Täysistunto 59/2012

Nuorten syrjäytyminen

Ritva Elomaa (ps):

Arvoisa puhemies! Nuorten syrjäytymisestä on muodostunut viime vuosien kuluessa yksi suomalaisen yhteiskunnan suurimmista haasteista. Elinkeinoelämän valtuuskunnan mukaan syrjäytyneitä 15—29-vuotiaita oli vuonna 2010 jo yli 50 000. Tilanteissa, joissa opiskelu- ja työpaikka jäävät saamatta eikä elämälle tahdo löytyä suuntaa, piilee merkittävä riski henkisille ongelmille ja pahoinvoinnille. Seuraukset voivat olla arvaamattomat, kuten viime aikoina on nähty. Valtiovallan keinot nuorten henkisen hyvinvoinnin parantamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn ovat koulutuksen järjestäminen, nuorten työllisyyden edistäminen, nuorisotyö sekä liikunnan ja harrastusmahdollisuuksien edistäminen. Nuorten yhteiskuntatakuu -hanke on positiivinen signaali, mutta se tarjoaa vain korjaavia toimenpiteitä, kun painopisteen tulisi olla syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä. Kysyn asianomaiselta ministeriltä: millä keinoin ja millaisella aikataululla hallitus aikoo puuttua nuorten huolestuttavasti lisääntyvään henkiseen pahoinvointiin ja syrjäytymiseen?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Jos minä aloitan ja sitten vaikkapa työministeri Ihalainen jatkaa.

Tämä kysymys on mitä tärkein koko Suomen tulevaisuuden näkökulmasta. Jos me katsomme, mistä ne syrjäytymisen polut lähtevät liikkeelle, niin kyllä se näin on, että kun perheissä voidaan huonosti, niin yleensä se kyllä aika nopeasti näkyy myöskin lapsessa ja siitä lähtien sitten sen lapsen seuraavat askeleet ovat aika pitkälle jo esimerkiksi ammattilaisten näkyvissä, niin siellä päivähoidon puolella kuin koulun puolella. Erittäin huolestuttavaa on, että esimerkiksi kouluterveydenhuoltoon, kuraattoreihin, ei tänä päivänä satsata riittävästi, koska kun lapsi hakee apua, nuori hakee apua, niin sen avun pitäisi olla saman tien siinä hänen lähiympäristössään haettavana. Meillähän on kouluterveydenhuoltoasetus ja neuvola-asetus, joilla nimenomaan on tähän haluttu puuttua, ja sinne on myöskin rahaa laitettu 18,5 miljoonaa euroa, mutta kunnat eivät ole tätä noudattaneet täysimääräisesti.


Lauri Ihalainen (sd):

Arvoisa puhemies! Olemme todella vakavan asian kanssa nyt tekemisissä, ja kysymys on mitä aiheellisin: nuorten pahoinvointi ja nuorten syrjäytyminen koulutuksesta, työstä ja sitä kautta yhteiskunnasta.

Tämä vaatii tietysti paljon toimenpiteitä. Ennen kaikkea meillä on paljon mielenterveyteen liittyviä ongelmia nuorilla, meillä on jopa yli 3 000 alle 30-vuotiasta nuorta työkyvyttömyyseläkkeellä nimenomaan masennuksesta johtuen — jotakin tämä kertoo tästä yhteiskunnasta ja sen kovuudesta. Me tarvitsemme täällä oppilaitoksen puolella oppilashuoltoa, parempaa huoltoa, matalan kynnyksen palveluita, me tarvitsemme nuorista välittämistä ja, sanoisinpa, rakastamista sanan laajassa mielessä.

Hallitus tekee tietysti kaikkensa sen eteen, että nuoret ihmiset eivät syrjäydy koulutuksesta ja työstä. Tähän liittyvä iso hanke on tämä nuorten yhteiskuntatakuu, jota nyt valmistellaan ja jonka idea on se, että yhdenkään nuoren työttömyys ei mene yli sen 3 kuukauden ja että jokaiselle tarjottaisiin se mahdollisuus siihen koulutus- ja sitä kautta työpaikkaan. Tämä hanke on erittäin merkittävä ja iso. Tässä eräitä sellaisia toimia, joihin me olemme nyt tässä ryhtyneet.


