Täysistunto 30/2002

Valtioneuvoston selonteko uusien koululakien vaikutuksista ja laeissa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta

Maija Rask (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Minulla on sellainen tuntuma, että eduskunta ehkä odottaa enemmän koulutuspoliittiselta selonteolta kuin selonteko sisältää. Nimittäin on niin, että hallitus on linjannut koulutuspolitiikan. Teille tuttu kirja Koulutus ja tutkimus vuosina 1999—2004 on hallituksen koulutuspoliittinen linjaus. Sitä ei ole nyt tarkoitus muuttaa. Selonteko noudattelee hyvin pitkälle eduskunnan tahtoa. Eduskunta koululakeja säätäessään edellytti, että koululakien toimivuudesta annetaan kolmen vuoden sisällä eduskunnalle selvitys. Hyvät kansanedustajat, näin nyt on tehty.

Mistä nyt sitten on kysymys, kun on kysymys suomalaisesta koulutuspolitiikasta? Meillä oli viime syksynä peruskouluja 3 916 ja niissä peruskouluissa 581 000 oppilasta, lukioita 441 ja oppilaita 134 000, ammatillisia aikuiskoulutuskeskuksia oli 43, ja niissä opiskeli 26 700 opiskelijaa ja ammatillisia oppilaitoksia 208, opiskelijoita 134 000. Yhteensä sanon, että kysymys on 4 700 oppilaitoksesta, joita tässä selvityksessä käsitellään, ja melkein miljoonasta opiskelijasta. Tämä on se kehikko.

Miten selvitys tehtiin? Suuntasimme koulutuksen järjestäjille kyselyn. 1 261 kyselyä lähetettiin. Vastausprosentti oli 77. Voi tietysti kysyä ja arvioida, ovatko niissä oppilaitoksissa, jotka eivät vastanneet, asiat niin hyvin, ettei katsottu aiheelliseksi vastata, vai niin huonosti, ettei uskallettu vastata, vai oliko vastaamattomuus jostakin muusta johtuvaa. Pyysimme viitisenkymmentä lausuntoa. Saimme niitä kyllä enemmän kuin oli pyydetty. Näin toimittiin.

Haluan, hyvät kansanedustajat, lähestyä tätä asiaa siltä osin kuin eduskunta lukuisissa ponsissaan edellytti. Eduskunta edellytti esimerkiksi koulutuksen arvioinnin toimivuudesta annettavan selvityksen kahden vuoden kuluessa. Näin toki tapahtui. Selonteko annettiin maaliskuussa 2001, ja tänä keväänä on tulossa esitys arviointijärjestelmän kehittämisestä.

Eduskunta edellytti myös, että esiopetus pitää uudistaa ja toteuttaa. Niin kuin tiedätte, eduskunta on esiopetusuudistuksen tehnyt. Se tuli voimaan 1. päivänä elokuuta 2001. Tästä esiopetusuudistuksesta tullaan myöhemmin antamaan eduskunnan edellyttämä erillinen selonteko vuonna 2004.

Eduskunta oli huolissaan myös opetuksen ja koulutuksen rahoituksesta ja edellytti perusopetuksen yksikköhintojen jälkeenjääneisyyden korjaamista. No, tiedetään, että tähän on hallitus pyrkinyt ja se on myös toteutettu. Tämän lisäksi eduskunta edellytti, että opetussuunnitelmia tulee kehittää. Valtioneuvoston asetus perusopetuksen valtakunnallisista yleisistä tavoitteista ja tuntijaosta annettiin joulukuussa, ja tällä hetkellä on käsittelyssä — vielä mietintöä ei ole luovutettu — lukion tavoitteita ja tuntijakoa koskeva asetus.

Opetushallitus uudistaa parhaillaan perusopetuksen ja lukio-opetuksen opetussuunnitelman perusteita. Ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmat on uudistettu tutkintojen uudistamisen yhteydessä.

Eduskunta halusi myös tietää, millä tavalla lähikoulu valitaan ja miten oppilaille mahdollistetaan pääsy lähikouluun. Tämä on selvitetty selonteossa, ja siitä voi kyllä sanoa, että aika hyvin lapset pääsevät lähikouluun.

Tukiopetuksen järjestämisestä eduskunta oli huolissaan. Opetushallitus arvioi opetuksen laatua ja perusopetusta 1. ja 6. vuosiluokilla. Se on tehty. Ammatillisen koulutuksen osalta työryhmä selvittää, kuinka opiskelijalle voidaan turvata riittävä opetus ja ohjaus. Tästäkin on tulossa ehdotukset tänä vuonna.

Sitten oltiin huolissaan kerhotoiminnan perusedellytyksistä. Meillä on tällä hetkellä 16 kunnassa kokeiluja kerhotoiminnan erilaisista toimintamalleista. Meillä on piakkoin mietinnön antava työryhmä, joka valmistelee lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan periaatepäätöksen. Tämän on tarkoitus valmistua 30.6. mennessä.

Eduskunta edellytti opettajien kokonaistyöaikajärjestelmän toteuttamista. Tämä on vaikea asia. Kokeilu on käynnissä kolmessa koulussa.

Tämä kuulostaa toistamiselta, kun kerron, että eduskunta edellytti, mutta niin eduskunta vain teki. Näitä ponsia oli noin 20. Ja jatkan.

Lukion liikunnan ja terveystiedon kehittämisestä oli myös ponsi. Tässäkin eduskunta on hyvällä tavalla toiminut. Lukio- ja ammatillista koulutusta koskevia lakeja muutettiin vuonna 2001 niin, että terveystieto on oma oppiaine.

Kysymys myös ammatillisen koulutuksen työssäoppimisjaksojen kehittämisestä kiinteäksi osaksi tutkintoa oli yksi edellytettävä asia. Näinhän on tapahtunut. Tällä hetkellä ammatilliset tutkinnot ovat kolmivuotisia ja kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa on 20 opintoviikon työssäoppimisjakso. Työssäoppimisen uudistusta tuetaan oikeastaan hyvin laajalla tukiohjelmalla, johon liittyy monenlaista ohjausta ja koulutusta.

Oppisopimuskoulutusta on kehitetty. On saatu aikaan yrittäjien oppisopimuskoulutusta koskevat säännökset ja vammaisten oppisopimuskoulutuksen rahoitusta on tarkistettu.

Saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen turvaamista edellytettiin, ja siinäkin on toimittu. Rahoitusjärjestelmää on muutettu sillä tavalla, että saamen kielen ja saamenkielisen opetuksen turvaamiseksi myönnetään erillistä avustusta eduskunnan edellyttämällä tavalla.

Maahanmuuttajalasten kielen opetusta myös edellytettiin selvitettäväksi. Perusopetuksen kehittämistyöryhmä on tähän puuttunut vuonna 2001. Tässä kohtaa harkitaan kyllä laajemman selvityksen tekoa, koska ongelmia on esiintynyt.

Erityisopetuksen perusopetukseen siirtämiseen liittyvää päätöksentekoa täsmennetään, edellytti eduskunta, ja näin toki on tehty. Opetussuunnitelman perusteita täsmennettiin erityisopetuksen osalta antamalla määräykset henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman, niin sanotun hojksin, laatimisesta ja sisällöstä.

Kansanopistot kuuluvat myös tähän selontekoon. Niiden yksikköhinnan tasosta eduskunta oli huolissaan. Opistoille on myönnetty ylimääräisiä avustuksia muutosten tasaamiseksi ja rahoitukseen on sisällytetty sisäoppilaitoslisä.

Kansalaisopistojen asutusrakenneryhmittelyä uudistetaan. Tästä eduskunta on useita kertoja hallitusta muistuttanut aivan asiasta, mutta tämä on sen verran vaikea asia, että siinä eteneminen on ollut hidasta. Työryhmä on selvittänyt tätä asiaa, ja jatkovalmistelu on edelleenkin käynnissä.

Näiden lisäksi vielä koulujen kirjasto- ja tietopalvelutoimintaa on kehitetty ja taiteen perusopetuksen toimivuutta seurattu. Eli on pyritty huomioimaan kaikki ne ponnet, joita eduskunta kirjasi koululakeihin. Yhteenvetona selonteosta voi todeta, että tarvetta mihinkään merkittäviin lainsäädännön muutoksiin ei ole. Kolme vuotta on lyhyt aika pitkälle menevien johtopäätösten tekemiseen. Palaute oli, että miksi nyt jo kysytään, mutta kysyttiin sen tähden, että eduskunta oli laittanut oman määräajan tämän selonteon antamiselle.

Tarkoituksena on tietysti jatkaa lainsäädännön toimivuuden seurantaa. Jatkossa erityistä huomiota tullaan kiinnittämään koulutuksellisen perusturvan toteutumiseen ja syrjäytymisen estämiseen. Puheeni alussa sanoin, että meillä on hallituksen koulutuspoliittinen linjaus olemassa, joka kyllä kestää, ja itse asiassa eduskunnan tekemät ponnet on tietysti huomioitu silloin, kun Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaankin on tehty, koska asioista ollaan hyvin pitkälle samaa mieltä.

Siitä huolimatta, että meillä tämä Kesu on olemassa, selonteon loppuun on kuitenkin haluttu nostaa joitakin asioita, joissa seurantaa erityisesti tehostetaan tai sitä pidetään tärkeänä. Kyse on esimerkiksi tuki- ja erityisopetuksesta, kyse on oppilaanohjauksesta ja opintojen ohjauksesta, oppilashuoltopalveluista ja koulutuksen keskeyttämisestä. Koulutuksen keskeyttäminen on hyvin tärkeä kysymys sen tähden, että jokainen meistä tietää, että ne nuoret, jotka keskeyttävät ammatilliset opinnot eivätkä jatka opintojaan missään, ovat todella suuressa vaarassa syrjäytyä. Tähän yhteistoimin pitää löytää hyviä ja toimivia ratkaisuja. Sitten on tietysti tärkeää pitää huoli myös siitä, että koulutuksesta työelämään ja jatko-opintoihin päästäisiin mahdollisimman nopeasti.

Yhteenvetona voin todeta sen, että nämä opetustoimeen tehdyt rahoituksen lisäykset helpottavat tilannetta. Sitten tietysti opetussuunnitelmien uudistaminen jäntevöittää sitä. Koulutuksen arvioinnin tehostaminen antaa paremmat mahdollisuudet myös koulutuksen kehittämiseen ja laadun parantamiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tästä asiasta voisi pitää pitemmänkin puheen, mutta olen valmistautunut siihen, että eduskunta keskustelee tästä pitkään, ja ajattelin kyllä olla paikalla. Tämä näin aluksi.


Tapio Karjalainen (sd):

Arvoisa puhemies! Nykyisiä, nyt selonteon pohjana olevia koululakeja valmisteltiin aikanaan tilanteessa, jossa koulumaailma oli vuosien myötä muutettu pienillä osaratkaisuilla. Elettiinhän uusliberalistisen ajattelun vahvoja aikoja ja koulujärjestelmäämmekin kohdistui tuolloin avoimia ja peiteltyjä muutostavoitteita sen suuntaan.

Kouluelämään ajettiin muutoksia aluksi ilman laajaa ja tietoista keskustelua. Joidenkin tavoitteena oli varmaan luoda Suomeen "amerikkalainen" koulujärjestelmä, mikä tarkoitti kai yhteisen ja yksityisen koulun sekajärjestelmää. Muutokset perinteiseen suomalaiseen koulutusmalliin olisivat olleet hyvin syviä, lopullisia ja sosialidemokraattien näkökulmasta kielteisiä.

Ajan hengen mukaan korostettiin yksilön vapautta. Tiukkoja opetussuunnitelmia ja tuntijakoja pidettiin kahlitsevina. Kärjistäen ilmaistuna kunkin opiskelijan tuli iästään riippumatta saada itse päättää, mitä opiskelee ja miten opiskelee. Aivan vastaavasti koulujen erilaisuuden piti kukkia. Koulujen kehittämisen nimissä koulujen tuli käydä keskinäistä kilpailua, profiloitua, niin kuin sanottiin. Joidenkin tavoitteena oli eliittikoulut, joiden korkeatasoinen opetus olisi pääsykokeiden ja ehkäpä maksujenkin takana, sekä tavalliset koulut tavalliselle kansalle. Pienin askelin peruskoulustakin oltiin siirtymässä kohti koulukohtaista vapautta.

Noiden lakien eduskuntakäsittelyn aikana keskustelu koulumaailman suunnasta heräsi. Koululakeja käsiteltiin eduskunnassa tuolloin tilanteessa, jossa uusliberalismi ja perinteinen hyvinvointivaltioajattelu törmäsivät toisiinsa. Kun tuo keskustelu päästi vauhtiin, yhtenäisen peruskoulun ja koulujärjestelmän arvo alkoi taas korostua.

Eduskunnassa lakien valmistelu meni urheilutermein kuvattuna jatkoajalle. Joiltakin osin lait ovat kompromissien kompromissi. Tuolloinen keskustelu ei ollut kuitenkaan turhaa. Yhtenäiskoulun ja sivistyksen arvostuksen kasvu näkyy lopputuloksessa. Arvopohjan tervehtyminen on luettavissa lakeihin liittyvässä mietinnössä ja eduskunnan vaatimuksessa saada tämä selon­teko.

Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan edellytykset koulujärjestelmämme tasapainoiselle kehittämiselle ovat nyt paremmat. Perusasiat ja perusosaaminen ovat taas arvossaan. Tasapuolisen ja tasa-arvoisen koulujärjestelmän ymmärretään kuuluvan kaikille. On huomattu, että sivistyskoulu on enemmän kuin pelkkä elinkeinoelämän rattaaksi -kouluttaja.

Arvoisa puhemies! Peruskoulun merkitys lapsen psyykkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille on ratkaiseva. Koulun tulee taata henkisesti ja fyysisesti viihtyisä työympäristö; homekoulut muuten eivät ole sellainen ympäristö. Kodin vastuuta vähentämättä voi vaatia, että koulun tulee mieluummin olla ongelmien ratkaisija kuin niiden aiheuttaja. Jos koululaisen perhettä koettelevat taloudelliset vaikeudet, vanhempien sairaudet tai muut vakavat ongelmat, edes koulun tulee olla turvasatama, jossa voi tuntea turvallisia ihmissuhteita ja oppimisen iloa. Tuon vaatimuksen tulee olla selkeänä esillä koulun sisäisen toimintarakenteen suunnittelussa. Tämä tarve korostuu peruskoulun ylimmillä luokilla murrosiän lisätessä maailman myllerrysten tuottamaa epävarmuutta ja turvattomuutta. Ongelmaksi voi muodostua esimerkiksi laaja valinnaisuus ja luokattomuus. Sopii kysyä, onko 12—15-vuotias kypsä tekemään itseään koskevia valintoja, jos vanhempien tuki ja valveutuneisuus puuttuu.

Opinto-ohjaus, tukiopetus ja erityisopetus ovat tärkeitä apuvälineitä annettaessa tasokasta opetusta. Jos yhtä opinto-ohjaajaa kohden on 700 oppilasta, oppilaan oikeus saada yksilöllistä opinto-ohjausta varmasti vaarantuu. Mutta vaikka edellä mainitut tekijät ovat keskeisiä ja tavoiteltavia, niitä ei saa toteuttaa perusopetuksen kustannuksella. Jos luokkakoot kasvatetaan liian suuriksi, oppimisen edellytykset katoavat ja sosiaalisen turvattomuuden tunne kasvaa. Pyrkimys kustannusten minimoimiseen ei saa jättää perusopetusta heitteille.

Oecd:n 15-vuotiaita koskevassa Pisa-tutkimuksessa Suomi sijoittui parhaiden maiden joukkoon. Suomalaisten nuorten lukutaito oli tehdyssä vertailussa paras ja myös muutoin menestyimme erinomaisesti. Olkaamme iloisia! Hyvästä menestyksestä huolimatta alueelliset ja sukupuolten väliset menestyserot vaativat vakavaa pohdintaa syistä ja korjaustoimenpiteistä. Samoin on muistettava, että tutkimus mittasi vain tieto- ja taitopohjaa. Koulutuksen pitää huolehtia myös sosiaalisesta tasosta.

Arvoisa puhemies! Työikäisen väestön koulutausta on nuoria heikompi. Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä luovutti jokin aika sitten yksimielisen mietintönsä. Työelämässä on tällä hetkellä satojatuhansia ihmisiä, joilla ei ole mitään ammattitutkintoa. Satatuhatta työtöntä on pelkän kansa- tai peruskoulun varassa. Työryhmä esittää useita toimenpiteitä koulutustason parantamiseksi. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää työryhmän esityksiä erittäin tärkeinä. Tulevina vuosina työelämästä poistuu suuri joukko ihmisiä eläkkeelle eikä uusi koulutettu työvoima riitä heidän korvaamiseensa. Tässä tilanteessa kiireellisin tehtävä on parantaa aikuisväestön koulutustasoa, jotta heillä olisi edellytykset jatkaa pidempään työelämässä.

Tulevaisuuden työelämä edellyttää yhä useammalta ammatillista koulutusta, joten aikuisväestöllä tulee olla työn ohessa ja työttömänä mahdollisuus lisäkoulutukseen. Muiden keinojen ohella tulee muistaa vapaan sivistystyön merkitys lisäkoulutuksen mahdollistajana.

Meille annettu selonteko ei ole kuvaus koulujärjestelmän tilanteesta, vaan tarkkaan rajattu kartoitus lakiuudistusten vaikutuksista, kuten ministeri äskeisessä esittelypuheenvuorossaankin totesi. Selonteko pohjautuu suurelta osin koulutuksen järjestäjille tehtyyn kyselyyn. Tältä osin viesti on selkeä: koulutuksen järjestäjät ovat muutoksiin pääosin tyytyväisiä, ja mitään kiireellistä tarvetta lakimuutoksiin ei ole. Kyseessä on kuitenkin vain yksi näkökulma.

Koulujärjestelmän toimivuudesta — tai toimimattomuudesta — emme saa täyttä kuvaa. Tämän selonteon pohjalta ei voi sanoa, mitä mieltä nykyisestä tilanteesta ovat koulujen henkilökunta, koululaiset ja koululaisten vanhemmat. Toisaalta uudet lait korostavat esimerkiksi yhteyksiä työelämään. Mitä mieltä siis työharjoittelun tai oppisopimuskoulutuksen onnistumisesta ovat yksittäiset työnantajat? Entä miten opiskelija on kokenut työpaikalla järjestetyn koulutuksen? Moni muukin asia jää selonteon lukemisen jälkeen mietityttämään ja avoimeksi.

Koulutuksen arvioinnilla on uudessa lainsäädännössä keskeinen merkitys. Koko koulutuksen lyhyen tähtäimen seuranta nojaa arviointiin. Arviointi tuo tietoa oppimistuloksista ja tukee koulutuksen kehittämistä. Kuitenkin selonteosta käy ilmi, että paikallisen tason arviointikulttuuri on nyt vasta muotoutumassa. Yleissivistävässä koulutuksessa ei ole vielä syntynyt vakiintuneita toimintatapoja, ja osin koulutuksen arviointi on resursoitu puutteellisesti. Selonteon tavoite, että vuoden 2003 alkuun mennessä kaikilla koulutuksen järjestäjillä on arviointijärjestelmä, on perusteltu.

Uudet koululait korostavat koulujen välistä yhteistyötä. Vaikka alkuun on jo päästy, on esimerkiksi lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyömuotojen löytämisessä vielä paljon tehtävää. Esteet ovat ennen kaikkea asennetasolla. Kuitenkin perinteiset rajat ylittävä yhteistyö auttaa nuorta löytämään omia vahvuuksiaan ja ammatillista suuntautumista.

Arvoisa puhemies! Kapea-alaisuudestaan huolimatta selonteko antaa lisätietoa tehtyjen lakimuutosten vaikutuksista. Se on myös toimiva pohja tulevalle valiokuntakäsittelylle. Toisaalta selonteko osoittaa kolmen vuoden olevan liian lyhyt aika arvioida koulujärjestelmän muutoksia; sekin on jo täällä todettu. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsookin, että selonteko antaa samalla velvoitteen tulevien vuosien jatkoseurantaan.


Inkeri Kerola (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! "Elämä pohjimmiltaan ei ole ennakoitavissa, eikä ihmisellä ole mahdollisuutta sitä kaikilta osin hallita. Tällaiseen elämään kasvatuksen on annettava valmiuksia", todetaan sivistysvaliokunnan mietinnössä. Viisaasti sanottu, mutta vaikeasti hallittu!

Lapsuudessa ja perusopetuksessa korostuvat yksilön perustarpeet. Koulun tehtävänä on näiden perustarpeiden tukeminen kodin asettamien tavoitteiden mukaisesti. Tässä tehtävässä sekä vanhempia että opettajia on vahvistettava. Vastuun korostaminen lapsista ja nuorista on tänään ajankohtaisempaa kuin koskaan. Hallituksen nyt antaman selonteon toimenpiteillä tavoitetta ei kuitenkaan liikaa painoteta. Nyt saamme lukea uupuneen hallituksen uupuneena tehtyä selontekoa. Positiivista on sentään se, että selonteko on ajallaan annettu.

Koulutuspoliittinen selonteko on laadittu vuonna 98 hyväksyttyjen koululakien vaikuttavuuden arviointia varten. Eduskunnan toivomat ponnet koululakien hyväksymisen yhteydessä ovat kohtuullisen hyvin toteutumassa. Olisi kuitenkin odottanut, että selonteon pohjaksi laadittuja kyselykaavakkeita lakien vaikutuksista olisivat täyttäneet myös käytännön opetustyötä tekevät eivätkä vain lähinnä hallintoa pyörittävät henkilöt. Lakien vaikuttavuuden tulos olisi näin saattanut olla toisenlainen.

Suomi on paistatellut viime ajat kovien koulutustulosten ykkösmaana. Taustalla on monta hyvää koulutussuunnitelmaa, koulutuksen toteuttajaa, opettajaa ja oppilasta, vanhempia unohtamatta. Hyvien tulosten pohjustaminen aloitettiin jo 80-luvun alussa ja paljon ennen sitä. Taloudellisia resursseja pantiin likoon, yhteiskunta oli kokonaisuudessaan koulutusmyönteinen. Se näkyi koulutuksen arvostuksena sekä siihen kohdistettuna resursointina. Uskallettiin panostaa tulevaisuuden osaamisen takaamiseen mielessä se aika, jota nyt elämme. Nyt onkin aivan pakko kysyä, ovatko koulutuksen suuntaviivat määrärahoineen nykyisin jänteviä ja tulevaisuutta näin pitkälle ennakoivia. Onko perusopetus hallituksen prioriteeteissa etusijalla? Tätä kyselevät jo teollisuudenkin edustajat.

Turvallinen oppimisympäristö kouluasteesta riippumatta sisältää asialliset koulutilat, tilanteen mukaan joustavan luokkakoon, ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilöstön, kunnollisen terveydenhuollon, tarvittavat resurssit tukiopetukseen ja erityisopetukseen, verkkoyhteydet, kirjastopalvelut sekä vakaat toimintamäärärahat. Oppimisen mahdollisuuksista huolehtiminen maksaa itsensä takaisin tasapainoisempina kansalaisina, joille selviytyminen tulevaisuuden yhteiskunnassa ei tuota suurempia vaikeuksia.

Esiopetusmalli palvelee pehmeää siirtymistä tavoitteisempaan koulumaailmaan. Siksi koulunaloitusiän alentamiskeskustelu on keskustan mielestä turhaa. Näille rahoille on järkevämpää käyttöä esimerkiksi oppimishäiriöisten tai erityisoppilaiden opetuksessa. Keskusta ei myöskään ole unohtanut esiopetusoppilaiden koulukyydityksen valtionosuuksia. Näkyvätkö ne tulevan vuoden budjetissa?

Lähikouluperiaate on keskustalle selviö kuntarajoista riippumatta. Byrokratia ei saa olla este järkevälle kuntien yhteistyölle koulutoimessakaan. Oppilaan ja opiskelijan selviytyminen ja elämänhallintataidot ovat kuitenkin koetuksella silloin, kun oppimisympäristö siirtyy syystä tai toisesta pois lähipiiristä. Taloudelliset tavoitteet eivät saa koskaan mennä pedagogisten tavoitteiden edelle.

Lapsen edun vastaisia esimerkkejä löytyy. Esimerkkitapaukseni pikku-Ilmari asuu Kaivokselassa aivan Vantaan ja Helsingin rajalla. Hän on ruotsinkielinen poika, joka ei pääse 800 metrin päässä olevaan kouluun Helsingin puolella, vaikka siellä olisi tilaa. Helsingin kaupunki ei suostu häntä ottamaan, vaikka Helsinki saisi pojasta valtionosuuden ja se olisi sille edullista. Kun Helsinki ei suostu, niin se ei suostu. Näin on sanottu vanhemmille. Tämän johdosta pikku-Ilmari astelee koulutietään kuuden kilometrin päässä olevaan kouluun, johon hänen on mentävä bussilla ylittäen vilkasliikenteisiä teitä. Sivistysvaliokunnan toive siitä, että lapsen etu olisi etusijalla kouluun sijoittamisessa, ei todellakaan ole aina käytännössä toteutunut.

Tällä hetkellä monet kunnat panostavat esiopetukseen ja pieniin luokkakokoihin perusopetuksen alkupäässä, mutta taloudellisten vaatimusten paineissa siihen ei enää yläasteella ole mahdollisuuksia. Viimeistään tällöin kokenut opettajakunta näkee selkeästi syrjäytymisuhan alaiset oppilaat. Hälytyskellojen tulisi soida miettiessämme, mistä löydämme muutaman vuoden päästä nämä samat oppilaat. Rahoitusjärjestelmän määrällisen ohjauksen lisäksi olisi pantava painoa myös laadullisiin arvoihin. Toimiva erityisopetus on tukea ja ohjausta keskiarvon molemmilla puolilla oleville oppilaille. Opettajien yhteistyö tällaisten oppijoiden auttamisessa on erittäin suotavaa. Yhä useampi opettaja tarvitsisi erityispedagogisia täydennyskoulutustavoitteita, kuten sivistysvaliokunta on todennut opettajankoulutusta käsittelevässä mietinnössään. Oppimistapahtumien ulkopuolelle jääviä ei ole varaa hukata ei perus-, lukio- eikä ammatillisella puolella.

Vastuullista kuvaa koulutuksemme hallinnasta ei anna se, että alueellisiakin eroja tarkastellaan vain keskiarvolukujen pohjalta. Tavoitteista ontuu ainakin koulutuksen perusturvan vaatimus. Taikasanalla "aluekeskusohjelma" ei ratkaista kaikkia kentän ongelmia, vaikka siltä joskus kuulostaakin. Myöskään EU-rakennerahastorahoilla ei tule kattaa kansallista koulutusjärjestelmäämme, vaan vakaa taloudellinen pohja on luotava budjettirahoituksella. Siitä huolimatta, että kaikki kunnat eivät panostaisi tarpeeksi yksikköhintoihin, ei sitä tee valtiokaan.

Suomen kaltaisessa maassa on tunnetusti korkeasti koulutettu opettajakunta. Myös oppimistulokset ovat olleet sen mukaisia. Koko järjestelmä on romahtamassa, kun pullonkaulana on sekä muuttotappioalueella että erityisesti Pääkaupunkiseudulla jo lääkäripulaan verrattavissa oleva opettajapako. Elämisen kalleus paikoin mahdottomien työolosuhteiden lisäksi karkottaa opettajat muihin ammatteihin ja kehyskuntiin. Opettajien muunto- ja lisäkoulutus, työolosuhteiden tarkastelu, työn nykyistä vaatimustasoa vastaava palkkaus sekä tarpeelliset määrärahat tukisivat opettajia pysymään työssään alueesta riippumatta. Opettajat ovat keskeisessä asemassa oppilaiden motivaation sytyttäjinä ja sammuttajina. Opettajan keinovalikoima oppimisen ohjaajana vaatii jatkuvaa täydennyskouluttautumista. Tässä sopisivat malliksi yritysten täydennys- ja lisäkoulutusohjelmat.

On välttämätöntä, että kouluasteesta riippuen opetustyössä on oltava myös riittävästi avustavaa henkilöstöä, kuten esimerkiksi kouluavustajia, joiden tehtäväkuva ja asema kouluissa on selkeytettävä. Alati muuttuva lainsäädäntö, ylimitoitetut tavoitteet ilman niiden toteuttamismahdollisuuksia, epämukava parakki tai homekoulu oppimisympäristönä ovat osatekijä koulutyön rapautumiseen.

Keskustan mielestä hallituksen olisi syytä ottaa oppia Euroopan unionin koulutuspoliittisista ehdotuksista. Nämäkään asiat eivät kuitenkaan toteudu sen paremmin kansallisesti kuin kansainvälisesti, ellei päätösvallan paikallistasolle siirtämisen lisäksi huolehdita riittävien taloudellisten resurssien suuntaamisesta näihin toimintoihin. Halvalla ei saa hyvää -viisaus pätee esiopetuksesta tohtorinhattuun asti. Siksi keskustan mielestä ei ole järkevää tehdä myöskään liian tiukkoja kuntakohtaisia kriteeristöjä opetuksen järjestämiseksi.

Arvoisa puhemies! Huomaan, että aikani ylittyy aika reilusti. Lukion tuntijakouudistuksessa tarvitaan kokonaistarkastelua, jonka pohjana säilyy lukion yleissivistävä tehtävä. Liian pitkälle viety ainejakoisuus antaa keskustan mielestä ääritapauksissa liian kapean oppimispohjan tulevia opintoja varten eikä näin palvele yleissivistävää tehtävää. Myös viestit äidinkielen osaamisen heikkenemisestä on otettava vakavasti.

Hallituksen selonteko jättää liian vähälle huomiolle lukion yhden keskeisimmistä asioista: opinto-ohjauksen. Tähän toivomme hallituksen todella puuttuvan.

Arvoisa puhemies! Ympäröivän yhteiskunnan tarkastelu ja yhteiskuntaan sopeutuminen alkaa koulusta ja oppilaitoksista. Ne ovat turvapaikka yhteiskuntaan kasvamisen tiellä. Keskustalle tasa-arvoinen koulutus ei ole vain ihanne vaan toteutettavissa oleva tavoite. Erityisen tärkeänä keskusta pitää myös hiljaisen tiedon siirtämisen ja omaksumisen merkitystä. Sukupolvien välisen työssäoppimisen merkitys korostuu. Tätä ei korvaa mikään oppilaitos.

Koulu on turvapaikka, yksilön itsensä kehittämisen paikka ja yhteiskuntaan kasvamisen paikka. Edelleen tarvitaan ihmisestä välittämistä, ojennusta sekä rimoja, joita ylittää.


Kaarina Dromberg (kok):

Arvoisa puhemies! Uudet koululait ovat olleet voimassa runsaat kolme vuotta. Aika on selonteon mukaan liian lyhyt pitkälle menevien johtopäätösten tekemiseen lainsäädännön vaikutuksista ja asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta. Sivistysvaliokunnan kokoomuslaiset edustajat totesivat jo lakiesitystä käsiteltäessä, että kolmen vuoden arviointiaika on liian lyhyt. Selonteon keskeinen sanoma kuitenkin on, että lainsäädäntö toimii hyvin. Koulutuksen järjestäjät ovat tyytyväisiä sääntelyn määrään ja lainsäädännön selkeyteen. Lainsäädännön rakennetta ei nähdä aiheelliseksi muuttaa. Lakiuudistus tehtiin kokoomuslaisen opetusministerin johdolla, ja selonteko onkin selkeä tunnustus sille, että normiohjauksen vähentäminen ja paikallisen päätöksenteon lisääminen ovat olleet oikean suuntaisia ratkaisuja. Selonteko on virkamiesmäisen harmaa. Siinä vastataan varsin yleisellä tasolla eduskunnan lausumaan. Ainakin me kokoomuksessa odotimme selonteolta piirun verran enemmän. Täällä eduskunnassa on tähdättävä myös tulevaisuuteen. Keskustelusta täällä salissa ja valiokunnassa on löydyttävä sisältöjä jatkuvaan koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Uusi lainsäädäntö laadittiin entistä joustavammaksi. Samalla luovuttiin etukäteisohjauksesta ja lisättiin paikallisen päätöksenteon edellytyksiä sekä korostettiin laadun ja tulosten arviointia koulutuksen suunnittelussa, oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä unohtamatta. Koulutuksen arvioinnin pitää tukea lakien tavoitteiden toteuttamista, koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Se ei ole hallinnollisen valvonnan väline. Arvioinnin tulee tapahtua johdonmukaisesti niin valtakunnallisella, koulutuksen järjestäjän, oppilaitoksen kuin yksilönkin tasolla unohtamatta myöskään kansainvälistä ulottuvuutta.

Arviointikulttuuri on selonteon mukaan vasta muotoutumassa. Arviointikäytännöissä on suuria eroja, eivätkä arvioinnille asetetut tavoitteet vielä kaikilta osin toteudu. Opetushallituksen vuonna 2000 tekemän selvityksen mukaan koulutuksen arviointi ei paikallisella tasolla ole vielä riittävän systemaattista. Lakia ei siis noudateta läheskään kaikissa kunnissa. Koulutuksen järjestäjien on arvioitava antamaansa opetusta ja sen vaikuttavuutta. Arviointitehtävä on otettava todella vakavasti.

Lainsäädäntö edellyttää myös opettajien ja vanhempien yhteistyötä oppilasarvioinnissa. Selonteon mukaan yhteistyö vanhempien kanssa onkin lisääntynyt, mutta edelleen on kehittämistä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on perusedellytys koko koulutusjärjestelmän toiminnalle. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä ensisijainen kasvatusvastuu kuuluu kodille, mutta keskustelukanavien on oltava jatkuvasti kunnossa molempiin suuntiin. Vanhempien on paneuduttava oman lapsensa koulunkäyntiin laajalla ja pitkällä opintiellä.

Opettajankoulutuksen on oltava vankalla pohjalla. Opettajankoulutuksessa annetaan ne eväät, joilla opettajat toimivat jatkuvasti muuttuvien ja lisääntyvien haasteiden parissa. Opettajankoulutuksen sisältöjä ja rakenteita on kyettävä tarkastelemaan, jotta tutkinnot olisivat laadukkaita ja palvelisivat parhaalla mahdollisella tavalla koulun ja oppijoiden tavoitteita. Opettajien pedagoginen ja aineenhallinnallinen osaaminen ovat tärkeitä läpi koko koulutuksen ketjun. Opettajien peruskoulutuksen on jatkossakin säilyttävä ylempänä korkeakoulututkintona. Opettajien täydennyskoulutusmahdollisuudet ovat vielä tänä päivänä monessa tapauksessa vähäiset. Pelkät vesopäivät eivät riitä. Opettajantyössä pitää pysyä ajan hermolla ja kouluttautua jatkuvasti tietoteknologisten ja pedagogisten haasteiden edessä. Täydennyskoulutuksella on selkeä vaikutus myös työssäjaksamiseen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä peräänkuuluttaa opettajien kokonaistyöaikaan siirtymistä. Opettajien työnkuvaan kuuluu opetuksen lisäksi suunnittelua, arviointia, tutkimusta ja yhteistyötä kodin kanssa. Myös etäopetusmuodot ovat lisääntyneet. Työ koulussa ei ole pelkästään sitä, mitä opetustilanteessa tapahtuu. Opettajan työ on arvokasta, ja sille pitää antaa enemmän tunnustusta. Tämän tulisi näkyä myös palkkauksessa. Paikallisella tasolla on pystyttävä huolehtimaan, että opettajan työtä tekee vaadittavan koulutuksen saanut henkilö. Kelpoisuusvaatimuksista on selonteon mukaan jouduttu tinkimään varsinkin luokanopetuksessa ja erityisopetuksessa. Kasvavaan opettajapulaan on löydyttävä lääkkeet ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Myös opetuksen hallinnollisessa osaamisessa nähdään puutteita. Hallinnossa pitää olla opetushallinnon ja kasvatustieteen osaamista.

Arvoisa puhemies! Oppilashuollon tärkeimpänä tehtävänä on ennalta ehkäistä häiriökäyttäytymistä ja auttaa selvittämään ongelmia, jotka aiheuttavat esteitä oppilaan menestymiselle koulutyössä ja säännölliselle koulunkäynnille. Myös erityis- ja tukiopetuksen on toimittava joustavasti. Ei ole oikein, että muiden oppilaiden opetus kärsii, kun luokassa oleva oppimisvaikeuksinen tai opetukseen sopeutumaton vie opettajan huomion ja imee työtehon. On oppilaan oikeus, että hänellä on tarpeeksi tukea, ovathan esimerkiksi koulun keskeyttämiset hälyttävästi lisääntyneet.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on huolissaan oppilaanohjauksen heikosta tilasta. Ohjauksen tarve on jatkuvasti kasvanut. Oppilaiden yksilöllisten edellytysten huomioiminen ja valinnaisuuden lisääntyminen vaativat tuekseen toimivaa opintojen ohjausta. Varsinkin luokattomassa lukiossa opinto-ohjaus on muodostunut ongelmaksi. Opinto-ohjaajia on koulutettava nykyisten kasvaneiden tarpeiden mukaisesti kaikille kouluasteille.

Selonteossa viitataan Oecd-maiden Pisa-tutkimukseen, jossa Suomen koululaiset sijoittuivat kärkipäähän lukutaidon sekä matematiikan ja luonnontieteiden taidoissa. Hälyttävää sen sijaan on, että tyttöjen ja poikien lukutaitoerot ovat ­vertailumaiden suurimmat. Toinen huomionarvoinen seikka on, että tulosten mukaan sekä huippuja  että  heikkoja  on  vähän.  Tämä  on hyvä osoitus siitä, että heikoistakin kyetään huolehti­maan. Olen kuitenkin huolissani siitä joukosta, jolla ­olisi edellytykset pärjätä paremmin, mutta jolle koulutusjärjestelmämme ei anna eväitä edetä omien yksilöllisten edellytysten mukaisesti. Kouluis-samme on paljon osaamisen käyttämätöntä resurssia.

Koko kouluympäristön toimijoille on turvattava fyysinen ja psyykkinen turvallisuus. Turvallisuuteen panostaminen on yksi tärkeimmistä lähiajan painopisteistä, sillä kouluissa esiintyy entistä enemmän käyttäytymishäiriöitä ja kouluturvallisuus on heikentynyt niin oppilaiden kuin opettajienkin kohdalla. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä meidän pitää olla valmiita myös lainsäädännöllisiin uudistuksiin kouluturvallisuuden parantamiseksi.

Eduskunta edellytti lausumassaan koulujen kerhotoiminnan sekä kirjasto- ja tietopalvelutoiminnan kehittämistä. Näihin ei selonteossa ole kiinnitetty huomiota. Tämä on valitettavaa, sillä varsinkin kirjasto- ja tietopalvelut ovat tärkeä perusopetustyön tuki niveltyen yhteistyöhön yleisten kirjastojen kanssa. Oppilaille tulee antaa välineet pärjätä tietotulva-arjessa. Informaation seulonta ja hyväksikäyttö ovat tieto- ja osaamisyhteiskunnan lukutaitoa. Kerhotoiminnan kehittäminen on myös tärkeä lähiajan kysymys. Kokopäiväkoulu ei ole oikea ratkaisu, vaan hyvänä lähtökohtana pitäisin nykykäytäntöjen kehittämistä.

Esiopetusuudistus on toteutettu koko ikäluokalle. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä nyt pitää luoda puitteet sille, että paikallisella tasolla voidaan päättää esiopetuksen hallinnon sijoittamisesta myös opetustoimen alaisuuteen, ja monet kunnat ovat tätä toivoneetkin.

Ammatillisella toisella asteella on toteutettu hyvää käytännönläheistä koulutustyötä. Työssäoppimisjaksot ja oppisopimuskoulutus ja näyttötutkinnot ovat lisääntyneet. Pitää muistaa, ettei tulevaisuudessa tarvita pelkästään korkeasti koulutettua työvoimaa vaan myös toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneita. Ammatillisella koulutuksella ja alan opettajilla tulee olla kiinteät yhteydet työelämään, ja heidän tulee itse myös toimia silloin tällöin käytännön työelämässä.

