Täysistunto 5/2005

Hallituksen esitys eräiden ydinvastuualalla tehtyjen kansainvälisten pöytäkirjojen hyväksymisestä sekä laeiksi näiden pöytäkirjojen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja ydinvastuulain muuttamisesta

Mauri Pekkarinen (kesk):

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen päätarkoituksena on nyt huolehtia siitä, että Suomi voi pysyä mukana kansainvälisessä ydinvastuualan yhteistyössä ja sen kehityksessä. Tällä esityksellä luodaan edellytykset sille, että Suomi voisi ratifioida kaksi Oecd:n suojissa neuvoteltua pöytäkirjaa, joilla muutetaan vastaavasti kahta yleissopimusta, joihin Suomi on liittynyt 1970-luvulla.

Pariisin yleissopimusta muuttavalla pöytäkirjalla asetetaan ydinlaitoksen haltijan vastuumääräksi nykyisen 17 miljoonan euron sijasta nyt, tämän esityksen mukaan siis, vähintään 700 miljoonaa euroa. Vastuun määrälle on oltava pakollinen vakuutus, ja sanottu 700 miljoonan euron määrä on myös esityksessä ehdotettu suomalaisen laitoksen haltijan vastuun määräksi, koska vakuutuskapasiteettia ei toistaiseksi ole saatavissa enempää. Tuo raja määräytyy yksinkertaisesti tästä arviosta, mihin asti vastuun mahdollisuudet ovat löydettävissä.

Brysselin lisäyleissopimusta muuttavalla pöytäkirjalla — Brysselin pöytäkirja kulkee sillä nimikkeellä — korotetaan isäntävaltion vastuuta kattamaan vahingot, jotka ylittävät 700 miljoonan euron määrän aina 1 200 miljoonan euron määrään saakka, jolloin isäntävaltion vastuut voivat suurimmillaan siis olla 500 miljoonaa euroa. Isäntävaltiolla on vapaus korottaa alueellaan sijaitsevan laitoksen haltijan vastuuta, jolloin isäntävaltion vastuu vastaavasti pienenee.

Ehkä tässä vielä on syytä palauttaa mieliin, että nykyisin laitoksen haltijan vastuun määrä on, jo kertaalleen oikeastaan sanottu, vähintään 17 miljoonaa euroa, ja isäntävaltio vastaa tämän ylittävistä vahingoista aina 204 miljoonaan euroon saakka eli suurimmillaan 187 miljoonalla eurolla. Tämä on se nykyisen säädöstön mukainen vastuu, mikä isäntävaltiolla teoriassa voi olla. Kohta tullaan käytäntöön.

Suomi nimittäin on ratkaissut asian niin, että laitoksen haltijan vastuun määräksi on säädetty juuri tuo 204 miljoonaa euroa, mistä seuraa, että valtiolla ei ole lainkaan vastuuta lukuun ottamatta myöhempänä selostettavaa kollektiivista vastuuta. Tämä kollektiivinen vastuu tai kolmannen vaiheen vastuu on Brysselin lisäyleissopimuksen sopijaosapuolten yhteinen vastuu, josta nykyisin korvataan vahinkoja niiden ylittäessä 204 miljoonaa euroa. Sopimusvaltiot Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Norja ja Ranska, Ruotsi, Slovenia, Saksa, Suomi ja Tanska, nämä kaikki yhteisesti ovat sitoutuneet nykyisin suorittamaan sellaisessa tapauksessa vielä 145 miljoonaa euroa, jolloin nuo vahingot ylittävät tuon sanotun rajan. Tästä potista, 145 miljoonasta, noiden äsken lueteltujen valtioitten joukossa Suomen osuudeksi tulee 1,9 prosenttia. Brysselin pöytäkirjan mukaan sopimusvaltioiden kolmannen vaiheen vastuu nousisi suurimmillaan 300 miljoonaan euroon.

