hyvinkin mittavasti.

Mitä tulee tähän pienen probleemaan, edustajat Granvik ja Gestrin, paraneeko lähidemokratia tai mitenkä pienten etuudet turvataan: Totta kai kunnat ovat lähtökohtaisesti tasavertaisia neuvottelukumppaneita, mutta jos vahva yleinen etu vaatii, niin silloin se ajaa monissa tapauksissa pienempien etujen ohi. Se on yleinen käytäntö meidän yhteiskunnassamme.

Ed. Väätäinen kysyi, miten näille erityishuoltopiirin kuntayhtymille käy. Silloin kun on sama alue molemmilla kuntayhtymillä, mielestäni on järkevää, että ne yhtyvät. Mutta lähtökohta laissa on, että se toiminta tulee tämän erikoissairaanhoitopiirin vastuulle. Mutta jos on useamman kunnan alueelta, niin ei ole järkevää purkaa tietenkään sitä, vaan ostopalveluina silloin tämä asia voidaan hoitaa, mutta vastuu kuuluu erikoissairaanhoidon kuntayhtymille tulevaisuudessa.

Ed. Ojansuu sanoi, että keskustalaiset estivät Lammin kunnan. Minulla ei ole muuta tietoa kuin Helsingin Sanomien tämän aamuinen uutinen, jossa sanottiin, että äänestys ei noudatellut puoluerajoja, elikkä ilmeisesti ed. Ojansuu antoi väärän todistuksen täällä salissa. Meillä ei ole tapana tehdä niin, kuin täällä on sanottu, että pitäisi antaa koulutusta. Meidän kunnanvaltuutettumme ovat itsenäisiä päätöksentekijöitä. He tekevät sen valtakirjan perusteella, jonka kansa on heille antanut, emmekä me komentele emmekä käske äänestää jonkun mukaan. (Ed. Zyskowicz: Eikö niille muka anneta koulutusta?)

Ed. Kankaanniemi tässä oli huolissaan ihmisten tasavertaisista palveluista. Varmasti me kaikki olemme niistä huolissamme. Tämä 9 §:hän on nimenomaan otettu sen takia, että koska valtio on viime kädessä vastuussa siitä, että jokainen saa perustuslain ja muun erityislain edellyttämät palvelut, niin tämän vuoksi valtion täytyy tulla väliin, jos kansalaisten palvelut ovat vaarassa. Siihen tämä 9 § vastaa.

Ed. Nousiainen kysyi, voidaanko valtionosuudet yhdistää. Totta kai kaikki voidaan, jos halutaan, mutta tässä yhteydessä olemme sopineet, että me tarkoin tutkimme ja selvitämme, mikä on tarkoituksenmukaista, mikä on järkevää, ja näin ollen ennakkoon tämän pidemmälle ei tarvitse mennä.

Ed. Saarinen kysyi, miksi liikuntakiinteistöistä on vain osa. Sen takia, että asiantuntijat katsoivat, että jos sitä laajennetaan — alun perin sitä ei ollut ollenkaan sillä puolella — niin syntyy kilpailuvääristymiä, ja että sen vuoksi ei voida hyväksyä tämän laajemmalle kuin että siellä on uimahallit ja urheilukentät.

Hongkongin mallista kysyttiin. Varmaan se on ihan hyvä tapa välttää vastuuta, että tehdään päätökset  kymmenien vuosien päähän, niin että tulevat sukupolvet vastaavat, mutta minusta se ei tässä tapauksessa olisi kovin hyvä tapa. (Ed. Zyskowicz: Parempi kuin ei mitään!)

Ed. Kuosmanen täällä totesi, että SDP estää jotakin ja keskusta estää jotakin. Tämä lakihan ei estä mitään. Tämä on mahdollistava laki. Jokainen kunta voi tehdä aivan niin kuin se haluaa ja mieli sietää.

Ed. Kuoppa kysyi, mitä tarkoittaa yksilön vastuun lisääminen. Kun tulevaisuudessa eläkkeet ja muut kasvavat, niin meillä on jo nyt olemassa rahoitusjärjestelmä, että yksityiset entistä enemmän tulojensa mukaan osallistuvat esimerkiksi pitkäaikaishoitoon. (Ed. Kuoppa: Kansaneläkkeen viiden euron tasokorotus — silläkö se hoidetaan?) Varmasti ed. Kuoppakin järjestelmän tuntee.

Ed. Salo kysyi, miksi Aura on Turun kanssa neuvotteluissa, vaikka se kuuluu Loimaan seutukuntaan. Tässä laissahan on lähdetty siitä, että eivät maakuntarajat, eivät lääninrajat, eivät seutukuntarajat ole mikään este järkevien toimenpiteiden toteuttamiselle. Jos Auraa katsotaan, niin ainakin minulla on se käsitys, että Aura kuuluu ­Turun työssäkäyntialueeseen ja yhteiseen asuntomarkkina-alueeseen, ja sen vuoksi se yhteistoiminta, mitä laki edellyttää, on järkevää tehdä Turun kanssa, elikkä toisin sanoen, kun on yhteiset asuntomarkkinat, niin silloin yhteiset asunto-ohjelmat tehdään. Tältä pohjalta me olemme näitä ratkaisseet.

Ed. Rajala puhui myöskin asennekasvatuksesta ja että Posio on eri läänissä. Ei se ole mikään este kuntaliitokselle, eikä se siihen kaatunut. Enemmänkin satuilun puolelle nämä ed. Rajalan puheet menivät.

Ed. Vielma kysyi tässä, miten ja miksi tämä parannetaan-sana tähän on otettu. Tietenkään me emme voi sanoa, miten se on jokaisessa yksittäisessä kohdassa tehtävä. Kun asetetaan tavoitteeksi parantaminen, niin tietenkin pitää pyrkiä siihen eteläpohjalaiseen tavoitteeseen, että vaikka tavallista yrittää tehdä, niin priimaa pukkaa, ja kyllä tässä pykälässäkin on ihan sama periaate.

Ed. Kauppila kysyi, miten tässä toteutuu viiden vuoden irtisanomisturva ja rahoitus. Minun käsitykseni on ja meidän ryhmässä, kun olemme keskustelleet, että viiden vuoden irtisanomisturva on ensinnäkin erittäin tärkeä siinä, että henkilöstö voi turvallisin mielin kaiken panoksensa antaa tämän hankkeen toteuttamiseen. Toiseksi me  emme näe, että se tulee  olemaan  mikään erityinen ongelma, koska vuoteen 2020 mennessä noin 50 prosenttia kaikesta kunta-alan henkilöstöstä siirtyy eläkkeelle. Eikä siellä ole viittä kunnanjohtajaa, ei viittä sosiaalijohtajaa. He ovat valmiit ja velvolliset ottamaan vastaan myöskin muuta heille soveltuvaa työtä. Sosiaalitoimen kentälläkin varmasti osalle sosiaalijohtajista riittää hyvinkin merkittävää työtä. Kyllä niille kuntajohtajillekin riittää. Sitä paitsi esimerkiksi Salosta saamani informaation mukaan, niin jos siellä on 11 kuntaa, niin 7—8 on jäämässä eläkkeelle kunnanjohtajista ihan parin kolmen vuoden sisällä, elikkä mikään ongelma tämä asia ei tule olemaan.

Uskoakseni pääpiirteissään tässä vastaukset kysymyksiin.


Eero Heinäluoma (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Vapaavuori kysyi yhteisöveron käsittelystä jatkossa. Tässähän on saavutettu erittäin merkittävä yhteisymmärrys kuntien taloudellisen aseman vahvistamisesta tämän uudistuksen osana, eli hallitus on yhtä mieltä ja käsittääkseni myös tässä valmistelussa mukana olleet opposition edustajat siitä, että vahvistamme kuntien palvelujen rahoituksessa kunnallisverotuksen asemaa, kuntien omien verotuottojen asemaa. Se on iso, periaatteellinen linjaus, joka tarkoittaa sitä, että kunnat voivat paremmin omilla toimillaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon niillä on tuloja käytettävissä. Tämä pitää sisällään tietysti kaikki verotulot, ovat ne sitten palkkatuloista tai muista ansiotuloista maksettavia, kunnallisveroprosentin mukaan määräytyviä tai sitten kiinteistövero- tai myös yhteisöverotuloa. Ei valtiovarainministeriössä ole mitään erityisiä suunnitelmia kulkea vastoin sitä, mitä tässä juuri on sovittu, vaan päinvastoin lähdemme siitä, että tätä uudistusta nyt viedään eteenpäin, jossa kuntien talousasema tulee vahvistumaan ja kunnat saavat isomman osan verotuloista omaan käyttöönsä. Näin riippuvuus valtion kainalosauvoista voi vähentyä.

Tähän suuntaanhan lähdetään kulkemaan jo nyt, eli ensi vuoden budjetissa tehdään 200 miljoonan euron siirto kuntien verotulojen hyväksi, ja uskon, että pidemmällä tähtäimelläkin katsoen tämä riippuvuus omista verotuloista ja niiden kehityksestä on kunnille ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin olla riippuvaisia valtion kainalosauvoista.

Ed. Kuosmanen kysyi vielä tämän palvelutuotannon perään, ja tätä on täällä myös muissa puheenvuoroissa sivuttu. On tärkeä asia, että tässä laissa ei aseteta kuntia siihen tilanteeseen, että niiden pitäisi lähteä tämän lain perusteella palvelujaan yksityistämään. Se on se iso ratkaisu, joka tässä on tehty, (Ed. Kuosmanen: Sitähän tehdään!) ja käsittääkseni tästä ollaan yhtä mieltä. Ei ole mitään ideologisia tavoitteita, että kuntien palvelut pitää hoitaa yksityisesti. Kunnat tekevät tässä suhteessa omia ratkaisujaan ja vastaavat niistä ratkaisuista sitten vaaleissa äänestäjille, niin kuin demokratiaan kuuluu.

Mitä tulee terveydenhuollon esimerkkitapauksiin, niin kaikki eivät ole rohkaisevia. Meillä on paljon esimerkkejä, että kustannukset ovat dramaattisesti lisääntyneet sen tuloksena, että ei ole ollut saatavissa enää riittävää määrää työntekijöitä esimerkiksi lääkäripalveluihin ja on ollut pakko mennä ostamaan palvelut yksityisiltä. Lääkärit vaihtavat yksityiselle puolelle, ja siinä yhteydessä myös tapahtuu huomattava kustannusten karkaaminen käsistä. Mutta tämä laki toteuttaa sen, mistä ed. Backman erittäin hyvin sanoi: tässä ei aseteta mitään ideologisia tavoitteita palvelujen yksityistämiselle. Toivon, että tämä linjaus saisi täälläkin laajan tuen, kun siitä myös hallitus on pystynyt yksimielisesti sopimaan.

Ed. Soini puuttui kuntien voimasuhteisiin, kun kuntia yhdistetään. Voiko tämän turhauttavampaa, tarpeettomampaa ja harhaanjohtavampaa kysymyksenasettelua olla? Ei kai tässä yhteydessä pidä mennä tälle tasolle, että mietitään, mikä on valtuutettujen lukumäärä jossain tilanteessa ja miten se vaikuttaa näihin niin sanottuihin kunnan voimasuhteisiin. Tämän uudistuksen merkitys on kyllä aivan jossain muualla kuin siinä, että tehdään tämän tyyppisiä laskelmia.

Meillä on kaksi asiaa, jotka ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta ylivoimaisen tärkeitä lähitulevaisuudessa. Toinen, niin kun hyvin tiedämme, koskee sitä, miten pidämme huolta siitä, että syntyy uusia työpaikkoja, että työllisyys vahvistuu. Siitä olemme kaikki samaa mieltä. Mutta nostaisin tämän kuntauudistuksen toteuttamisen toiseksi keskeiseksi asiaksi. Jos me haluamme, että ter­veydenhuollon, koulun, vanhustenhoidon ja päivähoidon palvelut toimivat, niin meidän täytyy laittaa tämä uudistus liikkeelle ja tehdä se laajalla poliittisella yhteisymmärryksellä ja siirtää kaikki tällainen puoluetaktinen laskelmointi syrjään.

Minusta voi antaa keskustalaisille tässä aidon tunnustuksen, että he ovat tässä uudistuksessa siirtäneet nämä laskelmoinnit syrjään. Minä luen tässä ministeri Mannisen puheenvuorot enemmän rohkaisuksi omalle väelle, ja on hyvä, että tämmöistä rohkaisua esiintyy, että meillä on huomattava yksimielisyys siitä, että me tarvitsemme vahvempia kuntia, jotta palvelut saadaan toimimaan. Tämä on arvokas näkökohta, koska ilman tätä uudistusta meillä ei ole edellytyksiä vastata niihin palveluhaasteisiin, jotka meillä on lähivuosina edessä sekä terveydenhuollossa että vaikkapa ikäihmisten palveluissa. Tässä mennään ihan oikeaan suuntaan, kun tämä merkitys nähdään ja pidetään sivussa tällaiset tähän asiaan kuulumattomat seuraukset, kun täytyy kuitenkin muistaa, että käsittääkseni jatkossakaan tämä laki ei sitä poista, että kunnallisvaalit toimeenpannaan ja äänestäjät valitsevat ne päättäjänsä myös näihin uudistuviin kuntiin ja niiden kunnanvaltuustoihin. Ei tällä lailla näitä voimasuhteita ratkota, vaan jokainen hankkii luottamuksensa vaaleissa erikseen sitä myöten kuin niitä tulee.

Lopuksi vielä uudistuksen rahoituspuoleen. On hyvä nähdä, että tässä on kyllä, niin kuin täällä on sanottukin, poikkeuksellisen tuhdit porkkanat. Tässä on erittäin tuhdit porkkanat. Ensi vaalikauden liikkumatilasta tässä varataan 200 miljoonaa euroa näiden uudistusten tukemiseen ja kuntaliitosten mahdollistamiseen. Sen lisäksi annetaan poikkeuksellinen tae siitä, että valtionavut säilyvät ennallaan viisi vuotta eli valtionapuihin ei missään olosuhteissa tapahdu alaspäinmenoa. Tämä on ainutkertainen tarjous, ja ensi vaalikauden liikkumatilasta tämän kuntauudistuksen läpivienti siis vie ison osan. Pidän selvänä, että kun mennään eteenpäin vuoteen 2011, niin ei tule olemaan näin ruhtinaallisia tarjouksia käytettävissä johtuen pelkästään niistä tekijöistä, jotka julkiseen talouteen liittyvinä haasteina tulevat olemaan esillä. Eli meidän liikkumatilamme vuodesta 2011 eteenpäin tulee olemaan ahtaampi, ja sitä kautta katsoen ne kunnat, jotka nyt lähtevät ja menevät eturiviin, tulevat ilman muuta kuulumaan voittajiin tässä uudistuksessa ja ne, jotka jäävät jököttämään sinne vanhaan eivätkä lähde tähän uudistusvirtaan mukaan, ovat niitä, jotka ovat sitten vuoden 2011 jälkeisessä tilanteessa huonompien vaihtoehtojen edessä. Tässä on siis tarjous, joka ei toistu, ja siihen kannattaa lähteä heti mukaan.

Kun täällä on käyty keskustelua uudistuksen merkityksestä vielä, onko tämä suuri vai keskisuuri, niin mielestäni ei tästä kannata isoa opillista riitaa tehdä. Riittää, kun todetaan, että tämä on Suomen kuntahistorian suurin uudistus. (Ed. Huotari: Se nähdään!) Onko se sitten mittaluokassaan suuri vai keskisuuri, niin kaikissa vaihtoehdoissa nyt lähtevä uudistus tulee olemaan Suomen kuntahistorian suurin, ja silloin me vastaamme siihen isoon haasteeseen, jonka ihmiset meille asettavat, ja se on näistä palveluista huolehtiminen.


Liisa Hyssälä (kesk):

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuolto on kuntien laajin toimiala, ja suurin osa tästä muutoksesta, joka nyt viedään läpi tässä uudistuksessa, koskee nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluja. Tässä jatketaan uudistusta siitä, mihin Kansallisessa terveyshankkeessa ja Kansallisessa sosiaalihankkeessa on päästy, ja tämä 20 000 asukkaan väestöpohjahan oli jo esillä Kansallisen terveyshankkeen tavoitteena. Nyt tämä väestöpohjatavoite on esitetty velvoittavaksi, ja lisäksi se on tarkoitus ulottaa koskemaan myös osaa sosiaalihuollon tehtävistä.

Perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen keskeisiä yhteistoiminta-alueitahan ovat luonnollisestikin vanhustenpalvelut, päihdepalvelut, mielenterveystyö sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen. Nyt kuntien on arvioitava, kuinka laajasti sosiaalihuollon tehtävät järjestetään laajemmalla väestöpohjalla. Tässäkin on siis pallo siellä kunnilla.

Tämä asetettu 20 000 asukkaan väestöpohjatavoite on kova vaatimus osassa kuntia. Nykyisin vain neljännes maamme noin 260 terveyskeskuksesta täyttää tämän asetetun vaatimuksen. Asetelman tekee erittäin haastavaksi se, että silloin kun kunta ei kuulu terveyskeskuskuntayhtymään, sosiaali- ja terveystoimi on yleensä kokonaisuutena yhdistetty. Noin joka toisessa kunnassa on yhdistetty sosiaali- ja terveyslautakunta, joka vastaa sitten kansanterveystyöstä ja sosiaalihuollosta.

Tällä hetkellä sosiaalihuollosta puuttuu kokonaan kattava palvelurakenne. Erityisesti laajempaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen valtaosassa se on hyvin aukollinen. Poikkeus on kehitysvammahuolto. Pääpainon sosiaalihuollossakin tulee jatkossakin mielestäni olla kuitenkin lähipalveluissa. Uudistuksella voidaan parantaa oleellisesti lähipalveluja tukevien erikoispalvelujen järjestämismahdollisuuksia. Näin voidaan turvata tarvittava erityisosaaminen ja toteuttaa järkevä palvelujen porrastus, ja tarpeellinen porrastus toteutetaan joustavasti, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Kunnathan laativat palvelutarvearvioitaan vuosille 2015—2025, ja nyt niitten tulisi miettiä myöskin sitä, millä keinoin voidaan palvelujen tarpeeseen vaikuttaa, ei vain sitä, mitä palveluja tarvitaan, vaan sitä, voidaanko hillitä palvelutarpeen kasvua ja millä keinoin sitä voidaan hillitä. Nämä ovat hyvin oleellisia asioita. Tällöin kysymykseen nousee väistämättä terveyden edistäminen, omatoimisuuden edistäminen, toimintakyvyn parantaminen. Nämä ovat niitä avainsanoja, joilla pystytään hillitsemään palvelutarpeen kasvua.

Nyt on tietenkin mahdollisuus myöskin uudistaa rakenteita, hyvä mahdollisuus uudistaa toimintatapoja, ja tähtäimenä on tietysti hyvinvoiva väestö. Mukaan on saatava julkisen sektorin lisäksi myöskin kansalaisjärjestöt, on saatava työnantajat, yksityinen sektori ja tietysti perheet ja kansalaiset yksilöinä. Kyllä näiden kaikkien pitää olla mukana tässä kokonaisuudessa.

Laajaa väestöpohjaa vaativien palvelujen turvaamiseksi uudistetaan sitten tätä kuntayhtymärakennetta, pakollista sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymärakennetta. Erityishuoltopiirit ja sairaanhoitopiirit yhdistettäisiin tässä mallissa. Perustana olisi sairaanhoitopiirijako tässäkin, mutta kunnat voivat tehdä suunnitelmansa myöskin nykyisistä piirijaoista poiketen. Nehän eivät nyt täsmää yksi yhteen, ja tämä voidaan tehdä piirijaosta poiketen. Tämän uudistuksen tarkoituksena ei ole jäädä vain kahden sektorin hallinnolliseksi yhteenliittymäksi, vaan kyllä siellä sisältö on hyvin keskeistä.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollolle muodostetaan nyt koko maassa ensi kertaa yhteinen alueellinen rakenne. Kunnat voivat antaa piirille puitelain mukaisten tehtävien lisäksi myös muita tehtäviä, kuten vaativaa erityisosaamista edellyttäviä lastensuojelun tai vammaissektorin tehtäviä. Tältäkin osin tämä uudistus on jatkoa aiemmalle kehittämistyölle, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspiirien suunnittelulle. Tarkoitus on vauhdittaa hitaasti edennyttä päällekkäisyyksien purkamista ja tarjota paremmat mahdollisuudet saumattoman palveluketjun tai tehokkaitten hoitoprosessien toteuttamiseen, ja myös piiritasolla uudistuksessa nostetaan esille terveyden ja toimintakyvyn edistäminen. Se nostetaan esille sillä tavalla, että määritellään se pakolliseksi kuntayhtymän yhdeksi tehtäväksi.

Rakenteellisten muutosten lisäksi puitelaissa on kirjattu uudistuksen toteuttamisen keinoksi toiminnan tuottavuuden parantaminen. Tämän tarkastelun tulisi koskea sekä kuntatason toimintaa että kaikkia yhteistyöjärjestelyjä yhteistyöalueista pakollisiin kuntayhtymiin. Kustannustehokkuutta voidaan parantaa puitelaissa yksilöidyillä keinoilla, ja niitähän siellä on lueteltu, tietojärjestelmiä kehittämällä ja erityisesti osassa sosiaalihuollon tehtäviä myös valtion ja kuntien yhteispalvelua kehittämällä. Myös hyvin suunnitellulla sopimusohjauksella ja tilaaja—tuottaja-malleilla voidaan lisätä tehokkuutta, ja kustannusten hallintaankin pätee se vanha sanonta, jonka mukaan tyvestä puuhun noustaan. Toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistämiseen sisältyy kyllä suuria mahdollisuuksia tässä mallissa hyvin monella tavalla.

Koska uudistus on hyvin tärkeä ja laaja nimenomaan allekirjoittaneen ministeriön kannalta, niin tulemme ministeriössä käynnistämään syksyn aikana erilaisia toimia kuntien tukemiseksi tässä muutoksessa ja kuntien ohjaamiseksi tässä muutoksessa, niin että kunta ei jäisi yksin sinne, vaan me haluamme olla tukemassa tässä suuressa prosessissa. Yhteistyötä tehdään Kuntaliiton kanssa ja tehdään eri alueitten kanssa. Ministeriömme yhdessä Stakesin kanssa organisoi kuntien tueksi sekä asiantuntija-apua että tausta-aineistoa, elikkä ministeriömme on valjastettu tässä hyvin monipuolisesti tukemaan tätä prosessia kentällä.

Tämä tulee olemaan historiallisesti hyvin merkittävä kuntapalvelujen uudelleenarvioimisen kannalta, tämä tulee olemaan merkittävä hanke kuntapalvelujen modernisoimisen kannalta, ja keskeistä kuitenkin kaiken tämän uudistuksen tiimellyksessä pitää olla väestön terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen ja laadukkaiden palveluiden turvaaminen asuinpaikasta riippumatta. Kun toimintaympäristö muuttuu, kuten se nyt muuttuu nopeasti, niin myöskin sosiaali- ja terveydenhuollon on muututtava. Muutoksen tulee koskea sekä rakenteita, tuotantotapoja että prosesseja. (Ed. Kuoppa: Elikkä yksityistämistä!)

Arvoisa puhemies! Uudistuksessa tullaan arvioimaan myös kuntapalvelujen rahoitusta, jonka  keskeinen elementti ovat sektorikohtaiset valtionosuudet. Valmisteluvastuun sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusasioissa tulee jatkossakin olla siellä, missä vastataan koko maan tasolla myös sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävyydestä.


Mauri Pekkarinen (kesk):

Arvoisa puhemies! Muutaman sanan verran kommenttia käytyyn keskusteluun erityisesti sen takia, että huomasin, että myöskin minun nimeni mainittiin eräissä yhteyksissä, jopa yhden ryhmän ryhmäpuheenvuorossa.

Haluan todeta ensinnäkin, että puitelaki on prosessilaki. Se on prosessilaki mielestäni, joka tunnistaa ne tarpeet, mitä kuntien palvelurakenteen uudistamiseksi on olemassa. Se on prosessilaki, joka tunnistaa myös tarpeet kuntarakenteen uudistamiseksi. Se ei pakota kuntia ja kuntien päättäjiä juuri mihinkään, mihinkään sellaiseen radikaaliin ratkaisuun, joka kuntien kaikkinaisen palvelutehtävän ja muunkin tehtävän kannalta on olennaista, mutta se velvoittaa kuntia niissä asioissa tiukkaan yhteistyöhön, missä todellakin on vankat perusteet tuon yhteistyön parantamiselle nykyisestään. Suurten kaupunkiseutujen asumiseen, liikenteeseen, maankäyttöön liittyvät asiat ovat oivallinen osoite niiksi asioiksi, joissa tällaista yhteistyötä, mihin nyt kunnat velvoitetaan vankalla kädellä, todellakin tarvitaan.

Sama koskee ammatillisen koulutuksen järjestämistä. Ammatillisen koulutuksen järjestämisvastuu on monen maakunnan alueella pilkkoutunut liian pieniin palasiin. Sellaisella tehtäväalueella, jossa opiskelijoilla, oppilailla, on subjektiivinen oikeus valita, minnekä menevät opiskelemaan, on tavattoman tarkoituksenmukaista, että ammatillisen koulutuksen järjestämisvastuu on mahdollisimman laajalla yhteisöllä, mieluusti maakunnan laajuisella yhteisöllä tai organisaatiolla.

Niin ikään tämä 20 000 asukkaan raja on tällainen ohjeellinen täällä terveydenhuollon ja siihen liittyvien sosiaalipalvelujen osalta. Myöskin siinä tarvitaan tällaista yli kuntarajojen menevää yhteistyötä.

Ed. Vapaavuori kokoomuksen puheenvuorossaan heitti syystä taikka toisesta tai tavalla taikka toisella ilmaan ajatuksen, että kunhan nyt saataisiin — sanoitte nimeltä — ed. Anttila ja Pekkarinen julistamaan kansalle, mikä tämän lain sisältö on. Suurin piirtein tähän tapaan se kai oli. Ed. Vapaavuori, minun toimintatapani hallituksen jäsenenä on ollut sekä tässä hallituksessa että aikaisemminkin se, että silloin kun hallituksen sisällä väännetään kättä jostakin asiasta, voin olla vääntämässä kovastikin sitä kättä, mutta sen jälkeen kun päätetään jostakin, sen jälkeen seison hallituksen takana, sen esityksen takana, mihin yhteisesti on päädytty. Minusta ryhmäpuheenvuorossa tällaisten heittäminen ei eduskunnan varapuhemiehen eikä kenenkään muunkaan suuntaan nyt ole erityisen perusteltua.

Mitä tulee taas siihen, mitä ylipäänsä kuntaliitoksista tai kuntayhteistyöstä ajatellaan eri poliittisten ryhmien piirissä ja joidenkin yksittäisten henkilöiden toimesta, ehkä nyt tässä tapauksessa kannattaa muutama sana vielä tästä jatkaa. Voin sanoa, että silloin kun olin edellisen kerran kunta-asioista vastaavana ministerinä, niin silloin tehtiin aika monta kuntaliitosta.

Sellaisten ennakkoluulojen kylväminen, että tuo tai tämä poliittinen ryhmä on ehdottomasti kaikissa asioissa joko vastaan tai puolesta, minusta kannattaa lopettaa sentyyppinen leimaaminen tällä kysymyksellä. Meillä on esimerkkejä eri puolilta Suomea. Meillä on Lapista esimerkki, jossa eräät muut puolueet ovat olleet vastaan kuntaliitoksia. Meillä on Keski-Suomesta esimerkki. Täällä on monta jyväskyläläistä kansanedustajaa, ja siellä järjellistä kuntaliitosta vastustavat — en viitsi sanoa poliittisia ryhmiä, ketkä sitä lähinnä siellä sattuvat vastustamaan, mutta taitaa olla väkeä vähän sieltä sun täältä. Meillä on eri puolilta Suomea esimerkkejä, joissa paikallinen todellisuus on se, joka määrittää sen, mitä mieltä paikalliset päättäjät asioista ovat.

Ja nyt tulen siihen, mihinkä tämä puitelakiesitys nyt avaa oven. Tämä on prosessilaki, tämä määrittelee suunnan, mitä kannattaa tehdä. Se prosessoi kunnissa liikkeelle asioiden valmistelut, mutta sitten jättää lopullisen päätöksenteon niitten kuntien päättäjien vastuulle. Tässä mielessä, ed. Vapaavuori, ei teidän eikä minun eikä kenenkään muunkaan kannata olla mikään erityinen oppimestari tuolla kuntia kiertäessään, että miten pitää menetellä, ei minun ja toivottavasti ei teidänkään, vaan pitää luottaa siihen, että kuntien päättäjät osaavat tehdä siellä niitä ratkaisuja, joita kuntalaisten parhaaksi tarvitsee siellä käytännön kentällä tehdä.

Toinen asia, mihinkä haluan vielä aivan lyhyesti kajota, liittyy kysymykseen palvelurakenteen uudistamisesta. Kysymys palvelurakenteen uudistamisesta näkyy täälläkin keskustelussa monta kertaa tavallaan avattavan kysymykseksi siitä, pitäisikö nyt sitten palveluita uudistaa ja minkälaisia mörköjä ja peikkoja sitten sieltä avautuu, jos tässä joku askel otetaan. Olen tämän jollekin aikaisemminkin kertonut: Minä olen tullut vuonna 1976 Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäseneksi. Silloin ajateltiin vielä, silloin 1970-luvulla — otan tämän esimerkin sen takia, että haluan avata kirjaa siitä, millä tavalla ajattelu on muuttunut, onneksi, oikeaan suuntaan — silloin vielä 1970-luvulla ajateltiin, että kaupungissa pitää olla esimerkiksi kuorma-autokeskus, jossa pitää olla niin paljon kuorma-autoja ja kuljettajia, että mihin tahansa vuoden- tai vuorokauden aikaan autoa tarvitaan, niin oma auto ja mies lähtee liikkeelle, hivenen karrikoiden suurin piirtein näin. (Ed. Kuoppa: Aika on muuttunut!) — Ed. Kuoppa, niin on käynyt. Hyvä että huomasitte tämän. — Minä halusin tämän kertoa sen takia, että haluan varmistaa, että me todella huomaamme sen, että aika on muuttunut eikä kukaan enää ajattele tällä tavalla.

Tämän päivän todellisuutta saattaa olla se, tämä palvelurakenteen uudistaminen, sen aineellinen, todellinen sisältö, saattaa olla esimerkiksi sitä, että jos Saarijärven Mahlun kylässä on vanhuksia, jotka haluavat asua siellä Saarijärven Mahlun kylällä, ja jos ei Saarijärven kaupunki pystyisi sinne niille vanhustenpalveluita järjestämään (Ed. Puiston välihuuto) ja jos siellä on sellainen yrittäjä, ed. Puisto, joka on valmis järjestämään niitä palveluja sinne, niin jos Saarijärven kaupungin on edullisinta hankkia kuntalaisten ja näitten palvelun tarpeessa olevien kannalta ne palvelut siltä yrittäjältä Mahlun kylältä, niin siihen pitää antaa mahdollisuus. Tästä minä toivon, että ollaan yhtä mieltä. (Välihuuto) — Aivan oikein, jaan sen käsityksen, ei ideologista yksityistämistä. Olen täysin samaa mieltä, mutta ei ideologista vastustamista, ei sitäkään, vaan ajetaan tässä samalla tavalla kuin kuntarakenteeseen liittyvässä keskustelussa äsken: annetaan myöskin palvelurakenteessa ohjakset sinne kentälle, luotetaan siinäkin niihin päättäjiin, että ne tietävät sen, millä tavalla nämä palvelut kannattaa järjestää kuntalaisten, veronmaksajien ja niiden palvelun tarvitsijoiden kannalta mahdollisimman tehokkaalla tavalla.


Jan Vapaavuori (kok):

Arvoisa puhemies! Mitä ministeri Pekkarinen totesi  lain luonteesta, pitää paikkansa. Tämä ei velvoita mihinkään. Toisaalta tavoite on kuitenkin ilmaistu varsin selkeästi tässä laissa. Sen 4 §:ssä todetaan, että kuntarakennetta vahvistetaan yhdistämällä kuntia jne. On totta ja yleisessä tiedossa, että iso osa, suurin osa, suomalaisista kunnista on keskustaenemmistöisiä. Tämän takia on tavallaan luontevaa ja selvää, että merkittävillä keskustalaisilla vaikuttajilla on oma merkityksensä sille, miten heidän väkensä tähän asiaan suhtautuu.

Tätä lakia ei olisi tuotu eduskuntaan, jos kaikki kunnat olisivat osanneet jo tehdä kaikki päätökset ja olisivat osanneet tehdä kaikki asiat oikein. Sen takia tämä laki on tuotu. Tämä laki on tuotu sen takia, että kannustetaan kuntia tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka ovat välttämättömiä, ja on ihan selvää, että tässä kannustuksessa tarvitaan kaikkia merkittäviä poliittisia toimijoita sekä opposition että hallituksen riveistä.


Unto Valpas (vas):

Arvoisa puhemies! Ministeri Manninen selitteli parhain päin ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaan vaadittavan 50 000 asukkaan väestöpohjaa. Minusta tämä selvitys ei ihan tyydytä. Jos ammatillisessa peruskoulutuksessa pakotetaan pieniä ja hyvin toimivia, laadukasta koulutusta antavia koulutuksen järjestäjiä liittymään suurempiin kuntayhtymiin, niin vaarana on se, että tällöin päätäntävalta siirtyy myös pienemmiltä alueilta suuremmille muun muassa näitten aloituspaikkojen ja koulutusalojen suhteen. On selvä, että tämä suurempi ottaa ne parhaat palat itselleen. Tämä voi merkitä koulutuksen lopetusta monilla pienillä paikkakunnilla, jolloin on seurauksena  se, että tämän seudun aluekehitys vaarantuu.

Arvoisa ministeri, voisitteko vielä vähän tarkentaa, onko esimerkiksi 70—80 kilometriä pitkä matka ja miten voidaan turvata se, etteivät pienet paikkakunnat joudu kärsimään tästä?


Sari Sarkomaa (kok):

Arvoisa herra puhemies! Kun tätä lakia tarkastellaan, niin kaikkia asioita pitää tarkastella sen mukaisesti, miten tämä parantaa suomalaisten palveluita. Se on hyvä ohjesääntö. Hyvä, että kuntarakenteita katsotaan ja yhteistyötä, mutta kaikkein olennaisinta on se, että pääsemme keskustelemaan niistä palveluiden tuotantotavoista.