Elinikäinen oppiminen on periaate, jolle koko koulutusjärjestelmämme perustuu. Väestö ikääntyy ja ikääntyvien osuus työvoimasta kasvaa. Aikuisväestöllä on oltava aidot mahdollisuudet osallistua täydennyskoulutukseen ja kehittää taitojaan myös omaehtoisesti.

Arvoisa puhemies! Yhteenvetona totean, että säädösten vaikutusten arvioinnissa on korostettava laatua ja jatkuvuutta. Paikallinen päätöksenteko tarvitsee tuekseen toimivia arviointikäytäntöjä. Lisäksi opetuksen tukipalvelut ja koulujen turvallisuus on saatava kuntoon. Koulutusjärjestelmän joustavuus ja kyky vastata yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin on lisääntynyt. Lainsäädäntörakenteen muuttamiseen ei siis ole tarvetta. Jatkossakin tavoitteiltaan ja sisällöltään samanlaiseen koulutukseen sovelletaan samaa lakia riippumatta siitä, minkä ikäisille koulutusta annetaan. Näin korostetaan koulutusjärjestelmän kokonaisuutta ja sen muodostamaa saumatonta ketjua.


Unto Valpas (vas):

Arvoisa puhemies! Suomalaista koulutusjärjestelmää pidetään yhtenä parhaista maailmassa. Se on tuottanut huipputuloksia, jotka tunnustetaan. Suomi tunnetaan korkean teknologian ja osaamisen maana. Tasa-arvoisen koulutusyhteiskunnan ydin on yhtenäinen peruskoulu. Yksityiskoululla ei maassamme ole merkittävää asemaa koulutusjärjestelmässämme. Yhteiskunnan ylläpitämä järjestelmä on osoittautunut hyväksi ja tehokkaaksi välineeksi koko kansan koulutustason nostamisessa.

Hallitusohjelmassa korostetaan myös yhtäläisiä koulutusmahdollisuuksia, jotka luvataan taata jokaiselle kansalaiselle asuinpaikasta, iästä, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti. Koulutuspolitiikka on nyt myös nostettu yhdeksi tärkeimmistä alue- ja elinkeinopolitiikan välineistä. Suomen ja suomalaisten tulevaisuus on vahvasti riippuvainen osaamisesta.

Nyt esillä olevan selonteon mukaan tarvetta merkittäviin muutoksiin koululainsäädännössä ei ole. Koulutusjärjestelmien osalta olemme pitkällä aikavälillä tehneet hyviä ratkaisuja. Näin ollen arviot muutostarpeiden vähäisyydestä ovat oikean suuntaiset. Rahoitusasioissakin on menty myönteiseen suuntaan. Oppilaskohtaisia yksikköhintoja on voitu nostaa.

Koulutusasiat ovat ainakin vielä kansallisia asioita, jolloin meillä on vapaus kehittää niitä oman lainsäädännön pohjalta. Tämä on hyvä asia, sillä koulutusjärjestelmien harmonisointi Euroopan unionissa ei välttämättä tuottaisi meille mitään hyötyä. Mahdollisesti se lisäisi vain byrokratiaa. Sen sijaan yhteistyö erityisesti Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa on kuitenkin koulutusasioissa tärkeää. Tätä työtä voidaan laajentaa ilman, että lainsäädäntöä yhtenäistetään.

Vaikka selonteko antaakin myönteisen kuvan koululakien toimivuudesta, muutamiin ongelmakohtiin kannattaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä kuitenkin kiinnittää huomiota.

Arvoisa puhemies! Ammatilliseen koulutukseen on muun muassa eduskunnan sivistysvaliokunta kiinnittänyt huomiota. Osaavaa työvoimaa tarvitaan entistä enemmän kädentaitoa vaativilla aloilla. Viimeisin suuri muutos toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa oli kaikkien tutkintojen muuttaminen kolmevuotisiksi. Tutkintoihin liitettiin puolen vuoden työssäoppimisjakso, joka on työpaikoilla tapahtuvaa ohjattua ja tavoitteellista opiskelua. Tämä uudistus oli hyvä ja tarpeellinen, koska se helpottaa opiskelijoiden siirtymistä työelämään.

Elinkeinorakenteen ja ammattitaitovaatimusten muutokset edellyttävät koulutuksen ja työelämän jatkuvaa yhteistyötä. Elinkeinoelämän nopeat muutokset vaativat koulutussisältöjen jatkuvaa uusiutumista, johon oppilaitosmainen ­opetus ei aina kykene reagoimaan. Kun opiskelu ­viedään suoraan työpaikoille, opetus muuttuu enemmän työelämävaatimusten mukaiseksi. Työharjoittelu oikeissa tehtävissä kasvattaa samalla nuorta vastuullisuuteen työelämässä. Työssäoppiminen saattaa antaa myös nuorelle pysyvän työpaikan samaisessa yrityksessä, missä hän on ollut työharjoittelussa.

Ammatillisen osaamisen arvostusta on kohotettu myös valtakunnallisilla ja alueellisilla taitajakilpailuilla eri ammattialoilla. Kahden vuoden välein järjestettävät maailmanlaajuiset taito-olympialaiset ovat myös tapahtumia, joissa meidän korkea osaamisemme on tullut hyvin esille. Kilpailutoimintaa kannattaa jatkaa. Erityisesti Suomen järjestämiin taito-olympialaisiin vuonna 2005 kannattaa kaikkien tahojen panostaa. Näissä kisoissa Suomen korkea osaaminen eri ammateissa voidaan saada esille maailmanlaajuisesti. Tehkäämme vuodesta 2005 suomalaisen ammattiosaamisen merkkivuosi.

Arvoisa puhemies! Ammatillisen koulutuksen ja lukion vetovoimaisuutta on kehitetty nuorisoasteen koulutuskokeiluilla, joissa on pyritty lisäämään lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä. Kahtiajako yleissivistävään lukioon ja ammatillista osaamista antavaan ammattikouluun on eittämättä vanhentunut. Uusi koululainsäädäntö velvoittaa oppilaitoksia yhteistyöhön, mutta käytännön koulumaailmassa vallitsee vielä kahtiajako. Kunnissa ei ole vielä riittävästi luotu oppilaille toiminnallisia mahdollisuuksia yhteisiin ainevalintoihin. Asiaa vaikeuttavat usein käytännön järjestelyt sekä se, että ammatillisen koulutuksen ja lukion hallinto ovat kunnassa eri ylläpitäjillä. Koululait eivät ole yhteistyön esteenä.

Eri koulutusmuotojen opettajista on jo nyt vajausta. Tilanne pahenee lähivuosina erityisesti ammatillisissa oppilaitoksissa. Koulutusmääriä on ehdottomasti lisättävä. Samoin opettajien palkka- ja työolosuhteet vaativat myös parannuksia. Opetustyötä tehdään nyt muun muassa myös home- ja kosteusvaurioisissa huonokuntoisissa kouluissa. 90-luvulla valtakunnallista julkisuutta saivat opettajien lomautukset, jotka myös heikensivät opetustyön imagoa. Työssäjaksaminen on myös ongelma opetustyössä. Opettajien työ on vaativaa, ja sen arvostus on säilytettävä. Päättäjien on tämä huomioitava, jotta pystymme turvaamaan tulevinakin vuosina hyvän ja ammattitaitoisen opettajakunnan maassamme.

Uusien koululakien voimassaolon aikaan aikuiskoulutuksessa on ollut ongelmia. Aikuisten lisäkoulutusmäärärahoja on muun muassa leikattu. Sivistysvaliokunta onkin kiinnittänyt asiaan huomiota. Opetusministeriö asetti parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän, joka on lyhyessä ajassa selvittänyt koko aikuiskoulutuskentän tulevaisuutta. Tämän työryhmän mietinnön linjausten perusteella tulevilla hallituksilla on mahdollisuus hoitaa aikuiskoulutusta laadukkaasti siten, että kaikilla työssäolevilla ja työttömillä on mahdollisuus kouluttaa itseään elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti.

Työryhmän mietintö soveltuu hyvin pohjaksi tulevaan hallitusohjelmaan. Lainsäädännöllisiä tarpeita sisältyy myös mietinnön kannanottoihin. Tällaisia asioita ovat muun muassa aikuiskoulutuskeskusten ja ammatillisten erityisoppilaitosten rahoituksen turvaaminen. Lainsäädäntötarvetta on myös aikuiskoulutuksen aluekehittämisvelvoitteiden täsmentämisessä.

Arvoisa puhemies! Ylioppilaskirjoitukset nousevat aika ajoin keskustelun kohteeksi. Tarvetta kirjoitusten uudistamiseksi on olemassa. Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset eivät voi olla koskettamatta myös ylioppilaskirjoituksia. Esimerkiksi reaaliaineissa on monia mahdollisuuksia kehittää muun muassa ammatillisen osaamisen osoittamista tutkinnon muodossa. Toiseksi: voisivatko ylioppilaskirjoitukset tukea yhä enemmän pääsykokeisiin valmistautumista? Kieliaineiden kirjoittamista on myös tarkasteltava avoimesti. Johtopäätökset ylioppilaskirjoituksista on syytä kirjata seuraavaan hallituksen ohjelmaan. Uudistusten viivyttäminen ylioppilaskirjoitusten osalta ei edistä meidän koulutuspoliittisia tavoitteitamme. Kirjoitukset eivät voi jäädä pysähdyksen tilaan.

Opintotuki on viime vuosina jäänyt jälkeen muusta tulokehityksestä. Tämä on johtanut ongelmiin monien opiskelijoiden toimeentulossa. Seuraavissa budjeteissa opintotuen parantaminen on tehtävä mahdolliseksi. Opintotukeen sisältyy myös ongelmia, jotka vaativat lainsäädännön muutoksia. Yksi tällainen asia on täysi-ikäisten toisen asteen opiskelijoiden opintotuki, joka on vielä vanhempien tuloihin sidottu. Näin ei ole korkea-asteen opiskelijoilla. Tämä epäkohta on ehdottomasti korjattava.

Arvoisa puhemies! Lopuksi yhteenvetona: Nykyisellä ja tulevalla lainsäädännöllä meidän on turvattava nykyinen laadukas koulutuksellinen perusturva kaikille kansalaisille. Koulutuksella on entistä enemmän voitava estää syrjäytymistä ja työttömyyttä. Tällöin erityis- ja tukiopetukseen on saatava lisävoimavaroja, samoin koulutuksen vaikutusta aluekehittämiseen on entisestään lisättävä. Elinkeinoelämän ja koulutuksen yhteistyö on lähtenyt uusien koululakien myötä hyvin liikkeelle. Tämä yhteistyö vaatii tulevaisuudessa kuitenkin tehostamista ja uusien toimintamuotojen etsimistä.


Margareta Pietikäinen (r):

Fru talman! De nya skollagarna kom till genom en omfattande reform av utbildningslagstiftningen. Ärendet bereddes länge och grundligt och resulterade i åtta lagar som ersatte 26 gamla lagar om utbildning. När riksdagen godkände det nya lagpaketet 1998 avgavs samtidigt 20 uttalanden. Man förutsatte bl.a. att en utbildningspolitisk redogörelse skulle avges efter tre år och så har nu skett.

Redogörelsen som vi nu fått har som en utgångspunkt riksdagens uttalanden från 1998 och är en första utvärdering av de nya lagarna. I redogörelsen dras allmänna slutsatser. Konkreta åtgärdsförslag för framtiden saknas i de flesta fall.

Allmänt taget har anslagen för utbildning ökat under de senaste åren. Vuxenutbildningen och det fria bildningsarbetet har däremot hamnat i en ekonomisk svacka. Den parlamentariska vuxenutbildningsarbetsgruppen som nyligen avslutat sitt arbete har kommit med många viktiga förslag, som skulle säkerställa den ekonomiska tryggheten inom vuxenutbildningen. Dessa förslag bör i snabb ordning tas upp till behandling och en tidsplan för åtgärder göras upp.

Arvoisa puhemies! Voimassa oleva perusopetuslaki koskee kaikkia Suomessa asuvia lapsia. Peruskoululla on vastuu kaikista oppilaista, myös erityistarpeita omaavista ja vaikeavammaisista lapsista. Uudet koululait nostavat erityistarpeita omaavat lapset ansiokkaasti esiin. Erityisopetuksen määrärahat peruskouluissa ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Vuodesta 1977 vuoteen 2000 erityisopetuksen menot kasvoivat yli 80 prosenttia.

Näkemyksemme mukaan selonteko antaa kuitenkin ylioptimistisen kuvan erityisopetuksessa vallitsevasta tilanteesta ja erityistarpeita omaavien lasten integroinnissa onnistumisesta. Erot eri kuntien suhtautumisessa erityisopetukseen ovat suunnattomat, eivätkä monet kunnat pystykään hoitamaan tuki- ja erityisopetustaan tyydyttävästi. Ensisijaisena vaihtoehtona on toimintakyvyn heikentymisestä kärsivien tai vammaisten oppilaiden integrointi tavalliseen luokkaan, mutta myös erityiskouluja ja -luokkia tarvitaan.

Koulumuodon valinnassa lapsen parhaan ja perheen toiveiden tulisi olla ratkaisevia. Erityiseen toimintakyvyn heikkenemiseen liittyvät tapaukset, jotka vaativat räätälöityjä ratkaisuja ryhmässä, voidaan usein hoitaa parhaiten erityisluokassa tai -koulussa. Osa kunnista integroi oppilaat pelkästään fyysisesti ottamatta huomioon oppilaiden yksilöllistä tuen tarvetta.

Panostukset oppilashuollon resursseihin vaihtelevat paljon eri kunnissa. Aina ei myöskään riitä, että koulussa tehdään työtä erityistarpeita omaavien lasten parissa. Usein tarvitaan myös yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Ruotsalainen eduskuntaryhmä vaatii kokonaisstrategioita pahoinvoivia lapsia varten.

Talman! Lärarbristen i landets skolor är på sina håll akut. Enligt lärarutredningsprojektet Opepro borde 7 650 nya klasslärare utbildas fram till 2010. Dessutom behövs det ett stort antal speciallärare och ämneslärare bl.a. i engelska, matematik, svenska som andra inhemska språk, gymnastik, biologi och datateknik. Utbildningsministeriets utvidgningsprogram för att utbilda drygt 3 000 extra lärare under åren 2001—2003 är inte tillräckligt. I Åbo Akademis betänkande om lärarutbildningen, Läraren 2010, uttrycks problematiken väl: "En god utbildning är central för det finländska samhällets välstånd och fortsatta utveckling. Välutbildade lärare skall axla en del av ansvaret för denna. För att i fortsättningen trygga tillgången på yrkeskunniga lärare behöver lärarutbildningen kontinuerligt utvecklas och dimensioneras enligt beräknade behov."

I de svenskspråkiga skolorna är bristen på behöriga lärare dubbelt så stor som i de finskspråkiga skolorna och i Nyland saknar t.o.m. var fjärde klasslärare i de svenskspråkiga skolorna behörighet. Extra utbildningsåtgärder behövs — därför anser svenska riksdagsgruppen att ytterligare tillläggsanslag bör anvisas för lärarutbildningen i nästa års budget. Dessutom borde en landsomfattande kampanj inledas för att göra läraryrket mera attraktivt. För övrigt anser svenska riksdagsgruppen att lärarnas löner bör höjas och att deras lönesystem borde ändras till en helhetslön som är mera ändamålsenlig än det nuvarande systemet.

Svenska riksdagsgruppen anser att varje skola bör ha tillräckligt med övrig personal såsom skolhälsovårdare, psykologer och skolgångsbiträden. Speciellt skolgångsbiträdenas anställningsvillkor och lön bör ses över. Efterfrågan på skolgångsbiträden är stor, men med den lön och de anställningsvillkor dessa erbjuds kan man förstå att tjänsterna inte är lockande. I de flesta kommuner friställs skolgångsbiträdena under sommaren, vilket är ohållbar anställningspolitik.

Selonteossa puututaan koulutuksen saavutettavuuteen, mikä on hyvin keskeinen kysymys. Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunnan on osoitettava kaikille oppilaille lähikoulu, jossa opetusta annetaan oppilaan omalla kielellä. Säännöstä on tulkittu siten, että kunta on velvollinen tarjoamaan opetusta, vaikka kyse olisi vain yhdestä oppilaasta.

Suomenruotsalaisten kansankäräjien selvityksen mukaan ongelmia on esiintynyt lähinnä silloin, kun ruotsin- tai kaksikieliset lapset ovat suomenkielisellä alueella sisämaassa halunneet opetusta ruotsin kielellä. Tämän vuoksi kuntia tulisi kannustaa perustamaan ruotsinkielisiä kouluja sinne, missä on tarvetta. Käytäntö on osoittanut näiden koulujen tulleen suosituiksi ja houkutelleen kuntaan uusia asukkaita eli perheitä, joiden kotikieli on ruotsi tai suomi ja ruotsi.

Arvoisa puhemies! Ruotsinkielisten koulujen oppilaiden erityisongelmana on oppimateriaalin saatavuus. Ruotsinkielisen opetusmateriaalin tuotanto Suomessa ei ole tyydyttävää. Jotta päästäisiin ajanmukaisiin päivitettyihin painoksiin, jotka täyttäisivät samat vaatimukset kuin suomenkielinen oppimateriaali, erityistä huomiota tulisi kiinnittää ruotsinkielisen opetusmateriaalin valmistukseen.

Ottaen huomioon edellä esitetyt argumentit selonteossa olisi mieluusti tullut olla erityinen jakso, jossa olisi käsitelty suomenruotsalaisten lasten käytännössä kohtaamia ongelmia esimerkiksi haja-asutusalueilla.

Enligt lag om grundläggande utbildning har samerna rätt till huvudsaklig undervisning på sitt modersmål, dvs. i över hälften av undervisningsämnena, då de är bosatta i samernas hembygdsområde och behärskar samiska. Samernas situation har i och med flyttningsrörelsen också fått en ny aspekt. En stor del av landets samer är idag "citysamer" spridda i städerna i södra Finland. Dessa borde också ha rätt till undervisning på sitt modersmål.

Koulujen työn arviointi on koululakien keskeisiä kohtia. Hyvin toimivaa kansallista ja paikallista arviointia tarvitaan koulutoiminnan hyvän tason ylläpitämiseksi ja koulun kehittämiseksi. Suomalaiset 15-vuotiaat koululaiset selvisivät, ilahduttavaa kyllä, erinomaisesti Oecd-maiden oppilaiden koulutulosten Pisa-vertailussa. Oppilaidemme lukutaito, matematiikan ja luonnontieteiden taidot sijoittuivat korkealle. On kuitenkin syytä olla tietoinen siitä, että alueellisia eroja esiintyy myös meidän maassamme ja että niille ei saa antaa kasvutilaa. Lukutaidon osalta tutkimus osoittaa tyttöjen selviävän huomattavasti poikia paremmin ja pieni alaryhmä suomalaisia poikia selviää leimallisesti keskiarvoa huonommin. Tuloksia on syytä analysoida.

Myös täällä on jo tullut esille, miten tärkeitä panostukset opettajankoulutukseen ja hyvään kouluympäristöön ovat. Määrätietoisin toimenpitein ongelmat on hoidettava nopeasti. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä kouluja ei tule arvioida pelkästään oppilaiden saavuttaman teoreettisen tiedon tason perusteella. Kansallisissa ja myös kansainvälisissä arvoissa tulisi pyrkiä antamaan hyviä esimerkkejä koulusta ja koulujärjestelmistä, jotka panostavat oppilaiden eheään ja eettiseen kehitykseen, joilla on kiusaamisen vastaisia strategioita, jotka onnistuvat integroimaan erityistarpeita omaavat oppilaat ja tarjoamaan turvallisen ja virikkeellisen kouluympäristön.

En målsättning på sikt bör vara att skolbarnens eftermiddagsvård i någon form blir en lagstadgad uppgift för kommunen och att kommunerna bereds ekonomiska möjligheter att genomföra denna uppgift. I och med en fungerande eftisvård skulle alla barn som nu tillbringar sina eftermiddagstimmar ensamma efter skolan få ett tryggt alternativ. Svenska riksdagsgruppen stöder utvecklandet av eftermiddagsvården.

Vår riksdagsgrupp saknar i redogörelsen en analys av framtida möjligheter kring digi-tv som bygger på samarbete mellan skola och teve. Digi-tv erbjuder möjligheter till kompletterande undervisning och för glesbygderna kan den moderna tekniken utjämna regionala skillnader i tillgänglighet.

Arvoisa puhemies! Useita eri ylioppilastutkinnon malleja on esitetty viime vuosien aikana, monet niistä kiisteltyjä. Ainoan asiaan kantaa ottaneen parlamentaarisen työryhmän suosituksia ei, hämmästyttävää kyllä, ylipäänsä mainita selonteossa. Työryhmä sai työnsä päätökseen 30.5.2000, ja ehdotuksessaan ylioppilastutkinnon monipuolistamiseksi työryhmä esitti mallia, jossa olisi neljä pakollista ainetta ja rajoittamaton määrä valinnaisaineita. Pakollisiin aineisiin kuuluisivat suomi ja ruotsi ja joko reaalikoe tai matematiikka.

Suomelle kaksi kieltä ja kulttuuria on vahvuus ja niiden välisen vastavuoroisuuden edistäminen on kansallinen intressi. Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että maamme molempien kansalliskielten tulee olla pakollisia ylioppilastutkinnossa. Tämä on välttämätöntä korkean suomen ja ruotsin kielen osaamistaidon säilyttämiseksi. Ilman todellista ruotsin kielen osaamista myös suomenkielisen väestön piirissä Suomen perustuslaillinen kaksikielisyys ei voi toteutua lain edellyttämässä laajuudessa.

Keskustelu on käynyt kuumana aiheesta ainereaali vastaan yleisreaali. Yleisreaali merkitsee, että lukion aikana luetaan monia reaaliaineita ja osoitetaan monipuoliset tiedot, kun taas ainereaali merkitsee, että lukion oppilas valitsee syventymisen yhteen tai kahteen eri reaaliaineeseen. Opetusministeriön työryhmä suosittaa siirtymistä ainereaaliin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä suhtautuu skeptisesti ehdotukseen. Lukiokoulutuksen tehtävänä on antaa laaja yleissivistys. Ei ole kaukaa haettua pelätä, että ainereaalin toteuttaminen voisi pidemmän päälle johtaa lukiossa opiskeltavien aineiden vähenemiseen. Tämä merkitsisi keskittymistä harvempiin aineisiin ja syventävien kurssien vaatimista näissä aineissa. Pienien koulujen olisi vaikea tarjota oppilaille erityiskursseja ja pärjätä kilpailussa suurten, resursseiltaan vahvojen koulujen kanssa, joita yleensä on suurissa väestökeskuksissa. Pidemmän päälle tämä merkitsisi kuoliniskua pienehköille paikallisille lukioille.

Avslutningsvis, värderade talman, vill svenska riskdagsgruppen betona vikten av tillgänglighet till utbildning. Trycket på centralisering och specialisering får inte göra utbildningen svåråtkomlig i glesbygderna, där avstånden blir långa, t.o.m. ohållbart långa för barnen. Det är viktigt för barnen och familjerna att skolan finns så nära hemmet som möjligt. Små skolor är tryggare miljöer för små barn och trivseln är ofta bättre än i stora skolor. Vår regeringsform och våra skollagar garanterar barnen lika rätt till utbildning och det skall vi hålla fast vid.


Irina Krohn (vihr):

Arvoisa puhemies! Koulutus ja kasvatus on yhteiskuntapolitiikan kaikkein kovinta ydintä. Lapsistamme halutaan kasvattaa osaavia ja ahkeria ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan kansantuotteesta. Sen lisäksi heihin pitäisi juurruttaa sellainen vastuuntunto, että he suostuvat aikanaan osan työnsä synnyttämistä hedelmistä jakamaan niin sanotun passiiviväestön kanssa. Oman itsensä tähden heillä pitäisi olla realistinen itsetunto ja vahva elämänilo, joka kantaa läpi kriisien ja muutosten.

Hallituksen selonteko uusista koululaeista kertoo, että lait koulutuksen järjestäjien mielestä ovat toimineet hyvin. Aikuisten koulutuksen taholla on eniten muutospaineita, mutta tämän alan kehitystyötä on hyvä jatkaa parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän raportin pohjalta. Vihreän eduskuntaryhmän puheessa keskitytään siksi ennen kaikkea peruskoulun kehittämiseen.

Selonteon keskeinen huomio on, että lainvalmistelussa esillä olleet pelot ja mahdollisuudet eivät ole suuressa määrin toteutuneet. Uudet koululait eivät ole este toiminnan kehittämiselle, mutta toisaalta vain lakien varassa ei koulujen arkipäivää voi parantaa. Laki on muutoksen mahdollisuus, ei muutos sinänsä. Emme saisi tehdä samaa virhettä kuin 70-luvulla, kun pyrittiin pois niin sanotusta kateederiopetuksesta. Puheissa opettajat astuvat korokkeelta oppilaiden pariin, mutta koulurakennukset ja niiden korokkeet pysyvät, koska määrärahoja konkreettisiin muutostöihin ei ollut.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä tämä selonteko ei vielä kerro meille riittävästi nykylakien vaikutuksesta. Kun lakien keskeinen idea oli etukäteisen normiohjauksen vaikuttaminen jälkikäteiseen arviointiin, on tilanne huolestuttava. Lainkäyttäjät ovat kyllä tyytyväisiä, mutta joka neljäs heistä on jopa jättänyt vastaamatta tähän selontekoa edeltävään viranomaiskyselyyn. Koulutuksen arviointi suoritettiin vain vajaassa puolessa kunnista, ja niistäkin vain vähemmistö on järjestänyt arvioinnin johdonmukaiseksi ja kattavaksi osaksi koulutuksen kehittämistä.

Oppilaan ja vanhempien oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että kunnilla on tutkittua ja tuoretta tietoa koulujensa tilasta. Arvioinnin nykytila tarkoittaa, että monet lain tyytyväiset toteuttajat ovat jättäneet sen keskeiset elementit rakentamatta ruohonjuuritasolla. Tätä epäkohtaa auttaisi, jos joka kunnassa opetustoimesta vastaisi tähän pätevyyden saanut viranhaltija.

Suomalaista peruskoulua on kuitenkin arvioitu. Juuri äskettäin valmistunut Pisa-tutkimus, jossa vertailtiin 32 maassa 15-vuotiaiden lukutaitoa ja matematiikan sekä luonnontieteiden taitoja, antaa suomalaisista oppimistuloksista mairittelevan kuvan. Suomalaiset nuoret olivat parhaita lukijoita. Kokeen mukaan erityisesti suomalaiset tytöt ovat osaamiseltaan maailman valioita. Heidän pistemääränsä keskiarvo oli 571, kun koko keskiarvo kokeessa oli 500 pistettä. Suomalaiset pojat ovat myös tutkimuksen parhaita poikalukijoita. Huolestuttavinta on kuitenkin se, että juuri meillä tyttöjen ja poikien keskiarvojen ero, 55 pistettä, on maailman suurin. Matematiikassa ja luonnontieteissä suomalaiset tytöt ja pojat pärjäsivät yhtä hyvin.

Pisan tutkimusten tuloksia tulkiten suomalaisissa kouluissa voi nähdä ainakin kahdenlaisia alisuoriutujia. Enemmistöllä pojista lukutaito ja luetun ymmärrys eivät vastaa heidän potentiaaliaan. Poikien lukemisharrastuksen kehittämisessä juuri koulu näyttelee keskeistä roolia. Tilanne, missä koulukirjaston rahat on käytetty vempaimiin, on ehkä ollut juuri pojille karhunpalvelus. Koulu- sekä lähikirjastossa pitää olla saatavilla poikia kiinnostavaa luettavaa. Tilanne, missä dinosaurusten suurimmista raateluhampaista tai maailman suurimmista purjelaivoista kiinnostunut kirjastonkäyttäjä saa vastaukseksi eioota — kävisikö sen sijaan Pollyanna, iloinen tyttö — ei voi jatkua. Suomalaisten poikien syrjäytymisvaara alkaa juuri puutteellisesta luetun ymmärtämisestä. Se estää myös oman tasoiset oppimissaavutukset muissa aineissa.

Suomalaisten tyttöjen saavutukset ovat hämmästyttävän korkeatasoisia. Silti koululaitoksemme tuottaa tyttöjä, joilla on poikia paljon heikompi minäkuva ja itsetunto ja syömishäiriöt ovat yleisiä. Tyttöjen korkean lähtötason pitäisi tuottaa tilastollisesti myös suurempi määrä yksittäisiä huippusuorituksia.

Suomalainen koulu on hyvin onnistunut ikäluokan suurimman osan integroimisessa siten, että heikkojen oppilaiden oppimistulokset ovat hyviä. Lahjakkaat, erityisesti tytöt, jäävät vaille riittävää erityisstimulanssia. Tulevaisuuden peruskoulun kehittämishaasteet ovat siksi juuri poikien opiskelumotivaation sytyttämisessä ja tyttöjen itsetunnon nostamisessa heidän osaamistasoansa vastaavaksi. Yhtenä keskeisenä keinona on juuri koulujen kerho- ja kirjastotoiminnan kehittäminen. Koulujen ulkopuolisen toiminnan kehittäminen luo myös varsinkin nuoremmille oppilaille mahdollisuuden turvalliseen iltapäivähoitoon.

Viime aikoina keskustelussa esiin nostettu kokopäiväkoulu on vihreän eduskuntaryhmän mielestä idea, joka vaatii vielä jatkoselvittelyä. Kokopäiväkoulua kehitettäessä täytyy muistaa, että monella lapsella on mahdollisuus tulla iltapäivisin tutun aikuisen luo kotiin eikä kaikkien lasten koulupäivien pidentäminen ole välttämättä etu. Lapset ovat Suomessa joustaneet työelämän tarpeisiin. Nyt olisi työelämän aika ottaa paremmin huomioon lasten tarpeet.

Koulupäivää ei voi varsinkaan pidentää, ennen kuin koulurakennusten kunto saadaan maassa parannettua. On lainvastaista, että opettajat ja oppilaat joutuvat tekemään työtänsä esimerkiksi homekouluissa. Ylipäätänsä nuhraantuneet koulun työtilat, joissa viimeisestä jalkapallosta tapellaan ja joissa jumppaa säestää tamburiini, josta puuttuu puolet metallipaloista, samaan aikaan kun ainoa uutuuttaan kiiltävä esine on tietokonekaapeli, on pidemmän päälle vastoin yleissivistävän koulun periaatteita.

Sekä valtion että kuntapäättäjien pitää lisätä ponnistuksia, jotta koululla on riittävästi resursseja. Peruskoululla on siis kaksi yhtä tärkeätä tavoitetta: oppiminen ja kasvatus. Oppimistulokset ovat edellä mainitut puutteet mukaan lukien tyydyttäviä. Suomalaisen koulun ongelmat ovat kasvatustavoitteiden puolella.

Arvioinnin puutteellisuus näkyy nimenomaan kasvatustavoitteiden puutteellisessa arvioinnissa. Tämä puoli koulutusta tulee ilmi syrjäytymistarinoina ja keltaisen lehdistön kirkuvina otsikkoina. Vaikka ensisijainen kasvatusvastuu on vihreän eduskuntaryhmän mielestä kodilla ja koulu vain tukee sitä, on esimerkiksi ryhmässä toimimisen oppiminen nykyisten pienten perheiden aikana paljolti koulun harteilla.

Erityisopetusta tarvitsevien lasten määrä on noussut miltei kaksinkertaiseksi. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä integroitu opetus on hyvä lähtökohta, mutta nykyisillä resursseilla ei tilanne ole paras mahdollinen. Esimerkiksi vammaiset oppilaat tarvitsevat niin erityisvälineitä kuin erityisavustajiakin, jotta varsinaisen opettajan työtaakka ei muodostu kestämättömäksi. Samoin muiden lasten oppimisrauha on taattava. Tulokset esimerkiksi psyykkisesti sairaiden lasten kuntoutuksesta normaaliopetukseen ovat hyviä, jos lasten ongelmiin puututaan ammattimaisesti, ajoissa ja riittävän määrätietoisesti. Hyvä koulu vaatii siis tuekseen myös toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon.

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä haluaa myös tässä yhteydessä herättää keskustelun tilanteesta, jossa suurimmalle osalle ikäluokasta annetaan peruskoulun päästötodistus, vaikka kaikkien tiedot eivät riittäisi edes vitosen tasolle. Niin sanottujen armovitosten hyväksyminen syrjäytymisen ehkäisymielessä on mielestäni sama kuin että koulu alkaisi arvostaa lunttaamalla saavutettuja tuloksia siinä kuin oikeasti osattujakin. Yhtenäiskoulumallin pitää tarkoittaa, että heikompiin oppilaisiin satsataan riittävästi, eikä sitä, että yhteiskuntarauhan nimissä ummistetaan silmät heikolta osaamiselta.

Itse pelkään, että yksi keskeinen syy heikkoihin oppimistuloksiin on suomalaisen perhe-elämän väkivaltaisuus. Tilastojen mukaan pienten lasten äideistä jopa 20 prosenttia on joutunut väkivallan kohteeksi. Lapset näkevät tätä väkivaltaa, joka tutkimustiedon mukaan on vähintään yhtä vaarallista kuin lapseen itseensä kohdistettu väkivaltakin. Suomalainen koululaitos täytyy saada mukaan perheväkivallan vastaiseen työhön. Uusi terveysopin aine voi tähän olla omiaan. Lapsen täytyy tietää, että se, mitä kotona tapahtuu, ei ole oikein eikä ole hänen syytään ja että hän tarvittaessa löytää kouluyhteisöstä turvallisen aikuisen.

Eräässä asiassa suomenkielisellä koululla on paljon parantamisen varaa, nimittäin maahanmuuttajalasten koulutuksessa. Mielenkiintoinen yksityiskohta kansainvälisessä tutkimuksessa oli, että Suomen ruotsinkielinen koululaitos pystyy integroimaan kaksikieliset ja suomenkielisten perheiden lapset niin, että oppimistulokset tasaantuvat peruskoulun aikana. Mielestäni sitä osaamista, mitä ruotsinkielisellä koulupuolella on kehitetty, pitäisi käyttää hyödyksi, kun mietitään keinoja maahanmuuttajalasten aseman parantamiseksi. Luulen, että resepti on lopulta yksinkertainen: Kouluopetuksen kautta annetaan tukea lapsen kotikielelle, jolle lapsi on rakentanut tunne-elämänsä ja jonka pohjalta hänen abstrakti ajattelunsa on kehittynyt. Tämän rinnalla kulkee määrätietoinen ja hyvin resursoitu suomen tai ruotsin kielen opetus, minkä onnistumisen seurauksena koko suomalaisen yhteiskunnan kielivaranto kasvaa. Uskon, että kiinan kielen taitoiset ja arabian taitoiset uussuomalaiset ovat merkittävä lisä koko yhteiskunnalle.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan suomalaisen koulutuspolitiikan suuret linjat ovat olleet oikein valittuja. Nyt pitää erityisesti kehittää opettajien työoloja ja palkkausta ja näihin edellä mainittuihin erityisongelmiin tarttua määrätietoisesti.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Koululainsäädännön uudistamisen taustalla oli muun muassa pyrkimys sopeuttaa koulutusjärjestelmää yhteiskunnan muutoksiin. Tämä edellytti rakenteellista ja sisällöllistä kehittämistä. Yksittäisiä muutoksia on useita, muun muassa ala- ja yläasteen rajan poistaminen, ja terveystiedosta on tullut uusi oppiaine.

Suomalaisten koululaisten oppimistulokset ovat kansainvälisesti vertailtuna hyviä. Kuitenkin oppimisympäristössä on oppimista haittaavia tekijöitä, muun muassa liian suuret luokkakoot, pula opetusvälineistöstä ja terveyttä haittaavia tekijöitä, kuten huono sisäilma ja homehaitat. Kysyttävä on myös, miksi koulutuksen arviointi ei ole vielä kaikkien koulujen arkikäytäntöä.

Valinnaisuuden ja koulujen profiloitumisen myötä niin sanotuissa tavallisissa kouluissa on huolta kilpailussa mukana pysymisestä ja epä­trendikkyydestä. Vaikka koulujen väliset erot oppilaiden osaamisessa ovat meillä Oecd:n maakohtaisten tutkimusten mukaan vielä kohtuullisen pieniä, ovat ne kuitenkin selkeitä. Oppimistulosten eroja on sekä sukupuolittain, alueellisesti että ryhmittäin sosio-ekonomisen taustan mukaan, ja nämä erot ovat olleet kasvussa.

Viime vuosien koulutuspolitiikan linjan yksi tärkeimmistä tavoitteista on ollut työelämän tarpeiden huomioiminen, työelämäyhteys. Opetuksen resurssit eivät ole riittäneet mahdollistamaan kaikkien tavoitteiden toteuttamista. Rahoitusta on kyllä suunnattu tietoviestintä- ja teknologia­opetuksen ja tutkimuksen edistämiseen. Kriittisesti ajatellen tasa-arvoperiaatteen sijaan on koulutuksessa vallinnut osin markkinatalouden logiikka. Ajan mittaan tämä ei kuitenkaan ole kestävä tie koulutuksessa eikä sillä taata peruskoulun keskeisten kasvatuksellisten tavoitteiden toteutumista.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa koulutuksellisen perusturvan takaamista ja sen kautta syrjäytymisen torjuntaa, mihin selonteossa on valitettavan vähän paneuduttu. Merkittävä keino kasvatuksellisiin tavoitteisiin pääsemiseksi on tuki- ja erityisopetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuoltopalvelujen riittävyyden turvaaminen. Tätä kautta voidaan myös ehkäistä koulutuksen keskeytymistä ja toisaalta parantaa koulutuksen ja työelämän yhteyksiä. Koululainsäädännön uudistamisen yhteydessä ammatillisen koulutuksen perustutkintoihin tuli vähintään 20 opintoviikon laajuinen työssäoppimisjakso. Työssä oppimisen toteutuminen on edelleen osin puutteellista ja se vaatii selkeää tukiohjelmaa sekä oppisopimuskoulutuksen laajentamista. Peruskoulu sinänsä on saatava oppimista motivoivaksi ja innostavaksi yhteisöksi ja ammatillinen koulutus laadukkaaksi. Laadukas koulutus on tarkoituksenmukaista ja innovatiivista, laadukkuuden kriteeri ei siis ole vain tehokkuus.

Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietinnössä esitetään muun muassa selkeää lisäpanostusta aikuiskoulutukseen ja elinikäisen oppimisen mahdollistumiseen. Painopiste on erityisesti vähäisen pohjakoulutuksen saaneiden aikuisten osaamisen tasossa. Tavoitteena on nostaa merkittävällä tavalla suomalaisten osaamis- ja koulutustasoa. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää, että työryhmän esitysten toteutuminen mahdollistetaan tulevassa budjetissa ja että ohjelman toteutusta arvioidaan.

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten erilaisuuden parempi huomioon ottaminen opetuksessa tuottaa tulosta parempina oppimistuloksina ja kustannussäästöinä. Kun oppimisvaikeuksista aiheutuvat ongelmat vähentyvät, tämä on myös koulutuksen tehtävä syrjäytymisen ehkäisemisessä. Lasten ja nuorten lisääntynyt häiriökäyttäytyminen on asia, jonka vähentämiseksi on yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tehtävä kaikki voitava. Samalla kun tiedämme lasten ja nuorten koululaisten erilaisten ongelmien lisääntymisen, kertoo selvitys kouluterveydenhuollon tilasta siitä, että lapset eri kunnissa ovat sen osalta hyvin erilaisessa asemassa. Odotammekin myös sosiaali- ja terveysministeriön suosituksia kunnille kouluterveydenhuollon järjestämisestä.

Me kristillisdemokraatit edellytämme resursseja, joilla turvataan riittävä oppilashuoltotyö sekä erityis- ja tukiopetus. Säästöjen myötä voimakkaasti typistetty koulujen kerhotoiminta kaipaa uudelleenelvyttämistä. Sen kautta paitsi helpotetaan koululaisten yksin olemista iltapäivisin, myös luodaan suorituskeskeisyyden sijaan yhteisöllisyyttä.

Liian suurien luokkakokojen ja oppilaiden lisääntyneen levottomuuden vuoksi myös opettajien työ on vaikeutunut. Erityisopetusta vaativien oppilaiden määrä on viime vuosina lisääntynyt ja heidän integrointinsa yleisopetuksen ryhmiin on lisääntynyt. Tämä on lisännyt rasittavuutta ja vaativuutta, mutta sitä ei ole riittävästi huomioitu opettajien lisäkoulutustarpeissa ja opettajien määrän lisäystarpeissa.