Ehkä ilman, että tänne paperiin katson, yritän tämän saman asian yksinkertaistaen vielä kuvata tällä tavalla, että nykykäytännön mukaan siis vastuut laitoksen haltijalla ovat 17 miljoonaan euroon saakka, sen ylittävältä osalta periaatteessa sen maan, jonka alueella laitos on, vastuut voivat olla 204 miljoonaan euroon asti, mutta voidaan tämä vastuu antaa myöskin sille laitoksen haltijalle. Näin on Suomessa menetelty. Sen ylittävältä osalta 145 miljoonaa euroa on sitten tavallaan kolmikäteisvastuuta, kolmannen vaiheen vastuuta, jonka vaiheen kantavat kaikki nämä sanotut sopijapuolet yhdessä, ja tästä Suomen osuus on 1,9 prosenttia näiden maiden sisäisen jakokaavan mukaisesti.

Tämä on nykyinen systeemi. Nyt siis tällä esityksellä ehdotetaan menettelyä, jossa luvan haltijan vastuu nousisi aina 700 miljoonaan euroon asti ja siitä maavastuu nousisi 1 200 miljoonaan euroon, jolloin valtion vastuuksi jäisi tämä 1 200 ja 700 miljoonan euron erotus. Tässä tämän esityksen tavallaan kansallinen ratio on. Tässä lisääntyy erittäin rankasti luvan haltijan vastuu, todella rankasti luvan haltijan vastuu, ja sitten myöskin valtion vastuut niistä vahingoista, joita kenties aiheutuisi, lisääntyvät erittäin merkittävästi.

Tässä järjestelmässä siis kaiken kaikkinensa on kysymys myöskin kansainvälisestä solidaarisuudesta, ja sillä taataan, että onnettomuuden aiheuttamista vahingoista suoritetaan korvausta kaikille sopimusvaltioiden kansalaisille samoin perustein siitä riippumatta, missä sopimusvaltiossa itse ydintapahtuma on sattunut. Tarkoituksena on laajentaa solidaarisuuskonseptia niin, että korvauksia maksettaisiin samoin perustein myös vahingoista, jotka ovat aiheutuneet ei-sopimusvaltion kansalaisille edellyttäen, ettei siinä valtiossa ole ydinlaitoksia. Siis Suomi sitoutuu tässä siihen, että jos tapahtuisi jostain syystä suomalaisessa laitoksessa joku onnettomuus, niin Suomi sitoutuu näillä päätöksillä ei vain niiden vahinkojen korjaamiseen, jotka aiheutuvat Suomessa, vaan myös niiden vahinkojen korvaamiseen, mitkä aiheutuvat sellaisessa maassa, jossa maassa ei ole itsellään ydinlaitoksia lainkaan. Korvausten maksaminen muille ei-sopimusvaltioille edellyttää, että ne myöntävät samat korvausedut asianomaisille sopimusvaltioille. Brysselin pöytäkirjan mukainen isäntävaltion vastuu ja sopimusvaltioiden yhteinen vastuu eivät kuitenkaan siis ulotu ei-sopimusvaltioihin.

Yleissopimukset ovat aina vaienneet siitä, sekä vanhat että uudet, voisiko laitoksen haltijan vastuu olla rajoittamaton, niin kuin vahingonkorvausoikeudessa pääsääntö on. Sopimusvaltioista Saksa omaksui rajoittamattoman vastuun jo 1980-luvulla, mistä lähtien on kiistelty siitä, onko ratkaisu sopimusten mukainen. Tämä asiantila päättyy pöytäkirjojen tullessa voimaan, koska niissä tullaan nimenomaan nyt sitten sallimaan, siis näissä uusissa sopimuksissa, joihin nämä meidän esityksemme nyt perustuvat, näissä tullaan nimenomaan sallimaan rajoittamaton vastuu. Rajoittamattoman vastuun vallitessa on kuitenkin kansallisessa laissa asetettava laitoksen haltijalle vastuumäärä, josta se vastaa vakuutuksen turvin, ja tämä määrä käytetään joka tapauksessa ensin. Hallituksen esityksessä on lähdetty siitä, että Suomessakin siirrytään laitoksenhaltijan rajoittamattomaan vastuuseen, tosin niin, että se koskisi vain niitä vahinkoja, jotka ovat ilmenneet Suomessa. Rajoittamaton vastuu merkitsisi sitä, että vahinkojen ylittäessä ne määrät, jotka ovat korvattavissa ensisijaisesti laitoksenhaltijan vakuutuksesta, toissijaisesti isäntävaltion vastuumäärästä ja viimein sopijavaltioiden yhteisestä vastuusta, vahingon kärsijä voisi vaatia vielä saamatta olevaa vahingonkorvausta laitoksen haltijalta. Viime kädessä tämä vastaisi näiden korvausten suorittamisesta omaisuudellaan.

