Täysistunto 5/2002

Laki sairausvakuutuslain 24 §:n muuttamisesta

Liisa Hyssälä (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Tämän lakiesityksen saliintulo on viivästynyt hyvin monista eri syistä. Silloin kun tätä tein, niin tein tämän sen pohjalta, minkä palautteen sain kentältä. Kun haluan tämän pitää voimassa, syyt ovat jo toiset.

Elikkä minuun otti yhteyttä hammaslääkäri, joka oli hoitanut pitkään potilasta, joka joutui mielenterveyssyistä sairaalaan hoitoon. Mielenterveyshoidot saattavat olla hyvin pitkiäkin, jopa vuosien mittaisia. Tänä aikana joudutaan nykykäytännön mukaan, jos ei ole sairausvakuutuksen korvauksiin oikeutettua ikäpolvea, hoitosuhde katkaisemaan yksityishammaslääkäriin, jos varallisuutta yksityishoitoon ei ole, niin kuin usein laitospotilailla. Sitten hän joutuu terveyskeskuksen hoitoon eikä näin voi itse valita hammaslääkäriään. Tämä koettiin kyllä ongelmaksi, jos on isoja hoitoja kesken juuri silloin, kun laitoshoito yllättää.

Nyt tässä välissä on tapahtunut tietenkin hyvin positiivista hammashuollon kannalta, kun koko väestö on tulossa vuoden loppupuolella sairausvakuutuksen piiriin, mutta kaikkia ongelmia se ei toki poista. Edelleenkin yksityishammaslääkärin — vaikka siinä on sairausvakuutuksen korvaus mukana — ja terveyskeskuslääkärin kor­vausten tai taksojen hintaero on kovin suuri, ja laitospotilas, jolla on pienet käyttövarat useinkin, ei pysty entisen hammaslääkärinsä kanssa useinkaan hoitosuhdetta enää laitosaikana ylläpitämään. Nythän tämän uuden terveysprojektin väliraportissa on jo lause, joka oli muistaakseni kirjattu selvitysmies Huttusen nimiin, että terveyskeskusten ja privaattitaksojen suhdetta lähennetään toisiinsa, jolloin ilmeisesti joko terveyskeskustaksoja nostetaan tai sairausvakuutustasoa nostetaan, jotta potilaan maksama osuus molemmilla sektoreilla olisi likipitäen sama. Tämä tuntuu erittäin haasteelliselta, hyvä sinänsä, mutta erittäin haasteellinen lähtökohta.

Nyt nimittäin tapahtui niin, että tämän vuoden alussa, kun terveystaksat nousivat eduskunnan suosiollisella vaikutuksella, asetushan se itse asiassa oli, kävikin niin, että ne eivät suinkaan nousseet 9:ää prosenttia tai vähempää terveyskeskuksissa useinkaan, vaan kun taksa koostuu hyvin monesta osiosta, kävi niin, että esimerkiksi hampaan poistoon, joka on hyvin tavallinen terveyskeskuksissa suoritettava toimenpide, tuli huimat korotukset, kun jokainen osio erikseen nousikin tämän uuden sallitun korotuksen verran.

Olen juuri tekemässä kirjallista kysymystä ministeriöön, ollaanko siellä tästä tietoisia. Mutta terveyskeskuksissa on suuret huolet nyt, että hinnat karkaavat myöskin siellä potilaiden käsistä. Kohta on tilanteita, joissa edelleenkään ei pystytä taloussyistä mihinkään hoitoon hakeutumaan. Kuntien toimeentulotuen kautta myönnettävä hammashuolto alkaa olla erittäin tiukkojen kriteerien ja vaikeitten systeemien takana.

Syy, minkä takia haluan jättää edelleen tämän lakialoitteen, on se, että valiokunta tämän myötä perehtyisi laitospotilaitten hammashuoltoon ja suun terveydenhoitoon. Nyt on nimittäin niin, että hoitokäytännöissä on hyvin suuret erot eri puolilla maata. Osassa laitoksia on oma hammaslääkäri, joka hoitaa jatkuvasti, ja potilaat ovat säännöllisessä hoidossa, ovat kutsuntatarkastusten piirissä jne., mutta osassa esimerkiksi vanhainkodeista hammashuollon saaminen potilaille on äärettömän riskaabelia, satunnaista, usein omaistenkin varassa. Esimerkiksi suuhygienistejä käy hyvin epäsäännöllisesti hoitamassa ja katsomassa vanhusten suihin. Tutkimusten mukaan hyvin usein on epäsopivat proteesit, vanhuksen on erittäin huono syödä ja saattaa olla hyvinkin pahoja infektioita suussa, sairauksia, joita ei ole hoidettu. Lääkärit hyvin harvoin, vaikka tutkivat huolella laitokseen tulevan potilaan, kurkistavat suuhun eivätkä ole siihen tietenkään koulutettujakaan.

