Täysistunto 161/2001

Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon (ISAF, International Security Assistance Force) Afganistanissa

Liisa Jaakonsaari (sd):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta pitää Suomen osallistumista Afganistanin rauhanprosessiin tärkeänä ja yhtyy näin selonteossa ilmaistuun kantaan. Osallistuminen Afganistanin rauhanprosessiin on jakamattomaan ja laajaan turvallisuuteen perustuvan turvallisuuspolitiikan linjan mukaista, ja tähän isoon linjaan valiokunta yhtyy yksimielisesti. Samalla selonteko ja tämän ympärillä eduskunnassa ja valiokunnassa käyty keskustelu ovat osoitus siitä, että Suomi on ottanut syyskuun 11. päivän jälkeisen terrorismin vastaisen kamppailun vakavasti ja osallistuu siihen.

YK:n arvio on se, että Afganistan muodostaa edelleen uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Väliaikaishallinnon perustaminen on nyt erittäin tärkeä askel ja väliaikaishallinnon pyrkimys rauhoittaa olot Afganistanissa on iso askel eteenpäin. On syytä muistaa se, että Afganistanissa toimii nyt kaksikin erillistä prosessia. Toinen on YK:n päätöslauselmallaan valtuuttamat Isaf-joukot, joihin nyt suomalaisiakin on pyydetty ja joiden tehtävä on turvata uuden väliaikaishallinnon toimia Ison-Britannian johdolla. Tämä operaatio täyttää mandaatin osalta rauhanturvalain 1 §:n edellytykset. Toinen on Yhdysvaltojen johdolla toimiva sotilaallinen operaatio, joka on erillinen, ja ne on pidettävä erillisinä, mutta valiokunta pitää näiden molempien koordinaatiota tärkeänä.

Arvoisa puhemies! Valiokunnassa keskusteltiin pitkään, mitä sinne tekemähän, mikä on se operaation luonne ja mitkä ovat operaation voimankäyttövaltuudet. Selonteon ja valiokunnan saaman lisäselvityksen mukaan Isaf-joukon voimankäyttöä koskevat periaatteet eivät poikkea Bosnian-operaation tai Kosovon-operaa­tion voimankäyttövaltuuksista.

Arvoisa puhemies! Luen valiokunnan mietinnön kohdan, koska pidän sitä tärkeänä linjanvetona, kun varmasti voimankäyttövaltuuksista tullaan myöhemminkin keskustelemaan: "Sotilaallisen voiman käyttöä sääntelevät sekä oikeudelliset, poliittiset että sotilaalliset rajoitukset. Sotilaallisen voiman käyttöä pyritään aina välttämään. Isaf-operaation voimankäyttövaltuuksissa todetaan, että lievimmän tehokkaan voiman käyttämisessä on aina noudatettava sotilaallisen välttämättömyyden periaatetta sekä suhteutettava voimankäyttö kulloinkin kohdattavaan uhkaan."

Tämä vähän juridiselta kalskahtava teksti tarkoittaa sitä, että valiokunta pitää voimankäyttövaltuuksia operaation luonne ja Afganistanin olosuhteet huomioon ottaen perusteltuina. Se, että keinot asetetaan tavoitteitten mukaan, on tärkeää, jotta vältytään niiltä virheiltä, joita esimerkiksi Bosnia ja Hertsegovinan rauhanturvaoperaatiossa tapahtui. Lisäksi valiokunta korostaa periaatetta, jonka mukaan suomalaisen rauhanturvajoukon käyttöä yksittäisissä tilanteissa tulee edeltää aina huolellinen arviointi, jossa merkittävänä tekijänä on henkilöstön turvallisuus.

Puhemies! Valiokunnassa keskusteltiin myös käynnistettävästä YK:n siviilikriisinhallinnan operaatiosta Unamasta, United Nations Assistance Mission in Afghanistan, ja todettiin, että se on tärkeä. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee osallistua tähän operaatioon ja erityisesti kiinnittää huomiota naisten ja lasten aseman parantamiseen ja heidän oikeuksiensa kunnioittamiseen. Tähän valiokunnan kantaan myös vaikutti täällä käyty lähetekeskustelu.

Valiokunta korostaa, että Afganistanin jälleenrakentaminen tulee vaatimaan kansainväliseltä yhteistyöltä pitkäaikaista sitoutumista maan tukemiseen. Erityisesti korostimme sitä, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja huumeongelman kokonaisvaltainen ratkaisu ovat tekijöitä, jotka valiokunnan mielestä on otettava huomioon, kun apua suunnitellaan ja toteutetaan. Apu ikään kuin ehdollistetaan sen mukaan, että myös huumeongelmaan kiinnitetään erityisen vakavaa huomiota. Tämä on meidän kaikkien kannalta tärkeä asia, koska tietojen mukaan peräti 80 prosenttia Euroopassakin myytävästä heroiinista on kotoisin Afganistanista.

Puhemies! Kuten edellä totesin ja kuten selonteosta käy ilmi, Suomea on pyydetty tähän operaatioon johtovaltio Ison-Britannian puolesta ja sille on tarjottu mahdollisuutta osallistua juuri ­siviili—sotilasyhteistyöhön erikoistuneeseen cimic-joukkoon, jonka kokonaisvahvuus on enintään 50 henkeä. Tämä sopii erittäin hyvin Suomelle. Ulkoasiainvaliokuntakin katsoi vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa koskevassa lausunnossaan, että kriisinhallinnassa Suomen kaltaiselle maalle sopii erityisesti osallistuminen cimic-toimintaan ja muuhun sellaiseen rauhanturvatoimintaan, jossa keskeisessä asemassa on luottamuksen rakentaminen kriisin osapuolien välille. Valiokunta pitää tärkeänä, että Afganistanin-operaatiossa juuri cimic-toiminnalla on keskeinen rooli ja sen tavoitteena on hyvien suhteitten luominen paikallisväestöön avustusjärjestöjen ja muiden siviilitoimijoiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Valiokunta katsoo mietinnössään, että tämän tyyppistä cimic-toimintaa voidaan valiokunnan mielestä pitää Suomelle hyvin soveltuvana myös mahdollisissa jatko-operaatioissa.

Selonteossa ei ole käsitelty kysymystä suomalaisen rauhanturvajoukon rekrytointipohjasta, ja valiokunta piti tärkeänä, kun otetaan huomioon operaation vaativuus ja paikalliset olosuhteet, että rekrytoinnissa kiinnitetään erityistä huomiota aikaisempaan kokemukseen rauhanturvatehtävistä ja erityisesti kulttuurisensitiivisyyteen ja islamilaisen maailman ja islamilaisen kulttuurin tuntemukseen, ja tietenkin sitä, että tämä rekrytointi perustuu vapaaehtoisuuteen.

Se, mihin eilinen lähetekeskustelu vaikutti valiokunnan mietinnössä, on se, että valiokunta korostaa, että on tärkeää, että rauhanturvaajien koulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota naisten ja lasten asemaan Afganistanissa ja että rauhanturvaajat ovat tässä suhteessa tietoisia niistä erityisistä ongelmista, jotka liittyvät Afganistanissa nimenomaan naisten ja lasten asemaan.

Arvoisa puhemies! Valiokunta yhtyy selonteon kantaan, jonka mukaan Isaf-joukon tehtävät täyttävät rauhanturvalain edellytykset, ja valiokunnan mielestä rauhanturvaoperaatioihin myös jatkossa tulee ryhtyä niin, että ne voidaan toteuttaa nykyisen rauhanturvalain puitteissa. Kaiken kaikkiaan ulkoasiainvaliokunta katsoo, että Suomen osallistuminen Isaf-operaatioon on rauhanturvaamislain mukaista ja edistää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pyrkimyksiä, ja valiokunta toteaa selontekoon viitaten, että Suomen on mahdollista osallistua myös Isaf-operaation jatkoon ja sen jälkeen käynnistettävään pitkäaikaisempaan operaatioon, ja nämä sitten luonnollisesti käsitellään rauhanturvaamislain mukaisesti erikseen.


Klaus Bremer (r):

Puhemies, värderade talman! Elektronikens, dator- och informa­tions­teknologins genombrott ledde till en explosionsartad globaliseringsprocess. Vårt jordklot krympte med ens till så litet att det ryms in i ­envars tele­vision och vardagsrum varje dag. Plötsligt vet alla på sekunden vad som händer på andra sidan jordklotet.

Detta ledde till den första sammanstötningen i världsekonomin. Landgränser och tullmurar ­försvagades, ja, suddades till och med ut. Det gav upphov till världsomfattande flyktingvågor samtidigt som storföretag och arbetsplatser började byta hemland och till och med världsdelar. Enhetliga, ekonomiska områden började snabbt alliera sig med varandra för att möta konkurrensen från andra stora enheter. EU, Nafta och dussintalet andra handelsblock bildades för att ta upp den ekonomiska, men även den kulturella kampen om både existens och världsherravälde.

Arvoisa puhemies! Me olemme kokeneet informaatioteknologian laukaiseman kansainvälistymis- eli globalisaatioräjähdyksen ensimmäiset vakavat törmäysseuraukset maailmantalouden tasapainon järkkymisenä ja uuden tasapainon hakemisena. Syyskuun 11. päivän terroriteot ja Afganistan-kriisi avasivat silmät näkemään nopean globalisaation toisen vakavan yhteentörmäyksen, nimittäin uskontojen ja tapakulttuurien yhteentörmäyksen. Nimenomaan tämän törmäyksen seurauksena myös Suomi osallistuu pienellä rauhanturvajoukolla Afganistanin-operaatioon.

Arvoisa puhemies! Suomen rauhanturvajoukon tehtävä ja tavoite on auttaa Afganistanin lakien ja tapakulttuurin pohjalle väliaikaishallituksen toimesta perustettavan, demokraattisen, humanitäärisiä arvoja ja ihmisoikeuksia kunnioittavan yhteiskuntajärjestyksen syntymistä, ja piste. Tähän tehtävään ei voi eikä saa kuulua amerikkalaisten tai länsimaisten arvojen salakuljettaminen saati tuputtaminen Afganistanin heimoille ja kansoille.

Eilisessä lähetekeskustelussa korostui ryhmäpuheenvuoroista alkaen talebanien naisiin kohdistama sorto yhtenä esimerkkinä, johon vaadittiin suomalaisen rauhanturvajoukon lähettämisen myötä korjausta arvatenkin pohjoismaiseen malliin. Sanon sen yksiselitteisesti: niin ei voi olla. Suomalaisen rauhanturvajoukon ainoana tehtävänä täytyy olla Afganistanin kansan ehdoilla tapahtuvan yhteiskuntajärjestyksen ja rauhan palauttaminen ja vakiinnuttaminen.

Lisäksi olen sitä mieltä ja sanon tässä ja nyt, että kriisinhallinta ja rauhanturvaaminen räjähdyksen nopeudella globalisoituvalla maapallollamme voidaan toteuttaa myös omalla maaperällä menestyksellisesti. Se tarkoittaa, että meidän on kaikilla tasoilla ja erityisesti opetus-, koulutus- ja tiedeyhteisössä lisättävä ei vain islaminuskon tuntemusta, shia- ja sunni- ja myös muiden islamin suuntien tuntemusta, vaan myös Kiinan, Japanin ja muiden suurten uskontojen ja tapakulttuurien tuntemusta ja ymmärtämistä. Mielestäni Suomen valtion on apurahoin ja stipendein nopeutettava tätä globalisaatiovaihetta. Se edellyttää suvaitsevaisuutta ja vastaantulemista, ja asialla on kiire. Pelkään, että sillä on niin kiire, että siitäkin huolimatta meillä on edessämme vielä muitakin ikäviä, kipeitä, globalisoitumisesta johtuvia tuhoisia uskonto- ja tapakulttuurien yhteentörmäyksiä. Vanha hyvä heinjokilainen sananlasku sanoo: "Aatelles ei mää aika hukkaan." Sen jälkeen kun tänään osaltamme lähetämme poikamme Afganistaniin, olisi aika heti aatella tätä asiaa, eikä vain aatella vaan myös toimia sen mukaan, että Afganistanin rauhan­turvaaminen saa heti jatkoa myös omalla maa­perällämme.


Liisa Jaakonsaari (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Bremer käytti totuutta säästeliäästi, kun hän sanoi, että täällä olisi eilen vaadittu naisten aseman turvaamista pohjoismaiseen malliin. Nimenomaan korostettiin sitä, että jokaisella maalla on oma historiansa, traditionsa ja kulttuurinsa, mutta on olemassa joitakin universaalisia asioita, kuten ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Afganistanissa on nimenomaan naisten ja lasten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kysymys. Kosovon ja monien muiden rauhanturvaoperaatioitten opettamina korostimme sitä, että sensitiivisyys sen suhteen, millä tavalla naisten ja lasten ongelmat eroavat erityisesti Afganistanissa, on YK:n yksi painopiste. Se on ollut Suomen hallituksen painopiste. On vähän kummallista, jos ed. Bremer tällä tavalla tästä isosta linjasta nyt vähän omituisella tavalla haluaa irrottautua.


Marja-Liisa Tykkyläinen (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Bremerin puheenvuoron kohtaan, jossa hän otti esille uskontokuntiin ja kulttuureihin tutustumisen, haluan todeta tässä vaiheessa, että Suomi on etuasemassa näissä kysymyksissä ja on myöskin neuvotteluyhteyksissä neuvottelemassa siitä, että eri uskontokuntien kautta voisi syntyä rauha. Muun muassa Iranissa on lähiaikoina kokous, ja tämä tiedoksi myöskin muille edustajille tässä vaiheessa.


Klaus Bremer (r):

Arvoisa puhemies! Ed. Tykkyläiselle sanon, että kovin paljon on vielä tehtävä siinä asiassa. Kun kysytään kadunmieheltä, mitä hän tuntee yleensä vieraista kulttuureista, se on kovin vähän. Seuraukset näemme sitten Jakomäessä, Vuosaaressa ja monessa muussa paikassa ymmärtämättömyyden tihutöinä.

Ed. Jaakonsaari, sanoisinko, että kalikka kalahtaa sinne, minne kilahtaa, näinhän sanotaan. Esitin naisnäkökulman esille tuomisen yhtenä esimerkkinä. Se painottui valitettavasti erityisesti tämän päivän Helsingin Sanomissa ja lehdissä ihan otsikon muodossa. Esitin sen esimerkkinä. Myönnän auliisti ed. Jaakonsaaren ottamat muut esimerkit, ja on paljon muita. Pääasia oli, että meidän tehtävämme ei ole millään tavalla salakuljettaa tai tuputtaa länsimaisia arvoja Afganistanissa. Se oli pääasia.


