Pääministerin ilmoitus 5/2010

Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Arja Karhuvaara (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksen luonnoksessa ministeriössä erityisesti on korostettu, että kyseinen lakiehdotus on tehty sitä silmälläpitäen, että meillä on tulossa terveydenhuoltolaki ja siinä hallintoa koskevat uudistukset myöhemmin, ja tämä tehty ehdotus perustuukin olemassa oleviin hallinnollisiin rakenteisiin.

Tämä lakiehdotus on erittäin hyvä lisä terveydenhuollon eri toimintatapojen järkeistämiseen ja perusterveydenhuollon roolin vahvistamiseen. Lääkäripulan aiheuttamien hoitojonojen purkamisessa ja hoitoonpääsyn tehostamisessa tämä lakiluonnos on nimenomaan helpottava tekijä, kuten kaikki ne, joissa yritetään eri työntekijäryhmien toimenkuvia muuttaa hoitojärjestelmien sujuvoittamiseksi.

On erittäin hyvä, että tällainen rajattu lääkemääräysoikeus annetaan sairaanhoitajille, optikoille ja suuhygienisteille. Yksi ryhmä, jota itse jäin kaipaamaan perusterveydenhuollon rajattuun lääkemääräämisoikeuteen oikeuttavaksi, ovat fysioterapeutit. Ne olivat aluksi tässä mukana, mutta valmisteluvaiheessa kuitenkin fysioterapeutit putosivat tästä pois, ja itse asiassa yksi syy oli se, että koska tämä lääkkeenmääräämisoikeus koskee vain rajattuja lääkkeitä, niin on aika hankalaa määritellä, mitkä lääkkeet fysioterapeuteille kuuluvat, koska heidän potilas- ja asiakasmateriaalinsa on kovin heterogeenista.

Kuitenkin lääkeaineoppi on fysioterapiaopinnoissa integroitu oppiaineiden sisälle, ja tämä seikka hankaloittaa eri koulutuksien lääkeaineoppimäärien vertailua. Tämä onkin nyt korjattava palauttamalla lääkeaineoppi itsenäiseksi oppisisällöksi biokemian ohella fysioterapian opintoihin. Lääketietämys ja ymmärrys, miten lääke ihmisessä toimii, on joka tapauksessa äärimmäisen tärkeää myöskin hoitoreaktioiden ymmärtämisen kannalta.

Muutenkin toivon, että tämän rajatun lääkkeenmääräysoikeuden saajista ja lääkeaineista tullaan myöhemmin määräämään asetuksella ihan samalla lailla kuin tästä erikoispätevyyden kouluttamisestakin ja syynä se, että asetus on aina helpommin muutettavissa terveydenhuollon kehittymisen myötä toimivaksi eikä tarvitse aina avata koko lakia uudelleen.

Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon tehostamiseksi tarvitaan aitoja toimintatapamuutoksia, ja erilaiset parityöskentelyt ja lääkkeenmääräämisoikeus, erilaiset toimintamuodot, joissa muutkin terveydenhuoltoalan henkilöt kuin pelkästään lääkärit voivat antaa määräyksiä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin, ovat varmaan jatkossa arkipäivää myöskin Suomessa. Tässä fysioterapeutit ovat perinteisesti aina itsenäisesti toimineet julkisen sektorin lisäksi yksityisellä vastaanotolla, joten terveydenhuollon jatkokehityksen yhteydessä palvelujärjestelmää kehitettäessä onkin tärkeää määritellä se, miten lääkehoito-opintojen sisällöt ja muut saataisiin vastaamaan sairaanhoitajien, hammashygieenikkojen ja optikkojen oppimissisältöjä.

Tulehduskipulääkkeiden käyttö on yksi ensisijainen hoitosuositusten mukainen hoitomuoto akuutissa selkäkivussa ja nivelrikossa, ja tutkimusten mukaan jopa 67 prosenttia suomalaisista työntekijöistä kärsii tule-sairauksista. Ne aiheuttavat yhden kolmasosan kaikista suomalaisten sairauspoissaoloista, noin 5 miljoonaa poissaolopäivää tule-sairauksien takia. Tämän takia fysioterapeutin akuutti vastaanottotoiminta tuki- ja liikuntaongelmaisille on jo yleistä suomalaisessa terveydenhuollossa, ja lisäksi asiasta on runsaasti kansainvälisiä kokemuksia. Ensikontakti on todellakin alentanut sairaspoissaoloja, lähetteitä erikoissairaanhoitoon ja nopeuttanut paluuta työhön ja alentanut terveydenhuollon kustannuksia. Sen vuoksi on erittäin hyödyllistä jatkossa tarkastella myöskin fysioterapeuttien oikeutta nimenomaan rajattuun tulehduskipulääkkeiden käyttöön.


Sanna Lauslahti (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Terveydenhuollossa on huimat säästöpotentiaalit. Esimerkiksi vuonna 2004 Aaltonen ja Kangasharju arvioivat perusterveydenhuollossa olevan säästöpotentiaalia 170 miljoonaa euroa eli kuusi prosenttia 2,8 miljardista eurosta.