Olen todella huolestunut siitä, että kun kuntien rahavarat ovat ehtyneet, niin selvästi laitospotilaitten hoito on huonontunut niistä viesteistä päätellen, jotka kentältä tulevat.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi ryhmä ovat kehitysvammaiset, jotka ovat tähän saakka olleet kutakuinkin kohtuullisen hammashuollon piirissä, mutta kun kunnat tällä terveyskeskushammashuollolla yrittävät saada asiakasmaksuja ja siten talouttaan kuntoon, niin tätä asiakasmaksupolitiikkaa käytetään nyt meillä myöskin kunnan rahavarojen kirstuun kilahtamiseksi yhä enenevässä määrin. Silloin terveyskeskuksen asiakasryhmiksi otetaan niitä, jotka todella maksavat, jotka ovat niitä hyvätuloisia nuoria ja työssäkäyviä, jotka kykenevät maksamaan niitä maksuja, ja silloin sellaisia ryhmiä, pelkään, joitten ääni muutenkin yhteiskunnassa kuuluu huonosti, niin kuin kehitysvammaiset, helposti ei siinä määrin huomioida kuin tähän saakka. Kutsut harvenevat jne.

Pyytäisin tällä lakialoitteella valiokuntaa kiinnittämään huomiota näitten marginaaliryhmien, erityisryhmien, hammashuollon ongelmiin. Heitä ovat nimenomaan erilaiset laitospotilaat.


Ismo Seivästö (kd):

Arvoisa puhemies! Hammashuollon korvausoikeutta on myönteisesti laajennettu, ja siitä hallitukselle voi antaa tunnustusta. Samoin rintamaveteraanit pääsevät pääsääntöisesti maksutta terveyskeskuksessa suoritetun hampaiden tarkastuksen, ehkäisevän hoidon ja protetiikkaan liittyvien toimenpiteitten piiriin.

Ed. Hyssälän puheenvuoroon vielä sen verran lisäisin, että eräs ongelma tässä asiassa ovat sotaveteraanit, jotka välillä ovat kotioloissa, välillä laitoksessa, jolloin korvaus saattaa jäädä saamatta ja sotaveteraanien hampaat erittäin huonolle hoidolle. Tässä suhteessa ed. Hyssälän lakialoite on hyvin perusteltu, ja jotta suun terveys jatkossakin Suomessa pystyttäisiin turvaamaan, hammaslääkärien koulutusta on lisättävä ja Turun suljettu yksikkö on avattava uudelleen ja aloitettava hammaslääkärien koulutus uudestaan Turussa.


Esa Lahtela (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin ed. Hyssälä totesi aloitteensa perustelupuheenvuorossa, hammashoito on jollakin tavalla menossa parempaan suuntaan ja jengoilleen. Hän peräänkuuluttikin laajemmin laitoshoidossa olevien asemaa. Minusta yksi merkittävä asia, joka valiokunnan pitäisi huomioida, on se, jotta semmoisten henkilöiden, jotka ovat pysyvästi laitoshoidossa, fysikaalinen hoito ei ole mitenkään yhdenvertaista eri kuntien välillä, koska heillä ei ole mahdollisuutta saada Kelalta kor­vausta fysikaalisesta hoidosta. Riippuu ihan kunnan tahdosta, mikä tila on ja minkä verran rahaa on käytössä. Monessa tapauksessa jäävät ne tarpeet, joita kuitenkin monissa tapauksissa vanhuksilla on, fysikaalisen hoidon osalta täyttämättä. Sen takia tämän toivoisi nousevan pintaan, kun tätä lakialoitetta käsitellään. Samassa yhteydessä tulisi laittaa kuntoon myös se puoli, että hartia- ja monien muiden vaivojensa kanssa olevat vanhukset eivät ole yksin petin pohjalla kokemassa särkyjä ja kipuja.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hyssälällä on erityisosaamista tehdä tällainen lakialoite, ja se on hyvä asia.