Opetushallituksen laskelmien mukaan neljännes erityisopettajien viroista on epäpätevissä käsissä. Opettajapula on siis todellisuutta, erityisesti erityisopettajien ja tiettyjen aineenopettajien kohdalla. Tulevien vuosien aikana tilanne laajenee kaikkia opetusaloja koskevaksi, eikä sitä pystytä ennalta ehkäisemään nykyisillä opettajankoulutuksen sisäänottomäärillä. Suurimmat syyt tähän ovat opettajien laajamittainen eläköityminen lähivuosina ja opettajien siirtyminen muihin ammatteihin paremman palkan ja kevyemmän työn perässä. Opettajien merkitys kuitenkin koulutuksessa on tärkeimpiä resursseja. Se on nostettava uudella tavalla esille. Opettajien jaksaminen ja ammatin vetovoima on turvattava tulevaisuudessa.

Koulunkäyntiavustajat ovat todellinen tuki opettajille ja oppilaille mitä erilaisimmissa tehtävissä. Määrärahojen niukkuus aiheuttaa kuitenkin sen, että aivan liian vähän koulunkäyntiavustajia on vakinaistetussa työsuhteessa. Pitkäjänteisyys työssä on erittäin tärkeää, arvokasta ja välttämätöntä. Kyseisiä toimia tulee vakinaistaa tarpeita vastaava määrä.

Arvoisa puhemies! Oppimisen ilo alkaa miellyttävästä, mielekkäästä ja turvallisesta opiskeluympäristöstä. Opiskeluympäristön turvallisuuteen on uuden lainsäädännön myötä kiinnitetty huomiota. Koulukiusaamisen vähentämisestä on keskusteltu ja päättäväisillä toimilla on saatu aikaan myös tuloksia. Kuitenkin vielä aivan liian usein saamme kuulla koulukiusaamisesta ja sen aiheuttamista ongelmista. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii, että lukuvuosittain on koulukohtaisesti kartoitettava koulukiusaamisen laajuus. Kouluissa tulee laatia selkeitä toimenpideohjelmia koulukiusaamisen poistamiseksi. Koulujen tukipalvelujen, kuten kouluterveydenhuollon, kuraattorin ja tukiopettajien, määrä on pidettävä riittävänä.

Koulutusjärjestelmän rahoitus kaipaa korjaamista selvitäkseen tulevista haasteista ja ollakseen joustavammin mukana erilaisissa yhteiskunnallisissa muutoksissa. Muuttotappio- ja muuttovoittokuntien peruskoulurahoituksen riittävyys on erityisiä huolenaiheita. Erityisesti rahoitus ei ota nykyisellään huomioon muuttovoittokuntien koulurakennusten rakentamisen ja laajentamisen kustannuksia. Ongelmana on myös pienten muuttotappiokuntien opetusresurssien riittävyys. Viime vuonna perusopetuksen valtionosuuksia syystäkin nostettiin. Valitettavaa on kuitenkin, ettei kaikissa kunnissa tämä korotus yksikköhintoihin kohdentunut tarkoituksenmukaisesti.

Suomen ratifioimien kansainvälisten sopimusten mukaan lapsella ja hänen perheellään on oikeus valita vakaumuksensa mukainen koulu. Vakaumuksellisten koulujen asema on käytännössä saatava tasavertaiseksi kunnan muiden koulujen kanssa silloin, kun ne lainsäädännön mukaan ovat sopusoinnussa valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden ja koulutuksesta säädettyjen normien ja vaatimusten kanssa.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit haluavat vaikuttaa sen puolesta, että koulun kasvatus ja opetus olisi sidoksissa kristilliseen etiikkaan, joka on kulttuuriperintömme tärkeä osa. Ennen muuta tarvitaan sisäistettyä ja vahvaa käsitystä oikeasta ja väärästä. Siksi peruskoulun opetusohjelmaan tulee sisällyttää nykyistä enemmän yhteiskuntakasvatusta ja uskonnonopetusta. Eheän maailmankuvan muodostaminen moniarvoistuvassa yhteiskunnassa edellyttää riittävää ja laadukasta arvokasvatusta.

Kodin ja koulun lisääntyvä yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää lasten ja nuorten kasvattamisessa hyvään ja oikeaan, mutta se ei riitä, jos muutoin yhteiskunnassa lapset ja nuoret saavat ehjän elämän vastaisia malleja. Muun muassa väkivaltaviihde tv:ssä, videoilla ja tietokonepeleissä sekä melkoinen osa muuta nuorisokulttuuria päihteineen ohjaavat väärään suuntaan. Yleisen huolen nuorten pahoinvoinnista olisi muututtava konkreettisiksi toiminnoiksi, joissa koko yhteiskunnan yleinen ilmapiiri ja tehtävät päätökset olisivat mukana.


Raimo Vistbacka (ps):

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan kehittyminen kiihtyvällä vauh­dilla asettaa koulutusjärjestelmämme vaativan haasteen eteen. Vuonna 1998 hyväksytty laaja koulutusta koskevan lainsäädännön uudistus pyrki omalta osaltaan luomaan aikaisempaa paremmat edellytykset järjestelmällemme haasteeseen vastaamiseksi. Tämä tilanne on tiedostettu myös laajemmaltikin, asettihan Lissabonin Eurooppa-neuvosto vuonna 2000 strategisen tavoitteen, jonka mukaan unionista on tehtävä kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talousalue maailmassa. EU:n opetusneuvoston ja komission yhteinen selvitys ja työohjelma aiheesta hyväksyttiin tämän vuoden helmikuussa. Ohjelmassa keskitytään kolmeen eri tavoitteeseen eli koulutusjärjestelmien laadun ja tehokkuuden parantamiseen, koulutusjärjestelmiin pääsyn helpottamiseen ja koulutusjärjestelmien ja ympäröivän maailman lähentämiseen.

Suomessa on mielestämme kaikki kolme tavoitetta hyvin hoidettu. Siitä on tämän selonteon tarkastelussa oleva koulutuslainsäädännön uudistus yksi hyvä esimerkki. Myös äskettäin Oecd-maissa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan Suomi ja suomalaiset nuoret menestyivät erinomaisesti niin lukutaitoa kuin matematiikkaa ja luonnontieteellisiä taitojakin tarkasteltaessa. Mikä parasta, pelättyä koulujen välistä jyrkkää tasoeroa ei ollut mainittavassa määrin havaittavissa. Näiltä osin siis voimme olla rauhallisin mielin ja ylpeitä lapsistamme ja nuoristamme sekä koulutusjärjestelmämme tasosta ja tehokkuudesta.

Kansainvälisen ja kansallisen nopean tietotaitokehityksen lisäksi erityisesti Suomella on edessään toinenkin mittava haaste koulutusjärjestelmän tehokkuuden ja toimivuuden suhteen. Tämän muodostaa niin kutsutun suuren ikäluokan pian edessä oleva eläkkeelle siirtyminen. Yli 40 prosenttia työvoimastamme eli noin miljoona kansalaista siirtyy vuoteen 2015 mennessä työvoiman ulkopuolelle. Merkittävälle osalle heistä on pystyttävä löytämään ja kouluttamaan työn jatkaja. Aikataulu on kireä, sillä jo vuodesta 2004 lähtien poistuma on tilalle tulevien uusien työntekijöiden määrää suurempi. Vaikein ongelma tulee olemaan suoritustason monestikin pienipalkkaisissa ammateissa. Yksi esimerkki ongelmakohdista on hoitoala, jolle eläköityvä ja ikääntyvä suuri ikäluokka asettaa vielä omat aikaisempaa suuremmat paineet.

Arvoisa puhemies! Lasten kehityksen nopeuduttua ja yhteiskunnan muuttuessa on nähty järkeväksi aloittaa lasten koulunkäynti aikaisempaa nuorempana, jo 6-vuotiaana. Tällä hetkellä tosin siihen osallistuminen on vapaaehtoista, mutta oikeus opetuksen saamiseen on olemassa. Opetusta voidaan antaa joko kouluissa, päiväkodeissa tai muissa sopivissa paikoissa. Mahdollisuutta onkin käytetty laajasti hyväksi, vaikkakin siihen on liittynyt ongelmiakin. Maaseudulla ongelmaksi on monissa kunnissa muodostunut esikoululaisten koulukuljetusten hoitaminen, jota kunta ei kaikkialla järjestä, sekä kaupungeissa esikoululaisten iltapäivähoito, johon pääseminen on joskus kiven alla.

Vaikkakin lapsuus on yksilön kannalta tärkeintä aikaa, pidämme tarkoituksenmukaisena kehittää esiopetusta vähitellen oppivelvollisuuteen liittyväksi nollaluokaksi kautta maan. Uskomme, että aiheesta vuonna 2004 annettava erillinen hallituksen selonteko päätyy samaan lopputulokseen, jolloin opetus voisi kattavasti alkaa vuosikymmenen lopulla.

Myös lukion opetustyötä on uudistettu viime vuosina mittavasti. Luokattomuuden lisäksi ollaan kokeilemassa muutamissa lukioissa ylioppilastutkinnon rakenteen uusimista. Kokeilun piirissä olevissa kouluissa vain äidinkielen koe on pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, minkä lisäksi on valittava kolme muuta ainetta ruotsin, vieraan kielen, matematiikan ja reaalin joukosta. Harkinnassa on myös reaalikokeen jakaminen useisiin eri ainekohtaisiin kokeisiin. Perussuomalaiset kannattavat kokeilussa olevaa ylioppilastutkinnon uudistusta myös reaalikokeen jakamisen osalta. Onhan se yksi tapa päästä eroon monien vieroksumasta pakkoruotsista, jota myös toiseksi kotimaiseksi kieleksi kutsutaan.

Ammattiin kouluttaminen tulee olemaan, kuten edellä mainitsemastani suoritusammattien odotettavissa olevasta työntekijäpulasta voidaan päätellä, hyvin ratkaisevassa asemassa maamme elintason ja hyvinvoinnin kasvun kannalta. Kuten selonteossakin todetaan, tämän koulutuksen piiriin on saatava nuorten lisäksi myös keski-ikäinen, ammattitaitoa vailla oleva väestö. Ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten on pysyttävä ajan tasalla tarjoamansa koulutuksen ja sen sisällön puolesta, sillä on suuri haaskaus kouluttaa kansalaisia vanhentuneisiin ammatteihin tai vanhentuneilla tiedoilla. Oppisopimuskoulutusta on myös laajennettava entisestään, mihin uudistettu lainsäädäntö antaa hyvät edellytykset. On myös huolehdittava siitä, että koulutuksella todella opitaan käytännön työ, mitä edesauttavat harjoittelujaksot ja käyttöön tullut näyttötutkintojärjestelmä. Lisäksi viime vuosina hyvin käyntiin päässyttä ammattikorkeakoulujärjestelmää on laajennettava ja kehitettävä siten, että uusillekin ammattialoille annetaan loppututkintomahdollisuus.

Arvoisa puhemies! Lopuksi puutun ehkäpä tällä hetkellä mieltäni eniten painavaan ongelmaan koulutusjärjestelmässämme. Tämä asia on maaseudun kyläkoulujen lakkauttaminen. Pelkästään vuosina 1999—2001 on suljettu selonteon mukaan noin 200 peruskoulua, joista pääosa on ollut juuri pieniä kyläkouluja.

Aikaisemmilta vuosilta tilanne on saman kaltainen, eikä kehitykselle näytä loppua olevan tulossa. Kuntien itsehallinnon vuoksi ei valtiovalta voi puuttua kunnissa vallitsevaan kyläkoulujen tappolinjaan, jota johtaa pientilojen tappolinjan tapaan keskustapuolue, joka täällä eduskunnassa muka kovin sanoin puolustaa kyläkouluja, mutta kunnissa on johtamassa lakkautuslinjan toteuttamista. Yksi hyvä esimerkki on Alajärven kaupunki, jossa viime maanantaina äänestyksen jälkeen tehtiin neljän kyläkoulun lakkautuspäätös keskustan johdolla sekä kokoomuksen ja SDP:n keskittämislinjan mukaisen tuen turvin. Keskustan ehdottoman enemmistönsä turvin hallitsemissaan kunnissa harjoittamaa kyläkoulujen tappolinjaa eivät ole hillinneet sen enempää oikeuskanslerin varoitukset lasten perusoikeuksien vaarantumisesta kuin ministeri Raskin kiitettävät ­varoitukset lakkauttamisilla aikaan saatujen säästöjen näennäisyydestä ja koulumatkojen pidentymisen lapsille aiheuttamista rasituksista ja oppimisedellytysten vaarantumisesta.

Opetusministeri Rask on muun muassa ­vastauksessaan kirjalliseen kysymykseen n:o 1438/2001 vp todennut, että opetusministeriö jatkaa kokeiluja haja-asutusalueiden laadukkaan kouluverkon säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi hyväksikäyttäen esimerkiksi tietotekniikkaa ja verkostoitumista.

Perussuomalaisten mielestä kyläkoulut takaavat lapsille suuria mammuttikouluja turvallisemman ja inhimillisemmän oppimisympäristön edesauttaen samalla maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä. Suurten, uusien keskuskoulujen rakentamisinvestointien sijaan tarvitaan lisää varoja kyläkoulujen kunnostukseen ja homehaittojen poistamiseen.


Maija Rask (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Ryhmäpuheenvuoroissa käsiteltiin todella monipuolisesti koulutuksen koko kenttää, mutta päällimmäiseksi jäi kyllä se, että perusopetuksen turvaaminen ja sen hyvä laatu on se tärkein asia. Sen johtopäätöksen mielestäni ryhmäpuheenvuoroista voi vetää, vaikka minusta hyvällä tavalla myös jotkut käsittelivät ammatillista koulutusta ja myös aikuiskoulutusta, joka todellakin tulevaisuudessa tulee olemaan yksi koulutuspolitiikan painopisteistä. On aivan selvää, että ne noin puoli miljoonaa työssäkäyvää 30—54-vuotiasta ihmistä, joilla ei ole muuta kuin peruskoulu- tai kansakoulupohja, todella tarvitsevat ammatillisen koulutuksen. Tarkoitus on, että noin 100 000 heistä saisi ammatillisen koulutuksen, koska on aivan selvää, että ammatillinen koulutus auttaa jaksamaan työelämässä ja vähentää eläkkeelle pyrkimisen halukkuutta. Tästä on poliittiseen yksimielisyyteen päästy siltä osin kuin parlamentaarinen työryhmä asiaa käsitteli. On vain kysymys siitä, millä tavalla saamme järjestetyksi tälle ohjelmalle riittävän rahoituksen.

Uupunut ja harmaa olivat ne adjektiivit, jotka poimin ryhmäpuheenvuorojen arvioinnista tästä koulutusselonteosta. Hallituksen uupuminen ei kyllä tässä selonteossa minun mielestäni näy. Tämän ovat hyvin virkeät virkamiehet kirjoittaneet. Hallitus on sen hyväksynyt. Mielestäni tässä on vain lähdetty hyvin kirjaimellisesti siitä, mitä eduskunta on pyytänyt. Totta kai on myös mahdollista linjata koulutuspolitiikkaa tällä. Näin toki tehdään. Nythän se linjaus vasta alkaa, kun eduskunta tätä asiaa käsittelee. Hallitus on linjauksensa tehnyt.

Minusta oli mukava kuulla, että niin moni eduskuntaryhmän edustaja oli saanut käsiinsä Pisa-tutkimuksen ja halusi tuoda tältä valtakunnan tärkeimmältä puhujapaikalta esiin, kuinka hyviä suomalaiset 15-vuotiaat koululaiset ovat. Kukaan teistä ei puuttunut siihen, että myös Oecd:n tutkimuksen mukaan 15—20 prosentilla aikuisista on sellaisia toiminnallisia lukutaidon vajeita, että se haittaa työssä opiskelua tai jopa harrastustoimintaa. Haasteita meillä kyllä on. Mutta kyllä se tietysti on suomalaiselle itsetunnolle ihan hyvä, että välillä todetaan, että jotkut asiat on hyvin hoidettu ja on onnistuttu. Se pitää kestää. Arviointejahan tulee uusia.

Se, mitä ei ryhmäpuheenvuoroissa tuotu esille Pisa-tutkimuksesta, on se, että koulujen väliset erot oppilaiden osaamisessa ovat Suomessa tutkittujen maiden pienimpiä. Ed. Kerola kyllä sanoi, että alueelliset erot ovat kovin suuria, mutta noin sanoo Pisa-tutkimus. Pienet erot koulujen välillä ovat ominaisia kaikille Pohjoismaille, mikä Pisa-tutkijoiden mukaan selittyy lähinnä sillä, että opetus järjestetään niissä yhtenäisenä koko ikäluokalle. Sen sijaan koulujen sisällä oppilaiden osaaminen vaihtelee Suomessa niin kuin muissakin maissa kohtalaisen paljon.

Myös tähän samaan asiaan oikeastaan: Oppilaiden suorituserot sekä Suomen eri osien välillä että kaupunki- ja maaseutukoulujen välillä ovat vähäiset. Näin todetaan Pisa-tutkimuksessa. Se, mikä minusta on myös tärkeää, on se, että kodin sosioekonominen tausta vaikuttaa lasten osaamiseen. Se näkyy selvästi oppimistuloksissa. Kaikissa näissä osallistujamaissa ylimmän sosioekonomisen taustan omaavien vanhempien lasten suorituspistemäärät olivat huomattavasti korkeampia kuin alempia taustoja omaavien. Myös Suomessa ero on huomattava, mutta selvästi Oecd-maiden keskiarvoa pienempi. Tämäkin on merkittävä tulos, että Suomessa kuitenkin Oecd-maista vähiten sosioekonominen tausta vaikuttaa.

Sitten täällä todettiin, että pojat ja tytöt ovat erilaisia. Ed. Krohn kyllä totesi sen, mutta haluan sen sanoa vielä uudelleen, että suomalaiset pojat ovat maailman parhaita poikia lukemisessa. Näin toteaa Pisa-tutkimus. Hyvä pojat! Mistä tämä hyvyys johtuu? Olen saanut sitä selittää useille eurooppalaisille kollegoilleni. Tärkein syy on yhtenäiskoulujärjestelmä, jossa, niin kuin useissa puheenvuoroissa todettiin, myös niillä lapsilla, joilla on oppimisen vaikeuksia, on oikeus saada tuki- ja erityisopetusta. Näin tapahtuu Suomessa. Tietysti laman aikana, kun määrärahoja leikattiin, tässä kyllä näkyivät myös määrärahojen leikkaukset. Toinen tärkeä syy on meidän hyvät opettajamme. Kolmas syy on meidän maan kattava kirjastolaitoksemme, jossa kirjoja saa lainata ilmaiseksi ja myös tietotekniikan mahdollisuuksia harjoitella ilmaiseksi. Elikkä syitä on. Koettakaamme nyt kestää nämä arvioinnit, kunnes uudet tulevat.

Arvoisa puhemies! Opettajankoulutus oli esillä monissa puheenvuoroissa, ja niin kuuluu ollakin. Jokaisella lapsella on oikeus pätevään opettajaan, on sitten kysymys Pääkaupunkiseudun lapsista tai Utsjoen lapsista. Se, että esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla on pulaa pätevistä ruotsinkielisistä luokanopettajista, on tosiasia, ja se on tiedostettu. Sen tähden on Åbo Akademin toimesta 90-luvun loppupuolelta järjestetty Helsingissä lähes kaikkien opettajien pätevöittämiskoulutusta.

Tässä on tietenkin semmoinenkin asia, että Pääkaupunkiseudun ruotsinkieliset opettajat ovat hyvin paljolti nuoria naisia, mikä vaikuttaa myös siihen, että he eivät välttämättä ole jatkuvasti työssä, vaan heillä on äitiyslomia ja halutaan jatkaa opiskelua.

Opetusministeriössä on selvitelty hyvin laajasti opettajien tilannetta Opepro-selvityksessä ja opettajainkoulutuksen kehittämisohjelma on tehty. Yksi keskeinen asia on se, että on tarkoitus, että opettajainkoulutus muodostuu perusopetuksen, peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen jatkumona, niin että opettajilla olisi mahdollisuus täydentää myöhemmin taitojaan. Myös opinto-ohjaajien koulutusta on lisätty. Siitäkin moni teistä kantoi huolta.

Erityisopetuksen tarve on lisääntynyt viime vuosina huomattavasti. Syitä en rupea tässä pohtimaan, mutta lääkkeeksi tietysti on se, että erityisopettajia koulutetaan enemmän, mutta myös luokanopettajille on tarkoitus lisätä erityispedagogiikan opetusta, jotta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tavallisessa luokassa havaittaisiin tuki- ja erityisopetuksen tarve. Se on kaikkein parasta lapsen kannalta.

Meillä on 3 000 opettajan lisäysohjelma, ja valmisteilla on uusi ohjelma, koska nämä 3 000 lisäpaikkaa eivät riitä. Tämän uuden ohjelman ongelma on hyvin yksinkertainen. Siihen pitää myös saada rahoitus järjestymään.

Olin erityisen hyvilläni, että moni teistä otti esille koulunkäyntiavustajien tilanteen koulussa. Kannatan kaikkea sitä, mitä olette sanoneet, enkä aio sitä toistaa.

Turvallinen kouluympäristö oli myös monessa puheenvuorossa esillä. Eduskunnan säätämien koululakien mukaan lapsella on oikeus turvalliseen kouluympäristöön. Vielä ei ole testattu, mitä se tarkoittaa, jos lapsi on altistunut homeelle kouluympäristössä. Miten mahtaisi oikeusistuimessa käydä, jos tästä oikeutta ruvettaisiin käymään? Mutta lapsella on tämä oikeus ja myös oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena koulupäivänä. Opettajien lomautuksethan ovat vähentyneet huomattavasti siitä, mitä ne olivat aikaisemmin. Muistan hyvin, kun tätä keskustelua koululaista eduskunnassa käytiin. Silloin eduskunta todella halusi kirjoittaa niin, että lomautukset olisivat mahdottomia. Ne eivät aivan mahdottomia ole, mutta kyllä lomautukset ovat huomattavasti vaikeammin perusteltavissa kuin aikaisempien koululakien myötä.

Koulun perusopetuksen turvatyöryhmä on jättänyt mietintönsä ja kohta jättää oppilashuoltotyöryhmä. Syksyksi on tarkoitus kirjoittaa hyvän koulun kriteerit ohjeeksi koulutuksen järjestäjille. Varmasti joihinkin lainsäädäntömuutoksiin on tarvetta mennä esimerkiksi liittyen vaitiolovelvollisuuteen, liittyen siihen, että jos lapsi jostakin syystä joudutaan määräaikaisesti erottamaan koulusta, on kohtuutonta, että se kestää niin pitkään kuin se tänä päivänä kestää, ennen kuin voidaan toimenpiteisiin ryhtyä. Tämä on yksi asia, jota varmasti joudutaan harkitsemaan. Sehän ei tarkoita sitä, jos lapsi erotetaan määräaikaisesti koulusta, että hänet vapautettaisiin oppivelvollisuudesta. Ei toki, vaan siitä pitää ehdottomasti huolehtia, mutta kyllä pitää myös pitää huoli siitä, että myös niiden lasten oikeus hyvään opetukseen turvataan, jotka eivät ole häiriköimällä huomiota luokassa hakevia, että tavallinen opetus järjestyy, ja sen tähden eri vaihtoehtoja pitää harkita.

Arvioinneista puhuitte myös, ja se on arvokas asia. Totta on, että vain kolmasosalla koulutuksen järjestäjistä on toimiva, systemaattinen arviointijärjestelmä. Aivan niin kuin joku teistä totesi, arviointi on parhaiten järjestetty silloin, kun koulutoimesta vastaa oikean koulutuksen saanut koulutoimenjohtaja.

Kyllä oppimistuloksia tietysti arvioidaan, ­äidinkieltä ja matematiikkaa ennen kaikkea vuorovuosin, mutta esimerkiksi ihan lähitulevaisuudessa on tarkoitus arvioida myös oppilai­­den kommunikaatio-, vuorovaikutustaitoja. Nekin ovat tärkeitä asioita.

Yksikköhintojen korotus on tehty, ja jos ajatellaan perusopetusta, noin 3 000 miljoonaa markkaa on perusopetukseen muutaman vuoden aikana lisätty rahaa. Kuinka se paikallisella tasolla näkyy? Aika monen koulutuksen järjestäjän mielestä se ei ole näkynyt paikallisella tasolla, ja se on tietysti valitettavaa.

Arvoisa puhemies! Vielä ed. Kerolan esille ottamasta pikku-Ilmarin tapauksesta. Selvityksen mukaan 98 prosenttia ensimmäiselle luokalle otetuista oppilaista sijoittui lähikouluun. Mutta koululainen, oppivelvollinen, voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin kunnan osoittamaan lähikouluun. Tällöin on myös sovellettava ja silloinkin yhdenvertaisia valintaperusteita. Jos opetuksessa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta, mikä on lakien mukaan mahdollista, voidaan käyttää myös oppilaan taipumuksia osoittavia kokeita. Näin todetaan laissa. Mutta on tietysti tärkeätä, että kunta kuitenkin päättää siitä, että opetukseen otetaan ensisijaisesti kunnassa asuvia oppilaita, ja näin tietysti on aivan hyvä.

Nyt on debatin aika.


Jukka Gustafsson (sd):

Arvoisa puhemies! Tuntuu todella hyvältä seurata keskustelua, kun olemme niinkin yksimielisiä siitä, että suomalainen peruskoulu toimii hyvin. Voin viitata siihen, että silloin kun koululakeja käsiteltiin sivistysvaliokunnassa, niin kuitenkin aika paljon tehtiin töitä siihen suuntaan, että koululakien kohdalta saatiin vahvistettua tasa-arvoinen sivistyskouluajattelu, koska silloin oli kuitenkin ilmassa paineita tehdä peruskoulusta kilpailu- ja markkinavetoisempi.

Mutta ongelmiakin edelleen on, ja palaan niihin varsinaisessa puheenvuorossani. Kun täällä on nyt paljon tuotu esille hyvät tulokset lukutaidon kohdalta, niin se pitää kuitenkin sisällään sen, että 7 prosenttia lapsista ja nuorista eli lähes 4 000 lasta ja nuorta toimii puutteellisen lukutaidon varassa. Jotta olisi vähän poliittista jännitettä keskustelussa, niin en malta (Puhemies koputtaa) olla toteamatta sitä, kun kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa otettiin sinällään myönteisesti kantaa opinto-ohjauksen (Puhemies koputtaa) ongelmallisuuteen, että silloin, kun lakeja tehtiin, (Puhemies koputtaa) sosialidemokraatit olisivat halunneet kirjata velvoittavan (Puhemies koputtaa) määräyksen, millä opinto-ohjaus resursoidaan, mutta se ei silloin edennyt (Puhemies koputtaa) kokoomuksen silloisesta vaatimuksesta.

Minuutti neljäkymmentä!


Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk):

Puhemies, yksi asia, kun selontekoa aikanaan vaadittiin, oli se, että haluttiin seurata arviointia. Nyt sekä ministerin puheenvuorossa että useammissa ryhmäpuheenvuoroissa otettiin esille Oecd:n tutkimus, joka näyttää imartelevan meitä suomalaisia, mutta minä haluan todeta, että vihreiden ed. Krohn nosti ainoana keskustan ohella esille tärkeän asian, johon arviointia ei näy valitettavasti ulotettavan, ja se on kasvatus.

Niin kauan kuin me emme käytännössä korosta kasvatuksen merkitystä opettajan työssä — kun ed. Drombergkin luetteli opettajan työnkuvia, hän unohti kokonaan kasvatuksen — minusta me olemme hakoteillä. Ne ongelmat, jotka meillä ovat jatkuvasti käsillä ja jotka jatkuvasti kasvavat ja ovat entistä vaikeampia, johtuvat juuri siitä, että opettajan kasvatustyötä ja -tehtävää ei tänä päivänä arvosteta riittävästi. Näenkin, että yksi tämän selonteon heikkouksista on se, että näitä lakien kasvatustavoitteita ja niiden toteutumista ei pohdita riittävällä vakavuudella näköjään ei hallituksessa eikä valitettavasti myöskään virkamiestasolla, (Puhemies koputtaa) joka on tämän selonteon valmistanut.


Kaarina Dromberg (kok):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Isohookana-Asunmaa sanoi, etten puheenvuorossani ottanut kasvatustehtävää esille, niin kyllä mielestäni sen otin. Opettajankoulutuksessakin on pedagogiset tavoitteet oltava ja niitä on vietävä eteenpäin. Kyllä se muissa keskusteluissa on tullut hyvin vahvasti valiokunnassakin esille, mutta kun te ette istu valiokunnassa, ette tiedä, mitä siellä on tapahtunut.

Haluaisin ministeri Raskilta vielä oikeastaan kysyä, kun painotitte vahvasti ammatillista aikuiskoulutusta ja totesitte, että niitä henkilöitä, joilla ei ole ammatillista koulutusta, on 500 000: Se on huoli, mutta miten te suhtaudutte työssäolevien uupuvien ihmisten koulutustarpeeseen aikuiskoulutuksen kentällä? Nyt korostetaan pelkästään niitä, joilla ei vielä ole ammatillista koulutusta.


Margareta Pietikäinen (r):

Arvoisa puhemies! Ministeri nosti puheenvuorossaan esille ruotsinkielisten opettajien puutteen Etelä-Suomessa, ja niin omassa puheenvuorossanikin tein. Ruotsinkielinen luokanopettajan koulutus tapahtuu Vaasassa. Ministeri mainitsi, että pätevyyttä antavaa koulutusta järjestetään Åbo Akademin toimesta Etelä-Suomessa. Se on ihan hyvä asia, mutta tosiasia on, että kaksi kolmasosaa näistä opettajista jo toimii meidän kouluissamme. Sehän tarkoittaa sitä, että uusia opettajia me emme saa sitä kautta.

Mielestäni tarvitsemme Etelä-Suomessa tilapäisesti kaksi sarjaa luokanopettajakoulutusta täydellisenä sarjana. Silloin tämä asia korjautuisi.


Irina Krohn (vihr):

Arvoisa puhemies! Ministeri toi puheessaan esille, kuinka tärkeää juuri lukutaito on, ja toi aikuisväestön puutteellisen lukutaidon esille. Eduskuntahan edellytti myös selvitystä maahanmuuttajalasten kielellisistä valmiuksista, ja pyytäisin kertomaan, missä vaiheessa tämä tieto on mahdol­lista saada, koska juuri maahanmuuttajalasten ­integroimisessa yhteiskuntaan kielitaito on varmaan olennainen. Meillähän Suomessa todella on kokemusta useammankielisestä opetuksesta ja myös kielikylpytoiminnasta, missä lasten oppimissaavutukset eivät ole heikentyneet useamman kielen johdosta.


Annika Lapintie (vas):

Herra puhemies! Ministeri Rask toi puheenvuorossaan esille, miten hyvin meidän koululaisemme oppivat, mutta mielestäni ei voi sulkea silmiä siltä, että kaikkien tilastojen mukaan kolmasosa nuorista voi huonosti. Uskon, että osasyynä tähän ovat työskentelyolosuhteet, joihin kouluissa on lama-aikana jouduttu ja joista vieläkään ei ole päästy eroon. Työsuojeluviranomaiset varmasti sulkisivat moiset työpaikat, jos niissä olisi aikuisia, eli syy on levottomuus, joka aiheutuu pääasiassa liian suurista ryhmistä. Ihmettelenkin, että luokkakokojen rajausta ei ole otettu selontekoon vaihtoehtona sille, että esimerkiksi kaikennäköinen tukiopetus tai häiriköinti vähenisi varmasti, jos luokkakoot olisivat lailla rajatut vaikkapa 20 oppilaan luokiksi.


Tapio Karjalainen (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa: Kun viittasin Pisa-tutkimukseen, viittasin myös siihen, että sosiaalista kasvua ei ole siinä mitattu.

Haluan tässä lyhyesti todeta ministeri Raskin puntaroinnin pätevästä opettajasta. Haluan todeta sen vaaran, mikä on opettajan pätevyyden lisäämistavoitteessa. Sitä on helpointa lisätä tutkinnoilla ja tietopuolisella mittaamisella. Kuitenkin opettajan pätevyyden keskeisimmät kriteerit ovat ihmissuhdetaidot, sosiaalinen osaaminen ja persoonansa likoon paneminen. Näiden kehittäminen on tietenkin vaikeampaa, se on vaativampaa, mutta se on opettajan pätevyyden todellista lisäämistä.


Inkeri Kerola (kesk):

Arvoisa puhemies! Selonteossa mainitaan, että rahoitusjärjestelmän muutoksiin ei ole tarvetta. Tähän viittasi myös ministeri puhuessaan yksikköhinnoista. Nyt kysyisin, kun viitattiin myös erityisopetuksen kasvavaan tarpeeseen, eikö todella rahoitusjärjestelmän muutoksiin ole tarvetta. Tämä kasvava ryhmä tarvitsee erikoisesti tulevaisuudessa lisää rahoitusta taakseen, olkoon se sitten järjestelmän muutosta tai lisää rahaa, mutta joka tapauksessa näin on.

Toinen asia, johon tarve on suuri, on investointipuolella koulutuksessa. Minulla on esimerkki Oulun kaupungista, jossa vuonna 2002—2004 tarve olisi yhteensä 45 miljoonaa euroa ja rahat on saatu yhteen hankkeeseen.

Totean, että annan ministerille puheenvuoron aina tietyin väliajoin, koska myöskin ne vastauspuheenvuorot ovat enintään minuutin mittaisia, sen mukaan, miten ministeri haluaa käyttää, koska ne ovat samanmittaisia kaikki.


Maija Rask (sd):

Arvoisa herra puhemies! Kasvatus, kenelle se kuuluu? Minusta lähtökohta tietysti on se, että opettajan päävastuu on opettaminen, mutta on selvää, että samanaikaisesti hän on myös kasvattaja, niin myös ammatillisella puolella. Siitä on ihan selvät näytöt. Mutta kyllä esimerkiksi ihan tuoreissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa lähdetään siitä, mitkä ovat kasvatuksen ja opetuksen yleiset tavoitteet. Kyllä nämä asiat on toki kirjattu. Arviointia kehitetään jatkuvasti, ja on tietysti ihan paikallaan myös sitä miettiä. Kyllä minusta on tärkeätä, että ei voida vaatia, että kasvatusvastuu siirretään opettajille. Kyllä kasvatusvastuu on vanhemmilla.

Ed. Krohn kysyi maahanmuuttajalasten koulutuksesta. Meillähän on tehty siitä selvitys, ja meillä on harkinnassa se, että maahanmuuttajien kielikoulutusta pitäisi laajemminkin selvitellä. Se on huomioitu.

Ed. Lapintie kysyi luokkakoosta. Tämä eduskunta päätti, että luokkakokoja ei mainita laissa. Näin ei tehdä. Tietysti on selvää, että mitä pienempi luokka ja mitä vähemmän oppilaita on, sitä tehokkaampaa opetus on. Toivottavaa tietysti on, nyt kun yksikköhintoja on korotettu, että rahat käytettäisiin koulutukseen ja ennen kaikkea luokkakokojen pienentämiseen. (Puhemies koputtaa)

Herra puhemies! Minuutti on kovin lyhyt.

Niin on.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Mielestäni kasvatusvastuu on kodeilla, mutta kyllä opettajakin on kasvattaja. Kasvatusvastuu hänellä on joka tapauksessa oman koulutyönsä aikana erittäin keskeisellä sijalla. Se meidän ryhmäpuheenvuorossamme oli yhtenä ytimenä.

Haluan vielä tässä sanoa, että kun asiantuntija, professori Jaakko Sihvonen oli meillä sivistysvaliokunnassa, hän toi esille juuri näitä hyviä asioita kouluista, oppimistuloksista jne., mutta hänen suuri huolensa oli se, että ilmapiiri kouluissa on ahdistunut, meidän hyvin koulutetut opettajamme ovat monella tavalla taakoitettuja.

Nyt kysynkin, kun opettajilla on paljon osaamista ja se jää jotenkin piiloon, koska he väsyvät: Onko löydettävissä jokin keino, millä ilmapiiri, joka ei ole iloa tuottavaa, saadaan paremmaksi, että siihen kerta kaikkiaan etsittäisiin selkeätä ratkaisua?


Raija Vahasalo (kok):

Arvoisa puhemies! Täällä tuli esille, että koulujen sisällä oppilaiden väliset suorituserot ovat aika suuret, ja mielestäni se kertoo siitä, että oppimisolosuhteet ja oppimistilanteet vaihtelevat suuresti. Isona apuna asian korjaamiseksi olisi arviointitoiminnan kehittäminen, ja kuitenkin se on hyvin satunnaista edelleenkin. Kunnissa ei osata arvioida oikeita asioita, niitä asioita, jotka tukevat varsinaista oppimista.

Kysyisinkin vielä arviointitoiminnasta, miten esimerkiksi valtio pystyisi tukemaan tätä asiaa kunnissa.

Kun sosiaali- ja terveyspuolella on sanottu, että 20 miljardia markkaa tarvitaan lisäsatsausta 10 seuraavan vuoden aikana, jotta terveydenhuollon taso pysyisi entisellään, niin kysyisin, onko opetuspuolella tehty yhtä hyvää lobbaus- ja laskelmatoimintaa, jotta pystyttäisiin paremmin perustelemaan tämä. Onko markkamääriä?


Susanna Huovinen (sd):

Arvoisa herra puhemies! Väestön ikääntymisestä on eilen ja tänäänkin tässä salissa kannettu huolta ja osittain tämän vähenevän työväen paikkaajaksi on ajateltu mahdollisesti aktiivisempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Ed. Krohn täällä jo tiedusteli maahanmuuttajalasten kielellistä valmiutta. Itsekin hieman selontekoa lukiessa ihmettelin, kun löysin täältä vain maininnan, että maahanmuuttajien opetukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kun ministeri nyt on paikalla, käytän tilaisuutta hyväkseni ja kysyn: Mikä on, ministeri Rask, teidän oma käsityksenne siitä, minkälaisessa tilanteessa tällä hetkellä suomalaisessa koulujärjestelmässä maahanmuuttajalapset ja -nuoret ovat, ja minkälaisia parannusehdotuksia voitaisiin tehdä, jotta heistä voisi tulla osittain tämän työvoimapulan paikkaajia?


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Kasvatusvastuu on kodeilla, mutta tänä päivänä ydinperheitä ei enää niin hirveästi ole, vaan on paljon yksinhuoltajia. Oppilas joutuu usein tulemaan vähän niin kuin omineen toimeen. Sitten tulee koulun mukaantulo tietyllä tavalla: kasvatusvaiheessa myös opettajalle tulee vastuu oppilaan kasvattamisesta. Ministeri totesi, että on häiriökäyttäytyjiä, jotka hakevat sillä tavoin huomiota.

Nyt tässä yhteydessä kysyn ministeriltä: Mikä on se keino, jolla tämä häiriökäyttäytynyt oppilas, hänen vanhempansa ja opettaja saadaan käymään keskustelua niin, että meillä on jatkossa entistä vähemmän näitä häiriöllisesti käyttäytyviä oppilaita?


Jouni Lehtimäki (kok):

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä ilmi on käynyt, niin koulumaailman pieniin ja suuriin, vaikeisiin kysymyksiin ei selonteossa juurikaan löydy vastausta. Itse jäin kaipaamaan hiukan jotain kannanottoa perusopetuslain 11 §:ään ja lukiolain 10 §:ään sisältyvään aika periaatteelliseen kannanottoon. Nämä pykäläthän ovat ed. Vistbackan mainitsemia pakkoruotsipykäliä.

Arvoisa ministeri. Joko olisi aika myöntää se, että pakkokielten aika on ohi ja vapaaehtoisuus tarjoaa parhaimman kasvupohjan kielitaidolle, joka on tärkeä asia Suomen menestymiselle? Me tarvitsemme paitsi ruotsin ja suomen kielen taitoisia myös venäjän, saksan, ehkä japanin ja kiinan kielen taitoisia ihmisiä.


