Pääministerin ilmoitus 168/2010

Hallituksen esitys laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Susanna Huovinen (sd):

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta on tällä kaudella kyennyt hyvin laajaan ja rakentavaan yhteistyöhön monissa hyvin vaikeissakin asioissa, mutta nyt käsittelyssämme on asia, joka jakoi valiokuntaa aika laajasti.

Tämän lakiesityksen tavoitteena on selkeyttää vähittäiskaupan ohjauksen periaatteita ja saattaa ohjausjärjestelmä vastaamaan muuttuneita ja muuttuvia olosuhteita. Kaupan suuryksiköitä koskeva sääntely on ollut itse asiassa voimassa lähes hallituksen esityksen sisältöisenä jo kymmenen vuoden ajan. Nyt tällä muutoksella sääntelyä selkeytetään kokoamalla pykälät yhteen ja myös täsmentämällä niitä.

Olennainen muutos on vähittäiskaupan suuryksikön määritelmän muuttaminen siten, että siihen sisältyy myös paljon tilaa vaativan erikoistavaran kauppa. Tarve ohjata paljon tilaa vaativan erikoistavaran kauppaa nykyistä suunnitelmallisemmin johtuu myymälätyyppien muutoksesta ja yksikkökoon kasvusta. Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja ympäristöön ovat myös muuttuneet merkittävästi. Myymälätyyppien muutos on johtanut paljon tilaa vaativan erikoistavaran kaupan ohjauksessa myös tulkintaongelmiin, ja siksi lainsäädäntöä on sovellettu osin epäyhtenäisesti.

Lakiehdotuksen 71 a §:n mukaan tilaa vievälle kaupalle on neljän vuoden siirtymäaika. Siirtymäkauden aikana kunta voisi edelleen hyväksyä yleis- tai asemakaavan, jossa osoitetaan seudullinen tilaa vaativan erikoistavarakaupan yksikkö, vaikka aluetta ei ole maakuntakaavassa osoitettu vähittäiskaupan suuryksikölle. Valiokunta ehdottaa tältä osin voimaantulosäännöksen teknistä korjausta, joka ei varsinaisesti muuta tämän sääntelyn sisältöä. Muilta osin valiokunta ehdottaa tämän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Arvoisa puhemies! Maakunta- ja yleiskaavoja koskevien uusien sisältövaatimusten tavoitteena on varmistaa kaupan suuryksikköjen osalta ratkaisu, jolla ei olisi merkittäviä haitallisia vaikutuksia keskusta-alueiden kaupallisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Tavoitteena on myös, että alueelle sijoittuvat palvelut ovat mahdollisuuksien mukaan saavutettavissa joukkoliikenteellä ja kevyellä liikenteellä. Tavoitellaan siis sellaista maankäyttöä, jolla voidaan edistää palveluverkkoa, jossa asiointimatkojen pituudet ovat kohtuulliset ja liikenteestä aiheutuvat haitalliset vaikutukset mahdollisimman vähäiset. Nämä ovat tärkeitä tavoitteita keskustojen elävyyden turvaamiseksi, ikääntyvän väestön palveluverkon säilyttämiseksi ja yleisesti hyvän ilmastopolitiikan edellyttämien yhdyskuntarakenneratkaisujen edistämiseksi. Valiokunta korostaa, että sisältövaatimukset kokonaisuutena on pyritty muotoilemaan joustaviksi, jotta alueellisten erityispiirteiden huomioiminen ja erilaiset olosuhteet maan eri osissa voidaan ottaa huomioon ja säilyttää myös maakuntakaavoille ominainen yleispiirteisyys.

Lakiehdotuksen 71 c §:n mukaan vähittäiskaupan suuryksiköiden ensisijainen sijaintipaikka on keskusta-alue, ellei muu sijainti kaupan laatu huomioon ottaen ole perusteltu. Tämä on jo voimassa olevaan lakiin sisältyvä vaatimus, mutta sääntelytapa on sellainen, ettei periaate ole ehkä parhaalla mahdollisella tavalla kuitenkaan laista ilmennyt. Keskusta-alueen ulkopuolinen sijainti on edelleen mahdollinen, kun se perustellaan kaavallisen suunnittelun ja vaikutusselvitysten kautta.

Valiokunta korostaa mietinnössään myös rakennussuojelutavoitteiden huomioimista, kun suuryksikköjä sijoitetaan keskusta-alueille. Yksittäisen rakennuksen suojelun lisäksi suojelun kohteena voi olla myös rakennuksen välitön ympäristö, eli myös kokonaisuuksien suojelu on tärkeää.

Arvoisa puhemies! Lakiehdotuksen 71 a §:n mukaan vähittäiskaupan suuryksiköllä tarkoitetaan nykyisen lain mukaisesti yli 2 000 kerrosneliömetrin suuruista vähittäiskaupan myymälää tilaa vievään kauppaan laajennettuna. Tästä rajasta valiokunta on saanut erilaisia muutosehdotuksia esimerkiksi talousvaliokunnalta. Ympäristövaliokunta on tarkasti harkinnut tämän kokorajan muutostarvetta ja päätynyt tukemaan ehdotettua 2 000 kerrosneliömetrin rajaa. Suuryksikön kokorajan nostaminen helpottaisi suurempien kaupan yksiköiden sijoittumista keskusta-alueiden ulkopuolelle. Tämä puolestaan voisi johtaa lain tavoitteiden vastaisesti myymälöiden vähenemiseen keskusta-alueilta ja asiointietäisyyksien pidentymiseen erityisesti päivittäistavarakaupan osalta. Palvelujen saatavuuden heikkeneminen lisäisi henkilöautojen käyttöä ja kasvattaisi näin myös kasvihuonekaasupäästöjä.

Kaupan rakenteessa tapahtuneet myönteiset kehityspiirteet pienten myymälöiden suhteen perustuvat valiokunnan käsityksen mukaan 2 000 kerrosneliömetrin ohjausvaikutukseen. Valiokunta toteaa, että vähittäiskaupan suuryksikön kokoraja 2 000 neliömetriä ei ole lain voimassaoloaikana estänyt kuitenkaan suuryksiköiden toteutumista, vaan päinvastoin niitä on rakennettu kyllä ja aivan entiseen tahtiin.

Valiokunta muistuttaa vielä siitä, että merkitykseltään paikalliset vähittäiskaupan suuryksiköt ratkaistaan edelleenkin kuntakaavoissa, vaikka ne olisivatkin yli tuon 2 000 kerrosneliömetrin, sillä maakuntakaavoissa tulee osoittaa vain seudullista merkitystä sisältävät yksiköt.

Tilaa vievän kaupan suuremman kokorajan suhteen valiokunta toteaa, ettei tilaa vaativalle kaupalle ole perusteltua asettaa muusta vähittäiskaupasta erillistä kokorajaa. Erillinen kokoraja säilyttäisi laissa jo nyt tulkinnanvaraiseksi osoittautuneen jaottelun ja voisi johtaa uudenlaisten tulkintaongelmien syntymiseen.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ja sen saamissa lausunnoissa ilmenee selkeästi, että tähän lakiehdotukseen on suhtauduttu hyvin ristiriitaisesti. Osin kritiikki kohdistuu vain välillisesti tähän esitykseen ja siten paremminkin koko ohjausjärjestelmän rakenteeseen. Esimerkiksi maakuntakaavojen vahvistamismenettely ei ole nyt ollut harkinnassa tässä esityksessä eikä myöskään sisällä tässä hallituksen esityksessä. Valiokunta on kuitenkin tunnistanut monia selvitystarpeita, myös sillä perusteella, että kaupan sijaintiin, kokoon ja toimintaperiaatteisiin voidaan kyllä vaikuttaa kaavoituksen ohella myös muilla ohjauskeinoilla. Kaupan aukiololainsäädäntö on yksi hyvin voimakas kaupan rakenteeseen vaikuttava tekijä, ja tämänkin lainsäädännön vaikutuksia on syytä selvittää.

Valiokunta ehdottaa nyt kolmea lausumaa:

Ensiksikin sitä, että hallitus selvittää, miten voimassa olevat työssäkäyntialueet otetaan riittävästi huomioon kaupan suuryksiköiden sijoittamista koskevien kaavaratkaisujen vaikutusarvioinneissa.

Toiseksi, että hallitus selvittää maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin yhteydessä mahdollista tarvetta säätää muiden toimintojen sijainnin ohjauksesta täsmällisemmin laissa ottaen huomioon valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden oikeudellisen aseman ja myös selvittää maakuntakaavojen vahvistamismenettelyyn liittyviä käytännön näkökohtia ja kehittämistarpeita.

Kolmanneksi, että hallitus seuraa yleisesti tämän lain täytäntöönpanon vaikutuksia palveluverkon ja palvelujen saatavuuden kehittymiseen ja kaupan kilpailuedellytyksiin. Lisäksi on selvitettävä asianmukaisten tietojärjestelmien kehittämistarpeita ja myös muiden, esimerkiksi taloudellisten, ohjauskeinojen käyttömahdollisuuksia näiden lakiehdotuksessa mainittujen tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Kuten jo aluksi totesin, valiokunta ei tässä mietinnössä päässyt yksimielisyyteen, ja niinpä tähän mietintöön sisältyy yksi vastalause.


Miapetra Kumpula-Natri (sd):

Arvoisa puhemies! Maankäyttö- ja rakennuslaki on hirveän tärkeä suomalaiselle yhdyskuntarakenteelle. Jo olemassa olevalle emme hirveästi voi, mutta jos haluamme tulevaisuudessa kehittää parempaa Suomea saavutettavuuden ja rakenteiden kannalta, niin meillä täytyy olla myös valtakunnallista ohjausta siihen. Se, mikä nykytilanteessa on hankaloittavaa, on, että meidän kunnat ovat monesti pieniä ja kunnilla on oma kaavoitusmonopoli. Se on sinänsä hyvä asia, ja onneksi on myös olemassa esimerkkejä kuntien välisestä yhteistyöstä kaavoituksessa. Tulen itse Vaasan kaupungin alueelta, joka on maantieteellisesti aika pikkuinen ja lähelle tulee heti aina toiset kunnat ympärille, olemme siis reikäleivän reikä. Meilläkin on jo muutamilta osin yhteistyötä naapuri Mustasaaren kanssa yli rajan kaavoittamisideoissa.

Kun tässä halutaan nyt sitten sijoitella suuria kaupan yksiköitä, lähtökohtana on kuitenkin peruskunta ja sen jälkeen maakunta ja onneksi myös valtakunnalliset maankäyttöohjeet, niin se ei ota huomioon tarpeeksi sitä, miten todellinen liikennekertymämme tulee. On erinomainen asia, että talousvaliokunnankin lausumasta eteenpäin on virinnyt idea tästä ensimmäisestä lausumasta, joka käskee ottamaan huomioon erityisesti työssäkäyntialueet, kun suuryksiköitä suunnitellaan kaavaratkaisuissa. Kuulimme esimerkkejä ympäristöministeriön asiantuntijalta näistä hylätyistä alueista ja myös hyväksytyistä alueista nykyään, ja hän myönsi sen, että joo, joskus pieni kunta voi saada jotain, mitä suuren kaupungin lähiö ei voi saada. Ja se tekee asiasta aika hankalan, kun ajatellaan olemassa olevien kaupunkiseutujen kehittämistä.

Tulen itse kaupungista, joka on yli 400 vuotta vanha ja jossa on tiivis keskus, ja joidenkin toimintojen keskustaan vieminen on todella hankalaa. Silloin jos halutaan viedä niitä kaupungin laitamille, niin en usko, että se edistää hyvää alueiden käyttöä, että kielletään lähiöstä mutta sitten naapuripikkukunnan keskustaan ne voisivat mennä. Tämä ei kokonaisuutena ole aina ihan yksi yhteen tulkittavissa. Sen takia toivottavasti jatkossa tämä työssäkäyntialue muodostuu ainakin näin suuremmassa kaavassa huomioon otettavaksi piirteeksi, koska se tuo myös ne liikennemäärät, joissa ihmiset päivittäin liikkuvat. Jos he käyvät työssä esimerkiksi keskustassa, niin silloin sinne tulee sitä palvelutarpeen saamista myös eri lailla kuin jos katsotaan pelkän asujaimiston mukaan ostovoima ja liikkumistarpeet.

Talousvaliokunnalle tuli myös mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, miten turismi tai liikematkailu voi näitä ostovoimia ja liikennemääriä liikuttaa: tullaan itärajan takaa Itä-Suomeen, voiko sinne jotain huomioiden antaa lupia rakentaa, ennen kuin tullaan metropolialueelle. Jotain harkintaa on kuulemma tehty myös Lapissa. Kun katsotaan asujaimistoa siellä pelkästään, niin se ei olisi ollut riittävää verrattuna siihen, että siellä on myös paljon matkailijoita.

Hyvää tässä nimenomaisessa, ehkä ei niin laajassa lakiesityksessä kuin koko asia intohimoja herättäisi, on tämä, että alueittain voitaisiin katsoa kuitenkin myös ne määritelmät, mikä on seudullisesti merkittävä koko ja mikä ei. Jos jokin on tosi, niin se, että asia näyttää erilaiselta pienemmistä maakunnista kuin metropolialueelta. Täällä suuri yksikkö voi olla aivan valtavan suuri yksikkö maakuntatasolla, ja maakuntatasolla taas suuri yksikkö voisi olla aika pieni jossain toisessa. Tämmöinen eri maakuntien huomioiminen ihan lakipykälässä on hyvä asia. Siinä sitten tulemme siihen vaikeaan kohtaan, että vahvistamiset myös näille tehdään ympäristöministeriössä.

Kun ministeri Vapaavuori on paikalla, niin olisi mukava kuulla hänen näkemyksensä siitä, miten hän on kokenut tämän ympäristöministerinä. Olisiko mahdollista laajentaa hyväksymismenettelyä niin, että muutoinkin kuin riitatapauksissa kaikki ministeriöt ottaisivat maakuntakaavaan kantaa sen vahvistamismenettelyssä niin, että se olisikin valtioneuvoston istunnon asia? Tätä minusta tulee ainakin pohtia ja miettiä. Silloin myös eri hallinnonalat katselisivat omalta osaltaan sitä, ja olisipa sitten laajempi kirjo, kun kuulin, että joskus helsinkiläisyyttä on hieman syytetty tässä istuvan ministerin tehtävissä, ja maakunnissa tätä keskustelua voi olla ehkä vahvemminkin käyty.

Itse maakuntavaltuuston edustajana näen, että maakuntien ja ministeriöiden saumattoman yhteistyön pitäisi vielä paremmin toimia, niin että yllätyksiä ei tulisi hylkyjen kautta, vaan käsi kädessä sitä suunnittelua tehtäisiin. Kuntalaiset ovat kuitenkin edustajansa valinneet kunnanvaltuustoon ja niistä edelleen maakuntavaltuustoon. Jos niissäkin on yksimielisiä päätöksiä, niin on silläkin demokratian kannalta iso valta.


Mirja Vehkaperä (kesk):

Arvoisa puhemies! Tässä maankäyttö- ja rakennuslaissa on omasta mielestäni kyse siitä vallankäytöstä, missä ja milloin rakentamisesta ja maankäytöstä päätetään. Nyt kädenvääntöä on todellakin käyty siitä, mikä on ministerin, ministeriön, maakuntien, kaupunkiseutujen ja yksittäisten kuntien päätösvalta näissä asioissa.

Pidän tärkeänä, että näistä asioista saadaan selviö, koska joka maakunnassa tehdään ja taas uudistetaan maakuntakaavaa ja siellä otetaan todellista kosketusta ihan kuntien päätösvaltaakin ajatellen. On selvää, että meillä täytyy olla toimivat maakuntakaavat. Ja seutukaavojen osalta ennen kaikkea, niin kuin tässä hallituksen esityksessä ja ympäristövaliokunnan mietinnössä on tehty, on yksittäisesti tarkasteltava näiden vähittäiskaupan suuryksiköiden tulevaisuutta. Nämä ovat yksi kiistakapula meillä maakunnissa ja myöskin seutukunnissa.

On tärkeää siis saada linja sille, missä näistä asioista päätetään ja mihin näistä pystytään myöskin valittamaan. Pidän itse tärkeänä sitä, että nähdään kokonaisuus, kokonaisuus koko Suomen alueella, maakunnissakin, mutta ei myöskään sitä päätösvaltaa kunnilta, joilla on kaavoituksessa monopoli omalla tavallaan, sitä paikallisuutta ei hävitetä. Elinkeinoelämän kehittäminen kuuluu edelleenkin kunnille, seutukunnille, ja sen täytyy olla myöskin tulevaisuutta.

Olen myöskin tyytyväinen siihen, että valiokunnan lausumaehdotuksessa on nämä kolme kohtaa, ja yhdyn kyllä niihin.


Oras Tynkkynen (vihr):

Arvoisa puhemies! Minulla oli ilo olla mukana taannoisessa suurmyymälätyöryhmässä, joka aikoinaan valmisteli nykyisin voimassa olevia maankäyttö- ja rakennuslain kaupan suuryksikköjä koskevia pykäliä, ja nyt sitten tuoreeltaan tässä kaupan sijainnin ohjauksen arviointiryhmässä, jonka perua osittain tämä nyt käsiteltävä hallituksen esitys on. Molemmissa näissä työryhmissä on saatu kehitettyä lainsäädäntöä juuri oikeaan suuntaan, siis sellaiseen suuntaan, jolla voidaan tukea yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, voidaan tukea meidän kansallisia ilmastovelvoitteita ja voidaan tukea sitä, että tulevaisuudessakin on Suomessa kaupan palveluita saatavilla ihmisten lähellä.