Marja-Liisa Tykkyläinen (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Bremerin puheenvuoron johdosta haluan todeta, että tunnen uskontoihin liittyviä kysymyksiä myöskin tietynlaisiin välikohtauksiin liittyen, joita tapahtuu Suomessa. En käsitellyt Vuosaaressa tapahtuneita asioita. Kysymyshän on vähän suu­remmista asioista, kansainvälisestä Afganistan-asiasta, eli käsittelin näitä kysymyksiä. Toivoisin, että ed. Bremer olisi nyt ymmärtänyt, mistä asiasta oli kyse minun vastauspuheenvuorossani.


Esko Helle (vas):

Arvoisa puhemies! Ymmärsin ed. Bremerin puheenvuoron niin, että kun Afganistania yritetään muodostaa valtioksi, sinne ei tuputettaisi niin sanottuja länsimaisia arvoja ainakaan liian voimakkaasti. Kun suomalaistenkin rauhanturvaajien tehtävänä on erilaisten järjestöjen ja paikallisten viranomaisten yhteistyön edistäminen, siinä yhteydessä on varmasti syytä pitää hyvin tarkka raja siinä, että esimerkiksi aggressiiviset, käännytystyötä tekevät kristilliset avustusjärjestöt eivät pilaisi sitä prosessia, joka tässä yritetään saada aikaan. Sellainen vaara tässä on olemassa.


Ulla Anttila (vihr):

Arvoisa puhemies! Kysymys länsimaisista arvoista on tietenkin hieman vaikea, koska me pidämme osana länsimaisia arvoja esimerkiksi käsitystä ihmisoikeudesta, siitä että jokaisen ihmisoikeudet ovat jakamattomat jne., eli sitä voidaan pitää länsimaisena arvona. Se on mukana hyvin monessa uskonnossa jne. Paitsi että se on länsimainen arvo, se on monen muunkin uskonnon sisältämä arvo. Mutta tästä huolimatta esimerkiksi monilla naisaktivisteilla islamilaisissa maissa saattaa olla hankala asema ja heitä syytetään länsimaisten arvojen ajamisesta, vaikka he lähtevät omalta islamilaiselta pohjaltaan ajamaan naisten asiaa. Kysymys ei ole todellakaan näin yksinkertainen. Olen sitä mieltä, että mitään niin sanottua kulttuuri-imperialismia ei tämänkään operaation myötä pidä harjoittaa. Arvoasiat eivät ole yksinkertaisia, ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen universaalilta pohjalta on tässäkin operaatiossa tärkeää.


Paula Kokkonen (kok):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä keskustelu tässäkin salissa osoittaa, että pieteetillä sinne on mentävä, kun me samaa kieltäkin toinen toisellemme keskustellen ymmärrämme näin väärin. Olin ymmärtävinäni, että ed. Bremer tarkoitti sitä juuri, että mennään pieteetillä, kunnioitetaan ihmisoikeuksia, mutta ei olla kulttuuri-imperialisteja. Täytyy todeta tässä yhteydessä, ja varmasti osa meistä muistaa hyvin sen, mitä tapahtui silloin, kun Neuvostoliitto meni Afganistaniin, vei omat arvonsa, pakotti tytöt ja pojat kouluun samoille luokille. Siitä alkoi suuri katastrofi. Se oli osa juuri Taleban-liikkeen synnyn syytä.


Kaarina Dromberg (kok):

Arvoisa puhemies! Mielestäni meillä käytiin kuitenkin valiokunnassa eilen erittäin laaja ja hyvä keskustelu islamista sitä pohjaa vastenkin, kun asiantuntijat, jotka olivat kuultavina, sanoivat, että islamissakin on sisällä erilaisia muotoja ja tapoja, miten he käyttäytyvät ja islaminuskoa vievät eteenpäin. Mielestäni ainakin valiokunnan käsittelyssä tuli selväksi, että rauhanturvaajat, jotka lähetetään kriisipesäkkeeseen, koulutettaisiin myöskin tähän tehtävään ottaen huomioon islaminuskon tarpeet ja nimenomaan erikoisuudet verrattuina meidän omaan uskontoomme.


Pentti Tiusanen (vas):

Arvoisa puhemies! Ed. Helle totesi, etteivät ­aggressiiviset, käännytystyötä tekevät järjestöt ikään kuin aktivoituisi. Haluaisin tuoda toisen puolen asiaa. Silloin kun kävimme Kabulissa, totesimme, että siellä oli suomalaisia lähetystyöntekijöitä, jotka olivat olleet siellä 70-luvun lopusta alkaen, siis koko Taleban-ajanjakson myöskin. Kun muut lähtivät, he jäivät. Ja mitä he tekivät? Valmistivat muun muassa silmälääkkeitä, tekivät erittäin tärkeää humaanista työtä ja osasivat tehdä sen kyllä niin, ettei edes Talebanin uskonnollisen hallinnon kanssa syntynyt ristiriitaa, jolloinka tuo arvo on kyllä pidettävä mielessä ja todettava ihan täällä painokkaasti, miten tärkeää työtä siellä on hyvällä tavalla tehty.


Olli Nepponen (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö on selvä ja antaa hyvän perustan lopulliselle hyväksynnälle Suomen osallistumisesta Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon. Haluan kuitenkin pariin kohtaan puuttua, jotka mietinnössä ovat esillä.

Sitä ennen edellä käytyyn keskusteluun liittyen toteaisin, että suomalaisen rauhanturvajoukon peruskoulutukseen kuuluu paikallisten olosuhteiden, kulttuurin, uskonnon ja muiden toimintatapojen kunnioitus ja niiden huomioon ottaminen kaikessa toiminnassa. Se on ollut perusedellytys sille, että suomalaiset ovat niin hyvin selviytyneet kaikista niistä tehtävistä, mitkä Suomen valtio on rauhanturvajoukoille antanut. Se on yksi tärkeä lähtökohta.

Menenkin heti kohtaan, jossa puhutaan cimic-toiminnasta, CivilMilitary Cooperation, ettemme sekoita oikeastaan tässä kahta asiaa. Myöskin suomalaisen rauhanturvajoukon lähtökohta on ollut se, kun asetutaan toimintamaahan, toiminta-alueelle, että luodaan välittömästi toimivat yhteistyösuhteet, hyvät suhteet, kontaktit, paikalliseen väestöön, paikallisiin viranomaisiin, kaikkeen siihen. Se on ollut kaiken toiminnan lähtökohta, ja erityisesti Libanonin operaatiosta lähtien tähän on opittu ja näin on toimittu. Kun itse olin 80-luvulla tarkastusmatkalla, oli miellyttävää todeta, kun komentajan autossa liikuimme, että yksittäinen paikallinen asukaskin tervehti. Tuli sitten mikä tahansa suomalaisen rauhanturvajoukon ajoneuvo, käsi nousi pystyyn ja tervehdittiin. Se oli osoitus siitä kulttuurista, millä lähdettiin rauhanturvaoperaatiota tekemään.

Se on lähtökohta tässäkin, mutta cimic tarkoittaa sitä, että siellä joudutaan puuttumaan infrastruktuuriin: rakentamaan, korjaamaan, luomaan yhteyksiä, ja se on vähän toisenlaista. Cimic-toiminta muodostettiin Bosnian kokemusten mukaan, ettemme puhu, että cimic on sitä, että luodaan vain yhteyksiä. Peruslähtökohta on toimivat yhteydet, väestön kunnioittaminen, mutta tietenkin määrätietoinen tehtävän täyttäminen.

Toinen asia on, kun puhutaan voimankäyttövaltuuksista. Siinä puhutaan, että sotilaan palvelusturvallisuus on lähtökohta. Kaikessa toiminnassa, kun sotilaita koulutetaan, erityisesti johtajia, on lähtökohtana, että sotilaitten turvallisuus otetaan huomioon, mutta ensimmäinen kriteeri on sen tehtävän täyttäminen, jota lähdetään suorittamaan. Sitten arvioidaan, miten se täytetään niin, että palvelusturvallisuus tulee otetuksi huomioon. Joskus saattaa vaakakuppi olla niin, että tehtävä täytetään ja riskejä on olemassa. Emme voi lähteä siitä, että jos on niin suuret riskit, että joku saattaa haavoittua, emme lähde täyttämään tehtävää. Tämä saattaa tulla eteen Afganistanissa. Onneksi Kosovossa ei jouduttu tähän, vaikka kun täällä käytiin lähetekeskustelua, puhuttiin sinkkiarkuista. Riskejä on olemassa Afganistanissa ehkä enemmän, niin kuin jo eilenkin totesin.

Eiliseen keskusteluun liittyen — vielä palaan siihen, kun en päässyt käyttämään vastauspuheenvuoroa — hivenen arvostelen sitä, että asetettiin varuskuntien ylläpito ja rauhanturvaoperaation varat vastakkain. Ei ole kysymys siitä. Suomen on osallistuttava rauhaa ylläpitäviin toimenpiteisiin. Niihin löytyvät varat, ja toisilla varoilla pidetään yllä omaa koulutusorganisaatiotamme, joka on tähdätty sodan ajan tehtävien varalle.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Nepponen viittasi siihen, että nimenomaan suomalaiset ovat poikkeuksellisenkin kyvykkäitä rauhanturvatoiminnassaan operoiden sovittelevalla tavalla ja kulttuurinen asennoituminen ei ole päällekäypää vaan pikemminkin kaikin tavoin sovittelevaa. Se on varmasti aivan totta. Suomi pienenä maana on oman historiansa kautta oppinut hyvinkin sovittelemaan.

Tässä Isaf-operaatiossa Suomi on monien muiden pientenkin ja keskisuurten valtioiden kanssa, mutta eräs rakenteellinen ongelma tähän kyllä liittyy, jossa Suomen panosta nyt erityisesti kaivataan: Kulttuurituntemuksen kannalta on outoa, että ensimmäisessä vaiheessa Isaf-operaatiota on niin vähän islamilaisia maita mukana. Ainoana maana on Turkki. Tämä tietysti asettaa meille entistä suuremman haasteen, että juuri se lähestymistapa, joka suomalaisille on ominaista, tulisi hallitsevaksi tässä ja jatkossa, kun rauhanturvaoperaatiota joudutaan laajentamaan, myöskin pyrittäisiin siihen, että siinä olisi vahvemmin islamilaisia maita mukana.


Raimo Vistbacka (ps):

Arvoisa puhemies! On merkillepantavaa ja varmasti isänmaamme kannalta hyvä, että ulkoasiainvaliokunta on ollut käsiteltävässä asiassa yksimielinen ja näyttää myös siltä, että eduskunta on periaatetasolla myöskin yksimielinen tästä asiasta. Se luo hyvän pohjan tälle vakavalle päätökselle, jonka kaikista seurauksista emme vielä voi tietää. Voi vain todeta, että toivottavasti selviämme tästä retkestä, niin kuin tavataan sanoa ikävästi, ilman veriuhreja.

Eilisessä asian lähetekeskustelussa totesin, että on hyvä ja välttämätöntä, että tällä operaa­tiolla on YK:n hyväksyntä ja mandaatti. Rauhanturvatoiminta on arvokasta käytännön rauhantyötä, mutta operaation onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että rauhanturvaajiin luotetaan ja että heidän uskotaan olevan puolueettomia ja oikeudenmukaisia, kuten äskeisessä keskustelussakin kävi ilmi. Siksi on mielestäni tärkeää, että joukkoja ja kalustoa myöten kiinnitetään huomiota myös YK:n tunnusten käyttöön ja näkyvyyteen.

Syyskuun terrori-isku aiheutti USA:ssa ja koko maailmassa mittavaa tuskaa ja ahdistusta. Talebanien hirmuhallinnosta kärsinyt afgaanien kansa on kokenut paitsi tolkuttoman pappisvallan sorron myös lännen kostoretken kauhut. Tavallinen afgaani on täysin syytön näihin tapahtumiin, mutta hän on kuitenkin joutunut kaiken tämän kauheuden maksajaksi ja todistajaksi. Käynnistettävän operaation päämääränä tulee olla näiden ihmisten arkielämän turvaaminen ja Afganistanin auttaminen rauhanomaiselle ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittavalle tielle. Mielestäni siinä on haastetta kylliksi.

Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, niin kuin tavataan sanoa. Meillä on nimenomaan tämän vuoksi ja tässä roolissa mahdollisuus antaa kokoamme suurempi panos kansoille yhteisen asian hyväksi. Puolueettomana toimijana voimme parhaiten voittaa ihmisten luottamuksen myös Afganistanissa. Siksi on tärkeää, että operaatio ei ole Nato-vetoinen, vaikka Nato-mailla on asiassa merkittävä rooli.

Arvoisa puhemies! Taistelu kansainvälistä terrorismia vastaan on tärkeää ja oikeutettua. Taistelua tulee jatkaa ja tehostaa. Emme kuitenkaan saa sulkea silmiämme niiltä tekijöiltä ja tosi­asioilta sekä epäkohdilta, jotka ruokkivat niin sanottujen hullujen fanaatikkojen kannatuspohjaa vaikeissa ja epäoikeudenmukaisissa oloissa elävissä ihmisissä. Pelkkä oireiden poistaminen ei sairauksia paranna.

On myös oltava tarkkana siitä, että jokainen, niin kuin tavataan sanoa, vinksahtanut diktaattori tai hirmuhallitus ei voi eikä saa terrorisoida omaa kansaansa taikka vähemmistökansalaisuuksia sillä verukkeella, että nämä taistelevat muka terrorismia vastaan. Mielestäni tästä on joitakin esimerkkejä, joita jopa julkisessa sanassa on käsitelty. En lähde nyt luettelemaan niitä maailman kolkkia, joissa minun mielestäni on hieman arveluttavalla tavalla käytetty tätä muodissa olevaa terrorismi-ilmaisua määrättyjä kansanryhmiä vastaan.

Mielestäni USA:n kannattaa tarkoin pohtia, miten se aikoo jatkaa Osama bin Ladenin ja hänen hengenheimolaistensa metsästämistä. Sotatoimien aloittaminen ja ulottaminen Somaliaa, Jemeniä tai Irakia vastaan ei varmasti mielestäni ole järkevää. Sotatoimien laajentaminen muihin valtioihin todennäköisesti vaarantaisi myös nyt aloitettavan Afganistanin rauhanturvaoperaation.

Arvoisa puhemies! Kuten lähetekeskustelussa totesin, perussuomalaiset ovat aina kannattaneet ja tukeneet Suomen osallistumista YK:n rauhanturvaoperaatioihin, mutta vastustaneet johdonmukaisesti osallistumista silloin, kun operaatiot ovat olleet puhtaasti sotilasliitto Naton johtamia. Nyt toteutettava YK-johtoinen operaatio saa siten tukemme ja tuemme hallituksen virallista ulkopoliittista linjausta, joka on kestävällä perustalla. Hankkeen yksityiskohtien hiominen täytyy luonnollisesti hoitaa asiallisesti ja vakiintuneita menettelytapoja noudattaen.