Raimo Vistbacka (ps):

Herra puhemies! Ministeri puuttui omassa puheenvuorossaan myös ammatilliseen koulutukseen. Maakunnissa harvaanasutuilla seuduilla, joilla kuitenkin on vielä yrityksiä, häiritsee joskus se, että ammattikoulutus on sangen jäykkää. Onko syynä siihen se, että ei löydy opettajia tavallaan tällaisiin uusiin ammatteihin?

Niin kuin omassa puheenvuorossani totesin, myös ammattiin liittyvään koulutukseen liittyy ammattikorkeakoulujärjestelmä. Millä tavoin opetusministeriössä on nähty järjestelmän toimivuus ja mahdollisuus laajentaa sitä jopa uusille aloille myöntämällä loppututkintomahdollisuuksia?


Maija Rask (sd):

Arvoisa herra puhemies! 7 minuutin vastaaminen on mahdotonta. Mutta ed. Vistbackalle: ammattikorkeakoulut eivät kuulu tämän selonteon piiriin.

Ed. M. Salo kysyi, miten saadaan vanhemmat ja lapset keskustelemaan. Kyllä sen täytyy tapahtua koulussa vanhempien ja opettajien kesken. Siihen ei voida antaa opetusministeriöstä mitään määräyksiä. Monessa kunnassa ja koulussa näin tapahtuukin.

Ed. Huovinen kysyi maahanmuuttajalasten tilanteesta. Kyllä siinä on parantamisen varaa. On aivan selvä, että jos maahanmuuttajalapsi ei opi kunnolla suomea tai ruotsia, sitä kieltä, jota valtakielenä puhutaan ympäristössä, kyllä hänen sopeutumisensa on heikkoa ja siinä on parantamisen varaa ja siihen on tarkoitus puuttua.

Arviointitoimintaa tulee jatkossakin kehittää. Ed. Vahasalo kysyi, mitä valtiovalta on tehnyt. Opetusministeri jalkautui viime vuoden puolella kuntiin erittäin moneen tilaisuuteen, jossa läpikäytiin, millä tavalla arviointijärjestelmää voidaan kunnissa tehdä ja tietysti sitten muuta ohjeistusta tämän päälle.

Ed. Rauhala kysyi koulun ilmapiiristä. Kyllähän ilmapiiri lähtee luokasta ja se, minkälainen ilmapiiristä tulee, lähtee hyvin pitkälle siitä, miten opettaja pystyy ottamaan luokan ja lapset haltuunsa. Silloin tarvitaan ed. Karjalaisen esille tuomia opettajuuden taitoja.


Tanja Karpela (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Dromberg nosti puheessaan esille suunnitelman, jonka mukaan esiopetus ja päivähoito siirrettäisiin opetustoimen piiriin yksinomaan. Haluaisin kuulla ministerin mielipiteen tästä suunnitelmasta, koska itse pidän sitä äärimmäisen hälyttävänä suuntana. Pisa-tutkimuksen mukaan meillä on valtavan lahjakkaita suomalaisia koululaisia, jotka pärjäävät kyllä aineissa, mutta nimenomaan lasten ja nuorten ongelmat ovat sosiaalisia. Tämmöinen suunnitelmahan käytännössä tarkoittaa sitä, että sosiaalialan ammattilaiset siirtyisivät tältä sektorilta pitkällä tähtäimellä pois. Koska ed. Dromberg puheessaan tähän viittasi, olisin kiitollinen, jos kuulisin ministerin mielipiteen asiasta.


Lauri Kähkönen (sd):

Arvoisa puhemies! Opettajien kelpoisuusvaatimuksia tulee selkeyttää, ja selonteon mukaan tähän asiaan puututaan. Ensimmäinen kysymys: Miten on virkanimikkeiden uudistamisen laita?

Toinen kysymys arvoisalle ministerille: Lukion opetussuunnitelman perusteita tullaan tarkistamaan varmasti hyvin lyhyellä aikavälillä. Siellähän eri oppiaineiden kurssien tavoitteet ovat varsin väljästi kirjoitetut. Miten on tulevaisuudessa? Onko tarkoitus, että näitä hiukan yksityiskohtaisemmin kirjoitetaan? Ennen kaikkea, kun muuttaminen paikkakunnalta toiselle on lisääntynyt, opiskelijoille tuottaa tietyissä tapauksissa aikamoisia vaikeuksia, kun paikallisuutta on hyvin paljon.


Paula Lehtomäki (kesk):

Arvoisa puhemies! Tätä selontekoahan on arvosteltu tietystä kapeudesta, mutta se tiukasti ottaen täyttänee sen rootelin, mikä siltä on vaadittu. Mutta kun koulutuksella on niin laaja yhteiskunnallinen merkitys, on hyvin ymmärrettävää, että täällä keskustellaan vähän laajemmin.

Koulutuksen järjestäjien ja virkamiesten näkökulma on niin vahva tässä selonteossa, että on olemassa vaara, että on arvioitu hiukan ylipositiivisestikin. Siinä mielessä pitää muistaa, että ehkä asiat eivät kaikilta osin ole niin hienosti kuin tämä antaa ymmärtää. Erityisen hauskasti se tulee esille opintososiaalisten etuuksien kohdalla, joita koulutuksen järjestäjät pitävät riittävinä. Mutta olisi ehkä tullut toisenlainen kommentti, jos olisi kysytty joltakulta muulta.

Olen erittäin pettynyt siihen, että esiopetuksen kohdalla täällä ei uskalleta puhua halaistua sanaa siitä kuljetuskysymyksestä, mikä on ollut kuuma peruna jo parin syksyn ajan eduskunnassa ja mikä aiheuttaa kyllä epätasa-arvoa lasten välillä esiopetuksen suhteen.


Pia Viitanen (sd):

Arvoisa herra puhemies! Se, mikä mielestäni selonteossa ja myös ministerin puheenvuorossa on ollut merkittävää, on se, että punaisena lankana nähdään eräällä tavalla perustuslain sivistyksellisten perusoikeuksien toteutuminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Ehkä siitä näkökulmasta on tietty jonkin verran hälyttävää se, että selonteon mukaan erityisopetus, tukiopetus ja oppilaanohjaus toteutuvat vaihtelevasti eli koulutuksen järjestely; toisilla on ollut mahdollisuuksia näistä asioista huolehtia ja toisilla taas sitten ei. Oikeastaan tärkein poliittinen avaus, joka mielestäni tässä asiakirjassa on, löytyy sen johtopäätösosiosta, jossa korostetaan, että hallitus jatkossa seuraa hyvin tarkalla silmällä nimenomaan erityisopetuksen, tukiopetuksen, oppilaanohjauksen toteutumista ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin. Toivon todella, että sitten kun se aika tulee, jos tällainen tulee, myös pääsemme tekoihin. Nimittäin nämä tulokset, mitä tältä osin on, ovat hyvinkin vakavia. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Ymmärrän yskän! (Naurua)


Jyrki Katainen (kok):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri puheenvuorossaan korosti loistavia oppimistuloksia. Niitä onkin syytä korostaa, vaikka tietysti ongelmia ja haasteita jatkossakin koulukentällä ilmenee. Suomessa on vuosikausia harjoitettu hyvää koulutuspolitiikkaa, joka nyt sitten kantaa hedelmää.

Ministeri mainitsi myös, että meidän on kiinnitettävä huomiota siihen, että suomalaisilla lapsilla ja nuorilla olisi tasavertaiset edellytykset saada laadukasta opetusta joka puolella Suomea. Tässä tuleekin sitten tulevaisuuden suuria kysymyksiä eteen. Yksi kysymys on tietysti pätevien opettajien riittäminen. Kuten ministeri mainitsi itsekin, opettajapula muun muassa Etelä-Suomessa on tätä päivää. Tähän osittain vaikuttavat eläköityminen ja osittain korkeat elinkustannukset. Sitten taas ihan tutkimustenkin mukaan opettajilla on suurta haluttomuutta muuttaa syrjäisemmille alueille.

Toinen kysymys on sitten se, millä tavalla opetusta halutaan järjestää uudella tavalla niillä alueilla, missä on suurin pula esimerkiksi pätevän opettajan saamisesta. Puhun nyt lähinnä syrjäisemmistä alueista. Me joudumme kohtaamaan näitä ongelmia, mutta ne eivät ole mitenkään poikkeuksellisia (Puhemies koputtaa) ongelmia niihin ongelmiin verrattuina, mitä olemme koulutuskentällä aikaisemminkin kohdanneet. Tämä vaatii innovatiivisuutta ja todellista halua ratkaista ongelmat lasten hyväksi.


Maija Rask (sd):

Arvoisa herra puhemies! Harmittaa niin suunnattomasti. Minulla meni keskittymiskyky huonoksi, en kuullut ed. Karpelan kysymystä. Se on häirinnyt muidenkin puheenvuorojen kuuntelua. Jos puhemies olisi armollinen ja antaisi ed. Karpelan tehdä kysymyksen vielä uudelleen! Haluan siihen mielelläni vastata.

Ei tässä ole ollut tarkoitus ylistää mitään loistavia oppimistuloksia, tuoda vain esille se, mikä tällä hetkellä on todellisuutta. Todellisuutta on se, niin kuin ed. Lapintie totesi, että eiväthän kaikki pärjää. Ed. Krohn otti esille puheenvuorossaan niin sanotut armovitoset. Tosiasia on, että meillä on suomalaisissa kouluissa myös niitä lapsia, joilla on vaikeuksia. Emme saa unohtaa sitä, että nyt, kun meillä on peruskoulu, se tarjoaa koko ikäluokalle sen opetuksen, jota ennen kaikki eivät saaneet, koska suuri osahan kävi vain kansakoulun ja sen jälkeen jatkoa ei ollut. Nyt käydään ikään kuin vanha keskikoulu. On selvää, että ei tämmöisellä koulujärjestelmän muutoksella ole voitu muuttaa oppilaiden lähtökohtia, mutta hyvällä tuki- ja erityisopetuksella pystytään näitä oppilaita auttamaan ja pääsemään myös ammattiin, jotka eivät muutoin selviäisi.

Ihan hiljattain Ammatillisen erityisopetuksen strategia on luovutettu, ja minusta sekin suuntaa hyvällä (Puhemies koputtaa) tavalla sitä, millä tavalla täytyy tulevaisuudessa toimia.

Herra puhemies! Lukion kysymyksistä yhteenkään en ole vastannut ihan tietoisesti, mutta totean, että lukion tuntijako on tällä hetkellä käsittelyssä, mietintöä ei ole vielä annettu. Siinä tullaan katsomaan, mitä suomalaisessa lukiossa tulevina vuosina opetetaan, ja myös sitä, mitkä ovat lukio-opetuksen yleiset tavoitteet. Tästä voisin illan myöhäisemmissä vaiheissa puhua.


Kyösti Karjula (kesk):

Arvoisa puhemies! Tämä selonteko on hyvin pragmaattinen. Sen vuoksi ajattelen, että varmasti eduskunnan on syytä keskustella myös siitä sisällöstä, millä tavalla näitä selontekoja rakennetaan. Tämä selontekojen antamisen käytäntö ilmeisesti tulee olemaan keskeinen osa eduskuntatyötä, ja sen vuoksi on ymmärrettävää, että tämä on tästä näkökulmasta rakennettu. Mutta jos ajatellaan meidän koulutuspolitiikkaamme, olisi tarkoituksenmukaista, että samaan aikaan käytäisiin enemmän keskustelua tietyistä merkittävistä kipupisteistä, tietyistä tulevaisuuden linjauksista.

Rohkenen ottaa tässä yhteydessä, arvoisa puhemies, erittäin merkittävän kipupisteen, joka ei ole tullut keskustelussa esille. Se liittyy opettajien integroitumiseen omaan työhönsä sekä opetuksen että kasvatuksen osalta. Millä tavalla ratkaistaan opettajien kokonaispalkkaus kysymyksenä? Minä toivoisin, että valtio osapuolena olisi tässä aloitteen tekijä.

Otetaan nyt ed. Karpelan kysymys.


Tanja Karpela (kesk):

Kiitos, herra puhemies! Viittasin ed. Drombergin puheenvuoroon, jossa hän mainitsi suunnitelman siirtää esiopetus sekä päivähoito yksinomaan opetustoimen piiriin, kun tällä hetkellä kunnat ovat saaneet valita, onko se sosiaalitoimen (Ed. Dromberg: Väärin!) vai opetustoimen piirissä. — Myös, kyllä. — Olisin kiitollinen, jos kuulisin ministerin mielipiteen tästä asiasta, sillä pidän sitä äärimmäisen huolestuttavana linjana, jos yksinomaan opetustoimen piiriin siirretään tämän tyypppiset toiminnat. Sehän tarkoittaa pitkällä tähtäimellä sitä, että sosiaalialan ammatillinen henkilökunta siirtyy silloin tältä alalta pois. Tiedämme Pisa-tutkimuksenkin avulla sen, että oppilaat ovat lahjakkaita aineopiskelijoita Suomessa, ja tiedämme myöskin sen, että ongelmat ovat sosiaalisia, eivät niinkään aineopintojen puolella. Siksi olisin kiitollinen, jos kuulisin ministerin mielipiteen asiasta.


Kaarina Dromberg (kok):

Arvoisa puhemies! En sanonut, että se olisi yksinomaan opetustoimen alaista, sanoin myös opetustoimen alaista. Toisin sanoen kunta voisi itse päättää, minkä hallinnonalan piiriin tämä kuuluu. On monia monia kuntia, jotka haluaisivat siirtää sen opetustoimen piiriin. Näin nimenomaan sanoin.


Pirkko Peltomo (sd):

Arvoisa puhemies! Kiinnittäisin huomiota myös opettajien työympäristön turvallisuuteen. Opettajan mahdollisuudet rankasti rajojaan koettelevan oppilaan kuriin saattamiseen ovat erittäin rajalliset. Ministeri Rask otti puheeksi määräaikaisen erottamisen koulusta. Kysyisin, onko harkittu muita lisäkeinoja opettajille puuttua välittömästi oppilaan röyhkeään käytökseen ja häiriköintiin. Jos oppilas poistetaan luokasta tai määräajaksi koulusta, silloinhan pitäisi myös oppivelvollisuus turvata ja myöskin katsoa, ettei se oppilas syrjäydy, ja silloinhan me tarvitsisimme niitä "haaviheikkejä", joiden luo tämä oppilas ohjattaisiin, ja ohjaaja voisi sitten auttaa tätä nuorta ongelmissa.


Merikukka Forsius (vihr):

Arvoisa puhemies! Jatkaisin ed. Lehtomäen puheenvuoroa ja kysyisinkin ministeri Raskilta: Onko hallitus edelleenkään selvittänyt sitä, kuinka suuri osa esiopetusta haluavista lapsista on jäänyt opetusta vaille siksi, ettei kuljetuksia ole järjestetty?

Sitten vielä opettajien lomautuskysymykseen. Koska nythän useat kunnat ovat taas lomauttamassa opettajia, olisin vielä kysynyt: Aikooko ministeri tiukemmin puuttua tähän asiaan?


Maija Rask (sd):

Arvoisa herra puhemies! Olen ed. Karpelan kanssa esiopetuskysymyksestä täysin samaa mieltä. Olen sitä mieltä, että se malli, joka meillä tällä hetkellä on, on aivan hyvä. Arvostan tavattomasti sitä osaamista, joka on nimenomaan sosiaalista osaamista, jota päivähoidon esiopetuksessa annetaan. Kun kuitenkin olen opetusministeri, varmaankin odotetaan, että olisin siirtämässä sitä koulupuolelle, mutta kun olen myös pitkän päivätyön tehnyt kouluterveydenhuollossa ja terveydenhuollossa muutenkin, tunnen sen toisenkin puolen.

Ed. Karjula peräsi keskustelua kipupisteistä ja linjauksista. Nyt kun siitä voitaisiin keskustella, hän ei ole paikalla. Mielestäni me olemme juuri keskustelleet kipupisteistä. Se on hyvä. Se, että siirrytään kokonaispalkkaukseen, ei ole opetusministeriön päätäntävallassa eivätkä myöskään palkka-asiat, jotka monet edustajat ovat ottaneet esille. Meillä on kolmessa koulussa kokonaispalkkaukseen liittyvä kokeilu menossa. Totta kai me niitä tuemme.

Ed. Peltomo otti esille myös opettajien turvallisuuskysymykset. Mielestäni täytyy olla juuri niin, ja nythän on mahdollista oppilas poistaa luokasta. Millä tavalla se sitten tapahtuu, kun aina esitetään, että kun on 180-senttinen (Puhemies koputtaa) pitkä poika ja pieni opettaja, miten poistat? Se on teoriassa kuitenkin mahdollista. Mutta kun lapsi, nuori joutuu pois luokasta, pitää olla joku aikuinen, joka (Puhemies koputtaa) keskustelee hänen kanssaan siitä, mikä harmittaa, mikä tilanne on. (Puhemies koputtaa) Se ei ole ongelman poissiirtämistä, jos vain jätetään nuori yksin. (Puhemies koputtaa)

Vielä jäi kaksi kysymystä vastaamatta.


Hannes Manninen (kesk):

Herra puhemies! Täällä todetaan, että rahoitusjärjestelmä toimii suhteellisen hyvin. Perustellusti voi kuitenkin todeta, että ensinnäkin se on hyvin sekava, ja voi sanoa, että monissa kunnissa eikä aina opetusministeriössäkään näy tiedettävän eroa yksikköhinnan ja valtionosuuden välillä. Tässä suhteessa aikamoisia sekaannuksia tapahtuu.

Edelleen myöskin voi todeta, että tosiasiahan on se, että jos me haluaisimme saada koulutusjärjestelmän kuntoon, miljardi euroa tarvittaisiin asteittain lisää menoja, mikä ei tässä rahoitustilanteessa varmasti ole lyhyellä tähtäyksellä realistinen ajatus. Kysyisinkin: Onko tarkoitus nyt ­hyvän koulun kriteerien yhteydessä vähän terveydenhuollon tapaan tulevaisuutta kartoittaa pitemmällä tähtäyksellä, minkä verran rahaa tarvittaisiin? Varsinkin peruskoulu on mielestäni joutunut kaikkein huonoimmalle osuudelle rahanjaossa, mitä eri oppilaitosmuotojen välillä on tehty.


Säde Tahvanainen (sd):

Arvoisa puhemies! Arvioinnista on puhuttu täällä aikaisemmin useamman kerran. Haluaisin tässä yhteydessä tarkastella sitä kritiikkiä, joka täällä on tullut esille: Nimenomaan opetusministeriö, valtiovalta, tässä tapauksessa on hoitanut oman arviointitehtävänsä ja tuonut eduskunnalle selontekomuodossa arvioitavaksi nykyisten koululakien toimivuuden ja sen, mitä eduskunta on edellyttänyt. Mutta kuntapuoli on jättänyt toteuttamatta oman lainsäädännöllisen velvollisuutensa. Minusta tämä on se kaikkein olennaisin keskustelunaihe arviointia koskevassa keskustelussa. Kuntien pitää laittaa oma arviointitoimintansa kuntoon ja arvioida, mikä on koulujen opetuksen laatu, mikä on kasvatusvastuu ja mitä ovat muut asiat, jotka täällä ovat tulleet tänään esiin.


Mari Kiviniemi (kesk):

Arvoisa puhemies! On hyvä, että tässä keskustelussa keskitytään myöskin nykyisen koulujärjestelmän ja koulujen ongelmiin eikä pelkästään tuudittauduta sinänsä hyviin oppimistuloksiin, joita suomalaiset oppilaat, koululaiset, ovat saavuttaneet kansainvälisissä vertailuissa.

Jos katsotaan ongelmakohtia, niin ilman muuta resurssipula on monissa kouluissa. Se, ettei kunnilla ole riittävästi resursseja, on todellinen ongelma. Juuri ilmestynyt Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimus kertoo, etteivät lapsiperheet ole todellakaan aukottoman tyytyväisiä koulutuspalveluihin eli tyytymättömiä ollaan nimenomaan liian suuriin ryhmiin, ahtaisiin ja huonokuntoisiin tiloihin.

Samoin kyllä pysäytti Helsingin Sanomien tekemä koulukysely, jonka mukaan yhä suurempi osa opettajien ajasta menee oppilaiden monimutkaistuvien ongelmien selvittelyyn. Kun mielenterveys- ja sosiaalipalvelut eivät vedä eikä oppilashuolto riitä, kotioloista johtuvat ongelmat kaatuvat koulujen niskaan. Tässäkin on osittain toki kyse rahasta ja siitä, ettei ongelmia (Puhemies koputtaa) aina pystytä hoitamaan, mutta näistä pitää myöskin pystyä keskustelemaan.


Marja Tiura (kok):

Arvoisa puhemies! Kuten tänään on monessa puheenvuorossa ilmi käynyt, suomalainen koulujärjestelmä on kansainvälisen vertailun mukaan korkeaa tasoa. Samanaikaisesti kuitenkin painitaan yhä lisääntyvien oppimis- ja käyttäytymishäiriöiden ja puhehäiriöiden kanssa. Sekä oppilaat että opettajat kokevat liian suuret ryhmäkoot ongelmallisina.

Myös erilaisten koulukyselyiden, esimerkiksi tänä keväänä valtakunnallisen rehtoreille tehdyn kyselyn, perusteella on korostunut voimakkaasti tarve opetuksen yksilöllisyyteen ja oppilaanohjaukseen. Ylisuuressa luokassa oppilaat hukkuvat massaan ja persoonallisuus katoaa. Koulun kasvatuksellisen ja sivistyksellisen tehtävän kannalta tämä on ristiriitaista. Kun ideaali ryhmäkoko on 10—25 oppilasta, kuitenkin meidän luokkamme ovat suhteessa tätä suurempia.

Haluaisinkin vielä kysyä ministeriltä opetuksen laadusta ja ryhmien suuruudesta: Millä tavalla tätä vielä tehokkaammin voitaisiin kontrolloida? (Puhemies koputtaa) Kysehän on myös kuntatason päätöksistä, ja kyse on myöskin oppilaiden (Puhemies koputtaa) ja opettajien perusoikeudesta hyvään työympäristöön.


Maija Rask (sd):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Forsius kysyi, pääsevätkö lapset esiopetukseen, kun kuljetusasiaa ei ole järjestetty. Tätä on lääninhallituksien peruspalvelujen arvioinnissa käsitelty ja kyllä todettiin, että joidenkin kohdalla juuri pitkät matkat ovat este, mutta kuitenkin aika harvoin, koska monissa kunnissa kuitenkin lähdetään siitä, että esiopetusoppilaat pääsevät samaan taksikyytiin, mihin muutkin lapset.

Lomautuksista: Kun tosiaan koululaissa on säädetty, että on oikeus saada jokaisena työpäivänä opetussuunnitelman mukaista opetusta, se on kuitenkin aika tiukasti sanottu. Se ei ole täysin este sille, etteikö opettajia voida lomauttaa, mutta kyllä lomautukset vaarantavat oppilaiden oikeuksien toteutumisen, se on aivan selvä. Perusopetuslain mukaan velvoitteiden toteutumisesta ja laillisuudesta vastaavat kunnat. Se on juuri näin. Lainsäädäntö ei siis kokonaan kiellä opettajien lomauttamista, mutta se on aikaisempaa vaikeampaa. Jos käy niin, että ollaan sitä mieltä, että tavoitteellista opetusta ei ole toteutettu, lääninhallitus voi sille tehdyn kantelun perusteella ryhtyä toimenpiteisiin, (Puhemies koputtaa) joita on muun muassa uhkasakko.

Arvoisa puhemies! Tämä on aika hengästyttävää yrittää kerätä ajatuksia ja vastata moneen kysymykseen yhtä aikaa, ja aina vain lisääntyvät vastattavat kysymykset.

Se on ministerin tehtävä! (Naurua)


Osmo Puhakka (kesk):

Arvoisa puhemies! Yhdessä vastauspuheenvuorossanne, arvoisa ministeri, liityitte ajatukseen, että kaikki eivät pärjää. Olisiko oikeampaa sanoa, että opetussuunnitelma ja oppilaiden motivaatio eivät välttämättä kohtaa? Tietääkseni on olemassa väitöskirjatasoista tutkimusta siitä, että motivaatioon ja erityisesti poikien, jotka ovat ehkä kaikkein eniten syrjäytymässä, voidaan vaikuttaa. Missä ovat ne käden taidot ja ennen kaikkea sellainen puuhaaminen, joka varsinkin poikaoppilaille on hyvin tyypillistä? Niiden puutteessa mahdollisesti voidaan sanoa, että kaikki eivät pärjää niissä aineissa, mitkä nyt ovat teoreettisina ja reaalisina.


Katri Komi (kesk):

Arvoisa puhemies! Selonteon aikaperspektiivi on toki lyhyt siihen, että voitaisiin aivan tiukasti sanoa, onko onnistuttu vai epäonnistuttu. Mutta siitä kai voidaan puhua, että meillä koulutuspolitiikka on, viime vuosikymmeninäkin, kai voisi sanoa, aika nopeasti loikkelehtinut laidasta laitaan, tuntijakomuutokset yhtenä esimerkkinä, valinnaisuuden lisääminen tai sen vähentäminen voimakkaasti, esimerkkinä terveystiedon yks kaks tuominen, kolme vuosiviikkotuntia yläasteelle jne.

Ulkopuolisesta arvioinnista tai sen puutteesta on jo aika paljon puhuttu. Minultakin on kysytty joittenkin opettajien taholta, onko normisääntelyä varsinkin perusopetuksen osalta ehkä korvattu liiankin nopeassa tahdissa koulutuksen järjestäjän ja oppilaitosten tasolla tehtävillä itsearvioinneilla. Ehkä siihen on menty liian nopeasti.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Evan viimekeväisen raportin mukaan yli puolet suomalaisista painottaa kouluissa perusvoimavarojen lisäämistä ja tapakasvatuksen merkitystä ja käytännön taitojen opettamista. Täällä on tullut esille, miten kouluissa on erilaisia oppijoita ja monenlaista häiriökäyttäytymistä ja sinne tarvitaan jotakin lisää.

Miten, arvoisa ministeri, näette tämän niin sanotun moniammatillisen osaamisen, koska ei yksi opettaja kaikesta hyvästä koulutuksesta huolimatta varmasti selviä erilaisten vaateitten alla? Miten luokkaan saadaan tiimi, se erilainen toimintatapa? Ymmärrän, että on kysymys nimenomaan erilaisen toimintatavan etsimisestä kokonaisuudessaan koulutoimintaan.


Inkeri Kerola (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Nyt kysymykseni taitaa olla hukassa. — Nyt sen muistin.

Ministeri on viitannut useita kertoja opettajapulaan ja opettajapakoon, mutta nyt kysyisin suoraan: Mikä on ministerin lääke siihen, että syrjäseuduille ei siirry enää opettajia ja palveluja joudutaan ulkoistamaan tavalla tai toisella? Eikö tässä ole juuri kysymys siitä, että alueellinen eriarvoisuus kasvaa, kun opettajiksi joudutaan puuhaamaan kylällä toimivia, tiellä vapaana kuljeskelevia miehiä tai naisia?


Kaarina Dromberg (kok):

Arvoisa puhemies! Kun täällä on nyt puhuttu hyvästä lukutaidosta ja kirjaston merkityksestä, niin kun meillä on koko maan kattava ja maksuton kirjasto, niin kuten ministeri hyvin sanoi, se on ollut yksi edellytys sille, että lukutaito on hyvä. Mutta pienten koulujen kirjastot ovat hyvin vaatimattomia, ja koko maassakin olisi erittäin tärkeää, että yleiset kirjastot ja koulujen kirjastot tekisivät yhteistyötä, jolloin saataisiin koko tukipalvelu toimimaan sellaisella tavalla, mitä myöskin koulut tarvitsevat. Mihin toimenpiteisiin koulujen puolella on lähdetty tässä asiassa? Kirjastoilla olisi kyllä valmiutta vielä enemmän tehdä yhteistyötä koulujen kanssa.

Ja nyt antaisin ministeri Raskille puheenvuoron.


Maija Rask (sd):

Puhemies! Sanoitte, että "puheenvuoro" eikä "vastauspuheenvuoro".

Tarkoitan sitä, että tämä puheenvuoro voi kestää kauemmin kuin vastauspuheenvuoro.

Kiitos!

Ed. Manninen totesi minusta aivan oikein, että opetuksen, koulutuksen, rahoitus on aika monimutkainen ja hankala. Opetuksen yksikköhintoja on nostettu. Noin 25 000 markkaa on se, minkä verran keskimäärin perusopetuksen yhden oppilaan vuosiopetuksen on laskettu maksavan. Siitä valtio maksaa osan ja kunnat maksavat osan. Meillä on edelleenkin voimassa niin sanottu asukaskohtainen leikkaus, joka on pysyväksi leikkaukseksi 95—96 tehty. Se tarkoittaa kyllä noin 3,4:ää miljardia markkaa, jos se palautetaan. Se on poliittisen keskustelun paikka.

Ed. Puhakka puhui käden taidoista ja puuhaamisesta. Mielestäni peruskoulun tehtävä on opettaa lapset lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan ja kasvattaa heistä kunnon kansalaisia ja onnellisia ihmisiä. Siihen pyritään. Siihen pyritään niiden oppituntien puitteissa, jotka hiljattain hyväksytyssä tuntisuunnitelmassa yksimielisesti hyväksyttiin. Siellä pidettiin huoli siitä, että taito- ja taideaineita ei vähennetty. Valinnaisuutta jonkin verran vähennettiin.

Ne tunnit, jotka valinnaisuudesta vähentyivät, suunnattiin äidinkieleen, matematiikkaan, historiaan ja yhteiskuntaoppiin ja terveystietoon. Mutta edelleenkin on mahdollista myös käsitöitä ja teknistä työtä ja muuta koulussa harrastaa. Niin on hyvä. Me tarvitsemme jatkossa myös kädentaitojen osaajia. Tässä on hyvin vähän puhuttu ammatillisesta opetuksesta, mutta kyllä me tarvitsemme niitä ammattiosaajia, jotka pitävät huolen siitä, että Suomi pysyy pyörimässä.

Tässä kysymyksessä haluan kyllä viitata siihen, että meillä, jos nuoret saisivat itse valita, minkälaiseen ammatilliseen koulutukseen menevät, kasvatettaisiin ja koulutettaisiin viestintäalan ja kauneudenhoitoalan ihmisiä. Miten opetusministeriössä tähän on suhtauduttu? Meillä on tarkoitus, että me suuntaisimme voimia niille koulutusaloille, joita nuoret vähän karttavat, esimerkiksi rakennus- ja metallialalle. Ne ovat samalla niitä aloja, joilla tiedetään työvoimapulan olevan todellisuutta jonkin ajan kuluttua. Me nostaisimme yksikköhintaa näillä koulutusaloilla, jotta oppilaitoksetkin innostuisivat tätä koulutusta tarjoamaan.

Ed. Rauhala puhui moniammatillisesta osaamisesta. Tänä päivänäkin on täysin mahdollista, että esimerkiksi 1.—6.-luokilla aineopettaja opettaa esimerkiksi matematiikkaa. Tämmöinen moniammatillinen toiminta ja se, että opettajat liikkuvat eri tavalla kuin niin sanotusti on pidetty käytännön normaalina tapana, siis että luokanopettaja on luokilla 1.—6. ja aineopettaja siitä eteenpäin, on toki mahdollista.

Ed. Kerola esitti aivan mahdottoman kysymyksen. En minä pysty siihen vastaamaan. Mutta toisaalta, jos ed. Kerola sanoi, ettei syrjäseuduilla ole opettajia, ed. Pietikäinen sanoi, että Pääkaupunkiseudulla ei ole opettajia. Yhteinen vastaus on tähän: Me olemme lisänneet 3 000 opettajanpaikkaa. Suomi on vapaa maa. Täällä mennään sinne, minne halutaan. Minun mielestäni kuntien pitää tässä vaikuttaa siihen, että ne houkuttelevat opettajia. Esimerkiksi se, että on kunnon koulutilat, osoittaa opettajille, että arvostetaan opettajien koulutusta. Emme me voi määrätä opettajia muuttamaan tietyille alueille. (Ed. Forsius: Miten homekoulut saadaan kuntoon?) Siinä on monia keinoja varmastikin, mutta ei niitä opetusministeriöstä kyllä voida määrätä.

Ed. Dromberg kysyi koulukirjastoista. Minä olen paljon kiertänyt nimenomaan Suomenmaata ja nähnyt hyvin monia kuntia, joissa sitten, kun on peruskorjattu koulu tai rakennettu uusi koulu, tehdään yhteistyötä paikallisen kirjaston kanssa. Kirjastot täydentävät koulukirjastojen varastoja tai hyllyjä. Se on täysin mahdollista. Siihenkään ei tarvita lisäsatsauksia eikä mitään määräyksiä. Mutta koulukirjastot ovat tärkeä asia, ja opetushallituksen kanssa on kyllä pidetty neuvonpitoa siitä, että täydennettäisiin koulukirjastoja niin, että sinne löytyisi myös niitä kirjoja, joita 5.—6.-luokan pojat haluavat lukea. Meidän kustantajamme ovat valmiita tulemaan mukaan talkoisiin, joissa painettaisiin sellaisia kirjoja, mitä koulut toivovat ja mitä kunnat toivovat. Tässäkin on mahdollista, että kunnat yhdessä opetushallituksen, opetusministeriön ja kustantajien kanssa, voi sanoa, kampanjanomaisesti pistäisivät koulukirjastoja kuntoon.

Mennään puhujalistaan. Nopeatahtinen keskustelu, puheenvuorojen pituus enintään 7 minuuttia.


Raija Vahasalo (kok):

Arvoisa puhemies! Kansanedustaja ehkä tietää jotain haukkumisesta ja nimittelystä, mutta mitä tuumisitte, jos istuntosalissa olisi kuten monissa luokissa? Kansanedustaja istuisi pipo päässä, heittelisi kuminpalasia toisen niskaan, kun yritetään selvittää tärkeää asiaa, laulaisi viimeistä listahittiä tai kiroilisi railakkaasti. Lehti kirjoittaa: Joka kymmenes lukiolainen kärsii kovasta stressistä. Häiriköinti kouluissa entistä törkeämpää. Huono palkka vie hyvät opettajat kouluista. Moni asia mättää.

Koulutuspoliittinen selonteko ja keskustelu koulun tilasta onkin tarpeeseen. Mutta täyttääkö se tarpeen, on toinen asia. Selonteko ei paneudu tosissaan ongelmiin eikä tee riittävän painokkaita linjauksia tulevaisuutta varten. Selonteko antaa nykytilasta liian positiivisen kuvan. Se toteaa esimerkiksi, että opettajien lomautukset ovat vähentyneet. Lainsäädännön tarkoitus oli kuitenkin lopettaa ne kokonaan. Opetuksen leikattuja yksikköhintoja on nostettu takaisin entiselle tasolle. Nyt kuitenkin taas puhutaan taantuman vaatimasta tiukasta menokurista. Sopii toivoa, ettei perusopetusta taas laiteta nälkäkuurille, sillä nälkäkuurin hoito tulee tulevaisuudessa kalliiksi. Perusasioista ei voi tinkiä ilman, että se kostautuu. Jos perusopetus ei ole kunnossa, on turha puhua toisen asteen koulutuksesta, sen tasosta tai korkeakouluopetuksesta. Romukoppaan lentävät samalla tietotaito, osaaminen sekä maamme kilpailukyky.

Viime aikoina on puhuttu paljon kansalaisten hyvinvoinnista ja elämänhallinnasta. Siinä yh­teydessä pitäisi puhua enemmän laadukkaan peruskoulutuksen merkityksestä. Terveydenhuolto vaatii 20 miljardia lisäsatsausta seuraavien kymmenen vuoden aikana. Paljonko koulutustason ylläpitäminen nykyisellä tasolla vaatii lisää euroja? On erittäin huolestuttavaa, että sosiaali- ja terveysministeriössä puuhataan rahan siirtämistä perusopetuksesta ministeriölle itselleen. Joka pennille on käyttöä ja enemmällekin. Huolestuttavaa on myös se, että voimavarojen niukkuutta tunnutaan pitävän yleisesti hyväksyttynä perusteluna ongelmiin. Työsarkaa riittää. Nuori viettää koulussa 30 tuntia viikossa. Se on neljännes valveillaoloajasta. Koululla on suuri merkitys nuoren elämänlaadun, kehityksen ja elämänhallinnan kannalta.

Oppimisvaikeudet ja koulun keskeyttäminen ovat alku syrjäytymiselle. Oppilashuoltoa pitää kehittää nimenomaan ennalta ehkäisevän työn suuntaan. Oppilaiden käyttäytymishäiriöt ovat lisääntyneet. Tarvitaan keinoja puuttua ajoissa ja nopeasti työrauhaongelmiin. Erityisopetusta on saatava heti tarvittaessa, vaikka sellainen sanahirviö kuin integraation ensisijaisuusvaatimus onkin luotu. Opettajille on järjestettävä täydennyskoulutusta oppilaiden elämänhallinnan tukemiseksi.

Kouluturvallisuuden kehittämiseksi esitettiin monta ehdotusta niin sanotun turvatyöryhmän muistiossa kesällä 2000. Niistä ei ole kuulunut sittemmin mitään. Konkreettisia toimenpiteitä kaivataan. Hyvänä esimerkkinä on, että jos oppilas saattaa vaarantaa muiden turvallisuuden, hänen osallistumisensa opetukseen tulisi voida evätä.

Tarvitaan myös voimavaroja koulun ja perheen väliseen yhteistyöhön. Eri toimijoiden yhteistyötä on kehitettävä aktiivisesti. Monen kokin soppa onnistuu vain, jos kokit pelaavat yhteen ja hallitusti. Perheen vastuuta lasten kasvattajina on korostettava. Lisäksi opetuksen laatu on taattava. Opettajankoulutuksessa täytyy säilyttää ylempi korkeakoulututkinto myös tulevaisuudessa.

Viimeksi on vaadittu, että koulupäivän pituus pitää kasvattaa kokopäiväiseksi. Se tuntimäärä, mikä oppilaalla nyt on, on kuitenkin oppimisen kannalta varmasti riittävä. Oppiminen ja opiskelu eivät rajoitu oppitunteihin. Lisäksi koulusta on tehty valintatalo mitä erilaisimmille toiminnoille ja harrastuksille. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta se vaatisi muiden henkilöstöryhmien palkkaamista. Koulun ja opettajien tehtävä on opettaa ja kasvattaa. Muita tehtäviä varten on muita ammattiryhmiä.

Opetuksen laadun nimissä on myös tajuttava, että arvostuksen puute ja työrauhan puute eivät motivoi. Mitä kertoo koulutuksen arvostuksesta esimerkiksi se, että vaaditaan mieskiintiöitä opettajankoulutukseen? Myös lääkärikunta naisistuu, mutta kukaan ei ole ehdottanut mieskiintiöitä lääkärinkoulutukseen. (Ed. Dromberg: Voitaisiin yrittää!) Miksei? (Ed. Katainen: Se ei ole tärkeätä!) — Se ei ole niin tärkeätä. — Viime aikoina on hehkutettu sitä, kuinka koulutuksen ja opetuksen taso on Suomessa huippuluokkaa. Voimme olla siitä hyvin ylpeitä, mutta meidän on pidettävä tietoisesti huolta siitä, että koulutuksen taso pysyy edelleenkin korkeana.

Koulutuksen perusturvasta tai säädöksistä ei ole mitään iloa, jos eivät tavoitteet toteudu joka päivä käytännön arkityössä. Koulutuksen arviointitavoitteista ei ole mitään iloa, jos ei arvioida oikeita asioita, niitä asioita, jotka tukevat oppimista. Koulun ja oppilaiden todellinen tilanne ei aina ole päättäjien tiedossa. Koulun arjen tunteminen on kuitenkin edellytys sille, että teemme oikeita päätöksiä ja linjanvetoja. Opettajaa arvostellaan, mutta käsitykset muuttuisivat, jos arvostelijat lähtisivät itse opettamaan.

Arvoisa puhemies! Lähtökohtana kaikelle koulua koskevalle tarkastelulle ja myös tälle selonteolle pitäisi olla se ydinasia, koulun ydintehtävä, eli opettaminen ja oppiminen sekä ne olosuhteet, joissa tätä toimintaa tehdään. Tukeeko nykylainsäädäntö oppilaiden oppimista?