Jos jotain kritisoitavaa näitten työryhmien tuotoksista on aihetta tuoda esille, niin se on se, että on menty aivan liian hitaasti ja aivan liian vaatimattomasti eteenpäin. Suurmyymälätyöryhmän esityksen ajoista Suomeen on rakennettu valtava määrä kaupan suuryksikköjä yhdyskuntarakenteen kannalta haitallisiin paikkoihin. Kauppakoko on kasvanut merkittävästi, eli suurimmat suuryksiköt ovat aivan toista kokoluokkaa kuin 10—15 vuotta sitten ja niitten haitat ovat vastaavasti suuremmat.

Miksi tämän kaltainen kehitys nyt sitten voisi olla ongelma? Se on ongelma monestakin syystä. Se on ensinnäkin ongelma sen takia, että kaupan keskittyminen kaukana ihmisistä sijaitseviin suuryksikköihin lisää liikennettä yleensä ja autoilua erityisesti, mikä luonnollisesti lisää ympäristölle haitallisia päästöjä, mutta se on ennen kaikkea ongelma sen takia, että se heikentää kaupan palveluiden saatavuutta, ja se on iso ongelma nyt tässä meidän kovaa vauhtia ikääntyvässä Suomessa, missä yhä suurempi osa väestöstä ei kykene matkustamaan pitkiä matkoja kaupan palveluiden perässä vaan tarvitsee palvelunsa joko lähelle tai sitten ne palvelut on tuotava suoraan kotiin. Eli nykyisen kaltainen kaupan keskittymiskehitys kauas ihmisistä sijaitseviin kaupan suuryksikköihin on haitallinen sekä palveluiden saatavuuden että ympäristön kannalta.

Tämä hallituksen esitys ei tuo tilanteeseen radikaaleja muutoksia. Siinä selkeytetään nykyistä sääntelyä, siis sitä sääntelyä, joka on jo nykyisessä maankäyttö- ja rakennuslaissa, se sanotaan selvemmin. Siinä tuodaan kaupan hankkeille yläraja maakuntakaavaan. Eli silloin kun maakuntakaavassa linjataan kaupan suuryksiköstä, pitää myös tietää, minkä kokoinen hanke sinne enimmillään on tulossa, mikä on aivan terveen järjen käyttöä. Jos kaavoituksella nyt ylipäätään on tarkoitus ohjata maankäyttöä ja vieläpä mahdollistaa sen maankäytön vaikutusten arviointi, niin silloin on aivan ratkaisevan iso merkitys sillä, onko kaupan koko 10 000 neliötä, 100 000 neliötä vai 300 000 neliötä, ja on perusteltua, että sen koon on myös oltava siinä kaavassa mukana.

Ehkä isoin käytännön muutos on se, että tilaa vievä kauppa, joka tähän asti on ollut tämän sääntelyn ulkopuolella, otetaan mukaan niin, että myös yli 2 000 neliötä tilaa vievät kaupat ovat jatkossa näitten samojen suurmyymäläpykälien piirissä.

Mutta tämän hallituksen esityksen jälkeenkin tähän maahan voidaan edelleen rakentaa alle 2 000 neliön kauppoja lähes rajoituksetta, lähes minne kunnat lystäävät, ilman että siihen on sen paremmin tarvetta kuin mahdollisuutta valtion puuttua. Edelleen on mahdollista rakentaa kaupan suuryksikköjä. On nähty, että tämä nykyinenkin maankäyttö- ja rakennuslaki on todella, niin kuin edellä on tuotu esiin, mahdollistanut suuryksikköjen hyvin merkittävän määrän rakentamisen tähän maahan. Ja edelleen tämänkin hallituksen esityksen jälkeen on mahdollista rakentaa kaupan suuryksikköjä keskusta-alueiden ulkopuolelle, jos sille on olemassa asialliset perusteet, ja useinhan myös on. Tilaa vievää kauppaa on vastedeskään vaikea kuvitella pääsääntöisesti kaupunkien keskustoihin, vaan on ihan perusteltua, että vaikkapa autokauppa sijoitetaan hieman syrjemmälle. Ihmettelenkin sitä porua, joka tästä esityksestä on muun muassa tässä salissa ja valiokunnissa syntynyt. (Ed. Ahde: Niin minäkin!) Jos tätä hallituksen esitystä on jostain syytä kritisoida, niin siitä, että se ei mene riittävän pitkälle eikä ohjaa kaupan sijoittumista riittävän paljon. (Ed. Ahde: Kyllä!)

Työryhmä, joka valmisteli taustoja tälle hallituksen esitykselle, pohdiskeli raportissaan myös taloudellisen ohjauksen käyttöä. Itse pitäisin tärkeänä sen selvittämistä vastaisuudessa. Yksi mahdollinen työkalu voisi olla kiinteistöveron käyttäminen kaupan sijoittumisen ohjauksessa. Kiinteistöverolla voitaisiin ulosmitata takaisin yhteiskunnalle niitä kustannuksia, joita kaupan suuryksikköihin keskittyminen yhteiskunnalle ja veronmaksajille montaa reittiä aiheuttaa.


Pauliina Viitamies (sd):

Arvoisa puhemies! Tuota edellistä puheenvuoroa olisi tietysti mukava kommentoida oikein ajan kanssa, mutta jätän sen nyt tässä yhteydessä väliin ja kommentoin ainoastaan nyt tätä käsillä olevaa hallituksen esitystä.

Sinänsä nämä tavoitteet tässä esityksessä ovat varmasti hyvät. Haluamme kaikki parantaa mahdollisuuksiamme torjua ilmastonmuutosta. Haluamme kaikki pitää omat kaupunkikeskustamme elävinä. Nämä ohjauskeinot näihin tavoitteisiin pääsemiseksi tässä laissa eivät kuitenkaan niihin tule tähtäämään, vaan nämä keinot on mitoitettu ja ajateltu ihan toisista näkökulmista kuin näiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Siksi olenkin valiokunnassa esittänyt tätä lakiesitystä hylättäväksi ja tulen sen sitten toisessa käsittelyssä täällä salissa esittämään.

Suurin ongelma tässä hallituksen esityksessä on siis se, että sillä kohdellaan nyt meidän suurta maantieteellistä aluettamme, koko maata, liikaa saman sapluunan mukaisesti. Siinä ei oteta huomioon erityispiirteitä, mitä eri alueilla on. Itseäni harmittaa tässä yhteydessä — voin sen ministereille kertoa — se, että tästä on tehty joku Etelä-Savon reservaatin cowboy-kapitalistin oma keissi. Tämä kuitenkin koskettaa koko Suomea ja meitä kaikkia muitakin asukkaita. Emme me halua Etelä-Savostakaan tehdä mitään reservaattia, jossa ei voisi elää ja jossa ei voisi yrittää. Siinä mielessä toivon, että ensi kaudella siinä vaiheessa, kun tämä maankäyttö- ja rakennuslaki tulee uuteen tarkasteluun kokonaisuutena, tätä asiaa tarkasteltaisiin vähän eri näkökulmasta. Ja kysynkin ministeriltä nyt: Miksi tämä mahdoton kiire tämän asian kanssa tänä vuonna ja tällä vaalikaudella? Miksi tätä ei voitu rauhassa valmistella ja siirtää sinne ensi kaudelle tulevaan kokonaistarkasteluun?


Merja Kuusisto (sd):

Arvoisa puhemies! Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus on tarkoitus käsitellä seuraavan eduskuntakauden aikana. Minusta on harmi, että hallitus on tuonut tämän eduskunnan käsiteltäväksi vain yhden ainoan asian. Nyt suuresta kokonaisuudesta on nypitty vain lakiehdotus, joka koskee vähittäiskaupan ohjauksen periaatteita ja ohjausjärjestelmää.

Kyseisestä asiasta ovat lausunnon antaneet hallintovaliokunta ja talousvaliokunta. Hallintovaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että ympäristöministeriö päättää viime kädessä hyväksyttävän maakuntakaavan vahvistamisesta. Valiokunta toteaa maakuntakaavan sisältövaatimusten olevan käytännössä sellaisia, että ympäristöministeriölle jää tosiasiallisesti huomattavan suuri harkintavalta vahvistaa tai olla vahvistamatta kaavaa. Valiokunta toteaa, että lähtökohdan tulisi olla pikemminkin maakunnallista tahtoa korostava ja kunnioittava. Olen asiasta aivan samaa mieltä. Hallintovaliokunta esitti myös harkittavaksi vahvistamisen siirtämistä valtioneuvoston yleisistunnossa päätettäväksi.

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta esitti puolestaan kriittisiä arvioita, jotka liittyivät maakunnan liiton kaavan vahvistamismenettelyyn ympäristöministeriössä ja vähittäiskaupan suuryksikön alarajan asettamiseen 2 000 neliöön. Ympäristövaliokunnan käsittelyssä maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisesta kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelusarja. Ympäristövaliokunnassa jätimme ed. Pauliina Viitamiehen kanssa vastalauseen, jossa totesimme, että lakiehdotus pitää hylätä. Siitä sitten tarkemmin seuraavassa käsittelyssä.

Minusta on harmillista, että sääntelyrajaa lasketaan niin, että valtio ohjaa lähes kaikkea kaupan sijoittumista. Näin toimien viedään kuntien kaavoitukselta ja maakuntakaavoitukselta päätösvaltaa ja se keskitettäisiin ympäristöministeriön muutamalle virkamiehelle, joilla ei voi olla samanlaista paikallisten olosuhteiden tuntemusta kuin kunta- ja maakuntaliitoilla on.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa herra puhemies! Aluksi kiitän ministeriä, että hän on osoittanut sitkeyttä tämän asian eteenpäin viennissä, ja totean, että tässä hallituksen esityksessä ei ole lainkaan liikaa suuryksiköiden ohjaamista vaan enemmänkin liian vähän.

Puhemies! Tässä on hallituksen esitys, jossa oppositio on joutunut toimimaan tämän lopputuloksen kätilönä, niin että tämä hallituksen esitys yleensä on tullut voimaan. Tässä on ollut hyvin kummallisia vaiheita, äänestyksiä, yllättävää asian jarruttamista, ja mieleeni tuli hyvinkin vuosi 1999, kun maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistusta tehtiin. Silloinkin Oulun vaalipiirin suunnasta kahden kansanedustajan voimin viivytettiin maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa. Silloinkin oli kysymys nimenomaan suuryksiköistä, oululaisen osuuskaupan toiveista. En sitten tiedä, miten ne toiveet on palkittu ja miten niitä on sitten jatkossa todettu, (Ed. Pulliainen: Ei ne välittäneet mistään mitään!) mutta silloin aina välillä pari oululaista kansanedustajaa ympäristövaliokunnasta poistui oven ulkopuolelle, jotta vietiin päätösvaltaa.

Tällaista samantyyppistä, tosin voisi sanoa sivistyneempää, käytöstä oli nyt tällä kertaa. Lopulta tämä äänestystulos 9—8 oli tietysti oikeaan päin, mutta on yllättävää, että tällainen hallituksen yksimielinen esitys näin tiukkaan äänestykseen joutuu valiokunnassa, ja ilman opposition mukanaoloa tämän hallituksen esityksen hyväksymisessä tämä ei olisi tietenkään tullut voimaan. (Ed. Ahde: Siellä ei ole oululaisia enää valiokunnassa!) — Ed. Ahde, joka tuntee hyvin ympäristölainsäädännön ja tämän oululaisuuden, tietää kyllä näin todella, että tällä hetkellä ei oululaisia ollut, (Ed. Pulliainen: Oululaiset mitään lakia tarvitse!) mutta silloin Oulussa oli osuuskaupalla hätä, ja heillä oli omia kontaktejaan tänne eduskuntaan.

Puhemies! Nyt, vuonna 2011, tämä osauudistus on toteutettu, ja kysymyksessä on siis tilaa vievän vähittäiskaupan mukaan ottaminen tähän lainsäädäntöön. Kuitenkin tilanne on todellakin se, että valtaosa tilaa vaativista vähittäiskaupan suuryksiköistä on alle 2 000 kerrosneliömetriä, jotenka niitä ei tämä lainsäädäntö juurikaan siis koske. Runsaasti yli 80 prosenttia on tämän kokoluokan yksiköitä.

Kaupunkirakenteen tukeminen, kaupunkien keskustojen elävänä ylläpitäminen, ympäristönsuojelu ovat tämän lainsäädännön tavoitteena. Myöskin liikenteen kannalta ja liikenteen päästöjen kannalta järkevän ratkaisun saaminen kaavoitukseen on tärkeätä, ja se on ollut tässä tavoitteena.

Valiokunnan mietinnössä kiinnitetään huomiota myös keskustojen säilyttämiseen siinä mielessä, että rakennushistoriallisesti, rakennusperinnön kannalta merkittävät miljööt säilyisivät eli ei tuotaisi sellaisia yksiköitä keskustojen sisälle, joilla olisi kokonaisuuden kannalta haitallisia vaikutuksia. Mutta tämä on taas toinen puoli tästä asiasta. Se pääasia on se, että maakuntakaavassa ja yleiskaavassa nämä suuryksiköt tulee osoittaa. Tämän 71 b §:n mukaan niiden sijoittamisessa tulee suunnitellussa maankäytössä huomioida liikenteen saavuttavuus ja asioimismatkojen järkevä pituus.

Valiokunta kävi myös keskustelua tavallaan sivuaiheesta, mutta joka oli sinne tuotu myötäjäisinä, eli siitä, miten maakuntakaavat vahvistetaan. Ajatus siitä, että maakuntakaavojen vahvistaminen olisi valtioneuvoston yleisistunnossa, on saanut valiokuntakäsittelyssä kannatusta, mutta ei suinkaan mitään yksimielistä kannatusta ole saanut se asia, että maakuntakaavoja ei ympäristöministeriön taikka valtioneuvoston toimesta lainkaan vahvistettaisi, että ne jäisivät ikään kuin vahvistamatta. Tästä ei ole ollut kysymys — huolimatta siitä että valiokuntaan on ikään kuin kaikkein raskain tykistö haettu tähän asiaan, ja viittaan tässä lähinnä tuonne Etelä-Savon maakuntaliiton suuntaan. (Puhemies: 5 minuuttia!)

Arvoisa puhemies! Monet maakuntaliittojen, muun muassa Kymenlaakson liiton, maakuntajohtajat olivat sitä mieltä, että on aivan oikein, että ympäristöministeriö pysyy keskeisenä vahvistavana viranomaisena tässä maakuntakaava-asiassa, mutta että voidaan laajentaa tätä yhteistyötä muiden ministeriöiden kanssa.


Timo V. Korhonen (kesk):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Tiusaselle kiitos äskeisestä puheenvuorosta. Oli mukava huomata, että Oulun vaalipiiristä on ennenkin tullut ryhdikkäitä edustajia, mutta kiitoksia erityisesti siitä huomiosta, että nykyiset osaavat, oliko se sana käyttäytyä sivistyneemmin, kuin aiemmat. Itse nimittäin olisin ollut ympäristövaliokunnassa valmis hylkäämään tämän lakiesityksen.

Tämän lakiesityksen osalta ympäristövaliokunta on tehnyt mietinnössään tärkeitä lausumaehdotuksia muun muassa tuohon maakuntakaavojen vahvistusmenettelyyn liittyen. Tämän esityksen, voisiko sanoa, heikkoudet ovat ennen kaikkea siinä, että omasta näkökulmastani ajatellen tällä siirretään huomattavassa määrin kaavoitusvaltaa ympäristöministeriölle ja sen virkamiehille. Samalla tällä siirretään myös merkittävää elinkeino- ja aluepoliittista valtaa alueelta ympäristöministeriöön siitä huolimatta, että elinkeino- ja aluepoliittinen kehittämisvastuu ei kuulu ympäristöministeriölle.

Kunnilla on kaavoitusmonopoli vuoden 2000 lainmuutosten myötä. Onkin selvää, että kaavoitusvallan tulee kuulua alueelle itselleen ja demokraattisesti valituille kuntien ja maakuntien luottamushenkilöille. Näin ollen ympäristöministeriön ja ympäristöviranomaisten roolin tulee olla ohjaaminen ja vahva neuvonta mutta ei totaalinen päätöksenteko, johon ympäristöministeriö nyt mitä ilmeisimmin kaikin tavoin pyrkii, jos tämä lakiesitys hyväksytään tällaisenaan.

Mikäli tämä lakiesitys hyväksytään esitetyssä muodossa, on tämä hyvin vahva suuntaviitta siihen, että totaalinen kaavoitusvalta viedään alueelta itseltään Helsinkiin ja ympäristöministeriön bunkkereihin. Kaavoituksessahan on kysymys ennen kaikkea vallasta ja sen käyttämisestä. Ymmärrän sillä tavalla, että sinällään tällaiselle maankäyttö- ja rakennuslain osittaisuudistukselle ei tässä vaiheessa olisi ollut erityistä tarvetta. Olisi ollut parempi, että tämäkin olisi arvioitu ensi vaalikaudella käynnistyvän maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin jälkeen. Samassa yhteydessä, kun tämä tullaan toivon mukaan tekemään ensi vaalikaudella, on välttämätöntä myös arvioida, kuinka voidaan luopua ja voidaanko luopua nykyisen kaltaisesta maakuntakaavojen alistusvelvollisuudesta. On nimittäin aika vaikea uskoa, että alueella, maakunnissa, tehtäisiin yhtään sen huonompaa kaavoitusta tai päätöksentekoa alueitten itsensä kannalta kuin ministeriöissä kaiken kaikkiaan tehdään.