Haluaisin tuoda omassa puheenvuorossani esille sen epätasa-arvon, joka todella on psykiatrisia sairauksia sairastavien pitkäaikaispotilaiden ja esimerkiksi somaattisen puolen välillä. Jos ajatellaan, että meillä on yleissairaalassa potilas, jolla on huono hampaisto, ja hän odottaa leik­kausta esimerkiksi lonkka- tai polviproteesin asettamiseksi, niin varmasti hoidetaan hampaat kuntoon, koska se on proteesin kannalta ehdoton edellytys. Mutta nimenomaan on tämä toinen puoli, että pitkäaikaispotilaiden kohdalla psykiatrisissa hoitolaitoksissa ei näin tapahdu. Varmasti tilanne on ollut aina huono eikä se ole tällä hetkellä yhtään huonompi kuin joskus ennen, mutta meidän pitäisi saada, niin kuin ed. Hyssälä esittää, nyt pitkään jatkunut huono tilanne kääntymään parempaan suuntaan. Tämä vaatii myös lainsäädännön uudistusta.


Leea Hiltunen (kd):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hyssälä puuttuu tässä lakialoitteessa erittäin merkittävään kysymykseen vanhusten, pitkäaikaissairaiden, kehitysvammaisten ja monien erillisryhmien kohdalla, kun he laitoshoidossa ollessaan joutuvat eriarvoiseen asemaan eivätkä taloudellisista syistä saa sitä tarpeellista hoitoa, jota heidän terveydentilansa ja tuleva hyvinvointinsa edellyttäisi. On erittäin tärkeää, että tällaiset epäkohdat poistetaan. Laitoshoidossa oleva potilas ei voi valita sitä, minkä hoidon piirissä hän on. Eriarvoiset käytännöt tietysti johtuvat paljon organisaation hallinnollisista päätöksistä, eli meidän terveyskeskuksissamme ja laitoksissamme on erilaisia käytäntöjä. Tietysti toivoisi sitä myöskin, että tällaisiin hoitokäytäntöihin tulisi ohjausta ja suosituksia ja ennen kaikkea valvontaa siitä, että laitoshoidossa olevat potilaamme, asiakkaamme, saisivat tasa-arvoista palvelua ja riittävää hoitoa eri puolilla maassamme ja erilaisissa laitoksissa.

Nimenomaan se, että taloudellinen tilanne kunnissa on mikä nyt on, on pakottanut monet kunnat tarkistamaan näitä taksoja. Jo se aiheuttaa sinänsä eriarvoisuutta, mutta jos ja kun voidaan sairausvakuutusjärjestelmällä poistaa eriarvoisuutta, on se ehdottomasti tehtävä, täydennettävä sitä hyvää aloitetta. Kun hammashuoltoa laajennettiin koskemaan erilaisia ryhmiä, niin myöskin nyt tämä sairausvakuutuskorvaus on saatettava kattamaan nämä palvelut.


Päivi Räsänen (kd):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ed. Hyssälä, joka on tämän aihepiirin asiantuntija, otti asian esiin. Yleisestihän ongelma on pikemminkin niin päin, että laitoshoidossa oleva potilas on monissa suhteissa edullisemmassa asemassa verrattuna avohoidon potilaisiin. Esimerkiksi psykiatrinen potilas saa kalliitkin lääkkeet laitoshoidossa ollessaan talon tarjoamina, ja ongelmaksi nousee, että avohoitoon siirryttäessä hänellä ei olekaan varaa usein jatkaa niitä kalliita ja sopivia lääkkeitä, jotka hänelle on aloitettu, ja usein tarpeellinen hoito saattaa katketa ihan varojen puutteeseen avohoidossa.

Mutta hammashoidon suhteen tilanne näyttää nyt olevan ainakin joissakin tapauksissa toisinpäin ja laitoshoidossa olevat potilaat epäedullisemmassa asemassa. Uskon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ehkä muidenkin jäsenten kuin minun osaltani sai tästä ed. Hyssälän aloitteesta arvokasta tietoa, kun käsittelemme jatkossa hammashoitoon liittyviä kysymyksiä.