Ilahduin  ministeri  Pekkarisen puheenvuorosta,  koska  oli  kysymys  yhteiskunnassa  mistä tahansa uudistamisesta, niin aina sosialidemokraatit, erityisesti ed. Backman, nostavat esille jonkun demareiden pelottimen, jolla jarrutetaan keskustelua. Aivan kuten ministerit ovat täällä todenneet, toivottavaa on, ettei jäädä jököttämään sinne 70-luvulle, ja toivon, että ed. Backman ja muut sosialidemokraatit tulevat aidosti keskustelemaan ilman näitä yksityistämispelotteita siitä, millä tavalla näitä palveluita kehitetään. Jos ei olisi jökötetty siellä 70-luvulla, niin uskoisin, että tässä laissa olisi päästy pidemmälle miettimään sitä, millä tavalla meidän palvelutuotantoamme uudistetaan, koska sehän on se avainkysymys. Toivon, että tähän keskusteluun päästään jatkossa eduskunnassa paremmin.

Arvoisa puhemies! Kysyn vielä kuntaministeriltä, kun totesitte aiemmin, että kunnat ovat kriisissä, ja sitten myöhemmin totesitte, että tämä lakiesitys pelastaa palvelut, niin kysyn vielä, onko teillä jotain salattua tietoa, kun vielä tässä keskustelussa ei ole tullut selville, millä tavalla ensi vuonna neuvola-, kouluterveydenhuolto- ja muut peruspalvelut pystytään järjestämään, kun kunnat ovat kriisissä ja tämän uudistuksen vaikutukset tulevat vasta vuosien päästä?


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen tapaa, jolla muuten viisas ministeri Manninen saivarteli sanoilla puhuessaan kuntien valtionosuuksien 75 prosentin indeksikorotuksista. Ministeri varmasti tunnustaa, että jos indeksikorotus ei ole täysi, se käytännössä merkitsee kustannusten noustessa leikkaustarvetta kuntien budjeteissa, jollei sitä jollain muulla tavoin kompensoida. Keskustajohtoinen Kuntaliittokin on moittinut aivan tästä samasta asiasta hallitusta ja vaatinut täysiä 100 prosentin indeksikorotuksia. Jos ne eivät ole täysiä, niin silloin ne ovat leikattuja.

Ministeri Manninen vakuutti, että keskustassa ei ole tapana painostaa itsenäisiä kunnanvaltuutettuja näissä kuntaliitoskysymyksissä, mutta kehottaisin teitä, ministeri, kysymään asiaa Rengon kunnanvaltuuston keskustalaiselta puheenjohtajalta, joka on aivan julkisesti viime päivinä kertonut valtakunnantason keskustavaikuttajien häneen kohdistamasta painostuksesta.


Hannes Manninen (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. Valpas kysyi, miten turvataan pienempien paikkakuntien ammatillinen koulutus ja niiden kehittäminen. Sillä tavalla, että siinä kuntayhtymässä noudatetaan alueellisesti ja asiallisesti tasapuolista politiikkaa ja tehdään sellaisia päätöksiä, että ne koulutuspisteet säilyvät. (Ed. Valpas: Miten se varmistetaan?) — Se varmistetaan tietysti sillä tavalla, että valitaan sellaiset päättäjät sinne, jotka näin hoitavat. Niin kuin olen aiemmin todennut, minulla on kokemusta kahdentoista vuoden ajalla. Olemme seitsemän eri toimipistettä säilyttäneet, panneet kituvia yksiköitä kuntoon, ja ne toimivat tänä päivänä erittäin hyvin. Näin ollen kysymys on, että jos teillä on tällaiset periaatteet ja tapaukset, niin ei pidä sitten ryhtyä tämmöisiin johtotehtäviin, joissa näitä päätetään.

Ed. Sarkomaa kysyi, miten ensi vuonna turvataan terveydenhuolto. Varmasti on niin, että tämä laki ei auta ensi vuonna eikä vielä seuraavanakaan vuonna kovin merkittävästi. Niin kuin koko ajan tässä on puhuttu, kysymystä on tarkasteltava pidemmällä tähtäyksellä. Ensi vuonna hallituksen toimenpiteiden vaikutuksesta kunnat saavat 424 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna rahoitusta. Onko se riittävä, siitä voidaan olla tietysti aina eri mieltä. Varmasti sekään ei ratkaise tätä kuntatalouden ongelmaa, mutta linja ja suunta on ihan oikea, ja se ainakin helpottaa tätä tilannetta.

Ed. Räsänen totesi, että Kuntaliittokin on moittinut. Sehän on ihan eri asia, jos moittii ja on sitä mieltä, että pitäisi olla 100-prosenttinen, kuin se, että väittää, että se on leikkaus. Kyllä täällä saa moittia, mutta silloin kun moititaan, sillä pitää olla myöskin oikeat perustelut. Jos te olisitte sanonut, että se on liian vähän, niin se on ihan oikea asia, mutta leikkaus ei ole silloin, kun hallitus toimii olemassa olevan lain puitteissa.


Minna Lintonen (sd):

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Ensin on puututtava kyllä tuohon kokoomuksen ed. Sari Sarkomaan väitteeseen, että demareilla olisi joitakin pelättimiä. En usko, että lukuun ottamatta minua kovinkaan paljon niitä pelättimiä demareilla on, mutta jos puhuitte palvelun tarjoamisesta, niin demarit miettivät palveluita tarkoituksenmukaisuusperiaatteella. Uskallamme arvioida erilaisia palvelujen tarjoajia emmekä sorru sellaiseen poliittiseen yksityistämismantraan, mitä kokoomuspoliitikot aina harrastavat. Pitäisi vähän laajemmin pystyä näkemään nämä kunnalliset palvelut.

Olen ollut tosi iloinen siitä, että keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttäjä haastoi meidät kaikki muut puolueet kauaskantoiseen uudistustyöhön. Jess, näin teemme! Ja kun kerran uudistukseen lähdetään, niin ei kannata tyytyä pikkusintteihin vaan on  lähdettävä  pyytämään  reilusti  isoa saalista.

Sosialidemokraateilla on ollut valmis kanta jo pitkään kuntauudistukseen. Suomen menestyksen ja kuntalaisten hyvinvoinnin turvaavan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen aika on nyt. Laadukkaat ja tehokkaat palvelut, elinkeinopolitiikasta ja yhdyskuntapalveluista huolehtiminen ja kuntalaisten demokraattiset vaikutusmahdollisuudet edellyttävät, että uusi kuntarakenne perustuu vahvoihin peruskuntiin. Mikään muu malli ei ole toimiva. Selkeää toteuttamisaikataulua on edeltänyt laaja valmistelu hallituksessa ja koko maan kattanut kansalaisten kuulemiskiertue. Olisi tosiasioiden kieltämistä, jos vastuulliset poliitikot eivät tässä vaiheessa ymmärtäisi uudistuksen toteuttamisjärjestystä. Uudistustahto kannattaa nyt ottaa tosissaan. On kuntien etu lähteä myös mukaan uudistukseen ajoissa. Jokainen viivytys tai valtapoliittinen kärhämä siirtää uudistusta aina neljällä vuodella, ja viivytyksestä kärsivät kuntalaiset palveluiden käyttäjinä.

Kenenkään päättäjän ei pidä asettaa omia intohimojaan ja valtapyrkimyksiä kuntalaisten palveluiden turvaamisen edelle. Sitäkin on nyky-Suomessa eilen ja tänään nähty. Kenenkään ei pidä myöskään heittää hiekkaa uudistuksen rattaisiin. Kuntauudistuksen toteuttamisessa täytyy pyrkiä laajaan yhteisymmärrykseen. Erilaiset mielipiteet on soviteltava yhteen, ja kuntauudistuksessahan ei ole näitä perinteisiä hallitus—oppositio-rajoja, ja vaikutukset ulottuvat yli yhden vaalikauden ja koskettavat kaikkia.

Poliittisten ryhmien välillä käytiin ajoittain tiukkaa keskustelua kahdesta erityiskysymyksestä: erityisen vaikeassa asemassa olevien kuntien ja kunta-alan henkilöstön asemasta. Molemmissa tapauksissa oikea lähtökohta oli ihmisten asettaminen organisaatioiden ja rakenteiden edelle. Puitelaissa asetetaan jatkuvasti taloudellisissa vaikeuksissa oleville kunnille, joita tällä tietoa on ehkä parisenkymmentä, määräaika asioidensa oikaisemiseen. Mikäli saneeraus ei johda tuloksiin ennen vuotta 2009, lakia muutetaan pakkoliitokset mahdollistavaksi. Kukaan ei mielellään kannata pakkoa, kuntapolitiikassa ei pakkoa, mutta jos vastakkain on kuntalaisten peruspalveluiden turvaaminen tai kuntien itsenäisyyden turvaaminen, eivät kuntarajat saa olla pyhiä.

Henkilöstön asema turvataan kuntauudistuksessa. Kaikki toimenpiteet edellyttävät henkilöstön kuulemista. Palvelussuhdeturvaa parannetaan katsomalla kuntarakennemuutokset liikkeenluovutuksiksi ja takaamalla henkilöstölle suoja tuotannollis-taloudellisin perustein tehtäviä irtisanomisia vastaan viideksi vuodeksi. Tämä on erinomaista. Suojasäännöksistä porsaanreikiä etsivät ovat todella harhateillä.

Puitelakiin ei sisälly varsinaisia pakkokeinoja. Kysymyksessä on kuitenkin laki, jota on noudatettava. Pidän itsestäänselvänä, että kaikki lain puolesta eduskunnassa äänestävät kansanedustajat sitoutuvat sen tavoitteisiin ja ajavat niitä kuntavaikuttajina ja omien kotiseutujensa mielipidejohtajina. Muunlainen menettely olisi aika moraalitonta ja tuomittavaa.

Lopuksi haluan onnitella Hämeenlinnan seutukuntaa, joka toimii suunnannäyttäjänä koko kunta-Suomelle. Bravo Hämeenlinna!


Rakel Hiltunen (sd):

Arvoisa puhemies! Tämä puitelakiehdotus ei ole lepsu. Se on juuri sellainen, mihinkä suomalaisen yhteiskunnan rahkeet tällä haavaa yltävät. Voi ajatella myös, että kyllä tämä lakiehdotus on historiallinen, kun palauttaa mieleen vuoden 1917. Silloin laadittiin laki, maalaiskuntien kunnallislaki ja kaupunkien kunnallislaki, ja lähtökohtana oli kansanvallan edistäminen. Monia vaiheita kuntakenttä on kokenut sen jälkeen ja myös kunta—valtio-suhteet ja kansanvalta, mutta tänä päivänä tämä lakiehdotus yhdistää meidät tuohon vuoden 1917 lakiuudistukseen. Kaupungit ja maalaiskunnat liitetään uudella tavalla yhteen asukkaiden palvelutarpeiden kautta. Sosialidemokraateille tässä uudistuksessa oli eräänlainen peruskivi se toteamus, että emme tarvitse kansanvallan nimissä vaaleilla valittujen valtuustojen ja vaaleilla valitun eduskunnan välille uutta hallintoa. Muistelenpa, että tämän ajatuksen lanseerasi voimallisesti eduskunnan puhemies, joka Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlassa puhui tästä asiasta.

Jos tätä keskustelua tänä päivänä vetää yhteen, niin voi todeta, että suomalainen yhteiskunta on eheä yhteiskunta. Me olemme päässeet näin isossa asiassa parlamentaariseen valmisteluun, ja meillä on ollut kyky nähdä kauemmaksi kuin vuosibudjettien tai vaalikauden ajan. Katsomme jo 10—15 vuotta eteenpäin tässä uudistuksessa. Vaikka täällä on sanan säilää kyllä kuultu ja erilaisia kommentteja, niin kyllä eduskunta tuntuu olevan voimakkaasti sitoutunut nyt tämän hankkeen läpiviemiseen, ja siitä onkin kysymys, kun nyt lähdemme lakia, sanotaanko, sisällöllisesti avaamaan eri valiokunnissa.

Voi sanoa myös sen, että aikamoinen prosessi oli se, että tätä lakia ei luotu hallinnollisista lähtökohdista eikä ministeriöiden huoneissa vaan tämä oli prosessi, niin kuin on kuvattu, jossa sadat erilaiset tilaisuudet tuolla kuntakentällä antoivat ne viitteet. Muistatte varmaan, että on vain vuosi aikaa siitä, kun kunnissa ruksattiin ja pohdittiin, onko se nyt tämä aluekuntamalli, peruskuntamalli vai piirimalli, ja näin paljon on tapahtunut vuoden aikana.

No, oikeasti meillä on hätä — ja se on hallituksen esityksen taustalla — siitä, kuinka suomalaiset ihmiset voivat tulevaisuudessa saada peruspalvelut riippumatta siitä, missä he asuvat. Muutamia asioita tunnistin aika järkyttyneenä, kun tämä työ alkoi: 330 kuntaa, joissa on alle 10 000 asukasta, ja yli 100 kuntaa, joissa ei synny enää lapsia, niin että saisimme sen ensimmäisen peruskoulun alaluokan kokoon. Tällä kuntarakenteella ei ole tulevaisuutta ihmisiä ajatellen. Ministeri Pekkarinen olisi mielestäni täällä voinut myös haastaa hiukan meitä arvioimaan jatkotyössä kuntien taloudellisen elinvoiman turvaamista, koska se oli myös tämän hankkeen yksi lähtökohta.

Kuuntelin muutamia puheenvuoroja, ja erityisesti mieleeni jäi ed. Soini — valitettavasti hän ei ole paikalla — kun hän melkein tästä puhujapöntöstä lentoon lähtien, sanotaanko, murahteli tämän puitelain maanrakoon. Ajattelin, että siinähän puhuu nyt edustaja, joka pelkää kuntien syvenevää yhteistyötä niin, että hän ei halua, että helsinkiläiset tulevat maan alta metroa myöten Espooseen. Eli hyvin monisävyisistä asioista on kysymys.

Arvoisa puhemies! Kun nyt helsinkiläisenä tässä myös käytän puheenvuoron, niin täytyy sanoa, että Pääkaupunkiseudun ja Helsingin ja valtion suhteissa on palautunut linnarauhatilanne. Suomi on myöntänyt, että maa tarvitsee veturin ja tarvitaan yksi metropolialue, ja sillä metropolialueella on itsellään velvoitteita niin kuin muillakin näillä kaupunkikeskuskunnilla nyt vastata siitä, että maankäyttöä, liikennettä ja asumista suunnitellaan yhdessä pitkälle tulevaisuuteen ja myös (Puhemies: 5 minuuttia!) itse huolehditaan siitä, että kansainvälinen kilpailukyky säilyy ja vahvistuu.


Mikaela Nylander (r):

Värderade talman! Sällan har så många politiska seminarier, möten och anföranden hållits som under det senaste året då politiker på alla nivåer i beslutsfattandet försökt greppa vad kommun- och servicestrukturprojektet egentligen skall utmynna i. Positivt i ramlagen är givetvis det principiella utgångsläget att inga exakta modeller påtvingas kommunerna beträffande till exempel produktion av service.

Landets kommuner är olika till sina invånarantal, åldersstruktur, näringsstruktur och omfång och inte minst de språkliga förhållandena varierar. Därför kan det inte finnas en enda modell som kan tillämpas på alla kommuner. Ansvaret ligger nu hos kommunerna att ensamma eller tillsammans gå igenom framtida möjligheter både gällande kommunfusioner och serviceproduktionen. Detta är ett ansvar jag är övertygad om att kommunerna kommer att bära på det sätt som förutsätts i lagen.

Ramlagen innehåller också frågetecken. Enligt 7 § får vissa stadsregioner planeringsskyldighet för hur samordningen av markanvändningen, boendet och trafiken samt användningen av service över kommungränserna skall förbättras. I paragrafens 3 moment räknas de stadsregioner sedan upp som skall utarbeta dessa planer. För landskapet Östra Nylands del är listan ologisk och delvis bristfällig med tanke på existerande strukturer gällande markplanering och markanvändning, men också beträffande existerande samarbetsavtal och mångårigt samarbete inom serviceproduktionen. Med tanke på syftet med paragrafen och paragrafens innehåll är det principvidrigt att Sibbo har gjorts till ett ingenmansland i ramlagens 7 §.

Arvoisa puhemies! Itä-Uudenmaan kohdalla 7 §:stä puuttuu osittain logiikka, ja pykälä on puutteellinen äsken mainitun maakunnan kohdalla ajatellen pykälän tarkoitusta ja sen sisältöä. 7 § ei Itä-Uudenmaan kohdalla ollenkaan ota huomioon jo olemassa olevia rakenteita koskien sekä maankäyttöä että palveluiden tuotantoa.

On hyvin vaikeata löytää perusteluita Sipoon jättämiselle Porvoon selvittämispiirin ulkopuolelle. Porvoo ja Sipoo ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet palvelutuotantoaan yhteistyösopimuksin ja kuntayhtymien kautta. Myös maankäyttö ja maansuunnittelu on synkronisoitu yhteisen maakuntakaavan kautta. Olen tullut siihen lopputulokseen, että Sipoon valkoiseksi kohdaksi jättämiseen täytyy olla joku poliittinen syy, jota ei vaan sanota ääneen. Sipoo voi tietysti Sipoon ja Porvoon näin sopiessa liittyä Porvoon selvitykseen.

Toinen merkillinen seikka Itä-Uudenmaan kohdalla on Ruotsinpyhtään siirtäminen Kotkan selvitysvelvoitteen piiriin. Ruotsinpyhtää kuuluu Itä-Uudellemaalle, ja Ruotsinpyhtäällä ei ole minkäänlaisia yhteisiä palvelu- tai muita rakenteita Kotkan kanssa. Asumista maankäyttöä, liikennettä ja kuntarajoja ylittäviä palveluja kehitetään yhteistyössä itäuusmaalaisten kuntien kanssa. Miten Ruotsinpyhtää hyötyy selvityksestä Kotkan kanssa? Miten Kotkan selvitys kokonaisuutena hyötyy siitä, että kunta, jolla ei ole mitään luonnollista kosketuspintaa Kotkan kanssa, on osana tätä selvitystä? Puitelain 7 § on Itä-Uudenmaan kuntien ja olemassa olevien rakenteiden kannalta merkillinen irtiotto todellisuudesta, ja se myös vaikeuttaa entisestään tätä kuntien välistä yhteistyötä.

Som så ofta när förvaltningsgränser eller gränser som baserar sig på exempelvis antalet invånare uppgörs passar de dåligt in på de små finlandssvenska förhållandena. I 5 § stipuleras att en kommun eller ett samarbetsområde som har tillstånd att ordna grundläggande yrkesutbildning skall ha åtminstone ungefär 50 000 invånare.

För yrkesutbildningen i Svenskfinland utgör befolkningsunderlaget ett problem. Därför är det alldeles nödvändigt att undantag från detta krav på befolkningsunderslag kan göras med hänvisning till paragrafens sista moment där det står om "det är nödvändigt för att trygga de finsk- eller svenskspråkiga invånarnas språkliga rättigheter". Den grundläggande yrkesutbildningen ges ofta mycket unga personer och bör därför kunna ges nära hemmet. Överlag är undantagen nämnda i 5 § nödvändiga i vårt heterogena Kommunfinland.


Mikko Kuoppa (vas):

Herra puhemies! Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puhetulva on valtava, ja pelkään, että tässä puhetulvassa jää se itse asia sivuseikaksi elikkä se, mitenkä kuntalaisille järjestetään heidän välttämättä tarvitsemansa peruspalvelut.

Kuntaliitoksia varmasti tulee tehdä ja niitä on tehty, ja uskon, että kunnollisilla porkkanoilla tehdään järkeviä vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Niitä on tehty tähän asti ja tehdään varmaan tulevaisuudessakin, mutta siitä, että liitetään ta­loudellisesti vaikeuksissa olevia kuntia yhteen, ei tule yhtä suurta rikasta kuntaa, vaan tulee yksi suuri köyhä kunta. Näin ollen tämä palvelujen turvaaminen sitä kautta ei välttämättä parane, vaan palvelut hyvin usein etääntyvät näitten suurten kuntien reuna-alueilta suuriin kuntakeskuksiin, ja se pakottaa myöskin palveluja tarvitsevat ihmiset muuttoliikkeeseen. Heidän on siirryttävä palvelujen perässä kuntakeskuksiin.

Mielestäni on syytä asettaa kysymys, lyhentääkö kuntien suurentaminen terveydenhuollon, vanhustenhuollon tai sosiaalihuollon palveluja hakevien jonoja. Suurissa kaupungeissa on kaikista pisimmät jonot näihin palveluihin. (Ed. Bryggaren välihuuto) Mielestäni tätäkin pitäisi pohtia, miksi näin on. — Ed. Bryggare, ikävä kyllä näin on. Vai onko Helsingissä, että ei ole jonoja? Ainakin lehtikirjoituksista päätellen niitä on erittäin paljon. — Kun seurataan esimerkiksi tässä hallituksen esityksessä tätä Tampereen ja Tampereen ympäristökuntien asiaa, niin ikävä kyllä on pakko todeta, että Tampereella on kaikista pisimmät jonot näihin palveluihin, eivätkä ne ole edes laadullisesti välttämättä olleet kovin kaksisia, koska myöskin sosiaali- ja terveysministeriö ja lääninhallitus ovat joutuneet puuttumaan esimerkiksi henkilöstömääriin. Mielestäni monissa kunnissa tehokkuus ja suuruus eivät kyllä kulje aina välttämättä käsi kädessä. On tietenkin selvää, että monissa asioissa suuruuden ekonomia tuo säästöjä, mutta ei välttämättä joka paikassa.

Kunnillahan on palvelujen järjestämisvelvollisuus, mutta näen, että tämä puitelaki todennäköisesti luo entistä enemmän paineita kuntien tarjoamien palvelujen ulkoistamiseksi, enkä pidä sitä kovin hyvänä kehityksenä. Tästä esimerkkinä on lääkäripalvelut. Kunnat ovat joutuneet ostamaan, kun eivät ole saaneet lääkäreitä omiin terveyskeskuksiinsa, lääkäripalveluja, ja täytyy todeta, että nämä yksityisten firmojen tarjoamat palvelut ovat kyllä hirvittävän kalliita. Monet kunnat ovat kyllä suoraan sanoen joutuneet maksamaan itsensä kipeäksi näistä palveluista. Kumminkin meillä on useita lääkärikeskuksia, jotka tarjoavat näitä palveluja, elikkä kilpailu ei toimi. On selvä monopolihinnoittelu. Minä pelkään, että tässä käy samalla tavalla monien muitten palvelujen osalta, että syntyy suuria palvelujen tarjoajia, ja loppujen lopuksi kunnat ovat, kun ne ajavat omat palvelunsa alas, näitten monopolien armoilla. Tämä kehityssuunta kyllä pitäisi ehdottomasti saada katkaistua, jotta pystyttäisiin tarjoamaan laadukkaita, kunnollisia palveluja kohtuuhintaan kuntalaisille.

Tässä hallituksen esityksessä turvataan johtajille viiden vuoden irtisanomissuoja, mikä on tietenkin hyvä. Minä kannatan hyvää irtisanomissuojaa, mutta ihmettelen sitä, että edelleenkään millään tavalla ei puututa siihen, että kuntien palveluksessa on paljon pätkätöitä tekeviä pienipalkkaisia ihmisiä, jotka itse asiassa tekevät pysyväisluontoisia tehtäviä, mutta ovat pätkätyösuhteissa. Miksi näiden ihmisten asemaan ei tässä lakiesityksessä puututa elikkä aseteta edes jotain rajoja, joilla pyrittäisiin turvaamaan juuri sen suorittavan portaan, joka ne palvelut todella tuottaa, niitten ihmisten, asema?

Tästä hallituksen esityksestä näistä taloudellisista vaikutuksista otan pari lainausta, jotka osoittavat, että uutta rahaa ei mielestäni ole tulossa. Ensimmäinen lainaus: "Verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasausjärjestelmän on oltava neutraali kunta—valtio-suhteen kannalta. Uudistus ei muuttaisi valtion ja kuntien välisten kustannusten jakoa." Toinen lainaus vielä: "Ehdotuksella, jonka mukaan kuntien verotulopohjaa vahvistetaan ja verovähennyksiä siirretään valtion rasitukseksi, pyritään rajoittamaan verovähennyksistä kuntien taloudelle aiheutuvia rasituksia. Muutos toteutettaisiin kustannusneutraalisti kuntien ja valtion välillä."

Elikkä kunnille ei ole luvassa uutta rahaa, ja se uuden rahan puute on kaikista suurin ongelma kuntien kohdalla tällä hetkellä, millä palveluja järjestetään. Olivat kunnat sitten suuria tai pieniä, jos ei ole rahaa, niin palveluja ei voida järjestää.


Sirpa Asko-Seljavaara (kok):

Arvoisa herra puhemies! Olen ed. Kuopan kanssa samaa mieltä, että lääkäripalvelujen tarjonta ei ole kaikkialla Suomessa nyt kyllä terveellä pohjalla. Mutta sehän johtuu siitä, että meillä on niin hirveä lääkäripula ollut tässä maassa, ja se on kyllä nyt varmasti väistymässä aika pian. Kohta on erittäin suuri erikoislääkäripula ja perusterveydenhuoltoon saadaan lääkäreitä.

Kuntaministeri Mannista ja hänen työryhmäänsä haluaisin kiittää onnistuneesta lakipaketista ja myöskin oppositiopuolueen edustajia, jotka  olivat  mukana  tätä  tekemässä. Haluaisin kiittää myös savolaista valtiosihteeriä Antti Mykkästä hyvästä työstä. Suomi todella tarvitsee pikaisesti tämän kuntajakouudistuksen, koska kuntien lukumäärähän on liian suuri ja lisäksi meillä on vielä maakunnat, seutuhallinto, aluehallinto, sairaanhoitopiirit, erityishuoltopiirit jne.

Yllättävästi ensimmäisessä laissa, joka muuten on erittäin hyvin ja selvästi kirjoitettu, on saatu iso asia ihan muutamaan pykälään. On tämä 7 §, jossa 16 suurinta kaupunkia velvoitetaan suunnittelemaan maankäyttö, asuminen ja liikenne yhteistyössä ympäröivien pienempien kuntien kanssa. Jos siis tämä 16 kunnan koalitio eli niiden yhdistyminen pienten kuntien kanssa toteutuu, silloinhan ongelmaksi tulevat nämä sitä pienemmät kaupungit. Eli millä tavalla on ajateltu, että hoidetaan esimerkiksi pienten kaupunkien ympäristö, kuten Lohja, Rauma, Vammala, Forssa, Kouvola, Kemi, Tornio jne? Muodostavatko nämä sitten pienempiä kuntia tulevaisuudessa?

Erittäin positiivinen asia on Päijät-Hämeen eli Lahden seutu. Sinne ollaan jo luomassa sosiaali- ja terveyspiiriä, jossa on 200 000 asukasta. Jos tämä toteutuu, sehän on erittäin hyvä esimerkki suurkunnasta. Kun vierailimme siellä, niin he todella uskovat sen, että nämä kunnat yhtyvät tämän sosiaali- ja terveyspiirin ympärille. Sitten Pääkaupunkiseudulla meillä on Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta, ja varmasti me Pääkaupunkiseudun, etenkin Helsingin, valtuutetut myös olemme sitä mieltä, että meidän tulisi muodostaa yksi kunta Pääkaupunkiseudun kaupunkien kesken, mutta sehän nyt vaatii vielä aikaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat, kuten moneen kertaan on sanottu, 50 prosenttia kuntien menoista, joten palvelurakenteen uudistaminenhan on aloitettava siitä. Lakiesityshän jättää 20 sairaanhoitopiiriä ennalleen, ja se onkin aika viisasta tässä vaiheessa, sillä suurin osa meidän keskussairaaloistamme toimii erinomaisesti. Tietenkin ne pienemmät olisi myöhemmin syytä yhdistää vähän suurempiin sairaaloihin, eli ne kaikista pienimmät keskussairaalat ainakin verkostoituisivat keskenään. Terveyskeskuksia on 247, ja sehän on tietenkin liikaa, ja kun 20 000 vaaditaan väestöpohjaksi, niin nämähän silloin vähenevät puoleen. Tämäkin on erittäin toivottava kehitys.

Kun väki vanhenee, vanhusten laitoshoitoa tarvitaan yhä enemmän. Me tarvitsemme 15 prosenttia lisää laitospaikkoja vanhuksille neljän vuoden päästä ja melkein 50 prosenttia viidenkymmenen vuoden päästä. Tämä tulee ottaa huomioon ja vähitellen yhdistää sosiaali- ja terveyspalvelut ja myös perus- ja erikoissairaanhoito, kuten jo näissä suuremmissa piireissä tapahtuu.

Sosiaali- ja terveysalan hankkeita meillä on ollut 900 kappaletta, ja niihin on upotettu 152 miljoonaa euroa. Sehän on aika paljon rahaa, ja onkin hyvä, että niitä nyt karsitaan, koska kaikki rahat eivät ole menneet tarpeeseen.

Ja sitten tämä, että erityistason sairaanhoito ei päässyt tällä kertaa vielä valtion maksettavaksi, vaikka Matti Vanhasen hallitusohjelmassa sitä lupailtiin. Toivottavasti ensi kaudella.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus tulee olemaan erittäin mullistava tapahtuma monelle paikkakunnalle. Tällöin tulee kysyä, miten säilytetään paikallisdemokratia ja alueiden sosiaalinen pääoma. Eilen oli eduskunnan auditoriossa juhlaseminaari aiheesta demokratia ja säädöspolitiikka. Herra puhemies piti siellä avauspuheenvuoron kauniisti englanniksi. Seminaarissa yhteiskuntapolitiikan professori Robert Putnam Harvardin yliopistosta totesi, että sosiaalisen pääoman menettäminen ja sosiaalinen isolaatio aiheuttavat suuria kustannuksia, lopulta sairastumisen ja kuoleman. Miten siis pienillä paikkakunnilla säilytetään (Puhemies: 5 minuuttia!) paikallisdemokratia ja ihmisten vaikuttamismahdollisuudet, kun suurkuntia perustetaan?


Arto Bryggare (sd):

Arvoisa herra puhemies! Tässä heti alkuun vain kommentoin vielä ed. Vapaavuorelle ja ed. Sarkomaalle kilpailuttamisesta, kun ed. Vapaavuori täällä kehuskeli Helsingin mallia. Helsingissä on valitettavasti myös valtavasti epäonnistumisia. Meillä erään hallintokunnan kilpailutuspakko on estänyt hallintokuntaa palkkaamasta pysyvään työsuhteeseen henkilöitä, ja näinhän ei saa olla. Pitää toimia niin, kuin me haluamme sosialidemokraateissa, eli olla pragmaattinen. Siellä, missä kilpailuttaminen toimii ja on kustannuksia säästävä, siellä sitä kannattaa harrastaa, mutta suurissa kunnissa kannattaa toimia niin, että oma tuotanto on vahva ja sitä tuetaan kilpailuttamisella. Pienissä kunnissa tilanne on tietysti aivan toinen. Suomi on hyvin moneen eri kokonaisuuteen rakentunut, ja sitä kautta ei ole olemassa yhtä sääntöä, millä tavalla pitää kilpailuttaa. Mutta oppiasiaa siitä kilpailuttamisestakaan ei saa tehdä.

Puhemies! Tämä pitkään valmisteltu ja erinomaisen huolellisen valmistelutyön ja, väittäisin jopa, mittavan kansallisen operaation kautta rakennettu puitelakikokonaisuus on kohtuullinen kompromissi, ja haluan siitä jälleen kerran kiittää asianomaisia, jotka täällä tänään jo ovat ansiosta kiitoksia saaneet. Tämähän on historiallinen ja hyvä lähtökohta rakentaa Suomea entistä parempaan kuntoon, jossa sitten kansalaisten palveluihin päästään vastaamaan entistä paremmin. Myönnän itse, ehkä johtuu vähän omasta luonteestanikin, että olin vähän pettynyt siitä, millä tavalla tässä kompromissi saatiin. Ennen kaikkea tämä niin sanottu perälauta: Jos ne toimenpiteet, jos nämä valtaisat porkkanat, jotka mielestäni ovat erittäin mittavia, jos nekään eivät toimi ja jos kunnissa ei löydy sitä viisautta ymmärtää tulevaisuutta 20—30 vuotta eteenpäin, niin mitä sitten? Mutta minusta tuntuu, että tässä nyt lähetekeskustelun jälkeen ja valiokuntakuulemisessa muutenkin voidaan sitten enemmän vielä selvittää, mitä todellakin sitten 2010-luvulla tulee tapahtumaan, jotta kunnat nyt ymmärtävät todella aidosti lähteä eteenpäin.

Meille Pääkaupunkiseudullehan on annettu oma erikoinen, sanotaanko, oikeutemme pohtia itse itsenäisesti oman neuvottelukuntamme kautta tulevaisuuttamme. En ole ollut erityisen iloissani siitä tavasta, jolla täällä Pääkaupunkiseudulla tähän asiaan on pureuduttu. Minulla on semmoinen kuva, että kysymys on myös valitettavasti ajoittain joidenkin poliitikkojen puolelta ajanpeluusta. Ajatellaan, että kun tässä vähän aikaa vähän sähelletään, niin sitten aika menee ohi.

Saimme tilastot tämän seudun verotulokehityksestä viime viikonloppuna, ja selkeästi on nähtävissä, että esimerkiksi Helsingin, Vantaan ja Espoon tilanne on menossa erinomaisen huonoon suuntaan. Helsingin verotulokehitys on erittäin heikko, Espoossa se on erinomainen, Vantaallakin se on huomattavasti parempi. Tiedän, että jos tämä kehitys jatkuu tällaisena, niin olen aivan varma, että vapaaehtoista, aitoa, kriittistä pohdintaa yhteistyöhön ei löydy ja ajaudumme kriisiin. Meiltä puuttuu kansallisesti ja ennen kaikkea tällä alueella valitettavan usein näkemys siitä, missä Pääkaupunkiseutu kilpailee jatkossa. Mehän kilpailemme Pohjois-Euroopassa isolla alueella. Meidän pitää luoda kilpailukykyinen Pääkaupunkiseutu, jossa kuntien hyvin tiivis yhteistyö tai fuusioituminen on ainut vaihtoehto.

Puhemies! Toinen asia, johon toivon, että valiokuntakäsittelyssä palataan, on kolmannen sektorin rooli. Kunnat ovat  esimerkiksi erittäin merkittäviä liikuntapalveluiden tuottajia. Toivon, että kolmas sektori saa täällä äänensä kuuluviin ja tulee mukaan tähän prosessiin, koska tämä murros on myös valtava sillä sektorilla.