En pitäisikään ongelmallisena, vaikka tämä laki jäisikin tällä erää vahvistamatta, päinvastoin. Olisin jopa hyvin taipuvainen ajattelemaan niin, että jatkossa maakuntakaavat päätettäisiin maakunnissa ilman nykyisen kaltaista alistusmenettelyä ja kaavoista olisi valitusmenettely jatkossa erikseen oikeusprosessissa.

Summa summarum. En näkisi kovin huonona vaihtoehtona sitä, jos tämä lakiesitys hylättäisiinkin, mutta on mielenkiintoista nähdä, millä tavalla nyt lähipäivien aikana edetään.


Jan Vapaavuori (kok):

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Täällä ainakin edustajat Viitamies ja Kuusisto syyttivät kiirehtimisestä ja vetosivat maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseen. Tässä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että kokonaisuudistusta ei ole vireillä, ja toinen on se, että tätä hanketta on tehty ainakin 2,5 vuotta, jolloin on vaikea kutsua sitä kiirehtimiseksi.

Ed. Korhonen käytti oikeaa termiä. Virkamiestasolla on pohdittu, että ensi vaalikaudella voitaisiin mahdollisesti tehdä maankäyttö- ja rakennuslain vaikuttavuusarviointi, joka on ihan eri asia kuin kokonaisuudistus.

Ainakin 2,5 vuotta tätä on tehty. Sitä ennenkin tehtiin jo selvityksiä, joilla pohjustettiin tätä työtä. Minun on vaikea mieltää, että se olisi kiirehtimistä. Tätä kuvastaa muun muassa se, että tämä asia on peräti kaksi kertaa ollut laajalla lausuntokierroksella tämän hankkeen aikana, ensin Auran raportti ja sen jälkeen vielä itse lakiesitys.

Varmaankin on selvää, ja siitä tuskin kukaan on eri mieltä, kun katsotaan tätä substanssia, että merkittävin yksittäinen muutos tässä on tiva-kaupan ottaminen sääntelyn piiriin. Tästä ja itse asiassa monista muista tähän liittyvistä keskeisistä asioista ajattelin, että sen sijaan, että puhun itse, annan erään lausunnonantajan puhua. Tämä on lausunto, joka on saapunut ympäristöministeriöön viime kesänä, diaariin merkitty, ja luen tästä nyt pienen pätkän.

"Vähittäiskaupan suuryksikön ensisijaisena sijaintipaikkana on keskusta. Tämä on hyvä ja onnistunut lähtökohta kaupunkirakenteen ja kaupan sijainninohjauksessa hierarkisen kaavajärjestelmän avulla, ja kaupan nykyistä selkeämpi ja määrätietoisempi ohjaaminen keskustaan suoraan lailla on omiaan vaikuttamaan kaupan konseptien kehittämiseen ja yksiköiden mitoitukseen myös kevyt- ja joukkoliikenteelle paremmin sopivaksi ilman erityisiä mitoituslukuja. Kaupan sijainninohjauksen tulee perustua nykyistä selkeämmin kaupunki- ja yhdyskuntarakenteen tarpeisiin kuin pelkästään kaupan tarpeisiin. Onnistuneena esityksenä voidaan pitää myös kaupan luonteen ja laadun huomioon ottamista ja tilaa vaativan erikoiskaupan ottamista vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevan kokonaisvaltaisen alue- ja yhdyskuntarakenteen suunnitteluvelvoitteen piiriin." — Voisiko enää osuvammin sanoa?

Ed. Viitamies, tiedättekö, mistä tämä on? (Ed. Viitamies: Arvaan!) — Tämä on Etelä-Savon maakuntaliiton lausunto ympäristöministeriölle, ja täällä lukee allekirjoittajana maakuntajohtaja Matti Viialainen, viime kesältä. Sitä, että sen jälkeen syksyn, talven, kevään mittaan ollaan asioista täysin eri mieltä, ei kai voi selittää millään muulla kuin sillä, että valtakunnassa järjestetään vaalit aina neljän vuoden välein.

Arvoisa puhemies! Ilmeisesti merkittävin faktinen muutos on tiva-kaupan ottaminen sääntelyn piiriin. Myös tämän osalta esimerkiksi tämän talon talousvaliokunta, joka muutoin on suhtautunut kriittisesti esimerkiksi näihin neliömääriin, totesi: "Suuryksikön kokoraja tulisi koskemaan myös paljon tilaa vaativaa erikoistavaran kauppaa, kuten auto-, huonekalu- ja rakennustarvikekauppaa. Talousvaliokunta pitää kaupan toimialaerottelun poistamista perusteltuna, koska - -." jne. jne. Itse asiassa tästä keskeisimmästä muutoksesta, minkä tämä laki tuo mukanaan, ovat muun muassa Etelä-Savon maakuntaliitto ja talousvaliokunta tässä talossa olleet liikuttavan yksimielisiä.

Toinen merkittävä muutos tässä on se, että maakuntakaavaan pitää määritellä enimmäismitoitus. En ole huomannut kenenkään sitä vastustavan. Itse asiassa se käytännössä jopa voi mahdollistaa joittenkin semmoisten kaupan suuryksikköjen rakentamista, mikä tällä hetkellä ei ole ollut mahdollista.

Arvoisa puhemies! Mitä suurempi kauppa, sitä enemmän se tarvitsee asiakkaita, sitä useamman asiakkaan pitää liikkua sinne kauppaan, sitä enemmän liikennettä syntyy ja sitä tärkeämpää on sen takia, miten se sijoittuu rakenteessa ihan puhtaasti liikenteen ja päästöjen kannalta. Sama koskee soveltuvin osin myös lähipalveluita. Mitä suurempi kauppa, sen suurempi uhka se on yksittäisille pienille liikkeille, yksittäisille lähipalveluille, pienyrittäjille kaupunkien keskustoissa, niille palveluille, mitä meidän ikääntyvä väestö jatkossa yhä enemmän tarvitsee. Kolmanneksi kaupunkikeskustojen elävyyden tulokulmasta: mitä suurempi kauppa, sitä suurempi uhka se on. Itse asiassa kyse ei ole tämän monimutkaisemmasta asiasta.

Kun ihmisiltä kysytään, haluavatko he lähikauppoja vai kauppakeskuksia, niin todennäköisesti melkein kaikki vastaavat, että molempia. Tästä on tässäkin itse asiassa kysymys. Kysymys on järkevän tasapainon hakemisesta sille, että molempia on jatkossakin. Meiltä löytyy Suomestakin mutta varsinkin maailmalta esimerkkejä siitä, että jos päästetään kiinteistösijoittajat, kauppa, yksittäisten pienempien kuntien kaavoittajat yksin päättämään näistä asioista, niin huonosti voi käydä. Voi käydä niin kuin ihan todella huonosti.

Tämä laki ei ole edes Euroopan mittakaavassa, tämä nykyinen järjestelmä, niin kuin täällä ed. Oras Tynkkynen ja eräät muut ovat todenneet, erityisen tiukka. Menkää vaikka Saksaan katsomaan, niin on huomattavan paljon tiukempaa.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi muutama sana tästä vahvistusmenettelystä.

Ensinnäkin haluaisin todeta, että on jonkun verran väärinkäsitys ajatella, että ympäristöministeriö vahvistaa. Muodollisesti kyllä, mutta näissä maakuntakaavoissa on valtavasti erilaisia merkintöjä, ja ympäristöministeriö lähettää, kun se saapuu meille, sen sen jälkeen lausuville, niille ministeriöille, joiden toimialaan mikäkin merkintä kuuluu. Käytännössä erilaisia tiehankkeita ja tiemerkintöjä on maakuntakaavoista jätetty vahvistamatta enemmän kuin kaupan suuryksiköiltä, mikä on käytännöllisesti katsoen tapahtunut liikenne- ja viestintäministeriön toimesta.

Tällä tavalla, kun tämä järjestelmä toimii, niin itse asiassa varsin moni ministeriö ottaa kantaa siihen, voidaanko joku asia vahvistaa vai ei, ja nimenomaan siltä kannalta, kenen substanssiin mikäkin asia kuuluu. No, nämä kauppakeskusasiat, jotka ehkä eniten ovat herättäneet huomiota, kuuluvat ympäristöministeriön omaan toimialueeseen. Sen takia on luontevaa, että se on se ministeriö, joka tähän ottaa kantaa.

On toki mahdollista ajatella, että nämä vahvistukset vietäisiin valtioneuvostoon, ja näinhän nykyjärjestelmässäkin viedään, jos yksikin muu ministeriö on eri mieltä ympäristöministeriön kanssa tästä linjauksesta. Mutta teidän pitää muistaa, hyvät kansanedustajat, se, että tämä on laillisuusharkintaa, tämä ei ole tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Kysymys ei ole siitä, onko kaava hyvä vai huono. Ympäristöministeriöllä tai liikenneministeriöllä tai puolustusministeriöllä tai edes valtioneuvoston yleisistunnolla ei meidän järjestelmässämme ole oikeutta ottaa kantaa siihen, onko kaava hyvä vai huono tai onko se lainmukainen vai ei. Jos se on lainmukainen, se on pakko vahvistaa. Jos se ei ole sitä, se on pakko jättää vahvistamatta. Tässä mielessä voidaan asia nähdä näin, että se on ihan sama, missä se vahvistetaan tai vahvistetaanko sitä ylipäänsäkään, koska pitää noudattaa niitä lakeja. Ei kaavoitusmonopoli tarkoita sitä, ettei tarvitsisi noudattaa olemassa olevaa kaavoitusta koskevaa lainsäädäntöä.

Tässä on kysymys tietyn tyyppisestä kontrollimekanismista, kun tiedetään ja monestakin syystä on osoittautunut järkeväksi, että meillä on tämmöinen kontrollimekanismi, joka katsoo, ovatko maakuntakaavat pysyneet tässä kaavaa tehdessään lainsäädännön asettamissa puitteissa. Jos siitä luovuttaisiin, niin käytännössä se tarkoittaisi sitten sitä, että joku valtion viranomainen, onko se sitten ympäristöministeriö tai liikenneministeriö, jolla on vähintään yhtä iso intressi valvoa näitä maakuntakaavoja kuin ympäristöministeriöllä, tai paikalliset ely-keskukset sitten valittaisivat ja sitten käytäisiin oikeusriitoja maakunnat vastaan valtio joka toisesta maakuntakaavasta. En usko, että sekään on kovin onnellinen tilanne.

Arvoisa puhemies! En tiedä, sopiiko tilanteeseen, mutta ed. Tiusasta lohdutan ja kiitän ja samoin ed. Huovista jollain vanhalla sanonnalla, joka tosin taisi olla kovin erityyppisissä olosuhteissa, että isänmaata voi puolustaa oppositiostakin. Pyydän saada kiittää ympäristövaliokuntaa erinomaisesta mietinnöstä.

Otetaan muutama vastauspuheenvuoro, siis enintään minuutti!


Eero Heinäluoma (sd):

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta on tehnyt tässä ed. Huovisen johdolla erinomaista työtä, ja siinä olevat ehdotukset saavat kyllä sosialidemokraattisen ryhmän kannatuksen, mitä tulee ryhmän kantaan. Samalla me tunnustamme, että tämä ei ole ollenkaan ongelmaton asia ja myös kritiikille on tässä sijaa, niin kuin päivän puheenvuoroissa on jo tähän mennessä kuultu.

Erityisen tärkeätä on, että tämä työssäkäyntialue otetaan vakavasti, koska ei saa olla niin, että tämä johtaa siihen tulkintaan, että ison kaupunkikeskuksen alueelle ei voi rakentaa mutta sitten naapurikunnan alueelle voidaan siihen kaupungin rajalle rakentaa. Sen takia tämän vanhan ajattelun muuttaminen työssäkäyntialueiden suuntaan, niin kuin sanotaan tässä ympäristövaliokunnan lausumaehdotuksessa, on erittäin tärkeätä.

Lopuksi puutun tähän vahvistamismenettelyyn. Katsoisin, että tässä olisi kyllä edellytykset lisätä luottamusta tätä prosessia kohtaan sillä, että voitaisiin selvittää se, että valtioneuvosto kokonaisuudessaan vahvistaisi maakuntakaavan. Silloin voidaan luottaa siihen, että kaikki näkökohdat tulevat avoimesti esille ja viimekätinen päätöksenteko on valtioneuvostolla. Vahvistusta joka tapauksessa tarvitaan. Niin ei voi olla, että meillä on (Puhemies: Minuutti!) kolmen maakunnan alueella samoilla nurkilla jokaisella omat ostoskeskukset ja tiet alkavat ja päättyvät eri tavalla siitä riippuen, mitä maakuntakaavassa on hyväksytty.


Timo V. Korhonen (kesk):

Arvoisa puhemies! Laillisuusharkintaa, ei tarkoituksenmukaisuusharkintaa, aivan oikein. Ehkä tästä sitten pitää vetää sitä johtopäätöstä, että ehkä meidän tässä kaavoitusprosessissa on jotenkin vahvistettava nimenomaan tätä tarkoituksenmukaisuusharkintaa.

Mutta, arvoisa ministeri, tämän lain kuulemisen yhteydessä tuli aika voimakasta kritiikkiä siitä, millä tavalla ympäristöministeriö näissä kaavoitusprosesseissa nyt kaiken kaikkiaan toimii ja mikä on ympäristöministeriön ja sen virkamiesten rooli. Kritiikkiä tuli, niin kuin täällä on todettu, myös tästä alistusmenettelystä.

Arvoisa ministeri, millä tavalla te olisitte valmis nyt tätä kaavoitusprosessia kehittämään huomioiden sen kritiikin, mitä nyt tämänkin lain käsittelyn yhteydessä on monella tavalla tullut?


Ulla Karvo (kok):

Arvoisa puhemies! Maankäyttö- ja rakennuslaki säätelee maankäyttöä kaavoituksen avulla. Esityksen perusteena nyt tässä käsiteltävässä esityksessä on esitetty, että vähittäiskaupan ohjausjärjestelmää selkiytetään vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Kuitenkin elinkeinon kehittämisen näkökulmasta kaavoituksen hitaus muodostuu usein ongelmaksi. Yrittäjä joutuu varautumaan nykyään kaavavalituksineen usein 5—8 vuoden kaavaprosessiin. Nyt säädetään lakiin erityiset vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevat sisältövaatimukset. Kysyisinkin ministeriltä, onko nyt niin, että muun muassa näillä vaatimuksilla ja näistä vaatimuksista aiheutuu entistä pidempiä kaavaprosesseja.


Susanna Huovinen (sd):

Arvoisa herra puhemies! Aivan aluksi haluan sanoa valiokunnan puheenjohtajana ja opposition edustajana, että tietenkin on kovin hämmentävää se, että hallitus tuo meille käsittelyyn yksimielisen esityksen, joka sitten leviää käsiin kuin Jokisen eväät tuolla valiokunnan käsittelyssä, siten että hallitusryhmät eivät voi olla sitä yksimielisesti tukemassa. Tätä täytyy luonnollisestikin ihmetellä, ja on aika historiallinen tilanne. (Ed. Ahde: Ei ole historiallinen!)

Mitä tulee tähän ministeriön ja maakuntaliittojen väliseen yhteistyöhön, johon täällä on viitattu, niin kyllä saamamme tiedot valiokunnassa ovat hyvin ristiriitaisia. Ympäristöministeriö kertoo, että liittoihin päin on oltu tiiviissä yhteydessä, annettu ohjeita ja toivomuksia jo siinä prosessin aikaisemmassa vaiheessa, että nyt menee pikkuisen pieleen, kannattaisi tarkistaa, tehdä selvityksiä jne., kun taas liittojen kanta on se, että mitään ei ole heille kerrottu aikaisemmin, ja sitten vaan ruksitaan yli. Tässä luottamuksen lisääminen on oleellista.

Mutta kysyisin vielä ministeriltä, mikä on muiden ohjauskeinojen vaikutus. (Puhemies: Minuutti!) Miksi hallitus on aukiololainsäädännöllä lisännyt itse asiassa tätä liikennettä näihin isoihin marketteihin? Miksi ette silloin ollut hereillä, ministeri Vapaavuori? (Ed. Heinäluoma: Hyvä kysymys, oikein!)


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa puhemies! Tuo aukioloasia kyllä on vähän muun ministeriön kuin ympäristöministeriön asia. (Ed. Huovinen: Hallituksen!) — Minä tässä nyt puolustan ympäristöministeriötä, ed. Huovinen.