Tänä päivänä kuulimme madonlukuja taloudesta, jolloin tietenkin heräsi pohdinta siitä, että lainsäätäjien pitäisi katsoa, mitkä lait edesauttavat meidän tuottavuutemme parantamista.

Palvelujen tehostamisessa on erityisen tärkeää ennen kaikkea se, että organisaatioiden osaamisen kehittäminen, osaaminen, hyödynnetään organisaatiossa. Se on pitkälti sitä, että meillä pystytään arkioivalluksia tekemään palvelutuotannon arjessa. Usein on tekijällä hyvinkin vahva kuva siitä, mitä voidaan tehdä. Kaikkiin näihin muutoksiin ei tarvita lakimuutoksia, vaan ne voidaan tehdä esimiestyön kautta.

Mutta osassa on tilanne, että tarvitaan lakimuutoksia, jotka tuovat mahdollisuuksia kuntien palvelutuotantoon, ja tässä hoitajille rajoitetusti reseptinkirjoitusoikeudet on yksi lisäelementti palveluiden tuotantoon. Potilaan kannalta tässä laissa on kysymys siitä, miten nopeasti hän saa hoidon rutiinitilanteissa. Kosken tekemän selvityksen mukaan potilaat saavat, kun työnjakoa on kehitetty lääkereiden ja hoitajien osalta, myös nopeammin hoitoon pääsyn. Näin varmasti tässäkin tapauksessa tulee käymään.

Lisäksi kunnan näkökulmasta terveyskeskuksille annetaan mahdollisuus tehdä nykyistä enemmän työnjakoa hoitajien ja lääkäreiden välillä, mikä tarkoittaa sitä, että jos on vaikka arkitilanteita, jos todetaan, että on kova lääkäripula ja meillä on riittävästi hoitajia, niin kunnassa terveyskeskuksen ylilääkäri voi tehdä päätöksen siitä, että hoitajille annetaan rajoitettu reseptinkirjoitusoikeus.

Mitä tämä tarkoittaa sitten henkilöstön näkökulmasta? Lääkärin näkökulmasta he pystyvät keskittymään vaativampiin, osaamistasoltaan parempiin tehtäviin. Näin ollen voidaan todeta, että ehkäpä tässä saadaan myös terveyskeskuslääkärin työstä houkuttelevampi kuin se nykyisin on. Mitä se tarkoittaa hoitajan kannalta? Hoitajan kannalta se tarkoittaa sitä, että ainakin hänen täytyy mennä lisäkoulutukseen, jotta hän sen reseptinkirjoitusoikeuden saa. Sekin on ihan mukava lisä hoitajan työhön. Toivottavasti se myös tuo motivointia arkityöhön, koska hoitajan näkökulmasta hänellekin tulee mahdollisuus tehdä vaativampaa työtä.

Mitä tämä tarkoittaa talouden kannalta? Jos työnjako hoitajien ja lääkärien välillä saadaan sujuvaksi, niin varmasti se tarkoittaa sitä, että samalla rahalla saadaan enemmän; jopa saattaa käydä niin, että tarvitaan vähemmän rahaa terveydenhuoltoon. Jatkon kannalta olisi hyvä, että hoitajien tehtävänkuvia voitaisiin jatkossakin laajentaa esimerkiksi laboratorio- ja röntgenlähetteisiin. Otetaan esimerkiksi virtsatietulehdus, jossa oireet ovat aika selkeät. Miksi hoitaja ei voisi määrätä tutkimusta, jonka jälkeen hoidettava menisi lääkärille?


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen myönteinen puoli on se, että se on melko tiukasti rajattu. Mutta samalla olen kyllä huolestunut siitä, että kun pää nyt avataan sairaanhoitajille oikeuteen lääkkeen määräämiseen, niin tästä on helppo tätä myös laventaa. Kyllä se on todettava, että tämä laskee terveydenhuollon tasoa. Lääkärin koulutus tähtää sairauden määrittelyyn, diagnostiikkaan ja hoidon määräämiseen. Sairaanhoitajan koulutus taas keskittyy hoidon toteuttamiseen. On valtava ero lääkärin koulutuksessa ja sairaanhoitokoulutuksessa sen suhteen, miten syvästi mennään farmakologiaan ja miten syvästi ymmärretään lääkkeiden vaikuttamista.