Tämän asian arvon mukaista olisi, että myös tasavallan presidentti, kuten kansanedustajatkin, keskeyttäisi lomansa hetkeksi, jotta tämä tärkeä asia saisi painoarvonsa mukaisen huomion myös häneltä. Muussa tapauksessa pääministeri presidentin sijaisena hoitakoon asian, kuten laki antaa valtuuden, kuten perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Paula Kokkonen aivan oikein ryhdikkäästi ja perustellusti eilen tässä salissa totesi.


Ilkka Kanerva (kok):

Puhemies! Edustajista parhaita, ed. Vistbacka, on monessa suhteessa oikeassa, mutta ei kaikissa suhteissa. Ei esimerkiksi sen suhteen, että tämä olisi YK-johtoinen operaatio. Sitä se ei ehkäpä osin valitettavastikaan ole, vaan päinvastoin tämä on Iso-Britannia-johtoinen operaatio. Mutta ei pidä tehdä mörköä siitä, että tämä olisi Nato-johtoinen operaatio. Tämä vain ei kuulu Naton toimivaltapiiriin Afganistanissa toimittaessa.

Mutta erittäin onnistuneella tavalla Suomi muiden mukana, niin kuin Venäjä ja monet muut eurooppalaiset valtiot, ovat Balkanilla Bosniassa, Kosovossa toimineet. (Ed. Korkeaoja: Historiallisella tavalla!) — Kyllä, historiallisella tavalla. — Tämäkin olisi saattanut olla myös Nato-johtoinen operaatio. Mutta johtuen maantieteellisistä seikoista se ei sitä ole, eikä kannata tehdä siitä mörköä, jos se olisi ollut joku tämän tyyppinen, mutta teknisistä syistä johtuen ei näin voi olla. Protestoin sitä, että a priori todetaan, että jos se olisi Nato-johtoinen operaatio, siinä ei pitäisi olla mukana. Näin ei voi todellakaan olla.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Halusin täydentää tuota, mitä ed. I. Kanerva sanoi. Rauhanturvalakimmehan ei määrittele sitä, kenen johdolla rauhanturvaoperaatiota käynnistetään, vaan rauhanturvalaki on yksiselitteinen siinä, kuka ja kenen mandaatilla operaation toteuttaa. Meidän rauhanturvalakimme on tässä suhteessa täysin yksiselitteinen: YK:n ja Etyjin mandaatilla ainoastaan suomalaisia rauhanturvaajia voidaan lähettää ulkomaille. Ed. I. Kanerva on täsmälleen oikeassa siinä, että Natolla itse asiassa kummassakaan niissä kahdessa sotilasoperaatiossa, mitä tässä parhaillaan tapahtuu, ei ole johtoroolia, vaan toista operaatiota johtaa Yhdysvallat ja toista tulee johtamaan Iso-Britannia.


Raimo Vistbacka (ps):

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni sillä kokemuksella, jota minulla on 14 vuoden jälkeen tässä talossa, jokaisella meillä on omat mielipiteemme ja jokainen kunnioittakoon niitä.

Eilisessä puheenvuorossani nimenomaan totesin YK:n osuuden tähän ja myöskin Britannian osuuden, että se johtaa tämän kolme kuukautta, niin kuin selonteossa on todettu. Jos asia ihan noin ei olisi, siinä tilanteessa olisin esittänyt tämän hylkäämistä, niin kuin joissakin muissakin tilanteissa johdonmukaisesti, koska minun oma mielipiteeni on se, jonka toin ulos. Kunnioitan sekä ed. I. Kanervan että ed. Kiljusen mielipiteitä. Jokaisella meillä olkoon omat mielipiteemme. Minä tiedän sen, mitä laki sanoo rauhanturvaamisesta jne. Mutta siihen voi sisältyä näkemyseroja sillä tavoin, kuka niitä joukkoja johtaa. Minä vastustan joka tapauksessa sitä, että puhtaasti Nato-johtoisesti suomalaisia porukoita sinne viedään.


Johannes Koskinen (sd):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Vistbacka jatkoi neulanpisto- tai oikeastaan puikollapistopolitiikkaa, kun Vietnamista on kyse, jonka ed. Kokkonen eilen aloitti, on syytä uudistaa ulkoasiainministerin eilen todistama, että käsittelyjärjestys ei aiheuta päivänkään viivettä joukkojen lähettämiseen, kun tällä lailla menetellään. Toisaalta perustuslakivaliokunta on aikaisemmin juuri suositellut sitä, että minimoidaan presidentin sijaisen käyttöä eli pääministerin astumista vt. presidentiksi. Tässä on toimittu tavallaan perustuslakivaliokunnan perinteisen lin­jauksen mukaisesti.


Liisa Jaakonsaari (sd):

Arvoisa puhemies! Halusin puuttua samaan asiaan, mihin ministeri Koskinenkin. Jos presidenttiä halutaan arvostella, arvosteltakoon joistakin oikeista asioista eikä tästä. (Ed. I. Kanerva: Sellaisia ei ole! — Ed. Gustafsson: Kun ei löydy, niin on pakko keksiä, ed. I Kanerva on rehellinen!) — Tämä sali on innovatiivinen sen suhteen, mutta kun ed. Vistbacka sanoi, että on erilaisia mielipiteitä, niin on olemassa myös faktoja, ja yksi fakta on se, että tämä operaatio on YK:n valtuuttama ja sitä johtaa Iso-Britannia. Sen takia näiden faktojenkin esille tuominen politiikan melskeissä on joskus erittäin hyvä.

Mitä tulee muuten tähän aikatauluun, eduskuntahan olisi voinut kokoontua myöhemmin, mutta ajankohta johtuu siitä, että ulkoasiainvaliokunta lähtee Afrikkaan, (Ed. Kokkonen: Sitäkin aikataulua olisi voinut muuttaa!) joten me kokoonnumme nyt. Presidentti on ilmaissut kantansa (Puhemies koputtaa) hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Tässä ei ole mitään poliittisia, aikataulu- eikä muita pulmia. Ei tehdä tekemällä ongelmia.


Paula Kokkonen (kok):

Arvoisa puhemies! Minä en todellakaan ymmärrä, että tämä on sosialidemokraattiselle ryhmälle niin kova kysymys, että ruvetaan puhumaan neulanpistopolitiikasta ja ollaan sitä mieltä, että olen presidenttiä piikitellyt. Siitä ei lainkaan ole kysymys. Palaute kertoo aina antajastaan enemmän kuin siitä, johon se kohdistuu. Nyt teillä on jostakin syystä yliherkistynyt omatunto. Olen vain todennut, että minusta tämä on kiireellinen asia. Olen pitänyt hyvänä sitä asiaa, että eduskunta on keskeyttänyt tauon. Minusta tämä on niin tärkeä asia, että on arvokasta, että käsittelemme tämän erityisellä kiireellä. Olen katsonut, että kun kerran on koneisto, joka mahdollistaa asian nopean ratkaisun, en mitenkään voi ymmärtää, mitä tässä vetkutellaan, varsinkin kun tiedetään, että presidentti on kysymyksestä samaa mieltä. En arvostellut presidenttiä. Minusta hän on lomansa ansainnut. En tiedä, millä tavalla näitä asioita on soviteltu valtioneuvoston kesken, mutta (Puhemies koputtaa) mitä tulee valtioneuvoston selontekoon, (Puhemies koputtaa) katsokaapa sieltä. Puhuttiin tammikuun puolestavälistä. Tässä ylitetään se.

Minuutti!


Ulla Anttila (vihr):

Arvoisa puhemies! Minäkin olen iloinen siitä, että ulkoasianvaliokunta on saanut yksimielisen mietinnön aikaan ja että mietinnössä pitkälti vastataan lyhyesti ja kohtalaisen selkeästi niihin kysymyksiin, joiden suhteen eilen esitettiin epäilyjä. Yksi kysymyksistä oli ero Yhdysvaltojen johtamien sotilaallisten joukkojen ja Ison-Britannian johtamien rauhanturvaa­jien välillä. Tästä erosta ei ainakaan mietinnön pohjalta pitäisi olla mitään epäselvyyttä yhdelläkään edustajalla. Monia muitakin kysymyksiä on selkeyttävällä tavalla käsitelty.

Arvoisa puhemies! Muutama sana joukkojen tilanteesta, ehkä kiireellisyyskysymyksestäkin. Internetiin tutustumalla huomaa, että tämän päivän tietojen mukaan tällä hetkellä on noin 1 000 rauhanturvaajaa Kabulin alueella. Eilen on Lontoossa tehty päätöksiä joukkojen lopullisesta koostumuksesta Isafin osalta, ja 17 maata osallistuu tähän operaatioon. Työnjaosta on esillä jo alustavia arvioita muidenkin maiden suhteen kuin Suomen. Esimerkiksi Ruotsi aikoo erikoistua tiedustelutoimintaan. Ruotsalainen yksikkö on suunnilleen saman kokoinen kuin suomalainen. Ainakin Le Monden nettisivujen mukaan ruotsalaisen eduskunnan talvitauon vuoksi ruotsalaisten meno alueelle viivästyy.

Siinä mielessä ei ole aivan kiirettä, mutta ymmärrän kyllä ed. Kokkosen huolen niiltä osin, että totta kai tuon alueen tilanne on sellainen, että mahdollisimman nopea paikalle pääseminen on paikallaan, mutta on selvää, että kun siellä on jo nyt 1 000 rauhanturvaajaa, varmaan työn organisoiminen tapahtuu vähän kerrallaan, eli huolta siitä, ettei rauhanturvaajia ole paikalla, ei tällä hetkellä ole.

Olennaista tietenkin on operaation kannalta, arvoisa puhemies, että eri yksikköjen ja joukkojen välinen työnjako saadaan toimimaan. Ei ole kyse yksinomaan kulttuurien välisestä erosta rauhanturvaajien ja paikallisväestön välillä vaan myös sen suhteen, että rauhanturvaajia tulee eri maista. En ollenkaan epäile sitä, ettei operaatio onnistu, mutta varmasti tämäkään kysymys, että ensin Iso-Britannia johtaa kolme kuukautta ja sitten johtava rooli siirtyy Turkille, ei ole aivan yksinkertainen asia. Toisaalta on tietysti syytä olla tyytyväinen, että islamilainen maa Turkki osallistuu kyseiseen operaatioon, mutta eräitä vähän kriittisempiäkin ajatuksia se ainakin minussa herättää, koska kuitenkin Turkki itsekin on tunnettu ihmisoikeusloukkauksistaan. Amnesty International raportoi vuosittain ihmisoikeuslouk­kauksia. Tietenkin toivon, että tämä on yksi tapa, jolla Turkki sitoutuu kansainväliseen yhteistyöhön ja sen myötä myös kehittää omaa ihmis­oikeuspolitiikkaansa.

Kaiken kaikkiaan on ihan selvää, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan täytyy tilannetta seurata. Asiantuntijakuulemisia varmaan tämänkin kevään aikana tiiviisti jatketaan, joten on hyvä lähteä talvitauolle yksimielisen mietinnön pohjalta.


Riitta Korhonen (kok):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö on ilahduttavasti yksimielinen, kuten täällä on useaan kertaan todettu, ja asiallinen, ja siinä on nostettu esille ne asiat ja arvopainotukset, jotka eilisessä lähetekeskustelussa olivat täällä kovasti tapetilla.

Kansainvälisen yhteisön yhteinen etu on, että Afganistanista kasvaa yli kaksi vuosikymmentä kestäneen sotatilan jälkeen vakaa maa ja suvaitsevampi yhteiskunta. Tämä tavoite on saavutettavissa vain aktiivisella ja pitkäjänteisellä avustus- ja rauhanturvatoiminnalla, joka tässä on todella käynnistymässä. Jälleenrakennus niin väestön elinmahdollisuuksien parantamiseksi kuin kansalaisyhteiskunnan perusteiden vahvistamiseksi on Afganistanin kaltaisessa väkivallasta kauan kärsineessä valtiossa pitkä ponnistus, joka viimeisimpien arvioiden mukaan tulee vaatimaan pelkästään seuraavien 10 vuoden aikana noin 17 miljardin euron panostusta. Omana käsityksenäni näen, että tuo summa tulee olemaan vieläkin suurempi, koskapa 10 vuotta on kovin lyhyt aika ison vihan jälkien jälleenrakentamisessa.

Suomen sitoutuminen kolmeksi taikka kuudeksi kuukaudeksi kansainvälisen turvallisuusjoukon Isafin toimintaan, kustannuksiltaan noin 6—10 miljoonaa euroa, on tätä kokonaisuutta vasten peilatessa vähäinen, mutta hyödyllinen panostus tämän yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Samoin olisi Suomen mahdollinen osallistuminen Isafin mandaatin umpeutumisen jälkeen käynnistettävään pitempikestoiseen rauhanturvaamisoperaatioon sekä myöhemmin keväällä käynnistyvään YK:n siviilikriisinhallintaoperaatioon, puhumattakaan ulkoministerin eilen esiin ottamasta kaavaillusta 10 miljoonan euron vuosittaisesta panostuksesta Afganistanin jälleenrakentamistalkoisiin, kokonaiskustannusrakenteessa taloudellisesti ehkä pienehköksikin määriteltävä, mutta henkisessä ja sitoutumismielessä äärettömän tärkeä tässä yhteisessä missiossa.

Arvoisa puhemies! Tämänhetkinen tilanne edustaa harvinaista mahdollisuutta maalle, joka kaikkien taholta jätettiin oman onnensa nojaan sen verisen historian edellisessä, toisen kaltaisillekin toimenpiteille otollisessa vaiheessa, nimittäin neuvostojoukkojen vetäytyessä maasta 80-luvun lopulla. Kylvetyn väkivallan ja väkivaltaisen toimintakulttuurin seurauksena oli siten taas uuden sukupolven menettäminen sodan ja väkivallan kurimukseen. Erityisen onnetonta oli ja on ollut naisten ja tyttöjen asemassa tuona aikana tapahtunut romahdusmainen kehitys. Koulutuksen, lääkäripalvelujen ja sosiaalisten verkostojen puute sekä rajoitettu fyysinen liikkuminen sekä tiedonsaanti ovat olleet erityisen hedelmällistä kasvupohjaa peloille, ennakkoluuloille, vihalle ja katkeruudelle. Ihmisen elämän tärkeimmäksi päämääräksi ja tavoitteeksi on muodostunut vähin erin hengissä pysyminen päivä kerrallaan.