Mutta tässä 71 b §:ssä todella, sen 2 momentissa, mihin ministerikin viittasi, on muutama tärkeä asia, nimenomaan vähittäiskaupan suuryksikön koon alaraja ja vähittäiskaupan suuryksiköiden enimmäismitoitus, joka on osoitettava maakuntakaavassa riittävällä tarkkuudella. Nämä ovat todella sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä, ja ne kuuluvat maakuntaliittojen toimialaan. Niiden pitää osoittaa se. Tässä on enemmän mahdollisuuksia ja tehtäviä maakuntaliitoille kuin että jotenkin niiden toimialaa kavennettaisiin. Eli kyllä tässä paljon on hämmennetty ihan muista lähtökohdista kuin itse tuon lain sisällöstä.


Oras Tynkkynen (vihr):

Arvoisa puhemies! Useassakin puheenvuorossa annettiin ymmärtää, että nyt ollaan keskittämässä valtavasti valtaa ympäristöministeriölle. Ed. Timo Korhonen puhui jopa totaalisesta kaavoitusvallasta. Tässä on yritetty kyllä selventää, että tämä hallituksen esitys ei kovinkaan voimakkaasti muuta nykytilannetta, itse asiassa meidän joidenkin mielestä jopa liian vähän. Ministeri hyvin kuvasi, minkälaisia kohtuullisen pieniä ne muutokset nykytilanteeseen ovat.

Ympäristöministeriöllä on todellakin vain ja ainoastaan laillisuusharkintaa, siis vain ja ainoastaan mahdollisuus harkita sitä, täyttääkö maakuntakaava laissa asetetut edellytykset. Kuinka hyvin se on siinä onnistunut, siitä meillä on aika vankka näyttö, koska korkeimmassa hallinto-oikeudessa ympäristöministeriön päätökset ovat pitäneet. Korkein hallinto-oikeus on siis vahvistanut, että ympäristöministeriö on käyttänyt laillisuusharkintaa aivan oikein.

Kysymys siitä, pitäisikö nyt tämä laillisuusharkinta sitten siirtää valtioneuvostolle: itse mietin, onko valtioneuvostolla enemmän osaamista kaavojen laillisuusharkinnassa kuin kaavoituksesta vastaavalla ministeriöllä, ja oma arvioni on, (Puhemies: Minuutti!) että ei ole.

Olen merkinnyt vastauspuheenvuorot edustajille Kangas, Viitamies, Kumpula-Natri, Ahonen, Juurikkala, Pentti. Otetaan nämä, ja sitten ministeri totta kai niin halutessaan kommentoi.


Matti Kangas (vas):

Arvoisa puhemies! Tämä maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen on ihan onnistunut, mutta on siellä joitakin sellaisia tulkintoja, joita ei jaksa ymmärtää. Otan esimerkiksi muun muassa Jyväskylästä tämän Eteläportin, johon kauppakeskusta ollaan suunnittelemassa, joka nyt on täältä sitten torpattu. On kumminkin kyse alueesta ja kaupungista, joka on kasvanut noin tuhannella, viime vuonnakin 1 200 henkeä tuli lisää ja on tullut monet, monet vuodet. Kuntaliitokset on suoritettu ja siinä on valtavia kaavoituksia siihen suuntaan.

Tänne olisi tullut kauppakeskus, mutta tämmöinen torpataan. Se on seutukunta, joka kasvaa voimakkaasti. Ei sitä kehitystä voida jarruttaa. Se on eri asia, jos on maakunnat taikka seutukunnat, jotka taantuvat. Jos sinne haetaan, niin siinä voi olla kriittinen. Mutta samoin kuin täällä esitettiin ja talousvaliokunta esitti, että pohjana pitäisi olla työssäkäyntialue, kun näitä kauppapaikkoja ja kauppoja suunnitellaan, niin sen pitäisi olla lähtökohtana eikä kuntien.


Pauliina Viitamies (sd):

Arvoisa puhemies! Ministeri siteerasi hyvin Etelä-Savon maakuntajohtajan lausuntoa, ja arvasin sivumennen sanottuna heti, kenen lausunnosta on kysymys, joten siinä ette päässeet yllättämään. Mutta lausunto oli siis oikean suuntainen ja hyvä ja osoittaa siis sen, että kyllä meillä Etelä-Savossakin ymmärretään näitä asioita. Me olemme aidosti sitä mieltä, että näin tulisi toimia, mutta sitä suuremmalla syyllä sen päätäntävallan ja sen arvioinnin täytyy olla meillä itsellämme myös siellä. Ja se, että otitte niin voimakkaasti tämän Etelä-Savon tähän tulilinjalle, kertoo kyllä siitä, että tässä on nyt kysymyksessä jotakin muutakin kuin pelkästään tähän asiaan liittyvää. En lähde tässä arvioimaan, mitä se voi olla. Teillä voi olla joitakin henkilökohtaisia omia intressejänne Etelä-Savon suuntaan, joista en tiedä, mutta tämä ongelma siis todellakin koskettaa muutakin Suomea, tämä ei ole pelkästään nyt Etelä-Savo vastaan Helsinki.

Puolustan kuitenkin meidän omaa maakuntavaltuustoamme, jossa me olemme yksimielisesti hyväksyneet tämän kaavan ja jonka (Puhemies: Minuutti!) neljä merkintää nyt sitten hylättiin ministeriössä. Vielä lopuksi muistutan, että ministeri oli oikeassa siinäkin, että vaalit vaikuttavat asioihin, ja ymmärtääkseni vaalit ovat myös täällä Helsingissä tulossa.


Miapetra Kumpula-Natri (sd):

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti ja kysymys. Miten, ministeri, arvioitte omaa kauttanne ministerinä ohjata alaisuudessanne olevaa virkamiestoimintaa nimenomaan tässä yhteistyössä maakuntien kaavoituksen kanssa, jos on kuitenkin viiden maakunnan osalta tullut melko suurena yllätyksenä vahvistamattajättämispäätös? Laki velvoittaa yhteistoimintaan, ja minusta siinä on onnistuttu surkeasti.

Sitten toinen kysymys. Talousvaliokunnan lausunnossa lukee näin: "Talousvaliokunta ehdottaa, että kokoraja nostetaan 4 000 kerrosneliömetriin, kun sääntely tulee koskemaan kaikkia vähittäiskaupan suuryksiköitä - -". En tiedä, mitä kohtaa te siitä siteerasitte. Sitten on, että neliömäärän korottamisen vaihtoehtona talousvaliokunta esittää harkittavaksi, että vähittäiskaupan suuryksikön alaraja hyväksytään tämän mukaisena ja että selkeästi määritellään paljon tilaa vievän kaupan osalta ne määritelmät. On hieman hankalaa niinkin hienoon kaupunkiin kuin Vaasaan ajatella keskustaan traktorikauppaa tai suurta huonekalukauppaa, niin kuin me kovasti toivomme avoimesti, että Ikea sinne myös tulisi. Tämä määrittelyvaikeus on minusta ollut aika kummallinen, että sitten se on huitaistu kokonaan pois. Jos 2,5 vuotta on mennyt, (Puhemies: Minuutti!) niin pikkasen parempaakin olisi voinut aikaansaada.


Esko Ahonen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Kaavoituksen ja maankäytön suunnittelun pitää antaa mahdollisuus paikkakunnalle kehittyä. Lisäksi kaavoituksella pitää pystyä tarjoamaan riittävässä määrin erilaisia rakennuspaikkoja, jotka palvelevat erilaisia tarpeita. Kun kaavoitus tehdään, niin silloin, kun se on valmis, sitä pitää ryhtyä suunnittelemaan välittömästi uudelleen, koska tavallaan sen tarpeet ja visiot tulevat muuttumaan.

Arvoisa herra puhemies! Itse tulen maaseutukaupungista. Hyvin usein törmää siellä siihen tilanteeseen, että jostakin rakennushankkeesta haja-asutusalueelle on muun muassa ympäristöviranomaisten kanssa neuvoteltu yhteisymmärryksessä. Kun sen jälkeen on suunnitelmat tehty, on lupa haettu ja lupa myönnetty, niin siitä ympäristöviranomaiset itse valittavat. Tämä on se jarru, minkä me koemme ennen kaikkea tuolla maaseutuyhteisössä.


Timo Juurikkala (vihr):

Arvoisa puhemies! Minä yhdyn niihin näkemyksiin, joita täällä on esitetty siitä, että tämän muutoksen suuruuteen nähden tämä poru, mikä tätä vastaan nyt täällä on, on kohtuuttoman iso. Tämä on jotenkin muotoutunut ikään kuin tällaiseksi maakuntien vastaiskun tyyppiseksi täällä. Tulee eittämättä mieleen, että tähän liittyy jotain semmoista, mitä ei oikein ääneen sanota. Nimittäin täytyy korostaa sitä, että tämän uuden ehdotuksen mukaan edelleen on mahdollista rakentaa keskustojen ulkopuolellekin, jos sisältövaatimukset täyttyvät ja jos paikka on muuten sopiva ja jos selvitykset on riittävässä määrin tehty. Edelleenkin kaavoituksesta päätetään maakunnissa ja kunnissa sillä tavalla, että traktorikauppaa ei tarvitse laittaa väkiseltään torin laitaan.

Eli tämä antaa kaikki ne mahdollisuudet, joita täällä on perätty, paikalliseen ja maakunnalliseen vaikuttamiseen. Kuitenkin tässä on tämä kaavahierarkia, joka on tärkeä. Koska kaavan vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ovat niin suuret, niin tässä täytyy pelisääntöjen olla selvät, ja ne tässä laissa ovat kohtalaisen selvät.


Klaus Pentti (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen tuossa aika hyvin toi esiin niitä asioita, mitä itsekin pidän tärkeinä. Minusta tämä lakiesitys sopisi kyllä erinomaisesti tänne pääkaupunkiseudulle, mutta jos tarkoitus on rajoittaa nimenomaan rakentamista tuolla maakunnissa ja pienemmilläkin paikkakunnilla, niin siinä mielessä en tämmöistä ajatusta kyllä voi hyväksyä.

Tänä päivänä kaavoitusprosessit ovat ehdottomasti liian pitkiä, ja nyt on tarkoitus edelleen pitkittää ja viedä valtaa maakunnista ministeriöön, ja sitä pidän huonona suuntana. Ongelmallisena pidän nimenomaan tuota kaupan suuryksikön kokorajaa 2 000 neliötä. Se ei ole kyllä tästä ajasta. Kunnollinen marketti tänä päivänä, jos siellä on kuluttajia tyydyttävät valikoimat, vaatii jo tuon verran tilaa. Varsinkin tilaa vievän kaupan osalta tämä on ehdottomasti alamittainen. Kaupunkikeskuksiin sijoittaminen tänä päivänä on kyllä suuryksiköitten osalta aika mahdotonta hommaa, kustannuksia tulee ja liikenne ruuhkautuu ja tämmöistä. Talousvaliokunnan ehdotus oli hyvä.


Jan Vapaavuori (kok):

Arvoisa puhemies! Ed. Viitamies on täysin oikeassa siinä, että koko maassa järjestetään vaalit. Tosin pyydän saada huomauttaa, että minä täällä Helsingissä olen tänään samaa mieltä kuin viime kesäkuussa, ja siinä on se ero. Eli siinä, että vuotta ennen vaaleja voi olla samaa mieltä kuin kaksi kuukautta ennen vaaleja, on tiettyä johdonmukaisuutta. Se, että vuotta ennen vaaleja lähettää ministeriölle lausunnon, jossa toteaa, että laki on hyvä, ja sitten noustaan kapinaan sen jälkeen, kun se ei ollutkaan hyvä, on vähän eri asia. Sitä tarkoitan sillä, että vaalit ovat tulossa.

Ed. Heinäluoma täällä puhui siitä, jos kuitenkin pitäisi miettiä sitä, että tämä vahvistusmenettely siirrettäisiin valtioneuvostolle. Olen samaa mieltä ed. Tynkkysen kanssa siitä, että en usko, että siellä on parempaa osaamista sen suhteen kuin ympäristöministeriössä. Mutta voi olla, että se olisi silti paikallaan. Voi olla, että se tämän järjestelmän legitimiteetin kannalta olisi positiivista, että koko valtioneuvosto vahvistaisi nämä maakuntakaavat, kuitenkin muistaen sen, että se tapahtuu aina jonkun ministerin esittelystä, se tapahtuu esittelystä virkavastuulla, ja että mielletään ja ymmärretään, että kysymys on laillisuusharkinnasta.

En usko, että täällä ihan vieläkään on ymmärretty tai haluttu ymmärtää, mitä tarkoittaa laillisuusharkinta versus tarkoituksenmukaisuusharkinta. Valtioneuvosto tekee viikoittain kymmeniä, satoja päätöksiä. Useimmat niistä ovat sellaisia, joista ei voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen muuta kuin vakavan muotovirheen johdosta. Taas maakuntakaavat ovat semmoisia, joissa korostetusti seuraava porras on korkein hallinto-oikeus, mikä nimenomaan korostaa sitä, että valtioneuvoston päätöksestä voidaan valittaa ja melkein aina valitetaankin silloin, kun valtioneuvosto tai ympäristöministeriö poikkeaa maakuntaliiton tahdosta.

En myöskään ihan ymmärrä tätä ajattelutapaa, että maakunnissa pitää itse saada päättää, kun kysymys on laillisuusharkinnasta. Tarkoittaako tämä siis sitä, ed. Pentti ja muut, että maakunnassa saadaan päättää vaikka lainvastaisesti ja se ei sitten kuulu kenellekään? Siis sitähän te käytännössä tarkoitatte. Kun te väitätte, että ympäristöministeriö ei saa päättää maakuntaliiton puolesta, ja kun ympäristöministerillä ei olisi oikeutta päättää maakuntaliiton puolesta vaan ainoastaan tarkastaa, onko se lainmukaista vai ei — ja jos se puuttuu siihen, niin sehän voi puuttua siihen vain, jos se maakuntaliiton päätös on lainvastainen — niin onko se sitten väärin, että puututaan lainvastaisiin päätöksiin? Tätäkö tässä oikeasti ajetaan takaa?

Arvoisa puhemies! On pari asiaa, missä on pakko ottaa kritiikki vastaan, tai ainakin mahdollinen kritiikki. Ed. Karvo puhui kaavoituksen mahdollisesta pitkittymisestä entisestään. On myönnettävä, että tämmöinen riski on olemassa. Toki se riippuu pitkälti maakuntaliittojen osaamisesta ja tahdosta; me olemme siirtymässä enemmän ja enemmän aikakauteen, missä maakuntakaavoitus on jatkuvaa prosessia — sitä mukaa, kun edellinen valmistuu, seuraavaa ruvetaan tekemään — eikä sen tarvitse johtaa siihen. Päinvastoin, jos tehdään hyviä maakuntakaavoja hyviin selvityksiin perustuen, niin se voi pitkässä juoksussa jopa nopeuttaa sitä ja lisätä ennustettavuutta.

Mutta samaan aikaan pitää myös muistaa se, että ei se ole niin kamalan vakavaa, että kaavoitus jonkun verran kestääkin silloin, kun me teemme valtavan merkittäviä muutoksia meidän rakennettuun ympäristöömme, joka sen jälkeen vaikuttaa meidän elämäämme, meidän yhdyskuntiimme kymmeniä ja jopa satoja vuosia tästä eteenpäin. Minä olisin huomattavan paljon huolestuneempi, jos tämmöinen merkittävä kaavoitus oikeasti isojen hankkeitten osalta olisi hirvittävän nopeata ottaen huomioon, kuinka valtavan pitkiä vaikutuksia näillä asioilla on.

Otetaan vielä yksi asia, ennen kuin mennään tähän kaavoituksen ohjaukseen. Täällä on puhuttu siitä, että ehkä tämmöinen sopisi pääkaupunkiseudulle. Minusta tässä on nyt kyllä ymmärretty täysin väärin koko tämä asia. Kyllä se on vaan niin, että mitä isompi kaupunki on kysymyksessä, sitä pienemmät riskit koko tähän järjestelmään on: sitä vähemmän se haavoittuu väärinsijoitetuista isoista kaupan suuryksiköistä. Mutta sitten, kun me menemme keskikokoisiin ja pienempiin kaupunkeihin ja taajamiin, yksikin väärin sijoitettu megamarketti tai vastaava voi oikeasti tuhota sen koko keskustan. Tämä on nimenomaan tehty pienempien ja keskisuurten paikkakuntien turvaksi, ei suurimpien. Ei ole olemassa niin isoa megamarkettia, että se aidosti asettaisi uhkan Tampereen tai Turun keskustalle, puhumattakaan Helsingin keskustasta. Sen takia tämä on ennen kaikkea tarpeen keskisuurten ja sitä pienempien taajamien suojaksi.

Arvoisa puhemies! Se asia, missä varmasti on paljon parantamisen varaa, on kaavaohjaus eli tämä järjestelmä, joka on kiistatta hieman keinotekoinen, että ympäristöministeriö samaan aikaan ohjaa maakuntia, kun he tekevät näitä maakuntaliittoja, ja sen jälkeen vahvistavat niitä. Tässä on varmasti parantamisen varaa. Meillä on esimerkkejä hyvistä kaavaohjausprosesseista mutta on myös huonoista. Joskus on kyse siitä, että kaavaa ohjattaessa hienovaraisesti vihjataan, että ehkä sen ei ihan näinkään pitäisi olla, ja vastapuoli tulkitsee, että kun ei suoraan kielletty, niin se on sitten varmaan lainmukainen. Joskus on kysymys siitä, että ei ihan tohdita sanoa, ei oikein uskalleta ottaa kantaa vielä siinä vaiheessa, ja nämä ovat kiistatta hankalia tilanteita.