Toivon myös, että pohditaan todella aidosti tätä demokratian tulevaisuutta. Sellaiset kuntaliitokset tai kuntafuusiot, joissa ei aidosti fuusiota tapahdu, ovat riskinä demokratialle. Minä vedän vähän takaisin tässä. Toivon, että nämä pienten kuntien yhteistyömallit osoittautuvat oikeaksi, mutta viime kädessä valtuutetuilla pitää olla se viimeinen rooli nähdä, millä tavalla siinä kunnassa palvelut ohjataan.

Vielä lopuksi Itä-Uudenmaan suuntaan: Kyllä tässä nyt olisi pitänyt antaa tiukempia määräyksiä Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja vähän Pohjanmaankin suuntaan siitä, millä tavalla maakunnat hoidetaan.

Toivon, että tästä valiokuntakäsittelystä tulee tiivis, tehokas ja saamme tästä hyvän startin todella merkittävälle lainsäädäntöuudistukselle.


Ahti Vielma (kok):

Arvoisa puhemies! Minä haluan aluksi sanoa, että pidän tätä keskustelua, mitä on käyty tänä päivänä, erittäin hyvänä. Omalta kohdaltani tuntuu historialliselta päivältä, ja kerron nyt syynkin. Olen urani aloittanut 70-luvun alussa Espoossa, jolloin oli niin sanottu Auran palokuntahallitus eli ylipormestari Aura oli virkamieshallituksen pääministeri ja asetettiin silloinen Kaupunkiliiton toimitusjohtaja L. O. Johansson selvittämään, mitä alueita Vantaasta ja Espoosta voitaisiin liittää Helsinkiin, ja tehtiin valtava työ, joka pantiin sitten vihreän veran alle, ja siellä se on 35 vuotta ollut. Nyt kun on tehty jo päätös metrosta Espooseen, näin jyväskyläläisenä nykyisin sanoisin ed. Soinille, niin kyllä se tuntuu todella upealta päätökseltä, kun samat puheet on kuullut 35 vuotta sitten, mitä ed. Soini sanoi täällä tänä päivänä.

Kun joku käytti termiä "jököttää 70-luvulla", niin haluaisin sanoa nyt ihan vilpittömästi, että nyt on pantu sellainen juna liikkeelle tänä päivänä, että pidetään sitten yli puoluerajojen se juna todella liikkeellä ja katsotaan, että myöskin tulosta tulee, kun valitettava tosiasia on ollut jo vuosia se, että moni tärkeä uudistus on kaatunut ihan puhtaasti valtapoliittisten ongelmien edessä. Kaikkein pahimmalta ovat tuntuneet sellaiset tilanteet, joissa se on kaatunut puhtaasti henkilöpoliittisiin valtapyrkimyksiin, ja näitä on puolueista riippumatta, lähes jokaisessa puolueessa. Nyt olisi syytä tehdä tämä ryhminä sillä lailla, että tällaisetkaan esteet eivät olisi enää vastaisuudessa esteinä.

Olen, kuten sanoin, pitkän uran aikana tullut siihen tulokseen, että on tilanteita, joissa tämä ei mene ilman valtiovallan toimenpiteitä. Kun on psykologisesti selvää, että niin sanottu pakkoliitospykälä ei mene läpi, eikä sen välttämättä tarvitsekaan mennä läpi, niin minä olen tehnyt aikoinaan eli viime vuonna sellaisen lakialoitteen, että painavista syistä johtuen valtioneuvosto voisi päättää kuntajaotuksesta. Ei tarvittaisi kuin tällainen lause kuntajakolain 4 §:ään, uusi momentti, joka voitaisiin vielä tähänkin lakiin tehdä. Sanon rehellisesti: minulla taustalla on ollut ajatus Jyväskylän tilanteesta tai vastaavasti jostain muusta, jossa kertakaikkisesti en kunnallispoliittisesti ole nähnyt sellaista hetkeä, että voisi kunnallispoliitikkojen toimesta tulla ratkaisu, että yhdistyminen tapahtuisi, ja kun on painavia syitä, silloin valtioneuvosto voisi päättää asiasta. On sanottu, että tämä ei ole kunnallisen demokratian mukaista, mutta pitää muistaa: se on meidän demokratiamme mukaista. Valtioneuvosto on Suomen demokratian huippua. Ei sitä pidä ajatella niinpäin. Jos tällainen ei sitten kävisi jostain syystä jälleen, niin lisätään siihen, että erittäin painavista syistä kasvukeskusten osalta valtioneuvosto voi päättää asioista, niin silloin ne pahimmat solmukohdat Suomessa saataisiin avattua. Mutta minä toivon, että tästä keskustellaan sitten valiokuntakäsittelyssä ihan avoimesti ja myöskin tämän minun aloitteeni pohjalta.

Arvoisa puhemies! Minä pidän ehdotuksen 7 §:n määräystä suunnitteluvelvollisuudesta myöskin hyvänä. Vastauspuheenvuorossani kiinnitin vain siihen huomiota, että se on terminologisesti mainittu siellä, että pitää esittää maankäytön, liikenteen ja asumisen osalta, miten tilanne parantuu aikaisempaan nähden. Kun on ensi vuoden heinäkuun loppuun aikaa, ei paljon tehdä esityksiä. Nyt vaan toivon mukaan, niin kuin ministeri Manninen sanoi — että vaikka tavallista yrittää, niin priimaa pukkaa tulemaan; muistan tämän lauseen kotikulmillani — todella tehtäisiin kuitenkin sitten kaikki voitava, että myöskin ratkaisu syntyisi, ja näytettäisiin ne todelliset suuret asiat, miten sitä tilannetta parannetaan.

Sitten, arvoisa puhemies, vielä puuttuisin yrittäjien osalta tähän uudistukseen ja ihan lyhyesti sanottuna. Uskon, että suomalaiset yrittäjät ykskantaan tukevat tätä muutosta jo sen vuoksi, että se on heidän etunsa mukaista. Yrittäjien toiminta on parhaimmillaan silloin, kun yleinen yhteiskunta toimii hyvin, ja jos kuntarakenne toimii huonosti ja on paljon byrokratiaa, niin silloin yrittäjilläkin on hankaluuksia. Meillä on Keski-Suomessa aivan tuore eilinen yrittäjien kanta, jossa he Äänekoski—Suolahti—Sumiainen-kuntaliitosmallia suosittelevat kaikille muillekin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä sen sanoa: Pidän tätä erittäin hyvänä ja merkittävänä askeleena.


Terhi Peltokorpi (kesk):

Arvoisa puhemies! Kunta- ja palvelurakennehanke ei ole tämän päivän hanke, vaan se on tulevaisuuden hanke. Paras-hankkeen onnistumisella on erityinen merkitys minun ja lasteni ikäpolville. Voimmeko me luottaa tulevaisuuteen? Onko meillä sitä?

On merkillistä, että tässä salissa on tänään väitetty keskustan pelkäävän ja torjuvan muutoksia. Moittijat taitavat unohtaa, että Paras-hanke on keskustalaisten ministereiden aloitteesta käynnistetty, keskustalaisen ministeri Mannisen edistämä ja puitelaki vieläpä hänen esittelemänsäkin. Hanke on tämän hallituksen rohkein teko. Ministeri Mannisen ansiota on myös se, että täällä Pääkaupunkiseudulla on edistytty yhteistyössä. Jos ministeri ei olisi käynnistänyt alueella selvitystä vielä pari vuotta sitten, emme olisi tässä pisteessä, missä nyt olemme. Emme ole kuitenkaan vielä tällä alueella maalissa. Ed. Asko-Seljavaaran kanssa olen samaa mieltä siitä, että meidän olisi tälläkin seudulla edettävä kohti kuntaliitosta, ja toivon tähän hankkeeseen tukea tuolta läntiseltä naapuriltamme.

Kunta- ja palvelurakennehankkeen esille nousseet kärjet ovat usein puheissa olleet kuntarakenne ja palvelujen tuotantomallit, joko tai riippuen puoluekannasta, kuka puhuja on ollut. Hankkeen tärkein tavoite on kuitenkin kuntalaisten palvelujen turvaaminen perustuslainkin 6 §:n mukaisesti tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti koko maassa, ja tämä koskee myös suuria kaupunkeja. Kysymys ei ole vain siitä, että jokainen saa palvelut mahdollisimman läheltä. Meidän on välitettävä myös siitä, ovatko palvelut laadukkaita. Vain etäisyys ei ole tärkein tekijä. Tosiasia on se — mielestäni meidän on tämäkin tunnustettava — että kaikkialla maassa me emme voi turvata palveluita yhtäläisellä etäisyydellä jokapäiväisesti laadun heikentymättä.

Olen usein nostanut esimerkiksi äitiysneuvolatyön. Tosiasia on, että työntekijöiden ammattitaito ei pysy yllä, jos asiakkaita ei ole eli lapsia ei synny. Tällöin huonolaatuinen palvelu voi olla pahempi juttu kuin pitempi matka palvelun luo. Meidän on ajateltava sitä, että asiakkailla on oikeus laadukkaaseen palveluun, ei vain palveluun. Toisaalta ajattelua on muutettava myös siltä osin, että palvelu pitää pistää nykyistä useammin myös pyörien päälle: kirjasto- ja kauppa-autojen lisäksi tulevaisuudessa varmasti maanteillä liikkuvat myös terveys- ja sosiaalipalveluautot.

Ed. Cronberg esitti täällä aluekierrokseen käytetyn ajan olleen turhaa ajanhukkaa. On erikoista, että kun Paras-hankkeessa prosessi on toteutettu täysin uudella tavalla, ennakkoluulottomasti alueita, kuntien edustajia kuunnellen eikä ylhäältä ohjattuna sanelupolitiikkana, tätä pidetään epäonnistuneena ratkaisuna. Olen ajatellut, että vihreät ovat puolue, joka on tähän mennessä korostanut kuuntelemista ja yhteisvaikuttamista, mutta nyt tämä ajattelu on näköjään toinen.

YK:n yleiskokouksen lasten erityisistunnon edellyttämässä kansallisessa toimintasuunnitelmassa "Lapsille sopiva Suomi" esitetään lapsivaikutusten johdonmukaista arviointia. Lapsiasiainvaltuutettu Aula on esittänyt, että Paras-hankkeen lainvalmisteluprosessissa tämä toteutettaisiin. Odotan, että nyt jatkotyössä hallintokuntien osalta rajat ylittävänä tämä alueilla toteutetaan. Sukupuolivaikutusten arviointiahan on jo nyt toteutettu.

Naiset ovat kuntasektorilla iso työntekijäryhmä. Toisaalta hyvät peruspalvelut mahdollistavat naisten työssäkäynnin. Tällä lailla ei ollut tarkoitus puuttua määräaikaisiin työsuhteisiin, mitä täällä osa edustajista on esittänyt. Toisaalta julkisen sektorin työvoimapula sosiaali- ja terveydenhuollossa on jo nyt kova monissa kunnissa. Viisaasti toimiva, eteenpäin katsova kunta pitää työntekijöistä huolta ja tarjoaa heille muutakin kuin epävarmuutta.

Arvoisa puhemies! Kuntien  itsehallinto  on vahva  ja  itseisarvo jo sinänsä.  Täällä  salissa  annetaan tänään vauhtia sille, että itsehallinto voisi vahvistua  ja  olla  todellisuutta tulevaisuudessakin.


Aulis Ranta-Muotio (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen puitelakiesitys kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta on mielestäni varsin hyvä kokonaisuus. Kunnille annetaan riittävät velvoitteet ryhtyä palveluiden järjestämisen uudistamistoimiin. Päätäntävalta annetaan silti kunnille itselleen. Näin kunnioitetaan kunnallista itsehallintoa. Kunnille jää valinnanvaraa itse päättää, keiden kumppaneiden kanssa järjestetään esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalvelut niin, että muodostuu vähintään 20 000 asukkaan yhteistoiminta-alue. Tämä on kaikissa kunnissa ratkaistava ensi kesäkuun loppuun mennessä. Siinä on mielestäni haastetta aivan riittävästi ja velvoitetta. Lakiesitys ei siis ole lepsu, vaikka oppositio niin väitti lain valmisteluvaiheessa viime keväänä.

Puitelain valmistelu on jo sinällään saanut liikkeelle aiempaa vakavamman keskustelun kunnissa siitä, kuinka yhteistyötä naapurien kanssa tiivistetään palveluiden järjestämisessä. Myös kuntaliitoksia on ennätysmäärä vireillä. Nykyinen hallitus on jo ryhtymällä tähän lakiesityksen valmisteluun sysännyt liikkeelle ennen kokemattoman keskustelun ja myös asenteiden muutoksen välttämättömiin uudistuksiin.

Arvoisa puhemies! Haluan puuttua vain pariin tämän lakiesityksen yksityiskohtaan.

Ensinnäkin nämä yhdistymisavustukset eli niin sanotut porkkanarahat: Tämän lain toimeenpanoa kiirehditään varsin hyvillä porkkanarahoilla. Ne kunnat, jotka toteuttavat liitoksen vuosien 2008—2009 alusta, saavat 1,8-kertaisen yhdistymisavustuksen. Vuosina 2010—2011 toteutettavissa kerroin on 1,4, ja 2013 jälkeen ei enää olisi porkkanarahaa tähän yhdistymiseen. Mielestäni on hyvä, että on tullut tämä kahden vuoden kerroin sinne, tämä 1,4. Ainakin jossakin valmisteluvaiheessa oli esillä vaan se, että olisi nämä vuodet 2008 ja 2009, niissä olisi tupla yhdistymisavustus, ja sitten olisi loppuaika sitä normaalia. On aivan selvää, että tämä olisi liian kiireinen aikataulu. Se sopisi tietysti niille, joilla on nyt jo ollut suunnitelmia kuntaliitoksista. Niitähän on vireillä, niin kuin totesin, aika paljon. Mutta tämä ei ole mikään pikajuoksukilpailu, niin että on varsin hyvä, että tähän annetaan harkinta-aikaa. Tällä saadaan kuitenkin ennennäkemätön muutos aikaan tässä kuntien yhteistoiminnassa ja palvelujen järjestämisessä. Ehkä voisi vieläkin vähän pitempään jatkua tämä yhdistymisavustus mielestäni, niin siihen hitaimmatkin saataisiin vauhtiin mukaan ja lopputulos olisi vieläkin parempi, mutta varsin hyvä näin.

Toisena yksityiskohtana kiinnitän huomiota työntekijöiden irtisanomissuojaan. On tärkeää, että tällaisessa uudistuksessa ei aiheuteta kuntatyöntekijöiden joukossa turhaa pelkoa ja hysteriaa. Viiden vuoden irtisanomissuoja on todella pitkä, se on pitempi kuin eduskunnan istuntokausi. Voisi ajatella, että kolme vuottakin olisi jo hyvä, mutta näin on sovittu, ja tämä viisi vuotta on siinä mielessä hyväksyttävissä, että kun tiedämme, että kuntakentästä eläköityy varsin suuri joukko työntekijöitä lähivuosien aikana, niin käytännössä nämä muutokset toteutuvat työntekijöiden kannalta varsin joustavasti. Toiset jäävät eläkkeelle, ja nuoremmat saavat sitten viiden vuoden varmuuden, että voi tämän työpaikan säilyttää. Se on selvää, että nykyistä määrää siellä ei voida säilyttää. Esimerkki omalta alueelta: Pohjanmaan maakunnan alueella toteutettiin ruotsinkielisellä alueella 70-luvulla mittava kuntaliitosprojekti, mutta nykyisten tutkimusten mukaan siinä ei kuitenkaan merkittäviä taloudellisia hyötyjä saavutettu, kun kaikki rakenteet pidettiin kutakuinkin entisellään.


Markku Rossi (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Kunta- ja palvelurakenneuudistus on pettymys niille, jotka kaipasivat pakkoliitoksia. Tätähän tuo hallituksen esitys ei ole mukanaan tuonut. Eduskunnassakin monet vaativat tämän keskustelun aikana, tässä vaalikauden aikana, kuntaliitoksia, jopa pakkoliitoksia. Nyt nuo äänenpainot ovat vaimentuneet. Erityisesti kokoomuksen taholla tuo asia on ollut esillä hyvin hanakasti, joskin omissa kotikunnissa ja naapurikunnissa sitten tuo into onkin yleensä laimentunut. On aina ehkä helpompi puhua toisten asioista kuin omista.

Arvoisa puhemies! Onneksi kunnissa osataan tehdä ratkaisuja itsekin. Paras on tehdä paras itse kussakin kunnassa ja maakunnassa aivan omin voimin ja kuten hyvälle tuntuu. Tämä pätee sekä yhteistoimintaan että myös kuntaliitoksiin. Hallituksen esitys lähtee juuri siitä, että tällä mahdollistetaan ja edistetään yhteistyötä, mutta samalla siellä, missä kuntaliitokset ovat mahdollisia, niitä pystytään myös toteuttamaan. Varmasti tulevaisuudessakin tarvitaan yhdistymisavustuksia vielä tämän lain aikaperiodin jälkeenkin. Se on myös tasavertaisuuskysymys tavallaan kuntien välillä, ja jos ajatellaan, että vaikkapa 2020-luvulla on kuntia yhdistymässä, niin tokkopa silloiset päättäjät estävät myös sitä mahdollisuutta, että tällaista yhdistymistoimintaa edistetään.

Erityisesti on annettava tunnustusta ministeri Manniselle, hänen esikunnalleen ja sisäasiainministeriölle sekä myös koko hallitukselle kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eteenpäinviemisestä. Ei tämä kovin helppo ole ollut. Tässä ovat olleet mukana laajasti myös poliittiset vaikuttajat, myös suurelta osin oppositiotakin myöten, ja ehkä se on ollut hyväksi tämän lain käsittelylle, vaikka välillä tietysti aina välihuudot olivat sen kaltaisia, että pieleen on menty. Tosiasia kuitenkin on, että tämän uudistuksen myötä ensi vuosikymmenelle luodaan edellytyksiä entistä paremmin eri kunnissa turvata kuntalaisten palvelut.

Meidän on huolehdittava myös siitä, että maakuntien reuna-alueilla kuntalaisilla on yhdenvertainen asema ja että palvelut pystytään turvaamaan, ne palvelut, jotka valtio säätää kunnille hoidettaviksi. Tässä suhteessa kuntia on kohdeltava tasavertaisesti ja nähtävä kaikki alueet saman vertaisina.

Ed. Kärkkäinen tuolla aiemmin ihmetteli sitä, että maakuntien yli ei yhteistyötä voida tehdä. Ehkä vähän paradoksaalista on se, että Kangaslammin kunta liittyi tämän kunnallisvaalikauden aikana Varkauden kaupunkiin Etelä-Savon maakunnan puolelta, saman läänin sisältä toki. Mutta on aika mielenkiintoista, jos Varkaudesta kotoisin oleva edustaja sitten näkee, että ei maakuntien yli yhteistyötä voi tapahtua, kun juuri omassa kunnassa on naapurikunnan kesken tapahtunut liitos.

Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin. Ei yksistään kiitos sen, mutta olen tässä myös ikään kuin Kuopion kaupungin suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa tätä puheenvuoroani käyttämässä. On ollut todella aika uskomatonta se keskustelu, että on syytelty keskustaa siitä, että missä keskustalaiset ovat olleet hyvinkin merkittävässä asemassa eri kunnissa, ei ole voitu tehdä kuntaliitoksia tai ei voida tehdä yhteistyötä. Nyt esimerkiksi Kuopion seudulla Kuopion kaupungin, Siilinjärven kunnan, Maaningan kunnan ja Karttulan kunnan kesken neljä valtuustoryhmää teki yhteisen aloitteen kukin omalle kotikunnalleen yhteisen elinkeinopolitiikan perustamisesta alueelle. Tietysti jos joku näkee, että tällaisen yhteistoiminnan edistäminen on tavallaan vähän väärää, pitäisi mennä suoraan kuntaliitoksiin tai ylipäänsä kuntaliitoksiin, niin ehkä se on jonkun mielestä sitten välivaihe. Kuitenkin olemme kokeneet, että alueella pystymme tuota yhteistyötä toteuttamaan erittäin hyvällä tavalla, ja nimenomaan keskustalaiset ovat toimineet tässäkin tapauksessa tuon yhteistyön airueina.

Kaiken kaikkiaan kunta- ja palvelurakenneuudistus tulee tarjoamaan sekä kunnille että kuntalaisille uusia mahdollisuuksia. Kuten ministerikin on todennut, se ei rajoita. Myös maakuntien keskuskuntia laajemmaltikin ympäröivien kuntien kesken yhteistyötä voidaan tehdä. Kuopion kaupunki esimerkiksi neuvottelee kymmenen kunnan kesken erilaisista yhteistoiminta-asioista, ja silti maakunta kokonaisuudessaan on huomioitava.


Eero Lankia (kesk):

Arvoisa puhemies! Täällä eduskunnassa järjestettiin eilen juhlaseminaari otsikolla "Demokratia ja säädöspolitiikka". Sen yhtenä teema-alueena käsiteltiin demokratiaa ja globalisaation haastetta. Alustuksessaan yhdysvaltalainen professori Robert D. Putnam käsitteli aihetta sosiaalisen pääoman muodostuksen kannalta. Hän korosti sitä, kuinka tärkeätä on tässä muutoksessa ylläpitää ja kehittää ihmisten osallistumismahdollisuuksia ja osallisuuden kokemista yhteisöjensä päätöksentekoon. Viimeisen vuoden aikana käydyssä kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevassa keskustelussa on tätä näkökulmaa käsitelty liian vähän.

Alkuvaiheessa pääsävel oli yksioikoinen: Kuntakokoa on merkittävästi suurennettava, melkeinpä vaikka väkisin. Varmoja päällepäsmääviä näkemyksiä esitettiin niin poliittisen kuin virkahallinnonkin yläkerroksista. Voi vain kuvitella, kuinka kannustavana tällainen "me tiedämme paremmin, mitä teille kuuluu" -mentaliteetti koettiin paikallisten kuntapäättäjien taholla aivan väriin katsomatta.

Lopputulos hallituksen esityksenä puitelaiksi on hyvä kompromissi ristiriitaisten ideologisten näkemysten väliltä. Se on enemmän palvelurakenne- kuin kuntarakenneuudistus, vaikka on se myös sitä. Se pohjautuu koviin väestön ikärakennetta ja yhteiskunnan voimavarojen kehitystä koskeviin tosiasioihin. Se näyttää suuntaa ja velvoittaa kaikkien kuntien päättäjät katsomaan totuutta  silmiin,  mutta  se  jättää johtopäätösten tekemisen itsehallinnollisen aseman omaavien kuntien omille päättäjille.

Palveluiden tuotantokustannusten kalleudella ei pienten kuntien olemassaolon oikeutta voi kiistää. Pääsääntöisesti ne tuottavat peruspalvelut edullisemmin kuin suuret kunnat. Pienissä kunnissa välimatka kuntalaisen ja päättäjän välillä on lyhyempi ja virkahallinnon kerros ohuempi. Pienten kuntien asukkaiden kannalta on kuitenkin välttämätöntä leventää taloudellisia hartioita hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi tasa-arvoisesti kaikille asukkaille. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on mahdollista tehdä kuntaliitoksia tai liittoutua palveluiden tuottamisessa entistä tiiviimmin yhteen naapureiden kanssa. Palvelutuotannon hallintoa voidaan ja tuleekin keskittää, mutta itse palvelut tulee jatkossakin tuottaa hajautetusti lähellä asukkaita koko maassa.

Hallituksen esityksen mukainen, vähintään noin 20 000 asukkaan minimiväestöpohjatavoite sosiaali- ja terveyspalveluiden väestöpohjana voi olla vaikea saavuttaa kaikkialla maassa. Esityksen mukaan tästä voidaan hyväksyä poikkeuksia tietyillä edellytyksillä. Toivon, että tämän tavoitteen osalta hyväksytään riittävästi joustavuutta tilanteissa, joissa kerta kaikkiaan tuonkaan suuruista väestöpohjaa ei kuntien luonnollisista yhteistyösuunnista johtuen synny.

Väestökeskittymän toisessa ääripäässä Helsingin seudulla tarvetta yhteistyön tiivistämiseen yli kuntarajojen on Ytv-aluetta paljon laajemmalti. Erityisesti työmatkaliikenteen vyöhykeliput ja -tariffit tulisi ottaa koko työssäkäyntialueella käyttöön, samaten sosiaali- ja sivistyspalveluiden tarjonta ja saavutettavuus yli kuntarajojen tai niistä riippumatta tulisi saada arkipäiväksi, ihmisten arkeen sopivaksi.

Arvoisa puhemies! Kuten todettu, kunta- ja palvelurakenteen uudistamista tarkoittavan lain valmistelu osoitti, että ideologioilla on edelleen politiikassa merkitystä. Toivon, että nyt käsittelyyn tullut paketti kestää eduskuntakäsittelyssä. Sen hajoaminen merkitsisi vain sen huononemista palvelujen tarvitsijoiden kannalta katsoen.


Antti Rantakangas (kesk):

Arvoisa puhemies! Kunta- ja palvelurakennehankkeen laajapohjainen ja perusteellinen valmistelu merkitsi sitä, kuten täälläkin salissa on tullut ilmi, että oppositiolla on aika vähän eväitä arvostella tätä lakiesitystä, ja toisaalta siinä on hyvä puoli se, että eduskunta antaa hyvin laajalla enemmistöllä tuen tämän hankkeen toteuttamiselle. Sehän oli päähallituspuolueittenkin tarkoitus ja tahto, toki niin, että ensin piti hallituksessa sopia tämä hanke, mutta hyvässä ilmapiirissä ratkaisu saatiin aikaan.

Kunnalliset peruspalveluthan ovat hyvin merkittävä osa hyvinvointiyhteiskunnan runkoa, ja sen takia ei ole vähäinen asia, että niitten saatavuus ja laatu pystytään turvaamaan koko maassa.  Sosiaalipalvelut, terveydenhuolto, sivistystoimen palvelut jne. muodostavat hyvin tärkeän perusturvaverkoston kaikille suomalaisille.

Tämä hallituksen Paras-hankehan oli kaiken kaikkiaan hyvin rohkea ja isänmaallinen. Se käynnistettiin ohi hallitusohjelman, kun avainministerit totesivat, että ikääntymiskehitys ja kunnallisten palveluitten saatavuus ovat aikamoisessa valinkauhassa, jos tämä menokehitys ja kustannuskehitys jatkuvat sellaisina kuin viimeisten vuosien aikana on tapahtunut. Paras-hankkeen perustavoitehan on palveluiden turvaaminen koko maan alueella, ja myöskin käytännön toimet tähtäävät tähän.

Nyt tarvitaankin kunnissa hyvin ennakkoluulottomia ratkaisuja katsoa vähän kauemmas, katsoa vuoteen 2015 ja vuoteen 2025, minkälainen on palveluitten tarve, minkälaiset rahoitusmahdollisuudet silloin ovat, ja hakea hyvin konkreettisia ratkaisuja, voitaisiin sanoa näin, että jopa puhtaalta pöydältä, miten palvelut alueellisesti ja seudullisesti rakennetaan ja minkälaisia rakenteellisia ratkaisujakin tarvitaan. Paras-hankkeen hyvä puoli on myös siinä, että se on lisännyt tietoisuutta kunnissa ja myöskin kansalaisten keskuudessa siitä, mitkä nämä tulevaisuuden haasteet ovat, haasteet, jotka liittyvät ikärakenteeseen, Suomen ikääntymiseen Euroopan maista nopeimmin, ja myöskin työntekijöitten saatavuushaasteeseen.

Puhemies! Pidän erittäin tärkeänä, että kunnissa paneudutaan myös siihen, miten kunta voi olla mahdollisimman hyvä työnantaja, miten voidaan harjoittaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja nykyaikaista johtamista, jotta kunta pärjää tässä työvoimakilpailussakin yksityisen sektorin kanssa. Siinä mielessä on myöskin kunnilla suuret haasteet edessä.

Puhemies! Haluan itse korostaa vähän niin kuin eväinä tulevaisuuteen tätä rahoituspohjakysymystä. Täällä on nuotitettu ja linjattu tietyllä tavalla tulevaa valtionosuusuudistusta. Siinä pidän erittäin tärkeänä, että kun meillä on hyvin monimuotoinen maa tämä Suomi, kunnilla on erilaiset lähtökohdat, niin me rakennamme myös tulevaisuudessa sellaisen valtionosuusjärjestelmän, joka huomioi riittävällä tavalla sijainnista ja harvasta asutuksesta ja myöskin sairastavuudesta ja sen tuomista kustannuspaineista johtuvia erityispiirteitä. Tämä edellyttää siis edelleenkin olosuhdetekijöitten huomioimista.

Pidän myös hyvin tärkeänä, että me säilytämme jatkossakin verotulojen riittävän tasauksen. Tämä on osa yhteisvastuun politiikkaa, jolla on taattava rahoituspohjaa myöskin niille kunnille ja seuduille, joilla ei ole samoja edellytyksiä kehittää omaa elinkeinoperustaa taikka asukasmäärää ja väestökehitystä. Tämä on osa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa myös, tämä oikeudenmukainen valtionosuuspolitiikka.

Tämä hallitushan on toiminut myönteisesti kuntiin nähden, niin kuin täällä ministeri ja monet muutkin ovat todenneet. Valtionosuuksia on lisätty vuosittain varsin merkittävästi, ja ensi vuoden valtion talousarvio on kuntien kannalta myönteinen yli 400 miljoonan euron osalta, siis kuntiin kohdistuvat toimet ovat niin paljon myönteisiä. Tämä merkitsee sitä, että kunnille tulee tiettyä pelivaraa toteuttaa Paras-hankkeen tavoitteita ja toimenpiteitä nyt, kun talousasemaa pystytään jonkin verran vahvistamaan.

Tämä on myöskin hallituksen myönteinen saavutus ja teko, ja niin kuin täälläkin salissa tänään on huomattu, opposition puolelta puheet hallituksen niuhasta kuntapolitiikasta ovat vähentyneet ja osittain loppuneetkin, koska näyttöä siitä ei ole. Vanhasen hallitus on hoitanut kunta-asioita asiantuntevasti asiantuntevan ministerin kautta ja myös vahvalla otteella, huoli palveluiden rahoittamisesta mielessä pitäen.


Pekka Nousiainen (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Kunta- ja palvelurakennehanke lähti liikkeelle ohi hallitusohjelman hallituksen politiikkariihessä ja selkeästi tarpeesta, sillä huoli kuntatalouden kasvavista menoista oli ilmeinen, ja toisaalta oli tietoisuus siitä, että väki vanhenee, hoidon tarve kasvaa ja myöskin suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Oli selvästi nähtävissä, että sekä kunta- että palvelurakenteessa ja kuntien taloudessa oli uudelleenreivaamisen aika. Nyt käsittelyssä oleva puitelakiehdotus on tasapainoinen ja eheä ja luo puitteet erinomaiselle kunta- ja palvelurakennehankkeelle ja kuntarakenteen uudistamiselle.

Ääripäät silloin, kun mallintamisvaiheessa oltiin, olivat hyvin kaukana, ja oli kunnianhimoisia tavoitteita kullakin ryhmällä omat ideologiset tavoitteet huomioiden. Kuitenkin tämä demokraattinen valmistelu, joka laajalla pohjalla tehtiin, osoittaa sen, että kansanvaltainen järjestelmä voi valmistella vain hyväksyttävän vaihtoehdon, ja sellainen meillä tänä päivänä on käsittelyssä.

Puitelaki on väljä. Se on mahdollistava. Se kunnioittaa kunnallista itsehallintoa mutta jättää kunnille vastuun nyt puitelain toimeenpanosta siten, että nuo laissa asetetut tavoitteet saavutetaan niin toimintakykyisen, elinvoimaisen, eheän kuntarakenteen osalta kuin myöskin yhtä kuntaa laajempien alueiden osalta palvelujen tuottamisessa silloin, kun yksi kunta ei niitä pysty toteuttamaan. Laki on ennen kaikkea suunnittelulaki ja määrittelee nuo keskeiset tavoitteet, mitä tulevaisuuden kunta- ja palvelurakenteella tulee olla.

Tässä lakiehdotuksessa on nähtävissä muutamia kantavia linjoja. Ensinnäkin minusta yksi sellainen on toimivat palveluketjut. Se on nähtävissä täällä kansanterveystyön ja siihen läheisesti liittyvien sosiaalipalvelujen osalta. Siellä haetaan sekä perusterveydenhuollon että sosiaalipalvelujen kiinteätä yhteistyötä, rationaalisia etuja ja hyötyjä, ja sama palveluketjuajattelu on nähtävissä myöskin laajaa väestöpohjaa vaativien palvelujen osalta. On nykyinen sairaanhoitopiirijako perustana lähdetty muovaamaan uusia kuntayhtymiä, joilla on vastuulla erikoissairaanhoito, erityishuolto, ja näille kuntayhtymille voidaan antaa myöskin kuntien asettamien tarpeiden mukaisessa laajuudessa muita tehtäviä. Myöskin täällä laajoissa tehtäväkokonaisuuksissa voidaan perusterveydenhuolto, sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoito kytkeä toiminnallisesti yhteen tavalla, joka tuo synergisia etuja, parantaa palvelujen tuottavuutta ja myöskin sitä kautta on omalta osaltaan parantamassa kuntatalouden perustaa.

Laki perää myöskin uusia tuotantotapoja ja uudenlaista organisointia palveluntuotantoon. Laki ei ota eikä mainitse juurikaan yksityisiä palveluntuottajia mutta ei myöskään aseta tuon vaihtoehdon käyttämiselle rajoja. Siksi on keskeistä se, niin kuin täällä todettiin, että kunnat itse tykönänsä päättävät, missä määrin käyttävät palveluyrittäjyyttä, missä määrin toteuttavat palvelutuotannon itse ja sitä kautta hakevat myöskin tämän tehokkuuden toimintoihin.

Välillä oli lain tulkinnasta havaittavissa erilaisia näkökulmia, ennen kaikkea, onko kysymys kunta- ja palvelurakenteesta, onko se erityisesti painottunut kuntarakenteeseen vai palvelurakenteeseen ja mikä on suunnitteluvelvoitteen sisältö tässä laissa määrätyillä kaupunkiseuduilla. Nyt kun tätä lähetekeskustelua on seurannut ja kuunnellut, ryhmäpuheenvuorot huomioon ottaen eduskunta on varsin yksimielinen ollut lain tulkinnasta eikä erilaisia irtiottoja eikä erilaisia näkökulmia ole esiintynyt. (Puhemies: 5 minuuttia!)