Arvoisa puhemies! Isaf-operaatioita ei ole ilman riskejä. Näinhän on tilanne lähes jokaisessa nykyajan rauhanturvaoperaatiossa. Olosuhteet romahtaneiden infrastruktuurirakenteiden Afganistanissa aina sääoloista jopa poliittiseen ilmastoon ovat hyvin vaatimattomat. Kyseessä on sekä henkiseen että fyysiseen kivikauteen taantunut valtio, jonka oma sisäinen rakenne on epävakaa ja jonka historiaa ovat viime aikoina leimanneet jatkuvat valtapoliittiset konfliktit. Kulttuuri, koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva sekä elinkeinoelämä ovat täysin romahtaneet. Nyt käynnistynyt rauhanturvaamis- ja jälleenrakennustyö vaativat kaikkien osapuolien todella pitkäjänteistä sitoutumista. Valtion ylösrakentaminen vaatii myös asukkaidensa, entisten ja nykyistenkin keskinäiseen vihanpitoon tottuneiden, mukaantulemista ja vilpitöntä sitoutumista jälleenrakennustyöhön. Tämä jos mikä vaatii länsimailta todellista johtamisen ja osallistumisen taitoa.

Meidän länsimaisen kulttuurin edustajien on osattava huomioida myös romahtaneen valtiorakenteen kulttuuriset erityisominaisuudet. On syytä välttää uuskolonialistisia loukkuja, joihin lankeamalla kylvetään vain kasvualustaa uudelle vihanpidolle. Omaan kuitenkin vakaan uskon siihen, että tehtävään valitut suomalaiset tulevat suoriutumaan kunnialla tästä vaativasta ponnistuksesta, kiitos koulutuksemme, asenneilmastomme sekä pitkäaikaisen kokemuksemme erityyppisistä rauhanturvaamisoperaatioista. Cimic-toimintaan panostaminen eli humanitaarisen tilanteen arviointi, avustustyön koordinointi yhdessä kansainvälisten järjestöjen kanssa ja jälleenrakennushankkeiden yhteensommittaminen on Suomen osalta viisas valinta. Pystymme täten antamaan Isafin käyttöön omaa erityisasiantuntemustamme.

Arvoisa puhemies! Lopuksi on vielä todettava, että toivottavasti kansainvälinen yhteisö ei lähiaikoina tee vääriä valintoja. Syyskuun 11. päivän tapahtumien kansainväliselle yhteistyölle antama sysäys tulisi suunnata kansainvälisen YK-johtoisen järjestelmän vahvistamiseen. Sellainen uusi kansainvälinen järjestys — soveliaampaa olisi ehkä kaiketi puhua uudesta kansainvälisestä työnjaosta — jossa Yhdysvallat olisi omaksunut maailmanpoliisin tehtävät ja jättänyt järjestyksenpitonsa jälkihoidon, tarkoitan tässä huolehtimista siviilikriisinhallinnasta sekä jälleenrakennuksesta säännönmukaisesti muille eli meille, ei ole suotavaa. Olosuhteiden niin vaatiessa vain saattamalla lapsia ja mummoja kadun yli — lainatakseni presidentti Bushin turvallisuusneuvonantajan viimevuotista kommenttia — voimme luoda edellytyksiä usein pitkään kyteneiden vihollisuuksien rauhoittumiselle ja tätä kautta katkaista väkivallan kierteen.

Voimankäytölle Afganistanissa on YK:n turvallisuusneuvoston ja oli YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus. Jatkossakin terrorismin vastaisen taistelun vaatiman voimankäytön on perustuttava Yhdistyneiltä kansakunnilta saatavaan valtuutukseen. Toivottavaa olisi myös, että Yhdysvallat luopuisi vastustuksestaan kansainvälistä rikostuomioistuinta kohtaan. Maailmanpoliisina toimimisen edellytyksenä on oltava myös alistuminen voimankäytön kansainväliseen valvontaan. Omaehtoinen ulkopolitiikka Yhdysvaltain taholta ei millään tavoin tue kansainvälisen yhteisön pyrkimyksiä estää uusien osamien sukupolvien varttumista silmittömään läntisen maailman vihaan tai äärettömään välinpitämättömyyteen jokaisen ihmishengen yhdenvertaisesta korvaamattomasta merkityksestä.

Näillä näkökohdilla, arvoisa puhemies, ei ehkä ole sijaa nykyisessä ja tällä hetkellä käytävässä keskustelussa, mutta emme saa menettää otettamme tai näkyämme suuremmasta kokonaisuudesta päivän- ja hetkenpolttavia ongelmia ratkoessamme.


Juha Korkeaoja (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. R. Korhonen, kuten muutamat muutkin puhujat, muun muassa ed. Nepponen aikaisemmin, puhuivat paljon cimic-toiminnasta. Se on uusi termi, vain muutaman vuoden käytössä ollut rauhanturvaamistermi. Siitä on valmistunut aivan hiljattain Maanpuolustuskorkeakoulusta hyvä selvitys, mitä tällä tarkoitetaan. Selvityksessä todetaan, että käsitteenä se on vielä vakiintumaton, mutta suomalaisille asiaa selventää se, että asiantuntijat ovat todenneet, että kysymys on toiminnasta, joka on hyvin lähellä sitä, mitä suomalaiset rauhanturvaajat ovat hyvin pitkän perinteen mukaan jo tehneet: se on rauhanturvatoimintaa, sotilaiden rauhanturvatoimintaa, joka tapahtuu sotilaallisen ja siviiliyhteiskunnan rajapinnassa ja on vähän erilaista kriisin eri vaiheissa.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Eilen lähetekeskustelussa arvioin käsiteltävänä olevaa selontekoa ja esitin siitä jokseenkin reipasta kritiikkiä. Nyt on päätöksenteon aika, jolloin tietenkin päätöksenteko perustuu siihen tuoreimpaan asiakirjaan, joka on demokraattisesti valitun elimen kanta asiaan, eli valiokunnan mietintöön.

Tässä katsannossa totean, ennen kuin menen mietintöön, yhden näkökohdan, jolla silläkin on merkitystä. Merkitystä on sillä, miltä asiat näyttävät sen ohella, mitä ne ovat. Jos tässä tilanteessa nyt sitoutuisin selontekopaperiin, looginen johtopäätös siitä arvioinnista olisi, että ehdottaisin, että päätösehdotusta ei hyväksytä. Mutta se helposti tulkittaisiin siksi, että nyt haluan jollakin tavalla sooloilla tässä asiassa, ja se olisi kohtalokasta asian merkittävyyden kannalta.

Toisin sanoen olen erittäin tyytyväinen, arvoisa puhemies, siihen, että on tarjottu arvioitavaksi erittäin hyvin tehty mietintö, mietintö, joka on jäsentelyltään selkeä, sanomaltaan selkeä, jossa on vastattu niihin kysymyksiin, joita esitin eilen lähetekeskustelussa. Näin olen päätynyt seuraavin yksityiskohtaisin perusteluin siihen, että en tee mitään ehdotuksia tässä yhteydessä, mutta kuitenkin kiinnitän joihinkin asioihin huomiota.

Ensimmäinen hyvin merkittävä näkökohta on se, että pidetään erillään USA:n sotilastoimet Afganistanissa ja toisaalta se yhteiskuntarakenteen ylösrakennus, joka nyt on käynnistymässä samassa valtiossa. Näiden kahden asian selvä erilläänpito eduskunnan lopullisessa kannanotossa on ratkaisevan tärkeää. Nyt se hämärrys, joka oli tai on selonteossa edelleen tavallaan, koska ei selonteko ole miksikään muuttunut, on poistunut mietinnöstä hyvin selkeällä ilmaisulla. Tämä on siis yksi ja ensimmäinen hyvin merkittävä näkökohta.

Toinen on se analyysi, joka on tehty Afganistanista nykyisessä failed state -tilassa. Se kohta tässä asiakirjassa on selvä, koska se luo perustan niille toimenpiteille, joihinka nyt Suomi ryhtyy. Siis tämä asia on nyt selvästi sanottu, mistä on kysymys, mitä tehtävää varten suomalaiset joukot, ne enintään 50 henkilöä, sinne menevät. Se on siis hyvä asia, eli tämä pohja todetaan erittäin hyvin ja selkeästi.

Kolmas hyvin merkittävä näkökohta tässä asiakirjassa on YK:n roolin korostuminen. Haluan nähdä nimenomaan asian niin, että YK:n antama valtuutus tälle toimenpiteelle, niin todettuna kuin se tässä mietinnössä on todettu, on erittäin selkeä ja asiallinen, ja siihen voi yhtyä. Siis samalla kun näin pystytään ehkä toivottavasti antamaan apu Afganistanin valtiojärjestelmän uudelleenluomiselle, niin samalla korostuu YK:n rooli ja merkitys valtuutuksen antajana ja myöskin eräällä tavalla toimenpiteitten seuraajana.

Neljäs asia on se, että kansallisesti on hyvin selvä se, minkä ministeriön ja minkä pääluokan toimenpiteestä tässä on kysymys. Nyt se todetaan harvinaisen selvästi, että se on ulkoasiainministeriön pääluokka, josta nämä varat otetaan, mikä tarkoittaa sitä, että jos lisäbudjettiin näitä ehdotuksia varojen saamiseksi tulee, niin tiedetään, mitä pääluokkaa seurataan. Minä toivon hartaasti tältä osalta, että tästä linjasta pidetään hyvin selvästi kiinni eikä tähän sotketa puolustusministeriön pääluokan menotaloutta.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Olisin tiedustellut ed. Pulliaiselta, kun hän haluaa pitää tiukasti kiinni siitä, että nämä kaksi eri sotilasoperaatiota, jotka Afganistanissa tällä hetkellä ovat käynnissä, poikkeavat toisistaan, mikä on se peruste, että hän haluaa pitää ne erillään. Sekö, että hänen mukaansa niiden tavoitteet poikkeaisivat toinen toisistaan, vaiko se, että ne nimenomaan Suomen rauhanturvalain kannalta ja suomalaisten osallistumisen kannalta poikkeavat toinen toisistaan?

Kun itse puhuin siitä, että nämä ovat kaksi erillistä operaatiota, perusteena oli nimenomaan se, mihin Suomi voi osallistua, mihin meidän rauhanturvalakimme antaa myöden. Sen sijaan kyllä näen nämä molemmat operaatiot kansainvälisen kriisinhallinnan kannalta, kansainvälisen terrorismin torjunnan kannalta ja myöskin YK:n toiminnan kannalta, jolla pyritään ylläpitämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, yhden- suuntaisina ja siltä puolelta en haluaisi näitä kahta eri operaatiota erottaa toisistaan.

Haluaisin tiedustella ed. Pulliaiselta, mitä hän tarkoittaa.


Juha Korkeaoja (kesk):

Osittain ed. Pulliaisen eilisen puheenvuoron johdosta valiokunta halusi tätä asiaa selventää. Lähtökohtana oli nimenomaan, kun nämä kaksi näkökulmaa tulivat ed. Kiljusen puheessa esille, se, että Suomen rauhanturvalain perusteella Suomi ei voisi olla mukana tässä Yhdysvaltojen johtamassa operaatiossa, ei, jos se tulkitaan YK:n operaatioksi, YK:n valtuuttamaksi sotilaallisen pakottamisen luonteiseksi operaatioksi tai vaikka se tulkittaisiin, niin kuin USA tulkitsee sitä, itsepuolustustoimeksi, joka saa valtuutuksensa myös YK:n peruskirjasta.


Tuija Nurmi (kok):

Olen saanut tietoa, että aluksi saattaisi olla niin, että lähetetään esimerkiksi vähemmän henkilöitä ja sitten myöhemmässä vaiheessa enemmän, esimerkiksi aluksi kymmenen plus yksi, ja tämä yksi olisi tulkki, ja myöhemmin sitten vasta 50. Eli ei lähetettäisi heti 50:tä, vaan enintään 50 on ihan oikea luku maksimissaan, mutta sehän menee asteittain se henkilömäärä, mikä Afganistaniin lähetetään.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Tämä selventävä jälkikeskustelu on varmaan paikallaan. Totean, että minä lähden siitä, että on aivan selvä, että Suomen oma lainsäädäntö asettaa selvät reunaehdot, joita ei ole asetettu tässä yhteydessä kyseenalaisiksi. Se on ihan selvä asia. Se osa tässä on itse asiassa itsessään selvä jako, eikä siinä ole mitään. Mutta minä myös tarkoitan sitä, toisin kuin ed. Kiljunen ajattelee ehkä ihan täsmälleen, että minä en halua sitä, että millään tavalla Yhdysvallat omaa toimintaansa tekee vielä erikoisoikeutetuksi sillä, että onhan siellä sitten se humanitäärinen korjausoperaatio meneillään.


Tuija Nurmi (kok):

Arvoisa puhemies! Rauhanturvaamislain mukaan Suomi voi osallistua sellaiseen Yhdistyneiden kansakuntien päätökseen perustuvaan sotilaalliseen kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen, joka tähtää kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen tai humanitäärisen avustustoiminnan ja siviiliväestön suojaamiseen. Lain mukaan osallistumisesta päättää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Jos rauhanturvaamisjoukon voimankäyttöä koskevat toimivaltuudet tulisivat olemaan perinteistä rauhanturvaamista laajemmat, on valtioneuvoston ennen esityksen tekemistä kuultava eduskuntaa antamalla asiasta sille selonteko, jossa yksilöidään operaatiota koskevien voimankäyttövaltuuksien laajuus. Tämä on tekstiä valtioneuvoston selonteosta n:o 5, jota nyt käsittelemme.

Näyttää siltä, että olemme varsin yksimielisiä siitä, että Suomi on mukana Isaf-operaatiossa. Mutta Suomen suhteet Afganistaniin ovat aina olleet varsin erikoiset jo historiassakin, olihan Suomi ensimmäisiä maita, jotka tunnustivat Afganistanin vuonna 1919. Koska Suomi on globaalisesti arvostettu rauhanturvaajavaltio, on Suomellakin oikeus saada äänensä kuuluviin työpanoksessaan Afganistanissa. Ja koska ulkopolitiikka on aina itsekästä, on Suomenkin saatava panostuksestaan jotakin. Globaali rauha ei ole vain antamista vaan myös saamista. Siksi Suomen tuleekin vaatia Isaf-operaatioon osallistuvilta valtioilta sitoutumista asiaan. Suomen pitää vaatia valtioiden välistä yhteistyötä keskeisten tavoitteiden saavuttamiseksi alkulähteillään. Suomalaiset ovat aiemminkin olleet ensimmäisten joukossa vaikeissa ja vaativissa rauhanturvatehtävissä, esimerkiksi vaikkapa Suezin rauhanturvatehtävässä 1950-luvun puolessavälissä.

Olosuhteet Afganistanissa ovat todella aivan erilaiset verrattuna Suomeen jo geografisestikin. Vuonna 1980 palasin juuri silloiseen asuinmaahani Saksan liittotasavaltaan, ja lento yli Afganistanin oli henkeäsalpaava: vuoristo oli karun kaunista, jossain näkyi vihreitä laaksoja. Maa oli lintuperspektiivistä aivan erilainen kuin Suomi tai Eurooppa. Lennon jälkeen ilmatila suljettiin sotatoimien vuoksi.