Mutta on meillä myös ministeriössä ihan aidosti sellainen käsitys syntynyt, että ei kaikissa mutta useissa tapauksissa käy niin, että kun maakuntaliiton kaavoituksesta vastaavien virkamiesten kanssa tätä keskustelua käydään, ei ole erimielisyyttä siitä, mitä laki sanoo ja mitä se ei sano, mutta sitten kun maakuntavaltuutetut pääsevät kisaamaan siitä, että meidänkin kunnan alueelle pitää saada joku juttu, ja sitten ruvetaan siellä maakuntavaltuustossa heittämään noppaa, että sinulle tuo hanke ja minulle tuo hanke, ja se homma menee sekaisin, niin silloin yleensä syntyy niitä hankkeita, jotka sitten vahvistusprosessissa joudutaan poistamaan. Näin ei ole tilanne suinkaan kaikissa tapauksissa, mutta ikävä kyllä tällaisiakin on.

Mutta ei tässä auta muu kuin parantaa ohjausta, tehdä sitä enemmän ja enemmän, lisätä koulutusta, kehittää, opastaa. Iloinen olen kuitenkin siitä, että itse asiassa näistä peruskysymyksistä, perusarvoista, mitä tällä lainsäädännöllä halutaan suojata ja turvata, ei sitten kuitenkaan näytä olevan minkäänlaista erimielisyyttä. Se antaa kuitenkin uskoa sille, että itse asiassa tämän lain tarkoitukset ymmärretään paremmin kuin ehkä halutaan aina sanoakaan.


Klaus Pentti (kesk):

Arvoisa puhemies! Laillisuusharkinta on mielestäni jonkun verran suhteellinen käsite ja meidän lainsäädäntömme on monilta osin aika väljä. Esimerkiksi meillä Hämeenkyrössä hiljattain käyttötarkoituksen muutosasioissa samoilla maankäyttö- ja rakennuslain pykälillä oli aiemmin myönnetty käyttötarkoituksen muutos, mutta seuraava kaavoittaja samalla alueella teki vastaavassa asiassa kielteisen päätöksen ja samat maankäyttö- ja rakennuslain pykälät olivat kyseessä. Elikkä meillä on aika väljää tämä lainsäädäntö ja riippuu virkamiehistä, ketkä sitä tulkitsevat.

Pirkanmaan edellisessä maakuntakaavassa oli kaupan suuryksikköhanke, jonka oli maakuntaliitto yksimielisesti hyväksynyt, mutta ympäristöministeriö sen tyrmäsi. Ymmärrän näin, että lainsäädäntö on aika väljä ja antaa virkamiehille valtaa. Ehkä meillä olisi lainsäädännössä vähän tarkistamisen paikka.


Toimi Kankaanniemi (kd):

Herra puhemies! Minäkin yhdyn tämän hallituksen esityksen tavoitteisiin täydellisesti ja myös niihin keinoihin, joilla näihin tavoitteisiin pyritään. Siksi hieman ihmettelen tätä käsittelyn kiivautta, minkä tämä esitys on saanut. Ilmeisesti vaalit vaikuttavat, mutta toivottavasti nyt eivät viime vaalien vaalirahoituskuviot vaikuta tähän. Olemme varmaan kaikki Kehittyvien maakuntien Suomen asialla.

Tässä esityksessä maakuntakaavojen laatimismenettely ei muutu millään tavalla. Päätöksenteko säilyy eli hyväksyminen säilyy maakuntavaltuustolla, valmisteluvastuu hallituksella ja siellä virkamiehillä. Siinä on laaja prosessi, osallistujia ja kuultavia jo maakuntatasolla runsaasti, kun maakuntakaavaa laaditaan. Alistuksestahan täällä on nyt paljon puhuttu, ja se on tietysti mielenkiintoinen kysymys. Meille tuli talousvaliokunnassa ja varmaan ympäristövaliokunnassakin — erityisesti aluesuunnitteluneuvos Ulla Koski esitteli tämän järjestelmän erittäin perusteellisesti — kaikille selväksi, jotka kuuntelemassa olivat, se looginen malli, joka tässä on pohjana, kun menettely on kehitetty ja miten se nyt sitten joiltain osin hieman uudistuu. Alistusmenettelyssä on todella kysymys vain laillisuusharkinnasta, ei tarkoituksenmukaisuusharkinnasta ollenkaan.

Kun täällä on puhetta ollut siitä, että pitäisi luopua tästä alistusmenettelystä ympäristöministeriön suuntaan, niin varmasti tilalle tulisi sitten ehkä kaksiportainen oikeudellinen käsittely eli valitus ensin hallinto-oikeuteen ja sen päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Nyt ympäristöministeriön vahvistuspäätöksestä tai vahvistamattajättämispäätöksestä voi valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kun korkein hallinto-oikeus on likipitäen kaikki hyväksynyt — en muista, kuinka monta niitä oli, 11 vai kuinka monta valitusta oli, ja yksi on tullut hylätyksi, eli ympäristöministeriön vahvistuspäätökset ovat pääsääntöisesti, lähes kaikki, tulleet hyväksytyiksi, kun ovat käyneet korkeimmassa hallinto-oikeudessa — niin voidaan kyllä luottaa, tai sitten ei luoteta, korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kyllä minä ainakin vielä tänä päivänä luotan korkeimpaan hallinto-oikeuteen, että se katsoo nimenomaan laillisuusperustein, täyttääkö kaava laillisuusvaatimukset ja jos täyttää, se toteaa, että ympäristöministeriö on vahvistanut oikein, ja sitten vahvistaa sen myös ja hylkää mahdolliset valitukset.

Jos luovutaan tästä vahvistamismenettelystä, silloin todellakin tilalle tulee se, että ihmiset, yritykset tai muut tahot valittavat ensin hallinto-oikeuteen, siellä asia käsitellään, ja sen jälkeen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja lopputulos on todennäköisesti ihan sama. Eli tämä menettely nykyisinkin todistaa sen, että ympäristöministeriö sittenkin harjoittaa vain laillisuusvalvontaa lopulta. Jos sitten laki, johon ympäristöministeriö nojaa päätöksensä, on huono, jos siinä on puutteita, se on eri asia, se on tämän salin ja hallituksen asia korjata ne puutteet, mutta täällä ei oikeastaan ole siihen esitetty kritiikkiä.

Arvoisa puhemies! Sitten tämän vaikutuksista. Täällä on puhuttu kaupan suuryksiköistä niin, että ne vaikuttavat kaupunkikeskustojen palveluihin, ja se on ihan totta. Kun rakennetaan valtavan iso kauppakeskus muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustasta, niin ilman muuta se vaikuttaa kaupunkikeskustan pieniin kauppoihin, vie asiakkaita sieltä, vie kannattavuutta ja osa ajautuu lopettamisuhan alle. Helsingissä, Turussa, Tampereella ei todella, niin kuin ministeri totesi, näin varmaankaan käy, koska etäisyydet ovat sen verran isot ja väestöpohja on iso, mutta pienemmissä kaupungeissa näin kyllä käy. Kaupunkikeskustat autioituvat, ja ihmisten palvelut etääntyvät niiltä, jotka asuvat keskustassa.

Mutta toinen puoli on vielä se, jonka itse haluan nostaa esille, josta vielä kukaan ei ole puhunut, ei edes yksikään keskustan edustaja, että nämä valtavan isot ideaparkit ja kauppakeskukset tuolla korvessa tappavat ympäristöstään, kyliltä ja kirkonkyliltä, kaupat likipitäen kaikki. Näin on käynyt jo tähän mennessä. Ed. Tynkkynen kertoi valiokunnassa, ainakin vierustoverina minulle, että tutkimusten mukaan noin 50—100 kilometrin säteeltä tämmöinen iso Ideapark, niin kuin Lempäälässäkin on, on ajanut umpikujaan pienkaupat. Eli meillä on autioita kirkonkyliä, joissa ei ole jäljellä muuta kuin ne rakennukset, ränsistyvät rakennukset, maalaiskylistä puhumattakaan. Eli tällainen valtava kauppakeskus vie myynnistä sellaisen siivun näiltä pieniltä kaupoilta laajalla alueella, joka pitäisi ne kaupat pystyssä. Mutta kun se siivu menee, kauppa lopetetaan ja palvelut etääntyvät. Sitten kuntalaiset, varsinkin lapsiperheet ja eläkeläiset, vanhukset, tulevat kunnan puheille ja sanovat, että meille täytyy järjestää kuljetus sinne ideaparkkiin tai kauppakeskukseen tai sitten sieltä meille pitää kunnan järjestää kuljetus, jotta saadaan jokapäiväinen ruoka. Näin siinä käy valitettavasti.

Tätäkö linjaa nyt sitten ajetaan täällä, kun pyritään rakentamaan lainsäädäntöä sellaiseksi, että ei näin pääsisi käymään, että keskitetään ja keskitetään ja keskitetään? Tämä kehitys on minusta torjuttava. Ei ole syytä päästää maaseudun sen enempää kuin kaupunkikeskustojenkaan palveluja alas sen takia, että rakennetaan vain autoilla saavutettavissa oleva iso kauppakeskus johonkin muutaman kilometrin päähän. (Puhemies: 7 minuuttia!) Tämä kehitys on sitä maaseudun rajua alasajoa, ja kun tämän hallituksen esityksen vastalausetta katson, niin ihmettelen syvästi, että tätä maaseutunäkökulmaa tässä ei ole otettu huomioon ollenkaan.

En tiedä, paljonko ministeri on ajatellut tätä, mutta uskon, että myös tätä, ja se on puheenvuorossakin tullut ilmi, ja siitä lausun kyllä kiitokset, varsinkin siitä, mitä ministeri totesi yhdessä vaiheessa, kun sanoitte, että mitä suurempi kauppa, sitä suurempi uhka se on pienkaupoille eli sitä enemmän se tarvitsee asiakkaita, ja kun asiakkaita kerätään laajalta alueelta, niin siellä ne pienet kaupat kärsivät. Se on rajua keskittämiskehitystä. Hyvät edustajatoverit, sanotaan niin, älkää nyt antako tämän keskittämiskehityksen mennä tällä lailla ja autioittaa maaseutua.

Ed. Ahonen totesi oman seutunsa osalta, että paikkakunnan kehitys kaatuu siihen, kun ei saa rakentaa suuria kauppakeskuksia. Kyllä se on niin, että jos Alajärvelle, josta ed. Ahonen on, rakennetaan suuri kauppakeskus, niin ympäristöstä kaatuu valtava määrä pienkauppoja. Tätäkö on maakunnan osa-alueen kehitys — ei. Kyllä siihen pitää seudullinen ja laajempi tarkastelu olla, ja tämä antaa siihen mahdollisuuden.


Timo Juurikkala (vihr):

Arvoisa puhemies! Kaupankäynti on merkittävää yhteiskunnallista toimintaa, ja kaupan rakenteen ja sen sijoittumisen vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ovat tänä päivänä varsin huomattavat. Sen johdosta tätä tarvetta ohjaukseen on, erityisesti suurten kaupan yksiköiden osalta. Miksi sitä pitää ohjata? Niin kuin täällä on esiin tullut, tietysti tämän yhdyskuntarakenteen osalta sillä tavalla, että liikennesuoritteet ja sen myötä ilmastovaikutukset olisivat mahdollisimman vähäiset, mutta vähintään yhtä tärkeänä pidän tätä kaupunkien ja taajamien keskustojen elinvoimaisuuden säilyttämistä siltä näkökannalta myöskin, että meillä väestö ikääntyy ja myös ikäihmisten on syytä päästä käymään kaupoissa ilman, että tarvitsee omalla autolla liikkua.

Kaiken kaikkiaan on selvää, että tässä tarvitaan selkeät ja yksiselitteiset pelisäännöt tämän kaupan sijainnin ohjauksen osalta. Viime vuosien aikana on nähty, että näitä jättiläismarketteja on ilmaantunut ja yritetty ilmaannuttaa enemmän kuin tarve on. Siinäkin mielessä tämä muutos on ihan tervetullut.

No, tässähän lähdetään nyt ehkä hiukan aikaisempaa selkeämmin siitä, että keskustat ovat kaupan yksiköiden ensisijaisia sijaintipaikkoja, mutta kuitenkin todetaan se joustovara siinä, että myöskin muut sijaintipaikat ovat mahdollisia, mutta ei sillä tavalla, että niitä voitaisiin kapeasta kunnallisesta tai paikallisesta näkökulmasta sijoitella ihan miten tahansa. Sen johdosta nämä seudullista merkittävyyttä omaavat yksiköt täytyy esittää maakuntakaavassa, ja siinä yhteydessä täytyy myös tehdä riittävät selvitykset vaikutuksista sekä kaupalliseen verkkoon että liikennetarpeeseen ja saavutettavuuteen sillä tavalla, että voidaan osoittaa, että paikka on kyseiselle toiminnalle sopiva.

Eli niin kauan kuin lakia ja sisältövaatimuksia noudatetaan, maakunnat ja kunnatkin edelleen voivat tämän meillä olemassa olevan kaavahierarkian mukaisesti, totta kai, näitten paikallisten ja alueellisten olosuhteiden perusteella tehdä näitä järkeviä ratkaisuja. Tämähän on ollut se pääasiallinen kritiikki täällä maakunnan puolelta, että tämä lainsäädäntöuudistus merkitsisi sitä, että näitä kaupan hankkeita kiellettäisiin. Siitä ei ole kysymys, vaan siitä, että tämä suunnittelutarve osoitetaan selvemmin ja sen sisältövaatimuksia myöskin selkeytetään niin, että tämä tulee helpommaksi tulkita.

Mielestäni on hyvä, että tässä on aika joustavasti säädetty myös sitä, että tässä maakuntakaavassa voidaan mainita tästä 2 000 neliöstä poikkeavakin alaraja eli sitäkin suurempi alaraja sen mukaan, mikä alueellisten olosuhteiden näkökulmasta katsotaan seudullista merkitystä omaavaksi kaupan yksiköksi. Eli se voi olla suurempikin, niin kuin käytössäkin jo on 5 000:ta ja 10 000:ta alarajana, ja tämä voidaan siis maakunnallisesti päättää.

Vastaavasti tämä kokonaisuus johtaa näitten täällä esitettyjen ja prosessin aikana esitettyjen pelkojen vastaisesti myös siihen, että ei ole suinkaan pakko niitä kaikkia autokauppoja ja puimurikauppoja laittaa sinne keskustatoimintojen alueelle. Hyvillä perusteilla ne on totta kai mahdollista ja viisasta sijoittaa jonnekin muualle.

Ympäristövaliokunta varsin tarkkaan harkitsi tätä 2 000 neliön alarajaa, joka tässä lainsäädännössä on mainittu. Asiantuntijakuulemisen jälkeen päädyimme siihen, että emme esittäneet siihen muutosta. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä oli myös se valiokunnan tietoon saatettu tosiseikka, että tälläkin hetkellä niin sanotuista tilaa vaativista kaupan yksiköistä 83 prosenttia on pienempiä kuin 2 000 neliötä. Eli tämän tilaa vaativan kaupan yksikötkin ovat pääosin tätä esitettyä alarajaa pienempiä.

Sitten, arvoisa puhemies, pari huomiota tähän keskusteluun vielä siitä, mitä täällä on esitetty.

Täällä on tuotu esiin sitä, että ympäristöministeriön ohjaus tämän maakuntakaavoituksen kuluessa ei ole toiminut sillä tavalla kuin pitäisi. Tästä tämä poru on aika suurelta osin myöskin aiheutunut, että on niin sanotusti hyvässä uskossa maakuntakaavaa valmisteltu yhdessä ministeriönkin virkamiesten kanssa ja sitten on tullut ikään kuin yllätyksenä maakunnalle, että vahvistusta ei tulekaan, että ministeriössä on todettu kaava lainvastaiseksi. Jos tällaisia tilanteita todella on, niin ohjausjärjestelmässä on kyllä parantamisen varaa, niin kuin täällä taisi ministerikin todeta.

Sitten toinen lyhyt huomio vielä tästä, että on esitetty näitä muita mahdollisia ohjauskeinoja tämän kaupan sijainnin ohjaamiseksi, muun muassa kiinteistöveron käyttöä. No, on ihan paikallaan varmasti tällaisia asioita pohtia ja selvittää. Mutta itse olen kyllä miettinyt sitä, että jos esimerkiksi kaupan suuryksiköllä olisi korotettu kiinteistövero, niin eikö se edelleen lisää kunnan kannalta sitä houkuttelevuutta sillä tavalla, että tulee entistä suurempi insentiivi sijoittaa niitä kaupan suuryksiköitä oman kunnan alueelle, kun siitä tulee vielä lisäksi kiinteistöverokertymääkin. Eli näitä muita ohjauskeinoja täytyy kyllä hyvin tarkkaan punnita.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Valitettavasti asuntoministeri tästä ehti häippäistä pois, olisin nimittäin kehaissut häntä taas. Elikkä jos ruvetaan miettimään, kenellekä niitä papukaijamerkkejä pitäisi tässä lähiviikkojen aikana osoittaa, niin kyllä ministeri Vapaavuori on siellä ansaintalistan suvereenissa kärjessä ja kilpailijatkin ovat vähän niukanlaisia, tämä täytyy sanoa. Se tyyli, millä hän hoitelee näitä asioita, on, sanoisinko, kateutta herättävä, ja sitä pitää ihailla ja kunnioittaa ja siitä kiitosta antaa, kun se paikka sattuu kohdalleen. (Ed. Ahde: Tekninen suoritus ja taiteellinen vaikutelma!) — Molemmat ovat korkeaa luokkaa, ed. Ahde, näin asianlaita juuri on.