Peruspalveluohjelma, joka nyt lakisääteistyy, on yksi osa kuntien talouden perustan vahvistamista. (Puhemies: Ed. Nousiainen!) Se on kunta- ja palvelurakennehanke, se on valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmän uusiminen. Minä uskon, että nämä elementit huomioon ottaen, kun hallitus vielä ensi vuoden budjetissa vahvistaa kuntatalouden perustaa, me pääsemme entistä vakaammalle pohjalle ja parempaan palvelutuotantoon kunnissa.


Lasse Hautala (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Kunta- ja palvelurakenneuudistus käynnistyy lähetekeskustelussa olevalla puitelailla. Runsas vuosi sitten aloitettu uudistushanke on edennyt monipuolisen valmistelun jälkeen kolme lakiesitystä käsittäväksi kokonaisuudeksi. Valmistelun aikana toteutetut maakuntatilaisuudet mahdollistivat sen, että kunnat ovat saaneet uudistuksesta paljon tietoa. Myös maakuntien liittojen tekemät kannanotot uudistuksesta syvensivät hankkeen tarkoitusperiä ja tavoitteita. Tämän uudistuksen valmisteluprosessi mahdollisti sen, että kunnissa otettiin hanke vakavasti ja ryhdyttiin toimeen. Tästä on konkreettisena osoituksena se, että valmistelussa on lähes 20 kuntajakoselvityshanketta, jotka koskevat lähes 80:tä kuntaa. Niiden lisäksi kunnissa on käynnistetty runsaasti yhteistyön syventämishankkeita.

Kuntien etujärjestön Kuntaliiton ja valmistelusta vastuussa olevan ministeriön välillä puitelaista on käyty hyvää vuoropuhelua. Uudistushankkeen etenemisen kannalta niin sanotulla rakenneryhmällä on ollut tärkeä rooli. Siinä ovat olleet edustettuina kaikki Kuntaliiton hallituksessa olevat puolueet. Tämän johdosta onkin oletettavissa, että lakiuudistuspaketti etenee täällä eduskunnassa siten, että sen laajuudesta huolimatta  se tulee astumaan voimaan 1. päivänä tammikuuta.

Lainsäädännön valmistelun viime metreillä suurimman julkisuuden sai maakuntien keskuskaupunkeihin liittyvä kuntalista. Tämä lista on muodostettu maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun parantamiseksi. Sillä on vaikutusta myös kuntarajat ylittävien palvelujen käytön suunnitteluun. Kun ottaa huomioon, että osassa listan kuntia keskuskunnan väestömäärä on pienehkö suhteessa suunnitteluyhteistyöhön määrättyjen kuntien yhteenlaskettuun asukaslukuun, on luonnollista, että tyytymättömyyttä ilmenee. Tästä on esimerkkinä Isonkyrön sisältyminen Vaasan yhteistyölistaan. Tässä yhteydessä onkin syytä muistuttaa, että velvoite koskee maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelua, ei mitään muuta. Palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa kuntien on paras valita itselleen palveluiden kannalta sopivin vaihtoehto. Lisäksi on huomioitava, että osa yhteistyöhön määrätyistä kunnista kykenee itse täyttämään muun muassa terveydenhuoltopalvelujen järjestämissuunnitelman vähimmäiskuntakokovaatimuksen. Tämä osoittaa sen, ettei kuntalistasta voida tehdä sitä johtopäätöstä, että kyseiset kunnat jatkossa muodostaisivat yhden kunnan. Päätös siitä on kunnilla itsellään.

Arvoisa rouva puhemies! Puitelaki luo puitteet yhteistyölle ja rakenneuudistukselle. Käytännön työ siirtyy kunnille, joiden on kesäkuun loppuun mennessä laadittava palvelujen järjestämissuunnitelma. Tämä on haastava työ, ja siihen kuntien kannattaa keskittyä perusteellisesti. Vaikka palvelujen järjestämissuunnitelmien laadinta ei anna maakuntien liitoille erityistehtävää, katson, että maakuntien liittojen osaamista tarvitaan onnistuneen palvelurakenteen suunnittelussa. Väestö- ja palvelutarveanalyysin on ulotuttava vuosiin 2015 ja 2025 saakka. Näiden analyysien mahdollisimman oikean suuntaiset arviot ovat välttämättömiä oikeiden rakenneratkaisujen tekemiseksi. Lisäksi maakuntaliitoille muodostui jo valmisteluvaiheessa hyvä tietopohja jatkotoimenpiteitä varten. Kunnissa ei ole sellaista työntekijäreserviä, jolla on mahdollisuus irrottaa työaikaa suunnitelmien laadintaan heidän perustehtäviensä lisäksi. Siksi katson, että maakuntahallinnon apu palvelujen järjestämissuunnitelmien laadinnassa on tärkeää. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen onnistuminen kuntalaisen eli palvelujen käyttäjän kannalta on ensiarvoisen tärkeää. Uudistus mahdollistaa palvelujen saannin turvaamisen pitkälle tulevaisuuteen. Siksi näiden suunnitelmien laadintaan tulee keskittyä huolella. Vastuu on lain hyväksymisen jälkeen kuntapäättäjillä. He ratkaisevat sen, millainen kunta- ja palvelurakenneuudistus tulevaisuudessa on Suomessa.


Lyly Rajala (kok):

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että kuntien kykyyn järjestää palvelunsa vihdoinkin puututaan ja ongelma tunnustetaan. Meillä on Suomessa nykyään kahdenlaisia kuntia: toisilla menee todella huonosti, kun rahaa ei ole, ja toiset kunnat taas ovat niin sanottuja hyvinvoivia kuntia, jotka tällä hetkellä kuitenkin velkaantuvat hurjaa vauhtia. Siis millään kunnalla ei mene loistavasti, toisin kuin valtiolla.

Arvoisa puhemies! Suomesta löytyy yksi ammattikunta, joka ei uskonut kuntien tulevaisuuteen ennen edellisiä eduskuntavaaleja 2003 eikä luota nytkään, ja he ovat nimenomaan kunnanjohtajat, joita tälläkin hetkellä näkyy olevan enemmistö salissa, niin suuri määrä heitä oli edellisissä vaaleissa ehdokkaina ja tulevissakin vielä enemmänkin. Luultavimmin kunnanjohtajaehdokkaiden määrä on ammattikunnan kokoon nähden suhteellisesti suurin kaikista. Siksi en pitänyt siitä, että Tornion virkavapaalla oleva kunnanjohtaja, nykyinen kuntaministeri Manninen väitti minun kertoneen satuja vastauspuheenvuorossani. Arvoisa kuntaministeri, olitte itse paikalla vuosi sitten Oulun yliopiston salissa, kun Kuusamon kaupunginhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Matti Heikkilä sanoi, että Kuusamon, Taivalkosken ja Posion kuntaliitos ei onnistu, koska Posio kuuluu väärään lääniin eli Lapin lääniin. En siis ole mikään satusetä. Mollaamisenne loukkasi minua. Ottakaapa sananne takaisin, olette sentään ministeri!

Arvoisa puhemies! Palvelutuotannon tehostaminen on avainkysymys, ei niinkään kuntien yhdistyminen. Kahdesta köyhästä ei saa yhtä rikasta valitettavasti, vaikka koulussa opetettiinkin, että miinus + miinus on yhtä kuin plus. Menoja voidaan yrittää hillitä palvelutasoa laskemalla tai järkiperäistämällä palvelujen tuotantoa. Meillä on ympäri Suomea valtavia rahankulutusmammutteja, jotka paisuvat, eikä kenelläkään tunnu olevan vastuuta niiden rahankäytöstä. Näitä ylikunnallisia piirejä ja kuntayhtymiä on syytä tarkastella kriittisesti. Turhan byrokratian karsiminen ja toimintojen selkeyttäminen tuo säästöä.

Kaikille palveluille on mahdollista laskea jokin hinta. Jos hinta lasketaan naapurikunnissa samojen periaatteiden mukaan, ei kuntaraja voi olla mikään palvelun ostamisen ja myymisen este naapurusten kesken. Tässä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa oppilaspaikan ostaminen naapurikunnan puolelta. Kunnan rajalla asuvan oppilaan koulunkäynti saattaa olla järkevämpää ja edullisempaa naapurikunnan lähikoulussa kuin hänen kuljettamisensa oman kunnan kaukana olevaan kouluun. Tärkeitä ovat siis hinnoitteluperiaatteet. Oppilaspaikan hintaan ei saa vyöryttää hallinnon kuluja tai muuta sellaista, millä kuvitellaan paikattavan köyhän kunnan taloutta toisen kustannuksella. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, miltä näyttäisi koko Suomen kattava palvelujen hintalista. Mitä sisältyy vaikkapa potilaspaikan hintaan Vantaalla, Sodankylässä, Ristijärvellä tai Salossa?

Se, että Suomella menee hyvin, ei näy ainakaan pohjoisen köyhien kuntien taloudessa. Puitelaki on hyvä, varovainen aloitus kuntien talouden tervehdyttämisessä, mutta Suomen rikkauden pitäisi näkyä myös tavallisen kuntalaisen palvelujen sujuvuutena ja toimivuutena.

Arvoisa rouva puhemies! Ongelman ydin on se, että kuntalaiset tarvitsevat toimivia palveluja ja kunnat tähän rahaa. Valtionosuusjärjestelmä pitää saada toimivammaksi, eikä kuntia saa enää velvoittaa järjestämään yhtään nykyistä enempää valtiolle kuuluvaa toimintaa. Valtiolla on rahaa, kunnilla ei.


Sirpa Paatero (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Kuntien palvelurakenneuudistus etenee nyt myös tällä lainsäädäntötasolla kiitettävästi, kun käsittelyssä on ihan aikataulun mukaisesti tämä lakiesitys ja siihen liittyvät lait kuntajakolain muuttamisesta ja varainsiirtoverolain muuttamisesta. Toivottavasti päättäjiltä löytyy näitten lakien hyväksymisen jälkeen myös rohkeutta lähteä toteuttamaan näitä.

Kyseiseen esitykseen on sisällytetty keppiä ja porkkanaa, kun erittäin heikossa asemassa olevat kunnat joutuvat erityistoimenpiteiden kohteeksi ja toisaalta kunnat eivät voi ilman valtioneuvoston hyväksyntää yhdistyä mielin määrin. Porkkanan puolelta kuntien veropohjaa kasvatetaan, valtionosuusjärjestelmillä luvataan tukea liitoksia ja yhdistymisavustuksia on luvassa.

Henkilöstön  oleminen  mukana uudistuksessa  on  kirjattu lakiin. Tässä vuosikymmeniin suurimmassa kuntakentän muutoksessa onkin tärkeätä, että henkilöstö on koko ajan aktiivisesti mukana, kun samanaikaisesti tiedämme, että kuntatyöntekijöistä on jäämässä lähes puolet eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä. Henkilöstön aseman turvaaminen tässä kiristyvässä tilanteessa on erittäin tärkeää, ja on erittäin hyvä, että sama ajanjakso elikkä viisi vuotta on kirjattu henkilöstön palvelussuhdeturvaan kuin valtionosuusjärjestelmän nykytilan ylläpitämiseksi.

Toivottavaa on myös, että tässä tehdään tarkennus, jossa katsotaan, että palvelussuhdeturva tulee pysymään tietenkin varsinaisten kuntaliitosten lisäksi myös muissa järjestelyissä, joita kuntien välillä ollaan tekemässä. Mutta yhä edelleen tärkeintä on se, että henkilöstö on ajan tasalla kaiken suunnittelun mukana. Käytännössä kuntakentältä tiedämme, että herää — ja tässä jo itsekin papereita lukiessa heräsi — monta kysymystä. Mitä esimerkiksi tapahtuu, jos yhteisiin sopimuksiin ei päästä? Kuka on se vastuullinen asioiden käynnistäjä näissä kunnissa, joita ei ole lueteltu 7 §:ssä? Ynnä muuta, ynnä muuta, kysymyksiä. Ei varmaankaan ole tarkoituksenmukaista näitä kaikkia kirjata lakiin, vaan vastuuta tulee näissä asioissa jättää myös sinne kuntakentälle, eikä liian tarkoilla asetuksilla voida myöskään näin tuhota sitä luovuutta, jota kuntakentältä aivan varmasti näiden ratkaisemiseksi löytyy.

Uskon ja toivon, että sitä kaukonäköisyyttä kuntapäättäjiltä löytyy, rohkeutta näihin tavoitteisiin pääsemiseksi, jotta voimme turvata tasa-arvoiset ja laadukkaat palvelut joka puolella Suomea ihan kaikille kuntalaisille.

Ja lopuksi: Hyvää, uudenlaista rohkeutta minun mielestäni edustaa myös se ajatus, että on jo tässä vaiheessa rikottu lääninrajoja, maakuntarajoja ja lähdetään ajattelemaan uudenlaiselta mallilta. En tiedä kenen intressissä on alunperin ollut esittää Ruotsinpyhtää osaksi Kotkan suunnittelualuetta, mutta se ilahduttavasti on uudenlaista ajattelua, ja toivon, että siihen malliin tässä kaikki tästä eteenpäinkin vielä kulkee.


Reijo Kallio (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Kuntakenttä ja kuntien toimintaympäristö muuttuu oleellisesti. Väestö ikääntyy. Meillä yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa erittäin nopeasti. On arvioitu, että vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on 600 000 enemmän kuin tänään. Tämä on selitettävissä kahdella asialla, ensinnäkin suurten ikäluokkien siirtymisellä eläkeikään ja toisaalta kansalaistemme eliniän pitenemisellä. Eliniän arvioidaankin jatkossa pitenevän vuodella jokaista vuosikymmentä kohden.

Toinen kuntien toimintaympäristöä koskeva muutos on se, että uskon menopaineiden kasvavan edelleen. Kuntakentällä suuri haaste liittyy erityisesti vanhusten hoito- ja hoivapalvelujen rahoitukseen erityisesti sellaisissa kunnissa, joissa vanhusväestön suhteellinen osuus on suuri ja verotulot asukasta kohden alhaiset. On syytä painottaa sitä, että jo nyt tällä nykyisellä ikärakenteella kunnat ovat velkaantuneet johtuen siitä, että menot ovat kasvaneet yli 5 prosentin vauhtia ja ylittäneet selkeästi tulojen kasvun. Velkaantuminen ja vaikea alijäämä on ollut erityisesti pienten, alle 2 000 asukkaan kuntien ongelma.

Kolmas keskeinen muutos on ammattitaitoisen työvoiman saannin turvaaminen kunnissa. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan työikäinen väestömme supistuu vuoteen 2030 mennessä 300 000:lla. Suuri kysymys onkin, miten kunnat tulevat saamaan työvoimavaltaisiin palveluihin ammattitaitoista työvoimaa. Tähän kannattaisi pikkuhiljaa alkaa valmistautua.

Tässä tilanteessa ja tulevat haasteet tunnistaen on tärkeää, että niin valtion kuin kuntienkin osalta kyetään tekemään rakenteellisia muutoksia ja tuottavuutta parantavia toimia. Tässä mielessä kunta- ja palvelurakenneuudistus, siis sekä kuntarakenteen että palvelurakenteen uudistaminen, on tärkeä hanke, tuotetaanhan kunnissa pääosa julkisista hyvinvointipalveluista. Mielestäni on välttämätöntä, että uudistus johtaa sellaisiin toimiin ja toimintojen organisointeihin, jotka takaavat kunnille mahdollisuuden tuottaa laadukkaita palveluja. Onkin helppo yhtyä ryhmämme puheenjohtajan Jouni Backmanin täällä tänään esittämään näkemykseen siitä, että toimintatapojen uudistaminen on mahdollista vain riittävän suurissa organisaatioissa, joissa on erityisasiantuntemusta muutosprosessien toteuttamiseen.

Puitelakiesitystä on julkisuudessa kuvattu lepsuksi. On totta, että puitelakiesitys ei velvoittavien toimien osalta mene kovin pitkälle. Tästä huolimatta se on mielestäni kohtuullisen pitkä askel oikeaan suuntaan. Kuntien yhdistämisiin ja yhteistoiminta-alueiden muodostamiseen tähtäävä toimeenpanosuunnitelma antaa voimakkaan sysäyksen kuntakentälle. Kyllä mielestäni myös heikossa  taloudellisessa  asemassa  olevia kuntia  koskeva kirjaus on  kohtuullisen kova. Onhan uhkana  se,  että  hallitus  voi jatkossa ryhtyä arviointiryhmän tai selvitysmiehen ehdotuksesta toimiin kuntien yhdistämiseksi.

Tässä käsittelyssä olevassa lakipaketissa keskeistä sisältöä on yhdistymisavustuksia koskeva kuntajakolain muutos, joka lähtee siitä, että nopeat toimijat voittavat. Maksetaanhan vuosina 2008—2009 toteutettaville kuntaliitoksille 1,8-kertainen yhdistymisavustus vuosina 2012—2013 toteutettaviin verrattuna, ja mitä useampi kunta yhdistymishankkeessa on mukana, sitä suurempi on avustus. Tämä on mielestäni tarjous, joka kannattaa ottaa tosissaan.

On ollut myös mielenkiintoista nähdä, että maamme eri alueilla on virinnyt monia varsin ennakkoluulottomiakin hankkeita, muun muassa Rauman ja Vakka-Suomen kesken maakuntaraja ylittäen, joista jotkut uskoakseni johtavat kuntaliitoksiin.

Arvoisa puhemies! Vahvat, elinvoimaiset kunnat ovat tarpeen. Me tarvitsemme mielestämme sellaisia kuntia, joilla on riittävät taloudelliset ja henkilöstövoimavarat kohtaamaan tulevat haasteet. Tällaiset kunnat kykenevät turvaamaan palvelujen laadun ja saatavuuden. Vahvat kunnat ovat tarpeen myös kunnallisen itsehallinnon ja kuntademokratian näkökulmasta.


Maija Perho (kok):

Arvoisa puhemies! Itselläni oli mahdollisuus olla mukana ministeri Mannisen rakenneryhmässä, ja puuttumatta tämän työn kulkuun sen enempiä yhdyn niihin näkemyksiin, joiden mielestä tuloksena oli kohtuullinen kompromissi, sellainen kompromissi, jolla osoitetaan suuntaa. Mutta ennen kaikkea nyt vastuu on kuntapäättäjillä. Toivottavasti tämä vastuu kannetaan viisaasti ja ollaan valmiita perusteellisiin selvittelyihin niin näissä kaupunkikeskuksissa keskuskaupunkien ja ympäristökuntien kesken kuin myös muuallakin ja pienemmillä seutukunnilla.

Lähestyn tätä tavoitetta hyvinvointipolitiikan näkökulmasta. Jos tilanne on se, että eri palveluja, sosiaali- ja terveydenhuoltoa, hoidetaan monien eri organisaatioiden toimesta, ja jos myöskin ne muut seikat, jotka vaikuttavat hyvinvointiin, ovat kovin monissa käsissä elinkeinopolitiikassa, joukkoliikenteen järjestämisessä, ylipäätänsä liikennejärjestelyissä, vapaa-ajan palvelujen järjestämisessä jne., niin ei voi olettaa, että pystytään kovin määrätietoiseen, tulokselliseen, samaan suuntaan tähtäävään toimintaan. Eli tästä mielestäni seuraa se, että mahdollisimman hyvä lopputulos saavutetaan silloin, kun nämä eri työkalut, hyvinvointipolitiikan, laajasti ymmärrettynä, eri elementit, ovat samojen päättäjien käsissä.

Paljon on puhuttu myös siitä, kuinka tärkeä itseisarvo on kuntien itsenäisyys. Tällä kohden todella kannattaa kysyä, onko se suuri arvo, jos on pieni kunta, tai miksei suurempikin, jonka ikärakenne on hyvin epäedullinen, jolla on negatiivinen vuosikate, joka tekee kattamatonta alijäämää, joka on hyvin velkaantunut, eli mikä todellinen merkitys ja arvo silloin on tällä kunnan itsenäisyydellä, jos todellinen päätösvalta rajoittuu suurin piirtein siihen, kuinka paljon otetaan lisää velkaa tai kuinka paljon on pakko korottaa kunnallisveroäyrin hintaa. Eli mielestäni tämän puitelain yksi selkeä viesti on se, että tätä köyhää veljeä ei saa jättää yksin. On hyvä, että melkein päästiin maaliin tässä vaikeassa taloudellisessa asemassa olevia kuntia koskevassa pykälässä, eli siellä on se mahdollisuus, tai ei mahdollisuus vaan mielestäni itsestäänselvyys, että jos taloudelliset mittarit niin osoittavat, sisäministeriö asettaa tämän selvitysryhmän, ja siinä tapauksessa, että näistä harjoituksista ei tule toivottavaa lopputulosta, vuonna 2009 sitten arvioidaan, pitääkö ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin. Eli minusta tässä on kysymys nimenomaan vastuunkannosta, vastuusta siitä, että ei anneta yhdenkään kunnan velkaantua ja tuhoutua rauhassa.

Lähidemokratia, demokratia yleensä on ollut yksi keskeinen keskustelunaihe tässä yhteydessä, eikä suotta. Myös se, että päätösvalta mahdollisimman monen palvelun ja kunnan velvoitteen osalta on samoissa käsissä, on demokratiaa. Jos ja kun pelätään, että suurissa kunnissa demokratia ja kansalaisläheisyys ei toteudu, meillä on kaikki mahdollisuudet pohtia, mitä lähidemokratian keinoja, aluelautakuntia, kaupunginosalautakuntia tai kunnanosavaltuustoja tai vastaavanlaisia päätöksentekofoorumeita, luodaan.


Anne Huotari (vas):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan antaa kiitokset ministeri Manniselle siitä, että hän on aloittanut tämän hankkeen ohi hallitusohjelman, ja siitä, että hän otti mukaan hankkeeseen mukaan myös oppositioryhmät. Haluan mukana olleena kiittää kaikkia erittäin  avoimesta ja hyvästä keskustelusta, mikä erityisesti alkuvaiheessa tätä hanketta työryhmässä oli.

Siellä oltiin hyvinkin tietoisia niistä haasteista, mitkä tulevaisuudessa tulevat olemaan koko kuntakentässä, mutta erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, kun mietitään ikääntymistä ja myöskin sen tuomaa todella radikaalia työvoiman uusjakoa kunnissa, kun ajatellaan, että esimerkiksi Kainuussa vuonna 2020 yli puolet nykyisistä sekä kunta- että maakuntatyöntekijöistä siihen mennessä on jäänyt eläkkeelle. Se on erittäin iso kysymys.

Kuten aikaisemmin päivällä jo sanoin, kaupunkikeskukset tulevat kyllä selviämään näistä haasteista jotenkin, mutta reuna-alueet, syrjäalueet, harvaanasutut alueet, joutuvat kyllä kamppailemaan isojen haasteiden edessä. Sen takia toivon, että vaikka tästä puitelaista tuli nyt aika löysä — tai sanotaan, että seinät ovat leveällä — kunnat ottavat tämän suunnittelutehtävän vakavasti ja miettivät niitä tulevaisuuden haasteita ja luottamushenkilöt unohtavat poliittiset pelit ja keskittyvät siihen, minkä takia tämä hanke on aloitettu, eli kuntapalvelujen turvaamiseen myöskin pitkällä tulevaisuudessa, 2015 ja siitä eteenkinpäin. Eli nyt tarvitaan ne päätökset, jotka sitten ovat käytännössä 2015. Eli askel on oikeaan suuntaan, mutta pelkään sitä, että tässä mennään siitä, missä aita on matalin.

Toivottavasti pelkoni on turha, mutta jos mietin esimerkiksi Kainuun maakuntakokeilua, jossa nyt tällä hetkellä on yhdeksän kuntaa mukana, 85 000 asukasta, niin jos meillä ei olisi tätä kokeilua ja oltaisiin siinä tilanteessa, missä muut ovat nyt, niin epäilenpä, että siellä alettaisiin rakentaa näitä 20 000 asukkaan tai nipinnapin siinä juuri ehkä rajalla olevia yhteistyömuotoja. Kun vertaan nyt, että meillä on yhdeksän kunnan sosiaali- ja terveydenhuolto ja toisen asteen koulutus yhden hallinnon eli siis maakuntahallinnon alla ja myöskin erikoissairaanhoito siinä samassa ja että meillä on 48 erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishanketta, joilla pyrimme tekemään uusia toimintatapoja siellä organi­saation sisällä, niin näissä 20 000 asukkaan uusissa palveluorganisaatioissa, yhteistyömuodoissa, sellainen ei olisi ollut mahdollista. Nyt tässä meidän 85 000 asukkaan kokonaisuudessa meillä on kaksi kehittämishenkilöä päätoimisesti tekemässä sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeita. Minusta se on loistava asia. Nämä yksittäiset kunnat eivät olisi tällaista tehneet, ei edes Kajaani yksinään, sillä ei ole ollut varaa ikään kuin pitää tämmöistä henkilökuntaa siellä.

Uskon, että kun nimenomaan tehdään tarpeeksi iso ja luonnollisen kokoinen alue, se on tärkein asia tässä eikä se, että lähdetään juuri siitä 20 000:n tai ammatillisen koulutuksen osalta 50 000:n rajasta, joka oli minusta ihan käsittämätön, mistä tämmöinen 50 000 tuli tänne, kun maakunnallinen toiminta olisi ollut tässä asiassa kaikista järkevin. Mutta varmaan kysymys oli siitä maakunta-allergiasta, mistä jo aikaisemmin mainitsin, joka demareita tässä nyt haittasi.

Porkkanat ovat erittäin hyviä minusta tässä kuntajakolaissa. Demokratiapuolesta olisi paljonkin sanottavaa, mutta aika kuluu, mutta tämmöisessä ikään kuin asiakasdemokratiassa meillä on paljon vielä tekemistä, ja sieltä varmasti ehkä tehokkaampiakin demokratiamuotoja kuin tämä edustuksellinen voisi löytyä.

Oppositiolla oli paljon suuremmat valmiudet mennä tässä hankkeessa eteenpäin, mutta tulevat eduskuntavaalit tässä nyt näyttivät (Puhemies koputtaa) hallituspuolueita kovasti rassaavan. Tämä olisi ollut ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä vähän tiukempi laki erityisesti näitten vaikeuksissa olevien kuntien osalta, mutta nyt varapuhemies jo koputtelee, ja lopetanpa sitten tähän.


Erkki Virtanen (vas):

Arvoisa puhemies! Minä olen oppinut kuntaministeri Manniselta ainakin yhden asian: hyvässä puheessa tulee olla kolme vitsiä paitsi hautajaispuheessa kaksi. Pystytte siis matemaattisesti päättelemään, kuunteletteko nyt kuntien ja kuntayhtymien hautajaispuhetta vai ette.

Aluksi joka tapauksessa muutama tosiasia kokonaisuuden hahmottamiseksi ja selkeyttämiseksi. Tämä puitelakiesitys on siinä määrin ympäripyöreä, että pysyäkseni jotenkin tolkussa tiivistyn tarkastelemaan vain sen yhtä osa-aluetta: erikoissairaanhoitoa. En siis ota kantaa pienten tai isojen kuntien puolesta tai vastaan, vaikka uskonkin ison olevan tehokkaampaa mutta ei välttämättä kauniimpaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö koolla  tässäkin  tapauksessa  olisi  sinänsä väliä.

On sillä, mutta edellä tekemästäni näkökulman valinnasta johtuu, että olennaisinta on ymmärtää, että erikoissairaanhoidon potilas tai kuka tahansa kuntalainen pitää voida hoitaa terveeksi mahdollisimman nopeasti, tehokkaasti, taloudellisesti ja ennen kaikkea inhimillisesti aivan riippumatta siitä, asuuko hän ison kunnan syvimmässä ytimessä vai pienen kunnan äärimmäisessä periferiassa, vaihtoehto kun yleensä on, että hän tulee vielä sairaammaksi tai kuolee.

Potilaan parantaminen nimittäin on erikoissairaanhoidon ainoa todellinen tehtävä. Se on sitä aivan riippumatta siitä, minkälaisten rajojen sisällä parantaminen tehdään. Rajojen muutos merkitsee jotakin vain siinä tapauksessa, jos sillä on merkitystä potilaan paranemisen helppouteen, taloudellisuuteen tai yhdenvertaisuuteen. Uskommeko me oikeasti, että tämä puitelaki turvaa parantamiselle riittävät tai edes nykyistä paremmat edellytykset? Mielelläni uskoisin, mutta silti epäilys vaivaa.

Arvoisa puhemies! Vanha sovellettu viisaus sanoo, että jos ministeri sanoo, että kyse on rakenteesta eikä rahasta, niin kyse on rahasta. On turha kuvitella, että rajoja muuttamalla korvataan tässäkään asiassa ja erityisesti tässä asiassa rahan puute. Suomessa, eikä edes Suomen kunnissa, ole valmistunut yhtään hyödykettä ilman työtä ja pääomaa eikä valmistu tulevaisuudessakaan tämän puitelain jälkeenkään. Tosin valtio on jo pidemmän aikaa uskotellut kuntayhtymille, että esimerkiksi lääkäreitä voidaan yliopistollisissa sairaaloissa kouluttaa alennettuun hintaan. Minun on vähän vaikea ottaa vakavasti valtion johdatuksella tapahtuvaa "kuntarakenteen tiivistävää tehostamista" niin kauan, kuin se jättää evo-rahoituksen osalta omat lakisääteiset velvoitteensa kunnille hoitamatta, vaikka laki toisin määrää ja eduskuntakin on jo kahdesti päättänyt, että lakia tässä evo-asiassakin pitää noudattaa.

On hyvä huomata, että erikoissairaanhoito ei ole koko terveydenhoito. Ehkä tärkeintä, mitä tässä rakenneuudistuksessa nyt voidaan tehdä ja joka pitää tehdä, on hoitoketjujen ja hoidon porrastuksen kuntoon laitto. Rajoista riippumatta perusterveydenhoidon on toimittava kunnissa niin, ettei erikoissairaanhoito turhaan kuormitu, ja kotihoidon niin, etteivät pelkkää perushoivaa tai -hoitoa tarvitsevat potilaat jää keskussairaaloiden käytäville makoilemaan ja odottelemaan, josko sinne kotiin jo viikon päästä saataisiin edes jonkinlaista kotihoitoa.

Arvoisa puhemies! Se, mitä olisin toivonut tässä yhteydessä erityisesti erikoissairaanhoidon osalta tehtävän, olisi ollut suurempien sairaanhoitopiirien aikaansaaminen. Kannatan lämpimästi miljoonapiirejä, koska se olisi tehostanut erikoissairaanhoitoa siten, että olisimme ehkä pystyneet tarjoamaan parasta mahdollista terveydenhoitoa. Nythän kun rakenteellinen uudistus, joka tehdään, tehdään nimenomaan täällä perusterveydenhoidossa, niin minusta vaan kuitenkin tuntuu, että... Tai olisi ollut ehkä mahdollista yhdistääkin erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito. Siinä olisi toki ollut se ongelma, että erikoissairaanhoidon sankarilääketieteen ja terveyskeskusten ja etenkin kuntien sosiaalitoimen ryskätyön asenneilmastossa on niin iso hajurako, että sen umpeen kurominen veisi liian paljon voimavaroja saavutettaviin hyötyihin nähden. Vaikka perinne ei ole peruste, niin kysyä sopii, lisäisikö sisäisesti toiminta- ja yhteistyökykyisten pienten terveyskeskusten hallinnollinen pakkonainti lainkaan koko terveydenhuollon toiminta- ja yhteistyökykyä. No, se nähdään nyt sitten, kun näitä 20 000 asukkaan terveyskeskuksia ryhdytään väkipakolla perustamaan. Siitä huolimatta yhteistyötä terveydenhoidossa on lisättävä ja myöskin sosiaalitoimen välillä.

Arvoisa puhemies! Siunatuksi lopuksi, mikä olisi yhteenveto: Kaksi miestä retkeili savannilla. Lähistöllä karjahti leijona, jolloin miehet pistivät juoksuksi. (Puhemies koputtaa) Karjahdukset vain lähenivät, jolloin toinen mies otti piikkarit repustaan.

Ed. Virtanen, 5 minuuttia on jo ylittynyt.

Kyllä, puhemies, viimeinen lause.

"Kuvitteletko muka noiden avulla juoksevasi leijonaa nopeammin", kysyi toinen mies ivallisesti. "En leijonaa mutta sinua kylläkin, ja se riittää, ainakin vähäksi aikaa."

Suosittelen tässä yhteydessä puitelain jatkokäsittelyssä ja etenkin sen käytäntöön soveltamisessa suuntautumista (Puhemies koputtaa) piikkareiden kaivelun sijasta leijonan ampumiseen.


Jouko Laxell (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Euroopan unionin mittakaavassa kuntarakenteemme on hajautunut pieniin yksikköihin. Maamme kilpailukyvyn tueksi tarvitsemme isoja elinvoimaisia kuntia. Erityisesti palvelurakenteeseen saattaa vaikuttaa merkittävästi se, että seuraavan 14 vuoden aikana kuntien henkilöstöstä 42—46 prosenttia siirtyy eläkkeelle. Joukkomittainen eläkkeelle siirtyminen antaa mahdollisuuden henkilöstörakenteen muuttamiseen. Kuntien yhdistymisen pitäisi näkyä johto- ja hallintorakenteiden purkamisena. Henkilöstöresursseja pitäisi suunnata johto- ja hallintotehtävistä kuntalaisia välittömästi palveleviin tehtäviin. Valitettavasti  puitelaki ei tee tätä mahdolliseksi. Puitelakiesityksen mukaan henkilöstöä ei voida toiminnallisista tai taloudellisista syistä irtisanoa viiteen vuoteen kuntien yhdistämisestä. Puitelaki siis estää yhdistyneitä kuntia purkamasta ylisuuria johto- ja hallintorakenteita ja leikkaamasta henkilöstömenoja 2,5—3 prosenttia.