Ritva Elomaa (ps):

Arvoisa puhemies! Terveystieteiden maisteri Tarja Paakkosen tuoreen väitöskirjan mukaan nuorten henkiset ongelmat ovat sitä vaikeammat, mitä enemmän heidän kotikunnissaan on säästetty mielenterveyspalveluissa. Toisin sanoen rajut säästöt edullisissa peruspalveluissa maksetaan nyt korkojen kera takaisin kalliin psykiatrisen erikoissairaanhoidon lisääntyneenä tarpeena. Jos joku kehtaa vielä väittää, että leikkaamalla säästetään yhteiskunnan varoja, hävetköön.

Viesti meille päättäjille onkin aivan selvä: valtionosuuksia tulisi ohjata ehkäisevään mielenterveystyöhön ja peruspalveluihin. Oikea hetki puuttua lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä pahoinvointiin on silloin, kun nämä lapset ja nuoret ovat kasvatus- ja perheneuvolapalveluiden sekä kouluterveydenhuollon piirissä. Sen jälkeen on liian myöhäistä.

Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: milloin lapset ja nuoret saavat mielenterveydellisen yhteiskuntatakuun, siis mielenterveydellisen yhteiskuntatakuun siitä, että heidän ongelmiinsa puututaan jo varhaisessa vaiheessa?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Tuossa äsken jo viittasin neuvola- ja kouluterveydenhuoltoasetukseen ja siihen, että on tärkeää, että kunnissa otetaan vakavasti nämä asetuksen velvoitteet. Samaan aikaan meillä kunnissa on myöskin vähennetty kotiapua. Kun me mietimme niitä isoja kokonaisuuksia, mitkä muodostavat meidän palvelujärjestelmämme, niin ei voida nostaa vain yhtä yksittäistä toimenpidettä, jolla me saamme tätä tilannetta parannettua, vaan meidän täytyy löytää hyvin monimuotoisia ratkaisuja, ja yksi näistä ratkaisuista on kyllä se, että perheille tarjotaan oikea-aikaisesti apua silloin, kun perhe sitä apua pyytää. Tämä liittyy taas puolestaan siihen, että neuvolassa havaitaan se avuntarve ja osataan sitten ohjata sitä apua sinne perheeseen. Tai mikäli sitten esimerkiksi kouluterveydenhuollon puolella ilmenee, että nuori oireilee, niin selvitetään, mistä ne oireet johtuvat ja millä tavalla sitä perhettä pystytään auttamaan. Kun sitä matalan kynnyksen apua tänä päivänä ei ole, niin se on se huolestuttava asia, ja tätä painopistettä hallitus on nyt sitten siirtämässä.

Jos mietitään tätä edustajan kysymystä, niin oikeastaan tämän takuun toteuttaminen kuuluu meille jokaiselle, joka ikiselle kansalaiselle, millä tavalla me kohtaamme lapsia ja nuoria meidän arjessamme: katsommeko me silmiin, hymyilemmekö vai katsommeko me esimerkiksi nuorta ihmistä ja kierrämme hänet kaukaa ja ajattelemme, että tuo on tuommoinen nuori, että hän on varmasti lähtökohtaisesti paha, kun hänellä on tukka sekaisin.


Mika Niikko (ps):

Arvoisa herra puhemies! Nuorten ja aikuisten henkinen pahoinvointi lisääntyy huolestuttavasti, ja pahimmillaan tämä ilmenee äärimmäisen vakavina surmatekoina. Reilu kuukausi sitten nelikymppinen mies surmasi 7-vuotiaan tytön motiivinaan päästä mielisairaalaan. Viime viikon Hyvinkään ampumatapauksessa kuoli kaksi ja haavoittui seitsemän täysin sivullista henkilöä. Lisäksi Suomessa näyttävät lisääntyneen tragediat, joissa isä on surmannut perheensä ja usein myös itsensä. Kaikissa näissä tapauksissa yhteistä on se, että tekijällä on mielenterveytensä kanssa vakavia ongelmia.