Mitä sitten tulee tähän itse keskustelun alaiseen asiaan, kerkesin jo ed. Ahteelle tuossa kuiskata, että olin aikoinaan ex-ympäristöministerin tärkeän alaisen, neuvos Mikko Mansikan johtamassa maankäyttö- ja rakennuslakityöryhmässä jäsenenä, siinä mammuttiryhmässä, ettei meinannut löytää kokoussalia tästä kaupungista, jossa löytyisi yhteistä pöytätilaa niin paljon ja tuolia pöydän ääreen, että pystyvät kaikki paperinsa levittämään siihen, koska asia on sen laatuinen. Siinä yhteydessä kävi äärimmäisen hyvin selville, mitenkä Suomi on hedelmällinen työskentely-ympäristö tämän laatuiselle järkevälle toimeliaisuudelle sen takia, että pinta-alaa on riittävästi näille toimeliaisuuksille, kunhan vaan järkevästi se tila käytetään.

Silloin jo esitin sitä, että tähän repertoaariin pitäisi saada valtakunnan kaava. Se tarkoittaa muun muassa sitä juuri siinä ajassa, viime kesän ydinvoimalaitospäätösten jälkeenkin, jolloin kytkettiin uusiutuvan energian tuotantovaatimus suhteutettuna kokonaissähkönkäyttömäärään, että mihinkä sijoitetaan tämä uusiutuvan energian tuotanto. Ainut järkevä tapa on se, että valtakunnan kaavalla osoitettaisiin ne alueet, olkoon kyse tuulivoimasta taikka mistä tahansa, missä sitä harjoitetaan, ja silloin katsotaan kokonaisuuden kannalta, että näin se on. Sitten eduskunta sen päättäisi ja siinä oltaisiin vahvoilla.

No, kehitys sitten lähti menemään siihen suuntaan, että ympäristöministeriöstä pitäisi kaikki siirtää alaspäin vaan, ja täällä ovat jo erään määrätyn puolueen edustajat tuoneet julki vaatimuksen, että kaiken pitäisi olla kunnallisten päättäjien hallinnassa, ihan minkä tahansa. Tämä keskustelu käytiin Mikko Mansikan työryhmässä perusteellisesti, ja siellä viittasin kiusallisuuteen saakka siihen, että ei mitään muuta kuin menkääpä katsomaan Yhdysvaltoihin, mihinkä se johtaa, kun yhdyskunnat ovat niin rumia maisemaltaan ja rakennetulta ympäristöltään kuin yleensä rumia voivat olla. Elikkä Suomessa sentään on parempaan mahdollisuus, ja se parempi mahdollisuus pitäisi käyttää.

Jos sitten muutetaan sen ajan keskustelu eräiltä osin tämän päivän terminologiaan ja sloganeihin, niin silloin käytiin sellaista keskustelua, että voisiko tulevaisuudessa olla mahdollinen sukarila-kulttuuri. Se tarkoittaa sitä — tämä sukari siis saattaa liittyä johonkin mielikuvitusolentoon, ja paikannimetkinhän ovat hyvin usein tämmöisiä mielikuvituksellisia instituutioita — että perustetaan oikein suuri tämmöinen jumbo tuonne maaseudulle yhteen pisteeseen. Se imaisee kokonaan sen lähimmän taajaman tai lähimmät taajamat kaikesta mahdollisesta kaupanteosta.

Minä tuolla Savonmaassa tunnen yhden paikkakunnan hyvin, jossa itse asiassa on yksi ainut ruokakauppa jäljellä, kaikki ovat muut jo hävinneet pois, ja se on vaan iso paikka, niin että siellä tietysti tarjontaa on, mutta mihinkä se on johtanut? Se on johtanut siihen, että ruokakuntien käytettävissä olevista tuloista yhä suurempi osuus menee ruokalaskun maksamiseen, kun se auton käyttö ja taksin käyttö maksaa niin tolkuttomasti. Ja siitä voimme olla aivan idioottivarmoja, että tulevaisuus on vielä synkempi kuin tämän päivän tilanne.

Eli tässä katsannossa se keskustelu, mitä täällä on tämän iltapäivän aikana tästä asiasta käyty, on ollut pääsääntöisesti aivan oikeilla urilla ja tulevaisuuteen suuntautuvaa, ja olen tietysti mietinnön hyväksymisen kannalla.


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva ympäristövaliokunnan mietintö on omalta osaltaan pohdiskeleva mutta ei vastaa kuitenkaan niitä odotuksia, joita tänä päivänä maakunnissa tämän lain osalta on.

Se, että päätöksenteko siirrettäisiin ympäristöministeriöön, ei ole mielestäni oikea ratkaisu, ja sitä ei myöskään useampi keskustalainen ole kannattamassakaan. Se, että meillä maakunnassa edelleen päätettäisiin kaavoista ja valitusreittinä olisi ympäristöministeriö, olisi paljon selkeämpi malli. Nyt tässä esitetyssä mallissa siellä olisi sitten aina hallinto-oikeus se taho, johon voitaisiin valittaa, ja silloin kun kaavat on ympäristöministeriössä vahvistettu, niin muutoksenhaku ja muutoksen saanti siihen kaavaan kestää ikuisuuksia. Elikkä siinäkin mielessä tämä asia on hyvinkin jo oikeusturvankin kannalta kyseenalainen. Sitten myöskin valiokunta pysyy hallituksen esityksessä näiden kauppojen neliömäärien osalta, jotka eivät ole hyväksyttävissä.

Mielenkiintoiseksi jää, kuinka tämän lain kanssa käy sitten, kun tästä äänestetään.


Matti Ahde (sd):

Herra puhemies! Maankäyttö- ja rakennuslain muutosehdotus tältä pieneltä osalta on mielestäni ajassa oleva muutosehdotus, itse asiassa ajasta jonkin verran myöhässä oleva muutosehdotus, mutta hyvä, että edes tämä eduskunta saa sen käsiteltäväkseen. Ei missään tapauksessa voi kuvitella, että tämä olisi ajasta jäljessä, jos katsotaan sitä keskustelua, jota Suomessa käydään tällä kertaa kauppapaikoista.

Mutta haluaisin ihan yleisesti vain todeta sen, että suomalaisen ympäristön muotoutumisen ja ympäristöpolitiikan tulevaisuuden kannalta ihan ratkaisevassa asemassa on maankäytön suunnittelu ja ihan ratkaisevassa asemassa siinä ovat maakuntakaavat. Sen takia on tärkeää, että kunnat tekevät asemakaavat, maakuntaliitot tekevät maakuntakaavat. Toisin kuin ed. Timo Korhonen täällä totesi, että ympäristöministeriö tekee kaavat, ympäristöministeriö ei tee kaavoja. Se ainoastaan suorittaa tämän kaavan laillisuusvahvistuksen, niin kuin tässä monta kertaa on todettu.

En malta olla toteamatta pitkän historiankokemuksen valossa, että oikeastaan kaikki asiat, jotka tulevat ympäristöministeriöstä, ovat melkein ylivoimaisia keskustapuolueen kansanedustajille ja eduskuntaryhmälle. Olen kuitenkin elämäni varrella niin monta monta kertaa joutunut tämän todistamaan, ja jotenkin on tosi tosi vaikeaa hyväksyä mitään sellaista, mikä liittyy tässä tapauksessa nyt maankäytön suunnitteluun ja kaavoitukseen, jossa hallituksen yksimielinen esitys on pohjalla. Kuitenkin aina eduskunnassa sitten pakkaa olemaan niin, että keskusta haluaa tämän kaltaisista asioista irrottautua. No, se on jokaisen ryhmän oikeus. Tämä on vapaa parlamentti ja vapaa maa, mutta tämän havainnon olen tehnyt vuosikymmenten saatossa lukemattomia kertoja. Toisin kuin ed. Huovinen, joka on hyvin hoitanut tätä asiaa ympäristövaliokunnassa, totesi, että tämä on historiallinen asia, että keskustapuolue vähän rimpuilee, vaikka hallituksella on yksimielinen esitys, tämä ei ole ollenkaan historiallinen esitys, vaan tämä on erittäin usein toistunut näytelmä.

Sitten kaavoituksen vaikutuksiin. Tässähän rakennetaan siis tulevaisuuden suomalaista ympäristöä, siis kaavoituksen, maankäytön suunnittelun kautta, joidenka vaikutukset eivät ole vuosia tai kymmeniä vuosia, vaan varsinkin jos puhutaan väyläinvestoinneista, joita nyt tässä lakiesityksessä ei käsitellä mutta maankäytön suunnittelussa käsitellään ja maakuntakaavoissa käsitellään, vaikutukset ovat sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Siinä tehdään kaikkein tärkeimmät suomalaisen ympäristöpolitiikan päätökset silloin, kun kaavaratkaisut synnytetään.

Mitä rakennuslain kokonaisuudistukseen tulee, niin yleensä erityisesti rakennuslainsäädännöstä puhuttaessa ja puhuttaessa maasta ja maan omistusoikeudesta ja kaavoituksella tähän omistusoikeuteen puuttumisesta — sitähän se kaavoitus tavallaan myös on — niin sen takia rakennuslain kokonaisuudistus on aina ollut melkein ylivoimainen tehtävä. Kyllä todennäköistä on, että Suomessa rakennuslain uudistuksia täytyy tehdä asteittaisin uudistuksin. Tällainen laaja kokonaisuudistus, joka sinänsä olisi perusteltu ja tarpeellinen, näyttää poliittisesti Suomessa olevan äärettömän vaikea toteuttaa. Niin kuin tuossa ed. Pulliainen totesi, sitä itsekin useita vuosia yritin, mutta siinä asiassa epäonnistuin.

Sitten vielä lopuksi yksi asia, ja se liittyy tähän vahvistamismenettelyyn. Mielestäni on äärettömän tärkeää, että nimenomaan maakuntakaavojen vahvistaminen tapahtuu valtioneuvoston piirissä ympäristöministeriön esittelystä. Se on se minimivaatimus. Jos halutaan, että valtioneuvosto siihen osallistuu, koska edelleen kysymys on kuitenkin laillisuusvalvonnasta ja laillisuusvahvistuksesta, niin sitä voi harkita. Mutta ympäristöministeriö on se ministeriö, jonne kuitenkin kaavoituksen asiantuntemusta on keskittynyt enemmän kuin mihinkään muuhun suomalaiseen ministeriöön, ja sen takia varmaan kuitenkin tämä esittelemisen vastuu tulevaisuudessakin on tämän ministeriön toimesta tehtävä.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa herra puhemies! On käyty hyvää keskustelua, ja Suomen ensimmäinen ympäristöministeri Matti Ahde käytti jo tässä puheenvuoron.

Tuohon maankäyttö- ja rakennuslain historialliseen kokonaisuudistukseen, niin sitähän vuosina 1991—1995 yritettiin. Silloin oli ministeri Pietikäinen ympäristöministerinä. Hän ansiokkaasti kuitenkin sai sen aikaan, ettei tehty huonoa uudistusta. Hän kyllä joutui myöhemmin kärsimään, nimittäin seuraavalla vaalikaudella ministeri Pietikäinen ei edes päässyt ympäristövaliokunnan jäseneksi, koska hänen eduskuntaryhmänsä esti sen — ikään kuin pitkä käsi — koska tässä tapauksessa ministeri Pietikäinen omana ministeriaikanaan ei suostunut heikkoon lainsäädäntöön. Sitten vuonna 1999 maankäyttö- ja rakennuslaki syntyi aikaisemmin kuvaamieni nyanssien myötä ministeri Pekka Haaviston ollessa ympäristöministerinä.

Muutamia asioita, jotka ovat myös tässä ympäristövaliokunnan mietinnössä.

Yksi niistä on nämä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tämä vat, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, mainitaan, tosin hiukan kryptisesti, valiokunnan lausumaehdotuksessa numero 2. Sen oikeudellisesta asemasta on ikään kuin kysymys. Kuitenkin nimenomaan tämä vat, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, on se, jolla voidaan ohjata esimerkiksi juuri infran rakentamista. Siellä on siihen liittyviä lauselmia, muun muassa se, että meillä pitää olla yhteys sisävesistä, järvialueilta, merelle, mikä kertoo Saimaan kanavan merkityksestä jne. Kuitenkin tämän vatin soveltaminen on juuri sitten sitä laillisuusharkintaa ja sen merkitys on tärkeä, sitä pitää mielestäni entisestään vahvistaa.

Edelleen täällä muutamaan kertaan on vielä nostettu tämä 2 000 kerrosneliömetriä, joka tilaa vaativan kaupan rajana on. Todella 83 prosenttia tilaa vaativasta kaupasta on alle 2 000 kerrosneliömetriä pinta-alaltaan, jotenka se ei ole mikään sellainen luku, joka olisi kovasti liian matala.

Vahvistamisesta vielä haluaisin painottaa juuri sitä näkökulmaa, että ympäristöministeriön asema on tärkeä, se on esittelijänä myös tässä asiassa. Siellä on asiantuntemus. Arvoisat kansanedustajat, ympäristöministeriötä on yritetty heikentää koko ajan, pitkin tämän 4 vuoden matkaa muun muassa, ja sitä ei pidä jatkaa, tällaista toimintaa.

Edelleen on puhuttu tästä vahvistamisesta vielä ja sanottu, että se tieto on maakunnissa ja sitten ympäristöministeriö ei ymmärrä vahvistaa. Kuitenkin — otetaan esimerkki, aivan uusi, ajankohtainen, Kotkasta, jossa on itärannan asemakaava, hyvin merkittävä luontoalue Suomenlahden rannalla. Valtuusto hyväksyi sen äänestyksen jälkeen, Kouvolan hallinto-oikeus kumosi sen. Hallinto-oikeus siis kumosi sen, ja kysymys on laajasta asemakaavasta. Ei ole siis niin, että hallinto-oikeus olisi jotenkin ympäristöministeriövetoinen, vaan se katsoi oikeusharkintaa aivan niin kun ympäristöministeriökin vahvistaessaan maakuntakaavat.

Lopuksi toteaisin, että on hienoa, että Kms, Kehittyvien maakuntien Suomi, ei saanut — ainakaan tähän mennessä ole saanut — niskalenkkiä tässä asiassa, ja näin ollen eduskunnan ympäristövaliokunnan mietintö on nyt kuitenkin lähtökohtaisesti ympäristöpainotteinen. Se lähtee oikeudellisista lähtökohdista ja tähtää tulevaisuuteen. Totean, että varmasti eduskunnasta löytyy myös enemmistö tämän mietinnön taakse. Näin toivon ja myöskin uskon.


Kari Rajamäki (sd):

Herra puhemies! Vähittäiskaupan ohjauksesta ja laajemmin alueiden käyttöperiaatteista tarvitaan kyllä vielä syvällisempää keskustelua kuin nyt on käyty, erityisesti myöskin kuntien elinkeinopoliittisten kehittämisedellytysten näkökulmasta, koska kaavoitus on tietysti elinkeinopolitiikan yksi osa. Nythän tässä on syntynyt selkeästi ristiriitoja kunnan, maakunnan ja toisaalta ministeriöiden välille. Toisaalta pitää myöskin pystyä tekemään merkittäviä tilaratkaisuja, kuten Kuopion Ikea, joka on hyvä esimerkki nimenomaan kasvu- ja kehityskäytävän eli Viitostien hyödyntämisen näkökulmista. Tämän tyyppistä ylimaakunnallista ja ylikunnallista vaikutusta pitää pystyä arvioimaan ja luoda sille, myöskin esimerkiksi matkailuteollisuuden kehittämiselle, edellytyksiä.

Toisaalta logistista kokonaisuutta ei riittävästi tarkastella näissä ratkaisuissa. Minä muistan itse valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtajana, miten Ison Ompun ynnä muun jälkeen tulivat kuntien edustajat vaatimaan valtiolta liikennepanostuksia. Eihän se näin voi olla. Silloin kun tehdään ratkaisuja, pitää olla myös liikenteelliset väyläasiat kunnossa, se kokonaisuus, logistinen järjestelmä myöskin.

Maakuntakaavojen osalta vaaditaan ylimaakunnallisempaa tarkastelua. On tunnustettava, että kunta- ja maakuntarajat eivät vastaa toiminnallisia tarpeita tällä hetkellä, ja siksi tarvitaan ehdottomasti laajempaa ylimaakunnallista tarkastelua tältä osin näissä merkittävimmissä hankkeissa. Itse asiassa tietysti maakuntajakoa tulisi ehdottomasti myöskin päivittää.


Eero Lehti (kok):

Arvoisa herra puhemies! Ruotsi, joka Euroopan unionin jäsenvaltioista olosuhteiltaan vähittäistavaran ja vähittäiskaupan osalta on ehkä lähempänä Suomea kuin mikään muu jäsenvaltio, on selvinnyt ilman kyseistä lainsäädäntöä, joka tänään täällä käsitellään. Mielenkiintoinen asia. Siellä sitä on perusteltu sillä, että kunnallinen päätöksenteko on lähempänä todellista tilannetta, kunnassa tunnetaan maanomistusolot, tarpeet ja mahdollisuudet paremmin kuin etäänpänä.