Neuvostoliitossa oli aikoinaan välskärien ammattikunta, joiden koulutus oli jonkin verran sairaanhoitajakoulutusta pidempi, mutta ei kuitenkaan lääkärin tasoinen, ja he juuri paikkasivat lääkäripulaa esimerkiksi syrjäseuduilla. Kyllä minä pidän tätä esitystä nyt eräänlaisena välskärilakina, jolla lääkkeen määräämiseen liittyvän ammattitaidon tasoa yksinkertaisesti madalletaan. Siitä haetaan nyt säästöjä ja ratkaisuja näihin terveydenhuollon ongelmiin. Mielestäni tämä on väärä suunta yhteiskunnassa, jossa olisi täydet mahdollisuudet pitää yllä korkeaa osaamista ja korkeaa ammattitaitoa niin lääketieteen puolella kuin sitten muussa terveydenhuollossa. Eivät lääkärit ole valittaneet sitä, että heillä ei ole aikaa määrätä lääkkeitä. Sen sijaan ongelmana on se, että lääkäreille on ujutettu sellaisia tehtäviä, joihin heillä ei ole erityistä koulutusta, esimerkiksi sosiaalisten ongelmien ratkaisuja erilaisten lausuntojen kautta.


Merja Kuusisto (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Kuntatasolla eniten saa palautetta kuntapalveluista ja terveyskeskuksen toiminnasta. Ihmiset ottavat yhteyttä herkästi, jos lääkärin vastaanotolle ei pääse kohtuuajassa. Toki ihmiset antavat myös herkästi hyvää palautetta, kun terveyskeskuksen palvelut toimivat. Nyt esitetty lakimuutos on kannatettava. Se lisää terveydenhuollon ammattilaisten työtehtäviä ja parantaa ihmisten pääsyä terveyskeskusten palvelujen piiriin. Yhteistyö hoitajien ja lääkärien kesken parantaa ja nopeuttaa palvelujen saantia. Terveydenhuollon ammattilaisten työnjako ja tehtäväkuvat olivat pitkään hyvin perinteisiä. Tämän vuosituhannen aikana terveydenhuollon ammattilaisten työnjakoa ja tehtäväkuvia on uudistettu merkittävästi. Uudistukset ovat mahdollistaneet koulutusrakenteessa ja koulutuksen kestossa tapahtuneet muutokset. Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta on oikeansuuntainen ja tervetullut uudistus.

Oikeus rajattuun lääkkeen määräämiseen olisi terveyskeskukseen palvelusuhteessa olevalla sairaanhoitajalla. Edellytyksenä on tarvittavan lisäkoulutuksen suorittaminen. Rajattu lääkkeen määrääminen koskisi vain tiettyihin tautitiloihin määrättäviä lääkkeitä ja edellyttäisi kyseisen terveydenhuollon toimintayksikön vastaavan lääkärin antamaa kirjallista määräystä. Oikeutta koskeva tieto sisällytettäisiin terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Tarvittavat muutokset esitetään tehtäviksi myös lääkelain ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain määritelmiin lääkkeen määräajasta. Lisäksi esitys sisältää menettelyt, joilla sairaanhoitajat voitaisiin määräajaksi oikeuttaa antamaan lääkemääräyksiä laajalle levinneen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi ja sairastuneiden hoitamiseksi. Lain muutoksen yhteydessä optikoille ja suuhygienisteille tulee oikeus hankkia lääkkeitä vastaanottotoimintaansa varten. Tämä esitetty uudistus koskisi ainoastaan yksityistä terveydenhuollon palvelujen tuottajaa ja itsenäistä ammatinharjoittajaa.

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan lainmuutoksen tavoitteet ovat hyviä ja kannatettavia. Oman kuntani terveyskeskuksessa viime vuoden aikana on kirjattu yli 33 000 hoitajan vastaanottokäyntiä. Tämän vuoden aikana vastaanottopalvelujen toiminnan kehittämistä jatketaan vielä nykyistä enemmän hoitajapainotteiseksi. Näin toimien voidaan vähentää lääkärien vastaanotoille kohdistuvaa kysyntää. Se on myös kuntien taloutta ajatellen järkevää ja kustannuksiltaan edullisempaa toimintaa. Jatkuva koulutus on terveydenhuollossa tärkeätä ja välttämätöntä. Erityisen tärkeätä se on huomioida tämän lainmuutoksen käsittelyn yhteydessä. Nyt esitetyn tarvittavan lisäkoulutuksen lisäksi on syytä myös kirjata lakiin velvoite määräajoin suoritetusta lisäkoulutuksesta, jotta terveydenhuollon ammattihenkilöstöllä on mahdollisuus päivittää tietonsa ja taitonsa.

Arvoisa rouva puhemies! Lainmuutoksen yhteydessä esitetään myös synnytyksen jälkeen tehtävän jälkitarkastuksen siirtoa lääkäriltä kätilölle tai terveydenhoitajalle. Näin toimien lääkärien työaikaa vapautuu muihin tehtäviin, ja se on kannatettava asia. Työn vaativuuden myötä on tietysti huomioitava hoitohenkilöstön palkka neuvotteluissa. On harmillista, jos tämä hyvä lakiesitys nyt kaatuu mahdollisesti siihen, että käytännössä tätä lakia ei toteuteta, kun tässä vaaditaan nimenomaan myös sitten toimipaikan lääkärin kanssa tehtävää yhteistyötä.