Arvoisa ministeri, Mielenterveyden keskusliitto on esittänyt henkisen hädän numeron ottamista ehkäisevänä toimenpiteenä. Aikooko hallitus selvittää henkisen hädän numeron käyttöönottoa?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Pientä keskustelua tästä olen jo virittänyt tuolla meidän oman ministeriömme sisällä, ja tämä on kyllä sitten sellainen asia, että se pitää myöskin sisäministerin kanssa käydä läpi ja mahdollisesti muiden ministereiden kanssa, millä tavalla se pystytään sitten logistisesti järjestämään. Mutta ei tämä mikään huono idea todellakaan ole.


Antti Kaikkonen (kesk):

Arvoisa puhemies! Kauhajoki, Jokela, Hyvinkää, monia muita aivan järjettömiä väkivallantekoja viime vuosilta. Uskon, että hallituksella on ihan hyvä tahto viedä asioita paremmalle tolalle, mutta jotenkin ei vielä tässä aivan voi vakuuttua siitä, tehdäänkö nyt varmasti kaikki mahdollinen, jotta tämmöisiä tragedioita ei enää nähtäisi. On käynyt eri tavoin selväksi, että mielenterveyspalvelut eivät ole sillä tasolla, mikä tarve olisi tällä hetkellä. Samoin puutetta on kouluterveydenhuollossa ja koulukuraattoripalveluissa. Nämä pitää saattaa niin hyvälle tasolle kuin nyt tarvitaan, niin hyvälle tasolle kuin nyt tarvitaan, jotta voidaan ennalta ehkäistä tämmöisiä järkyttäviä tapahtumia.

Tekin kuvailitte sitä, mitä tässä olisi ehkä syytä tehdä, mutta, arvoisa puhemies, minä kysyn nyt: Mitä hallitus aikoo tehdä? Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta mielenterveyspalvelut saadaan pian nykyistä paremmalle tasolle?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Vaikka yksinkertaisia ratkaisuja ei olekaan olemassa, niin ehkä tähän yksinkertainen vastaus kuitenkin edustajalle: Sosiaalihuoltolakia ollaan uudistamassa tällä hetkellä, ja lainsäädännön osalta ollaan tarkentamassa sitä, millä tavalla kunnissa sitten niitä velvoitteita annetaan, mutta hyvä olisi, jos jo tänä päivänä voimassa olevan lain puitteissa kunnat täyttäisivät ne velvoitteensa ja ne mielenterveyspalvelut siellä hoitaisivat nimenomaan tarpeenmukaisesti. Lakihan itse asiassa toteaa hyvin yksiselitteisesti, että näitä palveluita pitää tarjota niin paljon kuin sitä tarvetta kunnassa ilmenee.


Sanna Lauslahti (kok):

Arvoisa puhemies! Huostaan otettu lapsi maksaa esimerkiksi Espoossa noin 54 000 euroa. Välillä tietenkin pohtii, onko meillä järkeä päättäjinä. Miksi me laitamme 54 000 euroa laitoshuoltoon, kun samalla rahalla saisimme noin puolitoista ammattilaista esimerkiksi perhetukikeskukseen.

Perhetukikeskustoiminta ja perheneuvolatoiminta ovat avainasemassa, kun perheitä tuetaan. Sieltä, jos tulee murkkuikäinen ja vanhemmat eivät oikein tule toimeen, saa avun, ja ammattilainen tulee tukemaan perheitä kasvatustyössä. Ja mielestäni se on se oikea lähtökohta, millä tavalla me voimme auttaa perheitä lastensa kasvatustyössä ja vanhemmuudessaan. Mitä toimenpiteitä ministeri aikoo tehdä, jotta meidän perheneuvolatoiminta ja perhetukikeskustoiminta vahvistuisivat tulevaisuudessa?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Kuntiin on lähdössä sosiaali- ja terveysministeriöstä kirje, jossa paimennetaan niitä toteuttamaan jo nykyistä lakia ja asetuksia. Nimenomaan neuvolaterveydenhuollon asetus tässä on se, mihin edustaja viittaa.

Kyllä tämä on aika huolestuttavaa. Minä pyysin nämä viimeiset luvut, ja jos katsoo sitä kehitystä 20 vuoden kuluessa, niin vuonna 1990 koko maan kattavasti perheistä 8,2 prosenttia sai sinne kotiin sitä apua, jota edustajakin peräänkuulutti, ja tänä päivänä se on ainoastaan 1,5 prosenttia. Me olemme menneet todellakin väärään suuntaan ja metsään tässä kehityksessä.