Afganistaniin on saatava sinne sopivat demokraattiset pelisäännöt. Vain tämä voi auttaa suomalaisia osaltaan aktiiviseen huumeidenvastustustyöhön. Afganistan on maailman suurin yksittäinen huumeitten tuottaja. Huumekasvien kasvatus on saatava loppumaan.

Toinen seikka on laittoman siirtolaisuuden kuriin saaminen. Muun muassa juuri Afganistanin rajojen läpi siirtyy laitonta siirtolaisuutta. Me kaikki tiedämme, että Moskovan alueella odottaa arviolta yli miljoona laitonta siirtolaista pääsyä länteen. Suomella on Euroopan unionin pisin ja vaikeimmin hoidettava ulkoraja. Olemme sitoutuneet pitämään rajamme kiinni laittomuuksilta. Siksi on kaikkien valtioiden sitouduttava yhteistyöhön Afganistanin-operaatiossa. Näin myös huumekauppa ja laiton siirtolaisuus, joka myös tuo mukanaan inhimillistä kärsimystä, saadaan kuriin.

Arvoisa puhemies! Olin varautunut pitämään tämän puheenvuoron jo eilen. Kuitenkin eduskunnan alaisen laitoksen kokous oli samaan aikaan eduskunnassa, ja kuulun tähän organisaatioon. Niin jouduin peruuttamaan varaamani puheenvuoron ollakseni läsnä kyseessä olevassa kokouksessa, joka on yhtä lailla eduskuntatyötä. Toivon, että eduskunnan täysistuntoja ja eduskuntatyöhön liittyviä kokouksia ei pidettäisi päällekkäin. Näin ehkä vältyttäisiin monilta väärinkäsityksiltä.

Tänään taas sain ilmoittautumislaitteiden perusteella luvattoman poissaolon. Kuitenkin ilmoittautumistaululla kohdallani paloi vihreä valo merkiksi läsnäolostani.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin minusta on arvokasta se, että eduskunta voi yksimielisesti asettua tukemaan hallituksen esitystä suomalaisten rauhanturvaajien lähettämiseksi Afganistaniin.

Toiseksi tämän keskustelun aikana sekä eilen että tänään on kaksi laajempaa, voisiko sanoa, periaatteellisempaa kysymystä, jotka liittyvät sekä juridiikkaan että teoreettiseen lähestymistapaan, tullut esille. Eilen debatoimme siitä, miten meidän kansallinen lainsäädäntömme antaa tässä suhteessa periksi. Käytimme termejä perinteinen ja laajennettu rauhanturvatoiminta. Siihen keskusteluun ei tänään ole syytä palata, ja valiokunnan mietintö on tässä suhteessa yksiselitteinen.

Toinen kysymys, teoreettisempi ja myöskin kansainvälisjuridinen, on se, missä kehikossa me kansainvälisesti toimimme. Tässä suhteessa täytyy luonnollisesti viitata niihin muutoksiin, jotka kymmenen viime vuoden aikana ovat tapahtuneet ja joissa ennen kaikkea Etyjin, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ja sittemmin myöskin YK:n kautta on tunnistettu se, että turvallisuus viime kädessä on jakamatonta. Me elämme kansainvälisessä yhteisössä sellaisessa vuorovaikutussuhteessa, että enää kansallisval­tiokeskeisesti rakennettu turvallisuus ei ole riittävä. Meillä on tarve kansainväliseen, globaaliin, yhteistyöhön. Ehkäpä selkein esimerkki tällaisen globaalin yhteistyön tarpeesta ovat juuri nämä toimet, joita on yhteistuumin YK:n päätöksin suunnattu terrorismia vastaan. Tässä kehikossa me joudumme luonnollisesti arvioimaan myöskin nyt tätä yksittäisoperaatiota, Britannia-johtoista Isaf-rauhanturvaoperaatiota, joka toimeenpannaan Afganistanissa ja johon me suomalaiset olemme nyt osallistumassa.

Kuten hyvin tiedämme, tässä suhteessa Afganistanissa on käynnissä kaksi erilaista sotilasoperaatiota. Toinen, jota johtaa Yhdysvallat, myöskin perustuu luonteeltaan YK:n antamaan mandaattiin. Mutta olennaisinta on huomioida se, että kun haetaan kansainvälisoikeudellista perustaa tälle Yhdysvaltain sotilasoperaatiolle, siinä on olemassa itse asiassa useampia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia, joilla tämä peruste haetaan.

Ensimmäinen peruste on luonnollisesti turvallisuusneuvoston tekemä päätöslauselma 1373, joka oikeuttaa kaikkiin välttämättömiin toimenpiteisiin terrorismitekojen torjumiseksi. Tämä on luonnollisesti se turvallisuusneuvoston lauselma, joka periaatteessa mandatoi Yhdysvaltojen sotilasoperaation. Tässä olisi olemassa myöskin kolme muuta kansainvälisoikeudellista pohjaa, joilla Yhdysvallat voisi lähestyä. Yksi lähestymistapa liittyy oikeuteen humanitaariseen interventioon. Toinen peruste liittyy siihen oikeuteen, joka legitiimeillä hallituksilla on kutsua ulkoista apua. Kolmas on tietenkin itsepuolustuksen oikeus, jonka YK:n peruskirjan 51. artikla mahdollistaa.

Yhdysvallat ei ole käyttänyt oikeutta humanitaariseen interventioon tässä tapauksessa pelkästään sen vuoksi, että käsite on jossain määrin kansainvälisoikeudellisesti epätarkka. Legitiimien hallitusten oikeutta kutsua ulkomaista interventiota ei myöskään ole haluttu käyttää pelkästään sen vuoksi, että Pohjoinen liitto, joka kansainvälisoikeudellisesti on edustanut myöskin YK:ssa Afganistania tähän asti, koska Taleban-hallinnon on tunnustanut ainoastaan kolme hallitusta, ei kuitenkaan ole luonteeltaan sen kaltainen, että sen legitiimisyyttä olisi haluttu vahvistaa.

Yhdysvallat on myöskin varonut itse asiassa vetoamasta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 1373 osin ehkä sen vuoksi, että on arveltu, että tuo päätöslauselma voi luonteeltaan olla sentapainen, että se antaa ennakkotapauksen luonteisen merkityksen, juridisen merkityksen, merkityssisällön, ehkä toisen tyyppisille operaatioille, joita terrorismia vastaan voidaan käynnistää. Senpä vuoksi amerikkalaiset ovat olleet aika yksiselitteisiä tässä suhteessa ja vedonneet nimenomaan YK:n peruskirjan 51. artiklaan itsepuolustuksen oikeudesta.

Tähän liittyy kuitenkin selkeä ongelma. Se ongelma meidän on syytä tietysti tässäkin salissa tunnistaa: Antaako oikeus itsepuolustukseen oikeuden operoida sotilaallisesti suvereenien valtioiden alueella? Tätähän tässä on tietysti tapahtunut matkan varrella, kun itsepuolustusta terrorismia vastaan on harjoitettu. Tämä on luonnollisesti sekä kansainvälispoliittisesti että kansainvälisoikeudellisesti iso kysymys. Me joudumme tämän Pandoran lippaan avaamaan myöskin eduskunnassa, kun jatkosta joudumme puhumaan.

Meidän on olennaisinta kuitenkin tunnistaa yleinen viitekehys eli se, että tässä taustalla viime kädessä on olemassa myöskin peruskirjan 7. lukuun pohjautuva turvallisuusneuvoston päätös, joka mahdollistaa tarvittavat toimet terrorismin torjumiseksi kansainvälisesti. Siitä huolimatta, onko Yhdysvallat tähän vedonnut vai ei oman sotilasoperaationsa yhteydessä, me joudumme joka tapauksessa tämän tunnistamaan. Kun tämä on lähtökohta, olin jossain määrin häkeltynyt ed. Pulliaisen puheenvuorosta äsken ja myöskin eilen, jolloin hän halusi ikään kuin erottaa nämä osatekijät toisistaan, ikään kuin tarkasteli Iso-Britannia-johtoista rauhanturvaoperaatiota erillään tästä kokonaisuudesta, jossa kansainvälinen yhteisö myöskin on mukana, eli terrorismin vastaisista toimista, joissa tietysti Yhdysvalloilla on nyt erityisesti ollut keskeinen rooli. Näkemykseni mukaan näitä kahta osa-aluetta, näitä kahta operaatiota, ei tästä näkökulmasta voida erottaa toinen toisistaan. Ne voidaan ja joudutaan erottamaan toinen toisistaan suhteessa siihen päätöksentekoon, jonka me juuri nyt täällä olemme tekemässä.

Suomalainen rauhanturvalaki ei mahdollista suomalaisten sotilaiden lähettämistä ulkomaille rauhanturvatehtäviin muuta kuin YK:n, kuten tässäkin tapauksessa, tai Etyjin mandatoimana ja nimenomaan tietyillä voimankäyttövaltuuksilla varustettuina. On täysin selvää, että Isaf-operaatiossa voimankäyttövaltuudet ovat meidän rauhanturvalakimme mukaisia, kun sen sijaan tässä toisessa, laajemmassa operaatiossa, jota Yhdysvallat johtaa, itse asiassa käytetään välineenä rauhaanpakottamista, joka ei ole meidän rauhanturvalakimme mahdollistamaa toimintaa. Sen vuoksi, ed. Pulliainen, on tärkeätä, että nämä kaksi prosessia erotetaan toisistaan ja varotaan sitä ja nimenomaan ollaan selkeitä siinä, että suomalaiset osallistuvat vain tietyn tyyppiseen rauhanturvatoimintaan.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä seikkana haluaisin kiinnittää huomiota siihen, johon täällä monissa puheenvuoroissa on kiinnitetty huomiota, joka on tärkeä tunnistaa tässä Afganistanin operaatiossa ja joka näkyy yhä selkeämmin kaikessa kansainvälisessä kriisinhallinnassa: On vaikea erottaa toisistaan sotilaallisia toimia ja siviilitoimia. Yhä selkeämmin on nähtävä, että näiden täytyy tukea luontevalla tavalla toinen toisiansa, ei niin, että siviilipuoli militarisoitaisiin, vaan pikemminkin niinpäin, että militaarien toimien, jotka ovat osittain myöskin välttämättömiä, luonne on selkeästi sellainen, että ne tähtäävät tietenkin rauhantilan palauttamiseen, mutta ennen kaikkea luovat edellytyksiä sille, että yhteiskuntien ylösrakennus mahdollistuu sekä alkuvaiheessa humanitaarisen avun perillemenon toimittamisen muodossa mutta myöhemmässä vaiheessa nimenomaan toiminnoilla, joilla pystytään rakentamaan sekä demokraattisia rakenteita yhteiskuntaan että ennen kaikkea elinvoimaista, turvallista kansalaisyhteiskuntaa. Tässä jos missä suomalaisilla on suuri työ ja mahdollisuus operoida. Meillä on siviilivalmiuksiin erittäin paljon panosta annettavaa, ja on luontevaa, että tässä operaatiossa tämä jo näkyy.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Tässä on nyt kyllä hahmottunut, missä se ero on, ed. Kiljusen äskeisen puheenvuoron jälkeen ainakin. Nimittäin ero on siinä, että siis minun ajattelussani kysymys Afganistanin kohdalla on suvereenista valtiosta, jonka suvereniteettia haluamme vahvistaa sillä operaatiolla, jolla omilla voimankäyttövaltuuksillamme voimme sinne mennä mukaan. USA operoi suvereenin valtion alueella, jota me tällä operaatiolla haluamme vahvistaa. Minun ajattelussani minä haluan, että me pystymme sitä toimeliaisuutta, mitä USA operoimalla suvereenin valtion alueella suorittaa, pystymme sitä omana asianaan seuraamaan, tarpeen vaatiessa kansainvälisesti niin halutessamme voimakkaasti kritisoimaan. (Puhemies koputtaa)

Tietysti koordinaatio, mikä näissä papereissa on, on sikäli järkevää, ettei nyt suorastaan tapeta toisia. (Puhemies koputtaa) Mutta minulla on hyvin selvästi eri tavalla toteutuva analyysi tästä tilanteesta kuin ed. Kiljusella, (Puhemies koputtaa) vaikka nyt lopputulos näyttääkin olevan saman näköinen.


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kiljunen puheenvuorossaan hyvin selkeästi toi esille sen, mikä on ero YK:n mandaatilla toimivan Isaf-joukon ja USA:n joukkojen välillä. Mietinnössä todetaan, että Isaf-joukot voivat tehdä yhteistyötä ja tukea ystävällismielisiä joukkoja. Aina tähän asti on haluttu toimia niin, että YK-joukot ovat puolueettomia eivätkä tukeudu mihinkään. Onko ed. Kiljusella käsitys siitä, mikä on ystävällismielinen joukko nimenomaan Afganistanin maaperällä?


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. M. Salon kysymykseen: Käsitykseni mukaan ystävällismieliset joukot ovat kaikki ne, jotka toimivat kansainvälistä terrorismia vastaan. Tämähän on peruslähtökohta koko toiminnassa, missä Afganistanissa ollaan.

Ed. Pulliainen pohdiskeli suvereenin valtion konseptia. Afganistanin kohdalla tietenkin suvereniteetin käsitteen tekee vaikeaksi se, koska meidän täytyy määritellä se toimeenpanovalta, joka edustaa legitiimisti suvereniteettia eli jolla on oikeus itsemääräämiseen. Sehän on Afganistanin tilanteessa hajautunut, ja se aiheuttaa nämä vaikeudet koko ajan, miten me suvereniteetin tunnistamme.


Erkki Pulliainen (vihr):

Arvoisa puhemies! Kun minuutissa pitää yrittää kaikki sanoa, niin nyt sanon toisen minuutin aikana sen, että tässä tapauksessahan se testattiin eräässä mielenkiintoisessa tilanteessa, ed. Kiljunen, silloin, kun tämän nyt Bonnin sopimuksella muodostetun hallituksen väliaikainen pääministeri sanoi USA:laisille, että älkää enää pommittako, ja USA ilmoitti, että pommitetaan.


Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk):

Puhemies! Ed. Kiljunen on alan asiantuntija ja perusteli omalla tavallaan USA:n ja YK:n mandaatin turvin lähtevien rauhanturvajoukkojen eroa. Omalla tavallansa perustelua teki myös ed. Pulliainen, mutta käytännössä olen sitä mieltä, että on todella tärkeä pitää nämä joukot erillään ja erot selkeinä juuri käytännön toiminnassa. Maallikolle yksinkertaisesti asia avautuu sillä tavalla, että USA käy sotaa ja nyt ollaan sinne lähettämässä YK:n mandaatin turvin monikansallisia rauhanturvajoukkoja, jotka yrittävät väliaikaisen hallituksen kanssa palauttaa rauhan ja tehdä jälleenrakennustyötä. Ei tässä sen kummemmasta, ed. Kiljunen, ole kyse.