Sanna Lauslahti (kok):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä laki avaa oven mahdollisuuksille ja myös jatkokehittämiselle. Tämähän ei ole Suomen oma idea, vaan tämä on tullut Oecd:stä vuonna 2005, kun järjestö arvioi, että meillä voisi olla hyötyä tästä lääkkeenmääräämisoikeudesta. Lääkkeenmääräämisoikeushan hoitajilla on useissa EU-maissa. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista tai kokematonta toimintaa, vaan tässä Suomi lähtee itse asiassa pitkälti niiltä poluilta, mitä muut ovat jo aloittaneet aikakausia sitten. Ulkomaalaisten tutkimusten mukaan nähdään, että lisäkoulutuksen saaneet sairaanhoitajat pystyvät hoitamaan perusterveydenhuollon vastaanotolle tulleista potilaista suurimman osan ja sairaanhoitajan laajennettuun tehtävänkuvaan perustuvat terveyspalvelut ovat turvallisia, laadukkaita ja potilaiden hyväksymiä. Potilas sai sairaanhoitajalta sairauteen ja sen hoitoon liittyvää tietoa, mikä tukee itsehoitoa ja hoitoon sitoutumista ja vastuun ottamista omasta terveydestä.

Tämä varmaan liittyy siihen, että meillä on hoitajilla pitkälti myös se ennalta ehkäisevä ote jo perusluonteena omassa työssään, ja tässä rajoitettu lääkkeenmääräämisoikeushan kohdistuu juuri niihin meidän kansansairauksiimme, jotka rasittavat runsaasti meidän terveydenhuoltoamme, kuten diabetes. Näin ollen näen tämän lain ehdottomasti tärkeänä Suomen terveydenhuollon kehittämisen kannalta.


Merja Kyllönen (vas):

Arvoisa rouva puhemies! Nyt täytyy kyllä sanoa, että kerrankin Kyllönen suhtautuu hiukan skeptisesti tähän problematiikkaan johtuen ehkä siitä, että on työskennellyt sairaalassa, terveysasemalla ja myös siellä apoteekkilaitoksessa. Ongelmana minun mielestäni on se, käydäänkö tätä keskustelua siitä näkökulmasta, että tavallaan tämä tuottaa säästöjä sitä kautta, että hoitohenkilökunnalle ei tarvitsisi lisäammattipätevyydestä, lisätehtävistä maksaa yhtään ylimääräistä euroa. Minä epäilen, että Tehy ja Super eivät ainakaan täysin palkein seiso tällaisen ajatuksen takana.

Lisäksi olen miettinyt tätä koulutuskuviota, kuinka laaja-alaisesta ja laajamittaisesta koulutuksesta puhutaan loppupelissä, kun on kyseessä lääketurvallisuus-, asiakasturvallisuus- ja lääkkeiden yhteisvaikutusosaaminen. Olipa se lääkelista kuinka lyhyt tahansa, niin nykypäivän Suomessa usein kansalaisilla tahtoo olla erittäin pitkät lääkelistat jo ennestään ja välttämättä sen ainokaisen silmätipan tai ainokaisen antibiootin määrääminen ei olekaan niin yksioikoinen asia kuin voitaisiin paperilla ajatella.

Se, mihin olen aikaisemmin tässä salissa kiinnittänyt huomiota ja toivoisin, että se eteenpäin menisi, olisi farmakologisen osaamisen kehittäminen myös lääkäreiden osalta ja ennen kaikkea geriatrisen lääkeosaamisen osalta. Jos tänä päivänä ajatellaan, että pitkäaikaissairas verenpainetautinen, sydäntautinen diabeetikkomummo saapuu sinne terveyskeskukseen ja oireet viittaisivat virtsatieinfektioon, no, hoitajat määräävät pikatestiin, joka osoittaa infektion merkkejä selkeästi. Mutta siinä vaiheessa käy helposti niin, että jos ajatellaan, että säästetään ja mennään siitä, mistä aita on matalin, niin määrätään tälle mummolle antibioottihoito siihen virtsatieinfektioon, jonka on arvioitu mummoa vaivaavan, jätetään tekemättä resistenssikokeet ja aiheutetaan sitten tavallaan etenevä tila, antibioottiresistenssi, joka edelleen johtaa siihen, että mummolla on komplisoitunut, jatkuva virtsateiden tulehdus. En tiedä, onko se sitten sitä säästöä tässä meidän yhteiskunnassamme.

En kiistä enkä kiellä sitä, etteikö ihminen pysty oppimaan ja osaamaan asioita, mutta millä tavalla nyt huomioidaan esimerkiksi ne maakunnalliset ja alueelliset tilanteet, joissa on todellinen lääkäripula, huutava lääkäripula, jossa kokeneet ja osaavat sairaanhoitajat jo tänä päivänä pyörittävät tätä toimintaa? Siellä on mahdollisuus lipsahtaa siihen kuvioon, jossa periaatteessa kokeneet hoitajat entistä enemmän hoitavat niitä tehtäviä, jotka kuuluvat lääkäreille, ja minun mielestäni se ei ole äärimmäisen terve kehitys tässä meidän yhteiskunnassamme.