Arvoisa rouva puhemies! Puitelaki keskittyy pitkälti kuntarakenteen uudistamiseen, kun taas palvelujen kehittämistarpeet jäävät taka-alalle. Mielestäni kuntauudistuksessa ei palvelujen laadusta saa tinkiä. Laatutyötä tukemaan on käynnistettävä palvelujen jatkuva arviointi ja asiakaspalautteiden systemaattinen hyödyntäminen. Palveluiden tuottamiseen tarvitaan omintakeisia teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita. Kokeilut ovat välttämättömiä, vaikka puitelaissa ei niitä käsitelläkään. Koska yhdistyneiden kuntien johto ja hallinto keskittyvät, on palvelut hajasijoitettava siten, että kuntalaisten asiointimatkat lyhenevät. Myös sähköistä asiointia kaikilla kunnan toimialoilla pitää tehokkaasti keskittää. Tavoitteena pitää olla palvelujen kapasiteetin nostaminen lähes 100 prosenttiin. Jos sitä ei saavuteta omien asukkaiden voimin, on palveluja myytävä ulkopuolisille asiakkaille. Palvelujen tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden mittaamiseen tarvitaan laadulliset ja määrälliset kriteerit. Siten kuntapäättäjät saavat hyvän kuvan palvelujen laadusta ja kehittämistarpeista.

Kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta pitää seurata julkisten ja yksityisten palvelujen saumattomia kokonaisuuksia. Julkisen ja yksityisen palvelutuotannon vertailtavuuden takia on julkisten palvelujen kustannuksista tehtävä toimintoperusteiset laskelmat vuosittain. Näin saadaan  kuva  julkisen  palvelun tosiasiallisesta hinnasta.

Arvoisa rouva puhemies! Yritysten kanssa palveluja järjestettäessä kunnat tarvitsevat huomattavasti enemmän hankinta-, kilpailuttamis- ja sopimusosaamista. Yhdistyneet kunnat saavuttavat tehokkaalla osto- ja hankintatoiminnalla merkittäviä säästöjä.

Yhdistyneitten kuntien on tuettava aktiivisesti yrittäjyyttä. Ensi sijassa kuntiin tarvitaan elinkeinopoliittisia toimenpideohjelmia, jotka koostuvat yritysten investointi- ja kehittämishankkeista. Elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi yhdistyneiden kuntien pitää tehdä myös innovaatiopoliittinen toimenpideohjelma, joka luo edellytyksiä uusien tuotteiden ja palveluiden kaupallistamiseen. Yritysten sijainninohjauksesta tulee niin ikään tärkeä instrumentti kuntien yhdistymisen myötä. Kuntien roolia yritysten kansainvälistymisessä sekä tilojen ja tonttien tarjoamisessa myös ulkomaisille yrityksille on syytä kehittää.

Kuntien yhdistymishankkeessa tulisi miettiä, mistä uudet työntekijät saadaan, kun 14 vuoden aikana lähes puolet työntekijöistä siirtyy eläkkeelle. Yksi ratkaisu olisi perustaa ammattioppilaitoksiin ja korkeakouluihin koulutusohjelmia, joissa koulutetaan uusia työntekijöitä kuntien tarpeiden mukaan.


Iivo Polvi (vas):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Manninen totesi esitellessään tätä lakiesityspakettia muun muassa, että tämän valmistelun yhteydessä liike on ollut yhtä tärkeää kuin päämäärä. Liikettähän kyllä tämän hankkeen ympärillä on ollutkin. On ollut eriasteista seminaaria, kokousta, ja ne näyttävät jatkuvan. Tällä viikollahan on muun muassa mittava hankkeeseen liittyvä keskustelutilaisuus.

Ehkä kuitenkin päämääräkin jonkin verran tuon matkan varrella on selkiytynyt, kun on päästy eroon näistä aikaisemmin keskustelussa olleista piirimalleista, tilaaja—tuottaja-malleista ja mitä näitä nyt eri malleja eri yhteyksissä niin täällä rakenteen kuin tuottamisen osaltakin on ilmennyt, ja on päädytty tähän puitelakiin, jossa kirjoitettuna tavoitteena on vahvistaa kunta- ja palvelurakennetta kunnallisen kansanvallan lähtökohdasta, kehittää palvelujen tuotantotapoja, uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää sekä tarkistaa kuntien ja valtion tehtävänjakoa sekä varmistaa koko maassa laadukkaat ja kansalaisten saatavilla olevat palvelut. Nuo tavoitteet sinänsä kaikki ovat varmaan kaikkien hyväksyttävissä.

Mutta laadukkaiden ja kansalaisten saatavilla olevien palvelujen turvaaminen edellyttää kuntien rahoituspohjan vahvistamista, ja sitä koskevat säännöksethän tästä nyt puuttuvat. Niin kunnilta valtiolle siirrettävien tehtävien kuin mahdollisten verorakenteeseenkin liittyvien muutosten yhteydessä ainakin perusteluissa kerrotaan, että muutokset toteutetaan valtion ja kuntien kustannustenjakoa muuttamatta, eli näistä muutoksista ei seuraa mitään kuntataloutta vahvistavaa tekijää. Eli esitys ei merkitse millään  tavalla kunnille lisärahoitusta palvelujen rahoittamiseen. Siltä osin tämä esitys on täydellisesti pettymys.

Ministeri Manninen aikaisemmassa puheenvuorossaan esitteli myös kuntatalouteen liittyvää leikkaus-käsitettä, joka oli minusta jonkin verran uusi määritelmä. Itse ymmärrän niin, että jos inflaatio etenee tiettyä vauhtia ja aiotaan pitää kuntien ja valtion kustannustenjako entisessä suhteessa, niin kuin jatkuvasti vakuutellaan, se edellyttää indeksikorotuksen toteuttamista 100-prosenttisena, ja silloin, kun näin ei tehdä, minusta siinä on aina silloin kysymyksessä leikkaus.

Verorakenteen muuttamisesta ministeri Manninen puhui ja totesi, että vahvistetaan kuntien verotuspohjaa, kunnallisveron läpinäkyvyyttä jne. Ne periaatteet ovat aivan oikeita, mutta nekään eivät tuo mitään lisärahaa, koska täällä on lähtökohta koko ajan se, että sen lisäedun verran, mikä sitä kautta syntyy, leikataan valtionosuuksia, eli silloin kuntien palvelujen rahoittaminen ei lisäänny näiden esitysten seurauksena.

Hallituksen esitysnippuun sisältyvä ensimmäinen lakiesitys eli laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta on väljä ja epämääräinen, niin kuin täällä on aikaisemmin useassakin puheenvuorossa todettu. Ehkä sen nimeksi paremmin olisikin sopinut julistus kuin laki. Se kuvaisi paremminkin sen sisältöä.

Yhtenä kysymyksenä — kun tässä aika rupeaa käymään vähiin — kuitenkin nämä kunnan ja yhteistoiminta-alueen muodostamista koskevat säännökset, joissa on asetettu tiettyjä asukaslukutavoitteita tiettyjen palvelujen osalta, terveydenhuollon osalta tuo 20 000 asukkaan pohja ja ammatillisen koulutuksen osalta 50 000 asukkaan pohja. Entä jos jotkut kunnat eivät lähde mukaan tekemään suunnitelmia? Otetaan esimerkki omalta alueeltani, jossa — onkohan 7 000 asukkaan kunta — käytännössä kunnan edustajat ovat ilmaisseet moneen kertaan julkisesti sen, että he pärjäävät omillaan ja nämä kaavailut jostakin asukaslukupohjasta ovat täysin järjettömiä. Näin toteavat. Millä pakotetaan kunnat toimimaan jollakin tavalla näiden tavoitteiden saavuttamiseksi? Tännehän ei sisälly sellaisia keinoja. (Puhemies: 5 minuuttia!)

Hyvä puoli tässä lakiesityksessä on kakkoslaki, joka on tämä kuntajakolain muutos, jossa annetaan yhdistämiskorvauksiin lisäystä. Se on minusta oikea suunta, joskin siinä pyritään (Puhemies koputtaa) ostamaan järkeä, jota ilmeisesti tarvitaan lisää kuntiin.


Paula Risikko (kok):

Arvoisa puhemies! Kuntakentälle on tulossa vuosisadan suurin mullistus. Hallitus on keväällä 2005 saattanut alulle niin sanotun Paras-hankkeen eli kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, jonka tavoitteena on turvata tulevaisuuden peruspalvelut kohtuullisella verorasituksella. Hankkeessa on tarkasteltu kuntien tehtäviä, rahoitusta, palveluiden organisointia, kuntien yhteistyötä, kuntajaotusta sekä hallintoa ja ohjausta. Hanke jakaantuu osa-alueisiin: sosiaali- ja terveyspalveluiden valmisteluryhmä, koulutus-, kulttuuri-, vapaa-ajan ja liikuntatoimen palveluiden valmisteluryhmä, teknisten ja muiden palveluiden valmisteluryhmä sekä hankkeen alueellista toteutusta valmisteleva ryhmä. Yli vuoden ryhmät ovat työstäneet erilaisia sormiharjoitelmia rakennemalleiksi.

Hanke jalkautui eri alueilla käsittelemään kolmea pelkistettyä muutosmallia, jotka olivat peruskunta-, piiri- sekä aluekuntamalli. Maakunnissa järjestettiin seminaareja ja keskustelutilaisuuksia päättäjille. Paikalliset päättäjät ja virkamiehet haluttiin mukaan päätöksentekoon. Juna meni kovaa, niin kuin jokainen meistä tietää. Välillä koko toiminta tuntui näennäisdemokratialta. Paradoksaalista on, että hallitus samanaikaisesti viimeisteli kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Vuonna 2005 kunta- ja palvelurakenneryhmä antoi ehdotuksen kunnilta valtiolle siirrettävistä tehtävistä ja siirron vaikutuksista kuntien ja valtion välisiin taloudellisiin suhteisiin. Näistäkin käytiin monipuolinen keskustelu, mutta tuloksia saatiin perin niukasti. Kaiken kaikkiaan, kun mennyttä kahta vuotta ajattelee, niin kovasti mölyä, mutta vähän villoja.

Arvoisa puhemies! Erityisen ongelmallista mielestäni on, että kun pitäisi puhua palvelujen tuottamisesta, saatavuudesta, riittävyydestä, laadusta ja vaikuttavuudesta, kinastellaan kuntaliitoksista. Nyt olemme vaiheessa, jolloin edessämme on hallituksen esitys puitelaiksi, joka antaa meille jonkinlaiset suuntaviivat siitä, miten edetään. Olemme tämän päivän aikana saaneet kuulla hyvin monenlaisia kannanottoja tästä puitelaista. Paljon kiitosta on tullut siitä, että hyvä, kun edes ollaan tässä vaiheessa, mutta myös monia kriittisiä ja epäileviä kommentteja. Itsekin suhtaudun kriittisesti puitelain tukeen palvelujen viisaaseen organisointiin. Olen erityisesti huolissani terveydenhuollon puolesta. Valitettavasti tämä laki ei korjaa terveydenhuollon palvelujen ongelmatiikkaa. Niin kauan kuin meillä on terveydenhuollossa kaksi erillistä lakia eli kansanterveyslaki ja laki erikoissairaanhoidosta, emme pääse palvelujen kehittämiseen sairaan ihmisen näkökulmasta mielekkäällä tavalla. Onhan siitä jotakin etua varmasti, että me muodostamme suurempia kuntayhtymiä perusterveydenhuoltoon, mutta se ei tätä problematiikkaa poista eli erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön ongelmia.

Toinen, mihin tässä yhteydessä kiinnitän huomiota, on kehitysvammahuollon palvelut. Erityishuoltopiirien sisällyttäminen sellaisenaan sairaanhoitopiireihin ei välttämättä ole järkevä ratkaisu. Täällähän olemme kuitenkin tietysti tämän päivän aikana saaneet kuulla siitä, että on erilaisia vaihtoehtoja siinäkin, on myös ostopalvelumahdollisuuksia jne. Mutta aina täytyy pohtia myös sitä, mitä kaikkea kehitysvammahuolto pitääkään sitten sisällään. On tehtävä hyvin monenlaista analyysia, että saadaan järkeviä ratkaisuja myös tässä suhteessa, ja ymmärrän oikein hyvin, että erityishuoltopiirien ja kehitysvammahuollon  asiantuntijat  ovat huolissaan tästä puitelaista.

Muistettava lisäksi on, että puitelaki ei ratkaise kaikkia ongelmia. Tarvitaan myös monien lakien yhteensovittamista, prosessien kehittämistä ja jopa lisää resursseja.


Raija Vahasalo (kok):

Arvoisa puhemies! Tässä kunta- ja palvelurakenneuudistuslaissa on 11 §, joka huolestuttaa kovastikin. 11 § koskee valtion kuntapolitiikkaa sekä rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistamista. Huolena on eräs lause siellä, joka kuuluu näin: "Tavoitteena on hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistäminen." Sikäli se on ihan varmasti oikein, että valtionosuusjärjestelmää pitää yksinkertaistaa ja pitää selkeyttää. Sehän on hyvin monimutkainen asia, ja kovin läpinäkyvä se ei ole. Mutta siitä huolimatta kiinnostaa, minkälaisia muutoksia sille aiotaan tehdä. Lasta ei saa heittää pois pesuveden mukana, ja sitä tässä nyt pelkään.

Myös hallitusohjelmassa aikoinaan luki, että sektorikohtaisia valtionosuusjärjestelmiä yhdenmukaistetaan. Sillä haluttiin kertoa se, että perusopetuksen valtionosuusjärjestelmä haluttiin tehdä saman kaltaiseksi kuin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusjärjestelmä. Se ei mitenkään käy, sillä nämä toiminnot ovat luonteeltaan aivan erilaiset. Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä pohjautuu asukkaitten lukumäärään, ja perusopetuksen valtionosuudet taas perustuvat oppilaskohtaiseen  yksikköhintaan, — aivan  erilainen  perusta — ja  nyt  nämä  halutaan samankaltaistaa selityksenä se, että väestö ikääntyy eikä ole mitenkään oikeutettua, niin kuin eräässä salaisessa muistiossa kerrottiin, että jatkuvasti perusopetuksen puolella valtionosuusprosentti on korkeampi kuin sosiaali- ja terveydenhuollon puolella. Kuitenkin tässä tehdään haittaa perusopetukselle, ja sitä en voi mitenkään sallia. Suomen pitäisi pystyä vastaamaan kilpailuun juuri osaamisella. Tässä halutaan romuttaa osaamista, pelkään näin.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa osa näistä kustannuksista voidaan peittää asiakasmaksuilla, kun taas perusopetuksessa kaikki toimii yksistään verovaroilla. Lisäksi selitykseksi ei riitä se, että kaikkihan ne valtionosuudet samaan kuntapussiin menevät ja sitten kuntapäättäjien tehtävä on jakaa niitä eteenpäin. Näinhän se on. Ongelma tässä on vain se, että kun kerran se on liikaa riippuvainen sitten näistä kuntapäättäjistä, niin silloin tämä yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus ja laatu opetuksessa eri puolilla maata saattaa vaarantua.

Lisäksi myös nämä sektoriministeriöt vastustavat kovastikin tätä ajatusta hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistämisestä. Ymmärrän sen todella hyvin ja haluaisin tähän selvyyttä ja toivon, että tämä kohta ei etenisi, vaan että edelleenkin nämä perusteet tälle perusopetuksen valtionosuusjärjestelmälle säilyisivät, eli se, että se olisi jatkossakin oppilaskohtainen, olisi paras. Nimittäin kun se muuttuu asukaspohjaiseksi, niin siinä käy sillä tavalla, että juuri ne kunnat, joissa ei paljon lapsia ja nuoria ole, saavat enemmän valtionosuutta, kun taas täällä Pääkaupunkiseudulla lapsirikkaissa kunnissa voi olla, että me saamme täällä paljon vähemmän, ja se ei ole oikein sekään.


Mikko Alatalo (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Koska en debatissa saanut puheenvuoroa, ja jouduin lähtemään tuonne Ylen hallintoneuvoston kokoukseen, niin totean vastauksena edustajille Ojansuu ja Tiura, että eivät pelkästään keskustalaiset näitä kuntaliitoksia vastusta. Tulkaapa Tampereen seudulle, niin siellä reunakunnissa on ihan toisen puolueen ihmiset, jotka vastustavat näitä kuntaliitoksia.

Arvoisa puhemies! On tietysti syytä olla tyytyväinen, että kunta- ja palvelurakenneuudistus aiotaan toteuttaa yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa ja kuntien työntekijöiden irtisanomissuoja on laajenemassa. Työntekijöiden määrästähän tässä uudistuksessa on myös kyse sekä määrällisesti että taloudellisesti. Työvoimapula uhkaa eri ammateissa ja tarvittaisiin lisää ihmisiä hoivapuolelle. Toisessa lauseessa kyllä puhutaan sitten taloudellisesta tehokkuudesta ja rahojen vähyydestä. Henkilöstömenothan ovat yli puolet kuntien menoista. Nykyisellään ollaan sitten siinä välitilassa, että erityisesti naiset kunnissa tekevät pätkätöitä. Mitä tahansa muutoksia tehdäänkin kuntien palveluksessa oleville, niin en usko, että mitään kauhean radikaalia voi siinä mielessä tapahtua, että kun kunnissa on tuommoinen runsaat 400 000 henkilöä, niin osahan heistä on myös valtuutettuja, elikkä eiväthän he nyt lähde itseään irtisanomaan.

Mutta täällä puhuttiin myös tästä ulkoistamisasiasta. Minä uskon, että se totuus löytyy sieltä välimaastosta. Osa tehdään tilaaja—tuottaja-mallissa varmastikin kaupungin työntekijöiden ja kuntien työntekijöiden panoksella ja osa sitten tilaamalla ulkopuolelta. Ei se aina välttämättä se markkinoiden tarjoama palvelu ole huonompi kuin tuollainen kunnissa tehtävä pätkätyö.

Vaikka Paras-hankkeella olemmekin vastaamassa kuntien talousvaikeuksiin, se ei ole kuitenkaan mikään ihmelääke, niin kuin täällä on todettu. Jos kunnan sijainti on maantieteellisesti epäedullinen ja väestörakenne on epäedullinen, lähtökohta on huono. Kun köyhät yhdistyvät, ei siinä suuruuden filosofiakaan auta. Joka tapauksessa palveluiden tarjoamista tietenkin tulee tehostaa, ja siitähän on paljon puhuttu, erilaisista keinoista, mitä täällä on. On tietysti aivan välttämätöntä, että vaikeassa asemassa olevien kuntien ihmisistä pidetään tässäkin tilanteessa huolta.

Lakitekstissä on aika mielenkiintoisia toimenpiteitä. Siellä mainitaan muun muassa kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosenttien korottaminen. Se kyllä voi hetkellisesti parantaa rahatilannetta, mutta voi myös ajaa ihmisiä pois noista kunnista. Samassa listassa mainitaan myös maksujen korotukset palveluissa. Tietenkään köyhimpien kohdalta se ei ole kauhean hyvä asia. Vakavaraisuuden saavuttamiskeinoksi mainitaan laissa omaisuuden myyminen. Se kuulostaa kyllä lyhytjännitteiseltä. Investointien vähentämistäkin ehdotetaan. Me tiedämme, että investointejakin täytyy tehdä.

Ensi vuoden budjetissa harkinnanvaraisten avustusten määräraha on putoamassa alle puoleen nykyisestä. Tarve äkillisten rakennemuutosten  alueiden  määrärahoille  on ehdottomasti suurempi. Meilläkin Pirkanmaalla on niitä useita alueita: Mänttä, Vilppula, Viiala, Toijala, Kylmäkoski, Parkano sekä Valkeakoskikin. Mutta sen sijaan yhdistymisavustukset ovat onneksi nousemassa yli 30 miljoonalla eurolla, ja niille rahoille löytyy kyllä käyttöä tuolla Pirkanmaallakin, vaikka rintamailla ollaankin.

Arvoisa rouva puhemies! Kuntaluetteloliitteen ohella lakiesitykseen lisättiin toteamus, että ammattikorkeakoulut jäävät lain ulkopuolelle. Hyvä näin. Mutta ammatillisen koulutuksen vaatimus, 50 000 asukasta pitää olla väestöpohjana, on joissain paikoissa kyllä suuri. Samalla heikkenee oppilaitoksen kumppanuus työvoimahallinnon ja työllistämiskeskusten kanssa. Se ei kyllä palvele oppilaan etua, jos peruskoulun jälkeinen koulutuspaikka etääntyy liian kauaksi. Teollisuudessa poistuma työvoimasta on kuitenkin suurempi kuin oppilaitoksista valmistuva ikäluokka, ja teollisuus pyrkii hakeutumaan niille alueille, joilla tätä työvoimaa on, sehän tiedetään, joten se sitten keskittyy näille koulutuspaikkakunnille.

Yksi asia vielä. Maakuntakeskuskaupunkien on yhdessä naapurikuntien kanssa laadittava tulevaisuudessa tämä niin sanottu mal-yhteistyösuunnitelma. Kerron vaan esimerkin Tampereen seudulta, että siellä on juuri saatu seutuhallinto kuntoon ja yhteistyö toimii, vaikka kunnat eivät haluakaan toisiinsa liittyä. Siellä se toimii erittäin hyvin. Nyt kuitenkin tehdään sitten uusi tämmöinen Tampere-vetoinen yhteistyösuunnitelma tämän puitelain takia, ja siihen otetaan vielä Orivesi mukaan. Miten tässä voidaan välttää tämä moninkertainen organisaatio, se vähän ihmetyttää. Mutta toivotaan, että kunnat tästä hankkeesta selviytyvät ja talonpoikaisjärki aina voittaa kullakin seutukunnalla.


Reijo Paajanen (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Väestön ikääntyminen, voimakas muuttoliike maaseudulta kaupunkikeskuksiin ja työssäkäyvän väestömäärän voimakas supistuminen johtaa väistämättä suomalaisen kuntakentän historiansa kovimman haasteen eteen. Seuraavien vuosikymmenten aikana kuntien palvelurakenteet viedään äärimmilleen samaan aikaan, kun käytettävissä olevat resurssit säilyvät kenties ennallaan tai mitä ilmeisimmin pienenevät.

Hallitus ei olisi toiminut tämän yhteiskunnan parhaaksi, jos se ei olisi käynnistänyt nyt lähetekeskusteluun tullutta Paras-hanketta. Puitelaki ei kuitenkaan puutu todellisiin ongelmiin, vaikka hankkeen rohkeutta onkin kovasti todisteltu. Uskon, että tulevaan uudistukseen joudutaan palaamaan lähitulevaisuudessa uudemman kerran, mutta tärkeää on tietenkin, että juna on lähtenyt liikkeelle.

Maassamme on viime vuosien kuntaliitoksien jälkeen edelleenkin yli 400 kuntaa. Määrä on korkea, ja vaikka ministeri Manninen veikkaili puitelain supistavan määrää 100 kunnallakin, pidän todennäköisempänä muutaman kymmenen kunnan vähenemistä.

Tärkeämpää kuin kunnanjohtajien vähentäminen on kuitenkin palveluiden järjestämistä koskevat muutokset. Puitelaki kiinnittää liian suuressa määrin huomion vain kuntien hallintojen järjestelyihin ja jättää palvelurakenteitten uudistukset liian vähälle huomiolle. Palveluiden järjestäminen on kuntien perustehtävä. Tähän tietysti kuntien rahat hupenevat. Paras-hankkeen pitää enemmän uudistaa palveluiden järjestämistä. Pelkona tulevaisuuden Suomessa on, että palveluiden taso ja saatavuus heikkenee ja syntyy entistä suurempia alueellisia eroja, jotka vuorostaan johtavat muuttoliikkeen voimistumiseen ja kansan eriarvoistumiseen.

Meidän päättäjien on kyettävä luomaan lainsäädäntöä, joka takaa kullekin kansalaiselle terveys- ja hoivapalvelut hänen asuinkunnastaan riippumatta. Sama koskee myös kouluja ja muita lakisääteisiä palveluja. Vanhusväestö on oikeutetusti huolissaan omista palveluistaan, kun maaseutumme autioituu historiallisen voimakkaalla vauhdilla.

Arvoisa rouva puhemies! Toinen huolenaiheeni on kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossakin esitetty huoli puitelain päähuomion ulkopuolelle jätettyjen kuntien tilasta. Vaikka esimerkiksi Lappeenranta ja osa sen naapurikunnista on otettu tähän 17 kaupunkiseudun listaan, ei puitelaki kohdista huomiota esimerkiksi Imatran kaupunkiin. Meillä Etelä-Karjalassa käytiin aikanaan erittäin voimakas taisto suuren kuntaliitoksen aikaansaamiseksi Saimaankaupunki-hankkeen nimellä. Tuolloin epäonnistuimme, eikä sen jälkeen riittävää luottamusta ole saatu aikaiseksi maakunnan kahden kaupunkikeskuksen välille. On erittäin harmillista, mutta varmastikin yleistä, että yhteistyö torppaantuu herkästi henkilökemioiden väliseen hiertymään.

Arvoisa puhemies! Puitelaki jää kaipaamaan vielä  lihaa luitten päälle. Monesta suunnasta hanketta on arvosteltu silotelluksi kompromissiksi, joka takaa nykytilan lähes täydellisen säilymisen. Ed. Vapaavuoren pitämän ryhmäpuheenvuoron kolme kehittämiskeinoa ovat mielestäni oikeat. Erityisesti olisi lopetettava uusien tehtävien kaataminen kuntien harteille. Lakisääteisten velvoitteiden lisäämiset ovat keskeinen syy kuntien talousahdinkoon.

Suomessa eletään parasta nousukautta sitten it-kuplan, mutta meillä on vieläkin valtava määrä kuntia, joissa perustoimintoja joudutaan kattamaan lainarahalla. Kuntakenttämme on velkaantunut hirvittävää tahtia, ja onkin selvää, että todellisia vastauksia näiden kuntien ongelmiin joudutaan miettimään seuraavalla vuosikymmenellä, kun lainaa ei voi enää ottaa.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hannes Manninen esittelypuheenvuoronsa päätti toteamukseen, että aika entinen ei koskaan enää palaa. Tämä on mielenkiintoinen ulvahdus maailmankaikkeuteen sen takia, että siinä toisaalla unohdetaan kokonaan, mitä kuntarintamalla on viimeisten 150 vuoden aikana tapahtunut, mutta sitten kun mennään ihan tähän lakiin lähtökohtaisesti, nykytilanteeseen ja siihen, mitä tästä laista odotetaan seuraavan, niin sitten se varmaan pitää paikkansakin.

Lyhyesti historiasta.

Kun viimeistään 1880-luvulla kuntatasolla hengellinen ja maallinen valta erotettiin toisistaan, meillä oli Suomessa valtavan isoja peruskuntia. Oulun tienoilla oli Oulun kaupungin ohella Limingan kunnat jnp., puhumattakaan Lapin kunnista, jotka olivat aivan huikeita pinta-alaltaan, Savossa, Kainuussa sama tilanne. Elikkä toisin sanoen sitä kohtihan tässä nyt ollaan menossa, jos hallituksen esityksen 7 § otetaan vakavasti.

Siinähän tehdään äärimmäisen mielenkiintoinen veto nimittäin, että lakiin merkitään suunnitteluvelvoitealueet, huom. lakiin, rajataan alueet, nimetään kuntayhteisöt ja velvoitetaan suunnittelemaan — siis mitä? Sitä, että muodostetaan yksi suurkunta näistä suunnitteluvelvoitealueista. Elikkä tässä suhteessa todellakin on taitavalla tavalla sinänsä eikä millään pliisulla tavalla viitoitettu, mihinkä ollaan menossa. Vielä hartaasti toivoisi, että tämä myöskin käytännössä toteutuisi ja olisi vielä rakennettu sillä tavalla, että olisi esimerkiksi  vuosille  2013—2014  suorastaan sanottu, että vain erityisin perustein voidaan pitäytyä vanhoissa kuntarakenteissa, aluerajoissa, ja siinä kaikki. Mutta siihen kohtaan tämä prosessi ikään kuin nyssähtää, elikkä toisin sanoen se vihonviimeinen askel on jätetty ottamatta.

Se askel myöskin, mikä olisi ehdottomasti pitänyt, arvoisa puhemies, ottaa tässä, on se, että erikoissairaanhoidon puolella kustannustenjako valtion ja kuntien, olkoot sitten minkä kokoisia tahansa, välillä olisi ratkaistu. Nyt on onnettomasti ehkä suorastaan otettu vain erityishuoltopiirit yhdistämisen kohteeksi sairaanhoitopiireihin, ja siinä piilee pelko, että kun meillä on aivan erityisammattiosaaminen siellä erityishuoltopiirien, kehitysvammapiirien, kohdalla, niin kun ne ympätään suurempiin sairaanhoitopiireihin, ne jäävät eräällä tavalla lapsipuolen asemaan — vertailu tässä ehkä eräällä tavalla sopiikin — ja tällä tavalla tätä kehityksen osiota ei voi pitää myönteisenä kehityksenä, kun rinnalla on ratkaisematta se, millä tavalla erikoissairaanhoidon kustannukset jaetaan valtion ja kuntien kesken.

Edelleen se, mikä tässä on toisaalta hyvää, on, että työssäkäyntialueajattelu on nyt läpäisyperiaatteella mukana, mutta se, mikä tässä on siinä lopputulemassa hyvin merkityksellistä ja mistä hyvin harva on puhunut, on se, että meillähän on olemassa kaksi mallia. Toinen malli sellainen, joka on Karkkilan malli, jossa valtio osallistuu heikossa asemassa olevien kuntien perusrahoituksen kuntoonsaattamiseen, ja tästä poiketen tässä mallissa on niin, että maksuvelvoite on tämän uuden suunnitteluvelvoitealueen vauraalla kunnalla. Siis toisin sanoen, kun toiset ovat ottaneet velkaa, niin tämä vauraan väki maksaa nämä velat sitten, kun se suurkunta muodostetaan. Elikkä toisin sanoen työ on jäänyt puolitiehen.


Reijo Laitinen (sd):

Herra puhemies! On tavattoman hyvä, että tämä puitelaki saatiin eduskuntaan. Valmistelu on ollut varsin tiivistä ja suhteellisen määrätietoista tavoitteena päästä hallituspuolueita ja myöskin oppositiopuolueita tyydyttävään kompromissiratkaisuun.  Tässä on kohtalaisen  hyvin onnistuttu. Jos muistellaan nipuheita tässä salissa viime keväältä tämän asian osalta, niin epäileviä tuomaita oli erittäin erittäin paljon ehkä kaikissa eduskuntaryhmissä. Tämä lakiehdotus antaa hyvän mahdollisuuden eduskunnalle paneutua syvällisesti tämän vaalikauden loppupuolella tähän kysymykseen ja tarvittaessa myöskin tehdä viilauksia ja parannuksia esitettyyn lakiin. Tämä prosessihan on jo aiheuttanut hyvin monissa kunnissa ja alueilla yhteistoiminnan parantamista, yhteistoiminnan suunnittelua ja myöskin toteutusta. Sillä tavalla tämä on omalta osaltaan parantanut kuntien välistä yhteistoimintaa eri puolilla Suomea, ja hyvä näin.

Paras-hanke ei tietenkään saa olla pelkästään kuntarakenteen uudistamista, vaan tarvitaan myöskin, kuten ed. Jouni Backman totesi, palvelurakenteen uudistamista. Mutta hänen kanssaan olen myöskin samaa mieltä siitä, että pelkkä palvelurakenteen uudistaminen ei riitä, vaan tarvitaan myös kuntarakenteen uudistamista.

Minusta asukaslukumääritteet, mitä lakiehdotukseen on esitetty, eivät saa olla kiveet hakatut. Esimerkiksi terveyspalvelujen järjestämisen osalta 20 000 asukasta käsittävän alueen pitää olla tavoitteena, ohjeellisena sellaisena, mutta täytyy ottaa sen alueen erityispiirteet ja olosuhteet huomioon. Otan Keski-Suomesta yhden esimerkin, ja se on Joutsan alue. Siellä on tavattoman vaikea rakentaa semmoista järkevää toiminnallista, taloudellista yhteistyötä niin, että täyttyisi tuo 20 000 asukkaan tavoitemäärä palvelujen tuottamisen osalta. On suhtauduttava tällä tavalla tähän asiaan.

Ammatillisen koulutuksen osalta näkisin niin, että on helpompikin tavoittaa tuo 50 000 asukkaan väestöpohja koulutuksen järjestämisen osalta ja suhteen. Aika pitkälle näen tämän asian samalla tavalla kuin ministeri Manninen, kun hän tähän asiaan kantaa otti. Ei ole aina niin, että suuri on kaunista, muttei ole myöskään aina niin, että pieni on kaunista. Veikkaan niin, että ammatillisen koulutuksen järjestämisen puolella, jos ei tätä viestiä nyt oteta vakavasti kuntien ja kuntayhtymien taholta, jotka järjestävät ammatillista koulutusta, niin saattaapi olla, että joillakin alueilla tulee hätä. Ei nimittäin löydy resursseja järjestää ammatillista koulutusta sillä tavalla kuin tarkoituksenmukaista on meidän työelämän muutokset huomioiden.

Työssäkäyntialueiden kehittyminen ja kehittäminen on yksi lain keskeisimpiä tarkoituksia, johtoajatuksia, ja minusta se on lähtökohtaisesti aivan oikea lähtötilanne. Jyväskylän kaupunki yhdessä eräiden muiden seudun kuntien kanssa on nyt luokiteltu yhteistoiminta-alueeksi ja tätä koskevat selvitykset ja suunnitelmat on annettava. Tähän luetteloon olisin toivonut, että hallitus olisi esittänyt Jyväskylän seudun alueelta Uuraisten kunnan ja Hankasalmen kunnan mukaan. Nämä kunnat ovat jo nyt hyvin kiinteässä yhteistyössä Jyväskylän seudun muiden kuntien kanssa muun muassa verkostokaupunkimallissa. No, ei tietenkään ole niin, etteivätkö nämä kunnat voisi myöhäisemmässä vaiheessa tulla mukaan. Siihen ei mitään estettä tietenkään ole, ja kun näitä suunnitelmia ja esityksiä tehdään, tässä työssä tietysti on luonnollista, että Uurainen ja Hankasalmen kunta ovat mukana.

Puitelaki määrittelee mielestäni prosessin ja avaa mahdollisuuden järjestää ja tuottaa palvelut ja toimintamallit, joilla niitä toteutetaan, kuntalaisten, asukkaiden kannalta toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä on hyvä asia.

Henkilöstön irtisanomissuoja on tässä ehdotuksessa viety, aivan oikein, varsin pitkälle. Se antaa sen turvallisuuden, minkä tämä asia aivan ehdottomasti vaatiikin, että henkilöstö on omalta osaltaan viemässä näitä kehittämistoimenpiteitä eteenpäin niin, ettei tarvitse pelätä oman työsuhteen päättymistä.