Se, että 1990-luvun alussa käynnistyi vähittäiskaupan, ennen kaikkea tilaa vievän kaupan, ohjaustoimenpiteet, johtui silloisesta yhteiskunnallisesta kehityksestä, joka oli voimakas autoistuminen. Ajateltiin niin, että ne ihmiset, jotka eivät pysty tai eivät halua käyttää autoja, jäävät kauppapalvelujen ulkopuolelle tai joutuvat käyttämään erittäin paljon aikaa ja vaivaa siihen, että voivat noutaa päivittäiset elintarvikkeensa. Kahdessakymmenessä vuodessa kuitenkin maailman on mennyt aika lailla etäälle siitä, mitä oletettiin. Keskustoihin on tullut tällaisia myymälöitä, joissa sortimentti on laaja mutta jokaisessa kategoriassa on vähän valinnanvaraa. Sinänsä palvelusortimentti, varsinkin kun se on useimmiten seitsemänä päivänä auki nykyisen kaupan lainsäädännön puitteissa, palvelee varsin hyvin. Liiketilat ovat entisiä marketteja tai muita, jotka ovat muokkautuneet sitten uuteen käyttötarkoitukseen.

Kansainvälisesti ottaen on selvästi nähtävillä, että kaupassa käynnit harvenevat. Tällä hetkellä Suomessa käydään kaupassa puolitoista kertaa per viikko, kun vielä muutama kymmenen vuotta sitten se oli viisi kuusi kertaa. Ihmisten käyttäytyminen on myös muuttunut siten, että koko perhe usein viikonloppuostokset suorittaa yhdessä, vaikkakin se tapahtuu eri paikoissa, mutta sovitaan ehkä yhteisestä ajasta, mikä on käytettävissä.

Se, että nyt vielä ministeriö vahvistaa maakuntakaavan, johtaa erittäin hitaaseen ja jäykkään rakenteeseen. Suomessa kauppapaikat ovat niukka resurssi, mikä on osittain johtanut siihen, että päivittäistavarakaupassa kaksi suurinta ketjua hallitsee aivan poikkeuksellisen suuren määrän volyymista. Tämä on varmasti haitta, se estää kilpailua. Viimeinen kauppaketju, joka tänne on tullut, Lidl, onnistui pääsemään maahan vain sen johdosta, että niiden konsepti alitti 2 000 neliötä.

Näyttää myös siltä, että keskustoihin isojen kauppaliikkeiden sijoittaminen ei ole yksinkertaista. Päivittäistavarakaupan pakastimien lauhduttimet pitävät yötä päivää sellaista ääntä, että se häiritsee naapurustoa. Aamulla ehkä neljän viiden aikaan käynnistyvä tavaroiden tuonti rekoilla tai kuljetuskalustolla häiritsee naapurustoa, ja elintarvikeliikkeiden häiriöt ovat yleisiä.

Tilaa vievä kauppa ei pysty maksamaan niitä kustannuksia, jos se on aidossa kilpailutilanteessa, mutta elintarvikeliikkeet pystyvät, koska elintarvikeliikkeiden hintataso, jota ne voivat noudattaa Suomessa, on 10—20 prosenttia kansainvälisen kilpailun yläpuolella. Kartellinomainen toiminta on johtanut siihen, että suomalainen kuluttaja maksaa ylihintaa sen takia, että kilpailua on vähän.

Kaiken kaikkiaan seudullisuuskin on Suomessa kyseenalaista. Suomen suurimmat kauppakeskukset, Jumbo ja Sello, saavat viiden kilometrin säteellä ostovoimastaan 85 prosenttia, ja oikeastaan Suomessa on vain muutama sellainen kauppa, jossa voidaan puhua aidosta seudullisesta vaikutuksesta. Yksi on pienen Tuurin kunnan suuri kauppa, Vesa Keskisen kauppa, joka on Kyläkaupan nimellä, mutta on paremminkin ehkä matkailunähtävyys kuin varsinainen myymälä. Sen lisäksi samaan kategoriaan sisältyvät Ikean myymälät, joihin minun tekisi mieli laskea myös Haaparannan puolella oleva Lappia palveleva myymälä, johon normaali suomalainen asioitsijakin joutuu paremman puutteessa turvautumaan.

Itse asiassa seudullisia myymälöitä, jotka ulottuvat kuntarajojen yli, ei juurikaan ole, ja luulen, että kokonaislukumäärä jää alle kymmeneen. 5 000 neliön myymälä voi olla joissain olosuhteissa erittäin suuri, mutta vastaavasti 150 000 neliön Sello on tällä seudulla, Pääkaupunkiseudulla, jossa ostoasioinnit menevät kuntarajojen yli, osoittautunut aivan oikeaksi mitoitukseksi.

Kauppaa ei Suomeen perusteta ilman selviä kustannuslaskelmia, ja niitä perustetaan niin paljon, että vääriä investointeja tehdään aika harvoin. Pahimmillaan, pelkään, että täällä laki, joka tultaneen hyväksymään, joudutaan vielä parsimaan kokoon, jotta suomalainen elinkeinoelämä voisi uudistua ja hintataso palveluissa ja kaupan tarvikkeissa, tuotteissa, olisi lähempänä sitä, mitä sen kuuluisikin olla.


Jouko Laxell (kok):

Arvoisa herra puhemies! Onnittelen ympäristövaliokuntaa hyvästä mietinnöstä. Valiokunta on ymmärtänyt kaupan sijainnin ohjauksen merkityksen. Kannatan myös hallituksen alkuperäistä lakiesitystä seuraavin perustein:

Ensiksi, ennen taantumaa oli vuoteen 2020 mennessä tarkoitus rakentaa liiketilaa 5,2 miljoonaa kerrosneliömetriä. Liiketilaa suunniteltiin rakennettavaksi väestön tarpeisiin nähden kaksinkertainen määrä. Pelkästään tämä on hyvä peruste sille, että kaupan sijainnin ohjausta ja liikerakentamisen määrää pitää valvoa.

Toiseksi, vuoteen 2020 mennessä suunnitelluista liiketilan rakentamishankkeista alle 50 000 kerrosneliömetrin hankkeita oli 133, yli 50 000 kerrosneliömetrin hankkeita 22 sekä yli 100 000 kerrosneliömetrin hankkeita 10, suunnitteilla oli yhteensä 38 kauppakeskusta, joista uusia 29. Voidaan syystä kysyä, mihin tarvitaan näin valtavia liiketiloja. Kysymyshän on myös päästöjen vähentämisestä: mitä suuremmat liiketilat ovat, sitä enemmän tulee päästöjä.

Kolmanneksi, nyt Suomessa on noin 60 kauppakeskusta. Uusista kauppakeskuksista 45 prosenttia sijoittuu keskustojen ulkopuolelle. Näiden vaikutus on valtava, koska ne heikentävän keskustojen elinvoimaisuutta. Tämän takia kaupan sijainnin ohjaus on erittäin tärkeää.

Neljänneksi, perheiden koon pienentyminen ja väestön ikääntyminen muuttavat kulutus- ja asiointikäytäntöä. Läheltä saatavien palvelujen merkitys kasvaa. Onkin tarkasti arvioitava, kuinka kaupan rakenteiden ja jakelujärjestelmien kehitys vastaa kulutuskäytäntöjen muutoksiin. Kauppakeskusten sijoittumista on arvioitava monista näkökulmista, kuten suhteesta asutukseen, nykyisiin kauppapalveluihin sekä kevyen ja raskaan liikenteen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Siksi tarvitaan sijainnin ohjausta.

Viidenneksi, kaupan sijainti vaikuttaa asiakkaiden kulkutavan valintaan ja kauppamatkan pituuteen. Keskustojen aseman vahvistuminen kauppapaikkoina parantaa kuntien mahdollisuuksia kehittää keskustoja monipuolisina palvelukeskuksina. Kun kaupan suuryksiköt sijoitetaan keskustoihin, henkilöautoliikenteen päästöt vähenevät. Siksi tarvitaan sijainnin ohjausta.

Kuudenneksi, kauppakeskusten neliömäärää pitäisi myös rajoittaa. Valtavia, 100 000 neliömetrin kauppakeskuksia ei juuri tarvita, siksi tarvitaan myös liiketilojen koon pienentämistä.

Seitsemänneksi, Suomen päivittäistavarakauppa on Euroopan keskittynein, eikä kilpailua juurikaan ole. Tämä nostaa elintarvikkeiden hintaa ja ketjujen määräysvaltaa alihankkijoihin. Sen takia kauppa tarvitsee uusia toimijoita, mikä taas edellyttäisi uusia kauppapaikkoja. Uusien toimijoiden saaminen mukaan vaatii tietoa vireillä olevasta kaavoituksesta eli kaavoituksen läpinäkyvyyttä. Kilpailun lisääminen vaatii myös kaupan sijainnin ohjausta.

Kahdeksanneksi, selvitysmies Purasjoki ehdotti raportissaan järjestelyä, jossa ympäristöministeriö, Suomen Kuntaliitto ja Kilpailuvirasto varmistaisivat kilpailun kaavoituksessa. Kunnat siis kilpailuttaisivat tontit niin, että kaikki kaupan, niin ulkomaiset kuin kotimaiset, toimijat voisivat siihen osallistua. Kunta siis myös luovuttaa tontin yritykselle, joka tuo lisää kilpailua päivittäistavarakaupassa. Tämänkin takia tarvitaan kaupan sijainnin ohjausta jälleen.

Yhdeksänneksi, tasapainoisen kehityksen kannalta on välttämätöntä, että kunnat ja maakunnat pitävät kaavoituksessa aloitteen käsissään, koska niillä on vastuu seutukunnista. Ote ei voi enää lipsua, kuten nyt, kun kunnat kilpailevat rinnan kauppakeskusten sijainnista seurauksista välittämättä.


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa puhemies! Nykyinenkin lainsäädäntö on riittävää, kunhan käytetään sen suomaa harkintavaltaa. Talousvaliokunnassa käytiin esimerkkikeskustelua Pukaron liikennemyymälästä, joka on tuolla Seiskatien varrella. Yrittäjä esitti kauppapaikan liiketilan kasvattamista, ja kunta oli myönteinen, ja seutukunnassakin se nähtiin myönteisenä, mutta sitten ympäristöministeriöstä ei löytynyt sille hankkeelle ymmärrystä. Siinä jätettiin huomioimatta nimenomaan työmatkaliikenne, turismin tuomat mahdollisuudet ja yleensäkin se ohikulkuliikenne, joka siinä on. Jos me näin toimimme, niin eihän meillä synny sellaista luontaista kasvua, jota eri kohtiin pitäisi kuitenkin voida saada aikaiseksi.

Tämän nyt käytössä olevan lain mukaan kunnalla käytännössä on kaavoitusmonopoli, mutta kun sitten seutukuntatasolla niitä kuitenkin katsastellaan, mitä mihinkin kannattaa rakentaa, ja maakuntatasolla kaavaa vahvistetaan, niin tässä olisi se oikea juoksutus siinä. Sitten, kun mennään jatkossa eteenpäin, että ympäristöministeriö vahvistaa kaavan, niin sen jälkeen kaavanmuutokset menevät aika lailla mahdottomuuteen. Elikkä tällä nyt esitetyllä lainsäädännöllä vaikeutetaan huomattavasti myöskin kaavojen muuttamista.


Esko Ahonen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Yhdyskunnasta ja alueista lähtee se, millaisia toimintoja alueella tarvitaan. Tämä tarkoittaa sitä, että alueen maankäytön ja kaavoituksen tulee palvella tätä tarkoitusperää. Alueelle ei ole syytä kaavoittaa sellaisia toimintoja ja palveluita, joille ei ole olemassa minkäänlaista kysyntää. Tätä taustaa vasten ihmetyttää se, että jossakin ministeriössä tiedettäisiin esimerkiksi Järviseudun seutukunnan tarve paremmin kuin seutukunnassa itse.

Arvoisa herra puhemies! Lisäksi kaavoituksessa on tärkeää, että se mahdollistaa kehittymisen. Kaavoitus ei saa jarruttaa sitä. Tuossa vastauspuheenvuorossani, jonka käytin silloin, kun ministeri oli täällä salissa, totesin sen tosiasian, että meillä tuolla haja-asutusalueella tulee monesti ongelmia sen suhteen, että joku maanomistaja haluaisi rakentaa omalle tilalleen, omalle maalleen, omakotitalon tai vastaavan, mutta valitettavasti, kun siihen on lupa myönnetty, monesti ympäristöviranomaiset, vaikka he ovat antaneet neuvotteluissa ymmärtää, että se on mahdollista, sen jälkeen, kun valitusaika lähtee juoksemaan, suorittavat täältä sen valituksen ja hanke kariutuu tai ainakin viivästyy.


Juha Mieto (kesk):

Arvoisa puhemies! On totta, että varmahan viime vuosina, ja kymmeniä vuosia taaksepäinkin, on paljon keskusteltu tästä maankäytöstä ja kaavoituksesta, mutta kyllähän totuus on, jotta elämää on tuolla maaseurullakin. Totta kai ollahan vähän näreissään. Esimerkiksi Seinäjoen ulkopuolisissa pitäjissä on isoja marketteja, ja se tyhjää paikkakunnan kauppoja ja vähentää niiren myyntiä. Ja sinne saattaa mennä sitte koko perhe, jopa suku, ostoksille, ja kun on tosiaan niin kuin ed. Lehti kehuu, jotta pakastimet vain suurenoo, niin sinne mennähän samalla elämyksiä hakemahan, tuuleentumahan jnp. Mutta jos tämä maankäyttö ja kaavootus rajootetahan sillä lailla, että niihin tuloo liian tiukka laki, niin se heleposti tyrehryttää kokonaan pienten kuntien sisääsen rakentamisen.

Mitä tuloo vielä sitten tähän meirän Suomen yhteen suurimpahan kauppahan, yksityiseen kyläkauppahan Keskisehen, niin se on paljo muutaki ku nähtävyys. Se nimittäin on tehny erittäin kovaa tulosta muun muassa viime vuonna. Siellä käy tuuleentumassa eläkelääsiä ympäri Suomen. Jopa venälääset käy kattomassa siellä ja saa elämyksiä sieltä. Eli kyllä maallakin osatahan.


Risto Kuisma (sd):

Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksen käsittelyssä ja lain taustallakin on mielestäni unohtunut se, mitä ne kaupat ovat. Nehän ovat tavaran jakelukeskuksia, ja nehän pitäisi sijoittaa sillä lailla, että tavaran jakelu käy mahdollisimman helposti ja kustannustehokkaasti, eli että niihin saadaan ensinnäkin tuotua tavaroita. Nehän ovat valtavat tavaramäärät, isoilla rekoilla tuodaan. Jos tämmöiset isot kaupat, ja varsinkin nämä tilaa vievät kaupat, keskitetään kaupungin keskustoihin, niin tulee kyllä erinomaisia ongelmia tavaroiden kuljetuksista niihin kauppoihin. Niitä tavaroita jo nykyäänkin joudutaan purkamaan kaupungin ulkopuolella, siirtämään pieniin autoihin ajamaan. Liikennettä syntyy paljon. Ilmasto-ongelmat vaan pahenevat.

Pitäisi olla realisti. Eikä ole mitään järkeä, että tämmöisiä tilaa vaativia tavaroita kuljetetaan keskustaan ja ihmiset käyvät sieltä hakemassa. Eiväthän hekään voi mihinkään bussiin tai junaan panna niitä isoja tavaroita. Autollahan ne käydään hakemassa. Taas tulee liikennettä lisää. Jos ne kaupat olisivat sen sijaan kaupungin ulkopuolella, nämä ongelmat väistettäisiin. Ei tarvitsisi ahtautua isoilla rekoilla sinne kaupungin keskustaan tai sitten tehdä ylimääräisiä kuljetuksia. Kävelemällähän ei kukaan, vaikka asuisi lähellä, mitään raskaita esineitä vie tänä päivänä, eivät nuoret, eivät vanhat. Jos ei ole itsellä ajokorttia, on liian nuori tai liian vanha, kaverihan ja sukulaiset sen tekevät.

Että vähän realismia. Eivät ihmiset jalankulkuetäisyydellä tänä päivänä käy muilla kaupoilla kuin pienillä ostoksilla. Tietysti olisi ihanne, jos olisi korttelikauppoja, joista voisi ne päivittäiset ruokatavarat hakea, mutta totuushan ei ole se. Ja pikkukauppojen hintataso on tietysti kilpailukyvytön. Kuitenkin näissä isoissa yksiköissä hinnat ovat niin alhaiset, että tällainen tavallinen väki ja vähätuloinen väki käy sitten niissä isoissa marketeissa, joissa hintataso on alhaalla. Tietysti sieltä ostetaan suuria määriä, viikon ruokatavarat kerrallaan, ja sehän on totuus. Eli tämmöinen ajatus, kaunis ajatus, että keskitetään keskustoihin, on kyllä reaalielämälle ja logistiikalle täysin vieras eikä palvele ilmastotavoitteitakaan, päinvastoin synnyttää lisää liikennettä.