Toivoisin, että pystyttäisiin katsomaan näitä asioita sillä tavalla, että vaikka kuinka mietittäisiin, että hoitohenkilökunnalla on kokemusta ja osaamista, niin se ei vielä muuta sitä todellisuutta, että tämän hetken kentällä meillä Suomessa määrätään äärimmäisen paljon myös turhia lääkkeitä. Kyllä minulla ihan henkilökohtaisesti semmoinen huoli tässä on, että, luojan kiitos, ehkä se on huomattava, että keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ja huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ei tämän asetuksen piiriin tule nousemaan, mutta kyllä meillä on siellä semmoisia särky- ja kipulääkkeitäkin, joilla on ihan vastaavanlaisia vaikutuksia ihmiselimistössä. Siksi toisekseen olen nähnyt kyllä aika paljon laboratorioaikaisen elämäni yhteydessä myös semmoisia diagnooseja, joita on pikatesteillä tehty osaamatta itse asiassa tehdä edes sitä testiä: on saatu väärä negatiivinen tai väärä positiivinen tulos ja niitä sotkuja on sitten siivottu, eivätkä ne yleensä ole kyllä yhteiskunnan varoja säästäneet.

Nämä ovat tietysti omassa pököpäässä mietittyjä asioita, ja jokainen voi tietysti muodostaa oman näkemyksensä, mutta moniammatillisella yhteistyöllä voidaan jonkinlainen lopputulema saavuttaa, mutta en minä nyt tästä vielä olisi miljardisäästöjä rakentamassa.


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa puhemies! Ed. Kyllönen tarttui mielestäni tuossa puheenvuorossa hyvin tärkeisiin huomioihin. Kun varsinkin vanhuksilla on usein runsas lääkearsenaali, jonka hallitseminen on jo yleislääkärille haastavaa, niin miten voidaan olettaa, että lääkkeenmääräämisen taso kohenisi siitä, jos pienellä lisäkurssilla avitettu sairaanhoitaja ryhtyy sitten näitä lääkkeitä määräämään.

Olen itse tutustunut sairaanhoitajakoulutuksen farmakologian oppimäärään, ja kyllä minun täytyy sanoa, että se oli minulle yllätys, melkein pieni järkytys, miten lyhyt ja kevyt se on, ja ihmettelen sitä, että nyt tietoisesti halutaan lääkkeenmääräämisen tasoa, ammatillista tasoa heikentää maassa, jossa periaatteessa on erinomainen taso terveydenhuollon koulutuksessa niin lääkäreillä kuin terveydenhoidon muulla henkilöstöllä niissä tehtävissä, joihin heidät on koulutettu. Lääkärit on koulutettu tekemään diagnooseja ja määräämään hoitoja, ja heidän koulutuksensa tähtää siihen, mutta sairaanhoitajakoulutus ei siihen tähtää. Heillä on oma tärkeä tehtävänsä, johon tuo koulutus on räätälöity.

Palaan vielä tähän säästönäkökulmaan ja lääkärin työajan säästämiseen. Jos esimerkiksi lääkekorvauslakia muutettaisiin kustannusperusteiseksi, niin lääkärien työaikaa säästyisi jopa sadoissa henkilötyövuosissa. Nyt joudutaan tekemään tutkimuksia ja työläitä lausuntoja, jotta voidaan todistaa, että potilas sairastaa sellaista sairautta, joka on Kelan kautta korvattava. Eli meillä on sairausperusteinen tämä lääkekorvausjärjestelmä. Tällä muutoksella olisi voitu lääkärien työaikaa säästää siihen varsinaiseen potilaan hoitamiseen, diagnostiikkaan ja hoitojen määräämiseen.


Sirpa Asko-Seljavaara (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Lääkäriliittohan on vastustanut tätä lakia, ja ymmärrän hyvin ed. Räsäsen huolen, kun hän on lääkäri, tästä asiasta. Mutta minusta tuntuu, että tähän sisältyy hyvin paljon liioittelua. Luullaan, että vanhusten monilääkitys jollakin tavalla tulisi sairaanhoitajien tehtäväksi. Ei suinkaan. Sen takia olisi ollut hyvä, jos ministeri olisi voinut olla täällä ja luvata meille, että me saisimme valiokuntaan sen asetuksen, jossa sanotaan, mitä lääkkeitä nämä hoitajat voivat määrätä, kun he ovat tämän lisäkoulutuksen saaneet, koska se, mitä tästä rivien välistä voi lukea, on erittäin vähän. Ne ovat muutamat rokotukset ja sitten ovat reseptien uusinnat, ehkä jotkut täysin selvät asiat. Siis ei mitään psyykelääkkeitä missään tapauksessa voi määrätä. Eli minä suhtautuisin kyllä tähän lakiin erittäin optimistisesti, että tämä ei tule johtamaan näihin katastrofeihin, mitä nyt tässä arvellaan. Eli täytyisi olla tämä asetus.