Olisin eräiden muiden puheenvuorojen pitäjien kanssa ollut hivenen samaa mieltä siitä, että ehkä laajempi ja syvällisempi arvio olisi ollut paikallaan lain tuomista pitkän aikavälin vaikutuksista talouden kehittymisen, palvelujen järjestämisen, maankäytön suunnittelun, kaavoituksen ja toteutuksen osalta. No, näitä kysymyksiä tietysti valiokuntakäsittelyssä voidaan sitten syvällisemmin pohdiskella ja tarvittaessa tehdä sitten myöskin toivomuksia ja ehdotuksia tuohon lakiehdotukseen.

Puhemies, ihan lopuksi: Kyllä tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Nyt on kysymys siitä, minkälainen viesti eduskunnasta menee kuntataholle viedä tätä asiaa eteenpäin. Mitä yksituumaisempia me tämän kysymyksen osalta olemme, sen paremmin varmasti kuntatasolla niin virkamiehet kuin poliittiset päättäjätkin lähtevät toteuttamaan tämän lain henkeä ja tarkoitusta.


Riikka Moilanen-Savolainen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Haluan omalta osaltani osoittaa kiitokset koko hallitukselle ja erityisesti alue- ja kuntaministerille tämän lain valmistelussa osoitetusta sitkeydestä. Puitelain loppuunsaattaminen on ollut varsinainen voimannäyttö.

Sen sijaan olen hieman pettynyt tämän päivän keskusteluun, jossa on etsitty syyllisiä, haettu uudistuksen estäjiä, ja erityisesti ne ovat kohdistuneet yksittäisiin kuntiin. Mielestäni on tarpeetonta käydä keskustelua siitä, ketkä ja missä ovat estäneet kuntaliitoksien syntymisen. Puitelain tavoite on mahdollistava. Luotan, että alueiden erot huomioon ottaen kunnissa osataan tehdä alueelle ja alueille sopivimmat ratkaisut. Tosi on, että tämän puitelain käynnistämä työ ei tule olemaan helppoa jatkossakaan. Nyt tarvitaan kansallisia hartiapankkitalkoita.

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri Heinäluoma nosti tänään keskustelussa esille tämän hallituskauden keskeisimmät tavoitteet. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että parempi työllisyys ja kunta- ja palvelurakenneuudistus ovat tärkeysjärjestyksessä kärkisijoilla. Tavoitteisiin pääseminen on perusedellytys hyvinvointiyhteiskunnan jatkolle. Hyvien tuloksien kautta Suomi ja erityisesti suomalaiset pärjäävät tulevissa haasteissa, joihin ikääntyminen omalta osaltaan tuo oman vaikeusasteensa.

Jokaisen tiedossa on, että kuntatalouden vakava taloudellinen syöksykierre alkoi 90-luvun alkupuolella. Tässä yhteydessä haluan nostaa esimerkiksi Oulun kaupungin selviytymismallin. Voimakas muuttoliike ja lisääntynyt palveluntarve ajoi Oulun kaupungin taloudellisesti vaikeaan asemaan, jolloin oli pohdittava vakavasti uusia palvelutuotantomalleja. Lasten päivähoito otettiin ydinkunta—palvelukunta-projektin piiriin. Tavoitteena oli kehittää muun muassa päiväkotien palvelun laatua ja taloudellisuutta. Taloudellisen syöksykierteen keskellä selkiytettiin tilaajan ja tuottajan roolia. Samaan aikaan Oulun kaupungin päivähoito edusti yhtä maamme kalleinta palveluntuottajaa. Nyt kokemuksien jälkeen palveluiden laatuun ollaan tyytyväisiä ja kustannustaso on saatu oleellisesti laskemaan. Olen siis aivan vakuuttunut siitä, että palvelutuotanto on arvioitava uudelleen ja ennakkoluulottomasti koko Suomessa. Valtion tulee olla tässä mielessä suunnannäyttäjä, ja tämä puitelaki antaa siihen aivan oikean suuntaisen pohjan.

Arvoisa puhemies! Paras-hankkeen alkuvaiheessa keskustelu kietoutui lähinnä kuntarakenteisiin, lukumääriin ja rajoihin. Oman käsitykseni mukaan kansalaiset, siis kuntalaiset, odottavat meiltä päättäjiltä vastausta niihin kysymyksiin, jotka koskettavat arkisia asioita, esimerkiksi päiväkoteja, koulutusta, terveydenhoitoa. Minä en henkilökohtaisesti usko suuruuden ekonomiaan. Nykyistä suurempi kuntakoko ei ole ainoa tavoite. Aiempi esimerkkini liittyi Oulun kaupunkiin. Jos päivähoidon osalta saatiin toivottuja tuloksia, se ei poistanut ongelmia kaikilta osin. Edelleenkin Oulun kaupunki kipuilee talouden ja palvelujen riittävyyden kanssa. Hyvässä yhteisymmärryksessä ja yksimielisyydellä toteutettu kuntaliitos Yli-Kiimingin kanssa ei tule tuomaan vastausta esimerkiksi riittävien vanhuspalveluiden haasteeseen. Palveluprosessien tarkastelua on jatkettava nyt ja kuntaliitoksen jälkeen.

Arvoisa puhemies! Oulua ja Oulun seutua käytetään usein seutukuntayhteistyön lippulaivana. Oulun seudulla onkin tehty yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Tulokset ovat olleetkin myönteisiä. Seudun yhteisen palvelustrategian mukaisesti on sovittu, että esimerkiksi perheillä on mahdollisuus hakea päivähoitopaikkaa asuinkuntansa ulkopuolelta — mielenkiintoinen ja toimiva ratkaisu varsinkin siinä tapauksessa, kun kuntien asuntorakentaminen alkaa lähestyä naapurikuntien rajoja.

Omat kokemukseni Oulun kaupungin päättäjänä ovat osoittaneet, että jokainen päätös on vaatinut aikaa ja voimakasta tahtoa. Oulun kaupungin kokemuksiin vaadittiin kymmenen vuotta, ja työ on edelleenkin kesken. Jos Oulussa ollaan muutama askel edellä, suomalainen kuntakenttä ja erityisesti sen palvelutuotanto vaativat Paras-hankkeen tuoman kannustuspotkun. Tästäkin syystä pidän puitelakia erityisen tärkeänä.


Esko Kiviranta (kesk):

Arvoisa puhemies! Hallitus pyrkii esityksellään laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta vastaamaan väestön vanhenemisen sosiaali- ja terveydenhuollolle tuomiin haasteisiin. Puitelakiesityksen tarjoama varsinainen vastaus on kuntien kannustaminen kuntaliitoksiin. Vähimmäisvaatimus on perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalitoimen tehtävien vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohja.

Lakiesitys ei pakota kuntaliitoksiin, ainoastaan kannustaa niihin. Etenkin useamman kunnan yhdistyessä eli niin sanotuissa monikuntaliitoksissa yhdistymisavustus on verrattain mittava. Yhdistymisestä maksettava perusosa vaihtelee  2 ja  4 miljoonan  euron  välillä. Kolmen kunnan yhdistyessä maksetaan lisäosana 0,7 miljoonaa euroa. Mikäli liittyjiä on tätä enemmän, kasvattaa kukin lisäkunta avustusta 0,7 miljoonalla eurolla. Yhdistymisavustus maksetaan 1,8-kertaisena, mikäli kuntajako tulee voimaan 2008 tai 2009, ja 1,4-kertaisena, mikäli jako toteutetaan 2010 tai 2011. Lisäksi taloudellisissa vaikeuksissa olevia kuntia tehdään houkuttelevammiksi liitoskumppaneiksi erityisellä perusosan korotuksella. Myös kuntaliitoksesta aiheutuvat valtionosuuksien menetykset korvataan täysimääräisesti viiden vuoden ajalta.

Yhdistymisavustus voi olla merkittävä tekijä kuntaliitoksia harkittaessa. Toisaalta kuntaliitoksesta aiheutuu aina myös suuria kustannuksia, jotka on otettava huomioon kannustinrahasta saatavaa hyötyä arvioitaessa. Hallinnon ja palveluiden uudelleenjärjestely voi osoittautua hyvinkin kalliiksi, ellei uudelleenjärjestelystä sovita yhdistymissopimuksessa yksityiskohtaisesti ja taloudellisuutta noudattaen.

Kunnallisten päättäjien on syytä selvittää nämä kuntaliitoksen aiheuttamat muutoskustannukset, jotka voivat olla tapauskohtaisesti suhteettoman suuria vallitsevien olojen säilyttämiseen verrattuna. Toimivaa jo olemassa olevaa palvelurakennetta ei kannata ehdoin tahdoin muuttaa. Mitä hyötyä saataisiin esimerkiksi siitä, että modernissa terveyskeskuksessa täystyöllistetyn lääkärin palvelut siirretään naapurikuntaan tai -kaupunkiin?

Suuremmat organisaatiot johtavat usein keskitettyihin ratkaisuihin. On pidettävä huoli, ettei palveluiden osalta näin pääse käymään. Palvelut on pidettävä jatkossakin mahdollisimman lähellä kuntalaisia. Yhdistymisistä saatavan hyödyn on jakauduttava tasaisesti kuntaliitoksessa yhdistyneiden kuntien alueille.

Arvoisa puhemies! Kovaäänisimpien kuntaliitosten kannattajien ajatuskulku lienee se, että monikuntaliitokset mahdollistavat sujuvan palveluiden karsimisen etenkin maaseudulta, kun väestörakenteen muutos viimeistään kymmenen vuoden päästä vaatii todellisia kustannussäästöjä. Muutoksessa on kuitenkin maaseudun ja kaupunkien asukkaita kohdeltava tasapuolisesti. Maaseudun asukkaat ovat samassa veneessä puoluekannasta riippumatta silloin, kun on kyse palveluiden saatavuudesta.

Arvoisa   puhemies! Puitelaki  antaa   keinot ja kannustimet  niille  kunnille, joita  kuntaliitokset hyödyttävät.  Vastaavasti  laki   mahdollistaa jatkamisen ilman liitoksia. Viimekätisen harkinnan laki jättää kunnille. Kunnat ratkaisevat täysin itsenäisesti ja oman harkintansa pohjalta sen, toteutuuko kuntaliitoksia vai jäävätkö ne toteutumatta. Tämä on hyvä lähtökohta. Kuntien toimintaympäristön tuntevat parhaiten kunnalliset päättäjät itse.

Haluan omalta osaltani antaa täydet kiitokset alue- ja kuntaministeri Hannes Manniselle ja koko hallitukselle  tästä  tasapainoisesta ja käytännön  realiteetit huomioon  ottavasta esityksestä.


Aila Paloniemi (kesk):

Arvoisa puhemies! Minäkin haluan ensiksi kiittää hallitusta ja erityisesti ministeri Mannista sitkeydestä ja päättäväisyydestä tämän lain valmistelussa.

Puheena oleva historiallinen, mahdollistava puitelaki vastaa hyvin keskustan tavoitteita. Lain lähtökohta on kuntien itsehallinnon ja demokraattisen päätöksenteon kunnioittaminen, ja siksi se on pikemminkin uudistuksia tukeva kuin uudistuksiin pakottava puitelaki. Peruspalvelut on turvattava jatkossakin tasa-arvoisesti kaikkialla maassa.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus koskee ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. Laki velvoittaa perusterveydenhuollon järjestettäväksi kunnissa vähintään 20 000:n väestöpohjalle. Kuitenkin tilanne on se, että meiltä löytyy Suomesta joitakin seutukuntia, esimerkiksi Keski-Suomessa Joutsan seutu, jossa tuon tavoitteen täyttäminen on järkevän toiminnallisen kokonaisuuden näkökulmasta kertakaikkisen mahdotonta toteuttaa. Tällaisissa tapauksissa väestöpohjavelvoitteesta on voitava poiketa.

Arvoisa puhemies! Ed. Lintonen varoitti puheenvuorossaan hokemasta mantran lailla yksityisten palvelujen paremmuutta julkisiin nähden. Hän totesi sosialidemokraattien vertailevan avarasti mutta kriittisesti eri järjestämistapoja. Vahvat peruskunnat ovat hänen mielestään ainoa  ratkaisu selvitä palveluhaasteesta jatkossa.

Minä puolestani toivoisin, että vahvan peruskunnan ajatusta eli suomeksi kuntaliitoksia ei hoettaisi mantran lailla ratkaisuna kuntien talousongelmiin. Kunnan koko näet ei ratkaise talousongelmia, se on tutkittu ja selvitetty. Vaikka 100 pienintä kuntaa asukkaineen ja byrokratioineen pyyhkäistäisiin tästä heti kokonaan kartalta, säästö jäisi noin 3 prosenttiin kuntien kokonaismenoista. Toisaalta 20 tehokkaimman kunnan joukossa on 18 alle 10 000 asukkaan kuntaa.

Yhteistoiminta on mahdollistanut palvelujen järjestämisen jopa kuntien keskimääräisiä asukaskohtaisia kustannuksia edullisemmin näissä kunnissa. Tämä tosiasia on myös uskallettava sanoa ääneen ja siitäkin on voitava keskustella. Jos ei yksityinen, ei myöskään suuri ole aina edullista ja tehokasta palvelujen järjestämistä. Onhan meillä tästä esimerkkejä Pääkaupunkiseudullakin. Toisaalta monissa pienissä kunnissa on osattu järjestää esimerkiksi kansanterveystyön palveluketjut saumattomiksi, tehokkaiksi ja toimiviksi. Ei pidä heittää hyviä, toimivia malleja pesuveden mukana.

Puitelaki rohkaisee joka tapauksessa palvelujen uusiin tuottamis- ja järjestämistapoihin. Kuntaliitoksia syntyy silloin, kun niillä voidaan saavuttaa asukkaiden kannalta selvää etua. Kolmen kunnan uusi Äänekoski on tästä hyvä keskisuomalainen esimerkki. Keskustalaiset kuntapäättäjät eivät vastusta järkeviä liitoksia, se kannattaisi jo vihdoin havaita. Valtaosa liitosselvityksistä tehdään tälläkin hetkellä, kuten ministeri Manninenkin mainitsi, keskustavetoisissa kunnissa.

Arvoisa puhemies! Kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää tullaan nyt uudistamaan nykyistä yksinkertaisemmaksi. Olen kuitenkin helpottunut siitä, että puitelakiin kirjattu tavoite hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistämisestä loiveni loppumetreillä. Tavoite ei koske korvamerkittyjä määrärahoja, ja muutenkin tullaan erittäin tarkasti selvittämään, missä laajuudessa valtionosuuksia ylipäätään voidaan yhdistää. Viittaan tällä erityisesti opetustoimen valtionosuuksiin.

Kaiken kaikkiaan tämä puitelaki antaa vahvan sysäyksen palvelujen turvaamiselle kunnissa. Nyt edetään vaiheittain ja prosessi jatkuu. Alueet ja kunnat päättävät viime kädessä itse, minkä näköinen kunta- ja palvelurakenne meillä on tulevaisuudessa.


Jari Koskinen (kok):

Arvoisa herra puhemies! Täällä keskustelussa on todettu moneen kertaan, että tämä puitelaki on mahdollistava. En tosin tiedä, mikä tähän mennessä on estänyt kuntia järjestelemästä palveluitaan. Meillä on varmaan nähty eri puolilla Suomea, miten on perustettu erilaisia osakeyhtiöitä, perustettu erilaisia kuntayhtymiä ja on tehty jokusia kuntaliitoksiakin, eli nykyisinkin voimassa olevan lain aikana on voitu tehdä erilaisia järjestelyjä, jos on haluttu. Seutukokeiluakin on tehty kahdeksassa seutukunnassa, ja ehkä siitäkin on jotain saatu aikaiseksi mutta ehkä lopullista läpimurtoa ei kuitenkaan. Voi ehkä sanoa, että tuloksena on ollut vähän liikaakin sekalaisia ratkaisumalleja ja selkeitä linjauksia on puuttunut.

Voi olla, että puitelain myötä myös sitten luottamushenkilöiden silmät aukeavat. Nyt joka kunnassa pitää ruveta miettimään ihan uudestaan, miten me oikein tulevaisuudessa pärjäämme, miten me järjestämme palvelut. Selkeitä ratkaisumalleja varmaan aletaan miettiä viimeistään siinä vaiheessa, kun tehdään erilaisia tämän lain vaatimia suunnitelmia. Toimeenpanosuunnitelmat tehdään siis suunnilleen joka kunnassa, ja Pääkaupunkiseudulla sekä eräillä kaupunkiseuduilla on olemassa suunnitteluvelvollisuus. Kun nämä paperit aikanaan työstetään ja kiikutetaan sitten valtionhallintoon, niin niitten lukemisessa on takuulla kovasti työtä. Siinä saattaa tulla aika monta tonnia paperia. Toivotan onnea ja menestystä niille virkamiehille, jotka tutustuvat kaikkien Suomen kuntien toimeenpanosuunnitelmiin. Se on kovaa työtä.

Mutta, arvoisa puhemies, sitten näkökulmaa vähän tuolta Hämeenlinnan seudulta.

Hämeenlinnan seutukunnan kahdeksan kuntaa päättivät lähteä tekemään omaa palvelu- ja kuntarakenneselvitystä riippumatta tästä puitelaista. Selvitys lähti liikkeelle vajaa vuosi sitten. Niistä kahdeksasta seudun kunnasta yksi eli Janakkala irtautui jo välittömästi, ennen kuin päästiin liikkeellekään, mutta loput seitsemän olivat mukana, ja nyt sitten selvitys valmistui kesäkuun lopussa kuluvana vuonna. Selvitys päätyi esittämään sitä, että seudulle muodostettaisiin yksi uusi isompi kunta eli kaikki kunnat liittyisivät yhteen ja syntyisi sitten uusi uljaampi kunta Hämeenlinnan seudulle. No, Hattulan kunta puolitoista viikkoa sitten äänesti itsensä ulos tästä hankkeesta, ja Lammin kunta teki näin eilen illalla. Jäljelle jäi siis viisi kuntaa. No, se on jokaisen kunnan oma asia, ja luottamushenkilöt ovat tehneet ratkaisuita, ja sille ei kukaan mitään voi. Se on luottamushenkilöiden oikeus ja tietysti myös velvollisuus.

Mutta käytännön ongelmaksi jäi tällä hetkellä Kalvolan kunta. Nyt kun kerran laki on lähetekeskustelussa, varmaan voi esittää toiveita valiokunnalle, ja kun ministeri Manninenkin on paikalla, niin on syytä todeta, että tämä Kalvolan ongelma on kyllä aika todellinen ja aika iso. Voi olla, että jossain päin muuallakin Suomea törmätään tähän ongelmaan.

Tämän puitelain mukaan kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta. Kalvolan kunta kuuluu Hämeenlinnan seutukuntaan ja on mukana kaikessa mahdollisessa yhteistyössä, mitä siellä seudulla on tähän mennessä tehty ja tehdään. Ongelma tulee siitä, että välissä on Hattulan kunta, joka äänesti siis itsensä ulos tämän uuden kunnan perustamisesta, ja näin Kalvolan kunnalla ei ole yhteistä maarajaa minkään kunnan kanssa, joka mahdollisesti lähtee mukaan tähän uuteen isompaan kuntaan. Kun Kalvolan kunnan keskustasta Iittalasta on matkaa Hämeenlinnan torille 22 kilometriä, joka sujuvasti menee moottoritietä pitkin noin 10 minuutissa, ja muutenkin ihmiset jo käyvät töissä Hämeenlinnassa ja hakevat sieltä palveluitaan, niin tuntuisi aika kohtuuttomalta, että Hattulan kunta omalla päätöksellään sulkisi Kalvolan kunnan ulos tästä uuden kunnan perustamisesta.

Kun valiokunta tätä pohtii ja toivottavasti ministeri Manninenkin on tässä aktiivinen, niin todetaan, että kyllä kuntajakolakiin pitää myös tältä osin puuttua. Eihän voi olla semmoinen tilanne, että joku kunta jää ulos vaan toisen kunnan päätöksen perusteella, kun kuitenkin selkeästi kuuluu samaan työssäkäyntialueeseen, kuuluu selkeästi seudulliseen kokonaisuuteen. Sitten tietysti on tämmöisiä keinotekoisia ratkaisuja, että pitäisikö ruveta irrottamaan maakaistaletta siitä sitten välistä. Hattulan kunnalla on ehkä noin vähän reippaat 10 kilometriä maata, ja jos siitä nyt sitten metri tai pari lohkotaan, niin kai silläkin tavalla joku ratkaisu saadaan, mutta eihän siinä yhtään mitään järkeä ole. Toivottavasti tähän löytyy joku toimiva ja selkeä ratkaisu, niin että saadaan yksi ongelma poistettua.


Seppo Särkiniemi (kesk):

Arvoisa puhemies! Muutamia hajanaisia ajatuksia hyvään keskusteluun.

Meitä poliitikkoja syytetään usein vastuun pakoilusta ja näennäistoiminnasta. Minusta tämä hallitusohjelman ulkopuolelta mukaan tullut prosessi, jos sitä näin kuvataan, on erinomainen esimerkki siitä, miten poliitikot ja politiikka ottavat vastuuta. Meidän eteemme asettuu kuntataloudesta kiusallisia lukuja. Menot kasvavat enemmän kuin tulot, ja tilastojen pohjalta eteemme asettuu kiusallinen tulevaisuus, kun näemme, että ikääntymisestä johtuva palveluiden kysyntä kasvaa koko ajan mutta edellytykset tuottaa palveluita ainakaan rahan avulla eivät näytä parantuvan, ehkä pikemminkin päinvastoin.

Kun ed. Virtanen täällä hyvin parodioi ja sanoi, että jos ministeri puhuu rakenteista, ei kyse ole rakenteista vaan rahasta, juuri niin on. Tässä on minusta kysymys siitä, että luvut näyttävät, että tilanne ei ainakaan parane. Mutta kiusana on se, että me käsittelemme koko ajan julkista taloutta ja julkista palvelutuotantoa, ja siinä tuntuu pätevän sellainen kummallinen malli, että aina, kun rahaa on, se käytetään ja tarjonta luo kysyntää.

Tähän liittyy osittain tämä keskustelu yksityistämisestä, johon täällä on aina silloin tällöin viitattu. Minusta tämä prosessi on tuottanut meidän käyttöömme sellaisen politiikkatyökalun, joka jo sinänsä on aikamoinen työvoitto, kun me erotamme toisistamme palveluiden järjestämisen ja palveluiden tuottamisen. Minä en ole kuullut yhtään ainoaa puheenvuoroa tässä salissa enkä julkisuudessa muutenkaan, jossa ihan oikeasti haluttaisiin irrottaa palveluita julkisesta järjestämisvastuusta, ja vasta se olisi minun käsittääkseni yksityistämistä. Mutta se, että halutaan luoda tilaaja—tuottaja-mallia, halutaan saada kilpailulle enemmän tilaa, on minusta enemmänkin rationaalinen malli, jolla haetaan tehoa tähän koneistoon. Minun on tavattoman vaikea nähdä, mikä muu olisi meidän käytössämme oleva keino, kun resurssit vähenevät, tai oikeastaan kyllä sellainen keino on olemassa. Minä kyllä ajattelen niin, että palvelutuotantoa, nimenomaan tuotantoa, pitäisi nykyistä huomattavasti enemmän avata markkinoille. Julkisen palvelutuotannon sisällä on suuri määrä erilaisia aputuotteita, tukipalveluita jnp., joiden kohdalla voitaisiin aivan selkeästi näin tehdä. Mutta tässä on sellainen kummallinen seikka, jonka hahmottaminen näyttää olevan poliittinen kysymys.

Valtiovarainministeri Heinäluoma käytti täällä yksityisten palveluiden merkityksestä esimerkkiä, jossa kunta, joka ei ollut saanut palkattua itselleen lääkäreitä, joutui ostamaan lääkäreitä markkinoilta ja näin tuli tehneeksi ratkaisun, joka oli huomattavasti kalliimpi kuin oma tuotanto. Se on aivan selvä asia. Mutta nyt pitäisi kysyä: Tässäkö toimii markkinatalous? Minusta ei toimi. Ei tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan niin kauan kuin palvelurakenteemme ovat tällaiset, että markkinataloutta ei ole, me joudumme aivan hassuihin tilanteisiin ja käytämme verovaroja väärin taikka ilman selkeää tarkoitusta ja ohjausta. Markkinatalous tarkoittaa sitä, että asiakas päättää ja sellaiset palvelutuotannot, jotka eivät ole asianmukaisia tai hyviä, tipahtavat pois, ja minun mielestäni siihen pitäisi voida luottaa. Minulla vain on sellainen pieni pelon hytinä sisimmässäni, että niin paljon hyvää kuin tässä on tehtykin ja tämä on poliittisena prosessina monella tavalla esimerkillinen, tämän sisällä on kuitenkin eräs asia, jonka näkemisessä meillä on vaikeuksia. Professori Harisalo viittasi tähän asiaan kerran, kun hän sanoi, että meillä ei ole mekanismia, jolla testataan, tuotammeko niitä palveluita, joita pitäisi, ja kohdistuvatko tulonsiirrot sinne, minne pitäisi.

Tänään on hyllyyni tullut Matti Virénin Kansalaisen kuntauudistus, Polemia-sarjan kirja, jossa hyvin kuvataan monessa esimerkissä — mutta otan esille tästä vain yhden — mitä on tapahtunut. Hän käyttää Porin kaupunkia esimerkkinä tilanteesta, jossa henkilöstön määrä on kasvanut vuodesta 1972 vuoteen 2004, kuitenkin niin, että kaupungin asukasluku on pysynyt koko ajan suunnilleen samana. Muutama esimerkki: Rahatoimistossa 11:stä 33:een, Satakunnan museossa 5:stä 28:aan, sitten on syntynyt kymmenkunta aivan uutta työntekijäryhmää, kaupunginmuseossa on tullut 5 uutta työpaikkaa, vesilaitoksessa 23:sta 94:ään, palo- ja pelastustoimessa 72:sta 313:een. Kysymys on siitä, että me tuotamme sääntelyllä sellaisen tilanteen, jossa palvelut syntyvät ja niitä ohjataan säännöillä ja meiltä puuttuu mekanismi kontrolloida niiden tarpeellisuutta ja hintaa. Tätä minä tässä vähän pelolla kauhistelen. Nimittäin voi olla, että se todellisuus, mikä on edessä, kun rahat vähenevät, ei kysy. Siihen on pakko reagoida.

Mutta kokonaisuutena minusta tämä on erinomainen poliittinen suoritus ja antaa kunnille mahdollisuuden pistää parhaat voimat likoon ja näyttää, että suomalainen kansanvalta toimii.


Kyösti Karjula (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. Särkiniemen osittain pohdiskelevan puheenvuoron jälkeen on miellyttävä jatkaa ja ihan aluksi todeta kiitoksella se, että tämä puitelakiprosessi on saatu nimenomaisesti hallitusohjelman ulkopuolelta liikkeelle ja tähän vaiheeseen. Kuvaisin tätä avauksena sille prosessille, jonka päätä on jo paljon vaikeampi hahmottaa, millä tavalla todella vastataan tähän ikääntymisen haasteeseen, joka on myös tämän puitelain keskeinen lähtökohta, ja tätä kautta siihen palvelutuotannon uudistamiseen, joka vastaa todella tulevaisuuden tarpeisiin, ikääntyvän suomalaisen väestön tarpeisiin. Tässäkin yhteydessä on hyvä ottaa huomioon se, että nykyiset hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja niiden rakentaminen on aloitettu yhteiskuntavaiheessa, jossa Suomi oli lapsirikas, poikkeuksellisen runsas lapsista kansakuntana, ja nyt me tarkastelemme tätä puitelakia, uudistusta, tilanteessa, jossa Suomi ikääntyy nopeimmin Euroopan unionin jäsenvaltioista. Tämä merkitsee myös sitä, että alueellisesti kuntien keskinäiset erot myös väestörakenteen suhteen tulevat vain kärjistymään. Meillä tulee erittäin suuri polarisaatio, kun on niitä kuntia ja alueita, joissa on terve väestörakenne, ja taas vastaavasti alueita, joissa merkittävä osa, jopa runsaat 40 prosenttia väestöstä, on yli 65-vuotiaita. Tämä tulevaisuudenkuva luo perustellusti sen kysymyksen, mihinkä tekijöihin nyt tässä jatkoprosessissa meidän pitäisi yhä määrätietoisemmin ja rohkeammin uskaltaa tarttua. Otan näistä, arvoisa puhemies, muutaman näkökulman.

Ensimmäisenä tartun tietojärjestelmien yhteensopivuuden läpiviemiseen. Tämä on asia, joka on ollut puitelain käsittelyn yhteydessä monella tavalla esillä, mutta jostakin syystä meillä tietojärjestelmät on edelleen istutettu pääsääntöisesti siihen arkkitehtuuriin, jossa jokainen kunta ja jopa kunnan sisällä eri hallinnonalat monessa tapauksessa ikään kuin pelaavat omaa peliään. Tämä ei kosketa vain kuntakenttää. Aivan samalla tavalla tämä ongelma tulee esille eri ministeriöiden toiminnoissa. Tästä ehkä kaikkein harmillisin esimerkki on se, että esimerkiksi te-keskusten sisällä yritysosasto, työvoimaosasto ja maatalousosasto eivät ole tietojärjestelmien osalta yhteensovitettuja. Millä tavalla tämä ongelma riittävän nopeasti ratkaistaan? Minä näkisin, että tämä on yksi tämän kuntien palvelutuotannon uudistamisen aivan keskeinen avainkysymys.

Toinen ehkä taloudellisesti vaikutuksiltaan vielä paljon merkittävämpi kysymys on se, millä tavalla sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvu saadaan aidosti haltuun. Ehkä tämä menee jo vähän pohdiskelunkin puolelle, kun arvoisa ministerikin on paikalla. Tuleeko jatkossa entistä perusteellisemmin arvioida se, että ainakin osa erikoissairaanhoidosta, mutta laajemminkin terveyspalveluiden tuotanto perusterveydenhuollon, peruspalveluiden, osalta tulisi valtion rahoittamaksi ja valtion vastuulle? Minä nostan tämän kysymyksen esille nimenomaan sen vuoksi, että koska nämä kunnat eriytyvät niin merkittävällä tavalla, tullaan monessa suhteessa siihen tilanteeseen, että niillä alueilla, missä kuntien oman verotuoton kyky on alhaisin, siellä terveyspalveluiden tarve suhteellisesti nousee kaikkein merkittävämmäksi. Jos me ajattelemme kaiken kaikkiaan tätä kuntatalouden haastetta, niin voidaan varsin yksiselitteisesti todeta, että ennen kaikkea on kysymys siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten haltuunoton pitää tapahtua jatkossa nykyistä huomattavasti kestävämmällä tavalla. Tähän liittyy jo edelläkin käsitelty julkisen ja yksityisen kumppanuuden rakentaminen, millä tavalla me täydennämme tätä julkista perustarjontaa yksityisellä palvelutarjonnalla, palvelutuotannolla. Tähän meiltä luonnollisesti vaaditaan nykyistä avoimempaa mieltä.

Arvoisa puhemies! Ehkä viimeisenä isompana kokonaisuutena otan esille sen, millä tavalla osaamis-, yritys- ja innovaatiopalvelut integroidaan, yhdistetään, nykyistä paremmin. Kuitenkin viime kädessä on kysymys myös alueiden ja kuntien kannalta elinvoimaisuuden vahvistamisesta. Missään nimessä tulevaisuudenkaan kunnat eivät saa olla vain kuntia, jotka ennen kaikkea näillä nopeammin ikääntyvillä alueilla ovat saattohoitoa tekeviä palvelujen järjestäjiä, vaan ennen kaikkea ja ensi sijassa vastuun pitäisi olla siinä, millä tavalla eri alueilla, eri tavalla rakentuvilla maamme alueilla, huolehditaan riittävästä elinvoimaisuudesta, huolehditaan elinkeinopolitiikan aktiivisesta kehittämisestä, ja tämä näkökulma mielestäni tässä puitelaissa on jäänyt varsin ohueksi. Tätä tarkastelua seuraa myös se, että näkökulma, joka jää myös ehkä jatkotyöstämisen varaan, on se, mitkä ovat tulevaisuudessa ne palvelut, joista itsenäiset kunnat vastaavat. Edellä otin jo kantaa ja esille sen näkökulman, joudutaanko valtion vastuuta ihan oikeudenmukaisuusnäkökulmasta laajentamaan ennen kaikkea terveyspalveluiden osalta. Minusta tämän rinnalla meidän pitäisi rohkeammin uskaltaa kysyä sitä, mitkä ovat ne palvelut, joista kunnat tulevaisuudessa vastaavat.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä havaintona lyhyesti: Tässä laissahan on kirjattu nyt 16 maakuntien keskuskaupunkia, jotka tällä lailla pakotetaan rakentamaan tiiviimpää yhteistyötä. Se on varmasti monessa suhteessa hyvä ja perusteltu asia, mutta kuntien selviytymisen kannalta tämä synnyttää erittäin suuren kysymyksen sen vuoksi, että nythän nämä keskuskaupungit ovat kuitenkin jo lähtökohtaisesti kaikkein elinvoimaisimpia alueita. Millä tavalla me löydämme ratkaisut ja lääkkeet niille alueille, missä on kymmenien kuntien alueita, joissa ei ole yhtään merkittävää veturikuntaa? Minusta tämä on asia, joka ei pelkästään ratkea yhteistyöllä. On vaikea löytää sellaisia yhteistyöalueita, joissa nykyisellä vastuunjaolla valtion ja kuntien välillä saadaan riittävää elinvoimaisuutta. Tässä mielessä ajattelen, että avoin tarkastelu, mistä tulevaisuudessa vastaa kunta, mistä tulevaisuudessa vastaa valtio ja mikä on kansalaisen vastuu, pitäisi jatkossa nykyistä raikkaammin ja rohkeammin uskaltaa tehdä.


Reino Ojala (sd):

Arvoisa puhemies! On tunnustettava, että suuren työn takana tämän lakiehdotuksen laatiminen on ollut, että siitä on saatu yksimielinen esitys, ja se tulee varmasti olemaan pohjana pitkälle suomalaisen kuntarakenteen muodostumisessa tästä eteenpäin, mutta siitä huolimatta sallitaan muutamia kommentteja. Totean, että on erinomaisen hyvä asia, että tämä lähetetään niinkin moneen valiokuntaan kuin täällä on esitetty lähettäväksi, koska tässä on eri valiokuntia koskevia yksittäisiä asioita, mitkä kyllä vaativat selvennystä.