Merja Mäkisalo-Ropponen (sd):

Arvoisa puhemies! Nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi kertoo siitä, että jokin asia on yhteiskunnassamme pahasti pielessä. Rakenteet selittävät vain osaltaan tätä. Mutta väitän professori Matti Rimpelää lainaten, että kunnalliset hallintorakenteet ovat auttamattomasti vanhentuneet. Jako koulutustoimeen, terveystoimeen, sosiaalitoimeen, nuorisotoimeen jne. tuhlaa kuntien vähäisiä resursseja lapsi- ja nuorisotyössä. Kuntiin pitäisi perustaa mieluummin lasten ja nuorten hyvinvointilautakuntia, joiden suojissa hoidettaisiin kaikki lasten ja nuorten turvalliseen ja hyvään elämään liittyvät asiat. Kysynkin asianomaisilta ministereiltä, miten kuntia voisi ohjata uudistamaan hallintorakenteita nykyaikaisempaan suuntaan ja toisaalta miten ministeriöiden välinen yhteistyö onnistuu tässä asiassa, koska tämä on todella täälläkin yhteinen asia.

Ministeri Virkkunen ensin ja sitten ministeri Guzenina-Richardson.


Henna Virkkunen (kok):

Arvoisa puhemies! Kuntien hallintorakenteet sinänsä kuuluvat kunnallisen itsehallinnon piiriin. Eli meillähän kunnat saavat hyvin vapaasti päättää siitä, miten haluavat organisoitua, koska meillä on isoja alueellisia eroja ja lain tasolla ei juurikaan ole määritelty niitä toimielimiä. Lähinnä kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta ovat sen tyyppisiä, jotka kaikilla täytyy olla.

Viime vuosina on kyllä yleistynyt tämä edustajankin mainitsema niin sanottu elinkaarimalli. Eli yhä useampi kunta on uudistanut omia organisaatioitaan ja pyrkinyt entistä enemmän kokoamaan palveluita poikki hallintorajojen niin, että ne paremmin kohtaisivat asukkaat, ja tähän ilman muuta hallitus suhtautuu hyvin avoimesti.

Meillä on käynnistymässä kuntalain uudistus, ja siinähän juuri demokratia ja vaikuttaminen, kunnanhallinto ovat niitä tärkeitä teemoja. Eli senkin kautta on mahdollista nyt hakea näitä uusia, paremmin toimivia malleja kuntien hallintoon. Joskin pidän tärkeänä sitä, että jokaisella kunnalla pitää olla jatkossakin mahdollisuus itse hiukan organisoida toimintaansa sillä tavoin kuin on alueen kannalta tarkoituksenmukaista ja palveluiden kannalta, mutta kannattaa myös käynnistää näitä ennakkoluulottomia uusia kokeiluja ja hakea niistä oppia.


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Edustaja on aivan oikeassa siinä, että meidän täytyy löytää uusia tapoja työskennellä siellä kunnissa ja meidän täytyy niitä hallinnon välisiä raja-aitoja pystyä murtamaan. Esimerkiksi siinä, millä tavalla tieto kulkee hallinnonrajojen yli, on tänä päivänä paljon erilaisia haasteita, ja tästä johtuen välttämättä ihmiset eivät sitä apua oikea-aikaisesti saa.

Tähän tarkoitukseen Kaste-hankkeella ollaan nyt sitten myöskin rahoitusta sinne kuntiin jälleen kerran viemässä, jotta kunnissa kehitettäisiin niin järjestöjen kanssa yhteistyössä kuin myöskin yksityinen sektori voi olla tässä yhtenä tekijänä. Saadaan niitä isompia kokonaisuuksia rakennettua, niitä toimintatapoja muutettua ja myöskin niitä asenteita muokattua, koska paljon on myöskin kyse siitä, millä asenteella työntekijät kunnissa pääsevät sitä työtään tekemään.