Lisäksi halusin kysyä tietenkin ministeriltä, minkä takia fysioterapeutit on pudotettu pois tästä laista. Se oli siinä alkuperäisessä, joka viime syksynä esitettiin, ja miksi ravintoterapeutteja ei ole voitu ottaa tähän mukaan, koska hehän tuntevat nämä ravintovalmisteet? Miksi sitten optikot ja suuhygienistit pääsivät mukaan? Se on erittäin hyvä asia, koska hehän määräävät näitä lääkkeitä omaa vastaanottoaan varten. Mitään säästöä minä en usko, että tästä tulee myöskään. Eli minä en ole kyllä näin huolestunut kuin kollegani ed. Räsänen.


Merja Kuusisto (sd):

Arvoisa puhemies! Kyllähän tämä tietysti hyvin herkästi lääkäreitten puolella herättää vastustusta. Se on ilman muuta selvä asia ja jollain tavalla ymmärrettäväkin, että jos hoitajat heidän tontilleen nyt ovat tulossa, niin sitä aina miettii, menettääkö siinä mitään tai onko se sitten enää turvallista potilaiden kannalta. Mutta jos miettii tämänhetkistä tilannetta, miten meillä ikäihmisiä, vanhuksia, lääkitään, siinä eivät ole missään nimessä terveydenhuollon ammattilaiset millään tavalla osallisena tähän ongelmaan, että he käyvät useasti lääkärissä, käyvät eri lääkäreillä ja aina tulee uusia lääkkeitä. Harvoin kukaan lääkäri pysähtyy miettimään sitä vanhuksen kokonaislääkitystä, ja sitten tämä liiallinen lääkitys heikentää ilmiselvästi tämän vanhuksen hyvinvointia ja elämisen mahdollisuuksia.

Minä olen samaa mieltä, että on hyvä, jos se asetus nähdään ja päästään siihen tutustumaan ja katsomaan, mitä lääkkeitä tässä terveydenhuollon ammattilaisten on mahdollisuus sitten määrätä. Mutta täytyy sen verran sanoa, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat hyvin koulutettuja ja heillä on niin hyvä se tuntemus, mitä he osaavat ja mitä eivät osaa, ja harvoin tapahtuu mitään semmoisia väärinkäytöksiä, että hoitajat ylittäisivät oman osaamisen toimivaltuudet. Kyllä siitä ollaan hyvin herkkiä ja hyvin tietoisia, mitkä ne tiedot ja taidot ovat. Jos tuntuu, että on pikkuisenkin epävarmaa, riittävätkö tiedot ja taidot, niin aina kysytään ja sen jälkeen vasta toimitaan. Hyvä tämä esitys on, ja toivon, että se saadaan täällä meillä Suomessakin käytäntöön. Muista maista ei ole ainakaan kuulunut mitään negatiivista palautetta.


Sanna Lauslahti (kok):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen on aivan oikeassa siinä, että on muita keinoja, joilla lääkärin työaikaa voidaan tehokkaammin saada käyttöön. Olen täysin samaa mieltä, että esimerkiksi pitäisi miettiä, pitääkö Kelalle annettavia lausuntoja jokaisessa tapauksessa kirjoittaa. Ne vievät hyvin paljon aikaa. Voisi sanoa, että hallinnollinen hössötys ja byrokratia pois lääkärin työstä, sitä kautta saataisiin vapautettua siihen lääkärin ydintehtävään huomattavia aikoja ja myös silloin voitaisiin uudestaan pohtia, mikä on tarpeellinen lääkärien määrä tulevaisuudessa. Näen, että olemme yhteiskunnassa itse oikeastaan aiheuttaneet tämän hässäkän, jossa lääkärien aika kuluu ihan muuhun kuin sen pitäisi, ja sehän johtaa siihen, että meidän perusterveydenhuollon lääkärin työn houkuttelevuus on erittäin heikko juuri näiden hallinnollisten töiden ja turhien lausuntojen vuoksi.

En olisi myöskään huolissani tästä rajoitetusta lääkkeen määräämisestä. 4 a luvussa, 23 b §:ssä todetaan hyvinkin tarkkaan se, että sairaanhoitajalla, jolla on riittävä käytännön kokemus ja myös se lisäkoulutus, on rajoitettu oikeus määrätä apteekissa käytettäviä lääkkeitä terveyskeskuksessa hoitamalleen potilaalle, kun kyseessä on ennalta ehkäisevä hoito tai lääkityksen jatkaminen. Eli täällä rajataan hyvin tarkkaan, että lääkärin tehtävä on arvioida, mikä tauti potilaalla on, ja sairaanhoitaja sitten hoitaa sitä jatkohoitoa siitä eteenpäin. Eli tässähän ei siirry eräällä tavalla se niin kuin diagnostiikka sinne hoitajalle ainakaan tämän lainsäädännön myötä, eli lääkäri on tehnyt etukäteen sen lääketieteellisen taudinmäärityksen.