Marja Tiura (kok):

Arvoisa puhemies! Kolmen vuoden tarkastelujakso on varsin lyhyt aika lainsäädäntömuutoksen ja sen vaikutusten arviointiin, merkitsiväthän nämä uudet koululait hyvin laajavaikutteista uudistusta ja monen suuntaisia mahdollisuuksia suomalaisen koulutuksen koko toimintakenttään. Itse, kuten moni muukin täällä salissa tänään, odotin tältä selonteolta enemmän väriä, elävyyttä, näkemystä koulutuspoliittisiin visioihin pintaa syvemmältä. Tältä osin selonteko on varsin lattea katsaus koulutusjärjestelmämme nykytilaan.

Kaiken kaikkiaan on ilahduttavaa huomata, että uusi lainsäädäntö on osoittanut toimivuutensa eikä välittömiä paineita lainsäädännön rakenteen muuttamiseksi ole. Koulutuksen järjestäjät ovat tyytyväisiä sääntelyn määrään ja lainsäädännön selkeyteen. Koulutuksen perusturvan täsmentyminen on ollut yksi uudistuneen lainsäädännön myönteisimmistä vaikutuksista. Oppilaiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat säännökset ovat selkiytyneet ja yhdenmukaistuneet. Koulutusta koskevat valinnanmahdollisuudet ovat lisääntyneet. Valinnanvapaus, koulutuksen järjestäjien lisääntynyt itsenäisyys ja päätösvalta sekä opetustoimen joustavuus- ja tehokkuusvaatimukset eivät kuitenkaan saa heikentää koulutuksen laatua. On ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä, että lainmukaista koulutuksen arviointia suoritetaan ja tarkoin seurataan.

Valinnaisuuden lisääntyminen kaikilla kouluasteilla on hyvä asia. Valinnaisten aineiden määrän kasvun myötä on kuitenkin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota oppilaan ohjaukseen. Tällä hetkellä koulujen resurssit vaihtelevat suuresti. Selonteosta ilmenee, että oppilaanohjaukseen liittyvät käytännöt ovat varsin kirjavia ja vaihtelevat suuresti koulu- ja kuntakohtaisesti. Jopa 700 oppilasta yhtä opinto-ohjaajaa kohti on aivan liian paljon, ja onkin perusteltua kysyä, mikä ohjauksen tarkoitus tällöin on. Mikä on oppilasta kohden jäävä aika?

Oppilaanohjauksen toteuttamiseen tulee kiinnittää huomiota kaikilla luokka-asteilla, mutta erityisesti siinä vaiheessa, kun oppilas on suurten jatko-opintoja koskevien ratkaisujen edessä. Luokkamuotoisen ohjauksen lisäksi tarvitaan henkilökohtaista ohjausta niin opiskeluun kuin ammatinvalintaan liittyvissä kysymyksissä riittävästi ja riittävän varhaisessa vaiheessa.

Pätevien opinto-ohjaajien määrä vaihtelee myöskin alueittain suuresti. Onkin hyvä, että opetusministeriö on lisännyt opinto-ohjaajakoulutukseen otettavien määrää. Luokaton lukio on opinto-ohjausta kehitettäessä erityisasemassa. Kun perinteistä luokanohjaajaa ei ole ja opintojen suunnittelu on yhä enemmän opiskelijan itsensä vastuulla, on vaarana opiskelijan hukkuminen massaan. Esimerkiksi lukio-opintojen pitkittäminen yli kolmeen vuoteen ja ylioppilaskirjoitusten hajauttaminen luovat yhä yksilöllisempiä opintosuunnitelmia, joihin lukion opinto-ohjauksen on osattava tulevaisuudessa vastata nykyistä joustavammin. Opetushallituksessa on meneillään opinto-ohjausta koskeva arviointitutkimus, jonka tulokset valmistuvat tämän vuoden aikana.

Arvoisa puhemies! Pienillä maaseutupaikkakunnilla kouluja on jouduttu sulkemaan oppilasmäärän vähäisyyden takia. Samalla kasvukeskuksissa kamppaillaan ylisuurten oppilasryhmien ja puutteellisten opetustilojen kanssa. Tässä liikumme herkällä alueella yksilön perusopetuksen saamiseen liittyvien oikeuksien suhteen. Harvaanasutuilla alueilla kyläkoulujen sulkeminen saattaa pahimmillaan tarkoittaa kymmenien kilometrien koulumatkoja. Tutkimusten mukaan kyläkoulujen pienissä ryhmissä opitaan hyvin. Opetus on yksilöllisempää ja opettaja havaitsee paremmin pienen oppilaan herkkyysvaiheet oppia eri asioita. Oppilaiden yksilöllisten kykyjen tukeminen onnistuu parhaiten pienissä ryhmissä ideaaliluokkakoon ollessa 10—25 oppilasta.

Oikeudesta opetussuunnitelman mukaisen opetuksen saamiseen on myös pidettävä kiinni. Niin perusopetuksessa kuin lukiokoulutuksessakin tämä toteutuu varsin hyvin. Kouluun oppilaiden ja opettajien turvallisena kouluympäristönä tulee kiinnittää erityistä huomiota. Erityisopetukseen otettujen ja siirrettyjen oppilaiden määrä on lisääntynyt. Oppilaiden käyttäytymishäiriöt ja oppimisen ongelmat ovat yleistyneet viime vuosien aikana. Koulutuksen järjestäjiltä tämä vaatii entistä enemmän resursseja erityisopetukseen sekä opetuksen erityisjärjestelyjen ja tukitoimien toteuttamiseen. Keskeinen osa opetusta ja oppimista on turvallinen ja viihtyistä oppimisympäristö. On hyvä, että näitä arvioidaan omana itsenäisenä kokonaisuutenaan myöhemmin tänä keväänä, kun lääninhallitusten peruspalveluiden arviointi sekä opetusministeriön terveellistä ja turvallista oppimisympäristöä käsittelevä selvitys valmistuvat.

Lopuksi, arvoisa puhemies, yhteyksiä työelämän ja koulumaailman välillä tulisi lisätä vielä entisestään. Työssäoppimisen uudistus on ollut hyvä. Tärkeää olisi kasvattaa ja rohkaista lapsia ja nuoria näkemään yrittäjyys, yrittäjämäinen toiminta ja sisäisen yrittäjyyden käsitteen omaksuminen tärkeänä. Peruskouluissa yrittäjyyskasvatus, yrittäjyyshenkisyys tulisi huomioida opetussuunnitelmissa. Erityisesti lukioiden osalta on todettava yrittäjyyskasvatuksen toteutuvan paremmin perus- ja ammatillisessa koulutuksessa. Hyvänä esimerkkinä yrittäjämäisestä, erilaisesta yläasteesta voidaan mainita Pirkanmaalla toimiva Anna Tapion koulu. Tällainen konkreettinen ja käytännönläheinen oppiminen antaa parhaat eväät työelämään ja tulevaisuuteen.


Jyrki Katainen (kok):

Arvoisa herra puhemies! Aivan alkuun, kun äskeisessä debatissa totesin, että ministeri iloitsi oppimistuloksista, ja ministeri vastasi, ettei ole syytä korostaa niitä: minusta niitä on syytä korostaa. Sitä, että suomalaiset tytöt ja pojat pärjäävät näin hyvin Oecd-vertailussa etenkin lukutaidossa ja myös muissa aineissa, on minusta erittäin paljon syytä korostaa. Se on osoitus siitä, että hyvin monella sektorilla kouluelämässä on pärjätty, opettajien koulutuksessa, opetuksen resursoinnissa, vaikka sen tasosta tietysti aina riittää keskustelemista, ja näin poispäin. Se on osoitus suomalaisen koulutuspolitiikan onnistuneisuudesta ja siitä, millä tavalla Suomessa koulutukseen halutaan osallistua niin opettajien kuin oppilaiden ja perheiden tasolla.

Valtioneuvoston antaman selonteon mukaan niin ikään ilahduttavaa on todeta, että edellytykset tasa-arvoiseen koulutukseen ovat parantuneet uusien koululakien myötä sekä tietysti valtionosuuksien korottamisen myötä. Tänä vuonna, niin kuin ministerikin totesi, on kurottu umpeen syvinä lamavuosina tehdyt leikkaukset valtionosuuksiin ja näin ollen on päästy sille tasolle, jolle on pyrittykin.

Pelkästään valtiovallan toimenpiteet eivät riitä siihen, että meillä jatkossakin olisi saatavilla laadukasta opetusta eri puolilla Suomea, vaan me tarvitsemme entistä voimallisemmin myös panostusta kunnalliseen koulutuspolitiikkaan. Täällä on puhuttu kuntien arviointiosaamisesta. Siinä on todettu selkeitä puutteita. Se on varmasti asiakokonaisuus, johon pitää kaikkien koulutuspoliittisten osapuolten kiinnittää huomiota, mutta erityisesti myös opettajien täydennyskoulutuksessa on otettava esille opetustoimen arviointiin liittyvät valmiudet.

Kunnalliseen koulutuspolitiikkaan liittyy myös kuntien tahto asettaa koulutukselle selkeitä määrällisiä ja laadullisia tavoitteita. Ei riitä, että määrärahakehyksen tasolla ohjataan koulutuspalveluiden toteutumista, vaan kunnissa pitää pystyä asettamaan selkeitä määrällisiä ja laadullisia tavoitteita niiden palvelujen osa-alueiden kohdalle, joiden katsotaan selkeimmin määräävän koulutuksen ja opetuksen laatua. Tässä on suuri haaste kunnille ja kunnallisille päätöksentekijöille. Esimerkkinä määrällisistä ja laadullisista tekijöistä voisin mainita opettajien täydennyskoulutuksen määrän: kuinka sen katsotaan vaikuttavan opetuksen ja koulutuksen laatuun. Toisaalta myös opetusryhmien koko on luonnollisesti kysymys, joka vaikuttaa koulupalvelujen laatuun.

Opettajien täydennyskoulutuksen tarve onkin kasvanut koko ajan. Tarpeeseen vaikuttavat oppilaiden kasvavat käyttäytymishäiriöt, mutta tietysti myös yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, informaatioteknologian kehittyminen, yhteiskunnan ja talouden kansainvälistyminen, monikulttuurisuus ja työelämän muutokset. Näin ollen myös kuntatasolla arvioituna opettajien täydennyskoulutuksen resurssit ja kuntien valmius tarjota opettajille jatko- ja täydennyskoulutusta ovat myös kilpailuetuja niille kunnille, jotka tätä instrumenttia haluavat käyttää. Tällä on mahdollista saada päteviä ja työhönsä innostuneita opettajia alueelle.

Opetustoimen rahoitusjärjestelmä on toiminut selvityksenkin mukaan varsin hyvin, mutta jatkossa järjestelmään on kyllä tulossa muutospaineita, jotka tulevat muun muassa muuttoliikkeen takia. Erityisiä tarpeita ilmenee sekä muuttotappio- että muuttovoittoalueilla. Muuttotappioalueiden kannalta on oleellista, että opetustoimen investointien valtionosuudet säilytetään erillisinä määrärahoina eikä niitä sulauteta yksikköhintoihin. Vaikka opetuksen tasa-arvo onkin toteutunut Suomessa varsin hyvin ja oppimistulokset suomalaisen peruskoulun päättävillä ovatkin maailman huippuluokkaa, riittää koulutussektorilla silti tulevaisuuden haasteita.

Tulevaisuudessa on oleellista kiinnittää entistä enemmän huomiota etenkin maaseudun poikien tyttöjä selkeästi heikompiin oppimistuloksiin lukutaidossa, vaikka pojat ovatkin kansainvälisessä vertailussakin varsin mallikkaasti sijoittuneet. Selvitysten mukaan oppimistulosten erilaisuutta kaupunkien ja maaseudun välillä ja toisaalta Etelä-Suomen, Väli-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen välillä osaltaan selittävät perheiden ja yhteiskunnan asettamien odotusten eroavaisuudet. Lähtökohdat eivät siis pelkästään tule kuntien tai valtiovallan toimenpiteistä, vaan syitä on myös perheiden ja yhteiskunnan asettamien odotusten eroissa.

Oecd:n vertailussa hyvien oppimistulosten syiksi voidaan katsoa laadukas opetus, kansallisesti katsottuna opetussuunnitelmien korkea vaatimustaso, luokanopettajakoulutuksen korkeatasoisuus, yhtenäiskoulujärjestelmä, niin kuin täällä on mainittu, kieleemme liittyvät piirteet ja kattava kirjastolaitos. Koulutuksen tasa-arvon kannalta koulutuksen saavutettavuus näyttää olevan varsin hyvä. Tulevaisuudessa ongelmia voi kuitenkin syntyä harvaanasutuille alueille, samoin näiden alueiden ongelmaksi voi muodostua ta­loudellisten resurssien riittävyys, kun ihmiset muuttavat pois, mutta toisaalta myös opettajien haluttomuus muuttaa tietyille alueille.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän tutkimuksen mukaan kun lastentarhanopettajilta ja opettajaksi valmistuvilta kysyttiin, mikä olisi se taloudellinen porkkana, jotta he voisivat muuttaa esimerkiksi hyvinkin harvaanasutulle syrjäiselle maaseutualueelle, vastaus oli nettotuplapalkka. Tämä on yksi ja paljon kysymyksiä herättävä vastaus, mutta se on myös osoitus siitä realiteetista, jonka kanssa koulupalveluja järjestettäessä joudumme elämään.

Meillä täytyy olla koulutusta kehitettäessä kykyä innovatiivisuuteen ja halua muuttaa järjestelmää nimenomaan yksilöiden, oppilaiden kannalta, ei niinkään, että tarkastellaan koulutusta järjestelmänä ilman, että on halukkuutta muuttaa sitä, vaikka yhteiskunta ympärillä muuttuisi.


Säde Tahvanainen (sd):

Arvoisa puhemies! On hyvin mielenkiintoista käydä tätä keskustelua, koska olin aikanaan siinä koululakien myrskyn silmässä, jota eduskunnassa käytiin, ja siinä poliittisessa kontekstissa mukana, jota yhteiskunnassa koulutuksen tulevaisuuden kehittämisestä käytiin aikanaan. Tuolloin intohimoja herättivät monella tapaa lähikouluperiaate kontra valinnanvapaus, oppilaaksi valikoituminen, ostopalvelut, arviointijärjestelmä ja erityisopetus, joka on täällä tänäänkin noussut paljon esille. Voisi sanoa, että ne edelleen ovat hyvin ajankohtaisia teemoja. Nämä tulevat varmasti olemaan myöskin tulevaisuuden teemoja, joista tullaan käymään selonteon käsittelyn yhteydessä valiokunnassa paljon keskustelua, mutta en usko, että näitä on myöskään poliittisesti haudattu.

Arkistoistani löytyivät kaikkien hallituspuolueiden kannanotot muun muassa koululakikäsittelyn jälkeen, ja hyvin mielenkiintoista oli lukea se, millä tavoin uutisoitiin noita saavutuksia ja sitä kompromissia, joka koululakipaketissa saatiin aikaan. Sosialidemokraatit uutisoivat sitä muun muassa otsikolla "Lakia parannettiin, laadukas ja tasa-arvoinen sivistyskoulu vahvistui", ja tuon toteamuksen voi kyllä sanoa tänä päivänä toteutuneen, sillä laeista käytävällä keskustelulla saavutettiin hyviä tuloksia, joita meillä tänä päivänä on. Samoin meidän kannanotossamme luki lähikouluperiaatteen vahvistamisesta, jota ajoimme pääsykoejärjestelmän kieltämisenä siten, että vain taipumusta taito- ja taideaineisiin mittaavia soveltuvuustestejä käytettäisiin. Oltiin myöskin huolestuneita arviointijärjestelmän toimivuudesta, siitä, millainen siitä tulee ja tuleeko se todellisuudessa mittaamaan sitä, mitä pitäisi, ja tuleeko se kunnissa toteutettua. Tiedämme tänä päivänä, miten tässäkin asiassa on käynyt.

Kokoomus oli vähän pragmaattisempi ymmärrettävistä syistä, koska kokoomuslainen opetusministeri Heinonen tuolloin istui ministerinä ja oli esittelevä ministeri myös lakiesitykselle. Kokoomus tyytyi esittelemään enemmänkin kompromissin saavutuksia. Keskusta tietenkin oppositiosta arvosteli käytyä keskustelua ja erityisesti esiopetusuudistuksen lykkääntymistä. Se on hyvin ymmärrettävää.

Nyt, kun olen lukenut koululaista tehdyn selonteon, voi todeta, että parlamentti todellakin on ohjastanut meidän koulupolitiikkaamme. Me olemme tehneet kaiken sen, mitä lainsäätäjänä voimme tehdä, ja käyneet arvokeskustelun. Nyt on kenttätyön tekemisen aika. Tältä lähtökohdalta käsin on todettu, että itseasiallisesti lainsäädännön raameissa tai lainsäädännön rakenteissa ei ole hyvin suuria puutteita tai uudistamisen tarpeita. Monia pieniä yksityiskohtia varmasti on, ja niitä tulee nousemaan esille.

Koululakien säätämisen jälkeen ollaan saatu hyviä asioita aikaan. Esiopetus on toteutettu, kuten edellytettiin. Opetustoimen yksikköhintoja on korotettu ja yhtenäiseen peruskouluajatteluun on lähdetty menemään, ja tässä edelleen on tekemistä paljon. Samoin myös nuorisoasteen yhteistyö on lisääntynyt. Mutta arviointitoiminta ontuu, kuten olemme täällä monta kertaa todenneet. Ja tuo pitäisi saada kuntien välittömästi kuntoon. Kunnat, herätkää!

Olen iloinen, että selonteossa on nostettu esille erityisopetuksen asema ja että sitä tullaan kehittämään. Se on todellakin nostettava seuraavaksi painopisteeksi, johon täytyy saada resursseja. Täytyy saada elementtejä ja keinoja, joilla erityistä tukea tarvitsevien asemaan saadaan ennalta ehkäisevää ohjausta ja riittäviä toimenpiteitä ja tukitoimia. Se tulee olemaan varmasti sosialidemokraattien painopiste tässä työskentelyssä. Samoin myös yhteisen peruskoulu-ajattelun ja oikeus lähikouluun -ajattelun täytyy olla myös tulevaisuuden perusperiaatteet.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa myös esille ne käydyt keskustelut, joita on käyty myös yleisesti ottaen koulutusjärjestelmistä. Opetuksen maksuttomuutta ja julkisuusperiaatetta on arvioitu viime vuosien aikana monta kertaa, esitetty monenlaisia mielipiteitä siitä, että meidän pitäisi siirtyä rinnakkaiskoulujärjestelmään, maksulliseen koulujärjestelmään takaisin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sinne ei ole paluuta eikä pidä lähteä palaamaan.

Tämän selonteon jatkotyössä tulee erityisesti paneutua myös esille tulleeseen koulujen ja koulutuksen lisääntyneeseen eriytymiseen ja sen kehitykseen koulujen sisällä tai sitten siihen alkavaan kehitykseen koulujen välillä. Tähän tämän arviointityön kautta täytyy erityisesti löytää keinoja ja elementtejä sitä ohjata.

Arvoisa puhemies! Selonteossa linjataan myös asioita eurooppalaisesta perspektiivistä ja näkökulmasta kansainvälisesti. Eurooppa-tasolla on lähdetty yhteistyöhön. On lähdetty koulutuksen rakenteita yhtenäistämään, ja se on hyvä periaate. Rakenteiden osalta me voimme tehdä syvällistäkin yhteistyötä ja muuttaa järjestelmiä joustaviksi ja sellaisiksi, että työvoima liikkuu, nuorilla tai aikuisilla on mahdollisuus hankkia osaamista, pääomaa, monissa eri maissa. Mutta siihen huolestuttavaan kehitykseen, että unioni pyrkii ottamaan erilaisella ohjelmatyöllä kaiken aikaa itselleen parlamenttien ja kansallisvaltioitten päätöksentekovaltaa ikään kuin välillisesti, tulisi erityisesti kiinnittää huomiota ja tulevissa konventinkin linjauksissa määritellä koulutus- ja sivistysasiat eli ne sisältökysymykset edelleen kansalliseen päätöksentekoon kuuluviksi.

Loppuun haluan vielä, arvoisa puhemies, ­nostaa esille sen kysymyksen maksullisuus- ja ostopalvelumahdollisuuksista, rinnakkaiskoulujärjestelmistä, yksityiskoulujärjestelmistä, kun niistä edelleenkin puhutaan. Ne ovat siellä pinnan alla, vaikka täällä yksikään ei ole vielä nostanut niitä esille. Haluaisin kysyä erityisesti eduskuntapuolueilta: Oletteko sitä mieltä, että tulevaisuudessakaan näitä asioita ei lähdetä edistämään, vaan tällainen tasa-arvoinen peruskoulu- ja koulutusjärjestelmä, joka on maksuton ja kaikille yhtenäinen, edelleen säilyy myös vaalien jälkeen ja seuraavalla vaalikaudella?


Pia Viitanen (sd):

Arvoisa herra puhemies! On tärkeää, että tänään täällä on aiheena koulutuspolitiikka ja koulutuspoliittinen selonteko koululakien tavoitteiden toteutumisesta. Mielestäni meidän sosialidemokraattien ryhmäpuhuja, Tapio Karjalainen, puheessaan aika kivasti ja mukavalla tavalla kuvasi sitä henkeä, mikä tavallaan eduskuntakäsittelyssä oli, että samaan aikaan olivat maailmalla kovasti puhaltaneet uusliberalistiset tuulet ja ikään kuin vastakkain joutuivat uusliberalismi ja perinteinen hyvinvointiajattelu. Sitten eduskunnan käsittelyssä ehkä se tuuli kääntyi sillä tavalla, että kuitenkin yhtenäinen koulujärjestelmä ja sen korostuminen ja hyvinvointipuoli, perinteinen näkemys, silloin vähän selätti näitä uusliberalistisia näkemyksiä ja sivistysvaliokunta silloin teki pitkään ja hartaasti työtä tämän asian puitteissa.

Mielestäni tämä lähtökohtatilanne on hyvin merkittävä. Oikeastaan sen valinnan seurauksia tässä nyt tarkastelemme. Uskon niin, että kun täälläkin on hyvin paljon puhuttu suomalaisesta osaamisesta, suomalaisesta pärjäämisestä kansainvälisessä kilpailussa, meillä on todellakin upeita tuloksia Pisa-arvioinnista, meillä on upeita tuloksia muistakin kansainvälisistä kilpailukykyvertailuista, joissa nimenomaan Suomen osaaminen ja koulutusjärjestelmä nostetaan meidän valtiksemme, niin mielestäni ne syyt, mitkä ministeri Maija Rask on täällä jo aikaisemminkin kiteyttänyt, ovat äärimmäisen tärkeät ja varmasti juuri ne syyt, mitkä tähän meidän pärjäämiseemme ovat vaikuttaneet, eli tämä yhtenäiskoulujärjestelmämme, hyvät opettajat, hyvä opettajankoulutusjärjestelmä sekä meidän kirjastolaitoksemme. On oikein helppo yhtyä Maija Raskin näkemyksiin siitä, mitkä ovat syynä meidän pärjäämisellemme.

Kyllä ainakin omia silmiäni jälleen kerran avaavat meidän maksuttoman koulutusjärjestelmämme puolesta ne näkymät tai tiedot, mitä meillä on muista maista, missä tämä maksuton koulu ei olekaan itsestäänselvyys. Käsiini osui esimerkiksi toimittaja Maria Guzeninan kolumni, jossa hän kertoi, että hän oli asunut Englannissa ja siellä sitten lapsenkin tehnyt. Kun hän muutti takaisin Suomeen, elämä oli silkkaa säästöä johtuen siitä, että lukukausimaksut olisivat siellä Brittein saarilla olleet sellaista 200 000:ta euroa vuodessa. Sielläpä sitten keskivertoperhe marssii pankinjohtajan puheille saadakseen lapsensa koulutettua. Nämä ovat meidän järjestelmämme ehdottomia valtteja, millä me saamme omat osaamisresurssimme Suomessa käyttöön, ja niitä ei sovi ollenkaan aliarvioida.

Muutama huomio selontekotekstistä, arvoisa puhemies. Niin kuin täälläkin on todettu, että vaikka kansainvälisesti hyvin vertaudumme, toki meillä on kansallisesti kovia haasteita edessämme. On ihan hyvä todeta se seikka, mikä myös selonteossa tuodaan esiin, että resurssipuoli onneksi on kohentunut viime vuosina. Eli ne lamanaikaiset yksikköhintaleikkaukset on saatu vuosi vuodelta ja tänä vuonna sitten lopullisesti palautettua sille tasolle, mille ne kuuluvat. Tämä on merkittävä päätös ja se on edellyttänyt työtä, mutta ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että varmasti monessa kunnassa edelleen kamppaillaan siitä, että resursseja löytyisi tarpeeksi. Tietenkin myös kuntien omat valinnat ovat keskeisiä näissä asioissa.

Tietenkin myös haasteet aikuiskoulutukseen ovat merkittäviä tällä koulutuspuolella. Niistä en tässä puheenvuorossa puhu sen enempää, kun eilen puhuin niistä vähän pidempään, mutta mielestäni tasa-arvoisen yhteiskunnan kannalta on hyvin olennaista se, että niin pieni lapsi kuin sitten aikuisväestökin saa koulutusta ja että saataisiin se puntari vähän heilahtamaan meillä sinne suuntaan, että tämä koulutus menisi nimenomaan sille porukalle, joka sitä eniten tarvitsee, eli heikoimman pohjakoulutuksen omaavalle porukalle.

Mielestäni oli hyvin tärkeä se seikka tässä selonteossa, niin kuin sanoin debatissa, että johtopäätösosuudessa kiinnitetään huomiota voimakkaasti siihen, että erityisesti erityisopetus, tukiopetus ja oppilaanohjaus ovat tarkan seurannan kohteena. Nimittäin onhan juuri niin, että sivistyksellisen perusoikeuden toteutuminen tarkoittaa paitsi koulutuksen laatua, koulutuksen saatavuutta, turvallista kouluympäristöä jne. eittämättä myös oikeutta näihin muihin: erityisopetukseen, tukiopetukseen ja oppilaanohjaukseen.

Minua ainakin monta kertaa mietityttää se valtava tarve esimerkiksi, mikä tällä hetkellä on erityisopetuksen suhteen. Missä meillä ovat tulevaisuudessa ne erityisopettajat? Erityislastentarhanopettajia tarvitaan kovasti, koska varhainen puuttuminen alkaa päiväkotivaiheessa. Nämä ovat isoja juttuja, minkä edessä painitaan, ja sen vuoksi pidän tärkeänä sitä kirjausta, minkä hallitus on yksimielisesti selonteon loppuun kirjannut näiden asioiden merkityksestä.

Arvoisa puhemies! Oikeastaan minäkin haluan osaltani sanoa, että koulunkäyntiavustajien tehtävä on äärimmäisen tärkeä kunnissa. Ainakin oman kotikaupunkini Tampereen osalta on käynyt niin, että onneksi tuli tämä uusi työsopimuslaki voimaan, joka kieltää töiden ketjuttamisen, minkä kautta koulunkäyntiavustajat ansaitusti ovat alkaneet saamaan vakituisia työsuhteita. Osaltaan vakituisen työsuhteen tuoma turvallisuus tietenkin varmasti on myös tärkeä tekijä siinä, että koulunkäyntiavustajat voisivat töitään hoitaa paremmin jatkossa. He tekevät arvokasta työtä pienellä palkalla, niin kuin valitettavan moni muukin toimija tällä sektorilla.

Itse kiinnitin huomiota tässä selonteossa ihan samaan seikkaan kuin ed. Lehtomäki aikaisemmassa puheenvuorossaan. Hän totesi, että lienee hieman kapea-alainen näkemys, kun täällä todetaan, että opetuksen järjestäjät arvioivat, että esimerkiksi opintososiaaliset edut ovat kattavia. Toki varmasti arviointitulos olisi erilainen, jos arvioitsijoina olisivat esimerkiksi opiskelijat. Tiedämmehän, että haasteita on myös siellä ministeri Lindénin opintotukipuolella. Muun muassa asumistuen ympärivuotisuus tai alle kaksikymppisten opintotuen tarveharkintakysymykset ovat sellaisia tulevaisuuskysymyksiä myös, mitä voisi ja soisi näilläkin keskusteltavan ja parannettavan.

Arvoisa puhemies! Minulla on ilo olla sivistysvaliokunnan jäsenenä ja jatkossa sitten valiokunnassa päästä syvemmälti pohtimaan näitä asioita ja tutustumaan taustoihin. Varmasti myös valiokunnassa tulemme syventämään näkemystämme niin, että tässä myös sitten vähän muidenkin näkemykset kuin järjestäjän näkemykset kuullaan, mitä ovat opettajien näkemykset, mitä oppilaiden näkemykset, vanhempien näkemykset jne.

Arvoisa puhemies! Ihan loppuun: Täällä ed. Vahasalo kysyi, miksi täällä mieskiintiöitä kovasti vaaditaan. Sitä voi sitten kysyä meidän sivistysvaliokuntamme miespuolisilta jäseniltä.


Susanna Huovinen (sd):

Arvoisa herra puhemies! Suomi on pieni maa, jonka menestyminen maailmassa riippuu siitä, miten hyvin koulutettua väestömme on. Jos haluamme menestyä, meidän on annettava tasa-arvoinen lähtötilanne kaikille kansalaisillemme. Koulutuksen määrä ei näin ollen saa riippua kukkaron paksuudesta. Uudet innovaatiot eivät koskaan synny itsestään, vaan aina tarvitaan oppiva ja utelias ihminen. Tämän vuoksi on tärkeää, että jokaiselle lapselle ja nuorelle annetaan mahdollisuudet löytää itsestään se ala tai osaamisalue, jolla hän kokee olevansa lahjakas ja jolla hän haluaa kehittyä ja kouluttautua. Näin kartutamme maamme osaamispääomaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tavoite saavutetaan ensisijaisesti laadukkaalla ja tasa-arvoisella peruskoulutuksella.

Kuten täällä on tänä iltana moneen otteeseen todettu, viime kuukausina on ollut mukavaa olla suomalainen. Koulujärjestelmämme on saanut kehuja maailmalla esimerkiksi Pisa-tutkimuksessa. Siinähän suomalaiset koululaiset menestyivät erittäinkin hyvin. Tämä kannustaa varmasti meitä päätöksentekijöitä kuin myös koulutusalan ammattilaisia kehittämään koulutusta samalla jo vuosikymmeniä sitten valitulla tasa-arvon tiellä. Emme kuitenkaan saa tuudittautua suosion antaman mielihyvän ja onnistumisen tunteeseen. Paljon on myös haasteita, joita tässä selonteossakin on kuvattu ja joista muutamiin nyt tässä aion kiinnittää huomiota.

Puhemies! Eilen täällä käytiin kehyskeskustelua, jossa useaan otteeseen sivuttiin väestön ikääntymistä. Suomen väestökehityksen onkin herätettävä keskustelua, sillä selonteonkin mukaan vuosina 2000—2015 työvoimasta arvioidaan poistuvan lähes miljoona suomalaista. Tämä on valtava määrä, ja olen samaa  mieltä ­ sen edustajan kanssa — jonka nimeä en nyt muista — joka eilen täällä keskustelussa kysyi, olemmeko todella ymmärtäneet, miten suuresta muutoksesta tässä ikääntymisprosessissa on kysymys.

Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti, että työikäisellä väestöllä tulee olla vähintään toisen asteen ammatillinen koulutus ja mahdollisuudet täydennyskoulutukseen. Lisäksi sen mukaan kansalaisten yleisiä oppimis- ja kansalaisvalmiuksia tulee lisätä. Nämä toimet tähtäävät kansalaisten työmarkkina-aseman parantamiseen. Aikuiskoulutus onkin suuri haaste, ja siihen on löydyttävä myös rahaa, vaikka valtiovarainministeri Niinistö esitti kehysriihessä jopa leikkauksia nykyiseen aikuiskoulutukseen. Sama ministeri kuitenkin eilen täällä kantoi huolta tulevien sukupolvien velkamäärästä. Toivoisin, että ministeri ymmärtäisi yhteyden koulutuksen ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden välillä. Mikäli riittävän osaavaa työvoimaa ei ole tarjolla, ei varmaankaan kerry samaa määrää verotuloja ja velkataakkakin ainakin hitaammin alenee.

Arvoisa puhemies! Työvoiman poistuma on suurinta suoritustason ammateissa. Toivoisin, että valiokunta kiinnittää käsittelyssään huomiota siihen, miten nuoremme ja aikuisemmekin saataisiin kiinnostumaan myös näistä tehtävistä. Esimerkiksi hoitoala, jota ikääntyminen myös kuormittaa palvelutarpeen noustessa, vaatii lisää tekijöitä. Mistä nämä tekijät otetaan, jos suomalaiset koululaiset ovat kiinnostuneita yritysmaailman ja high techin asioista? Mikäli työvoimaa tarvitaan Suomen ulkopuolelta, tarvitaan perusopetukseen todellista suunnitelmaa siitä, miten suomalaisten lasten ja nuorten, miksei aikuistenkin, asenteisiin voidaan vaikuttaa koulussa siten, että monikulttuurinen Suomi on ylipäätään mahdollinen. Suvaitsevaisuustyö koulussa ei voi olla enää pelkästään juhlapuheiden tasolla, vaan tarvitaan myös todellisia käytännön toimia asiassa.

Kuten debatissa jo totesin, olisin toivonut, että selonteko olisi esimerkiksi erityisopetuksen kohdalla tai Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön -kappaleessa käsitellyt jotenkin vähän syvällisemmin maahanmuuttajalasten ja -nuorten tilannetta. Ymmärsin niin, että siitä on selvityksiä tulossa, mutta ehkä valiokunta voi tämän aihealueen ottaa mietinnössään huomioon.

Puhemies! Tämän kevään yo-kokelaat ovat tänään tehneet ruotsin kielen pakollista koetta. Olen läheltä seurannut erään nuoren miehen, abiturientin, kamppailua läpi lukion ja voin sanoa, että ruotsin kielen yo-pakollisuus on seurannut poikaa koko tämän ajan kuin hai laivaa. Niin tärkeänä kuin näenkin maamme toisen virallisen kielen käytännön taitamisen, jotenkin tuntuu hankalalta nähdä se hyöty, joka yo-kokeen pakollisuudesta seuraa. Pikemminkin minusta tuntuu, että vaikka muuten lukio-opiskelu sujuisikin kohtalaisesti, pelko ja jännitys ruotsin kielen kokeesta voi varjostaa opiskelua todella raskaasti, eikä tämä voi olla vaikuttamatta muidenkin aineiden oppimistuloksiin tai yleiseen opiskelumotivaatioon. Tästä minulla ei ole mitään tutkimustulosta. Olen vain empiirisin havainnoin seurannut tilannetta hyvin läheltä. Toivoisin, että tästä aiheesta ei tehtäisi juupas—eipäs-väittelyä, vaan yritettäisiin aidosti löytää uusia ja vaihtoehtoisia tapoja oppia tärkeä ruotsin kieli.

Ajan rajallisuuden vuoksi esitän tässä nyt aivan lyhyesti ja luettelonomaisesti edellä mainittujen lisäksi ne teemat, joihin toivon valiokunnan kiinnittävän huomiota: lukion luokattomuuden arviointi siten, että pohditaan tutun, pysyvän luokkaryhmän puuttumisen vaikutuksia oppilaiden sosiaalisten taitojen kehittymiseen; opinto-ohjauksen määrän riittävyys ja laatu siten, että se esimerkiksi lukiossa valmistaa jatko-opintojen aloittamisen helpottamiseen tai pääsykoeruljanssista selviytymiseen henkisellä tasolla; opettajien käytännön toimet koulukiusaamisen, niin henkisen kuin fyysisenkin, ehkäisemisessä ja se, miten opettajankoulutus tähän ja moneen muuhun ajankohtaiseen teemaan reagoi — opettajankoulutuksella ei mielestäni ole varaa olla hidasliikkeinen.

Ymmärrän, ettei tätä kaikkea selontekoon voida valiokunnan käsittelyn aikana huomioida, mutta toivon, että sanoma välittyy eteenpäin, varsinkin nyt kun ministerikin on vielä paikalla. Kiitos siitä! Eduskunta on jatkossakin pidettävä tiiviisti mukana koulutuspolitiikan kelkassa. Niinpä toivonkin, että tämä selonteko aloittaa (Puhemies koputtaa) säännöllisten selontekojen sarjan kansakunnan ehkä tärkeimmästä menestystekijästä eli koulutuksesta.


Maija Rask (sd):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Huoviselle totean liittyen maahanmuuttajalasten koulutukseen, että kun peruskoulun tuntijakopäätös hiljattain hyväksyttiin, siinä annettiin raamit kielikylpyopetukselle. Tämän päätöksen perusteella kunnilla on mahdollisuus organisoida kielikylpyopetus kuitenkin huolehtien siitä, että äidinkieli kehittyy, että sitä ei vaaranneta. Peruskoulun tuntijakopäätös mahdollistaa maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen aikaisempaa paremmin. Tällaista on tehty, mutta se, mitä selonteossa on sanottu, että asiaan palataan, pitää tietysti edelleenkin paikkansa.


Susanna Huovinen (sd):

Arvoisa puhemies! Tämä on hyvä asia, jonka ministeri mainitsi ja kertoi. Itse ehkä tarkoitin lähinnä nykytilanteen kartoitusta vähän muussakin mielessä kuin kielen oppimisen kannalta eli juuri sosiaalisia taitoja ja sitä, mihin selonteko aivan ansiokkaasti viittaa, eli syrjäytymisen ehkäisyä nimenomaan maahanmuuttajanuorten ja -lasten kohdalla.


Merikukka Forsius (vihr):

Arvoisa puhemies! Vuonna 99 voimaan tulleissa koululaeissa haluttiin ottaa huomioon uusi perustuslaki ja vahvistaa näin koulutuksen perusturvaa. Oppilaan oikeuksia onkin uusissa laeissa selkeytetty. Niissä säädetään muun muassa oikeudesta opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen, turvalliseen oppimisympäristöön ja opetuksen tukipalveluihin. Kun oppilaan oikeusturvaa on näin lailla vahvistettu, pitäisi uudistuksen näkyä myös kouluissa ja käytännössä.

Räikeimpiä esimerkkejä turvallisen oppimisympäristön vaarantumisesta ovat homekoulut. Koulurakennusten kehnoon kuntoon alettiin kiinnittää huomiota viime vuosikymmenellä, ja valtiokin panosti korjausrakentamiseen oman osansa. Nyt valtion korjaustuki kouluille on supistunut. Opetusministeriö pystyy tukemaan korkeintaan neljäsosaa kuntien esittämistä välttämättömistä korjauksista. Opetushallitus arvioi, että homeessa on ainakin 200 ala-astetta. Opetusministerin mukaan tilanne on vieläkin pahempi, sillä monissa kunnissa mahdollisia homeongelmia ei kustannusten pelossa uskalleta edes tutkia. Homekouluongelmaan on syytä puuttua nykyistä tarmokkaammin. Puheista on alettava siirtyä tekoihin, muuten kestämätön tilanne vain jatkuu monissa kouluissa. Ei ole mitään mieltä siinä, että yksi ikäluokka käy ala-asteensa parakeissa ja koulun tilat ovat sellaiset, ettei niissä opetussuunnitelmaa pystytä noudattamaan, kuten nyt tapahtuu esimerkiksi Vihdin Palojärven koululla homeongelman takia.

Oppilaitten vanhemmilta ja opettajilta puuttuvat keinot ryhtyä toimeen, jos koululaeissa määrätyt oikeudet eivät toteudu. Kuka oppilaan oikeuksia oikein valvoo ja mitä mieltä on kirjata oppilaiden oikeusturvaa lakiin, jos sitä ei kerran käytännössä noudateta? Valtion täytyy tulla nyt kuntia vastaan ja nostaa korjausrakentamisen tuki vähintään entiselle tasolle.

Koululakien toteuttamisessa on vakavia puutteita, joita tässä selonteossa ei mielestäni riittävästi tuoda esille. Olisi syytä selkeyttää turvallisen oppimisympäristön kriteerejä ja valvoa tarvittavin keinoin, että niitä myös noudatetaan.