Pertti Virtanen (ps):

Arvoisa puhemies! Olen psykologina seurannut tätä, kuinka hallitukset päätöksillään ovat ajaneet tätä tilannetta koko ajan alaspäin. 90-luvun puolivälissä nimitettiin avohoidon kehittämiseksi sitä, kun heitettiin ihmiset ulos sairaaloista, lakkautettiin hoitopaikkoja tuhansin, lääkärit rupesivat lääkitsemään ihmisiä. Nyt tämä hallitus lupaa meille jotain. Silti kaikki tietävät, että nämä Kreikka-sekoilut ovat johtaneet siihen, ja vielä pahemmat sekoilut edessä, ettei saada rahaa mistään. Silloinkin tämä persoonallisten ihmisten, mielenterveysongelmaisten hylkääminen johtui säästöistä. Nyt te olette tekemässä säästöjä, ja silti ministeri vannoo, että kohta nämä hoidetaan. Sekö se muka ratkaisee, kun kunnat tulevat isommiksi, että sitten tulee jostain lisää rahaa? Päinvastoin tilanne huononee ja ihmiset joutuvat enemmän lääkkeitten orjuuteen. Sanokaa suoraan, mitä te aiotte tehdä? Te kunnioitatte kuiteskin persoonallisuutta, innovatiivisuutta ja luovuutta yrityspuheissa, mutta te ette tee mitään todellista näiden ihmisten auttamiseksi. Kuka tämän korjaa?


Paavo Arhinmäki (vas):

Arvoisa puhemies! Olisi hyvä myös miettiä sitä, miten huolehditaan siitä, että lapset ja nuoret eivät joudu sellaiseen tilanteeseen, että joutuvat turvautumaan mielenterveyspalveluihin. Niitä pitää tietysti olla, jos sellainen tilanne on. Mutta silloin puhutaan lasten ja nuorten mahdollisuudesta harrastaa kulttuuria, liikuntaharrastusmahdollisuuksista ja sen eteen pitää tehdä töitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on harrastusmahdollisuus. Jos ajatellaan esimerkiksi tällä hetkellä liikuntaharrastusten hintaa, niin vielä kymmenen vuotta sitten noin 10 prosenttia perheistä sanoi, että korkeat hinnat ovat esteenä, tänä päivänä jo lähes kolmasosa perheistä. Eli pitää huolehtia siitä, että on yhteisöllisyyttä, on kavereita, on yhdessä tekemistä. Sitä kautta rakennetaan parempaa yhteiskuntaa, ja tämä on sellainen asia, jota me pyrimme myös hallituksena hyvin voimallisesti edistämään.


Pekka Haavisto (vihr):

Arvoisa puhemies! Jokainen on varmasti viime päivinä elänyt mielessään nämä Hyvinkään traagiset tapahtumat ja samaistunut niin uhrien kuin omaistenkin suruun ja järkytykseen, ja tässä vaiheessa varmasti meillä kaikilla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mutta tietysti tämä sarja, jos katsoo, Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki, nyt Hyvinkää, on aika surullinen tarina suomalaisista nuorista silloin, kun tapahtuu syrjäytymistä ja etsitään väkivallan kautta tällaista äärimmäistä ratkaisua. Olisin halunnut kysyä hallitukselta: Onko teillä ollut tämän Hyvinkään tapauksen jälkeen neuvottelua, keskustelua siitä, mitkä olisivat ne toimenpiteet, joihin tässä pitäisi ryhtyä? Onko jotakin todella konkreettista, mitä voi tehdä mielenterveyspuolella, onko aselaissa vielä puutteita näiden kokemusten valossa taikka onko muita sellaisia toimia, joilla syrjäytyneitä nuoria saataisiin takaisin yhteiskuntaan?


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus kävi eilen neuvottelun tämän Hyvinkään tapauksen johdosta ja ilmaisi samalla syvän osanottonsa uhreille ja uhrien omaisille. Totesimme, että tässä vaiheessa, kun tutkinta on vasta alkuvaiheessa, on aikaista tehdä poliittisia johtopäätöksiä Hyvinkään tapauksesta. Mutta teimme jo päätöksen, että kun tutkinta valmistuu, niin sen jälkeen hallitus kokoontuu uuteen neuvotteluun ja samalla käydään läpi näitä aikaisempia joukkosurmia ja niistä tehtyjä selvityksiä ja tutkimuksia. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä valmistelee tätä hallituksen neuvottelua, ja siinä yhteydessä voidaan sitten sekä näitä mielenterveyskysymyksiä, aseturvallisuutta että muita mahdollisia poliittisia johtopäätöksiä käsitellä.