Vähän monimutkaisesti sanottu kaikki tämä, kun luin tätä pykäläkieltä. Tämä yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että sen jälkeen, kun on ensiksi tämä laitoskohtainen, toimiluvan haltijakohtainen vastuu, sitten sen jälkeen tulee tämä kansallinen valtiollinen vastuu, enimmillään 500 miljoonaa, ja sitten tulee tämä solidaarisuusvastuu, käytän sitä nimitystä. Jos ne vahingot, mitkä kenties ylittäisivät kaikki nämä, niin siltä ylittävältä osalta astuisi uudelleen rajoittamaton vastuu, joka olisi nimenomaan tällä luvan haltijalla.

Hallituksen esitys sisältää myös eräitä muita pöytäkirjoihin sisältyviä parannuksia vahingon kärsijän asemaan, kuten olennaisen kanneajan pidennyksen henkilövahinkotapauksissa sekä vahingon käsitteen ulottamisen ympäristövahinkoihin ja torjuntatoimenpiteisiin. Todennäköistä on, että laitoksenhaltijan vastuuta ja vahingonkorvauksen sisältöä koskeva Pariisin pöytäkirja tulee voimaan vuoden 2006 lopulla ja isäntävaltion ja sopimusvaltioiden vastuuta koskeva Brysselin pöytäkirja vasta jonkin verran myöhemmin, joten sopimusmääräyksien voimaan saattaminen tullee näin ollen Suomessakin tapahtumaan kahdessa vaiheessa.

Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys aika merkittävästä, aika suuresta asiasta. Suomi astuu tällä esityksellään rinta rinnan muiden, sanoisiko näin, edistyksellisten sopijavaltioiden kanssa samaa tahtia sillä erotuksella — jos sitä nyt voi edistykselliseksi sanoa, minä sitä sellaiseksi kuitenkin sanoisin — että vielä näiden edistyksellisten joukossa Suomi kulkee aivan ensi linjassa nimenomaan siinä, että tämä rajoittamattoman vastuun periaate omaksutaan nyt sitten ensimmäisten harvojen maiden joukossa myös Suomen lainsäädäntöön.


Mikko Immonen (vas):

Arvoisa puhemies! On hyvin myönteistä asialle, että asianomainen ministeri on paikalla ja selvitti. Myönteistä myös sen lisäksi on se, että Suomi on ollut tässä aktiivinen. Asianomaiset tahot ovat tehneet paljon työtä. Jossakin määrin tiedän, että tämä asia ei ole ollut ollenkaan yksinkertainen ja on vaatinut kohtalaisen paljon hikeä ennen kuin se on nyt tässä muodossa kansainvälisesti.

Etsii, etsii, muttei soisi löytävänsä, sanoi verkonpaikkaaja repeämiä etsiessään. Näin on asia myös tämänkin lähetekeskustelun aiheen osalta, sillä olemmehan keskustelemassa asiasta, jonka toteuttamista ei kukaan toivo. Olemme keskustelemassa mahdollisesta ydinvoimalaonnettomuudesta ja siitä koituvan taloudellisen vastuun määrästä. Lähtökohtahan joka tapauksessa on se, että kaikessa ydinvoiman käytössä onnettomuuksien estäminen on ehdoton ykkösasia. Onnettomuuksiin onkin varauduttu jo laitosten rakennusvaiheessa.

Ydinvoimalaitokset ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne sulkevat itsensä häiriötilanteissa riippumatta siitä, johtuvatko häiriöt laitteiden rikkoutumisesta vai inhimillisestä erehdyksestä. Laitokset on lisäksi varustettu moninkertaisin toisistaan riippumattomin turvallisuusjärjestelmin ja niiden käytössä noudatetaan tinkimätöntä turvallisuuskulttuuria.