Esimerkiksi luokkakoosta ei ole nykylaissa säädetty mitään. Nyt ryhmäkoosta valmistellaan suosituksia, mutta se ei riitä. Kunnat eivät noudata suosituksia, kun ei ole pakko. Luokkakoosta pitäisi säätää lailla tai asetuksella.

Säästöpäätöksillä on kouluissa leikattu myös jakotuntien, tukiopetuksen ja kouluavustajien määriä. Tämä kaikki on omiaan vesittämään uusien koululakien yleviä tavoitteita oppilaan oikeuksista. Esimerkiksi tukiopetuksen osalta koulutuspoliittisessa selonteossa sanotaan: "Uusi lainsäädäntö asettaa opetuksen järjestäjille entistä tiukemman velvoitteen järjestää tukiopetusta. Suurin osa opetuksen järjestäjistä arvioi, ettei tukiopetuksen antaminen ole lisääntynyt, mutta että oppilaan mahdollisuudet päästä tukiopetukseen ovat hyvät." Siis tukiopetusta pitää uuden lain mukaan lisätä, mutta sitä ei ole lisätty. Silti mahdollisuudet tukiopetuksen saantiin ovat hyvät. Teksti on varsin ristiriitaista.

Kyläkoulujen lakkauttamisesta päätetään monissa kunnissa kovin lyhytnäköisesti. Kunnat katsovat välittömästi saatavia kiinteistösäästöjä eivätkä aina ota huomioon sitä, että toisiin kouluihin saatetaan joutua rakentamaan reippaasti lisätilaa. Koulujen lakkauttamisen myötä tulee monien oppilaiden koulumatkoista kovin pitkiä ja kuljetuksistakin koituu kunnille kuluja.

Kunnilla on mahdollisuus päättää, että sen järjestämään opetukseen otetaan ensisijaisesti kunnassa asuvia lapsia. Joissakin tapauksissa tämä säädös on johtanut järjettömiin tilanteisiin. Jos oppilas asuu kahden kunnan rajan tuntumassa, hän ei pääse toisen kunnan alueella olevaan lähempään kouluun vaan joutuu kulkemaan pitkän matkan oman kunnan kouluun. Kyllä byrokratian pitäisi sen verran pystyä joustamaan, etteivät pienten koululaisten koulumatkat tämän takia muodostuisi kohtuuttomiksi.

Lasten maailma on nyky-yhteiskunnassa täynnä pirstaleisia aikuissuhteita. Koulun tulisi omalta osaltaan kantaa vastuuta siitä, että lapsella olisi mahdollisuus pysyviin ja turvallisiin aikuiskontakteihin. Lasten perusturvallisuuden luomisessa on tärkeää, ettei yläasteiden aineen­opettajajärjestelmää ujuteta ala-asteelle, vaan nykyinen luokanopettajamalli säilytetään. Tähän tavoitteeseen pääsyä täytyy edesauttaa tukemalla opettajien työssäjaksamista antamalla opettajille mahdollisuus täydennyskoulutukseen ja myös nostamalla opettajien palkkaus työn vaativuutta vastaavalle tasolle.

Selonteossa puututaan myös aikuiskoulutukseen. Sen todetaan kasautuvan liikaa hyvin koulutetuille ja hyvässä taloudellisessa asemassa oleville. Työttömät ja heikosti koulutetut osallistuvat aikuiskoulutukseen vähemmän. Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esittää mietinnössään erityistä nosto-ohjelmaa vähän koulutettujen aikuisten koulutustason nostamiseksi. Ohjelmaan olisikin löydettävä tarvittava rahoitus.

Uudet koululait sisältävät periaatteellisesti merkittäviä säädöksiä oppilaan oikeusturvasta. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa lakien tavoitteita. Nyt on valtiovallan yhdessä kuntien kanssa pidettävä huoli siitä, että tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen toteutuisivat myös käytännössä. Koulutuksen arvostamisen pitää näkyä niin, että koulutukseen ollaan valmiita myös rahallisesti panostamaan.

Arvoisa puhemies! Olisin lopuksi halunnut kiinnittää vielä huomiota siihen, kun täällä on tänään puhuttu yksikköhinnoista ja että ne on palautettu lamaa edeltäneelle tasolle. Olisin kuitenkin halunnut muistuttaa, että kuntien rahoitusosuuksia nostettiin vuosina 96—98 noin 650 markkaa asukasta kohden ja nämä lisäykset ovat edelleen voimassa.


Pirkko Peltomo (sd):

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan koululakien toimivuuden seuranta jatkuu edelleen, ja erityistä huomiota tullaan kiinnittämään koulutuksellisen perusturvan toteutumiseen sekä syrjäytymisen estämiseen. Seurannan kohteena ovat muun muassa tuki- ja erityisopetus, oppilaanohjaus ja opinto-ohjaus, opiskelijoille annettavat oppilashuoltopalvelut, koulutuksen keskeyttäminen sekä koulutuksesta työelämään ja jatko-opintoihin siirtyminen.

Hallitus on valinnut seurannan kohteet osuvasti. Löytyväthän monet ongelmat juuri edellä mainituilta alueilta. Esimerkiksi normaali- ja tukiopetusta on monissa oppilaitoksissa jouduttu karsimaan samaan aikaan, kun käynnissä on sinänsä tarpeellisia ja hyviä projekteja opintojen keskeyttämisten vähentämiseksi. Jos projekteilla voidaan auttaa esimerkiksi kahtakymmentä oppilasta kahdestatuhannesta, se on hyvä, mutta voi olla, että oppilaitoksesta löytyykin kaksisataa vähäisempää apua tarvitsevaa oppilasta.

Jos jo lievistä oppimis- tai motivaatiovaikeuksista kärsivät opiskelijat, joita on paljon ja jotka eivät pääse projektien piiriin, saavat riittävää tukea ja huomiota, ennaltaehkäistään samalla suurempia ongelmia. Käytännössä pienet ja arkiset kysymykset kuitenkin usein ratkaisevat esimerkiksi sen, valmistuuko opiskelija määräajassa vai jäävätkö opinnot kesken: oppilaanohjaus, opinto- ja asumistuki, tukiopetus, onnistuneet harjoittelujaksot, opiskelija-asunnon löytyminen jne. Hyvin harvoin opinnot keskeytyvät vain siksi, että luvut eivät maistu. Esimerkiksi toimeentuloon liittyvä ahdistus voi nakertaa nuoren motivaatiota.

Kun puhutaan opintojen keskeyttämisestä, on syytä muistaa, että keskeyttämiselle on monissa tapauksissa myös omat syynsä. Jos nuori vaihtaa koulutusalaa opintojensa alkuvaiheessa huomattuaan olevansa väärällä alalla, on se ehdottomasti parempi ratkaisu kuin umpikujaan valmistuminen. On muistettava myös, että nykyisin nuoret velvoitetaan työmarkkinatuen ehtojen kautta hakeutumaan mihin tahansa koulutukseen, jos he eivät pääse ensisijaisesti haluamaansa oppilaitokseen.

Koulutamme ihmisiä, emme koneita. Sellaiset arvot kuin tehokkuus, nopeus ja puhtaat suoritukset tuntuvat kuitenkin hallitsevan koulutuspoliittista keskustelua. Silloin kun osoitetaan ymmärrystä, suunnataan se korkeintaan kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin syrjäyty­misuhan alaisiin nuoriin. Entä yritteliäät nuoret aikuiset, jotka kokevat avioeroja, synnyttävät lapsia, tekevät opintojensa ohessa töitä tai valmistuvat muista, esimerkiksi sosiaalisista syistä, hitaammin? Valmistumisajoista puhuttaessa liekaa ei saisi kiristää lisää. Erityisesti nuoret aikuiset naiset ovat puun ja kuoren välissä. Lasten synnyttäminen opintojen aikana ei saisi aiheuttaa sanktioita.

Edellä sanomallani en tarkoita, ettei opintojen pitkittyminen tai keskeyttäminen olisi minkäänlainen ongelma. Ongelma se on silloin, jos oppilas putoaa opinnot keskeytettyään tyhjän päälle, eli kun keskeyttämiselle tai pitkittymiselle ei ole rakentavaa syytä. Oppimisvaikeudet, ongelmat kotona, päihteiden käyttö, epäonnistumisen kokemukset ja kouluväsymys ovat syitä, joihin tulee puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Oppilaat, joilta puuttuvat pitkän tähtäimen tavoitteet siinä määrin, että koulun alkaessa joulukin on liian kaukana, tarvitsevat tukea. Syrjäytymisuhan alaisten opiskelijoiden auttamisesta on saatu myönteisiä kokemuksia muun muassa alueellisissa, osittain Esr-rahoitteisissa projekteissa. Porissa esimerkiksi on meneillään yhteinen opiskelujen keskeyttämisen vähentämisprojekti, jossa pienryhmäopetuksella  keskeisissä­­  aineissa sekä elämänhallinnan tukemisella yhteistyössä sosiaalitoimen ja työvoimatoimiston kanssa haetaan motivaatiota opiskeluun ja pyritään ehkäisemään syrjäytymistä.

Arvoisa puhemies! Uudessa koulutusta koskevassa lainsäädännössä korostetaan työelämän yhteyksiä. Näitä yhteyksiä on lisännyt ammatillisten perustutkintojen uudistaminen siten, että kaikkiin kolmivuotisiin tutkintoihin sisältyy työssäoppimisen jakso. Tämä lisää olennaisesti ammatillisten perustutkintojen tuottamaa käytännön ammattitaitoa ja toimii monelle opiskelijalle myös tärkeänä motivoijana. Koulutuksen järjestäjät pitävät selonteon mukaan työssäoppimisen säännöksiä toimivina. Olisi kuitenkin huolehdittava opettajien riittävistä ohjausresursseista työssäoppimisjaksojen aikana. Työssäoppiminen ei saisi merkitä oppilaan heittämistä harjoitteluun ilman riittävää tukea ja ohjausta. Siinä, missä onnistunut työssäoppimisjakso motivoi opiskelijaa ja saattaa olla jopa alku pysyvän työsuhteen syntymiselle, epäonnistunut harjoittelu rapauttaa innon alalle.

Kiusaamisesta kouluissa on viime aikoina puhuttu paljon, ja siihen on välillisesti puututtu myös valtioneuvoston selonteossa turvallisen opiskeluympäristön yhteydessä. Henkiseen ilmapiiriin ja ihmisten välisiin suhteisiin on vaikeampi puuttua lainsäädännön keinoin kuin esimerkiksi ryhmäkoon sääntelyyn tai fyysisen ympäristön kehittämiseen. Oppilaiden välinen kiusaaminen tapahtuu usein opettajien selän takana siten, että se havaitaan vasta, kun kiusattu alkaa oirehtia ja kiusaamista on kestänyt jo pitkään. Koulun avoin ilmapiiri, oppilaiden ja opettajien hyvät suhteet sekä riittävät resurssit oppilaiden yksilölliseen kohtaamiseen ovat kuitenkin avaimia myös kiusaamisen ehkäisemiseen. Lainsäädäntöön kirjattu oikeus turvallisesta opiskeluympäristöstä on vaikuttanut myönteisesti fyysisen ja myös psyykkisen ympäristön kehittämiseen.

Peruskoulutasolla ajankohtaista olisi keskustella myös opettajien työympäristön turvallisuudesta. Tällä hetkellä opettajan mahdollisuudet rankasti rajojaan koettelevan oppilaan kuriin saattamiseksi ovat erittäin rajalliset. Käytännössä opettajat painivat lähes yksin uhkailevien ja häiriköivien oppilaiden aiheuttamien ongelmien, jopa pelkojen kanssa. Nuoret tuntevat oikeutensa siinä määrin, että vanhemmat oppilaat osaavat käyttää kanteluteitä jopa kostoksi huonoista koenumeroista. Kun harjoitustehtävät ovat jääneet tekemättä, syy on epäpätevän opettajan, joka on rikkonut virkasääntöä siinä, tässä ja tuossa. Kun kyse on lapsista ja nuorista, myös rajoja pitäisi löytyä silloin, kun niitä tarvitaan. Opettajille pitäisi antaa riittävät keinot puuttua välittömästi röyhkeään käytökseen ja häiriköintiin.

Puhemies! Lainsäädännöllä ja koulutuspoliittisilla päätöksillä voidaan lasten ja nuorten kehitystä ohjata vain tiettyyn rajaan asti. Se, että nuorten käytöksessä on tapahtunut monella tavalla selkeä muutos menneeseen, jopa vain vuosikymmenen takaiseen verrattuna, on osa laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Viime vuosikymmenen lama, kouluun kohdistuneet (Puhemies koputtaa) leikkaukset ja ympäristön, esimerkiksi tv-ohjelmien ja pelien, raaistuminen sekä monet muut muutoksentekijät näyttäytyvät meille lapsissa ja nuorissa itsekkyytenä, röyhkeytenä, masentuneisuutena ja aggressiivisuutena. (Puhemies koputtaa)

Puhemies! Lopuksi: Koululla on kuitenkin yhä keinoja lujittaa nuorten elämänhallintaa. Se edellyttää, ettei opetus- ja kasvatuspalveluihin tarkoitettu raha (Puhemies koputtaa) valu muihin kohteisiin. Vaikka kehittäminen ja uudistaminen ovat myönteisiä ilmiöitä, rahoitusta jaettaessa perusopetuksen on oltava etusijalla.


Jukka Gustafsson (sd):

Arvoisa puhemies! Käyty keskustelu on kiistatta osoittanut, että suomalainen peruskoulu, koulutusjärjestelmä, on se ydin, sydän. Tässä yhteydessä on syytä eduskunnan pöytäkirjoihin todeta, että kouluhallituksen entinen pääjohtaja, ministeri R. H. Oittinen, jota voidaan pitää peruskoulun isänä, varmaan aika tyytyväisenä kuuntelisi ja seuraisi tätä keskustelua. Suomalainen peruskoulujärjestelmä on mielestäni nimittäin luonut pohjan myös suomalaiselle menestystarinalle nimeltä Nokia. Haukiputaalla ja Salossa ei olisi tuhansia työntekijöitä yritysten palveluksissa ilman hyvää yleissivistävää ja ammatillista peruskoulutusta.

Samalla kun me nyt täällä olemme verrattain tyytyväisinä todenneet näitä peruskoulun saavutuksia, kyllä minäkin olisin myöskin karvan verran kallistumassa sillekin puolelle, että ehkä vähän liian vähälle ovat kuitenkin jääneet myöskin ne aika vaikeat ongelmat, joitten parissa peruskoulussa tällä hetkellä toimitaan ja työskennellään. Itse ajattelen niin, että sivistysvaliokunnassa on syytä perusteellisesti käydä ainakin seuraaviin asioihin kiinni:

Opinto-ohjauksen asema on jo tullut esille, myöskin tukiopetuksen tilanne. Pidän kohtuuttomana sitä, että kun sitä asiaa perään kuntatasolla, kouluista ilmoitetaan, että heille on annettu tiukat raamit, paljonko tukiopetusta annetaan. Se on semmoinen sisäänrakennettu raja, kun laki lähtee siitä, että tukiopetusta on annettava aina, kun lapsi sitä tarvitsee.

Pedagoginen johtajuus: Sivistysvaliokunta kiinnitti siihen ansaitusti huomiota, kun käsittelimme opettajankoulutuksen kehittämistä. Silloisen selvityksen mukaan rehtori käyttää 6 prosenttia työajastaan pedagogiseen johtamiseen. Tämä on jotain, johon pitää pysähtyä.

Opettajien lisä- ja täydennyskoulutus on tärkeää.

Arvioinnin tila ja tavallaan vähän toimimattomuus.

Lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö ei ole edennyt sillä tavalla kuin koululainsäädännön henki ja tahto oli.

Mielestäni kasvatusvastuu ikää kuin koulun työyhteisössä vaatii syvällisemmän tarkastelun, myöskin syrjäytyminen ja opintojen keskeyttäminen erityisesti ammatillisen koulutuksen kohdalta.

Myöskin rahoitusjärjestelmä ja siihen liittyvät läpinäkyvyys ja muut kohtaantumisongelmat pitää käydä lävitse.

Arvoisa puhemies! Turussa on tehty merkittävä tutkimus "Miten menee peruskoulussa? Kasvatuksen ja oppimisen edellytysten tarkastelua Turun kouluissa", tekijöinä Erkki Olkinuora ja Risto Rinne. Jossain määrin mielivaltaisesti ja vähän epätieteellisestikin poimin sieltä esille kolme asiakohtaa, jotka minusta kuitenkin ikään kuin lähetekeskustelussa kannattaa todeta.

Pääjohtaja Sarjala on esittänyt valtakunnallisten matematiikan ja äidinkielten saavutusten arviointien pohjalta omana käsityksenään, että jopa 15—20 prosenttia lähtee peruskoulusta, tässä todetaan, olemattomin eväin jatkokoulutusmahdollisuuksia ajatellen. Pääjohtaja Sarjalakin katsoi, niin kuin jo aiemmin puheenvuoroissa on todettu, että osa näistä lapsista on selvästi alisuoriutujia. Myöskin turkulaisten koulutustutkijoitten johtopäätökset antavat tukea pääjohtaja Sarjalan ajatuksille.

Toinen näkökulma: "Kun vertaamme perheissä kasautuneen huono-osaisuuden tai kasautuneen hyväosaisuuden yhteyttä koulumenestykseen, ovat erot suorastaan häkellyttävän vahvat. Hyväosaisesta perheestä askeltava lapsi ja nuori pärjää kouluarvostuksen mittapuulla lähes puolitoista numeroa paremmin kuin huono-osaisesta perhetaustasta ponnistava toverinsa."

Perhetaustojen vaikutus on tavattoman iso, ja viittaan kolmanteen kohtaan, jonka haluan lainata tästä kirjasta. Siinä viitataan siihen, miten lasten psyykkinen hyvinvointi on 90-luvulla vahvasti heikentynyt. Tästä lisätodisteena seuraavaa: Omilta vanhemmilta saadun tuen suhteen oli tapahtunut selvää tilanteen huononemista, nimenomaan 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun aikaisemmissa tutkimuksissa vain 1 prosentti oppilaista sanoi, etteivät he saisi vanhemmiltaan apua kouluongelmiinsa missään tilanteessa, siis 1 prosentti, niin vuonna 1998 vastaava luku oli noussut jo 7 prosenttiin. Lisäksi yli puolet oppilaista keskusteli asioistaan vanhempiensa kanssa silloin tällöin tai ei juuri ollenkaan.

Arvoisa puhemies! En tee, kun ei ole aikaakaan, johtopäätöksiä näistä lainauksista, mutta ne kertovat niistä haasteista, joita tämä yhteiskunnan murros tuo koulun sisälle ja jotka vaativat voimavarojen kohdentamista ja vakavaa koulutyön arviointia.


Rauha-Maria Mertjärvi (vihr):

Arvoisa puhemies! Tässä on helppo yhtyä kaikkiin niihin puheisiin, joissa meidän hyvä, tasa-arvoinen, ilmainen peruskoulumme on todettu sekä nykyisten menestystekijöitten että tulevienkin menestystekijöitten takaajaksi. Joitakin ajatuksia ja terveisiä valiokunnalle, joka joutuu selonteosta tekemään mietinnön. Niin kuin moneen kertaan on sanottukin, tästä ei paljon konkreettista jää käteen, koska kolme vuotta on varsin lyhyt aika vaikutusten mittaamiseen, mutta hyvä, että niitä mitataan, ja hyvä, että saamme väliaikatiedotteita.

Koulumaailma ja koulun arki ovat olleet erittäin voimakkaassa muutoksessa ja muutostilassa. Tämä muutos on näkynyt lapsissa erittäin selvästi. Oppilasaines on muuttunut, ja on vain ajateltava, että kun oppilaat ovat levottomampia ja keskittymiskyvyttömämpiä, he ovat tämän ajan lapsia ja meidän on sopeuduttava siihen ajatukseen, että lapsetkin muuttuvat. Koulun arki on aivan toinen kuin kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Olen tavannut opettajia, jotka sanovat, että se työ, johon he aikanaan kouluttautuivat ja jota tehden he työuransa aloittivat, oli jotain aivan muuta kuin se, mitä he tänä päivänä opettajina tekevät. Lukiessani selontekoa olen kiinnittänyt huomiota kohtiin, joissa on peilattu uuden koululain kykyä vastata juuri näihin haasteisiin.

Uudella lainsäädännöllä luovuttiin peruskoulun hallinnollisesta jakamisesta ala- ja yläasteeseen ja tämän muutoksen toivottiin madaltavan sitä hyppyä, jonka alkavassa murrosiässä olevat oppilaat joutuvat tekemään siirtyessään ala-asteelta yläasteelle. Niin kuin on tullut esillekin, selonteon mukaan tämä hallinnollinen muutos ei ole toivotussa määrin lisännyt koulujen välistä yhteistyötä. Tähän ovat varmasti osasyynä koulujen fyysiset puitteet, on rakennettu ylä- ja ala-asteet ja myös työyhteisöjen rajat, joista opettajatkin tuntuvat aika lailla kiinni pitävän.

Monessa kunnassa on kuitenkin lähdetty tekemään yhteistä opetussuunnitelmayhteistyötä, ja se vaikuttaisi olevan luonteva tapa rakentavan yhteistyön kehittämiseen ja jatkamiseen.

Siirtymävaihe ala-asteelta yläasteelle on sosiaalisesti hajoittava vaihe myös siksi, että oma tuttu luokka häviää oppilaan ympäriltä ja samoin katoaa turvallinen suhde omaan luokanopettajaan ja tilalle tulevat tunti tunnilta vaihtuvat aineenopettajat. Kuitenkin oppilaat juuri tuossa iässä tarvitsisivat selkeää, turvallista viitekehystä. Mielestäni tässä vaiheessa oppilaan ympärillä juuri tällöin pitäisi olla oma luokka, luokanvalvoja tai luokanvalvojatiimi, jota oppilas voi tavata aina tarvittaessa eikä vain silloin tällöin, niin kuin nykyään ikävä kyllä tapahtuu.

Toinen vaihe, jossa syrjäytymisriskit ovat läsnä, on siirtyminen peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin tai työelämään. Tässä vaiheessa ei enää riitä oppilaitosten välinen yhteistyö vaan tarvitaan moniammatillista tiimityötä, johon tarvitaan varsinaisen opetushenkilöstön lisäksi riittävää panostusta opinto-ohjaukseen — tämä on tullut täällä monta kertaa esille — ja oppilashuoltoon sekä myös nuorisotyön ja sosiaalityön osaamiseen. Verkostoitumalla ja yhteistyötä tekemällä on mahdollista tunnistaa ja tukea nuoria, jotka ovat jäämässä peruskoulun jälkeen ehkä kokonaan koulutusjärjestelmän ulkopuolelle, mikä tänä päivänä merkitsee kasautuvaa syrjäytymisriskiä ja usein on jopa oireena siitä.

Selonteossa todetaankin, että opettajilta saadun palautteen mukaan oppilaiden käyttäytymishäiriöt ovat lisääntyneet, ja julkisuudessa on ollut pelottavia esimerkkejä siitä, mitä tämä voi käytännössä tarkoittaa. Käyttäytymishäiriöihin puuttuminen on juuri tällaisen laajentuneen oppilashuollon haaste. Näiden kysymysten äärellä on hyvä muistaa myös, että sosiaalisia taitoja voidaan myös oppia. Mielestäni esitys psykologian pakollisesta kurssista lukiossa, mikä on vireillä, on oikein hyvä. Tarvittaisiin kyllä vielä toinenkin kurssi sosiaalipsykologiasta ja vuorovaikutustaitojen oppimisesta. Näitähän toki on sisällytetty uuteen terveystietoon osin, ja hyvä, että vuorovaikutustaitoja aletaan arvioida.

Selonteon mukaan koulutuksen järjestäjiltä vaaditaan entistä enemmän resursseja erityisopetukseen ja opetuksen erityisjärjestelyjen ja tukitoimintojen toteuttamiseen, ja tässä olevat ongelmat ovat myös täällä tulleet moneen kertaan esille. Koska erityisopetuksen resurssit ovat todella rajalliset ja niiden tarve nykykriteerien mukaan kasvussa, on erityisopetuksen kohdentamista harkittava uudelleen. Mielestäni erityisopetuksen olisi painotuttava koulun ensimmäisiin luokkiin, eka- ja tokaluokkalaisiin, ja siinä vaiheessa niin suurella resurssimäärällä, että yksilötasoista kuntoutumista todella tapahtuisi. Jos oppimisvaikeudet saadaan tuossa vaiheessa ihan oikeasti kartoitettua ja lapsi saa niihin todellisen avun, saattaa olla ja on todennäköistäkin, että hän ei enää tuon jälkeen tarvitsisi erityisopetusta. Tästä syntyisi säästöä pidemmällä tähtäimellä puhumattakaan inhimillisten kärsimysten vähentämisestä.

Lopuksi vielä opettajien täydennyskoulutuksesta. Siitäkin on täällä puhuttu, se on ollut hyvin huonossa jamassa. Luin juuri tutkimuksen, jossa selvitettiin, mitkä tekijät korreloivat oppilaiden menestymiseen, ja olin yllättynyt, että siellä toisena tekijänä ryhmäkokojen ja sosiaalisten taustojen jälkeen oli mainittu juuri opettajien täydennyskoulutus, joka korreloi hyvin selvästi ja voimakkaasti oppilaitten menestymiseen koulussa. Opettajien täydennyskoulutus olisi sellainen, johon jatkossa olisi selkeästi satsattava oppilashuollon ja erityisopetuksen lisäksi.


Annika Lapintie (vas):

Herra puhemies! Hallituksen koulutusselonteon yhteenvedossa todetaan, että merkittävää lainsäädännön muutostarvetta ei ole. Tässä keskustelussa ministeri Rask on myös todennut, että aikomuksena ei ole esittää, että säädettäisiin lailla koulujen oppilasryhmien enimmäiskokoja niin, että kunnat eivät voisi siitä poiketa. Minusta tämä on huono asia, ja toivon, että valiokunnan käsittelyssä ja ehkä vielä ministeriönkin käsittelyssä tähän asiaan voitaisiin puuttua, koska liian suuret ryhmäkoot ovat todellinen ongelma ja itse asiassa ongelma, johon puuttumalla moni muukin asia voisi ratketa.

Lama-ajan säästöjen myötä ryhmäkoot kasvoivat, ja suurimmissa luokissa yksi opettaja paimentaa, kuten hyvin tiedämme, jopa 36:ta oppilasta, kun sopiva määrä nykyään yhden opettajan opetettavaksi mielestäni olisi vaikkapa 20 oppilasta.

Lasten pahoinvointi näkyy monissa tilastoissa ja iltapäivälehtien otsikoissa, siinä todellisuudessa, mikä ympärillämme on. Aika paljon on syytä jopa kysyä, onko lasten kokema todellisuus paljon karumpi ja kovempi kuin me aikuiset osaamme edes nähdä. Kun katsellaan kouluympäristöä, jossa lapset tekevät työtä, niin kyllä se aika ikävältä työyhteisöltä vaikuttaa. Koulukiusaaminen on ilmiö, jota on esiintynyt aikaisemmin ja esiintyy edelleen ja joka tuntuu jopa jossain määrin raaistuneen.

Koulurakennusten ongelmat, esimerkiksi homeongelmat, ovat tulleet esille, mutta myös esimerkiksi puutteellinen ilmanvaihto, niin että väsymättä ei tuntia pysty isossa ryhmässä olemaan. Nämä ovat monissa kunnissa tosiasiaa, joka on tullut tutkimuksissa ilmi ja josta vain todetaan, että ei voi mitään, kun ei ole rahaa.

Sen lisäksi opettajien lomauttamisasia, joka myös on tullut esille, on suorastaan lasten väärin kohtelua, koska uusienkaan lakien myötä kunnissa ei tunnu tajuttavan sitä, että kyllä luokassa pitää olla aikuinen, joka vastaa opetuksesta. Tuntuu hyvin kummalliselta, minkä takia lapsia kohdellaan kouluissa näin huonosti. Useimmat päättäjät kunnanvaltuustoissa ja useimmat päättäjät täällä eduskunnassa ovat itse vanhempia, jos eivät nyt juuri kouluikäisten lasten vanhempia, niin varmasti nekin, joilla on jo isompia lapsia, muistavat sitä kouluaikaa. Tämä vain ei jostain syystä tunnu riittävän.

Olisiko oikea keino sitten lähteä esittämään äänioikeusiän laskemista, niin että myös koululaiset ja nuoret tulisivat vakavasti otettavina yhteiskunnan jäseninä huomioon otetuiksi, kun tehdään päätöksiä? Mehän tunnemme hyvin eläkeläisten tehokkaan painostuksen, kun he ovat äänestäjiä ja uhkaavat, jos heidän etuaan ei oteta huomioon, aika tehokkailla sanktioilla. Näillä nuorilla ja lapsilla ei tätä keinoa ole, joten ehkäpä äänioikeusiän laskeminen vaikka peruskoulun jälkeiseen 16 vuoteen olisi oikea keino todella päästä puuttumaan koulun huonoihin olosuhteisiin.

Toinen asia, mikä luokkakokojen lisäksi on huolestuttava, on se, että luokattomuus ja kurssimainen opiskelu on yleistynyt ja tuntuu aika muoti-ilmiöltä. Ainakin suunnitelmissa on väläytetty ja joissakin paikoissa jopa toteutettukin se, että alle 15-vuotiaitakin opetetaan kurssimuotoisessa opetuksessa. Silloin todellakin puhutaan lapsista, jotka käyvät peruskoulun yläastetta tai jopa ala-astetta. Olisiko syytä myös luokan enimmäisoppilasmäärän lisäksi säätää laki siitä, että yläasteella ja ala-asteella on luokkapakko, jos koulun päättäjät eivät sitä muuten tajua?

Itse asiassa on aika kyseenalaista myös se, että lukioissa on siirrytty aika kritiikittä luokattomuuteen ja kurssimuotoisuuteen eikä ole tajuttu sitä yhteyttä, mikä liittyy jatkuvuuteen, turvallisuuteen ja ryhmään kuulumiseen. Kun muualla yhteiskunnassa usein nuori törmää juurettomuuteen ja ehkä perheidenkin hajoamiseen, meidän päättäjien vastaus on se, että me suosimme kurssimuotoista opiskelua ja luokattomuutta. Kyllä näiden asioiden yhteys pitäisi nähdä. Toivon, että valiokunta vakavissaan harkitsee sitä, että lakiin kirjoitetaan muutos, niin että kouluopetus tapahtuu riittävän pienissä ryhmissä, jotka ovat kiinteitä ja joissa on pätevä opettaja, joka myös siellä pysyy ja tuntee ja puuttuu asioihin.

Aikaisemmin esimerkiksi ed. Peltomon puheenvuorossa tuli esiin opettajien huoli siitä, että he eivät pysty puuttumaan häiriköintiin ja röyhkeään käytökseen. Niihin pitää heti puuttua. Olen aivan vakuuttunut siitä, että jos luokat toimivat riittävän kiinteinä saman opettajan alaisuudessa ja lisäksi luokan oppilasmäärä on tarpeeksi pieni, niin se on kaikkein tehokkain keino puuttua siihen, että luokassa ei esiinny häiriköintiä. Kun on tuttu ja turvallinen opettaja, hän tuntee oppilaiden tarpeet ja osaa puuttua ja tarvittaessa antaa suosituksia tukiopetuksesta ja lisäopetuksesta ja olla yhteydessä vanhempiin.

Toivon valiokunnalta esitystä siitä, että säädetään enimmäiskatto, kuinka monta lasta saa olla luokassa, ja vähän kritiikkiä myös kurssimaista opiskelua kohtaan.


Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk):

Puhemies! Koululakien kodifiointi oli äärettömän iso hanke. Nyt käsillä oleva hallituksen selonteko antaa ymmärtää, että uusi lainsäädäntö toimii pääpiirteittäin. Uskon tähän. Samalla kun lainsäädäntöä yksinkertaistettiin ja selkiytettiin, tehtiin myös monia merkittäviä koulutuspoliittisia uudistuksia. Useimmat esitetyt uhat ovat onneksi jääneet toteutumatta. Viittaan vain aiemmin käytyyn keskusteluun esimerkiksi yksityiskoulujen yleistymisestä Suomessa. Onneksi säädöstö on kyllin selkeä ja säädöstöstä on pidetty kiinni niin, että tästä ei ole tullut ongelmaa. Myöskin kouluhallinto toimii tänään kohtuullisen hyvin hajautettuna kunnissa ja kouluissa.

Kuntien valtionosuuksien rajut supistukset ovat vaikuttaneet merkittävästi koululakien käytännön toimivuuteen. Viime vuosikymmenen alussa alkaneet leikkaukset eivät päättyneet vielä silloinkaan, kun maan talous oli jo vahvasti kasvava. Niinpä selonteossa olisi tullut käsitellä myös rahoituksesta johtuvia koulupoliittisia ongelmia aivan toisenlaisella vakavuudella kuin nyt tehdään. Sama koskee rajun muuttoliikkeen aiheuttamia vaikeuksia muuttoliikkeen molemmissa päissä. Esimerkiksi kyläkouluja on lakkautettu turhan päiten eri puolilla maata. Näin koulutuksen saatavuus on selvästi joillakin alueilla heikentynyt. Tämä on tosiasia, joka kannattaa tunnustaa.

Nykyhallitusta voikin mielestäni moittia siitä, että se siirtää koulutuspoliittista vastuuta perusteettomasti kunnille. Monta kertaa selonteossakin on sanottu, että vastuu on kunnilla. Minusta näin ei ole. Koulutuspolitiikka on valtakunnallista, ja sitä pitäisi ohjata täältä käsin eikä näitä ongelmia siirtää todellakaan perustasolle. Mielestäni hallitus on tässä suhteessa ollut, samoin kuin keskusjohto, aivan liian laiska.

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ongelma on räjähtänyt käsiin. Se on tänäkin iltana ollut keskusteluissa useasti esillä. Varovaistenkin arvioiden mukaan joka viides oppilas tarvitsisi tavalla tai toisella erityiskasvatusta. Ihan äskettäin saimme Lastentarhanopettajien liitolta tilaston, jossa kerrotaan, että alle kouluikäisistä jopa lähes yksi kolmasosa olisi erityishuollon tarpeessa. Perustuslain edellyttämät sivistykselliset perusoikeudet ja koulutuksellinen tasa-arvoisuuden periaate eivät toteudu tänään hetikään jokaisen nuoren kohdalla.

Hallitus ei kuitenkaan ole vaivautunut esittelemään akuutteja lääkkeitä näihin vakaviin ongelmiin. Opettajien ja vanhempien avuksi on luotu lakisääteisesti monenlaisia tukiverkostoja, mutta siitä huolimatta ongelmat vain lisääntyvät. Siis nykyistäkään resurssia ei osata kohdentaa oikein.

Kaikille tarjottu laadukas perusopetus on asia, jota meidän tulee edelleen yhteisesti varjella ja josta Suomen jatkuva menestys on täysin riippuvainen myös tulevaisuudessa. Kuulun itsekin niihin, jotka uskaltavat väittää, että kaikille yhteisen peruskoulun aikaansaaminen aikoinaan on yksi keskeinen vaikutustekijä arvioitaessa Suomen tämänhetkistä menestystilaa. Paljon ei kuitenkaan tulevaisuudessa ole apua siitä, että osaamme laskea ja lukea parhaiten maailmassa, jos meillä on entistä enemmän henkistä pahoinvointia, väkivaltaa, koulukiusaamista, käyttäytymishäiriöitä sekä erilaisia arjen huolia ympärillä niin, että oppimisprosessi kärsii, eikä ole apua siitä, että olemme säätäneen peruskoulutukselle hienot tavoitteet, joita eivät sitten opettajat kykene kuitenkaan toteuttamaan.

Tuleekin mieleen, kannattaisiko nyt sittenkin ryhtyä panostamaan enemmän itse opettajaan; tunnustaa, että hän on kasvattaja koko peruskoulussa ja myös lukiossa muun ohella; antaa hänelle vihdoin työrauha, säännöllinen täydennyskoulutus, kohtuulliset opetusryhmät sekä opetusvälineet, puhumattakaan kohtuullisesta palkasta ja luottamuksesta; tunnustaa se, että opettajat todella tänä päivänä odottavat ennen kaikkea työrauhaa.

Olisiko mielekästä palauttaa kouluihin iltapäiväkerhot siten, että ne tehtäisiin mahdollisiksi yhdessä kansalaisjärjestöverkoston kanssa, joka on tähän valmis, ja sillä tavalla kartuttaa oppilaiden harrastustoimintaa? Voitaisiinko työnantajapuolella ryhtyä suunnittelemaan erilaisia työaikajärjestelyjä kouluikäisten lasten vanhemmille ja siten etsiä tasapainoa vanhemmuuden ja talouselämän välille mieluummin kuin ehkä nyt ryhtyä suunnittelemaan kaikille kokopäiväkoulua?

Lukio-opetuksestakin haluaisin sanoa jotakin, koska mielestäni se kaipaa pikaisesti selkiyttämistä. Ylioppilastutkinnon uudistaminen niin, että se mittaisi tosiasiallisesti yleissivistyneisyyttä ja että sillä olisi selkeä yhteys korkeakouluun pääsyyn, tulisi rohjeta toteuttaa. Rakennekokeiluja ei kannata enää jatkaa. Myös luokattoman lukion aiheuttamiin syrjäytymisongelmiin tulisi vihdoin rohjeta puuttua. En oikein ymmärrä sitä, että me käymme keskustelua ruotsin kielen asemasta, joka minusta ei ole kuitenkaan se oleellinen asia, ja hallinnonuudistuksissa ministerihän on puhunut viime aikoina mahdollisuudesta siirtää koko läänin tason hallinto lääneistä te-keskuksiin. Minusta tällaiset asiat eivät ole nyt akuutteja, vaan meillä on todellakin paljon isompia ongelmia edessä.

Lopuksi, puhemies: Niin kuin monet tietävät, tulen Haukiputaalta, jossa parhaillaan on 22 virkaa haettavana, ja juuri päättyneenä hakuaikana sinne tuli 841 hakemusta. Siitä huolimatta, että näin on, olen äärettömän iloinen siitä, että meillä on opettajankoulutusta laajennettu ja sitä ollaan valmiit edelleen laajentamaan ja vihdoin tunnustetaan se, että vuosikymmen sitten tehdyt supistukset olivat virhe samoin kuin lääkärinkoulutuksessa. Aikoinaan toista kantaa perustelleelle ei juuri arvoa annettu etenkään virkamiestasolla.


Pertti Hemmilä (kok):

Herra puhemies! Perusopetuslain 29 § takaa oppilaille oikeuden turvalliseen opiskeluympäristöön. Kaikkien opetukseen osallistuvien fyysinen ja psyykkinenkin turvallisuus on siis lailla suojattu. Opiskeluympäristöä koskevat säännökset asettavat koulutuksen järjestäjille velvoitteen ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin, kun tiedossa on ruumiillisen tai henkisen turvallisuuden vaarantuminen kouluympäristössä.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todetaan yksiselitteisesti, että turvallisuuteen panostaminen on yksi lähiajan tärkeimmistä painopisteistä. Meidän pitää siis olla valmiit myös uudistamaan lainsäädäntöä, jotta fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan kouluissa voitaisiin puuttua nykyistä tehokkaammin.

Opettaja, erityisesti luokanopettaja, on useimmiten vanhempien jälkeen lapsen toiseksi tärkein kasvattaja. Opettajan tehtävä on paljon muutakin kuin oppilaiden tiedollisten valmiuksien kehittäminen. Hän näyttää oppilaille omalla käytöksellään mallia siitä, miten ihmisten tulisi käyttäytyä toisiaan kohtaan.

Yhteiskunnan pelisääntöjen opettaminen on äärimmäisen vaativa tehtävä. Se on äärimmäisen vaativa juuri siksi, että lapset tulevat täysin erilaisista kodeista. Kodin ja koulun välinen yhteistyö onkin eräs koulujärjestelmämme tukipilareista. Koti ja koulu muodostavat yhdessä lapsen arkipäivän elinympäristön, ja niitä on tarkasteltava kokonaisuutena. Pelkät lukukausittain järjestettävät vanhempainillat tai yksittäiset keskustelutuokiot opettajan ja vanhempien välillä eivät aina anna vanhemmille riittävästi mahdollisuutta seurata lapsensa koulunkäyntiä. Tarvitaan tasa-arvoinen ja luottamuksellinen keskusteluyhteys kodin ja koulun välillä. On muistettava, että ensisijainen kasvatusvastuu on vanhemmilla. Näin ollen heillä on myös oikeus ja velvollisuuskin tietää, mitä koulussa tapahtuu. Esimerkiksi koulukiusaamistapauksissa opettajan ja vanhempien välinen keskusteluyhteys voisi monta kertaa ongelmien alkuvaiheessa ja varhaisessa vaiheessa esille tullessaan poistaa ongelman.