Aluksi toteaisin, että ed. Paloniemi totesi täällä, että valtaosa kuntaliitosselvityksistä, jotka ovat menossa, ovat keskustajohtoisissa kunnissa. Kun katsoo Suomen kuntakarttaa, niin mitenkä se muuten voisi olla. Olisi aika erikoista, jos ei näin olisi. Ystäväni Seppo Särkiniemi pohti tätä palvelutuotannon monipuolistamista kilpailuttamalla ja sitä kautta hakemalla erilaisia vaihtoehtoja. Tuli kuun alussa mieleeni, että mitenkähän olisi tuon kirkon kanssa. Meidän perheestäkin maksetaan tuhansia kirkollisveroa vuodessa, ja jos haluaisimme samat palvelut maksamatta sitä veroa, niin voisiko sitäkin sitten yksityistää, jos ei ole mitään muita arvoja kuin talouden arvot. Varmasti ne palvelut, mitä tarvitsemme vuosittain, saisimme sillä tavalla halvemmalla. Siitä huolimatta maksamme kirkollisveroa jatkuvasti.

Arvoisa puhemies! Erityistä huolta tältä osin kannan asiasta, josta täällä tänään jo päivällä debatissa keskusteltiin,  mutta  silloin  ei saanut vastauspuheenvuoroa.  Koskee  lain  6 §:ää "Laajaa väestöpohjaa  edellyttävät  palvelut". Siinä puhutaan erikoissairaanhoidosta ja kehitysvammaisten erityishuollosta. Meillä on rakennettu verkosto, erityishuoltopiirit, jotka tällä hetkellä toimivat ainakin keskimääräisesti erinomaisen hyvin ja sitä kautta kehitysvammaiset ihmiset ovat saaneet huomattavaa uutta sisältöä elämäänsä ja heitä hoidetaan sillä tavalla kuin sivistyneessä valtiossa joutuu hoitamaan. Minä pahoin pelkään, että kun siitä toiminnasta tulevat vastaamaan suuret sairaanhoitopiirit, erikoissairaanhoitopiirit, kehitysvammahuolto on vaarassa jäädä tässä mopen osille. Sen takia tässä yhteydessä on erinomaisen tärkeää, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tätä lakiesitystä käsittelee, ja toivon, että siinä valiokunnassa erityisesti kiinnitetään huomiota tähän kohtaan. Kun täällä sanotaan, että kunnan tulee kuulua yhteen kuntayhtymään, tarkoittaako se sitä, että saa kuulua vain yhteen kuntayhtymään, vai voiko edelleen olla toiminnassa toimivat kuntayhtymät sekä erikoissairaanhoidossa että kehitysvammahuollossa? Jos ei ole mitään muuta syytä kuin tämä laki luopua kehitysvammahuollon erityishuoltopiireistä, en tällä hetkellä osaa pitää sitä kovin tarpeellisena.

Täällä on nimetty nämä kunnat, jotka on lueteltu erikseen. Ministeri Manninen sanoi päivällä, että se on mainittujen kuntien laiskanläksy. Me emme Tampereen seudulla sitä koppia kyllä ota. Siellä on huomattava määrä erilaisia kuntien yhteistoimintamuotoja nyt jo menossa, ja sinne on muodostettu myöskin kaupunkiseudun kuntayhtymä, joka on aloittanut työnsä, ja sinne on valittu myöskin seutujohtaja. Tämän Paras-hankkeen odottelu nyt on sitten tämän työn katkaissut johtuen ilmeisesti siitä, että suurin kunta, parinsadantuhannen asukkaan Tampere, on jäänyt odottamaan tätä Paras-hanketta ehkä sillä mielellä, mitä tämä hanke antaa päätöksentekotavalle.

Kun seutukuntayhtymässä on sovittu päätöksentekojärjestys, tästä laista ei selviä, mikä on se tapa, jolla asiat ratkaistaan, jos ollaan eri mieltä. Yhteistoiminta-alueista mainitaan kyllä, että se on asukaslukuun perustuva, ja perustellaan sitä taloudella, mutta siihen, mitä tehdään suunnitteluvelvollisuusalueilla, ei oteta minkäänlaista kantaa. Tämäkin on asia, joka minusta pitää valiokuntatyössä selkeästi sanoa, koska ei voida lähteä siitä ajatuksesta, että nämä kaikki asiat ilman muuta menevät yksimielisesti. Esimerkiksi Tampereen alueella meillä ympäristökunnillakin on 120 000 asukasta. Se ei ole ihan pieni määrä, ja niillä kellään ei ole olemassa minkäänlaista tahtoa ainakaan lähivuosina liittyä Tampereen kaupunkiin, vaan haluavat elää itsenäistä elämää, ja ne ovat kaikki kasvukuntia, kolmestasadasta viiteensataan kuuteensataan henkeä vuodessa muuttaa, ja keskimäärin kuntien talouden voidaan sanoa olevan hyvässä kunnossa.

Arvoisa puhemies! Minä olen jo ajat sitten ikään kuin puolileikilläni ehdottanut, että kuntarakenteessa päästään hyvin eteenpäin sillä, että lakataan maksamasta valtionosuuksia alle 5 000 asukkaan kunnille, mutta se ei ole koskaan saanut vakavaa kannatusta, eikä se nytkään varmasti saisi. Mutta nyt tämä lakiehdotus on hyvä lähtökohta sille, että tässä asiassa vihdoin ja viimein päästään eteenpäin, ja toivotaan, että päästään eteenpäin, mutta järkevällä tavalla.


Hannu Hoskonen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Näin aluksi haluan kiittää omalta osaltani alue- ja kuntaministeri Hannes Mannista, joka omalla sitkeydellään ja vahvalla kädellä ja ajatuksellaan on vienyt tätä kunta- ja palvelurakenneuudistusta eteenpäin. Kiitos toki kuuluu koko ministeriön henkilökunnalle ja kaikille puolueille, jotka ovat hallituspuolueet ja oppositio mukaan lukien ottaneet vahvasti osaa valmisteluun. Se on hyvä lähtökohta sille, että koko maassa saadaan tämä asia vietyä vahvasti käytäntöön ja nimenomaan sillä keinoin, jotta siitä koko Suomi hyötyy.

On tärkeää, että tämän lähtökohtana on ollut se, että koko maassa kaikille taataan hyvät, tasokkaat palvelut kohtuullisella kustannusrasituksella. On tärkeää, että koko maa huomioidaan ja yhtään soppea tässä maassa ei jätetä huonomman osaan. Se on erittäin tärkeä lähtökohta. Se on nimenomaan oikeasti tasa-arvokysymys. Kun katsoo isoa Suomea, tulee väkisin mieleen, että meillä on erilaisia kuntia, on pieniä kuntia, on Helsingin kaupungin tapaisia mammutteja, ja pitää muistaa koko tämän kunta- ja palvelurakenneuudistuksen aikana, että sinänsä suuruuden tavoittelu ei ole mikään itseisarvo. Eduskunnan tulee pitää huoli siitä, että joka puolella Suomea voidaan asua ja elää edelleen ja palvelut toimivat näissä kunnissa.

Totta kai yhteistyötä yli kuntarajojen pitää tehdä. Sitähän on tehty tähänkin päivään mennessä, ennen tätä keskustelua, hyvin monella eri yhteiskunnan alueella eri hallintokuntien välillä. Omassakin kotikunnassani Ilomantsissa on tätä tehty ennen näitä keskusteluja, ja sitten koko ajan tämä palvelupaletti on elänyt sielläkin tähän päivään saakka. Näitä kokemuksia tulee tulevaisuudessa hyödyntää yhä paremmin, koska Suomihan rakenteeltaan muuttuu. Minusta on tärkeää, että huomioidaan myös se, että pienet kunnat ovat monesti tehokkaita toimijoita ja palvelujen järjestäjiä ja edullisesti. Kustannusrakenteeseen pitää kiinnittää huomiota, mutta pitää tunnustaa myös tosiasiat.

Se, miksi tähän tilanteeseen Suomessa on tultu, ei varmaankaan johdu kuntien määrästä vaan siitä valtavasta muutoksesta, joka Suomessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Tähän nykyiseen hetkeen asti kunnat ovat jotenkuten selvinneet sinnittelemällä omaa toimintaansa ja talouttaan joka vuosi uuteen tilanteeseen sopeutuen. Se on ollut eräänlainen selviytymisen mestaritarina. Kun ottaa huomioon, että esimerkiksi on kuntia, joissa on väestön määrä pudonnut puoleen, jopa alle sen viimeisen 20 vuoden aikana, niin täytyy vain ihmetellä, että näissä kunnissa edelleen pystytään elämään, asumaan ja kuntalaiset voivat edelleen nauttia kohtuullisen hyvistä palveluista. Vaikka kunta- ja palvelurakenneuudistus sinällään ei tietenkään puutu menneen tapahtumiin tai asioihin eikä niihin perusteluihin millään lailla, pitää kuitenkin huomioida, että kehittämistä tulee positiivisessa mielessä tapahtua joka puolella Suomea. Ei saa olla pelkästään yksipuolista tarkastelua, jossa tarkastellaan vain pientä yhteiskunnan osa-aluetta.

Kasvukunnissa on tänä päivänä kova kasvuvauhti päällä, joka heijastuu myös kielteisinä ilmiöinä. Suomea rakennetaan uudelleen, mikä johtaa siihen, että kustannukset ovat karata käsistä. Se on meillä tämän päivän realismia, kun sitten taas pienissä kunnissa, joissa muuttotappio vie asukkaita etelään, on tilanne juuri päinvastainen: ikääntynyt ihmisryhmä jää kuntiin olemaan, ja palvelujen tarjonta kasvaa ja kustannukset nousevat. Tämä ei ole kenenkään vika, vaan se on yhteiskunnallisen kehityksen lopputulos.

Arvoisa puhemies! Kun katsotaan tätä kunta- ja palvelurakenneuudistusta, tämä on puitelaki, joka ei pakota sinällään mihinkään. On tärkeää, että nyt tämä valmistelu on sujunut kohtuullisen hyvässä hengessä kuitenkin — on ollut pieniä karikoita, kuten kuntakokokeskustelu, jota itse en ole koskaan ymmärtänyt — ja pidän sitä, että tässä valmistelussa olivat todella kaikki mukana, erittäin arvokkaana ja hyvänä lähtökohtana, kuten sanoin.

Kuntaliitoksiin kannustavaa politiikkaa itse olen kannattanut koko tämän valmistelun ajan. Missään nimessä minkäänlaista pakkoa ei saa tulla, niin kuin ei tässä puitelakiesityksessä olekaan. Kunnallista itsehallintoa tulee kunnioittaa ja hyödyntää niitä vahvoja osaamisia, joita jokaisessa kunnassa on vuosikymmeniä ja viimeisen vuosisadan aikana kehitetty. Se on sinänsä valtavan hyvä pohja rakentaa uutta. Kuntien kehittämisessä tulee huomioida se, että valtiolla on oma väestövastuu jokaisesta suomalaisesta, jokaisesta maan neliöstä, mikä Suomenniemeen kuuluu. Tätä myöskään ei Suomen valtio eli Suomen eduskunta saa unohtaa.

Sitä, että henkilöstön asema on turvattu kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa, pidän erittäin arvokkaana asiana. Irtisanomissuoja viidelle vuodelle on hyvä asia ja erittäin perusteltu. Kunnissa on tällä hetkellä, kuten sanoin, osaamista edelleen hyvin hyvin paljon, ja sitä tulee arvostaa ja sitä ei saa missään nimessä hukata, koska lähivuosina eläköityminen vie yhä enemmän henkilöstöä eläkkeelle ja kymmenen vuoden päästä ollaan tilanteessa, jossa osaavasta työvoimasta on huutava pula, ja siihen on pikkuhiljaa oikeastaan koko ajan varauduttu niin kunnissa kuin valtionkin toimin. On tärkeää, että tätä osa-aluetta ei missään nimessä unohdeta.

Se, että perusterveydenhuollon palveluihin tarvitaan noin 20 000 asukkaan palvelupiiri, on sinänsä tietysti hyvä asia, mutta pitää muistaa, että Suomi on tässäkin asiassa hyvin erilainen, ja se tulee huomioida, kuten tässä puitelakiesityksessä onkin huomioitu. Pitkät etäisyydet, muuttotappiokuntien olosuhteet ja harva asutus on huomioitu, mikä on aivan oikein, ja on tärkeää, että se jatkossa huomioidaan. Ei saa tulla sellaista tilannetta, että esimerkiksi terveyskeskuspalvelut viedään jonnekin 100—150 kilometrin päähän, kun otetaan huomioon vaikka joku Lapin kunta, jossa on erittäin pitkät välimatkat. On kohtuutonta niitä ihmisiä kohtaan, että tällainen tapahtuisi Suomessa. On tärkeää, että se palvelu tarjotaan edelleen siinä kunnassa, missä ihminen elää. Se on ymmärrettävä, että erikoissairaanhoitopalvelut ovat sitten hyvätasoisessa sairaalassa, jollaista tietenkään ei voi olla joka ainoassa kunnassa, mutta maakunnan sisällä toki.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi haluan sanoa tästä kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja puitelakiasiasta sen verran, että kun kuntia kehitetään tulevaisuudessa edelleen, ei saa missään nimessä unohtaa elinkeinopolitiikkaa. Se ei tietenkään kuulu tämän lain piiriin millään lailla, mutta kun tätä lakia käsittelemme lähetekeskustelussa ja sen jälkeen valiokunnissa, joista lausuntojen ja mietinnön jälkeen se palaa takaisin tähän suureen saliin, niin on muistettava, että elinkeinojen kehittämisessä on meillä oma vahva osuutemme, jotta kuntien talous voidaan oikaista. Nimittäin jos tämän alueellisten erojen kasvun annetaan edelleen mennä tähän suuntaan, niin olemme 5—10 vuoden päästä taas senhetkisen eduskunnan aikana varmasti käsittelemässä uutta palvelurakenneuudistusta, ja syynä on taas se sama asia, että me olemme ylipääsemättömissä vaikeuksissa edelleen niiden huonojen kuntien tai muuttotappiokuntien suurten vaikeuksien kanssa.

Eli tässä hetkessä tarvitaan aluepolitiikkaa ja lähivuosina tarvitaan parempaa aluepolitiikkaa, niin että elinkeinot kehittyvät ja työpaikat syntyvät kuntiin tasapuolisesti joka puolella Suomea. Totuus on nimittäin, että jos kuntien veropohjaa halutaan kehittää ja tulopohjaa kehittää, niin ainoa tie siihen on se, että kehitetään uusia työpaikkoja kuntiin, mikä luo sitten kuntiin uutta veropohjaa, uusia verotuloja. Muuta keinoa ei ole, koska siitä väestöstä, mikä kunnissa ympäri Suomea asuu, siitä on Suomen eduskunnankin kannettava koko ajan vastuu ja huoli.


Satu Taiveaho (sd):

Arvoisa puhemies! Tämän puitelain tarkoitus on varmistaa hyvinvointipalvelut tasavertaisesti maassamme myös tuleville sukupolville. Kyse siis ei ole sen vähemmästä kuin koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Uudistusta voidaankin pitää hyvin merkittävänä.

On hyvä, että hallitus pääsi asiasta yhteisymmärrykseen ja muutenkin uudistuksella on varsin laaja poliittinen tuki. Meillä tämän päivän päättäjillä on mielestäni velvollisuus katsoa tulevaisuuteen ja kantaa vastuumme siitä, miten yhä haastavammissakin oloissa voidaan ihmisille turvata heidän tarvitsemansa hyvinvointipalvelut.

Nyt tulisi olla rohkeutta lähteä toteuttamaan näitä tarvittavia ja välttämättömiä uudistuksia kunta- ja palvelurakenteeseen. Tulee varmistaa riittävän vahva taloudellinen sekä osaamispohja palveluiden järjestämiselle, tulee varmistaa erityispalvelutkin pienien kuntien asukkaille ja tulee poistaa eriarvoisuutta, mitä tällä hetkellä eri kuntien välillä palveluiden saannin ja sisällön suhteen on. Kyse on ihmisten perusoikeuksien varmistamisesta.

Tärkeimmät peruspalvelut tulee säilyttää kohtuullisen lähellä ihmisiä. Esimerkiksi Hämeenlinnan seudun suurkuntahankkeen valmistelussa on lähdetty juuri tästä ajatuksesta. On sitouduttu varmistamaan lähipalvelut jatkossakin nykyisten pienten kuntien asukkaille. Näin on pyritty välttämään myös niitä epäluuloja, jotka usein liittyvät juuri siihen, että suurempaan rakenteeseen siirryttäessä pelätään seuraavan sen, että palvelut keskittyvät ainoastaan keskuskuntaan. Näin ei tule käydä. Erityispalvelutkin, kuten vammaispalvelut, voivat liikkua ihmisen luokse keskuskunnasta käsin. Pienten kuntien identiteettiä ja vahvuuksia on tärkeää vaalia suurempaan kokonaisuuteen mentäessäkin. Lähidemokratia on myös mahdollista varmistaa kuntaliitostenkin yhteydessä erilaisten aluetoimikuntien ja lähidemokratiaa  vahvistavien vaikuttamisväylien avulla.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus mahdollistaa seutujen entistä aktiivisemman ja tasapuolisemman kehittämisen. Se tarjoaa mahdollisuudet palveluiden tuottamiselle, elinkeinoelämän edellytyksille sekä elinvoiman lisäämiselle. Uudistukset ovat usein erityisen tärkeitä pienille kunnille, joiden taloudellinen pohja on niukka ja joihin on vaikea ja tulevaisuudessa entistä vaikeampi saada osaavaa henkilöstöä. Uudistuksella turvataan siis myös henkilöstön saantia.

Muuttuvien olosuhteiden edellyttämää tehokkuutta ei kunnissa voida enää myöskään ottaa työntekijöiden selkänahasta, vaan tehokkuutta tulee löytää rakenteita ja hallintoa kehittämällä. Myös on hyvä, että työntekijöiden asema on turvattu muutostilanteissa viideksi vuodeksi vakautta ja turvallisuutta varmistamaan. Hankkeesta on myös informoitava työntekijöitä ja kuultava heitä riittävästi, jotta uudistukseen liittyvää epävarmuutta voidaan kitkeä.

Uudistuksen yhteydessä ei pidä luoda lisää uusia hallinnon ja päätöksenteon tasoja ja portaita eikä byrokratiaa. Esimerkiksi erilaiset kuntayhtymät, seutuhallinto, yhtiöittäminen ja piirimallit ovat suoran demokratian kannalta hankalia. Jo tällä hetkellä hallintojärjestelmä on hyvin moniportainen ja kankea. Tällaista ei tule enää lisätä. Valta etääntyy näistä valtuutettujen käsistä, ja niiden pyörittämiseen hukkuu resursseja. Piirimallin kannattajille haluan muistuttaa myös  siitä, että mikäli  tärkeimmät  palvelut irrotetaan erilaisten piirien alaisuuteen erillisiin palvelutehtaisiin, miten kunta voi tehokkaasti vaikuttaa palveluiden kehittämiseen sekä hallita ja valvoa niitä. Mikäli esimerkiksi keskeisimmät ja suurimmat palvelusektorit kuten sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka ovat noin 60 prosenttia kuntien budjetista, ja opetustoimen palvelut tuotettaisiin piirimallin pohjalta, mitä sitten enää jäisi kuntien vastuulle ja päätettäväksi?

Myös vallan ja vastuun tulee olla samalla taholla. Näenkin paljon paremmaksi tarpeeksi vahvojen peruskuntien tien. Tällöin ei ole vaaraa myöskään siitä, että irrotettaisiin esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut muusta yhteiskuntapolitiikan kokonaisuudesta, mikä on usein tärkeää näiden palveluiden kannalta. Esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelun ja liikuntapalveluiden merkitys ihmisten toimintakyvyn ylläpitämiselle on hyvin keskeinen. Jokaisella alueella tulee ja pitääkin olla mahdollisuus arvioida omalle alueelle parhaiten sopiva malli, mutta itse näen paremmaksi tämän vahvojen peruskuntien tien.

On hyvä, että lakiin sisältyy mahdollisuus valtion toimesta puuttua kehitykseen ja lisätä velvoittavuutta vuonna 2009, mikäli uudistuksissa ei muutoin edetä. Valtion on viime kädessä kannettava vastuu kansalaisten hyvinvoinnista. Itse suhtaudun pakkoliitoksiin hyvin kielteisesti, mutta haluan uskoa, että valtuutetut näkevät tilanteen tärkeyden ja ottavat tarvittavat askeleet vapaaehtoisesti rakenteiden kehittämiseksi. Tätä kehittämistä ei myöskään pidä altistaa puoluepoliittiselle valtapelille, mitä ilmassa valitettavasti jonkun verran on ollut. Nyt tulisi hyvässä yhteishengessä yli puoluerajojen lähteä viemään rohkeasti hanketta eteenpäin.

Rakenteiden ja hallinnon kehittäminen ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tulee kehittää myös palveluja ja niiden sisältöä. Paras-hanke ja uudistustyö tarjoaa nyt hyvän mahdollisuuden myös palveluiden painopisteen siirrolle ennalta ehkäisevään ja toimintakykyä ylläpitävään suuntaan.

Kunnissa vuoden budjettitarkastelulla ei riittävä painopisteen siirto ole ollut koskaan mahdollista, koska aina on ollut paljon tehtävää korjaavassa toiminnassa. Nyt, kun luodaan uusia rakenteita, tarjoaa tämä hyvän mahdollisuuden myös tälle palvelujen painopisteen käännölle. Myös valtionosuuksilla tulisi kuntia kannustaa tähän suuntaan.   Se  olisi  toden  totta  niin inhimillisen hyvinvoinnin  kuin  taloudenkin  kannalta  järkevää.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että valtio tarjoaa nyt myös porkkanarahoja näille uudistuksille. Nyt kunnista tulee vain löytyä vastuunottoa tulevien sukupolvien mahdollisuuksista ja rohkeutta lähteä liikkeelle. Ellei mitään tehdä, heikkenee kuntien tilanne koko ajan ja syömme pohjaa lastenlastemme palveluilta.

Esitetty uudistus joidenkin tehtävien siirrosta kunnilta valtion vastuulle on hyvä, kuten holhoustoimen, edunvalvonnan ja elatustuen. Hyvää on myös 20 000 asukkaan rajan asettaminen perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen palveluille. Nyt vain tulee toteuttaa uudistuksia, olla liikkeellä  paremman huomisen ja hyvinvoinnin puolesta.

Kuten täälläkin aiemmin on tullut jo esiin, olen iloinen Hämeenlinnan eilisestä ratkaisusta ottaa askeleet kohti suurkuntaa. Aivan kuten Jari Koskinen toi esiin, on myös Kalvolan kunnan liittyminen tähän Hämeenlinnan seudun suurkuntaan mahdollistettava löytämällä ratkaisuja joko lakia muuttamalla tai maanhankinnat mahdollistamalla, jotta tämä suurkuntaan liittyminen mahdollistuu, vaikka tämä rajanaapuruuden ehto ei voikaan täyttyä nyt, kun Hattulan kunta valitettavasti jäi hankkeen ulkopuolelle. Olen iloinen, että Hämeenlinnan seutu on esimerkillisesti liikkeellä Paras-hankkeen hengessä, ja toivon, että se innostaa myös muita alueita ottamaan nopeasti näitä välttämättömiä askeleita palveluiden turvaamiseksi.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Palvelu- ja kuntarakenneuudistus on edennyt puitelakiin, jota nyt ollaan käsittelemässä. Haluan tässä alkuun sanoa myös ministeri Manniselle kiitokset siitä, että kyllähän kaiken kaikkiaan tämän kokonaisuuden kuljettaminen siitä lähtökohdasta, mistä on lähdetty, tähän pisteeseen on ollut suuri prosessi, ja kiitokset siitä, että siinä kuitenkin on ollut niitä väliintuloja ja vaiheita, joissa kunnilta on kysytty ja kunnat ovat voineet olla mukana sanomassa, miten ne tämän asian näkevät, mihin suuntaan kuntia ja yhteistyötä tulee kehittää. Tämä prosessinomaisuus on ollut tässä kyllä myönteistä.

Tietenkin siinä, mikä kaiken kaikkiaan on lopputulos, on hyvinkin vielä kysymysmerkkejä, ja mitä se sitten itse kullekin kunnalle antaa. Kritiikkiä on, voi sanoa, ei pelkästään pienistä kunnista vaan myös suurista kunnista, ja sitä ihan oikeutetusti on varmasti hyvä analysoida, mitä se kritiikki kaiken kaikkiaan sisältää. Tampereen isosta kaupungista täällä ed. Reino Ojala jo mainitsikin sen kehitystyön, mitä siellä on seutukuntayhteistyönä tehty ja minkälaisia päätöksiä ja valintoja seutukuntajohtajasta jne. Kun erikokoisissa kunnissa on oltu erilaisissa vaiheissa ja tehty hyvinkin pitkälle meneviä kehityslinjauksia ja yhteistyökuvioita, niin silloin on tärkeää näitten yhteensovittaminen. Kaikki se työ, mitä jo aikaisemmin tähän saakka on tehty, minusta tulisi ottaa huomioon tätä puitelakia sovellettaessa, jotta kaikki se hyvä, mitä on seutukuntayhteistyössä ja muuten tehty, ei hukkaantuisi tässä.

Tietenkin kritiikkiä, mikä meidän ryhmäpuheessammekin tuli esiin täällä aikaisemmin, on se, että me emme puolueena olleet mukana tässä rakennetyöryhmässä niin, että olisimme myös sen kautta voineet sanoa omat kantamme ja linjauksemme. Tämä mielestäni oli todella puute. Toisaalta ihmettelen, miksi kaikki puolueet, jotka eduskunnassa ovat, eivät olisi voineet olla siinä mukana. Se olisi silloin ollut sitä täydellistä demokratiaa, mihin täällä on viitattu, että tämä on tehty demokraattisessa prosessissa. Nyt kuitenkin näemme, että ihan niin ei ole tapahtunut.

Arvoisa puhemies! Pirkanmaalla on esimerkkejä siitä, miten on kuntien kohdalla tapahtunut hyvää kehitystä yhteistyön suuntaan ja yhteenliittymiä, mutta on myös sitä, että on kuntia, jotka ovat jääneet vielä odottamaan seuraavaa vaihetta eli tämän puitelain valmistumista, ja erityisesti edessäni on tietoja ja kokemuksia käynneistä tällaisissa kunnissa. Esimerkiksi Kihniöstä on selkeästi todettu, että siellä on uudistusmieltä vahvasti ja löytyy erilaisia motivaatioita tehdä uusia ratkaisuja, mutta kuitenkin on lähdetty siitä, että tämä kaikki, mitä tähän saakka on ollut tiedossa, on ollut sellaista, että kaikkia ehtoja ei riittävästi ole ollut esillä.

Erityisesti eräs asia, jonka itsekin näen hyvinkin tärkeänä, on noussut esiin siitäkin kunnasta ja monesta muustakin ja täälläkin puheenvuoroissa, ja se on tämä, miten kaiken kaikkiaan niissä palveluissa, mitkä ovat kuntien vastuulla ja valtion vastuulla, voitaisiin selvittää vielä vahvemmin ja analysoida vielä vahvemmin tätä työnjakoa, mikä on valtion ja mikä on kuntien vastuulla kaiken kaikkiaan, jos ajatellaan peruspalveluja, erityispalveluja, erikoispalveluja. Olisi tästä lähdetty, kun tiedetään nämä ja myöskin paitsi nämä vastuut, vieläkin selkeämmin rahoitussuhde ja nämä talouden ehdot, koska tämän puitelain yhtenä lähtökohtana on, että luodaan rakenteita ja myös tämmöinen vankka taloudellinenkin rakenne. Mutta kaikesta siitä tiedosta, mitä nyt tähän mennessä on ollut, sitä aivan selkeätä kuvaa ei siinä ole ja kysymysmerkkejä on vielä tämänkin lain pykälien lukemisen jälkeen.

Niistä erityisesti nyt, jos ajatellaan vastuita, mihin suuntaan ollaan menossa, haluan nostaa tässä saman, mikä jo aikaisemmin on joiltain muiltakin tullut esiin, erityishuoltopiirit ja erikoissairaanhoitopiirit, miten näitten yhdistämisessä, jos erityishuoltopiirit, kehitysvammapiirit, tulevat erityissairaanhoitopiirien alle, käytännössä konkreettisesti turvataan, että kaikki se vahva osaaminen ja ne toiminnat, mitä siellä on vuosien ja vuosikymmenien aikana kehitetty tehden juuri hyvinkin laadukasta työtä hyvinkin vaikeissa erityisvammakysymyksissä, ei häviä tämmöisen suuren yleisen piirin toiminnan alle.

Tällaisia kysymyksiä haluan tässä nostaa ja toivon, että tämä erityisesti tulee meillä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keskustelun alle ja voimme ottaa siihen vahvasti kantaa.

Vielä puutun tähän esimerkkiin. Kun olen seurannut kuntana tätä Kihniötä, niin iloitsin siitä asenteesta, mikä on tällaisessa kunnassa, joka on pieni, ei kylläkään talousahdinkokunta, velkaa on, mutta kunta on sellainen, että siellä kaikki vanhukset hoidetaan, jonoja ei ole. Totta kai on kyse elinkeinorakenteesta ja yritysmaailmasta, mitä sellaisessa kunnassa on, ja näinhän kaiken kaikkiaan tätä palvelu- ja kuntarakenneuudistusta tehtäessä siinä, miten se jatkossa onnistuu, tietenkin on kysymys myös siitä koko elinkeinorakenteesta, mitä on sillä yhdistyneen kunnan alueella tai sitten niissä kunnissa, jotka jäävät ulkopuolelle yhdistymisen.

Kyllä todella merkittävää on se, mikä kaiken kaikkiaan on verotulojen osuus ja elinkeinorakenne, mikä siellä on, mutta myöskin koko se kunta kuntayhteisönä, ja haluan tässä nostaa sen, että toivoisin, että kun nyt tämmöistä kunta- ja palvelurakenneuudistusta viedään eteenpäin, jossa on sisäänrakennettu ikään kuin keskittyminen tai suurempien kokonaisuuksien muodostuminen, suurempien kuntien muodostuminen, ehkä suurempien palvelurakenteittenkin muodostuminen ja keskittäminen osin, vaikka ei varmasti kaiken kaikkiaan se ole siinä idea, niin siinä samalla säilytetään, että kuntalaiset kokevat sen, että se palvelu, mitä kunta tarjoaa, se uudistunut kunta tarjoaa, on juuri heitä tarpeeksi lähellä, helposti saatavilla ja todella kattavaa ajatellen itse kunkin kuntalaisen näkökulmasta, niin että he kokevat, että heidän palvelunsa eivät etäänny ja että he saavat riittävästi palveluita eikä ole aina semmoista tunnetta, että se on hyvinkin vaikean kulun ja ehkä vieraitten palvelurakenteitten kautta etsittävä se oma palvelu. Ymmärrän, että esimerkiksi näissä kunnissa, joissa palvelusta on saatu hyviä palautteita, on nimenomaan palvelun laatu ja tunnettavuus kuntalaiselle ollut yksi tekijä, kun on pystytty yksilöllistä ja hyvää hoivaa antamaan.

Arvoisa puhemies! Kun lain 1 §:ssä on tämä lain tarkoitus, täällä on todella hyvin nostettu, että "tarkoituksena on parantaa tuottavuutta ja hillitä kuntien menojen kasvua sekä luoda edellytyksiä kuntien järjestämien palveluiden ohjauksen kehittämiselle". Tämä varmasti on tämmöisenä yleisenä asiana, periaatteena, hyvä, mutta enemmän näen, että pitäisi korostaa sitä kysymystä, mikä on myös tähän lakiin kylläkin kirjattu, miten tämä toteutuu, koska nyt ei ole kysymys kattavan subjektiivisten oikeuksien järjestelmän luomisesta. Peräänkuuluttaisin ennen kaikkea ei tätä taloudellisuutta ja tuottavuutta vaan laadun säilymistä, että saatavuus ja laatu olisivat oikeassa suhteessa siihen kaikkeen, mitä itse kukin kuntalainen tarvitsee. Sitä toivoisin, että tässä jatkossa, kun puhutaan palvelu- ja kuntarakenneuudistuksesta, puhutaan nimenomaan laadun varmistamisesta.


Toimi Kankaanniemi (kd):

Arvoisa herra puhemies! Kysymys siitä, miksi tähän tilanteeseen on tultu, on mielenkiintoinen, miksi ollaan tekemässä tällaista kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Perussyy on ehkä siinä, että suomalainen väestökehitys on erittäin huono. Meillä on viimeisen 30 vuoden aikana syntyvyys ollut erittäin alhainen, ja se on johtanut siihen, että nyt jo väestö ikääntyy voimakkaasti, lapsia meillä on aivan liian vähän ja jatkossa myös työikäisiä on aivan liian vähän. Tämä luo suuria ongelmia koko kansantalouteen ja myös työvoimakysymyksenä.

Toinen tekijä on aluepolitiikka. Suomessa harjoitettiin 1960-luvulta lähtien aina EU-jäsenyyden alkuun asti, ehkä nyt ei kaikkina aikoina, mutta kuitenkin pääsääntöisesti, aika viisasta ja melko tuloksellistakin aluepolitiikkaa. EU-jäsenyyden aikana se on ollut tällaista satunnaisten, vähän epämääräisten ja aika tehottomienkin projektien aikaa, joka ei ole luonut pysyviä työpaikkoja niille alueille, joissa työstä on ollut erityisen suuri puute. Nyt aivan viime aikoina tämän hallituksen aikana tilanne on kärjistynyt, ja edessä on tietysti uusi EU:n ohjelmakausi, joka merkitsee sitä, että maaseutu autioituu eli nuoret, työikäiset, muuttavat maaseudulta kasvukeskuksiin ja paljolti tänne ihan etelään. Tällainen lähes hallitsematon väestön muuttoliike on käynnissä. Suuri osa työkykyisistä muuttaa pois maaseudulta ja maakunnista ruuhkautuviin keskuksiin. Tämä luo sellaisen tilanteen molemmissa päissä, niin luovuttavilla alueilla kuin saavilla alueilla, että ongelmat kärjistyvät ja tarvitaan uusia toimenpiteitä näiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Kolmas tekijä on kuntien perusongelma eli kuntatalouden rahoituspohjan heikkous, epävarmuus ja lyhytjänteisyys. Voikin todeta, että ellei kuntien perusongelmaa, rahoituksen pohjan turvaamista, hoideta kuntoon, niin peruspalvelut jatkavat heikkenemistään laajoilla alueilla ja uhkaavat jopa romahtaa monilla seuduilla. Tilanne on tältä osin hyvin huolestuttava. Edellinen, Lipposen hallitus leikkasi vuosituhannen vaihteen aikoihin lyhytnäköisesti kuntien yhteisöverotuloja ja valtionosuuksia erittäin tuntuvasti. Vanhasen hallitus ei ole korjannut näitä pohjiin tehtyjä heikennyksiä, vaan päinvastoin on jatkanut muun muassa valtionosuuksien indeksitarkistusten leikkauksia joka vuosi ja vielä edelleen ensi vuonna. Tästä on syntynyt tällainen kumuloitunut valtionosuusvaje samanaikaisesti, kun yhteisöveron tuotto on pysynyt liian alhaisena ja toisaalta heikompien kuntien tuloveropohja on ollut liian heikko ja heikkenemään päin. Verotulotasaus on sitä korjannut, mutta senkin tie alkaa olla, näyttää siltä, kuljettu lähes loppuun. Samanaikaisesti kunnille on vielä annettu uusia tehtäviä ilman täyttä rahoitusta.