Kari Rajamäki (sd):

Arvoisa puhemies! Kun vuonna 2004 tehtiin ensimmäinen sisäisen turvallisuuden ohjelma silloisen hallituksen toimesta, se tehtiin laajalla turvallisuuskäsitteellä, siis sosiaalinen turvallisuus mukaan lukien, ja suurimpana sisäisen turvallisuuden uhkana pidettiin nuorten syrjäytymistä ja tämän kansallisen jakautumisen seurauksia. Tässä suhteessa tietysti nuorten työllistämistakuu ja monet muut asiat ovat tärkeitä, mutta erityisen keskeiseksi tässä tulee kyllä se pysähtymisen paikka hallituksen ja eduskunnan ja kuntien ja eri viranomaisten osalta: mitä oikeasti yhdessä on tehty poikkihallinnollisesti, koordinoitu, estetty ylisukupolvista köyhyyttä, syrjäytymistä, minkä takia mielenterveyspalvelut eivät toimi, kouluterveydenhuoltoa ei ole rakennettu 90-luvun kriisin jälkeen, lasten ja nuorten psykiatrian jonot kasvavat.

Kyllä nyt haluaisin hallituksen sisäisen turvallisuuden ministeriryhmältä tarkemman selvityksen, mitä konkreettista tämän ohjelman osalta nyt tehdään ja miten esimerkiksi sosiaalipäivystyksen ympärivuorokautinen palvelu kattavasti koko maahan voidaan nyt vihdoin aikaansaada. Poliisille voidaan soittaa, sen numero löytyy, jos talo palaa, palomies löytyy, mutta jos perheessä on paha olla, kenelle soitetaan, kuka vastaa?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Edustaja puhuu ihan asiaa. Nämä pitää todellakin saada kuntoon niiltä osin kuin puutteita tässä meidän palvelujärjestelmässä on, ja kyllä se on myönnettävä, että niitä puutteita tänä päivänä on turhan paljon. Juuri äsken tuossa totesin näitä tilastoja esimerkiksi perheiden kotiavusta. Myöskään mielenterveyspalveluiden saatavuus ei ole kaikkialla, ei se ole tasa-arvoisesti ympäri maata eikä oikea-aikaista, ja tämä kyllä ihan oikeasti tuo kustannuksia yhteiskunnalle myöskin sitten toisaalla puhumattakaan siitä inhimillisestä murheesta, jonka se aiheuttaa. Kyllä hallitus nyt ihan vakavissaan näihin ongelmiin on jo tarttunut osaltaan. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on nyt tekemässä seurantaa siitä, millä tavalla mielenterveyspalvelut kunnissa toteutuvat. Me tarvitsemme tietoa, jotta me voimme myöskin sitten niitä toimenpiteitä tehdä hallituksen sisällä niiden asioiden korjaamiseksi.


Lauri Ihalainen (sd):