Haluan todeta sen, että keskusta on aina tukenut juuri sen tyyppistä rauhanturvaa, jollaista joukkoa nyt ollaan kokoamassa ja lähettämässä Afganistaniin. Opposition näkökulmasta suunniteltu operaatio on tällä hetkellä kohtuullisen hyvässä valmisteluprosessissa. Se tuli aivan selvästi valiokuntakäsittelyssä esille.

Minustakin valiokunnan mietintö on sillä tavalla selkeä, että ne kohdat, joihin lähetekeskustelussa kiinnitettiin huomiota, kyettiin yksimielisesti ja selkeästi kirjaamaan mietintöön. Tärkeätä on yhä korostaa YK:n aktiivisuutta, YK:n keskeistä roolia sekä rauhanturvajoukkojen mandaatin antajana että tulevan jälleenrakennustyön ja humanitaarisen avun toimeenpanijana.

Haluan tässä puuttua joihinkin asioihin, joita on jo sivuttukin aiemmassa keskustelussa.

Ed. Nepponen korosti sitä, että rauhanturvaajamme tuntevat aina hyvin paikallisen kulttuurin ja pyrkivät hyvään yhteistyöhön paikallisen väestön kanssa. Kulttuurin tuntemusta Afganistanin tapauksessa on kyllä äärettömän tärkeä korostaa nyt juuri tässä operaatiossa sen takia, että maailma Afganistanissa on monella tavalla kaikkea muuta kuin monoliittinen. Ensinnäkin uskonto, islamilainen maailma ei sekään ole monoliittinen, mutta Afganistanin historia on iät ja ajat ollut sellainen, että siellä on ollut paljon pieniä kuningaskuntia, erilaisia klaaneja, heimoja, siellä on kymmenittäin kieliä jne., joten varmasti on kova työ rauhanturvaajilla oppia tuntemaan tämä hyvin moninainen ja värikäs arki, joka siellä heitä kohtaa.

Tietysti on merkittävää se, että suomalaiset joukot ovat tottuneet toimimaan siviiliväestön kanssa hyvässä yhteistyössä. Olen itsekin ollut Kosovossa seuraamassa cimic-joukkoja ja niiden toimintaa. Voin kyllä yhtyä siihen käsitykseen, joka on tullut esille, että suomalaisilla joukoilla on vakaa tahto ja korkea ammattitaito ylläpitää hyviä suhteita paikalliseen väestöön, olivatpa nämä sitten mitä ryhmää tahansa. Näkyy kyllä Kosovossakin se, kuinka suomalaiset arvostavat kaikkia ryhmiä. Mieleen jäi muun muassa se, miten rauhanturvaajat vapaa-aikanaan olivat korjaamassa romaniväestön taloja.

Rauhantilan turvaamisen ohella toinen tärkeä työsarka Afganistanissa on siviilikriisinhallinnassa. Ed. Jaakonsaari selitti hyvinkin perusteellisesti, mitä ehtoja Suomen tulevaan apuun tavallansa liittyy. Haluan korostaa myöskin sitä, että jälleenrakennusapu on tietyllä tavalla ehdollistettava. Meidän on otettava huomioon se, että ihmisoikeusloukkaukset ovat hyvinkin julmia olleet Afganistanissa. Huumeongelma, joka siellä edelleen on, on koko Eurooppaa vähintäänkin ja koko maailmaakin koskeva. Sen lisäksi, mitä ed. Jaakonsaari otti esille, kannattaa korostaa, kuten ulkoasiainministeriön Afganistanin-tukea valmisteleva paperikin muistuttaa, että toimiva hallinto ja kansainvälinen koordinaatio ovat myöskin tärkeä seurantakohde, kun jälleenrakennusapua sinne jaetaan. Olen hyvin ilahtunut itse siitä, että Suomikin tulee olemaan mukana oopiumin viljelmien monitorointiohjelman toimeenpanossa, koska se on yksi tapa yrittää saada kuriin huumeongelmaa.

Puhemies! Aivan lopuksi: Tämä operaatiohan tulee olemaan pitkä, vaikka YK:n mandaatti on nyt puoli vuotta. Suomi ensimmäisessä vaiheessa sitoutuu, kuten selonteon viimeisestä luvusta käy ilmi, kolmen kuukauden toimintaan Afganistanissa. Selonteossa sanotaan: "Suomen on tarkoituksenmukaista varautua osallistumaan Isaf-operaatioon koko YK:n mandaattikaudeksi", siis kuudeksi kuukaudeksi, "kuitenkin siten, että osallistumista arvioidaan kolmen kuukauden kuluttua operaation käynnistymisestä, Ison-Britannian johtovaltiotehtävän päättyessä." Tämä meidän, puhemies, on pidettävä mielessä, ja alkaneen kevään aikana asiaan palataan, ainakin niin uskon ja toivon, ulkoasiainvaliokunnassa ellei koko eduskunnassa.

Mitä tulee tähän eduskuntakäsittelyyn, minusta on yksiselitteistä tämänhetkisiä lakipykäliä tulkitessa se, että tämän operaation hyväksynnän hakeminen koko eduskunnalta on ollut hyvin perusteltua.


Outi Ojala (vas):

Arvoisa puhemies! Useammatkin puhujat ovat todenneet tyytyväisyytensä sen yksimielisyyden johdosta, jota asian käsittely niin eduskunnassa kuin valiokunnassakin on saanut osakseen. Minäkin voin liittyä tähän yksimielisyyteen yksimielisyydestä. Se on tärkeä asia.

On ollut myös tärkeää mielestäni se, että sotilaallista kriisinhallintaa koskevan asian yhteydessä on keskusteltu laajasti myös Afganistanin naisten asemasta. Itsekin kiinnitin tähän huomiota lähetekeskustelussa. Kuitenkin on todettava, että sotilaallisella puolella naisten aseman parantamiseen on olemassa vain rajatusti keinoja. Siksi on pantava painoa sille, että YK:n avustustoiminta samoin kuin muu monikansallinen ja kansallinen avustus- ja kehitysyhteistyö ja kansalaisjärjestöjen työ panostavat voimakkaasti naisten aseman kehittämiseen. Tällöin tietysti ei voi olla pelkästään kysymys tasa-arvon toteuttamisesta, vaan myös siitä, että naisten muodostama lahjakkuusreservi voidaan ottaa yhteiskunnan koko käyttöön. Tällä en kuitenkaan halua myöskään väheksyä sitä merkitystä, joka tässä rauhanturvaamisoperaatiossa on laitettava myöskin naisten ja lasten asemaan.

Muistuttaisin tässä yhteydessä myöskin siitä todella, että myös valiokunta kiinnitti mietinnössään huomiota rauhanturvaajien koulutukseen. Tässä yhteydessä on hyvä myös muistuttaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta 1325, naiset, rauha ja turvallisuus. Se on ottanut ensimmäistä kertaa kantaa naisten asemaan ja oikeuksiin konflikteissa ja niiden jälkiselvittelyissä. Se sitoo YK:n jäsenmaita. Päätöslauselma 1325 edellyttää naisten aseman ottamista huomioon sekä naisten tasaveroista pääsyä ja mukaan ottamista konfliktinehkäisyyn, rauhanneuvotteluihin ja konfliktien jälkihoitoon. Naisethan olivat mukana myöskin rauhanneuvotteluissa, kun väliaikaishallintoa tehtiin. Kuten eilen kävi ilmi, siellä on myöskin kaksi naisministeriä väliaikaishallinnossa. Tämä päätöslauselma edellyttää myös naisten osallistumista jälleenrakennustoimiin ja päätöksentekoon siitä. Tämä on hyvin tärkeä asia.

Toiseksi olisin halunnut todeta myöskin sen, joka on myös useammassa puheenvuorossa tullut esille ja joka näkyy myöskin valiokunnan mietinnöstä, että henkisesti eduskunta samalla sitoutuu pitkäjänteisesti Afganistanin jälleenrakennustyöhön ensin rauhanturvaamistehtävän myötä, mutta varmasti myöskin siviilirauhan­turvaamiseen ja siviilikriisinhallintaoperaatioon, joka jatkossa seuraa. Mikäli mitään yllättävää ja dramaattista ei tapahdu, varmasti näin on tärkeää, että tämä viesti on jo nyt selvästi annettu ja ollaan antamassa eduskunnan taholta. Jatkossa varmaankin erityisesti sitten, kun kansalaisjärjestöt yhä enenevässä määrin ovat mukana jälleenrakennustyössä, tulee myöskin korostumaan koordinaation tarve. Se on erittäin tärkeä.

Haluaisin tässä yhteydessä sanoa vielä muutaman sanan miinakysymyksestä. Valiokunnan mietinnössähän miina-asiaa ei ole otettu esille. Täytyy sanoa, että eilen käydyssä keskustelussa oli hieman ristiriitaisia ajatuksia miina-asiasta. On kuitenkin tärkeää, että Suomi on nyt jo satsannut hyvin monenlaiseen avustustoimintaan Afganistanissa. Suomi tukee niin väliaikaishallintoa kuin huumetuotannon ja kaupan rajoittamista, joista muun muassa ed. Isohookana-Asunmaa äsken puhui. Suomi on päättänyt 3 miljoonan markan eli 0,5 miljoonan euron tuesta huumekasvien viljelyn tarkkailuohjelmalle. Päätös on viimeisteltävänä ja se on tärkeä osa. Mutta myöskin miinanraivauksen osalta Suomihan on jo pidempään ollut tukemassa miinanraivausohjelmaa, vuodesta 91 lähtien. Viime vuonna tuki oli 0,5 miljoonaa euroa, ja tälle vuodelle on myönnetty jo miinanraivaukseen 0,7 miljoonaa euroa. Afganistanissa on arviolta 10 miljoonaa miinaa, joista noin puolet on viljely- ja asuinmailla. Miinaonnettomuuksia arvioidaan sattuvan kuukaudessa jopa 300 ja arvioidaan, että puolet uhreista on alle 18-vuotiaita. Haluaisin tässä vain tuoda esille sen, että miinakysymys on hyvin keskeinen, kun ajatellaan Afganistanin yhteiskunnan jälleenrakentamista ja kuntoon saattamista.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluaisin myöskin todeta sen, mikä myöskin käy ilmi valiokunnan mietinnöstä, eli sen, että nykyinen rauhanturvalakimme on aivan toimiva ja riittävä. Se antaa Suomelle mahdollisuudet osallistua myöskin hyvin vaativiin rauhanturvatehtäviin, kuten nyt Afganistanissa käynnistynyt rauhanturvatehtävä on. Meillä ei ole mitään tarvetta muuttaa rauhanturvalakiamme. Tämänhän totesi myöskin ulkoministeri Tuomioja eilen eduskunnassa. Se on hyvä asia. Toivoisin kuitenkin, että Suomi eri kansainvälisissä yhteyksissä korostaisi sitä, että YK:n valtuutus terrorismin vastaisen toiminnan tukemiseen Afganistanissa ei anna mitään oikeutta laajentaa toimia muihin maihin, kuten esimerkiksi Somaliaan, joten tältäkin osin on hyvin hyvä se, että valiokunnan mietinnössä on selkeästi eroteltu nämä kaksi operaatiota, jotka ovat meneillään Afganistanissa, eli USA:n oma operaatio ja Isaf-operaatio, johon nyt Suomi on osallistumassa. Kuitenkin nämä kaksi operaatiota, vaikka ne ovat erillisiä, tarvitsevat koordinaatiota, ja sekin on valiokunnan mietinnössä hyvin selkeästi todettu.


Pekka Kuosmanen (kok):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ojala mielestäni piti hyvän ja ansiokkaan puheenvuoron, mutta totean, että Afganistanissa miinoja on todella paljon. Venäläiset levittivät miinoja yli 10 miljoonaa kappaletta eräitten tietotoimistojen mukaan. Miinojen raivaus mielestäni olisi todella yksi painopistealue, että ihmiset pääsisivät viljelemään omia maaseutualueitaan. Toinen, rauhantilan turvaaminen ja kansalaisten oikeusturvan ja ihmisoikeuksien turvaaminen, ovat mielestäni erittäin tärkeitä tehdä juuri YK:n kontrollissa. Mutta jokainen meistä tietää, että kun siellä on monta kymmentä, jopa satoja eri heimoja, jotka ovat vuosikymmenet vuodesta toiseen tapelleet, rauhanturvaajien tehtävä näin lyhyellä aikavälillä on mielestäni melkein toivoton.


Seppo Lahtela (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu on ollut palautteen osalta vähän vaisua, mutta luulen, että miinakysymyksestä löytyy sellaisia näköaloja, että tähän saadaan jotain väriäkin mukaan. Sen enempää puuttumatta asiaan toteaisin, että ed. Ojalan ja ed. Kuosmasen aloittamaan keskusteluun voisi miinoista todeta, että niiden käyttö näyttää parhaimmillaan sen, kuinka niiden holtiton levittäminen on aiheuttamassa jälkitoimenpiteitä, niin kuin siellä on olemassa. Sen sijaan muistuttaisin tässä yhteydessä, että kotimainen tapa, missä suomalaiset jo toisen maailmansodan aikana esiintyivät miinoinensa, tekivät kartat, raivasivat miinat, on sellainen, ettei yhtään miinaongelmaa ole ollut olemassa eikä Suomessa ole tarkoitus miinoja koskaan mihinkään levittää, ellei tarve sitä vaadi. Ilmeisesti Afganistanissa eri heimojen välinen sota on sitä vaatinut.

Mutta mitä tulee yhteen aikaisempaan puheenvuoroon tänään, ed. Nepponen antoi ymmärtää, että täällä olisi keskustelun yhteydessä rinnastettu rauhanturvaamistoimenpiteet, niihin käytettävät määrärahat ja kotimaisten varuskuntien ylläpito keskenään vastapainona toinen toisilleen. Tunnistin niin, että ed. Nepponen viittasi puheenvuorossaan allekirjoittaneen näkemykseen siitä, mitä nämä kustannukset ovat olleet olemassa ja mitä suuruusluokkaa ne ovat. Tältä osin pidän valitettavana, että ed. Nepponen ei ole tällä kertaa salissa, mutta toteaisin muille läsnäolijoille, että allekirjoittanut ei ole missään puheenvuorossaan näitä asioita kyseenalaistanut rinnakkain vaan on todennut niin, että kustannukset ovat sitä luokkaa, että mitoitettaessa ne sellaiseen muotoon, että suomalainen kansalainen ymmärtää tämän asian, siinä on mitta tähän varuskuntien ylläpitokustannuksiin ollut olemassa, kun tuntui, että rahasta oli tavaton puute. En tiedä, oliko tämä vertaus oikea, mutta itse ainakin pidän sitä oikeutettuna.