Arvoisa herra puhemies! Selonteossa tulee selkeästi esille, että koulutuksen arviointikulttuuri on meillä vasta muotoutumassa. Arvioinnissa on suuria alueellisia eroja, ja näitä eroja on siitä syystä, että paikallisten arviointien toteuttamisesta vastaavat koulutuksen järjestäjät itse. Kaikilla paikkakunnilla ei ole koulutoimenjohtajaa. Suurelta osalta koulutoimenjohtajia puuttuu kasvatustieteellinen koulutus ja myös opettajankoulutus. Ongelmia syntyy helposti, jos opetuksen laadun suhteen on huomautettavaa. Lainsäädäntö edellyttää oppilasarvioinnissa kodin ja koulun yhteistyötä, siis siinäkin. Mutta onko tämä vielä suomalaisessa koulukulttuurissa pelkkä toteutumaton unelma?

Haluankin tässä koulutuspoliittisen selonteon lähetekeskustelussa nostaa esille todellisen ongelman sellaisessa tapauksessa, kun opettaja ei ole henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan, esimerkiksi käytöstavoiltaan, soveltuva kasvatustehtävään. Myös opetuksen tiedollinen sisältö jää oppilailta saamatta, jos opettaja ei onnistu kasvatustehtävässä. Koulun rehtorilta vaaditaan äärimmäistä puolueettomuutta hänen joutuessaan arvioimaan kollegansa ammattitaitoa. Tästä syystä tarvitaankin ehdottomasti myös ulkopuolista puolueetonta tahoa arvioimaan opetuksen tasoa kyseisessä koulussa tai oppilaitoksessa ja oppilaiden oikeutta fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen kouluympäristössä.


Lauri Kähkönen (sd):

Arvoisa puhemies! Palaute, jota käytännön työn tekijöiltä olen myös henkilökohtaisesti saanut uusista koululaeista, on ollut pääosin positiivista. Myöskään hallintohenkilöstö ei ole kokenut nykyistä koululainsäädäntöä paikallista päätösvaltaa rajoittavaksi. Se on ollut ja on varsin joustava. Korkeatasoinen koulutus on kiistämättä yksi maamme menestystekijä. Yksi ongelmista tulevaisuudessakin on koulutustarpeen ennakoiminen, koulutuksen kohdentaminen mahdollisimman oikein. Koulutus ja vapaat työpaikat eivät välttämättä kohtaa. Yrityksillä on vaikeuksia saada pätevää ja osaavaa työvoimaa jo tällä hetkellä joillekin aloille niissäkin kunnissa, joita vaikea työttömyys rasittaa. Ennakoimalla, kartoittamalla ja koulutusta kohdentamalla pyritään siihen, että osaava ammattihenkilö ja työpaikka löytävät toisensa.

Oppilaanohjauksen tarve on kaikissa oppilaitoksissa lisääntynyt, mutta se ei niinkään ole johtunut koululakiuudistuksesta vaan yleisestä yhteiskunnallisesta ja koulutusmahdollisuuksien kehityksestä. Työelämään tutustumisen tarpeellisuus on entistäkin suurempi. Tässä oppilaitosten yhteistyö paikallisten yritysten kanssa on keskeisessä asemassa.

Koulutuksen järjestäjien välisen yhteistyön ed. Valpas näki varsin pessimistisesti. Lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaan koulutuksen järjestäjän tulee olla yhteistyössä alueella toimivien ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja muun koulutuksen järjestäjien kanssa. Omassa kotikunnassani kokemukset ovat tältä alalta varsin myönteisiä. Tietysti jokaisella paikkakunnalla on omat reseptinsä. Muun muassa meillä käytössä on niin sanottu soveltavien kurssien viikko yhtenä tapana eli näissä ryhmissä on eri oppilaitosten opiskelijoita ja viikko toimitaan yhdessä pisteessä pääsääntöisesti. Tämä monipuolistaa kurssitarjontaa edelleen. Rahaa näissä ei vaihdeta eri toimijoitten kesken useinkaan. Toimijoina ja yhteistyökumppaneina lukion kanssa ovat muun muassa oppimiskeskus, kansalaisopisto, musiikkiopisto, hiihtoseurat, autokoulut jne. ja Joensuun yliopisto, jossa sitten virtuaaliapproa esimerkiksi tietojenkäsittelyssä on suoritettu. Myös harvinaisten kielten opiskelumahdollisuus on tätä kautta laajentunut.

Varsinaisia opiskelupolkuja on vaikea rakentaa ainakin pienemmillä paikkakunnilla opiskelijoille, mutta sama jaksojärjestys antaa kohtuulliset mahdollisuudet eri oppilaitoksissa yhtäaikaiseen opiskeluun. Ongelmia toki on, mutta näitä kahden tutkinnon suorittajiakin löytyy.

Koulutuksen arviointijärjestelmällä on uudessa lainsäädännössä keskeinen merkitys. Arvioinnin tulee olla keskeinen koulutuksen ja opetuksen kehittämisen väline. Uusi lainsäädäntö velvoittaa, että arvioinnin on oltava säännöllistä, monipuolista ja kattavaa. Arviointijärjestelmä on katsottu tarpeelliseksi, koska 1990-luvulla on olennaisesti kevennetty koulutuksen järjestämistä koskevaa valtakunnallista ohjausta ja lisätty paikallista päätösvaltaa. Valitettavasti, niin kuin selonteon johtopäätöksessä todetaan, kunnat eivät ole vielä kyenneet toteuttamaan arviointia lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Koulutuksen arviointi ei ole vielä kovin systemaattista, ja paikallisen tason arviointikulttuuri on vasta muotoutumassa. Arvioinnissa tarvitaan lisää suunnitelmallisuutta, rohkeampaa ulkoisten arviointien hyödyntämistä ja arvioinnin avoimuutta. Asianomaista lainsäädäntöä tulee vielä kehittää niin, että koulutuksen arviointi edistää entistä paremmin koulutuspoliittisessa päätöksenteossa asetettujen tavoitteitten toteuttamista.

Uskon, että tätä valtakunnallista koulutusta on järjestettykin, selonteko kertoo niin, mutta tarvetta on vielä tähän. Selonteossahan todetaan, että tavoitteena on, että ensi vuoden alkuun mennessä kaikilla koulutuksen järjestäjillä on arviointijärjestelmä, ja hyvä näin. Todettakoon, että yksi ulkoisen arvioinnin väline lukioissa ovat ylioppilaskirjoitukset. Mielestäni kuitenkin liian yksipuolisten johtopäätösten tekemistä niidenkin perusteella on varottava.

Arvoisa puhemies! Koulutuksen rahoitusjärjestelmään liittyvistä ja joistakin muista huolenaiheista tähän ihan lopuksi muutama sana.

Rakennushankkeiden rahoittaminen on mennyt käytännössä hyvin hankalaksi, niin kuin tiedämme. Syyt tähän tiedämme myös.

Esiopetuksen oppilaiden koulukuljetuksista on myös täällä paljon puhuttu. Niillä paikkakunnilla, joilla etäisyydet ovat pitkät, todella joissakin tapauksissa vaikeuksia varmasti tämän järjestämisen kanssa on, ja tässä oppilaiden tasapuolinen, tasavertainen esiopetuksen saatavuus voi vaarantua.

Edelleen koulutuksen alueellinen saatavuus, sen tarjonnan monipuolisuus ja myös pienten ryhmien koulutuksen mahdollistaminen on välttämätöntä. Niin sanotun täsmäkoulutuksen turvaaminen erityisesti ammatillisessa aikuiskoulutuksessa on erittäin keskeistä myös tulevaisuudessa.

Myös opintososiaalisiin etuisuuksiin liittyy joitakin epäkohtia. Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja lisäkoulutuksen riittävän rahoituksen turvaaminen on myös maakuntakeskusten ulkopuolella sijaitsevien paikkakuntien elinkelpoisuuden edellytys.

Ihan lopuksi totean, että totta kai osaamisen kautta myös työllistyminen helpottuu.

Tämä oli niin sanotun nopeatahtisen keskustelun viimeinen puheenvuoro.


Leea Hiltunen (kd):

Arvoisa puhemies! Edellisestä eduskunnalle annetusta koulutuspoliittisesta selonteosta on vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta. Tätä selontekoa on odotettu. Mielestäni on tarpeen käsitellä selonteossa esille nostettuja asioita. Vaikka ministeri onkin lehdistössä jossain vaiheessa todennut, että selonteko ei ole mikään uusi koulutuspolitiikan linjaus, mielestäni sen pohjalta käytävällä keskustelulla on kuitenkin merkitystä.

Ajattelen näin nimittäin, että meillä kuitenkin eletään sitä vaihetta, että valmistaudutaan jo seuraavan hallitusohjelman laadintaan. Eduskuntavaalit ovat edessä. Kun näin on, mielestäni, jos ei kipukohtia, joita täälläkin on puheenvuoroissa nostettu esille, voida välttämättä lyhyellä aikavälillä korjata, seuraavaan hallitusohjelmaan tulee kirjata näitä asioita, joita esimerkiksi koulutusjärjestelmässä sen kaikesta erinomaisuudesta huolimatta edelleen on ja joita on joissakin aikaisemmissa puheenvuoroissa myöskin tarkasteltu.

Koulutuspoliittisen selonteon tuloksia tarkasteltaessa on hyvä pysähtyä katsomaan, missä koulutuspolitiikassamme oikein tänään mennään, ei pelkästään koulutuslakiuudistuksen vaikutuksen osalta, vaan on syytä tarkastella myös laajemmin koulutuspolitiikan kokonaisuutta. Onko meillä koulutuslainsäädännössä käytössä välineitä, joilla koulutusta kyetään riittävästi ohjaamaan, ja välineitä, jotka takaavat laadukkaan koulutuksen koko maassa erilaisista taustoista oleville lapsille ja nuorille kansalaisillemme? Ovatko koulutuksen rahoitusjärjestelmä, opettajien koulutus ja määrä sekä koulutuksen sisältöalueet sellaisia, että ne varmistavat perustuslain 16 §:n 2 momentin takaamat oikeudet?

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Yksilön kannalta perustuslain 16 §:n 2 momentin säännös merkitsee oikeutta elinikäiseen koulutukseen. Vaikka oikeutta ei turvata perusopetuksen tapaan subjektiivisena oikeutena, säännös edellyttää kuitenkin, että julkinen valta huolehtii siitä, että monipuolisia koulutuspalveluja on riittävästi maassamme saatavilla. Väestön koulutustilannetta tarkasteltaessa on helppo huomata, että tämä ei välttämättä nykyisellään kaikilta osin toteudu.

Yksi suurimmista koulutuspoliittisista ongelmista on koulutuksen epätasa-arvoistuminen. Koulutuspoliittinen selonteko toteaa, että koulujen väliset erot oppilaiden osaamisessa ovat meillä Oecd:n maakohtaisten tutkimusten mukaan vielä kohtuullisen pieniä, mutta kuitenkin erot ovat selkeitä. Oppimistulosten eroja on sekä alueellisesti että eri ryhmittäin sosioekonomisen taustan mukaan.

Kaikkien osaamista tarvitaan tänä päivänä yhteiskunnassamme, ja tähän tähtäävät parlamentaarisen työryhmän mietinnön esityksetkin. Mietinnössä esitetään 250 miljoonan euron vuosittaista lisäpanostusta muun muassa aikuiskoulutukseen. Kansallisen osaamistasomme ylläpitämiseksi ja kohottamiseksi ehdotetaan jokaiselle työikäiselle mahdollisuutta 10—15 vuoden välein päästä kehittämään ammattitaitoaan perusteellisemmin ja myös mahdollisuutta joka vuosi päästä osallistumaan 1—2 viikon taitoja päivittävään koulutukseen. Nämä ovat merkittäviä tavoitteita, joihin on pyrittävä. Tämä on tullut myös tarpeelliseksi tulevan työvoimapulan ja nykyisen työttömyyden vähenemisen pysähtymisen vuoksi.

Työvoimasta noin 400 000 on nykyisin vailla toisen asteen ammatillista koulutusta. Heidän kouluttamisensa on edellytys tehokkaalle työllistämiselle ja sille, että ylipäätään selviämme suurten ikäluokkien siirtymisestä eläkkeelle. On erittäin tärkeää, että valmiuksia luodaan, ja niitä voidaan tehdä monipuolisen ja monitahoisen koulutuksen avulla. Pitää puhua myöskin jopa räätälöidystä koulutuksesta ja yksilöllisestä koulutuksesta silloin, kun me valmistamme työelämään osaajia tänä päivänä, työelämään, joka on kovasti muuttuvaista.

On tärkeää, että osaaminen kasvaisi koko työvoiman osalta eikä vain harvojen osalta. Laaja-alainen kouluttaminen helpottaa myös työntekijän työllistymistä erityisesti tilanteessa, jossa jäädään työttömäksi. Nykyisin varsinkin ikääntyneiden ja ammattikouluttamattomien työttömien tilanne on vaikea. Edellä mainituilla välineillä voidaan tätä kuitenkin ennalta ehkäistä ja varmistaa riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa tulevan työvoimapulan vuosiin. Edellä mainittua tukee myös se, että parlamentaarisen työryhmän mietinnössä on painotettu perusopetuksen merkitystä ja nykyisen kansalaisyhteiskunnan perustaitojen opettamista kaikille kansalaisille. Varmasti on erittäin suuri merkitys nimenomaan perusopetuksen sisällöllä, miten perusopetus saadaan sisällöltään vaikuttavaksi ja ennen kaikkea motivoivaksi kokonaisuudessaan.

Tietoteknisiä viestintätaitoja, kansalaisaktiivisuutta vahvistavia taitoja tarvitaan, ja jotta tämä toteutuisi, opetuksemme lähestymistapaa mielestäni on muutettava oppijalähtöisemmäksi entisestään ja myöskin tasa-arvoisuutta korostavammaksi. Uskon, että se toisi mukanaan paljon konkreettisia etuja. Lasten ja nuorten erilaisuuden muun muassa oppimistyyleissä ja omaksumistavoissa huomioon ottava opetus näkyisi pidemmässä juoksussa sekä parempina oppimistuloksina että säästyneinä opetuksen kustannuksina. Tämän vaatimat lisääntyneet kustannukset opetuksen resursseihin saataisiin takaisin erityisopetuksen ja oppimisvaikeuksista aiheutuneiden ongelmien korjaamisen ja jälkihoidon tarpeen vähentyessä.

Arvoisa puhemies! Ammattitaitoisia opettajia on oltava riittävästi myös tulevaisuudessa, jotta korkeat oppimistulokset voidaan ylläpitää. Huolestuttavia merkkejä opettajapulan syvenemisestä tulevaisuudessa on nähtävissä. Opettajapula on jo nyt todellisuutta erityisesti erityisopettajien ja tiettyjen aineenopettajien kohdalla. Tulevien vuosien aikana tilanne laajenee kaikkia opetusaloja koskevaksi. On arvioitavissa, että tätä ei pystytä ennalta ehkäisemään nykyisillä opettajankoulutuksen sisäänottomäärillä. Suurimmat syyt tähän ovat opettajien laajamittainen eläköityminen vuosikymmenen vaihteessa ja opettajien siirtyminen muihin ammatteihin paremman palkan ja toisenlaisen työn haasteiden edessä.

Suurena syynä opettajan työtaakan lisääntymiseen on myöskin se kysymys, joka tänä päivänä askarruttaa: uuden lainsäädännön mukainen päätösvallan hajautus sekä opettajan virka- ja tehtäväsääntöjen purku, jotka ovat aiheuttaneet yhdessä myös muun yhteiskunnallisen muutoksen kanssa opettajan roolin ja tehtävien merkittävää muuttumista. Opettajan työmäärä on selvästi kasvanut erityisesti erilaisten arviointi-, kehittämis- ja suunnittelutehtävien lisääntymisen takia. Opettajan työmäärän kasvu, muuttuneeseen rooliin liittyvät uudet vaatimukset, laman heijastukset työskentelyoloihin sekä puutteelliset mahdollisuudet osallistua edes välttämättömimpiin täydennyskoulutuksiin ovat aiheuttaneet uupumusta ja myös pakoa muihin tehtäviin opetusalan ulkopuolelle sekä lisänneet myöskin eläkkeelle hakeutumista.

Arvoisa puhemies! Oppimisen ilo alkaa miellyttävästä ja turvallisesta opiskeluympäristöstä. Opiskeluympäristön turvallisuuteen on uuden lainsäädännön myötä kiinnitetty huomiota. Se on erittäin hyvä. Koulukiusaamisen vähentämiseen kouluissa on myöskin kiinnitetty huomiota ja saatu jo tuloksia, vaikka edelleen tuo ongelma on olemassa ja erittäin ikäviä tapauksia edelleen esiintyy ja ilmitulee.

Fyysisessä opiskeluympäristössä on samoin vakavia puutteita. Terveellisyyden ja turvallisuuden kannalta erityisongelmana ovat homekoulut ja sisäilman huono laatu. Näihin on puututtava lyhyellä aikavälillä ja luotava ympäristö oppilaalle kaikella tavalla turvalliseksi. Kun opetusryhmät vielä ovat suuria, sillä on myöskin kielteinen vaikutus.

Koulutuksen perusturva on taattu hyvin kansalaisillemme, ja opetuksen tuloksetkin ovat hyviä, mutta näitä kipukohtia on lähdettävä korjaamaan pikaisesti ja ennalta ehkäisemään tulevia ongelmia, jotta tulokset oppimisen osalta ovat parhaita mahdollisia.

Mielenkiintoinen kysymys on se, mikä merkitys on sillä, kun meillä on monia koulussa olleita iltapäivätoimintoja, kerhotoimintoja jouduttu säästötoimenpiteiden takia vähentämään ja kuitenkin kouluissamme ja oppilaitoksissamme toteutetaan erilaisia tilaisuuksia, diskotoimintaa ja muuta. Olisi mielenkiintoista kuulla ministeriltä, miten ministeri näkee tämän. Kun tiedämme, että koululla on merkittävä kasvatuksellinen ja opetuksellinen tehtävä, mikä merkitys näillä on nimenomaan kasvatuksellisesti ja miten tulisi ohjata opettajien mukanaoloa näissä kouluissa järjestettävissä erilaisissa tilaisuuksissa, joita ovat muun muassa diskotilaisuudet? Miten tätä ohjataan esimerkiksi opetusministeriön taholta?


Osmo Puhakka (kesk):

Arvoisa puhemies! Koulutuspoliittisen selonteon käsittelyn tausta värittyy, kuten olemme huomanneet, hyvin vahvasti Pisa-tutkimuksen tuloksella, jonka mukaan suomalaiset nuoret ja erityisesti tytöt luokiteltiin maailman parhaiksi lukijoiksi. Sijoitus 32 maan vertailussa ansaitsee sille toki kuuluvan arvon. Keskeinen kysymys kaiken tyytyväisyyden keskellä lienee kuitenkin se, miten me yllämme tähän sijoitukseen tulevaisuudessakin tai olemmeko satsaamassa koulutukseen sen kaikilla tasoilla sellaisia aineellisia panostuksia, joilla yltäisimme tulevaisuudessakin tavoitteisiimme.

Itselleni selonteon alkusivuilta nousee päällimmäiseksi kysymykseksi vastausprosentin yleinen alhaisuus, 76,6, sekä ammatillisen peruskoulutuksen erityisesti, 67 prosenttia. En suinkaan aseta tutkimuksen kattavuutta kyseenalaiseksi, mutten kuitenkaan voi olla ihmettelemättä vastuullisten vastaamattomuutta koko koulutuspolitiikkamme kannalta näin keskeiseen kyselyyn.

Kun passiivisuus on tätä luokkaa, ei tarvinne ihmetellä sitä nihkeyttä, mikä selonteosta paljastuu koulutuksen arviointia kohtaan kunnallisella tasolla. Kun selonteko luokittelee sen kevyeksi, voimme syystä kysyä, miten toteutuu opiskelijan, koululaisen sekä hänen huoltajansa ja kotinsa oikeus tietää opetuksen taso ja tuloksellisuus. Aivan erityisesti tähän kysymykseen antaa aiheen ja pontta edellä mainittu Pisa-tutkimus, joka paljastaa poikien kohdalla eroja lukutaidossa kaupunkien ja maaseudun, mutta yhtä lailla Etelä-Suomen kohdalla verrattuna Itä-, Väli- ja Pohjois-Suomeen.

Toinen selonteosta silmille hypähtävä numeerinen tieto koskee erityisopetuksen tarvetta, joka vuoden 98 3,67 prosentista on noussut viime vuoden 5,20 prosenttiin. Emme voi myöskään jättää huomiotta sitä, että viidesosa opetuksen järjestäjistä katsoo erityisopetusta koskevan säännöstön toimivan huonosti ja vaativan siten tarkennusta.

Selonteon johtopäätöksiin kirjattu oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön on vailla sisältöä, mikäli opettaja joutuu varsinaisen työnsä lisäksi hoitamaan sosiaalityöntekijän, järjestysmiehen tai mahdollisesti jopa poliisin tehtäviä. Nuorten moniongelmaisuuden vain lisääntyessä ja syvetessä onkin erityisopetukseen kohdennettava myös valtion budjettivaroja. On monin verroin niin taloudellisesti kuin hoitotulostenkin kannalta tehokkaampaa puuttua nuorten ja ennen kaikkea lasten ongelmiin niiden alkuvaiheissa, jolloin syrjäytymiskehityksen oireet ovat vasta nousemassa esille.

En malta myöskään olla muistuttamatta, että turvalliseen ja ennen kaikkea terveelliseen opiskeluympäristöön kuuluu myös luonnollisesti luokkatila. Monet opetuksen asiantuntijat ovat toistuvasti tuoneet valiokunnassammekin julki huolensa homekoulujen ja -luokkien negatiivisesta vaikutuksesta niin opettajien kuin oppilaidenkin kaikinpuoliseen jaksamiseen. Jos jonkin investoinnin uskoisi heijastuvan tulevaisuuteen ja tuleviin sukupolviin, tuskin tehokkaampaa löytyy kuin tämä, eli home- ja ilmanvaihto-ongelman poistaminen.

Arvoisa puhemies! Selonteko puhuu painokkaasti erityishuomion kiinnittämisestä maahanmuuttajien opetukseen sekä sitä kautta heidän syrjäytymisensä ehkäisemiseen. Painetusta tekstistä on kuitenkin pitkä, pitkä matka käytännön toteutukseen. Monet lastensa koulutusongelmiin tuskastuneet vanhemmat, niin maahan muuttaneet kuin suomalaisetkin, ovat lähestyneet paikallisia kouluviranomaisia kansainvälisen koulun perustamiseksi esimerkiksi vain pohjoiseen Kymenlaaksoon. Kun kuitenkin konkreettiset esitykset on torjuttu, olisinkin nyt odottamassa selkeää vastausta jatkokäsittelyn yhteydessä siihen, miten maahanmuuttajien opetus tullaan järjestämään edes tyydyttävällä tasolla. Ensimmäinen mieleen tuleva vastaus on toki, että aika tai tuleva selvitys hoitaa asian. Sen ne varmasti tekevätkin, mutta tuon ajan kuluessa moni maahanmuuttajanuori syrjäytyy rikollisuuden vähemmän toivottaville poluille. Ei nimittäin ole yksioikoisen helppoa murrosikäiselle ummikkonuorelle rikkoa kieli- ja kulttuurimuuria koulun pihalla, olletikin jos vastassa on nuoruuteen niin monasti ehdottomuutena kytkeytyvä erilaisuuden selkeä erottelu.

Mikäli selonteon tavoitteet maahanmuuttajien opetuksen kaikinpuolisesta tehostamisesta eivät pikaisesti toteudu, silloin toivon rohkeutta aivan uusiin kokeiluihin, joiden yhteydessä kansainväliset koulutkaan eivät voi eivätkä saa olla pois suljettu vaihtoehto.

Toinen ja vieläkin ripeämpää asiaan puuttumista vaativa alue on koulujen kerhotoiminnan aikaansaaminen aamu- mutta erityisesti iltapäivään. On toki erinomainen asia, että jo nykyisellään oppilailla on mahdollisuus osallistua niin liikunnallisiin kuin muihin ohjattuihin kerhotoimintoihin. Kun kerhotoiminta kuitenkin liittyy olennaisena jatkeena koulupäivään sekä toimii useimmiten koulun tiloissa, toki kaikkein luontevinta olisi, jos opetustoimi ottaisi vastuun aiemman käytännön mukaisesti myös kerhotoiminnasta. Kyse on toki rahasta ja edelleen rahasta ja sitä kautta kaiken maksajasta. En kuitenkaan voi uskoa, että yksikään lasten ja nuorten tulevaisuudesta huolta kantava voi sivuuttaa sitä ongelmaa, mikä monien lasten tyhjään iltapäivään kytkeytyy. Tottahan toki sekin täyttyy päivä toisensa jälkeen, mutta keskeinen kysymys on, miten se täyttyy ja millä. Meillä on ollut koulussa toimiva malli, jossa oppilas sai toteuttaa niin käden- kuin liikunnantaitojaan, niin ilmaisu- kuin piirtämistaitojaankin koulun jälkeisessä kerhossa.

Arvoisa puhemies! Miksi emme voisi tähän aikoinaan hyväksi koettuun palata tulevaisuudessakin?


Maija Rask (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vain vastata ed. Puhakalle, että opetusministeriössä on työryhmä, joka pohtii koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Se voi olla myös kerhotoimintaa, mistä hän puhui. Meillä on useita malleja tällä hetkellä menossa ja kerhotoimintaa hakemusten perusteella rahoitetaan. Luultavasti, uskon niin, tulevan hallituksen ohjelmaan tästä asiasta tullaan jotakin kirjaamaan ja lasten turvallinen koulupäivä myös alku- ja loppupuolelta voidaan turvata. Se oli ihan viisasta puhetta edustajalta.


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Puhakka otti esille erittäin hyvän asian. Jotta tartutaan asiaan ihan oikein päin, niin kuin hän totesi, lasten ongelmia pitäisi auttaa alkuvaiheessa. Tänä päivänä olemme päästäneet tilanteen siihen, että meillä on ongelmat käsissä, ja se aiheuttaa tavattoman suuria taloudellisia uhrauksia, jotta kokonaishallintaan edes jollain tavalla päästäisiin. Jotta tämä kierre saadaan katkaistua, se edellyttää juuri ed. Puhakan esille ottamien asioiden eteenpäinvientiä.


Paula Lehtomäki (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Tänä iltana tästä selonteosta on puhuttu niin koulutuspoliittisena selontekona kuin selontekona, joka tutkailee koululakien vaikutuksia ja tavoitteiden toteutumista. Jos odotimme koulutuspoliittista selontekoa, sitä taustaa vasten varmastikin tietyissä puheenvuoroissa ilmaistu pettymys selonteon kapeudesta käy ymmärrettäväksi, mutta siihen otsikkoon, mikä selonteon kannessa tällä hetkellä seisoo, sen sisältö vastaa kohtuullisen hyvin.

Koulutuksen merkitykset suomalaisessa yhteiskunnassa ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet melko rajusti, ja se kuvaa sitä haasteellista kenttää, joka koulutuksella tänä päivänä ja tulevaisuudessa ja myös menneisyydessä on ollut. Ennenhän koulutus oli joskus sotavuosien aikaan ja sen jälkeen kaukainen ihanne, johon vain harvoilla oli pääsy. Myöhempinä vuosikymmeninä koulutusmahdollisuudet ovat avautuneet laajemmin, ensin ylemmille sosiaaliluokille, ja tänä päivänä me pidämme yleistä ja yhtäläistä kouluttautumisoikeutta ja -mahdollisuutta koko yhteiskunnan peruslähtökohtana.

Koulutusmahdollisuudet ovat kuitenkin laajentuneet siinä määrin paljon, että tänä päivänä varmasti yksittäiset oppilaat ja opiskelijat ovat monessakin kohtaa tietynlaisten valintojen vyyhden edessä. Valinnanmahdollisuuksia on niin paljon, että se jo osaltaan aiheuttaa ongelmia, jonkin verran myöskin henkistä epätasapainoakin. Nimenomaan valinnanmahdollisuuksien laajuus mielestäni korostaa opinto-ohjauksen tärkeää merkitystä ja painoarvoa kaikilla kouluasteilla. Sen on pystyttävä yhdessä oppilaan tai opiskelijan kanssa tutkailemaan ja löytämään pirstaleisesta arvomaailmasta juuri sille opiskelijalle sopivia vaihtoehtoja ja epäselkeistä päämääristä pystyttävä paremmin määrittelemään kullekin yksilölle sopivat päämäärät.

Opinto-ohjauksen merkitys tietysti korostuu erityisesti peruskoulun päättövaiheessa, kun jatkokoulutuspaikkaa tulee valita. Olen joskus miettinyt ja tiettyjä keskustelujakin käynyt siitä, ohjaako tällä hetkellä yläasteen opintojenohjaus riittävästi opiskelijoita myös ammatilliseen koulutusuraan. Onhan muistettava, että yläasteenkin opinto-ohjaajilla on ehdottomasti valtaosin akateeminen tausta ja sen takia saattavat tahtomattaan tai tieten tahtoenkin jotenkin suosia ja preferoida enemmän akateemisuuteen painottuvaa koulutusuraa.

Vaikka ammattikorkeakoulut ja yliopistot eivät sinänsä kuulu tähän selontekoon, en voi olla ottamatta esille myöskin opinto-ohjauksen tärkeyttä yliopistoissa. Siihen satsaaminen varmasti edesauttaisi sitä, että meillä pystyttäisiin paremmin saamaan koulutusaikoja myös sillä tasolla hallintaan.

Yksi suurimmista selontekoon liittyvistä uudistuksista on esiopetuksen käyttöönotto. Sehän on kunnille velvollisuus järjestää esiopetus kuusivuotiaille, mutta vanhemmille oikeus ja valinnanmahdollisuus, laitetaanko lapsi esiopetuksen piiriin vai ei. Olisi mielenkiintoista tietää, onko vielä tällä lyhyellä aikavälillä pystytty arvioimaan millään tavalla sitä, onko esiopetukseen osallistuminen ollut jollakin tavalla valikoivaa. Muistan kuulleeni tässäkin salissa epäilyjä siitä, että vapaaehtoinen esiopetus haalii piiriinsä lähinnä niitä lapsia, jotka jo valmiiksi ovat kouluedellytyksiltään parhaita. Sitä kautta esiopetus tietysti huonoimmillaan kasvattaisi lasten välisiä eroja, mutta toivon, että tällaista negatiivista kehitystä esiopetuksen piirissä ei ole tapahtunut.

Keskustelua oppivelvollisuusikärajan alentamisesta on myös käyty tässä yhteydessä, ja olen ymmärtänyt niin, että ministeri ainakaan ei suhtaudu siihen kovinkaan innokkaasti, eikä varmasti ainakaan näin lyhyellä esiopetuskokeilulla kannata vielä lähteä sitä miettimään. Joka tapauksessa on muistettava, että mitä pienemmistä lapsista on kysymys, sitä tärkeämpää koulutoiminnan piirissä olevassa opetuksessa on tietynlainen leikinomaisuus.

Esiopetusjärjestelmän kivi kengässä on esiopetusoppilaiden kuljetusasia. Jo aikaisemmin tänään ilmaisin pettymykseni siitä, että selonteko ei sitä käsittele, vaikka itse asiassa myöskin sitä koskee eduskunnan lausuma, mutta kun se on otettu budjettikäsittelyn yhteydessä, ilmeisesti sitä ei katsota koululakeihin niin elimellisesti kuuluvaksi. Pahimmillaan se, että valtio ei osallistu esioppilaiden kuljetukseen, eriarvoistaa lapsia, jos ja kun kunta perii maksun kuljetuksista vanhemmilta ja nämä eivät sen takia laita lapsiaan esiopetuksen piiriin. Silloin, kun kunnat maksavat kuljetuksen kokonaisuudessaan itse, se eriarvoistaa kuntia erityisesti niillä alueilla, joilla pitkiä etäisyyksiä on. Siinä ministeri on toki oikeassa, että osin pitkienkin etäisyyksien kunnissa on onnistuttu aika hyvin niveltämään esiopetusoppilaiden kyyditys normaalien koulukyyditysten mukaan, mutta se ei toki poista sitä tarvetta, että kunnat tarvitsisivat tukea myöskin siihen sektoriin.

Tänä iltana on esitetty monissa puheenvuoroissa myös sympatiaa pieniä kyläkouluja kohtaan ja esitetty huolta siitä laajasta ilmiöstä, joka viime vuosina on pyyhkäissyt valtakunnan yli, eli kyläkouluja on laitettu oikein urakalla kiinni. Esimerkiksi ed. Tiura kehui puheenvuorossaan, miten kyläkouluissa opetus on yksilöllistä ja se tarjoaa turvallisen oppimisympäristön, ja jotenkin tietysti näistä sympatioista huokuu sellainen ajatus, että meininkikin on kyläkoululla jotenkin herttaisempi. Voin nämä myönteiset arviot kyläkouluista itsekin kyläkoulun kasvattina allekirjoittaa, vaikka minulla olikin se poikkeuksellinen tilanne, että opettajina toimivat molemmat omat vanhempani, mutta en ole siitäkään huolimatta suistunut vielä raiteiltani.

Näiden lakkauttaminen on tietysti hyvin ikävä piirre, ja se pidentää oppilaiden koulumatkoja. Paljonhan on väännetty kättä siitä, ovatko nämä taloudelliset tavoitteet, joilla hyvinkin monia koulujen lakkauttamisia on perusteltu, todellisia ja syntyykö todellisia säästöjä. Taloudellinen säästö on varmasti kyseenalainen asia, mutta nostaisin esille myöskin sen tosiasian, että jotkut niistä kyläkouluista, joita viime vuosina on kiinni laitettu, ovat olleet niin pieniä kouluyksiköitä ja yksiopettajaisia, että edes yksilöllinen opetus kuudella luokka-asteella yhden opettajan kanssa ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla eikä varmasti se ole sosiaalisestikaan välttämättä lapsen kannalta paras mahdollinen kouluympäristö.

Arvoisa puhemies! Koulutusjärjestelmämme haasteet tästäkin eteenpäin ovat suuret, jopa valtavat. Siihen liittyy pyrkimys kehittää kansalaisten myönteistä asennetta elinikäiseen itsensä kehittämiseen. Siihen liittyy tavoite nostaa väestön yleistä osaamistasoa entisestäänkin. Siihen liittyvät myös tavoitteet siitä, että koulutus kohtaisi paremmin alueellisen kehityksen haasteet ja pystyisi siinä edesauttamaan. Mainitsisin alueellisesta vaikutuksesta vain sen, että mielestäni koulutuksen ja aluekehityksen linkki pyörii liian puhtaasti korkeakoulutasolla. On muistettava, että erityisesti niillä alueilla, joilta on pitkä matka ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulupaikkakunnalle, paikkakunnan kehittämisen ja elinkeinotoiminnan kannalta ehdottomasti tärkein kouluaste on keskiaste ja siellä nimenomaan ammatillinen koulutus. Sen suuntaamisessa paremmin alueen tarpeisiin on varmasti vielä tekemistä. Näihin koulutusjärjestelmän haasteisiin pitäisi pystyä vastaamaan samaan aikaan, kun opiskelijoilla ja oppilailla on yhä nuorempina yhä monimutkaisempia ongelmia, joten ihan helpon kokonaisuuden kanssa emme missään tapauksessa ole tässä tekemisissä.

Kun tämä selonteko on muodostettu ja tehty hyvin järjestelmäkeskeisestä näkökulmasta koulutuksen järjestäjien ja erilaisten vastuullisten virkamiesten kyselyvastausten perusteella, niin voin tässä vain esittää vienon toivomuksen ja ajatuksen, että toivottavasti pääsemme esimerkiksi seuraavissa selonteoissa tarkastelemaan kokonaisjärjestelmää lapsen ja nuoren eli koulutusjärjestelmän asiakkaan näkökulmasta.


Riitta Korhonen (kok):

Arvoisa puhemies! Koulutuksen tulokset eivät tunnetusti näy välittömästi, vaan niitä pitää arvioida ja kehittää pitkäjänteisesti ja tavoitteet tulevaisuuteen suunnattuina. Tehty koululakien uudistus siirsi vastuuta ja vapautta koulutuksen järjestäjille. Lakien vaikutusten ja laissa asetettujen tavoitteiden toteutumisen arviointi vain kolmen voimassaolovuoden jälkeen ottaen huomioon koululakien uudistamisen ulkopuolella tapahtuneet merkittävät muutokset, kuten esimerkiksi muuttoliikkeen aiheuttamat paineet ja julkisen talouden säästöt, ei välttämättä kerro kaikkea. Kuitenkin arvioinnin tuloksia voidaan pitää lyhyestä aikavälistä huolimatta selkeästi suuntaa-antavina ja toimenpiteitäkin vaativina.

Koulutus on yksi suomalaisen hyvinvoinnin tärkeimmistä rakennuspalikoista. Koulutuksen on aina vastattava yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuneen ja tapahtuvan kehityksen asettamiin muutoksiin. Tältä kannalta ja tästä syystä koulutusta ja sen toteuttamisen keinoja, tavoitteita ja saavutuksia on syytä arvioida jatkuvasti. Samoin koulutuksen säilyttäminen suomalaisen yhteiskunnan vahvuutena, yhtenä Suomen talouden keskeisimmistä kilpailukykytekijöistä, edellyttää ehdottomasti, että koulutusjärjestelmän puutteisiin ja heikkouksiin tartutaan ajoissa ja välittömästi. Ongelmat on ratkottava päättäväisesti ja luovuutta käyttäen.

Kannatettavaa on selonteossa mainittu aikomus lisätä informaatio-ohjausta ja muuta tiedotusta erityisesti lainsäädännön antamista uusista mahdollisuuksista koulutuksen kehittämiseen. Yhtä kannatettavaa on selonteon mainitsema välttämättömyys koulutuksen arviointijärjestelmän edelleen kehittämisestä sekä koulutuksen järjestäjien yhteistyön lisäämiseen tarvittavien keinojen selvittämisestä. On puollettava ja tuettava myös selonteon rahoitusjärjestelmän nykytilanteesta tekemää johtopäätöstä siitä, että perusopetuksen rahoituksen kehittämisessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota muun muassa muuttotappiokuntien saaman rahoituksen riittävyyteen. Kyläkoulujen merkitys alueen elinvoiman takeena on huomattava. Lisäksi koulujen lakkauttamiset merkitsevät haja-asutusalueilla koulumatkojen pidentymistä, millä saattaa olla haitallisia vaikutuksia nuorten koululaisten hyvinvointiin. Päätös kyläkoulun lakkauttamisesta säästöjen vuoksi saattaa lopulta koitua kunnalle suuremmaksi tappioksi mahdollisten valtionosuuksien siirtyessä viereiseen kuntaan oppilaiden mukana. Kyläkoulun jälkeen häviävät usein kylältä muutkin palvelut.

Pohjois-Savossa on tehty hyvää työtä yritettäessä pelastaa kyläkoulu yksityisin varoin ja yritysten lahjoituksin. Asia pistää ajattelemaan toisaalta Suomen uutta perustuslakia ja sen takaamaa oikeutta maksuttomaan perusopetukseen kaikille yhdenvertaisesti. Näiden kylänsä elinehtojen puolesta taistelevien ihmisten päättäväisyys ja tarmokkuus ansaitsee kuitenkin erityiskiitokset.