Käyttöturvallisuutta lisää myös se, että Säteilyturvakeskus viranomaisena valvoo järjestelmiä, jotta ne täyttävät Suomen tiukat turvallisuusmääräykset. Säteilyturvakeskus tarkastaa myös käyttöhenkilökunnan pätevyyden. Mutta entäs jos kaikista turvatoimista huolimatta pääsee sattumaan vahinko? Kuka kantaa silloin vastuun ja mihin vastuu perustuu?

Ydinvastuusta Suomessa on säädetty ydinvastuulailla, joka keskeisiltä osin perustuu kolmeen kansainväliseen sopimukseen: vuonna 1960 tehtyyn Pariisin yleissopimukseen, vuonna 1963 tätä sopimusta täydentävään Brysselin yleissopimukseen sekä vuonna 1988 Wienissä tehtyyn yhteispöytäkirjaan. Näillä sopimuksilla varmistetaan haitankärsijälle korvaus mahdollisen ydinvoimalaonnettomuuden seurauksista, vaikka tällaisen onnettomuuden todennäköisyys onkin erittäin pieni.

Ydinvahinkovastuujärjestelmä perustuu kansainväliseen sopimukseen, joka on myös Suomen etujen mukainen. Kansainvälisellä sopimuksella taataan suomalaisille vahingonkärsijöille korvaus myös silloin, jos jossakin muussa sopimusvaltiossa sattuneen onnettomuuden haitat ulottuisivat tänne. Ydinvahinkovastuujärjestelmän piiriin kuuluu tällä hetkellä noin 370 eri maissa toimivaa kaupallista reaktorilaitosta. Huomioitakoon kuitenkin, että tähän tulee lisätä vielä muun muassa Venäjän ydinvoimalaitokset, sillä vaikka Venäjä on allekirjoittanut Wienin yleissopimuksen vuonna 96, se ei odotuksista huolimatta ole vielä ratifioinut sitä. Huomioitavaa tässä yhteydessä on myös se, että Suomi ostaa Venäjältä noin 1 500 megawattia sähköä vuodessa ja pääsääntöisesti ne tulevat niistä ydinvoimalaitoksista, joissa myös on semmoisia laitoksia, jotka eivät ole hyviä.

Hyvät edustajatoverit! Tässä hallituksen esityksessä yhdenmukaistettaisiin Suomen ydinvastuulainsäädäntöä kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Samalla korotettaisiin ydinlaitoksen haltijan vakuutuksella katettavan vastuun määrää selvästi yli kolminkertaiseksi. Esityksen hyväksyminen tarkoittaisi myös vakuutuksen laadullisen sisällön muutosta. Nämä tekijät johtanevat vakuutusmaksujen tuntuvaan nousuun. Nostaisiko vakuutusmaksujen korotus sähkön kuluttajahintaa, se jää nähtäväksi.

Miten vastuuta sitten jaetaan mahdollisissa onnettomuustilanteissa? Ydinvahinkovastuujärjestelmä on kolmiportainen, kuten ministeri kertoi: laitoksen haltijan vakuutuksella katettava vastuu on 700 miljoonaa euroa — nykyisellään se on 204 miljoonaa euroa — Suomen valtion 500 miljoonaa euroa ja sopimusvaltioiden vastuu 300 miljoonaa euroa. Yhteenlaskettuna summaa kertyy 1,5 miljardia euroa. Syyllistä ydinvahingossa ei tarvitse etsiä, sillä ydinvahinkovastuu on niin sanottua ankaraa vastuuta eli ydinlaitoksen haltija on yksiselitteisesti vastuussa mahdollisesta vahingosta. Tämä pätee siitäkin huolimatta, että laitoksen käytössä ei olisi rikottu mitään säädöstä tai määräystä. Laitoksen haltija ei myöskään voi siirtää vastuuta esimerkiksi alihankkijalle, jonka toimittama viallinen komponentti tai järjestelmä olisi syynä onnettomuuteen.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys sälyttää ydinlaitoksen haltijalle rajoittamattoman vastuun, mikä toistaiseksi on käytössä vain Sveitsissä ja Saksassa. Rajoittamaton vastuu ei perustu kansainväliseen sopimukseen, eikä se tuo asiantuntijoidenkaan mielestä järjestelmään lisävarmuutta. Pidän hyvänä, että Suomi jälleen kerran on etulinjassa, vaikka olemmekin ydinvoiman osalta neljällä—viidellä reaktorillamme aikamoisen pieniä tuottajia, kun vertaa meitä esimerkiksi 105 reaktorin USA:han tai vaikkapa 59 reaktorin Ranskaan.