Mietinnössä selvästi todetaan, niin kuin aikaisemminkin tiedossa on ollut, mikä kustannusten osalta on hyvä ja on myönteistä, että ne sisältyvät budjetissa olevaan ulkoasiainministeriön pääluokkaan, ne on mitä ilmeisimmin sinne ennakkoon riittävässä määrin huomioitu ja varattu. Toisaalta kysymys on kuitenkin valtion varoista, ja tässä yhteydessä — vaikka keskustelu on ollut pitkää, väittäisin, että osittain se ei ole ollut kuitenkaan riittävän vilkasta — jos näistä määrärahoista olisi päästy keskusteluun ja siitä, löytyvätkö ne mistään vai eivät, luulen, että siitä asiasta olisi myöskin syntynyt sellainen keskustelu, että olisi päästy jopa äänestämään siitä, paljonko rahaa tähän asiaan on käytettävissä. Se ei nyt varsinaisesti liity tähän mietintöön, mutta mietinnössä todetaan, että näin on, raha riittää.

Sellaisenaan tänään vähemmän, vaikka mietinnössä se todetaan hyvin, mutta eilen paljon puhuttuna oli nimenomaan sotilaallisen voiman käyttö ja voimankäyttövaltuuksien antaminen riittävässä laajuudessa. Mietinnössä todetaan erinomaisen hyvin, että sotilaallisen voiman käyttöä pyritään aina välttämään. Tämä on käsittääkseni yksi lähtökohta ollut koko suomalaisen rauhanturvatoiminnan historiassa kautta aikojen. Kun voimankäyttövaltuudet ovat sellaiset kuin tässä annetaan ymmärtää, mielestäni se on hyvä. Siihen sisältyy myöskin sellainen yllätyksellisyys, mitä paikallinen väestö ei voi muuten aistia, kun tietää sen, mikä voi kohdata rauhanturvaoperaatioon osallistuvia, olivatpa he aivan sotilaina tai cimic-toiminnan alaisissa samoissa tehtävissä vastaavalla tavoitteella. Tätä voitaneen pitää hyvänä ja onnistuneena ratkaisuna sillä lailla, että voimaa on käytettävissä, valtuudet siihen riittävät, jos sitä tarvitaan.

Mietinnössä todetaan erinomaisen hyvin Suomen osallistumisesta Isaf-operaatioon paikallisten olosuhteiden osalta, suora lainaus: "Hallinnon toimintamahdollisuudet ilman merkittävää kansainvälistä tukea ovat hyvin rajoitetut." Suomalaisten mukanaolo on nimenomaan merkittävää kansainvälistä tukea, ja tältä osin hallinnon toimenpiteet asiassa tulevat toivottavasti aina pykälän verran menemään parempaan suuntaan, kun suomalaisetkin siellä mukana ovat olemassa.

Se, minkä takia suomalaisten on syytä olla matkassa, todetaan samassa mietinnössä suorana lainauksena niin, että "tilanne Afganistanissa muodostaa edelleen uhan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle". Ellei tämmöisiä viitteitä ja tehtäviä olisi olemassa, silloin voisi ajatella, onko suomalaisten tarpeellista mennä sinne matkaan, mutta tarpeellisuus on aivan selvä ja yksimielisenä olemassa.

Ulkoasiainvaliokunta mietintönsä lopussa toteaa, että osallistuminen Isaf-operaatioon on rauhanturvaamislain mukaista ja edistää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruspyrkimyksiä. Tältä osin se kuva, mitä suomalaisten mukanaolosta asiassa on nähtävissä ja mitä maailmalle viestitettävissä, on mielestäni oikea ja oikeudenmukainen sellaisena, että se vahvistaa meidän pienen maamme asemaa kansainvälisessä kentässä ja vahvistaa sitä sillä lailla, että meitä tämän mukaan arvostetaan ehkä entistä enemmän.

Mutta, herra puhemies, yhteen asiaan vielä puuttuisin lopussa. Täällä on kannettu jonkin verran huolta siitä, onko oikein ja onko riittävä aikataulu, kun presidentti on tällä kertaa lomamatkalla ja palaa sieltä vasta 21.1. ilmeisesti toivon mukaan hyväksymään hallituksen esityksen joukon lähettämisestä, mutta viime aikojen historiaa muistellessani toivomukseni tässä asiassa ei niinkään kohdistu siihen, mikä se ajankohta on, milloin presidentti tämän asian käsittelee, vaan siihen, että presidentti nimenomaan lähettäisi sen joukon, mitä hallitus esittää ja minkä Puolustusvoimat on kouluttanut, ettei tämä joukko matkalla muuttuisi, niin kuin joidenkin muiden asioiden kohdalla on viime aikoina tapahtunut.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Olisin ed. Seppo Lahtelalle halunnut huomauttaa tästä viimeisestä huomiosta siitä, millä pohjalla hallituksen esitys on tänne tullut. Onko ed. Seppo Lahtelalla erilainen käsitys kuin meillä muilla, että tässä on presidentin tahto jo takana, kun tämä esitys on tänne tullut? Ei kai tässä kuvitelma ole sen kaltainen, että hallitus tekee esityksen eduskunnalle irrallaan presidentin tahdosta näissä kysymyksissä?


Eero Akaan-Penttilä (kok):

Arvoisa puhemies! Kuten moneen kertaan sanottu, valiokunnan lausunto on yksimielinen, ja se on tietysti tämän laatuisissa tärkeissä asioissa aivan erinomaista, mutta meidän on toisaalta syytä muistaa, että me olemme olleet tässä asiassa yksimielisiä, kun me lähetämme suomalaisia paikkaan, jossa voi käydä niin, että osa heistä ei tule takaisin. Me olemme olleet nyt eduskunnassa — onneksi — yksimielisiä emmekä riitaannuttamassa tätä asiaa.

Tässä mietinnössä kaikki se, mikä on sanottu, on kohdallaan, ja sekin on syytä muistaa, mutta tässä lausunnossa on painotuksia ja semmoisia seikkoja, joita mielelläni vähän analysoisin, en kuitenkaan kovin pitkään.

Ensinnäkin koko voimankäyttövaltuuksien käyttöön valiokunta uhraa noin puoli sivua. Siinä tekstissä valiokunta ottaa kahteen asiaan kantaa: Toinen on näin, että valiokunta pitää voimankäyttövaltuuksia operaation luonne ja Afganistanin olosuhteet huomioon ottaen perusteltuina, ei edes välttämättöminä vaan ainoastaan perusteltuina. Lisäksi valiokunta korostaa periaatetta, jonka mukaan kaikki turvallisuustekijät henkilöstön kannalta pitää ottaa huomioon. Tietysti sinänsä aivan oikein sanottu, mutta muun muassa ed. Nepponen puuttui minusta tähän kommenttiin aivan asiallisesti.

Sen sijaan varsinainen Isaf-operaatioon osallistuminen saa toisenlaisen, paljon laajemman käsittelyn osakseen. Se on aivan oikein, sen haluan sanoa väärinymmärrysten välttämiseksi. Tätä osallistumista käsitellään noin kolme sivua. Se on yksi mitta siitä, ei välttämättä hyvä, mutta se kertoo jotain. Ennen kaikkea hyvin huolellisesti valiokunta ottaa kantaa useihin operaatioon liittyviin seikkoihin sanonnoilla "pitää tärkeänä", tämmöisiä kommentteja on viisi, valiokunta "korostaa" erityisesti kahta asiaa, valiokunta "toteaa" yhdestä asiasta, valiokunta "yhtyy" yhteen asiaan, lisäksi valiokunnan "mielestä" on muutama seikka, ja lisäksi valiokunta "katsoo", että pitää tehdä niin ja niin.

En ole, arvoisa puhemies, yhdestäkään näistä asioista eri mieltä valiokunnan kanssa, mutta tässä on erilaisia mielipiteitä ja korostuksia 11 kappaletta. Nehän kohdistuvat semmoiseen toimintaan, joka todennäköisesti tulee kyseenalaiseksi vasta myöhemmin. Nämä eivät ehdi tulla juurikaan kyseeseen kolmen tai kuuden kuukauden aikana, ja kuitenkin siinä on seikkoja, joita pidetään erityisen tärkeinä. Miksi valiokunta ei pitänyt voimankäytön käsittelyä samalla lailla huolellisesti esillä? Kuinka siellä mikään asia ei tullut erityisen tärkeäksi, erityisen korostetuksi, tätä jäin vähän miettimään, varsinkin kun todetaan, että se voimankäyttö, mitä joukot siellä harrastavat, on ensisijaisesti itsepuolustusta varten, jota kaikkea säätelevät monet oikeudelliset, poliittiset ja sotilaalliset seikat, aivan valiokunnan oman lausuman mukaan.

Tähän seikkaan itse asiassa toivoin eilisessä keskustelussakin valiokunnan syvällisemmin perehtyvän. Voi olla tietysti, että se on vaikea näin lyhyen ajan puitteissa, mutta painotus asian tärkeyden, vaarallisuuden ja toteutuksen kannalta ei minusta tässä ole paras mahdollinen. Se olisi voinut olla enemmän voimankäytön eri asioihin paneutuva, olletikin kun siellä voidaan lukea asioita myös hivenen ristiriitaisesti.

Koska täällä nyt on miinoista puhuttu, haluan vain sivuseikkana edelleen sanoa, että en ymmärrä sitä, että kun kysymyksessä on itsepuolustus, silloin voimankäytön ohjeissa erityisesti kielletään miinojen käyttö. Pyydän, että tämä muistetaan, jos siellä pääsee tapahtumaan semmoisia skenaarioita, joita nyt en sen paremmin lähde arvuuttelemaan.

Lisäksi kulttuurien kohtaaminen on tällä alueella varmasti aivan erilaista kuin missään muualla, ja siihen ei oteta kantaa. Ehkä siihen pitäisi valmistautua jatkossa, kun varmasti tähän asiaan palaamme.

Ihan lopuksi, arvoisa puhemies, tarkennus vain ed. Korkeaojan yhteen puheenvuoroon koskien teidän cimic-toimintaan liittyvää lainaustanne. Ensinnäkin olen aivan samaa mieltä, että cimic-toiminnasta olisi voinut valiokunnan lausunnossa olla jonkin verran suoraa lainausta. Niille edustajille, jotka tätä kuuntelevat, haluaisin sanoa, että ed. Korkeaojan tarkoittama lainaus on löydettävissä Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen julkaisusarjasta n:o 1 vuodelta 2001, ja sarjanumero on 18. Tämän koko asian on toimittanut Petteri Kurkinen. Otsikko kyseiselle julkaisulle on Siviili-sotilasyhteistyö kriisinhallintaoperaatiossa, ja siellä on monta sivua tästä asiasta, sivut 95—103.


Outi Ojala (vas):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä otti esille valiokunnan mietinnön rakenteen, ja erityisesti hän voimankäyttövaltuuksien osalta esitti, sanoisinko, hienoista kritiikkiä siihen, että valiokunnan olisi pitänyt perusteellisemmin pohtia tätä asiaa. Me toisaalta totesimme valiokunnassa selvästi sen, kuten käy ilmi mietinnöstä, että säädökset ovat selkeät, ne ovat vastaavanlaiset kuin esimerkiksi Kforissa. Tältä osin ei ole mitään uutta. Toisaalta me emme voi millään ennakoida kaikkia niitä mahdollisia tilanteita, jotka mahdollisesti eteen voivat tulla. Toisaalta valiokunta sai myös aivan erillisen asiakirjan, jossa voimankäyttövaltuudet ovat yksilöidymmin esillä. Emme kuitenkaan nähneet tarpeelliseksi, että ne kaikki valiokunnan mietintöön kirjataan. Mutta kuten sanottu, ne vastaavat pääosin niitä, mitkä esimerkiksi Kfor-operaatiossa ovat mukana. Todellakin on aika vaikea ennakoida tilanteita etukäteen.


Eero Akaan-Penttilä (kok):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojalalle sanoisin, että minun analyysini ei ollut moite vaan enemmän halusin tämän painotuksen ja omat ajatukseni tuoda esille sen takia, että kun jatkossa joudumme tähän kaikkeen palaamaan, varmaan silloin tämmöinen ero kannattaisi jotenkin hahmottaa. Itse olin kuulemassa tätä asiaa puolustusvaliokunnassa, ja siellä jaettiin myöskin tämä luottamuksellinen taustamuistio. Ehkäpä esimerkiksi se olisi voitu tässä sanoa vähän terävämmin.


Kari Myllyniemi (kesk):

Herra puhemies! Hyvin lyhyesti:

Mietinnössä lainataan Isaf-operaation voimankäyttövaltuuksien suomenkielistä käännöstä, joka on todellakin epäonnistunut pahasti. Ilmeisesti käännös on tehty sanatarkasti eikä siten, kuinka suomalaiset sen ymmärtävät. On aika outoa tekstiä, kun se kuuluu: "- - voimankäyttövaltuuksissa todetaan, että lievimmän tehokkaan voiman käyttämisessä on aina noudatettava sotilaallisen välttämättömyyden periaatetta sekä suhteutettava voimankäyttö kulloinkin kohdattavaan uhkaan." — Voiko sen huonommin sanoa? Voisi melkein verrata, jos kertoisi, että isoäiti lähti suorittamaan marjanpoimintatehtävää lastenlastensa kanssa.

Olisi jo aika, että voimankäyttösäännöskappale kirjoitetaan vaikkapa seuraavasti: "Sotilaallista voimaa käytetään vain silloin, kun se on välttämätöntä, ja tällöin voimaa käytetään lievimmän haitan periaatteen mukaisesti, jolloin se suhteutetaan kulloinkin kohdattavaan uhkaan." Tämä sisältäisi samat asiat mutta olisi paremmin ymmärrettävää.

No, hyvin tullaan tietenkin toimeen näilläkin säännöksillä, mutta kannattaisi aina kiinnittää huomiota sanamuotoihin, kun kysymys on näin tärkeistä asioista.


Antero Kekkonen (sd):

Rouva puhemies! Kyllä tässä nyt edellinen puhuja veti mutkat suoraksi. Tätä asiaa nimittäin käsiteltiin hyvin perusteellisesti ulkoasiainvaliokunnassa, ja myös tämä tulkinta siellä eli, mutta katsottiin, että tämä jättää mahdollisuuksia käytännöllisesti katsoen mihinkä vain. Ja kun meillä lähetekeskustelussa eilen oli aika paljon duubioita juuri näihin voimankäyttökysymyksiin, niin kyllä tässä, kuten sanottu, ed. Myllyniemi tempaisi mutkat sillä tavoin suoraksi, että onneksi tuollaista muotoilua ei mietintöön tullut.


Ismo Seivästö (kd):

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnössä kiinnitetään ihan oikein huomiota yhteiskunnan perusrakenteisiin: ter­veydenhuoltoon, koululaitokseen, demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja erityisesti, kun on kysymys islamilaisesta maasta ja islamin tietyistä tulkinnoista, naisten asemaan ja tyttöjen koulutukseen.