Arvoisa puhemies! Tätä keskustelua kuunnellessa tuli mieleen seuraavaa: On tärkeätä, että meillä on oppilashuoltoa, kouluterveydenhuoltoa, kuraattoreita, meillä on rahaa, panostetaan näihin. Mutta se ei riitä, kuulkaa. Mitä meiltä puuttuu tästä yhteiskunnasta? Meillä on rapautunut välittämisen kulttuuri — välittämisen kulttuuri. Nämä ihmiset tarvitsevat tukea, havainnointia, yhteisöllisyyttä. Jokaisen tarvitsee arvokkaalla tavalla kuulua johonkin, ja nyt tämä yhteiskunta on tässä pirstoutunut kilpailun keskellä, niin että kaikilla ei tätä paikkaa ole. Raha ei ratkaise, kuulkaa, kaikkea. Tämä välittämisen kulttuuri täytyy palauttaa.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Ministeri Ihalainen, sanoitte aivan oikein sen ja ikään kuin kohdentaen tai priorisoiden, mitä meiltä puuttuu. Mutta sen jatkoksi vielä varmasti on hyvä kysyä, miten toimia yhteiskuntana, miten päättäjänä, miten valtion taholta tai kuntien taholta, mikä on se yhteiskunnan velvollisuus lisätä — ja millä keinoin — tätä välittämistä. Nyt lehdistä olemme saaneet lukea, että esimerkiksi nämä tekijät väkivallanteon takana ovat hakeneet apua, jääneet yksin, eivät ole saaneet apua. He ovat jääneet mahdollisesti perheessä yksin, koulussa yksin ja avun lähteillä heitä ei ole otettu huomioon, ei ole havaittu, tunnistettu ongelmaa. Mikä on silloin se, millä keinoin sitä välittämistä lisätään? Jos ei se ole lailla, niin mikä se esimerkki on, että me emme vain levitä käsiä, että "välittämistä"? Mikä on se meidän päättäjien vastuu? Mihin resursseja nyt erityisesti tulisi kohdentaa, onko se esimerkiksi perhe, ja minkälaisia resursseja?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Silloin, kun ihminen apua pyytää, Suomen pitäisi olla semmoinen maa, että siihen käteen tartutaan, hänen apua pyytävään käteensä, ja tehdään se kaikkia voitava, mikä siinä tilanteessa voidaan tehdä. Tänä päivänä tämä ei toteudu. Jälleen nyt en halua toistaa itseäni, mutta kun meillä lainsäädännön tasolla jo velvoitetaan, että siihen käteen pitäisi tarttua, niin kyllä silloin ihan joka ikisen päättäjän pitää mennä itseensä ja miettiä, millä tavalla niitä päätöksiä sitten esimerkiksi siellä kuntatasolla tehdään, millä tavalla niitä budjetteja laaditaan, millä tavalla mahdollistetaan, että ne ihmiset, ammattilaiset, jotka ovat niitä auttajia siellä viranomaistahoina, pystyvät sen työnsä tekemään.

Aivan kuten ministeri Ihalainen tuossa totesi, niin se on meidän joka ikisen kansalaisen vastuu siinä meidän lähiympäristössä, millä tavalla me suhtaudumme toinen toisiimme, millä tavalla esimerkiksi koulukiusaamiseen puututaan, niin että ihan oikeasti saadaan se loppumaan, ettei se vaan piiloudu jonnekin sinne seinien taakse. Itse asiassa se tilanne muuttuu silloin huomattavasti tukalammaksi vaikkapa kiusatulle, ja sitten myöhemmin ihmetellään, minkä takia hänellä on niin paha olla. Meillä täytyy olla silmät auki, korvat auki, ja meidän täytyy tunnustaa ja tiedostaa, että meillä yhteiskunnassa on paljon semmoisia ongelmia, jotka voidaan ratkaista myöskin sillä, että kaikki kansalaiset ihan aidosti ovat läsnä omassa elämässään.


Astrid Thors (r):

Arvoisa puhemies, värderade talman! Det är bra att vi för den här debatten, det är bra att vi inte låter känslan bara vara "en gång igen". Tyvärr, när man ser på kartorna, så hör Finland mera till Öst- än till Västeuropa när det gäller våldsbrott. Här har vi pratat om vikten av att inte se på sektorgränser i kommunerna, och jag vill inte heller se på sektorgränser inom regeringen, utan efterlyser att man i skolorna skulle ha en sådan undervisning, en sådan attityd och mera sådana ämnen att man kan behandla sina känslor. Barnen ska inte ta till knytnävarna utan barnen ska kunna uttrycka sina känslor i ord.

Arvoisat ministerit! Opetusministeri ei ole läsnä. Minä tiedän täsmällisesti, että tämä kuuluisi eniten hänelle. Mutta miksi me Suomessa kuulumme siinä mielessä enemmän Itä-Eurooppaan kuin Länsi-Eurooppaan, kun katsomme karttoja ja väkivaltarikoksien osuutta, niin kuin on todettu viime päivinä? Miksi meillä ei opeteta draamaa? Miksei meillä kouluissa, niin kuin Suomen Mielenterveysseura on esittänyt, ole hankkeita, jotka opettavat nuoria poikia, erityisesti nuoria poikia, keskustelemaan sen sijaan, että he käyttäisivät nyrkkejä ja käyttäisivät esimerkiksi tyttöjä kohtaan h-alkuisia sanoja?