Tosiasia on, että vastuumäärien korottamisella ei turvallisuutta lisätä, koska jo nykyiset vastuumäärät riittävät kattamaan onnettomuuksien aiheuttamat haitat. Suomen ei todella kannata irtautua jo allekirjoitetusta kansainvälisestä sopimuksesta, jossa vastuumäärien vähimmäistasosta on sovittu. Meille tämä on signaali paremmasta ydinvoimalatulevaisuudesta, kiitos hallituksen esityksen, ja olen iloinen siitä, että se menee asiantuntijavaliokuntaan, talousvaliokuntaan.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa puhemies! Siis näiden hallituksen esityksen numero 2 tietojen mukaan on kolme rajoittamattoman laitoshaltijavastuun maata: Saksa, Sveitsi ja Japani. Kun luemme tätä asiakirjaa, niin täällä todetaan myös sivulla 11, että Valko-Venäjä on arvioinut Tshernobylin katastrofin, ydinturman aiheuttamat menetykset vuoteen 2016 235 miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruisiksi, ja Ukrainan kohdalla on arvio, joka on enemmän ehkä realistinen, vuodesta 1986 vuoteen 2000: 148 miljardia USA:n dollaria. Eli on todellakin puhe miljardeista eikä miljoonista. Tässä mielessä olen hiukan eri mieltä siitä, että nämä nykyiset miljoonien eurojen tasolla liikkuvat vastuut, Suomessa 204 miljoonaa, olisivat kaikissa olosuhteissa riittäviä. Siinä mielessä rajoittamaton laitoksenhaltijan vastuu on aivan oikea avaus tässä mielessä kyllä. Kiitoksia vain ministerille, joka on paikalla, ja myöskin koko valtioneuvostolle, että tämä asia on liikkunut.

Tässä haluaisin viitata viime vuosina, ehkä jo kymmenen vuotta sitten, eduskunnan ottamiin kantoihin, joissa on nimenomaan kritisoitu tätä, että näihin säädöksiin ei ole liittynyt riittävää vastuumäärää. Tämä on ollut kyllä sellainen, voisiko sanoa, piilotuki ydinvoimaenergiasähkön hinnalle tässä mielessä, että ei ole ollut näitä vakuutusvastuita, jotka nyt sitten tulevat ja asettavat myös sähköntuotannolle uuden hintatilanteen.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Tätä hallituksen esitystä ei pidä ryhtyä vastustamaan. Tämä on ihan oikean suuntainen. Rajoittamattoman vastuun periaate on ainut moraalisesti ja eettisesti oikea ja hyväksyttävä. Tässä mahdollisen vahinkotapauksen kohdalla on nyt lueteltu, kenellekä ne ensimmäiset laskut lähetetään. Mutta siltä kokonaismäärältään, jossa tässä liikuttaisiin esimerkiksi Tshernobylin kaltaisessa tilanteessa, oikeastaan nämä luvut — kymmenet, sadat, miljoonat, puoleentoista miljardiin euroon — ovat ihan pilipalijuttuja. Kysymys on satakertaisista tarvemääristä, jotka ovat sitten yhteiskunnan piikissä. Nämä mittasuhteet on hyvä pitää mielessä, kun näistä asioista keskustellaan.


Oras Tynkkynen (vihr):

Arvoisa puhemies! Ed. Immonen aivan oikein totesi, että ydinvoimalaonnettomuuden ehkäisy on ensisijaista ja sitten nämä korjaavat toimet vasta tulevat sen jälkeen. Sen takia on ehkä vähän huolestuttavaa ollut seurata Säteilyturvakeskuksen toimintaa tämän paljon puhutun Suomen viidennen ydinreaktorin tai Olkiluoto-kolmosen suhteen. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Säteilyturvakeskus on hyvin joustavasti jopa oikonut turvamenettelyissä, ja se tietysti herättää kysymyksiä turvallisuuden valvonnan riittävyydestä ja varmuudesta.