Eräs asia tässä keskustelussa ja mietinnössä on jäänyt mielestäni aika vähäiselle huomiolle, ja en tiedä, onko edes ulkoasiainvaliokunta keskustellut tästä kysymyksestä, ensinnäkin venäläisten osallistuminen tähän operaatioon. Kenttäsairaalahan siellä on. Onko tämä historiallinen painolasti Neuvostoliiton ajoilta sitten sellainen, mikä estää venäläisten aktiivisemman roolin tässä operaatiossa? Toinen iso kysymys, jonka haluaisin vielä nostaa esille, on se, miltä näyttää tulevaisuudessa, kun maailmassa on myös kolmas todellinen suurvalta, Kiina, jossa maan sisällä on tiettyjä ongelmia ihmisoikeuksien kanssa. Millä keinoilla Kiina saataisiin mukaan tämän tyyppiseen toimintaan ja samalla tavalla ehkä vahvistettaisiin Kiinan sisäistä ihmisoikeustilannetta?


Juha Korkeaoja (kesk):

Arvoisa puhemies! Aloitan kommentoimalla ed. Seivästön esitystä ja kysymystä venäläisten osallistumisesta. Varmaan se arvio, jonka hän itse esitti, eli Neuvostoliiton Afganistanin-sodan historia, on se syy, joka rajoittaa venäläisten osallistumista tähän nyt suunniteltuun operaatioon.

Mutta mitä muutoin tulee Venäjän osallistumiseen rauhanturvatoimintaan, niin kuin tämän keskustelun alussa jokin aika sitten todettiin, voidaan kyllä sanoa, että Bosnian rauhanturvaoperaatiot Ifor, sitten Sfor ja Kfor ovat olleet historiallinen askel, joka on ollut paitsi onnistunutta rauhanturvatyötä, kriisinhallintatyötä, myös historiallista siinä mielessä, että se on tuonut entiset eri liittokuntiin kuuluneet sotilaat yhteistyöhön.

Minusta on ehkä viime vuosikymmenen yksi merkittävimmistä poliittisista ja rauhantilan vakiinnuttamisen kannalta tärkeistä askeleista, kun tämä Ifor-operaatio käynnistettiin, jossa Nato, USA mukaan lukien, Venäjä ja liittoutumattomat maat ovat yhdessä. Kuten hyvin tiedetään, tämän yhteistyön alkaminen oli hyvin pitkälle kiinni siitä, että liittoutumattomat maat toimivat ikään kuin kummeina ja näiden kahden osapuolen yhteistyön käynnistäjinä. Eli siinä mielessä Suomen ja Ruotsin liittoutumaton asema antoi mahdollisuuden viedä eteenpäin myönteistä kehitystä.

Mitä, arvoisa puhemies, sitten tulee Suomen osallistumiseen Isaf-operaatioon, keskustan eduskuntaryhmän mielestä — se on täällä jo useaan otteeseen todettu — Suomen tulee osallistua tähän operaatioon. Se on meidän etujemme mukaista olla mukana. Tämä osallistumisen muoto eli osallistuminen cimic-ryhmällä on oikea osallistumisen muoto. Siinä voimme hyödyntää sitä pitkäaikaista osaamista ja kokemusta, jota meillä rauhanturvatoiminnasta on ja jossa suomalaiset ovat saaneet syystä maininnan, että kuulumme rauhanturvaamisen suurvaltoihin. Meillä on sellaista erityisosaamista, mitä muilla valtioilla ei ole tarjottavana, ja tämä osaaminenhan perustuu tietysti siihen, että paitsi että meillä on hyvin osaavaa kantahenkilökuntaa, meillä on reserviläisiä, joiden siviiliammattiosaaminen yhdistettynä rauhanturvaajan sotilaalliseen osaamiseen antaa mahdollisuuden menestyksellisesti toimia sotilas- ja siviiliyhteiskunnan rajapinnassa, rakentaa luottamusta ja yhteisymmärrystä eri osapuolten välille.

Tämän mietinnön valmistelun yhteydessä haluttiin erityistä huomiota kiinnittää siihen, että todettiin ja kirjattiin, että Afganistanissa kysymys on kahdesta eri operaatiosta: USA:n johtamasta, YK:n mandaatilla toimivasta operaatiosta, jonka tavoitteena on Taleban-hallinnon kukistaminen ja al-Qaida-verkoston hajottaminen ja Osaman bin Ladenin kiinnisaaminen, ja sitten aivan erillisestä operaatiosta, Isafista, jonka tavoitteena on Kabulin alueella väliaikaisen hallituksen toiminnan käynnistäminen ja sen tukeminen.

Suomi voimassa olevan rauhanturvalain mukaan ei voisi olla mukana Yhdysvaltojen johtamassa operaatiossa. Varmasti on niin, että ei vain siitä syystä, että laki sitä ei salli, muutoinkaan Suomen ei mielestäni olisi ollut mahdollista osallistua tähän operaatioon. USA:n operaatio on, niin kuin täällä on todettu, osa terrorismin vastaista kampanjaa, sillä tavalla kansainvälisen yhteisön YK:n hyväksymä, mutta siitä, mihin tämä valtuutus perustuu, on vähän erilaisia näkemyksiä. USA:n oma painotus lähtee siitä, että kysymys on itsepuolustuksesta, joka pohjautuu YK:n peruskirjan antamaan valtuutukseen.

Euroopassa EU:n piirissä korostetaan sitä, että kysymys on YK:n peruskirjan 7. luvun mukaisesta toiminnasta, sotilaallisesta pakottamisesta, ja mandaatti tulee nimenomaan siitä, että turvallisuusneuvosto on tämän luvan antanut. Tämänkin ongelman takia on tietysti syytä todeta, että ei ole mahdollista, tarkoituksenmukaista eikä poliittisesti millään tavalla sopivaa, että Suomi olisi mukana tällä puolella. Sen sijaan osallistuminen rauhanturvaoperaatioon on meidän etujemme mukaista.

Täällä on tietysti kysytty, onko mahdollista, että nämä ikään kuin jossain konfliktitilanteessa sulautuisivat yhteen. Oma käsitykseni on, että jos tämän suuntaista kehitystä tapahtuisi, se tarkoittaisi sitä, että Isaf-operaation toimintaedellytykset loppuisivat ja tämä operaatio pitäisi siinä muodossa päättää, millainen se on tässä käynnistystilanteessa. Siihen sitten liittyvät tietysti ­pahimmassa tapauksessa ne suunnitelmat, joita on tämän joukon evakuoimisesta jo olemassa ja siinä yhteistyöstä amerikkalaisten ja brittien kanssa.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Haluaisin tarkentaa ed. Korkeaojan jossain määrin spekulatiivisempaa pohdiskelua siitä, olisiko Suomen periaatteessakaan mahdollista osallistua Yhdysvaltain johtamaan terrorismin vastaiseen sotilasoperaatioon. Haluan sen vuoksi vain tarkentaa tätä asiaa, että se ei suoranaisesti liity tähän mandaattiin, jonka me täällä olemme antamassa, koska tässä hyvin selkeästi rauhanturvalaki rajoittaa sen, mihin me voimme mennä.

Mutta haluaisin kuitenkin pohdituttaa sitä näinpäin, että kansainvälinen yhteisö näkee tämän turvallisuustilanteen ja terrorismin uhan yhteisenä uhkana. Kuten viittasitte, turvallisuusneuvosto on tässä tehnyt myöskin Suomea sitovia päätöksiä antaessaan mandaatin kaikille keinoille, joita voidaan käyttää terrorismia vastaan. Haluatte kuitenkin erottaa tavallaan tämän mandaatin puitteissa sen, että jotkut valtiot joutuvat kantamaan toisen tyyppistä vastuuta kuin toiset valtiot.


Juha Korkeaoja (kesk):

Arvoisa puhemies! Pohdiskelu osallistumisesta USA:n johtamaan operaatioon on tietysti täysin spekulatiivista, koska mitään realismia sille, että siihen osallistuttaisiin, ei ole olemassa. Mutta akateemisena pohdintana, jos näin voi sanoa, tietysti voisi todeta, että suomalaiset rauhanturvaajat eivät ole oikeita henkilöitä sellaiseen toimintaan, jota ammattisotilaat, taistelujoukot, tekevät, joka on nimenomaan sotilaalliseen rauhaanpakottamiseen liittyvä tehtävä. Se ei sovi missään tapauksessa Suomen armeijalle ja suomalaisille sotilaille, vaikka se olisi kuinka vapaaehtoista. Myöskään poliittisesti en näe, että olisi mitään perusteita Suomen osallistumiselle. Haluan korostaa, että tämä on täysin teoreettista, koska tällaista mahdollisuuttakaan ei ole.


Antero Kekkonen (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä on cimic-operaatio. Aivan niin kuin ed. Korkeaoja sanoi, ei ole syytä sekoittaa nyt kovin pitkälle menevää puhdasta sotilaallista toimintaa tähän asiaan.

Ed. Seivästö kysyi, keskusteltiinko venäläisten osallistumisesta ulkoasiainvaliokunnassa tähän operaatioon. Ei keskusteltu. Miksi olisikaan keskusteltu? Yksinkertaisesti senkään takia ei, että Venäjä ei ole listassa, joka tähän operaatioon osallistuu. Mitäpä me olisimme vaatimaan Venäjää mukaan, kun he itse eivät ole järin halukkaita olleet tähän tulemaan?

Ed. Seivästö viittasi myöskin Kiinaan. Toivottavasti en puhu nyt suulla suuremmalla, mutta minulla oli tilaisuus olla Kiinassa muutama päivä sen jälkeen, kun Bush ja Putin olivat kyseisessä maassa. Ensireaktiot, joita kiinalaisilta sain ja saimme, olivat sen kaltaisia, että Kiinassa on kasvavaa intressiä tämän tyyppiseen toimintaan. Tosin silloin terrorismitapaus, jonka pohjalta tässä nyt toimitaan, oli niin tuore, että mitään pitemmälle meneviä johtopäätöksiä tokko tohtii tehdä, mutta en pitäisi mahdottomana, että suhteellisen pikaisessa tulevaisuudessa tulemme näkemään myös Kiinan tämän tyyppisessä toiminnassa.


Olli Nepponen (kok):

Rouva puhemies! Cimic-käsitettä käytetään vähän vapaasti. Kyseessä on sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio Afganistanissa, ja Suomi asettaa siihen cimic-osaston. Ne ovat eri asioita. Se kokonaisuudessaan on sotilaallista toimintaa. Cimic on määrätynlaista toimintaa, jossa on rakentamista, yhteiskunnan perusteiden rakentamista. Se on oma organisaatio, jossa on ammattimiehiä, ja me olemme osa tätä kriisinhallintaoperaatiota.


Antero Kekkonen (sd):

Arvoisa rouva puhemies! En ryhdy kinaamaan ed. Nepposen kanssa. Hän kertoi niin kuin asia on, mutta me olemme nyt täällä keskustelemassa siitä, miten Suomi osallistuu, miten Suomi operoi tässä yhteydessä. Siinä yhteydessä tämän cimic-termin käyttö ei mielestäni ole kovinkaan väärin, ei ainakaan siinä mittakaavassa, mihin ed. Nepponen viittasi.


Ismo Seivästö (kd):

Arvoisa puhemies! Sen verran toteaisin ed. Kekkoselle, että en ollut vaatimassa Venäjää mukaan, vaan ihan tiedustelin, keskusteltiinko tästä kysymyksestä.

Toiseksi, näyttääkö, ed. Kekkonen, siltä, että jos tämä Afganistanin-operaatio tulee jatkumaan esimerkiksi selvästi yli tämän ajan, mikä nyt on esitetty, siinä toisessa vaiheessa tai mahdollisesti jopa kolmannessa vaiheessa todellakin suurvalta Kiinakin on jo mukana?


Mauri Salo (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! YK:n aktiivinen rooli terrorismin torjunnassa on erittäin hyvä asia. YK antoi USA:lle luvan pommittaa Afganistania. YK on myös toiminut aktiivisesti sen asian puolesta, että syntyy jälleenrakentamisjoukot, jotka Ison-Britannian toimesta kasataan. YK-joukot ovat perinteisesti olleet joukkoja, jotka viedään vihollisten väliin. Tässä tapauksessa YK-joukot viedään maahan, joka on raunioina ja joka on kokonaan uudelleenrakennettava. Sieltä puuttuvat tiestöt, lentokentät, sieltä puuttuvat ihmisoikeudet. Näin ollen tällä länsimaisella toiminnalla, jota sinne nyt ollaan viemässä, halutaan myös edesauttaa ja luoda oikeuksia naisille ja tytöille. Tämä on kaikki perusteltua.

Täällä on käytetty paljon puheenvuoroja. Puheenvuorot ovat olleet hyvin optimistisia. Kuitenkin kun meillä on muistissa ja tiedossa monta meneillään olevaa YK-operaatiota, ei näytä vihollisuuksien kohdalla oikein ratkaisuja löytyvän. Toivottavasti näissä operaatioissa, joita nyt ollaan käynnistämässä, saavutetaan edes seuraavien vuosikymmenten aikana sellaiset lopputulokset, joita täällä on toivottu ihan muutaman vuoden aikana syntyvän. Tämä on eittämätön tosiasia, koska heimojen välinen kulttuuri ja uskonnosta johtuvat perinteet eivät ole kovin nopeasti murrettavissa, mutta menestystä toivon tälle hyvälle hankkeelle.


Seppo Lahtela (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Tänäänkin on monessa puheenvuorossa kiinnitetty huomiota siihen, että emme ole missään tekemisissä USA:n kanssa emmekä voi olla mukana USA- tai Nato-johtoisessa operaatiossa. Mielestäni tämä on tietysti hyvä havainto, mutta toisaalta kyllä ihmettelen sitä puhujien osalta, kun monetkin ovat muuten kovin myönteisesti suhtautumassa Nato-yhteistyöhön, mitä monella rintamalla viritetään.

Sellaisenaan, rouva puhemies, ottaisin esille ed. Seivästön esittämän ja ed. Kekkosen jatkaman Venäjä—Kiina-akselin ja siinä mukanaolon ja rinnastaisin tähän asiaan yhden merkittävän näköalan. Suomen julkinen maailmankuva rauhanomaisena maana ja rauhaa rakentavana maana ja sitä myöskin ylläpitävänä maana on hyvä ja julkinen, mutta sen osalta toivoisin, että tähän julkikuvaan pystyisivät myöskin täysin rinnoin yhtymään niin Venäjä kuin Kiinakin. Silloin maailmanrauha olisi pitkälle eteenkinpäin turvattu.


Antero Kekkonen (sd):

Rouva puhemies! Lyhyesti ed. Seivästön sinänsä hyvin asialliseen kysymykseen: En pidä todennäköisenä Kiinan mukaanmenoa lähitulevaisuudessa tähän operaatioon, mutta pidän hyvin todennäköisenä Kiinan mukaantuloa erilaisiin operaatioihin eri puolilla maailmaa kenties hyvinkin lyhyellä tähtäyksellä.