Samoin ed. Räsänen nosti tärkeän asian: lukuisat pillerit meidän ikääntyneillä, monisairailla ihmisillä. Jos lähdetään niitä kollaamaan, niin monet sanovat, että siellä on moni pilleri turhaa. Se johtuu siitä, että siellä on monta hoitavaa tahoa, jotka eivät tiedä toisistaan eivätkä tiedä, mitä lääkkeitä kukin on määrännyt. Toivottavasti tulevaisuudessa tämäkin pystytään ratkaisemaan.


Sirpa Asko-Seljavaara (kok):

Arvoisa puhemies! Ei todellakaan tämä monilääkintä muutu tästä miksikään, koska ei tämä sairaanhoitajan reseptinkirjoitusoikeus ollenkaan ulotu näihin potilaisiin, joilla on runsaasti lääkitystä. Jos luette tämän tarkasti, niin täällähän sanotaan, että se tapahtuu sen terveyskeskuslääkärin vastuulla, siis yhteistyössä, eli sehän vaan lisää sitä yhteistyötä, ja kyllä minä uskoisin itse pystyväni jonkun hoitajan kanssa sopimaan siitä, mitä reseptejä hän kirjoittaa ja mitä hän ei kirjoita. Mutta tietenkin jos tilanne on se kuin ed. Kyllönen sanoi, että lääkäreistä on niin suuri pula, ettei niitä näy mailla eikä halmeilla, niin silloin tietysti hoitaja voi joutua vaikeaan tilanteeseen. Lääkäripula pitäisikin kyllä pystyä ratkaisemaan. Tarvitsemme siis sen asetuksen, muuten tästä ei kyllä tule mitään selvyyttä.


Merja Kyllönen (vas):

Arvoisa puhemies! Todellakin tarvitsemme sen asetuksen, mutta haluan huomauttaa, että sivulla 16 tässä hallituksen esityksessä lukee seuraavalla tavalla: "Uuden lääkityksen aloittaminen pitkäaikaissairaalle potilaalle edellyttää yleensä lääkärin arviota tai tarvittaessa moniammatillisena yhteistyönä toteutettua lääkehoidon kokonaisarviointia. Sairaanhoitajan mahdollisuus uudistaa lääkemääräyksiä ja antaa lääkkeen käyttöön liittyvää ohjausta tukee erityisesti diabetesta, verenpainetautia, astmaa, metabolista oireyhtymää tai muita kansantauteja sairastavien potilaiden hoitoa hoitajavastaanotolla. Uudistuksen mukanaan tuoma pitkäaikaissairaiden täsmentyvä seuranta parantaa näiden potilasryhmien hoidon vaikuttavuutta."

On myönteistä, että hoidon seurantaa ja vaikuttavuutta parannetaan, mutta kyllä tässä ihan oikeasti on olemassa riski, jos pitkäaikaissairaalle kyetään uusimaan reseptejä ilman, että lääkäri varsinaisesti sitä seuraa tai tilannetta katsotaan kokonaisarviointina. Käytin esimerkkinä niitä terveysasemia, joissa sitä henkilökuntaa on vähän ja lääkäriä ei välttämättä mailla eikä halmeilla. Kyllä siellä on riski luiskahtaa siihen, että hoitajat vaan uusivat niitä reseptejä ja kukaan ei koskaan katso sitä kokonaistilannetta monilääkityillä potilailla nimenomaan.


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa rouva puhemies! Asetus todellakin tarvitaan, siinä olen ed. Asko-Seljavaaran kanssa samaa mieltä. Mutta muistutan siitä, että lääkkeethän tarkoituksella määrätään määräajaksi eikä miksikään pysyväksi sen takia, että potilaan terveydentila voi muuttua ja muuttuukin ajan myötä ja hänelle voi tulla muita lääkityksiä ja muita sairauksia, minkä vuoksi on tärkeää, että nimenomaan lääkäri on se, joka arvioi sen tilanteen, tarvitaanko enää sitä lääkitystä vai tarvitaanko kenties jotain muuta lääkitystä tai ei lääkettä ollenkaan. Myös lääkeannokset joudutaan siinä tilanteessa pohtimaan.

Kyllä pidän vaarana, että tämän lain myötä nekin potilaat, jotka haluaisivat käydä lääkärillä — esimerkiksi pitkäaikaissairaat — ja haluaisivat, että lääkäri tarkistaa tilanteen, siirtyvät nyt niin kuin automaattisesti astetta alemman koulutuksen saaneen henkilön eli lisäkoulutetun sairaanhoitajan potilaiksi eivätkä enää näekään lääkäriä, niin kuin ovat tähän saakka kerran vuodessa nähneet. Eli edelleen väitän, että tämä lakiesitys heikentää terveydenhuollon laatua näiden potilaiden osalta. Pidän tätä eräänlaisena välskärilakina.