Lisäksi on tiedossa, että tuleva reaktori ei ole turvallisin mahdollinen. Siinä käytetään aika paljon myös aktiivisia turvajärjestelmiä, jotka edellyttävät siis aktiivista toimintaa, eikä passiivisia, jotka sinällään jo itsessään hillitsevät tai ehkäisevät onnettomuutta.

Ed. Immonen kiinnitti huomiota myös siihen, että ydinvoimalaonnettomuuden todennäköisyys on pieni. Näin varmaan on ainakin Suomessa, mutta ydinvoimaahan käytetään monissa muissakin maissa ja niiden kaikkien muiden maiden turvallisuusolosuhteista ei ihan täysin ehkä voi mennä takuuseen, jos ajatellaan vaikka Romanian, Venäjän tai Iranin kaltaisia maita.

Ja mikä ehkä tärkeintä, ydinvoimalan kohdalla suuronnettomuuden riski on kuitenkin olemassa. Valtaosalla energialähteistä suuronnettomuuden riski on nolla. Esimerkiksi tuulivoimalla ei mitenkään voi saada aikaan suuronnettomuutta, ei vaikka kuinka mielikuvitustaan käyttäisi. Sen takia kannattaa miettiä, kannattaako sitä pientäkään suuronnettomuuden riskiä hyväksyä.

Ed. Immonen kysyi vielä sitä, vaikuttaakohan tämä mahdollisesti sähkön hintaan. Itse olen kysynyt samaa asiaa Teollisuuden Voiman edustajalta jo pari vuotta sitten, ja hän ainakin arvioi, että ei tule vaikuttamaan sähkön hintaan mitenkään olennaisesti.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa puhemies! Tuohon sähkön hintaan: Joka tapauksessa itse olen sitä mieltä ja myöskin ympäristövaliokunta on joskus antaessaan asiasta lausuntoa ollut sitä mieltä, että sen tyyppinen tilanne, ettei ole olemassa asiallisia vakuutusvastuita, on todella piilotukea ydinenergialla tuotetulle sähkölle. Se, vaikuttaako se miten paljon sähkön hintaan, jää nähtäväksi, uskoisin näin.

Mutta vielä näistä erilaisista onnettomuuksista: On tietysti vielä hyvä muistaa sekin, että on myös ydinjätteen kuljetukseen liittyvä onnettomuusmahdollisuus tulevaisuudessa. Tietenkään kukaan ei toivo, että se mahdollisuus realisoituu, mutta se mahdollisuus on olemassa, ja se johtuu siitä, kun Loviisasta kuljetetaan ydinjätettä Olkiluotoon. Tällöin tässä on kysymys tietysti pienestä riskistä, mutta joka tapauksessa se on hyvä pitää mielessä myös Suomessa, jossa on nyt sitten tämä uusi tilanne hiljalleen avautumassa, kun Posivan loppusijoituspaikka-asia etenee.


Mauri Pekkarinen (kesk):

Arvoisa puhemies! Minä en tiedä nyt niin tarkkaan Stukin toimintaa lähihistoriassa tai ehkä vähän pitemmässäkään historiassa. Ajattelen kuitenkin, että aika vankka luottamus on aihetta olla ja säilyttää Stukin toimintoihin senkin perusteella, miten se on aiemmin toiminut.

Joka tapauksessa sen voin sanoa, kun nyt olen seurannut sitä, miten Stuk on käsitellyt vireillä olevaa lupahakemusta ja siihen liittyviä asioita, että Stuk on tehnyt todella seikkaperäistä ja tarkkaa työtä eikä se rajoitu vain hakemuspapereitten käsittelyyn, vaan Stuk tulee edellyttämään sitä, että matkan varrella, sitä mukaa kuin rakentamistyö edistyy kaikissa keskeisissä, tärkeissä vaiheissa, sen pitää päästä käymään läpi hankkeen eteneminen ja edistyminen ja antaa niihin omat kommenttinsa. Minusta tämä menettelytapa kuvaa sitä huolellisuutta ja vaateliaisuutta, jolla Stuk tämän nyt meneillään olevan hankkeen aikoo viedä osaltaan läpi.