Koulutuksen sisältöä ja sen yhteyttä tosielämän vaatimuksiin on edelleen pohdittava tarkasti. Onhan esimerkiksi Kansallisen terveysprojektin työssä yhdeksi epäkohdaksi havaittu käytännön opetuksen riittämättömyys. Koulutuksesta on tullut liian teoreettista. Koulutuksen pullonkaulat ovat siis tiedossa. Valtiovarainministeriön Suomen kilpailukykyä koskettavassa raportissa todetaan esimerkiksi ykskantaan, että ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimaa peruskoulun jälkeisenä suuntautumisvaihtoehtona on lisättävä, jotta Suomessa olisi mahdollista lieventää työmarkkinoiden tasapainottomuusvaiheen aiheuttamia ongelmia tulevaisuudessa.

Ammattityövoimaa koskevat kapeikot ovat monilla aloilla edelleen kiihtyvästi lisääntymässä. Riskit alkavat siis toteutua työvoiman niukkuuden lisääntymisen myötä suurten ikäluokkien eläköityessä jo 10—15 vuoden sisällä. Yritysten toiminnan perusedellytyksiin kuuluu ammatillisen tutkinnon omaavan työvoiman hyvä saatavuus. Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi rahoitetaan suomalaisen vientiteollisuuden hyvällä menestyksellä.

Kolmas koulutusjärjestelmämme ongelmista on se, ettei se ole saanut istutettua suomalaisiin nuoriin intoa ja kipinää yrittäjäksi ryhtymiseen. Koulutusjärjestelmän pitäisi pystyä muokkaamaan nuoria mieliä näkemään yrittäjämäinen asenne keskeisenä työelämän vaatimuksena ja yrittäminen yhtenä ammatinvalinnan vaihtoehtona.

Arvoisa puhemies! Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todettiin, eduskunta edellytti lausumassaan sekä koulujen kerhotoiminnan että kirjasto- ja tietopalvelutoiminnan kehittämistä. Näihin ei selonteossa ole kiinnitetty huomiota. Tämä on valitettavaa, sillä varsinkin kirjasto- ja tietopalvelut ovat tärkeä perusopetustyön lisä. Nykyinen tietoyhteiskunta edellyttää kouluilta asianmukaista kirjastotoimintaa ja yhteistyötä yleisten kirjastojen kanssa. Oppilaille tulee antaa välineet pärjätä tietotulva-arjessa, informaation seulonnassa ja hyväksikäytössä. Siinä on tieto- ja osaamisyhteiskunnan lukutaito tarpeen.

Lisäksi kerhotoiminnan lisääminen ja iltapäivätoiminta ovat tärkeitä lähiajan kysymyksiä. Kokopäiväkoulu ei ole oikea ratkaisu, vaan hyvä lähtökohta on nykykäytäntöjen kehittäminen. Siinä asiassa olen täsmälleen yhtä mieltä ryhmäpuheenvuoromme pitäjän kanssa. Kerhotoimintaa voisi kehittää vaikkapa tiedon, taidon, liikunnan ja kädentaitojen suuntaan. Hyvä esimerkki tästä on steinerkerhojen iltapäivätoiminta, johon on otettu mukaan myös vanhemmat.

Esiopetusuudistus on toteutettu. Koko ikäluokalla on vihdoin mahdollisuus vuoden maksuttomaan esiopetukseen ennen perusopetusta. Olen yhtä mieltä kokoomuksen eduskuntaryhmän kanssa siitä, että nyt pitää luoda puitteet sille, että paikallisella tasolla voidaan päättää esiopetuksen hallinnon sijoittamisesta myös opetustoimen alaisuuteen, kuten kukin kunta omien tahtotilojensa mukaan haluaa.

Arvoisa puhemies! Risuja selonteossa jaetaan lähinnä opinto-ohjauksen kirjavan ja joissakin tapauksissa puutteellisen toteuttamisen osalta. Toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi on ryhdyttävä välittömästi, jotta voitaisiin mahdollisesti lyhentää esimerkiksi ylioppilastutkinnon läpäisyn ja korkeakouluun pääsyn välistä pitkää valmistautumisvaihetta. Onhan laskettu, että suomalaiselta opiskelijalta kuluu ylioppilastutkinnon jälkeen keskimäärin lähes kolme vuotta ennen kuin hän pystyy aloittamaan opiskelun korkeakoulussa. Seurauksena on se, että ylempi korkeakoulututkinto suoritetaan Suomessa aika iäkkäänä, keskimäärin 27—28 vuoden vanhana. Osa ajasta kuluu varmastikin pähkäillessä kysymystä, mitä haluaisi isona olla.

Tilastotavoitteet määrittävät, että kaksi kolmasosaa ikäluokasta ohjautuisi yliopisto- tai ammattikorkeakouluopintoihin, 20 prosenttia ammatilliseen koulutukseen ja 10 prosenttia syrjäytyisi. Elämänhallinta nuorilla näyttää kuitenkin hukkaantuvan jopa tilastoja nopeammin. Jotkut laskelmat esittävät, että jopa 20 prosenttia ikäluokasta olisi koulutuksesta syrjäytymässä. Tähän Suomella ei ole varaa.

Tavoitteeksi onkin asetettava oppilaanohjauksen parantaminen niin, että oppilaan henkilökohtaiset taipumukset sekä yksilölliset edellytykset huomioidaan siten, että se edesauttaisi kaikkia nuoria oman oppialansa löytämisessä. Suomella ei todella ole varaa hukata yhtäkään nuorta. Toisaalta oppilaanohjauksessa on pyrittävä myös lievittämään luokattoman lukion osalle nuorista aiheuttamaa stressiä ja suoritusangstia.

Nuoren tulevaisuutta tai sijoittumista työelämään eivät lopulta ratkaise hänen lukiossa kahmimansa muutamat ylimääräiset kurssit, ei, vaikka yhteiskunnallisessa keskustelussa kuinka julistettaisiin epävarmaa tulevaisuutta tai kiristyvää kilpailua.

Merkittävämpi menestyksen tae on innostavien ja osaavien opettajien oppilaissaan herättämä kestävä motivaatio uuden oppimiseen. Opettaminen on nykyaikana oppimiseen ja oppimisen intohimoon ohjaamista ja innostamista. Tieto nykyaikana vanhenee pian. Vain taitotieto jalostuu innostuksen ja oivaltamisen kautta yhä paremmaksi osaamiseksi.

Opettajiin panostaminen on myös opiskelijoihin panostamista. Pedagogisten jonglööritaitojen lisäksi opettajilla on oltava roppakaupalla sosiaalista pääomaa. On huolehdittava niin opettajien jaksamisesta kuin myös heidän täydennyskoulutuksestaan. Pitkä koulutaival ei saa turruttaa nuorten synnynnäistä halua oppia, vaan sen tulee jalostaa tuo halu elinikäisen oppimisen innoksi. Kyse on ennen kaikkea kyvystä oppia valitsemaan, käyttämään ja hallitsemaan oleellista tietoa jatkuvasti lavenevassa tiedon tulvassa. Kyse on oman elämän hallinnasta sekä osaamispääomasta.

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan koululakien uudistamisessa onnistuttiin siinä määrin, ettei tällä hetkellä ole tarpeen ryhtyä lainsäädännön välittömään tarkistamiseen. Useiden kansainvälisten tutkimusten tulokset tukevat osaltaan tätä väitettä. Pohjois-Savon ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana voisin sanoa, että meidän ammatillisen koulutuksemme eli ammatti-instituuttimme rehtori ja toimiva johto on todennut, että uudet lait antavat heille todella mahdollisuuden toteuttaa oppimista ja opettamista aivan toisella tavoin kuin ennen. Meillä nuo lait on otettu suurella innolla vastaan. Hyvä näin.

Meidän on kuitenkin valppaina tarkkailtava tilanteen kehittymistä. Koulutukseen tai sen kehittämiseen panostamisesta ei parane tietotaloudessa tinkiä. On muistettava myös koulutusjärjestelmän laajempi päämäärä, sosiaalisen pääoman ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistaminen sekä kaikenlaisen syrjinnän ennaltaehkäisy ja siten suvaitsevuuden ja ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamisen edistäminen.

Jotta suoriutuisimme pienenevien ikäluokkien suppenevien rajojen ja resurssien maailmassa, tarvitsemme myös kykyä ymmärtää toisia kulttuureja. Ennen kaikkea tarvitsemme arvoymmärrystä, oikeudenmukaisuuden tajua, kykyä vastuuseen ja välittämiseen. Näissä taitojen kehittymisissä koulu voi tukea vanhemmuutta erinomaisen hyvin.

Koulutuksen tavoitteena on sekä evästää nuoria kohti aktiivista kansalaisuutta demokraattisessa yhteiskunnassa että kannustaa heitä kartuttamaan inhimillistä pääomaansa elämänsä joka vaiheessa, inhimillistä pääomaansa, sosiaalista pääomaansa, osaamispääomaansa. Nuorten on ennen muuta ja ensisijaisesti kasvettava ehjiksi ihmisiksi, jotka tuntevat itsensä, uskovat ja luottavat itseensä. Arviointi ja selonteot ovat varmasti tämän prosessin tukena tulevaisuudessakin tarpeen.


Anne Huotari (vas):

Arvoisa puhemies! Ihminen on kokonainen, jos hän saa toteuttaa itseään niin oppimisen kuin taiteen ja muunkin luovuuden kautta. Vastaako koulu tähän haasteeseen riittävästi? Tärkeää kuitenkin on, että suomalainen koulujärjestelmä mahdollistaa jokaiselle lapselle samanlaisen koulunkäynnin ja että peruskoulutus on ilmainen. Luin tässä taannoin toimittaja Maria Guzeninan Taloustaito-lehteen kirjoittaman kolumnin, jossa hän kertoi lontoolaisperheiden tilanteesta, miten jokainen itseään kunnioittava ja lapsiaan arvostava lontoolaisperhe laittaa lapsensa yksityiskouluun, ja mieluummin tietysti yksityiseen päivähoitoonkin jo siitä kolmen kuukauden iästä lähtien, kun äidin äitiysloma päättyy. Hän oli laskenut, että 12 ensimmäisen vuoden aikana lontoolaisperhe käyttää lapsensa hyvinvointiin vanhoissa markoissa noin 565 000 markkaa enemmän kuin suomalaisperhe suomalaisessa verorahoitteisessa järjestelmässä. Toivon, että jokainen, joka tekee näitä vertailuja Suomen niin sanotusta korkeasta verotuksesta ja siitä palvelujärjestelmästä, jota tällä verojärjestelmällä saadaan, voisi lukea tämän kolumnin. Se on paras, mitä pitkiin aikoihin olen lukenut.

Mutta pitkä kehityksen taival on kuljettu niistä ajoista, kun vanhin sisareni lähes ainoana kylän lapsista pääsi oppikouluun vajaan 100 kilometrin päähän. Hän sai käydä pari kertaa lukuvuodessa kotona, ja muut ajat hän asui opiskelupaikkakunnalla kymmenvuotiaasta lähtien. Se oli rankkaa aikaa se. Tämän päivän koululaisten rankkuus on toista luokkaa, ja sitä käyn myöhemmin vähän enemmän läpi.

Suomen koulujärjestelmää on myös joidenkuiden taholta moitittu pari kertaa tasapäistäväksi kouluksi ja sellaiseksi, että lahjakkaille lapsille ei ole riittävästi mahdollisuuksia. Kun olen seurannut lasteni koulunkäyntiä ja valinnanmahdollisuuksia jopa pienessäkin kaupungissa, olen yllättynyt tästä keskustelusta, kun nimenomaan koulut tänä päivänä voivat omilla järjestelyillään antaa mahdollisuuden lahjakkaillekin lapsille saada lisätehtäviä ja edetä nopeammin. Kysymys on vain siitä, miten kunta ja koulu järjestävät asiansa. Esimerkiksi, kun sain lapseni valintalomakkeen eteeni, kun hän on pyrkimässä lukioon, olin aivan ymmällä. Nimenomaan vanhempi olisi siinä kyllä tarvinnut myös opinto-ohjaajaa, ja varmasti sellaista apua joudun tähän hakemaankin. Nimittäin valinnanvapaus oli niin runsas ja 15-vuotias lapsi joutuu tekemään aika suuria ratkaisuja juuri tuossa vaiheessa. Mutta varmasti suurin osa 15-vuotiaista kykenee siihen, ja tavallaan se myös on kasvattava tilanne, kun joutuu tekemään itse valintoja ja miettimään omaa tulevaisuuttaan.

Se, mitä toivoisin suomalaiseen koulujärjestelmään lisää, olisi se, että siellä opetettaisiin enemmän vuorovaikutustaitoja, koska nykyinen työelämä niitä vaatii kaikissa ammateissa yhä enemmän.

Ed. Riitta Korhonen sanoikin edellisessä puheenvuorossa, että tarvitaan innostava opettaja, ja tähän tarvitaan tietysti mahdollisuus täydennyskoulutukseen ja tavallaan tämän innoituksen hakemiseen myös muualta kuin täydennyskoulutuksesta. Ajatus siitä, että kun on johonkin tehtävään joskus asettunut, siitä sitten eläkkeelle jää, ei välttämättä takaa innostusta vielä kahdentenakymmenentenäviidentenä vuotena siinä tehtävässä, vaan nykyisessä koulujärjestelmässä ehkä olisi hyvä, että opettajat tekisivät välillä muitakin tehtäviä tai olisivat toisessa koulussa opettajana. Se olisi varmaan heidän itsensäkin kannalta ihan hyvä ratkaisu.

Toinen asia, jota kaipaisin kouluun enemmän ja joka nyt tällä hetkellä on täysin mahdollista, mutta jota mielestäni ei käytetä riittävästi, on oman alueen historian opiskelu. Se vahvistaisi mielestäni nuorten identiteettiä ja opettaisi rakastamaan omaa kotiseutuaan. Mutta kysymykseksi tuleekin, tuntevatko opettajat riittävästi alueen historiaa.

Yksi keino, mitä mielestäni pitäisi käyttää enemmän, on tietenkin vapaaehtoisuuteen perustuva ikäihmisten vierailu kouluissa. Nykyajan lapsille tekisi varmaan ihan hyvää kuulla entisistä ajoista nimenomaan mummo- ja pappaikäisten kertomana. Se varmasti lienee mahdollista, jos siihen halutaan vain löytää yhteistyökumppaneita.

Mielestäni olisi tutkittava myös kokonaiskoulupäivän mahdollisuutta. En ole itse ottanut siihen vielä kantaa, olisiko se hyvä, mitä hyviä tai huonoja puolia siitä olisi, mutta kaikki uudet ideat kannattaisi ainakin analysoida, mitä hyviä ratkaisuja niistä voisi löytyä. Iltapäivätoiminnan vähäisyys ja alueellinen erilaisuus ovat yksi ongelma ja nimenomaan se, että niiden lasten, jotka harrastavat, ilta kuluu aivan liikaakin näihin harrastuksiin. Koulutus pitäisikin nähdä investointina tulevaisuuteen, ja sen vuoksi säästöt sieltä ovat aika ongelmallisia.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on käsittelyssä lakiehdotus siitä, että kunta voisi valita, kuuluuko päivähoito koulutoimen alaisuuteen vai ei. Olen aika kriittinen tähän lainsäädäntöön, vaikka toivonkin, että enemmän päivähoidolla ja koululla, nimenomaan alkuopetuksella, olisi yhteistyötä. Mutta pelkään sitä, että joillakin paikkakunnilla tästä voidaan etsiä säästökeinoa, ja pahin, minkä olen kuullut, on erään sivistysjohtajan sanoma: kun muuttoliikkeen vuoksi koulutiloja vapautuu, päiväkoteja voidaan lopettaa ja siirtää päiväkotilapsia näihin koulun tiloihin. Se on minusta aika vaarallista ajattelua, enkä viitsi sanoa, millä paikkakunnalla näin ajatellaan. Uskon, että monella paikkakunnalla tämä onnistuisi varmasti aivan hyvin, mutta joudumme valiokunnassa vielä harkitsemaan, onko se järkevä ratkaisu.

Alueellisia eroja koulutuksessa on jo jonkin verran näkyvissä. Toisilla kunnilla on enemmän mahdollisuuksia kuin toisilla. Aina se ei ole ta­loudesta kiinni, mutta pääsääntöisesti se on kiinni siitä, minkälaiset taloudelliset mahdollisuudet kunnilla on järjestää koulupalveluja. Olen alueelta, missä kyläkouluja on jouduttu lakkauttamaan paljonkin ja myös sellaisilta kyliltä, jotka ovat olleet kehittyviä kyliä, joihin on muuttanut uusia perheitä, joissa on yritystoimintaa. Silloin tuntuu kohtuuttomalta, että taloudellisista syistä tällaisilta kyliltä kouluja lopetetaan.

Esittäisinkin, kun kyläkouluja on kuitenkin vielä jäljellä, että vielä korkeammat valtionavut mahdollistettaisiin näille kyläkouluille, jolloin lopettamispäätös tehtäisiin aina pedagogisin perustein tai lapsien vähyyden vuoksi eikä sen vuoksi, että siitä olisi kunnalle taloudellista säästöä. Monissa kunnissa edessä on myös ala-asteiden oppilasmäärien väheneminen ja myöskin lukioiden oppilasmäärien väheneminen, ja tämä on aika merkittävä alueellinen haaste, miten tämä yhteistyössä voidaan hoitaa jatkossa. Kouluterveydenhoito ja kuraattoritoiminta ovat erittäin tärkeitä, ja niihin onkin viime vuosina saatu lisää voimavaroja, samoin tukiopetukseen ja erityisopetukseen, mikäli kunnat ovat niitä halunneet niihin käyttää.

Ihan lopuksi haluaisin vielä kahteen ammatilliseen koulutukseen liittyvään asiaan puuttua. Selonteossa on arvioitu koulutuksen toimintaympäristön muutoksia muun muassa ammatillisessa koulutuksessa. Ammattikorkeakoulujen vakinaistaminen ja opistotason poistuminen ovat merkinneet sitä, että ammatillisen koulutuksen taso on noussut ja on yhä enemmän lukuaineita. Kysymys on: Miten käy niiden, joita ei lukeminen kiinnosta mutta joilla on kädentaidot ja jotka olisivat hyviä omissa ammateissaan, mikäli he voisivat ammattitutkinnon kautta kädentaitonsa osoittaa ja hankkia ammatin?

Esittäisinkin, että tutkittaisiin työpajojen kautta mahdollisuutta tämän ammattitutkinnon suorittamiseen tai työpajojen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöllä, sillä näiden nuorien hukkaaminen työmarkkinoilta on harmi ja myös heidän itsensä kannalta on tietenkin todella harmi, jos käy niin, että he eivät saa ammattitutkintoa vain sen vuoksi, että ammatillisen koulutuksen lukuaineet käyvät ylivoimaisiksi.

Toinen asia on parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän jättämä raportti, jossa on arvioitu aikuiskoulutusta. Mielestäni tällä hetkellä niillä alueilla, joilla esimerkiksi hoitopuolella on työttömyyttä eikä ole mahdollisuutta työllistyä heti ammatillisen koulutuksen jälkeen, monet ylikouluttautuvat nimenomaan sen vuoksi, että eivät halua jäädä työttömiksi. Samanaikaisesti on paljon työssäolevia, jotka tarvitsisivat täydennyskoulutusta. Pitäisikin miettiä näitä työllistämistukijärjestelmiä ja sitä, pitäisikö näille vastavalmistuneille taata ainakin joksikin aikaa mahdollisuus mahdollisimman pian valmistumisen jälkeen päästä oikeaan palkkatyöhön esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa työssäoleva aikuinen, jolla on vanhentunut koulutus, lähtisi uudelleenkoulutukseen, ja niin, että työnantaja saisi esimerkiksi julkisella sektorilla tähän tukea. Tätä kannattaisi harkita sen vuoksi, että nyt esimerkiksi lähihoitajista monet hakeutuvat ammattikorkeakouluun, vaikka heidän paikkansa olisi työelämässä viemässä sinne juuri saavutettua uutta ja tuoretta koulutusta ja työssäolevien paikka olisi sitten jonkin aikaa täydennyskoulutuksessa koulun penkillä.

Näitä asioita toivon ministerin vievän ministeriössään eteenpäin.


Inkeri Kerola (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Minun oli pakko käyttää vielä toinen puheenvuoro pitämäni ryhmäpuheenvuoron lisäksi, niin tärkeistä asioista on kysymys. Ja etenkin kiitos ministerille, kun jaksaa täällä näin pitkän illan istua.

Arvoisa rouva puhemies! Lukion tuntijakouudistuksessa tarvitaan kokonaistarkastelua. Sen pohjana täytyy säilyä lukion yleissivistävä tehtävä. Liian pitkälle viety ainejakoisuus antaa mielestäni ääritapauksissa liian kapean osaamispohjan tulevia opintoja varten eikä näin palvele yleissivistävää tehtävää. Myös viestit äidinkielen osaamisen tason heikkenemisestä on otettava vakavasti. Haluaisin vielä tuoda pienenä viestinä senkin, että itse en näkisi pahana, vaikka keskusteltaisiin matematiikan sisällyttämisestä pakollisena ylioppilastutkintoon. Sitä mietittäneen myöhemmin.

Tänä iltana on mielestäni yllättävän vähän keskusteltu kodin ja koulun yhteistyöstä. Siitä haluan muutaman sanan sanoa.

Peruskouluissa ja lukioissa ei uusien lakien myötä tarvitse enää olla johtokuntia. Yli puo­let kouluista on jo niistä luopunut syystä tai toi­sesta. Tilalle ovat tulleet epäviralliset yhteistyöryh­­mät, esimerkiksi vanhempaintoimikunnat. Niiden merkitys on suuri ja tulee vain kasvamaan, mikäli niille annetaan mahdollisuudet kehittyä. Vanhempien ja opettajien yhteistyö on yksi koulutuksen paremman tulevaisuuden avaimista. ­Opetusta lähellä tapahtuva päätöksenteko niin kou­lu-, paikallis- kuin alueellisellakin tasolla pitää yhteiskunnan ja dynaamisen koulun yhteydet kunnossa joustaen tarpeen mukaan. Kotien on saatava kuuluviin oikeutensa ja arvonsa mutta tiedostettava myös velvollisuutensa kasvattajina. Lasten ja nuorten hätään, jota tänä päivänä ilmenee liiankin kanssa, on voitava puuttua kodin ja koulun yhteistyöllä kaikilla kouluasteilla, sekä peruskoulussa, lukiossa että ammatillisella puolella.

Ammatillisen koulutuksen aseman korostaminen on onneksi saanut sijansa teknohuumakeskustelujen jälkeen. Korkealentoiset tavoitteet korkeakoulututkintopainotteisesta osaajakunnasta eivät kohtaa käytännön työelämätarpeita. Suoritustason henkilöstöä tarvitaan yhä enemmän, kuten edellä kuulimme ed. Huotarinkin puheessa. Ammatillista osaamista vaativat työt eivät ole kadonneet noususuhdanteenkaan aikana. Esimerkiksi teknikkokoulutusta ei ehditty edes kunnolla kokonaan lopettaa, kun teknikoista on jo työmarkkinoilla huutava puute. Ammatillista koulutusta järjestävien yksiköiden ja hallintojen sekä myös yrityselämän on välttämätöntä toimia tiiviimmässä yhteistyössä kuin tähän saakka.

Arvoisa rouva puhemies! Tänä iltana on keskusteltu paljon kyläkouluista, niiden lakkauttamisesta ja myöskin kehyskuntien ulkopuolisten alueiden sivistys- ja kulttuuritarjonnasta. Tässä näkisin erittäin tärkeän sauman vapaan sivistystyön toiminnalle. Sen asema on jäänyt sekä selonteossa että tämän illan puheenvuoroissa aivan liian vähälle. Itse näen kuitenkin esimerkiksi kansalaisopisto- sekä opintopiiritoiminnan oleellisen tärkeinä sivistyksen ylläpitäjinä erityisesti kasvu- ja kehyskuntien ulkopuolella olevissa kunnissa ja miksei myös mainituissa kunnissa. Vapaan sivistystyön asema sosiaalisten suhteiden edistäjänä ja samalla elämänvireen ylläpitäjänä on ratkaisevan tärkeää alueilla, joilla ikärakenne yksipuolistuu, mutta myös alueilla, joille uutta asujaimistoa virtaa taukoamatta. Tästä johtuen opintokeskusten valtionapujärjestelmä onkin muokattava enemmän sivistyksellisen ja kulttuurisen kehitystyön tukemisen suuntaan, ei suoritteiden erittelemiseen.


Kalevi Olin (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Arvioni on, että eduskunnan nyt käymä keskustelu on monessa suhteessa historiallinen. Arvioni mukaan myös keskustelu liittyy uuden perustuslain voimaantuloon ja siinä yhteydessä myöskin perusoikeuksien määrittelyyn ja edelleen sivistyksellisten perusoikeuksien viemiseen perustuslakitasoisiksi. Tältä osin keskustelu ei siis ole suinkaan vähäpätöinen, pikemminkin erittäin merkittävä.

Haluan myös korostaa sitä, arvoisa puhemies, että arvioni mukaan viime vaalikaudella eduskunnan hyväksymä ja sivistysvaliokunnan valmistelema koululakien uudistus on historiallisessa mielessä samaa luokkaa kuin 60-luvulla peruskoulun säätäminen tähän maahan, koska niin syvällinen oli koululakien uudistamisprosessi. Kun nyt meille on annettu tämä selonteko, jota eduskunta edellytti, arvioni on, että nyt seitsemän vuoden aikana täällä lukemistani selonteoista tämä on kiistatta kärkijoukkoa, kiistatta kärkijoukkoa.

Perustelen näkemystäni sillä, että selonteko on rakenteeltaan laadittu huolellisesti. Sen metodinen valinta, se että käydään koululait lävitse, kerrotaan, mitä on tavoiteltu, miten on menetelty, ja sitten jokaisen kappaleen jälkeen esitetään johtopäätökset arviointina, tekee tämän hyvin luettavaksi asiakirjaksi. Ja tämä on vielä saatu puristettua — ottaen huomioon, että taustalla oli muistaakseni 26 lakia, jotka puristettiin oliko se kaikkiaan kahdeksaan, siellä oli sitten rahoitusasiat mukana — käytännössä 46 sivuun, jopa se on tiiviimpi esitys. Tämä on poikkeuksellisen hyvä valinta. Siltä osin kyllä haluan omana käsityksenäni myöskin lausua kiitokset niin opetusministerille kuin opetusministeriölle, Opetushallitukselle, kaikille niille tahoille, jotka ovat olleet tässä mukana.

On nimittäin myös, kun politiikan kentillä nyt puhumme, korostettava sitä, että tässähän on kyse itse asiassa arvioinnista, ja kun unionitasolla on ympäristövaikutusten arvionti säädetty ihan direktiivitasoiseksi, yva-toimintaa, ja sosiaalisten vaikutusten arviointia, sva-analyysia, pidetään erittäin merkittävänä ja tärkeänä yhteiskuntapoliittisena välineenä, niin tässä nyt on mielestäni toteutettu hyvällä tavalla ja kelpo tavalla koulutuksen arviointia edistävä työ.

Ajatella, että tähän on kysytty tietoja, muistelen, 1 261 taholta, siis opetuksen järjestäjiltä, lääninhallituksilta on kysytty, myöskin hallinto-oikeudellisesta näkökulmasta hallinto-oikeuksilta, ja edelleen muistelen tuon nopean lukemisen jälkeen, että sen lisäksi opetusministeriö ja Opetushallitus ovat pyytäneet lausunnot 55 taholta. Tämä on metodisesti huikean hyvä suoritus. Palautusprosentti 1 261:ltä oli peräti 77. Siitä aineistosta, en tiedä tehdäänkö, mutta siitä voitaisiin tehdä väitöskirja, ehkä useampiakin. Tältä osin harvoin eduskuntaan ja oman kauteni aikana ei kertaakaan näin seikkaperäistä selontekoa ole tuotu eteen.

Arvoisa puhemies! Muutama havainto. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ed. Dromberg piti hyvin perustellun puheenvuoron ja kertoi, että koululait valmisteltiin kokoomuslaisen opetusministerin toimesta. Näinhän tapahtui. Mutta niitä ei hyväksytty kaikilta osin siinä muodossa, sitähän ed. Dromberg ei tarkoittanutkaan. Olin itsekin mukana, ja kävimme kyllä melko syvällisiä ja hyvinkin perusteellisia keskusteluja siitä, mitkä ovat tavoitteet ja miten niitä viedään eteenpäin ja mitkä ovat myöskin esimerkiksi oppiainevalinnat. Me onnistuimme. Ehkä parannettavaa kuitenkin on.

Kun täällä useat edustajat ovat esimerkiksi oppiaineisiin puuttuneet, niin totean, että uudistamisvaiheessa viime kaudella kiinnitin huomiota muun muassa niihin ja arvioni edelleen on — en tätä lähtenyt ajamaan — ja esitin, että tulee aika, jolloin suomalaisessa koulujärjestelmässä draamapedagogiikka ja ilmaisutaito tulevat oppiaineiksi — muistelen, että Ranskan kouluihin on otettu näitä — edelleen kansalaismoraali, johon liittyvät nimenomaan nuorten rajut teot, joita Suomessakin on ollut viime vuonna aivan hengenriistoihin asti. En mene kuitenkaan pidemmälle.

Korostaisin sitä, että lait saatiin voimaan hyvässä yhteistyössä ja teksti korostaa koulutuksen merkitystä.

Täällä on viitattu myöskin Pisa-tutkimukseen, joka on laajenemassa 19 maahan. Kiinnitin sitä lukiessani aikanaan huomiota seikkaan, jossa kotien ja koulun yhteistyö peilautui mielenkiintoisella, osin ristiriitaisella tavalla. Suomalaiset lapset osaavat lukea ja useimmat ymmärtävätkin lukemansa. Mutta toisaalta kun katsotaan sosiaalisia kommunikointituloksia ja kulttuurisia kommunikointituloksia, muistan, että tuloksissa oli mielenkiintoinen havainto, että Italia ja Unkari nousivat kärkeen ja Suomi jäi selvästi alle Oecd-maiden keskiarvion. Siis meillä ei ole vanhempien ja lasten välillä sellaista kommunikaatiota kuin Italiassa ja Unkarissa, jotka taas lukutaidossa jäivät selvästi Suomen jälkeen. Tämähän tarkoittaa sitä, että tällaista retoriikkaa, jota täällä eduskunnassakin harjoitamme, pitää harjoittaa enemmän kouluissa, kotona; en nyt tarkoita politiikkaa, vaan yleensä keskustelua. Sikäli vuorovaikutus on tarpeen myös kodin ja koulun suhteessa.

Edustan, arvoisa puhemies, sitä näkemystä vakaan harkinnan ja vuosien kokemuksen tuloksena, että perusasioiden oppiminen on kaiken a ja o. Tämä pitäisi mielestäni muistaa, kun koulutuspolitiikasta keskustellaan. Internet on tärkeä väline, tietoyhteiskunta on hokema, joka on tärkeä, mutta oppiminen käynnistyy ja toteutuu perusasioiden kautta, jossa oppilas—opettaja-suhteeseen liittyvät myöskin yksinkertaiset havainnot ja niiden selvittäminen. Näin ollen monet kasvatusteoreetikot voivat tänä päivänä kyllä, jos eläisivät, kokea, että heidän oppinsa olisivat aivan hyödyllisiä vieläkin.

Edelleen korostan sitä, että opettaja on koulussa oppilaan kanssa keskeinen hahmo. Kouluun kuuluu työrauha. Työrauhaan kuuluu myöskin se, että kun laaditaan uudistus, uusi uudistus ei käynnisty välittömästi. Siis koulut pitäisi rauhoittaa tietyksi ajaksi. Tästä meillä on erinomaisia kokemuksia 1800-luvun lopulta kansakoulujärjestelmän luomisen osalta viime vuosisadan osalta, ja peruskoulukin on osoittautunut onnistuneeksi. Olen vakuuttunut, että tämä viimeinenkin uudistus toimii. On korostettu maksuttomuutta. Sitä kannatan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, totean lyhyesti, että kun puhumme koulutuksesta, käsitteet ovat tärkeät, täsmäkäsitteet, aivan kuten olen toistuvasti eduskunnassa, politiikassa, sanonut, koska käsitteet ovat vasara ja taltta meille. Sen takia esimerkiksi ylioppilastutkinto on virheellinen käsite. Tutkintoon vaaditaan aina tietynlaiset opintojaksot, jotka on kiinnitetty siihen nimikkeeseen. Ylioppilaskirjoitukset ja lukio ovat eri asiat. Ylioppilaskoe on oikea käsite.

Aivan samoin, kun keskustelemme valtioneuvostosta, olen usein todennut täällä, että käsite opetusministeriö on aikansa elänyt. Ei ole Euroopan maissa tietämäni mukaan kuin kaksi, joissa käytetään opetus-käsitettä. Muistan, että Unkari olisi yksi, elleivät ole jo muuttaneet, Suomi ja olisiko Islannissa osittain. Tämä on merkittävä asia ymmärtämisestä ja käsittämisestä käytävän keskustelun kannalta, koska kaikki ymmärtäminen avautuu käsitteiden kautta.

Jos ajattelemme tämän ajan haasteita, totean lopuksi, että olisi harkittava hallitusohjelmissa esimerkiksi tiede- ja teknologian- sekä koulukysymysten ehkä yhteennivomista tai koulutus-, tiede- ja kulttuuriministeriön tyyppistä hahmottelua, mutta näillehän avautuu myöhemmin aika.


Kaarina Dromberg (kok):

Arvoisa puhemies! Kunnioitan suuresti kansanedustaja Olinia koulutusasiantuntijana ja sitä kautta vielä, että hän istui silloin valiokunnassa, kun näitä lakeja luotiin. Mutta tämä nyt kuulosti kovin tilatulta puheenvuorolta.

Rakenteellisesti minun mielestäni tämä on kyllä erittäin hyvä ja siitä käyvät aina selville myöskin johtopäätökset. Sitä pidän erittäin hyvänä. Mutta kyllä keskustelussa on myöskin tullut huolena se, että vastausprosentti tietyllä tavalla kuitenkaan ei ollut sitä luokkaa, mitä olisi saattanut olettaa, ja varsinkin ammatillisen peruskoulutuksen osalta. On suorastaan huolestuttavaa, että koulutuksen järjestäjät eivät kanna huolta kuitenkaan tämän tyyppisestä tärkeästä kyselystä.

Kun tämä oli lähetetty koulutuksen järjestäjille, varsinainen oppilaitosten taso ja niin sanotusti oppilaiden taso on kuitenkin jäänyt vielä tässä selonteossa ottamatta huomioon. Elikkä me varmasti sitten jatkossa, kun tätä työtä viedään eteenpäin, saamme siitä parempaa tietoa ja valiokunnassakin varmaan, kun kuuntelemme asiantuntijoita.

Tämä on tietenkin ollut suuri työ, kun ajatellaan, kuinka paljon näitä vastauksia on ollut, mutta siitä huolimatta myöskin tiettyjä kriittisiä osa-alueita on tullut esille. Jopa esikuuntelussakin, kun meillä asiantuntijat olivat ministeriöstä kuultavina, he itsekin esittivät niitä.


Kalevi Olin (sd):

Arvoisa puhemies! Ammatillisen peruskoulutuksen vastausprosentti järjestäjiltä oli 67. Se on korkea. Se on korkea, kun ottaa huomioon, että se on mennyt instanssille. Se on jo sellainen luku, että siitä voi tehdä ihan oikeita johtopäätöksiä.

Mitä tulee tilauspuheenvuoroon, voin ed. Drombergille sanoa, että aloin kirjoittaa sitä kello 20.10, jolloin tilasin sen itseltäni. Se on tässä. Kyllä ministeri kysyi, onko tuo sinun puheenvuorosi, mutta se on kyllä tässä. Minulle se on selkeä, mutta yleensä minun muistiinpanoistani ei moni saa selkoa, mutta minä teenkin ne itselleni ja tilaan vain itseltäni.


Maija Rask (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Silloin, kun kuusi tuntia sitten aloitin tämän keskustelun, puhemiehen piti lyödä nuijaa pöytään useita kertoja, jotta sali olisi hiljentynyt. Nyt ed. Olin ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ed. Dromberg eivät tarvitse nuijan koputusta kuunnellakseen.

Rouva puhemies! Minusta on käytetty viisaita ja hyviä puheenvuoroja. Erityisesti minulle jäi mieleen ed. Huotarin puheenvuoro, johon hyvin monelta osin voin yhtyä. Myös ed. Lapintie puuttui asioihin, jotka ihan tässä loppuvaiheessa vielä haluan nostaa esille. Hän kritisoi luokattomuutta ja kurssimuotoisuutta ja semmoista ylenpalttista vapautta, jota toki tämän päivän kouluissa on, ja peräsi turvallisuutta ja jatkuvuutta. Minusta näin pitäisi toimia.

Vastausprosentti oli 77. Onko se hyvä vai huono, minä en halua sitä ryhtyä arvioimaan, eikä niitä, jotka eivät vastanneet, ryhmänä ole analysoitu. Voi tietysti miettiä, miksi niin moni jätti vastaamatta. Mutta jos olisimme tämän vieneet oppilaitostasolle, niin oppilaitoksia tähän ­kyselyyn kuului 4 700, (Ed. Dromberg: Otoksilla!) ja jos mennään oppilastasolle, tähän kuuluu 928 000 oppilasta. Otoksen avullahan esimerkiksi perusopetuksesta valittiin vastaajat.

Onko tällä keskustelulla ollut merkitystä? Mielestäni on, vaikka tämä selonteko, niin kuin alussa totesin, ei ole hallituksen koulutuspoliittinen linjaus, koska se on tehty eikä sitä ole ­tarpeen kirjoittaa uudelleen. Hallituksen koulutuspoliittinen linjaus ulottuu vuoteen 2004, siis koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma.

Uskon, että niin tämä keskustelu kuin sivistysvaliokunnassa käytävä asiantuntijakuuleminen ja keskustelu tulevat antamaan eväitä tulevan hallituksen koulutuspoliittisen ohjelman kirjaamiseen. Siitä olen aivan varma.

Haluan tässä yhteydessä kiittää Opetushallituksen ja opetusministeriön ahkeria virkamiehiä, jotka ovat jaksaneet istua lehterillä ja kuunnella. Heitä on tällä hetkellä salissa enemmän kuin kansanedustajia.

Sivistysvaliokunnalla on nyt vastuunalainen tehtävä. Ed. Dromberg, kun te olette sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, hartaasti tietysti toivon, että lukiolain 18 § tulisi alta pois, ennen kuin alatte kuunnella tästä selonteosta asiantuntijoita, koska se tarkoittaa sitä, että  pääsemme­­  etenemään lukioasioiden eteenpäin viemisessä. Meillä on lukiokoulutuksen kehittämistä pohtiva työryhmä, joka käsittelee yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja lukion tuntijakoa, ja se antaa mietintönsä huhtikuussa. Siitä tulee erittäin mielenkiintoinen keskustelu. Työryhmän ehdotuksessahan tulee ottaa huomioon lukion säilyminen yleissivistystä vahvistavana koulutusmuotona, pienten lukioiden aseman turvaaminen, erityisen tehtävän lukioiden kehittäminen jne.

Haluan tässä yhteydessä puuttua vain siihen kohtaan, mitä tarkoittaa pienten lukioiden aseman kehittyminen. Miten niiden asemaa voi kehittää? Pienten lukioiden rehtorit lähestyivät — näitä lukioitahan on noin sata, joissa on noin sata oppilasta — ja he toivoivat hartaasti, että tunti­jaossa vähennettäisiin valinnaisuutta ja lisättäisiin pakollisuutta, koska se helpottaisi pienten lukioiden elämää.

Tässä onkin mielenkiintoinen kysymys liittyen lukion tuntijakoon. Kysymys kuuluu näin: Kumpi ohjaa paremmin toisen kotimaisen oppimista? Ensimmäinen vaihtoehto on se, että kaikki opiskelisivat 30 tuntia enemmän toista kotimaista. Toinen vaihtoehto on se, että toinen kotimainen on pakko kirjoittaa ylioppilastutkinnossa.

Nämä ovat niitä asioita, joihin tänä keväänä annetaan vastaus. Jos tuo vastaus on ensimmäinen vaihtoehto eli se, että toista kotimaista luettaisiin vähän enemmän eli pakollisuus siltä osin vähän lisääntyisi, se toteuttaisi myös tämän pienten lukioiden rehtoreiden toiveen. Näihin asioihin tulee vastaukset tänä keväänä.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia kärsivällisyydestä.