Merja Kuusisto (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Jos ottaa nyt esimerkin diabetespotilaasta, niin siinähän on järkevää tämä meidän terveydenhuoltomme. Se on suunniteltua. Se ei ole mitään ex tempore -työtä, vaan jokaiselle diabetespotilaalle, joka käy terveyskeskuksessa, on ihan järjestelmällisesti tehty suunnitelma, milloin käy lääkärin vastaanotolla, milloin käy diabeteshoitajan vastaanotolla ym. Nyt kun siinä on se hoitopolku, niin sopii ihan hyvin, että lääkärin kanssa sovitaan, niin kuin tälläkin hetkellä, koska on laboratoriokokeet, sovitaan lääkityksestä, sovitaan kontrolli diabeteshoitajan luona, sovitaan verenpaineitten mittaukset, verensokerin mittaukset ynnä muut. Siinä samassa yhteydessä voidaan sopia myös lääkityksen tarkistamisesta. Voidaan myös sopia, että on mahdollisuus uusia lääkkeet vaikka kolmen kuukauden päästä, kun on käynyt edellisen kerran lääkärin vastaanotolla.

Tämä on ihan järkevää toimintaa, mutta se pitää suunnitella eikä ottaa turhia ennakkoluuloja ja pelkoja, että kaikki menee mönkään. Terveydenhuollon jos minkä pitäisi olla hyvin organisoitua, suunniteltua ja tehtävä- ja toimenkuvat hyvin selkeät ja jaetut.


Sirpa Asko-Seljavaara (kok):

Arvoisa puhemies! Olen kyllä samoilla linjoilla ed. Kuusiston kanssa siinä, että hoitajathan nyt jo pitävät diabetespoliklinikoita, haavapoliklinikoita jne. Usein heidän taitonsa hoitaa näitä potilaita voi olla paljon parempi kuin nuoren kokemattoman vuokralääkärin taito. Sanoisin, että oman kokemukseni mukaan hoitajat ovat yleensä varovaisempia kuin lääkärit määräämään lääkkeitä, koska he pelkäävät, että he tekevät jonkun virheen. Minä en kyllä yhtään nyt pelkäisi näitä hoitajia määräämässä lääkkeitä, jos todella meillä on se asetus käsissä, mitä lääkkeitä voi määrätä ja missä tilanteessa.


Sanna Lauslahti (kok):

Arvoisa puhemies! Koska kyse on pitkälti kansansairauksia sairastavista henkilöistä ja heillä on hyvin intensiivinen, välillä aika usein tapahtuva kontaktointi juuri terveyskeskuksissa hoitajiin, meillä on erikseen diabeteshoitajat ja reumahoitajat, niin jollain tavalla on kummallista, että aliarvioidaan sitä tietoa, jota näillä hoitajilla on hoidettavanaan olevista potilaista. He ehkä näkevät enemmän potilasta kuin lääkäri siinä terveyskeskuksessa. Siltä osin ei kannata aliarvioida sitä hoitajan tietämystä potilaasta.

Jään kuitenkin pohtimaan, miksi me emme siirtyisi. Tämä reseptinkirjoitusoikeus ei ole kovinkaan uusi keksintö, ja se on useissa maissa hyvinkin yleisesti käytössä. Luettelen muutamia: Ruotsi, Englanti, Australia, Uusi-Seelanti, Kanada, USA, Korea, Espanja. En ole kuullut, että niissä olisi kovin paljon heikkouksia terveydenhuollossa sen enempää kuin meilläkään, koska ei meidänkään terveydenhuolto täydellistä ole. Meillä on hyvin paljon tehtävää meidän terveydenhuollon laadun parantamisessa edelleen, vaikka meillä onkin ihan huipputasoista monin paikoin.


Merja Kuusisto (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kyllönen, kaimani tuolta sivulta, huuteli, että ei varmasti sitten hoitohenkilökunta tätä laajennettua työnkuvaa ilmaiseksi tee. No näinhän se tietysti on. Jos työn vaativuus lisääntyy, niin kyllä sen täytyy näkyä palkassa. Se on ihan kaikissa töissä sama asia.

Mutta tässä lainmuutoksessa on myös mahdollisuus periä sairaanhoitajan vastaanottokäynniltä 20 euroa per käynti. Tavallaan, jos tulee lisäkuluja, niin niitä on mahdollisuus sitten myös kattaa näillä asiakasmaksuilla.


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa rouva puhemies! En tiedä, keneen ed. Lauslahti tässä keskustelussa viittasi, mutta ainakaan itse en lainkaan aliarvioi hoitajien ammattitaitoa esimerkiksi näissä tehtävissä, joita täällä on lueteltu. Päinvastoin, he todellakin usein tuntevat potilaan paremmin ja nimenomaan siinä hoitotyössä ovat päteviä oman alansa ammattilaisia ja pystyvät siinä myös tekemään itsenäistä työtä aivan niin kuin kuuluukin.

Mutta samalla on todettava, että nimenomaan lääkemäärääminen ja diagnostiikka ovat niitä aloja, jotka ovat lääkärin koulutuksen mukanaan tuomaa ammattitaitoa eivätkä kuulu sairaanhoitajakoulutukseen.