Tässähän on hyvä esimerkki. Eihän laki sinänsä tietysti estä eikä tämäkään lainmuutos estä sitä, jos ympäristöministeriö sitten on järkevä, mutta tästähän on esimerkkejä, että se ei suinkaan ole sitä ollut. On tämä Porvoon tapaus, jossa Kuninkaanportti on kaupungin keskustassa kiinni ja sinne haluttiin ruokakauppa, siihen ei saatu lupaa, ja sehän tarkoittaa sitä, että sitten, kun Porvoon vanha kaupunki on ahdas, ei sinne kaupungin keskustaan voida mitään tehdä, kun siellä nyttenkin liikkeet kärsivät siitä, että ei ole pysäköintipaikkoja eivätkä ihmiset tule autolla. Esimerkiksi Pornaisista Porvoo on lähin luonnollinen keskusta, 15 kilometriä, mutta siellä kun ei ole pysäköintipaikkoja, niin ihmiset käyvät Itäkeskuksessa, 50 kilometrin päässä. Ei se minusta mitään ilmastotavoitteita edistä. Itäkeskus on se normaali viikonloppujen ostospaikka. Jos Porvoossa nämä marketit olisivat siinä kaupungin ulkopuolella, että sinne voisi panna auton parkkiin, niin siellähän ne ihmiset kävisivät. Eli pitäisi olla realismia. Eivät he sinne keskustoihin mene. Ei ole pysäköintipaikkoja, eikä sinne voi rakentaa mitään pysäköintipaikkoja, vanhoja kaupunkeja purkaa. Tämä Porvoon Kuninkaanporttihan on itse asiassa keskustan laitamilla, mutta ympäristöministeriön virkamiehet ovat tulkinneet sen toisin. Kyllä on kaikenlaisia teoriaherroja. En tiedä, ovatko edes käyneet Porvoossa katsomassa sitä paikkaa, mutta onhan se uskomatonta. Eihän semmoisia lakeja mikään eduskunta voi minun mielestäni säätää kuin tämä Porvoon tapaus. Tämä on tietysti yksi esimerkkitapaus, mutta on pelättävissä, että samanlainen hulluus jatkuu, ja tämä laki antaa vähän lisää mahdollisuuksia tähän tyhmyyteen.

Eli, niin kuin ed. Lehti sanoi, varmasti tähän lakiin eduskunta joutuu palaamaan. Tämä ei ole terveestä elämästä. Sinänsä voisi kyllä toivoa — en tiedä, miten sitten se poliittinen puoli laitetaan — että ympäristöministeriö on tärkein ministeriö, ja ymmärrän hyvin hyvät tavoitteet, mutta asioiden pitäisi olla jossain suhteessa reaalimaailmaan, tavaroiden kuljettamiseen ja logistiikkaan. Tämä näkökulma on unohtunut tässä lainsäädännössä ja varsinkin käytännössä kokonaan.


Eero Lehti (kok):

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Salo puuttui Pukaron Paronin tilanteeseen, joka on täältäpäin mennessä ennen Kouvolaa pieni kylä, jossa paikallinen yrittäjä on rakentanut tienvarteen menestyksellisen taukopaikan, joka palvelee myös merkittävällä tavalla sen alueen väestöä. Ilman tätä taukopaikkaa monet palvelut eivät sillä alueella olisi lähempänä kuin Porvoossa tai Kouvolassa.

Mielenkiintoista on pohtia myös sitä, mitä tämä laki tarkoittaisi Porvoon osalta. Porvoon lähistölle rakentui niin sanottu Kuninkaanportin alue, josta tällä hetkellä on valitus vireillä siitä, että sinne ei saanut laittaa elintarvikeliikettä. Paikalliset yrittäjät, jotka ovat siellä niin sanottua tilaa vievää kauppaa ryhtyneet pyörittämään, ja kiinteistösijoittajat, jotka ovat rahoittaneet, ovat aika ihmeissään: kuinka tässä nyt näin kävi? Jos tätä lakia sitten ryhdytään miettimään Porvoon kannalta, jossa viikonloppuisin yleensä suoritan ostokseni, sieltä vanhan Porvoon keskustasta — vai puhutaanko nyt uudesta keskustasta — minun on mahdotonta ymmärtää, mistä löytyy tontti, johonka ylipäätänsä saisi edes 2 000:n neliön liikerakennusta laitettua. Se on käytännössä rakennettu. Vanhan kaupungin osalta on tietysti jo kulttuurihistoriallisesti ihan mahdotonta ajatella sen sijoittumista.

Ministeriössä ja aikaisemmissa käsittelyissä on katsottu, että Kuninkaanportti on Porvoon kaupungin keskustan ulkopuolella. Asiallisesti ottaen siinä on vanhaan kaupunkiin nähden vain hautuumaa välissä. Se tarkoittaisi samaa kuin Helsingissä, joka on huomattavasti nuorempi kaupunki, Vanhan kirkon hautuumaa jakaisi kaupungin kahtia. Ei siinä Porvoonjoen molemmin puolin löydy mitään muuta aluetta kuin se, mihinkä on jo rakentunut kaikki muu. Jos ajatellaan sitten sen alueen väestöä, niin se joutuu tällä hetkellä pyörimään Porvoon kaupungin liikennevaloissa, ja voisin kuvitella, että liikennevaloissa myös ilmastopäästöt ovat paljon suurempia, kun odotetaan valojen vaihtumista. Eli koko tämä käytännön sovellutus on kyllä vähintäänkin arveluttava.


Unto Valpas (vas):

Arvoisa puhemies! Suurien kauppakeskusten rakentaminen merkitsee sitä, että kauppapalvelut keskittyvät ja kaupunkien keskustojen ja ympäristön kylien palvelut heikentyvät. Tämä on mielestäni sitä keskittämispolitiikkaa, jota hallitus on johdonmukaisesti harjoittanut lähes kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Tästä seuraa myös se, että entistä suuremmalle joukolle kauppapalvelut etääntyvät. Tästä kärsivät monet, muun muassa ikääntyvät ihmiset ja muutkin, joilla ei ole omaa autoa käytettävissä, tai jos ei ole joukkoliikennettä, niin kuin tuolla Pohjois- ja Itä-Suomessa, siellähän ei ole vaihtoehtoa liikkumiselle.

Tämän vuoksi kannatan ympäristövaliokunnan mietintöä, joka huomioi kokonaisuuden ja turvaa paremmin lähipalvelut koko maassa.


Sanna Perkiö (kok):

Arvoisa puhemies! Keskustelemme maankäyttö- ja rakennuslaista ja hallituksen esityksestä, joka nyt vihdoin ja viimein on tuotu tänne eduskuntaan. Siinähän on kysymys kauppakeskusten sijoittumisen ohjauksesta taajamien keskustoihin. Sinänsä tämä tavoite on erittäin kannatettava, sillä kirkonkylien, pikkukaupunkien, suurempien kaupunkien keskustoja on ehdottomasti kehitettävä elävämmiksi ja moneltakin kannalta, ei pelkästään kaupan ohjauksen kannalta vaan myös siten, että viihtyvyys, esteettisyys, kaikennäköinen kulkeminen on helpompaa, että nämä keskustat tukevat yhteisöllisyyttä, että siellä on kokoontumistiloja ja näin. Tämä on paljon laajempi asia kaiken kaikkiaan kuin tämä nyt puheena oleva hallituksen esitys, eli näitä tavoitteita on hyvä viedä kyllä myös jatkossa eteenpäin muilla keinoilla. Tämä on ollut sinänsä hyvä lähtökohta. Lähtökohdat ovat aivan kannatettavia.

Kiistämättä ristivetoa tämän valmistelussa on ollut. Hallituksen esityksen ympärillä on kyllä keskusteltu myös paljon muusta kuin siitä itse esityksestä. Esimerkiksi laajemmin on keskusteltu kaavajärjestelmän toimivuudesta, sen kehittämistarpeista laajemmin, ja myös sitten päätöksenteosta: missä saadaan päättää hankkeista ja minkä kokoisista hankkeista, minkälainen toimivalta on syytä olla ympäristöministeriöllä ja muilla toimijoilla, kuinka paljon päätöksentekovaltaa saa olla maakunnilla, kunnilla. Näin ollen tästä keskustelusta päätellen kenkä puristaa sitten myös hieman muualta. Näin ollen tätä päätöksentekoprosessia, millä maankäyttöä laajasti Suomenniemellä ohjataan, olisi syytä kehittää siitäkin näkökulmasta, että luonnonvarojen käyttöä tulisi ottaa enemmän mukaan tähän kaavasuunnitteluun tai ylipäätään tällaiseen laajempaan suunnitteluun, esimerkiksi siltä kannalta, minkälaisia tarpeita meillä on suojella, missä meillä on maanottopaikkoja ja näin. Mielestäni tarkempaa valtakunnallista suunnittelua ja visiointia kyllä tarvittaisiin.

Sitten laajemmin tästä kaavajärjestelmän kehittämisestä. Ainakin itselleni on tullut kysymys myös siitä, mitä kaikkia toimialoja ylipäätään ja millä tarkkuudella on syytä toisaalta erillisillä laeilla ohjata. Kieltämättä tämä hallituksen esitys nyt avaa tämän tyyppisen keskustelun, että mitä laeilla ylipäätään halutaan maankäytössä ohjailla. Samassa yhteydessä, kun sitten arvioidaan maankäyttö- ja rakennuslakia, myös näitä näkökohtia pitäisi sitten arvioida, että ollaanko tässä menossa ikään kuin eteenpäin, että enemmän yksittäisellä lailla ohjataan, vai pitäisikö sitten mennä taaksepäin. Kaupan ohjaushan on poikkeustapaus tällaisesta toimialoittaisesta ohjailusta.

Lain vaikutuksia on seurattava, ja laki ei saisi estää kaupan toimialan kehittymistä. On erittäin tärkeää, että meidän kauppa on kilpailukykyinen, että se tuottaa tehokkaita kaupan palveluja meille ja sitä kautta myös kuluttajien hinnat pysyvät sitten kohtuullisina ja toisaalta palvelutaso kautta maan hyvänä.

Eli tällaisilla saatesanoilla olen valmis hyväksymään tätä eteenpäin. Kehittämistarvetta tästä vielä löytyy, ja kyllä nämä hiertävät kohdat, mitä tässä valmistelun aikana on ollut esillä, on sitten syytä nostaa tämän kaavajärjestelmän kehittämisessä uudestaan esiin seuraavalla hallituskaudella.


Esko Ahonen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Tuossa kysyin ed. Lehdeltä luvan, saanko oikaista, kun hän omassa puheenvuorossaan totesi, että Vesa Keskisen kyläkauppa sijaitsee Tuuri-nimisessä kunnassa. Se on sen niminen kylä ja on tuolla Töysän kunnassa, mutta se on elinvoimainen kylä, niin kuin ed. Lehti tuossa omassa puheenvuorossaan jo totesi.

Arvoisa herra puhemies! Se, miksi pyysin tämän puheenvuoron varsinaisesti, johtuu siitä, että ed. Mauri Salo otti minusta hyvän näkökulman tähän keskusteluun mukaan eli totesi tuon, että jos tämän lain mukaan tämä vahvistus siirtyy ministeriöön, niin kuinka on sitten näiden muutosten laita, kuinka nopeasti siihen saadaan kaavamuutokset, kuinka nopeasti ne saadaan vietyä lävitse, ettei se sitten taas vastaavasti jarruta sen alueen kehittymistä ja kehittämistarvetta. Minun mielestäni tähän olisi kyllä hyvä saada vastaus tämän istunnon aikana.


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnan laajan asiantuntijakuulemisen yhteydessä ja myöskin valiokunnan jäsenten käymissä keskusteluissa yleinen huoli oli juuri kaupunkien keskustojen autioituminen. Ensisijaisesti tietenkin onkin tärkeää, että pidetään kaupunkikeskukset hyvin elinvoimaisina, mutta sitten on se toinen asia, mitä ed. Lehtikin täällä ansiokkaasti nosti esiin, se infra, jota siellä kaupunkien keskustoissa tarvitaan. Parkkipaikkapuutteet on yksi merkittävä asia, sitten sen isomman kaupan yksikön tuomat haasteet: ensinnäkin tietty on se tonttikysymys ja toinen on sitten sen ympäristövaikutukset. Siinä on monta asiaa otettava huomioon.

Ed. Laxell on ollut erittäin huolissaan siitä, että kaupunkien keskustat autioituvat. Meillä on yksi yhteinen näkemys ja saman sisältöinen huoli esimerkiksi Salon kaupungin Helsingintien puoleisesta sivusta. Se on aika lailla surkeassa kunnossa, siinä ei voida tietenkään syyttää yrittäjiä eikä siinä tarvitse muuta kuin katsoa kaupungin päättäjiin. Siellä ei ole kyetty tekemään kaavaa, joka olisi mahdollistanut asianmukaisen rakentamisen, elikkä kyllä kunnallisilla päättäjilläkin täytyy tietenkin olla vastuu siinä, että se oman kaupungin keskustakin kehittyy. Tänä päivänä Prisma-keskus laajentaa sinne Halikkoon, ja sen seurauksena vaan autioitumiskehitys jatkuu, mutta se ei ole tämän lainsäädännön syy, vaan se on päättäjien syy.


Jouko Laxell (kok):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tosiaan kaavoitus pitää ottaa — on niin paljon erilaisia alueita — tapauskohtaisesti, ja niin kuin tässä on nyt tullut moneen kertaan sanottua, unohtamatta kuitenkaan keskustoja, miten tärkeitä ne kokonaisuudessaan ovat.


Lauri Oinonen (kesk):

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Mauri Salo ja myöskin ed. Laxell viittasivat kaupunkien keskustojen elinvoimaisuuden säilyttämiseen, ja nimenomaan tämä on tärkeää sikäli, että keskustoihin pääsee yleensä joukkoliikenteellä. Pidän hyvin arvokkaana sitä, että joukkoliikenne on toimivaa silloin, kun ihmiset käyvät niillä asioinneilla, joita keskuspaikat voivat tarjota. Toivonkin, että tähän kysymykseen kaavoituksessa kiinnitetään huomiota.

Samoin toivon sitä, että myös kaupunkien keskustoissa rakennetaan, totta kai muistaen väljyys, mutta myöskin mahdollistetaan rakentaminen. Puhun vaihteeksi vieraassa maakunnassa olevasta Ylivieskan kaupungista: Siellä on ajatuksia, että on alueita, jotka jätetään viheralueiksi, vaikka olisivat maisemallisia, upeita joenrantamaisemia, ja nämä tulisi saada tehokkaasti vetovoimatekijöinä asuinrakentamisen käyttöön Pohjanmaalla, missä järviä ei ole, Ylivieskassakin on vain yksi järvi ja sekin lähes kuiva. Silloin joenrannat ovat niitä vetovoimatekijöitä, joita pitäisi kaavoituksessa ottaa asuinkäytössä huomioon. Samalla näitten palvelujen tarjonnan tulisi olla myös kohtuullisella kävelyetäisyydellä, tai millä kukin liikkuu, rollaattorilla jne., tavoitettavissa. Palvelut eivät saisi etääntyä keskustoista.


Unto Valpas (vas):

Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen otti minusta tärkeän asian esille eli kysymyksen siitä, kuinka hankalaksi tämä rakennuslupien saanti tulee tämän lain seurauksena. Se on varmaan ihan sen arvoinen asia, että sitä kannattaa kysyä. Sen takia minä ihmettelenkin, miksi ministerit Vapaavuori ja Lehtomäki eivät voisi olla täällä ja kertoa meille täällä paikan päällä, miten he näkevät tämän, mihin johtaa tämä laki. Eli vastauksia näihin kysymyksiin tietenkin tässä kaipailee, ja toisaalta tietenkin ehkä he toisessa käsittelyssä ovatkin paikalla, mutta on tämä niin tärkeä asia, että olisi minun mielestä syytä olla ministereidenkin täällä paikalla.


Eero Lehti (kok):

Arvoisa herra puhemies! Tuntuu jotenkin epäloogiselta se ajattelu, että täällä oltaisiin erityisen huolestuneita siitä, että kunnan ja kaupungin intressissä ei olisi nimenomaan pitää keskustoja elävinä ja rakennettuina ja toimivina. Kunnan keskustaan useimmiten ovat sijoittuneet kunnan tärkeimmät rakennukset, palvelupisteet, ja myös yksityinen varallisuus kiinteistömuodossa on kasaantunut niihin. Kaikki kunnat omaavat myös kaavoituksesta vankan otteen, jolloin kunta aloitteellisena pystyy ylläpitämään sellaista kaavoituspolitiikkaa, jota se haluaa ja jonka se näkee tarkoituksenmukaiseksi ja joka edelleen kehittää keskustoja.

En tiedä Suomessa yhtään kuntaa, joka laiminlöisi tieten tahtoen oman kuntansa keskuksen kehittämisen. (Ed. Pulliainen: Ohoh! Olipa möläys!) Oikeastaan on vaikea kuvitella, että sellainen tilanne edes syntyisi. Sen sijaan voisi sanoa, että tällä nykyisellä ehdotuksella kyllä saatetaan tehdä tämän keskustan edelleenrakentaminen erittäin hankalaksi, koska jos ei muuallekaan voi rakentaa eikä keskustaan voi rakentaa, niin kyllä tässä stagnaatio oman kunnan ympäristössä on aika helposti käsillä.