Paavo Arhinmäki (vas):

Arvoisa puhemies! Aivan kuten edustaja Thors totesi, ministeri Gustafsson ei ole paikalla. Mutta jos katsotaan sitä, miten tuntijakoa ollaan nyt kehittämässä, niin hallitusohjelmassa on kirjattu se, että taito- ja taideaineita tullaan lisäämään. Kun katsotaan tutkimuksia, niin Pisa-tutkimusten mukaanhan me saamme tietojen ja taitojen osalta maailman parhaita tuloksia, mutta kouluviihtyvyydessä me olemme, niin kuin edustaja totesi, siellä Itä-Euroopan tasolla, ja näiden lisääminen voisi lisätä sitä viihtyisyyttä koulussa, sitä, että kaikki saavat onnistumisen kokemuksia.

Kysyitte draamasta: Tällä hetkellä pohditaan, voisiko draaman sisällyttää tässä tuntijaossa osaksi äidinkielen ja kirjallisuuden opintoja, ja sitä kautta pystyttäisiin luomaan kouluissa sellaista henkeä, sellaisia puitteita, joissa pystytään kohtaamaan entistä paremmin ongelmia, erilaisuutta ja yhdessä tekemään ja yhdessä oppimaan.


Aino-Kaisa Pekonen (vas):

Arvoisa puhemies! Edustaja Thors nosti esiin etenkin nuoret miehet. Kolmen pojan äitinä minäkin olen erittäin huolissani nuorista miehistä. Viime vuosien järkyttävien tekojen, niin Myyrmannin, Kauhajoen, Jokelan kuin Hyvinkäänkin tapauksissa tekijöinä ovat olleet 18—22-vuotiaat nuoret miehet. Mikä saa etenkin nuoret miehet voimaan Suomessa näin huonosti? Tytöt ja pojat kehittyvät niin fyysisesti kuin psyykkisestikin hyvin eri tahdissa. Sosiaalisiin taitoihin olisikin syytä kiinnittää huomiota jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Ennaltaehkäisy on aina tehokkainta ja inhimillisintä.

Varhaiskasvatuslakia ollaan uudistamassa niin, että se saataisiin voimaan jo vuoden 2013 alusta. Kysynkin teiltä, arvoisa ministeri: onko sosiaali- ja terveysministeriössä pohdittu yhdessä opetusministeriön kanssa, voitaisiinko sosiaalisten taitojen oppimiseen ja tukemiseen kiinnittää huomiota jp varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Tätä uudistusta viedään todellakin yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa eteenpäin. Lain valmistelutyötä ei vielä ole aloitettu, mutta pidän kyllä huolta siitä, että edustajan viesti menee sitten sinne työryhmään perille, koska tässä on oikeastaan se ydin sille, millä tavalla me opetamme meidän lapsia ja nuoria kanssakäymiseen, millä tavalla opetetaan heitä kohtaamaan maailma ja kohtaamaan myöskin niitä haasteita. Siinä, kun me toivottavasti ennen pitkää pääsemme tässä päämäärässä hyvään tilanteeseen, meillä pitää myöskin olla yhteiskunnassa mahdollisuuksia lapsille ja nuorille kokoontua. Millä tavalla harrastusmahdollisuudet voidaan turvata myöskin pienituloisten perheiden lapsille? Millä tavalla nuorisolla on kokoontumismahdollisuuksia?

Nyt esimerkiksi Hyvinkään tapauksessa tapasin Hyvinkään kaupungin edustajia keskiviikkona, ja he kertoivat, että heillä on STM:n rahoituksella toimiva Helppi-nuorisoasema, joka toimii siellä paikallisesti yhteisöllisyyden välineenä. Meiltä sosiaali- ja terveysministeriöstä lupasin sitten, että he saavat sinne lisätyövoimaa. Siellä on tällä hetkellä vain ja ainoastaan kaksi ja puoli henkilöä, ja nuorison tarve keskustella siellä Hyvinkään alueella on tällä hetkellä todella suuri, ja he tulevat saamaan sitten sinne neljä henkilöä. Varsinkin kesälomien aikana se yhteisöllisyyden rakenne murtuu, kun lapset eivät ole koulussa, ja he tarvitsevat tämän kesän aikana myöskin siellä sitä tukea.