Nämä ovat ehkä ne pääasialliset lähtökohdat, jotka ovat johtaneet siihen, että tällä hetkellä kuntien talous- ja tulevaisuudennäkymät ovat lähes katastrofaaliset koko maassa. Vanhasen hallitus havaitsi tilanteen puolitoista vuotta sitten keväällä 2005, kun se laati menokehyksiä tuleville vuosille. Hallitusohjelmaa laadittaessa tätä tilannetta ei vielä huomattu, mutta keväällä 2005 näin tapahtui. Oli tietysti ihan hyvä, että se havaittiin edes silloin. Hallitus ansaitsee kiitoksen myös siitä, että hallitusohjelmasta huolimatta, sen puutteista huolimatta, lähdettiin tähän uudistukseen. Mutta siitä lähtien sitten onkin kuljettu kahta eri rataa, raidetta. Sosialidemokraatit ovat ajaneet voimakkaasti kuntauudistusta ja keskusta palvelurakenneuudistusta. Niitä on nyt yritetty sitten epätoivoisesti kytkeä toisiinsa, ja tuloksena on sitten tällainen aikamoinen sekamelska, josta ei hyvällä tahdollakaan kunnolla pysty selvää ottamaan, eli siitä, mihin ollaan pyrkimässä, ollaanko pyrkimässä palvelujen turvaamiseen vai kuntarakenteen radikaaliin uudistamiseen. Hallituksen esityksen perusteluista löytyvät molemmat sulassa sekamelskassa.

Tämä on nyt meidän käsissämme täällä, ja toivoisi tietysti, että eduskunta pystyisi tällä valitettavan nopealla aikataululla käymään asiasta perusteellisen keskustelun ja käsittelyn valiokunnissa ja sitten tekemään viisaat ratkaisut esityksen pohjalta. Nämä suuret maakunnalliset kansankokoukset, joita vuosi sitten pidettiin, eivät korvanneet sitä, että suunnittelu on tehty nopeasti ja hätiköidysti.

Tässä tilanteessa nyt ollaan, ja sinänsä on hyvä, että asiaa viedään eteenpäin, mutta tämä tilanne kyllä aiheuttaa erityisesti maaseutualueilla tavattoman suurta pelkoa, ahdistusta ja hätää, mihin ollaan menossa, mitä on tapahtumassa hyvin nopealla aikavälillä tämän lakipaketin pohjalta. Vastauksia  täältä  ei  valitettavasti juurikaan löydy.

Herra puhemies! Tämän lain yhteydessä on syytä todeta, että kun erityisesti maaseudun ongelmista huolta pitäisi jonkun kantaa ja hallitus ei sitä kovinkaan paljon tee, niin maaseudun näkymät ovat huonot. Eduskunta käsittelee parhaillaan ainakin kolmea hallituksen lakiesitystä, joilla kihlakuntien palveluja ajetaan siihen malliin, että ne etääntyvät maaseudusta, maakunnissa keskittyvät voimakkaasti.

Mainitsin jo tuon aluepolitiikan, joka on nyt EU-ohjelmakauden muuttuessa lähes tuuliajolla ja jonka tulevaisuuden näkymät ovat hyvin epävarmat, ja sitten koko hallituksen maaseutupolitiikka on aika lailla hakusalla, esimerkkeinä semmoiset asiat kuin että perustienpidon rahoitus on romahtanut, maatalouden näkymät ovat huonot jne. Tähän ratkaisuksi hallitus vielä tarjoaa muuttoavustusta niillekin, jotka ovat vielä maaseudulla asumassa, että hekin lähtisivät pois ja muuttaisivat ruuhkakeskuksiin. Näitä ruuhkakeskuksia sitten on nimetty tähän lakiesitykseen 16 + 1, ja niitä sitten pakkoyhteistyöllä yritetään viedä eteenpäin 7 §:n mukaan. Sosialidemokraatit saivat pitkän kuntalistan, keskusta halusi lyhyen. Demarit voittivat. Keskusta halusi maakuntaliittojen asemaa tähän vetovastuuseen, mutta demarit voittivat ja keskuskaupunkivetoisuus toteutuu. Lakiesityksen 9 §:n mukaiset pakkoliitokset ovat tulossa vuonna 2009. Niihin on yksiselitteinen tie tässä avattu. Sitten nämä johtajien työpaikat 13 §:ssä ovat käsittämätön kohta tässä esityksessä.

Herra puhemies! Esimerkiksi Keski-Suomessa Konginkangas ja Koskenpää aikanaan liitettiin naapurikuntiin, ja ne ovat täysin ajautuneet alas kaikista palveluista. Tällä mallilla, jos nyt sitten ajetaan voimakkaasti sosialidemokraattien mallin mukaisesti, meille tulee näitä reuna-alueita entistä enemmän ja ihmisten eriarvoisuus kasvaa. Demokratia ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, ja ennen kaikkea ne palvelut, jotka ovat ihmisille tärkeitä — ja tämän uudistuksen keskeisimmän asian pitäisi olla palvelujen turvaaminen — heikkenevät tuhansilta ihmisiltä seutukunnilla niiden reuna-alueilla. Näihin kysymyksiin pitää löytyä vastauksia, ja tältä pohjalta pitää palvelulähtöisesti hallintoakin kehittää.


Kari Kärkkäinen (kd):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti palaan päivälliseen keskusteluun. Ministeri Manninen taisi ehtiä livahtaa. Hänelle olisi ollut kysymys, joka jäi päivällä esittämättä.

Mielestäni yksi parhaista asioista puitelaissa on, että siinä pääsääntöisesti kuntien uusina rajoina nähdään nimenomaan työssäkäyntialueet, jotka voivat ylittää nykyiset seutukunta- ja maakuntarajat. Halusin kysyä ministeriltä, tuliko keskisuurista kunnista viestejä tai toiveita, että myös niiden työssäkäyntialueiden määrittelemiseksi olisi laadittu tämmöinen samanlainen ohjaava lista kuin keskuskuntien osalta. Näen vaarana, että ilman etupainotteista ohjausta syntyy epätarkoituksenmukaisia yhteistoiminta-alueita, jotka eivät sittenkään ole edes työssäkäyntialuepohjaisia. Näitä on nyt muutamia esimerkkejä tullut Suomesta.

Otan yhden esimerkin omalta alueeltani, jossa on kolme keskustajohtoista kuntaa, Joroinen, Juva ja Rantasalmi. Ne ovat nyt muodostaneet yhteistoiminta-alueen. Sitten on Varkaus, joka on sosialidemokraattien johdossa. Käytännössä nämä neljä kuntaa, vaikka ovat luonnollinen työssäkäyntialue, eivät ole pystyneet rakentamaan yhteistoiminta-aluetta. Tässä on minun mielestäni yksi epäkohta, joka tässä esityksessä on. Ilman vahvempaa etupainotteista ohjausta en usko, että meidän alueella päästään nauttimaan porkkanarahoista, vaikka tuo Joroinen—Juva—Rantasalmi-yhteistoiminta-alue ei tule kattamaan edes tuota 20 000 asukkaan minimitavoitetta. Tältä osin laki on puutteellinen. Odottaminen kesäkuun 2007 loppuun saakka, jolloin kaikkien kuntien tulisi laatia tuo toimeenpanosuunnitelma yhteistoiminnasta lähikuntien kanssa, mielestäni on liian hiljaista etenemistä.


Virpa Puisto (sd):

Arvoisa puhemies! Vanha sanonta on, että kun rapataan, niin roiskuu, ja niin varmasti tulee tapahtumaan, kun tehdään suurta kuntarakenneuudistusta. Olen iloinen siitä, että ministeri Manninen on reippaasti vienyt tätä asiaa eteenpäin, voi sanoa myös sitkeästi, ja toivon, että tämän hankkeen kokonaislopputuloksena olisi se, että tässä salissa, tässä talossa, päätetyt lait tulisivat todeksi kansalaisille, mikä tarkoittaa sitä, että muuttuisi maan tapa siitä, että täällä laaditut lait tulkitaan ohjastaviksi ohjeiksi, puitelaeiksi, eri kunnissa ja poliittisten voimasuhteiden, taloudellisten voimavarojen mukaisesti niitä sitten alueellisesti tulkitaan. Toivon, että lait tulevat vahvemmiksi, kun kunnat ovat suurempia. Sitä en usko, että varallisuus välittömästi lisääntyisi, ja tämän lain mukaiset velvoitteet keskustella ympäristökuntien kanssa ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi hyvin velkainen Turku ei ole kovin toivottu morsian, ja tulee olemaan vaikeuksia ympäristökuntien kanssa keskustelussa siinä, miten löydämme yhteisen sävelen.

Kun tehdään suuria muutoksia, niin pienet asiat ovat vaarassa jäädä jalkoihin, ja ne pitäisi eriyttää täältä odottamaan sivuun, että tilanne rauhoittuu. Ensimmäinen on ammattikoulut, joiden kohdalla 50 000 asukkaan raja on joillekin paikkakunnille liian suuri, kuten olemme tänään puheenvuoroissa kuulleet. Omalta alueeltani suren rakennemuutoksesta toipuvan Uudenkaupungin aluetta. Sillä alueella oleva ammattikoulutus jouduttaisiin lopettamaan, ja on epätodennäköistä, että muualle kouluun lähtevät palaisivat takaisin Uuteenkaupunkiin, jossa kuitenkin toivotaan ja tarvitaan uutta nuorta ammattitaitoista työvoimaa.

Suurin huoleni on kuitenkin muutoksen aikana tapahtuva hankintalain voimaantulo, jonka aikana kaikki, erityisesti sosiaalialan, palvelut kilpailutetaan. Samanaikaisesti järjestöjen toimintoja lakkautetaan, koska Raha-automaatin tukea ei voi palveluihin antaa, ettei kilpailu vääristy. Suren ja pelkään niitä alueita, joilla ei ole yrittäjiä korvaamassa järjestöjen toimintaa, eikä kunnilla ole lakisääteistä velvoitetta, ja ennen kaikkea sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista saattaa tässä rytäkässä kadota.

Arvoisa puhemies! En voi lakata ihmettelemästä sitä, miksi tähän suureen kokonaisuuteen on vielä liitetty erikoissairaanhoitopiirin ja kehitysvammaisia hoitavan erityishuoltopiirin yhdistäminen. En löydä siihen mitään selitystä. Meiltä puuttuu laki, joka yhdistäisi kehitysvammahuollon ja vammaispalvelulain. Toivon, ettei sitä enää tähän budjettiruuhkaan tuodakaan. Kehitysvammaisten tilanne on ollut jo viimeisten vuosien aikana suuressa muutoksessa niin sanotun ideologisen, asenteellisen muutoksen osalta. Suuret laitokset on purettu, kehitysvammaiset on sijoitettu lähelle kotiaan. He saavat lähinnä avopalveluina ja tukipalveluina lähipalvelut. Mutta meillä on joukko kehitysvammaisia, joilla on monta diagnoosia ja jotka tarvitsevat vaativaa hoitoa, erityisosaamista. Näen suurena vaarana, että tässä suuressa rytäkässä kahden suuren hoitopiirin yhdistäminen jättää kehitysvammaiset ja heidän omaisensa jalkoihin.

On myös syytä ihmetellä, miten kehitysvammahuolto yhdistetään erikoissairaanhoitoon. Milloin kehitysvammasta on tullut sairaus, jota hoidetaan erikoissairaanhoitona? Kehitysvamma on vamma, johon tarvitaan sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen toimeentulotuen palveluja, kuntoutusta, koulutusta jne.

Olen tuonut tämän huolen jo aiemmin esiin ja olen kuunnellut tänään, että sen on tuonut useampi muukin kansanedustaja. En halua, että tapahtuu vastaavaa virhettä, joka tapahtui valtionosuusuudistuksen muuttamisen yhteydessä, jossa tasausrahasto purettiin lastensuojelun osalta, että nyt suuren muutoksen liki liepeenä tehdään suuri virhe kehitysvammapuolelle.

Arvoisa puhemies! Tulen tekemään tarvittaessa, jos tämä tilanne siltä lähipäivinä näyttää, rinnakkaislakialoitteen 6 §:n 1 momenttiin, jotta kehitysvammaisten erityishuolto-osuus poistetaan tästä pykälästä. Näin meneteltiin, kun tehtiin erikoissairaanhoitolaki, jolloin käytiin kova keskustelu tässä talossa siitä, pitääkö ­mielenterveyslaki yhdistää samanaikaisesti. Saimme silloin eriytettyä sen, ja se on osoittautunut  oikeaksi.  Ensin  kovassa  rouhinnassa erikoissairaanhoito haki paikkansa, ja sitten muutama vuosi myöhemmin rauhoittuneempaan ­tilanteeseen oli helpompi yhdistää mielen­terveyslaki. Näin tulee toimia myös kehitysvammalain osalta, kun yhdistetään sitä vammais­palvelulakiin ja erikoissairaanhoitoon tai mahdollisesti johonkin muuhun.


Esko-Juhani Tennilä (vas):

Herra puhemies! Valtion ja kunnan yhteiselämää voi kuvailla siten, että tässä pariskunnassa valtio edustaa enemmänkin tylyn sorttista kurinpitäjää poliiseineen ja armeijoineen, kun taas kunta äitiä, joka hoitaa ja hoivaa. Valitettavasti rahakukkaro on valtio-herran taskussa. Suomen valtiosta on tullut äveriäs, mutta mitä se tekeekään: jakaa isoja verohelpotuksia isotuloisille maksaen samalla kovalla vauhdilla pois velkojaan. Samaan aikaan useimmat kunnat kipristelevät tosi pahoissa talousvaikeuksissa palvelujaan pakon edessä heikentäen ja samalla kuitenkin yhä pahemmin velkaantuen. Tätä kuntatilannetta ei tule muuttamaan miksikään suurella paatoksella saarnattava isouden ideologia.

Lapissa isojen kuntien sarjaan kuuluva Kemin kaupunki on hirmuisessa talouskriisissä, eikä kuntaministeri Hannes Mannisen kotikunnassa Torniossakaan ole juurikaan sen helpompaa löytää rahoja kunnon peruspalvelujen tuottamiseen. Rovaniemien osalta yhdistäminenkään ei tuonut ratkaisua tuskalliseen taloustilanteeseen. Rahojen puutetta tuskaillaan edelleenkin entiseen tapaan. Kunnallisten palveluiden turvaamiseen tarvittaisiin Rovaniemellä yksin terveys- ja vanhuspalveluihin useita kymmeniä hoitajia heti lisää, mutta rahaa ei ole. Niinpä Kemissä, Torniossa ja Rovaniemellä on edessä vain joko palveluiden heikentyvä taso, kunnallisen veroprosentin raju nosto tai kuntien valtionapujen lisääminen. Tilanne ei tietenkään ole sen häävimpi Lapin pienissäkään kunnissa, mutta mitä muuta niiden yhteenpanemisesta seuraisi kuin palvelujen keskittäminen? Ei mitään muuta. Pidemmän päälle ainoan kestävän ratkaisun tuokin vain kuntien valtionapujen tuntuva lisääminen, vaikka omalta osaltani olen myös sitä mieltä, että kuntaveroa pitää nostaa mieluummin kuin suostua siihen, että palvelujen taso laskee.

Valtion kunnille antaman rahan todella merkittävästä lisäämisestä eli perusasiasta kuntakriisin osalta ei nyt juurikaan kuitenkaan puhuta. Se sopii hyvin varmaankin näin vaalien alla hallituspuolueille, mutta peruskysymyksen sivuuttaminen ei tuskaista kuntataloustilannetta miksikään muuta. Jossakin vaiheessa todellisiin toimiin on vain ryhdyttävä, tai pitkällisillä ponnistuksilla aikaansaatu hyvinvointi-Suomi rapautuu palvelukulmaltaankin tuloerojen jyrkän kasvun rapauttaessa sitä toisesta laidastaan.

Vasemmistoliitto esittää valtion rahaa kunnille lisättäväksi heti, sillä niin kuin sanottu palvelujen osalta kyse on arkikansalle äärimmäisen tärkeistä asioista. Pitää todellakin löytää rahaa, jotta peruspalvelut voidaan turvata kunnollisina kaikille tässä maassa ja jokaisessa sen kolkassa.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa puhemies! Tässä on mielenkiintoinen hallituksen esitys ja prosessi, hallituksen esitys 155, puitelaki kunta- ja palvelurakenneuudistukseksi. Se on lopputuloltaan hybridityyppinen, siinä on kahta laatua. Tietysti on syytä toivoa, että ne sopivat hyvin yhteen niin, etteivät sekoitu toisiinsa toisiaan heikentäen. Eli palveluja pitäisi tietysti kehittää koko maassa, olemme kaikki tietoisia tästä tilanteesta, toisaalta kuntajakoa myös pitää kehittää.

Mutta aivan niin kun ed. Tennilä totesi, lähtökohta on se, että se tarvitsee resursseja, rahaa. Olemme vasta nyt pääsemässä sille tasolle valtion vastuun osalta, mikä oli ennen lamaa. Olemme vasemmistoliitossa laskeneet, että valtakunnan tasolla terveyden- ja vanhustenhoidosta puuttuu vuositasolla 57 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa, ja se on budjettikysymys. Kuntarahoitusta on siis saatava enemmän, jotta tämä prosessi, joka nyt etenee hallituksen esityksenä, todella johtaisi parempiin palveluihin. Ei paljon hyödytä, jos kaksi köyhää liittyy yhteen.

Samalla on tietysti myös huomioitava se, että lisääntyvä valtion tuki vaatii entistä useammin korvamerkinnän arviointia, onko kuitenkin osoitettava, mihin ne rahat, mitkä valtio osoittaa, todella pitää selkeästi käyttää. Meillä on ollut tästä positiivinen kokemus muun muassa lasten- ja nuortenpsykiatrian rahoituksen yhteydessä, ja nyt toisaalta tiedämme, että monet kunnat käyttävät rahaa asioihin ja kohteisiin, investointeihin, joidenka tarkoitusta taas tavallinen kuntalainen ei kuntapäättäjien ja johtavien virkamiesten kanssa jaa. Eli tehdään monumentteja, investointeja, jotka eivät välittömästi hyödytä kuntalaisia, mutta samaan aikaan heikennetään palveluja.

Tämän hallituksen esityksen yksityiskohtana on tietysti kuntaluettelo. Kymenlaakson osalta mielestäni hallituksen esitys on järkevä ja tasapainoinen. Siinä todetaan, että Kotka on kaupunkiseutu, joka on yhdessä Haminan, Pyhtään ja Ruotsinpyhtään kanssa suunnitteluvelvollinen. Kymenlaaksossa todetaan myös olevan kaksi maakuntakeskusta. Näin ollen se maantieteellinen harhailu, onko Kymenlaakson maakuntakeskus Kouvola vai Kotka, on päättymässä ja todetaan, että poikkeuksellisesti maakunnassa on kaksi keskusta. Tässä tietysti on sellaisen kaupungin kuin Kotkan hyvä olla viisas. Ei suurella ole varaa olla tahditon. Näin ollen pakkoliitoksiin todellakaan Kymenlaaksossa ei ole aihetta.

Valitettavasti siis laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ei pelasta kuntien palveluja. Ne pelastaa ainoastaan valtiovallan vastuuntunto ja riittävä valtion rahoitus. Puitelaki ei saa myöskään olla tekosyy eikä takaportti yksityistämiselle. Yksityinen sektori ja kolmas sektori ovat aivan luonnollisia kumppaneja palvelujen tuottamisessa, mutta pääpaino aivan selkeästi sekä osaamisen että objektiivisten olosuhteiden näkökulmasta on kuntien omilla palveluilla. Tällä hetkellä kuntien palveluja toisaalta heikennetään niin pitkälle, että luodaan yleinen mielipide, joka ikään kuin toteaisi, että no hyvä on, nämä ovat niin huonossa kunnossa, etsitään yksityiseltä puolelta sitten ratkaisu. Tämä on turha harhatie.

Meillä on erittäin vahva julkisten palveluiden pohja, hyvin koulutettu henkilökunta. Sille pitää antaa vain mahdollisuudet toimia. Tällä hetkellä henkilökunta kärsii stressistä, työn usein epätarkoituksenmukaisesta järjestämisestä, työpaineista, huonosta työilmapiiristä ja ennen muuta huonosta palkkauksesta. Nämä ovat pohjakysymyksiä, mitkä tässä yhteiskunnassa pitää ratkaista ja nimenomaan julkisen sektorin alueella, koska yksityinen sektori pystyy aina kilpailemaan niin, että se tarjoaa hivenen paremmat työskentelyolosuhteet, hivenen paremman palkkauksen. Mutta tämä varsinainen volyymi ja vastuutehtävät ovat julkisella sektorilla: synnytykset, päivystykset, ensiapu, jatkohoito, komplikaatioitten hoito, vaikeat leikkaukset, tehohoito jne.

Haluan vielä muutaman sanan sanoa kuntakoosta. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa sellaiset kunnat kuin Ruokolahti, Taipalsaari, Parikkala ja Savitaipale sekä Kymenlaaksossa Iitti ja Jaala ovat hoitaneet hyvin perusterveydenhoidon ja myöskin sellaisen osan kuin pitkäaikaisen vuodehoidon,  joka  on toteutettu terveyskeskuksen vuodeosastolla.  Kaupungit  Imatra,  Kotka, Kuusankoski, Lappeenranta ovat olleet paljon suuremmissa ongelmissa. Näin ollen tämä kuntakoko ei ole suinkaan sellainen tekijä, että pienissä kunnissa olisi erityisesti vaikeuksia tai pienimmissä kunnissa. Niissä saattaa esimerkiksi terveydenhoidon perusturva myös hammashoidon osalta olla parempi kuin näissä isommissa kaupunkikunnissa. Näin ollen tämä suuruuden mytologia ei suinkaan aina oikein avaudu. Se jää usein haaveeksi. Sitten ne oikein suuret yksiköt niin kuin Hus, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, ovat jälleen ongelmien varsin suuri kattila, jossa kiehuu monenlaista vaikeutta sulassa sovussa.

Mutta, puhemies, silloin kun lopetetaan neuvoloita, niin kuin valitettavasti omassa kotikaupungissani, jossa lopetetaan ennaltaehkäisyä, heikennetään kouluterveydenhoitoa tai ei välitetä siitä ja jossa hoitohenkilökunta esimerkiksi keskussairaalan päivystyspoliklinikalla työskentelee aivan liian pienellä työntekijämäärällä, niin ei ole odotettavissa hyvää, ei tällä hetkellä, ei nimenomaan muutaman vuosikymmenen kuluttua, jolloinka nämä tämän päivän virheet tulevat laskuun. Lyhytnäköinen säästäminen johtaa paljon suurempiin menoihin muutaman vuoden kuluttua.


Jari Leppä (kesk):

Herra puhemies! On hyvä, että tämä kunta- ja palvelurakennehanke on nyt lakiesityksen muodossa täällä eduskunnassa. Kunnat saavat siitä nyt selkänojan jatkaa palvelutuotannon uudistamista, uusien toimintatapojen käyttöönottoa, yhteistyön syventämistä ja myös tehdä kuntaliitoksia, kun sille on selvää tarvetta ja alueella halua. Tärkeätähän tietenkin on myös jatkossa se, että korkeatasoisten, riittävän lähellä olevien ja kustannustehokkaiden palveluiden tuottaminen ja saatavuus kuntalaisille turvataan.

Herra puhemies! Eräs asia, josta kunnat ovat pitäneet huolta, joka ei liity varsinaisesti ja suoraan kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, on elinvoiman säilyttäminen. Kunta on ollut se taho, joka on pystynyt elinvoiman säilyttämään kaikkialla Suomessa, jokaisessa kolkassa, ja näin täytyy olla myöskin jatkossa. Siksi myös maaseutuvaltaiset alueet tarvitsevat riittävää elinvoimaa kehittyäkseen ja säilyttääkseen palvelunsa. Tätä ei saa vaarantaa tällä hankkeella, mutta sitä pitää myös järkevöittää nykyisestään.


Rauno Kettunen (kesk):

Arvoisa puhemies! Kuuntelin tuossa äsken ed. Tiusasen puheenvuoroa ja kiinnitin huomiota, että hän otti kantaa, että tulevina vuosina ei ole odotettavissa juuri mitään hyvää. Ilmeisesti hän viittasi, ettei tämä puitelaki nyt mitään merkittävää hyvää tuo. On kuitenkin todettava, että tämän vaalikauden ehkä vaikein poliittinen asia, tämä kunta- ja palvelurakenneuudistus, todellakin saatiin eduskunnan käsittelyyn. Ministeri Manninen aiemmin päivällä puheessaan kovasti hyvillä mielin suorastaan kehui, kuinka miellyttävää on tuoda tämä uudistus tänne eduskunnan käsittelyyn, että vaikka vääntö asiasta oli kova ja varmasti erilaisia mielipiteitä oli, niin kuitenkin meidän on oltava tyytyväisiä tähän sopuun. Tämän uudistuksen tavoitteilla on laaja poliittinen yhteisymmärrys, vaikka varmastikin näistä keinoista on paljon erilaisia mielipiteitä. Kukaan ei voi kiistää, etteikö tällä uudistuksella nyt pyrittäisi ja pystyttäisikin turvaamaan laadukkaat palvelut koko maassa kattavasti ja taloudellisesti.

Mielenkiintoista oli myös se, kuinka valtiovarainministeri Heinäluoma hallituskumppaniaan keskustaa kehui ja osaltaan hehkutti, että kyseessä on todellakin kuntahistorian suurin uudistus. Ed. Lepän puhe oli tässä myös aika lailla selkeästi eteenpäin katsova ja mahdollistava.


Kari Kärkkäinen (kd):

Arvoisa puhemies! En malta olla kommentoimatta tuota. Minusta eduskunnalla oli mahdollisuus käsitellä kaikkien aikojen suurimmaksi kuntauudistukseksi alun perin aiottua kunta- ja palvelurakenneuudistusta, mutta kyllä tosiasia on kuitenkin se, että tämä prosessi jää seuraavan hallituksen hoidettavaksi hyvin pitkälti.


Rauno Kettunen (kesk):

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan tulevaisuudessa perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvän sosiaalitoimen tehtävien järjestämisalueella on oltava vähintään 20 000 asukkaan väestöpohja, ja tässä on nyt vapaus kuntapäättäjillä sen oman alueensa olot tuntien hakea alueelle parhaiten sopivat ratkaisut. Siinä mielessä ed. Kärkkäinen voi epäilyssään olla oikeassa, jos niin kävisi, etteivät kuntapäättäjät oikeasti tarttuisi asiaan ja vakavalla mielellä hakisi ratkaisuja näihin haasteisiin, mitä tulevina vuosina on. Tämä puitelaki on nimenomaan mahdollistava. Se ei suoranaisesti pakota, ei määrää, minkä tyyppisiin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, vaan se velvoittaa ja antaa erittäin hyviä porkkanoita toisaalta sekä tähän yhteistyöhön että porkkanoita myös tähän kuntarakenteenkin muuttamiseen. Tässä on nyt erittäin vastuullisessa asemassa kuntapäättäjät, ja luulen, että tämä ed. Kärkkäisen esittämä huoli ja näkemys on kyllä aiheeton. Toivon vakavasti niin.


Jari Leppä (kesk):

Arvoisa puhemies! Kyllähän se on myönnettävä, ed. Kärkkäinen, että Matti Vanhasen hallitus erittäin vahvasti ja rohkeasti otti ulkopuolelta hallitusohjelman tällaisen kuntauudistuksen tehdäkseen, jonka sitten ministeri Manninen käytännön tasolla satamaan sai vielä laajan poliittisen yhteisymmärryksen saattelemana. Kyllähän tämä on historiallinen päätös ilman muuta.

Mutta totta kai on selvää, että tässähän on kysymys uudistuksesta, jonka täytyy mennäkin monen monen eri vaalikauden yli, jotta ollaan sitten lopullisessa päämäärässä. Se on ihan selvä. Ei tällaista uudistusta, mammuttimaista kuntauudistusta, pystytäkään toteuttamaan yhden vaalikauden aikana. Se on aivan selvä asia. Siksihän tässä on lähdetty tämmöisen ylivaalikautisen ohjelman myötä, jotta myös kunnat saisivat aikaa sopeutua siihen mahdollistavaan malliin, jonka hallitus viisaasti valitsi.


Rauno Kettunen (kesk):

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Leppä sanoi, niin tässä on pitempijaksoisesta prosessista kyse, ja on myönnettävä, että yksi malli ei kuntauudistuksessa vaan toimi koko maassa. Senhän näkee, kun katsoo karttaa ja kuntarajoja. Jos vertaa Varsinais-Suomea ja sitten omaa kotimaakuntaa Pohjois-Savoa, niin kyllä huomaa, että etenkin siellä Koillis-Savossa kuntien väliset etäisyydet ja kuntakeskusten väliset etäisyydet ovat yksinkertaisesti liian pitkät, että ne palvelut keskitettäisiin johonkin kuntaan ja pitäisi kaikkien hakea palvelut tietystä pisteestä. Jossain se taas onnistuu, kun kuntakeskukset on lähellä ja pinta-alat pieniä. Palvelutaso todella kärsisi syrjäisimmillä seuduilla, jos mentäisiin liian suuriin kuntayksiköihin tai vain muutamaan suurkuntaan maakunnan alueella. Edelleen painotan, että tämä on mahdollistava laki.


Kari Kärkkäinen (kd):

Arvoisa puhemies! Tämä on todellakin mahdollistava laki, mutta nimenomaan puutuin tuossa aiemmin siihen, että on pelkona, että tässä syntyy epätarkoituksenmukaisia yhteistoiminta-alueita. Näistä on jo esimerkkejä useilta Suomen alueilta. Nimenomaan näen haastavana sen, että varsinkaan keskustavetoiset kunnat eivät ole pystyneet tekemään yhteistoimintapäätöksiä riittävästi kuntatasolta.

Porkkanarahoista puheen ollen mainitsen vielä sen, että mielestäni todellista porkkanaa tässä uudistuksessa ei tullut siltä osin, että hallituksen esityksen tavoitteena ei kuntarakenteen vahvistamisen ohella ole parantaa kuntien taloudellista asemaa. Tämä olisi ollut merkittävä porkkana, että olisi esimerkiksi kristillisdemokraattien esittämät indeksikorotukset 2000-luvulta palautettu kunnille sen jälkeen, kun uusi kuntarakenne on saatu.

Pyydän, että seuraavat puheenvuoron käyttäjät pitävät puheensa puhujakorokkeelta.


Rauno Kettunen (kesk):

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä moneen kertaan on jo todettu, tämä kunta- ja palvelurakenneuudistus on tämän vaalikauden ehkä kuitenkin kaikkein vaikein poliittinen asia. Täällä on paljon keskusteltu myös siitä, että tässä olisi kyse jonkunlaisesta valtapelistä, ja ed. Kärkkäinen hyvin vahvasti on tuonut esille, että tässä keskustalaiset olisivat jarruttamassa asioita ja valtapoliittisista syistä olisivat tuolla maakunnissa jopa puhuneet, ettei kuntien kannattaisi kuntaliitoksia tehdä.

Kautta linjan tämän päivän keskustelussa oli mielenkiintoista kuulla, kuinka keskustalaiset, erityisesti ministerit kautta linjan, painottivat, että tarvitaan toki myös kuntaliitoksia palvelurakenteiden muuttamisen ohella, ettei tästä pelkästään palvelurakenteita muuttamalla selvitä, mutta kuitenkin kuntapäättäjillä, keskustalaisilla, on kyky ja taito alueen omista tarpeista lähtien hakea parhaat ratkaisut. Täällä aika kiivastakin keskustelua välillä käytiin, ja oli mielenkiintoista kuulla keskustan hallituskumppanin demareidenkin voimakas kannanotto siitä, että tätä lakia valmisteltaessa keskustan otteessa ei ole kyllä minkäänlainen valtapoliittinen peli tai pelko asemien menetyksestä kunnissa vaikuttanut tähän valmisteluun, vaan on lähdetty todella mahdollistavasta ratkaisusta.

Jossain määrin tietysti oli näkyvissä se ero, että demarit ehkä kuitenkin näkisivät palvelujen tuottamismallit niin, että ei siinä määrin haettaisi uusia yksityisiä palvelujentuottamistapoja kuin ehkä keskustalla olisi valmiutta, mutta edelleen on sanottava, että kaikki ne ratkaisut tulevat tekemään kuntapäättäjät eikä niitä täällä eduskunnassa  syytä  ole  liian  tiukasti lyödä lukkoon.

On ollut myös yleistä puhetta siitä, miksi tätä uudistusta ei ole aloitettu jo kymmenen vuotta sitten, ja ongelmia olisi nyt huomattavasti vähemmän. Sellainen on tietysti jälkiviisautta. Aika rohkea teko nykyhallitukselta ja osoitti sen kykyä, taitoa ja kansalaiskuntoa, että vaikka asiasta ei ollut sovittu hallitusohjelmassa, niin asiasta päästiin poliittiseen sopuun, ja nyt on sitten asia eduskunnan käsissä, ja valiokunnissa varmaan asiaa perusteellisesti käsitellään. Uskon, että suhteellisen nopealla aikataululla saadaan asia täällä eduskunnassa käsiteltyä. Jos löytyy selkeitä parannuksia hallituksen esitykseen, niin ne totta kai pitää tehdä. Nyt kun uudistukset on aloitettu, niin se on hyvä, ja nyt varaudutaan tulevaisuuteen.