Täysistunto 113/2002

Valtioneuvoston selonteko uusien koululakien vaikutuksista ja laeissa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta

Suvi Lindén (kok):

Arvoisa puhemies! Vuoden 1999 alusta voimaan tullut koululainsäädännön uudistus käsitti perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, ammatillisen aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen sekä näiden rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistuksen. Hyväksyessään uuden lainsäädännön eduskunta totesi, että uudet koululait merkitsevät laajavaikutteista uudistusta ja uusia, monen suuntaisia mahdollisuuksia suomalaisen koulutuksen koko toimintakenttään. Uudistuksen yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi eduskunta edellytti tuolloin, että hallitus antaa kolmen vuoden kuluttua lakien voimaantulosta koulutuspoliittisen selonteon, jossa arvioidaan uudistuksen vaikutuksia ja asetettujen tavoitteiden toteutumista.

Olemme sivistysvaliokunnassa selontekoa käsitellessämme monessa kohdin joutuneet toteamaan, että kolme vuotta on lyhyt tarkastelujakso useiden laissa asetettujen tavoitteiden toteutumiselle ja koulutuksen kehittämiselle. Selonteon asiantuntijakuulemisessa on kuitenkin yleisesti todettu, että uusi lainsäädäntö toimii asianmukaisesti ja kokemukset ovat myönteisiä. Tosin kaikkia uuden lainsäädännön mahdollisuuksia ei ole ehditty tai vielä haluttukaan käyttää hyväksi. Kokonaisuudessaan uudet lait ovat toimineet odotusten mukaisesti, eikä lainsäädännöstä aiheutuvia ongelmia ole juurikaan esiintynyt.

Selonteko tukeutuu koulutuksen järjestäjien arviointeihin uuden lainsäädännön vaikutuksista ja tavoitteiden toteutumisesta. Tämä on sinänsä lähtökohtana hyväksyttävä. Valiokunta kuitenkin moittii muutamia seikkoja selonteon valmistelussa. Ensinnäkin, selonteon pohjana olleeseen kyselyyn eivät kaikissa tapauksissa ole vastanneet ne tahot, jotka käytännön työssään kokevat lakien vaikutuksen. Toiseksi, koulutuksen järjestäjien välisiä suuria kokoeroja ei ole otettu huomioon vastauksia analysoitaessa, jolloin yleistävien johtopäätösten teko ei välttämättä anna luotettavaa tulosta. Kolmanneksi, selonteon valmistelussa ei valitettavasti ole huomioitu tehtyjä koulutus- ja lasten hyvinvointitutkimuksia sekä selvityksiä. Jouduimme myös toteamaan, että ... (Hälinää)

Anteeksi, ed. Lindén! — Toivon, että edustajat todella istuudutte paikoillenne ja jos on tarvittavia keskusteluja, ne käydään salin ulkopuolella. (Puhemies koputtaa)

Jouduimme myös toteamaan, että meillä on samanaikaisesti tämän selonteon kanssa käsiteltävänä useita koulutusta koskevia lainsäädäntö- ja muita asioita, joiden yhteydessä valiokunta tulee ottamaan yksityiskohtaisemmin kantaa.

Mielestämme edellytykset koulutuksen kehittämiselle Suomessa ovat hyvät. Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisten peruskoululaisten osaamistaso on kansainvälisesti korkea. Myös osaamisen vaihtelu oppilaiden välillä on keskimääräistä selvästi pienempää sekä lukutaidossa että matemaattisessa ja luonnontieteellisessä osaamisessa. Suomessakin on riskiryhmiä, joiden osaamistason korottaminen on suuri haaste kansalaisvalmiuksien, elinikäisen oppimisen valmiuksien ja syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta. Pisa-tutkimuksen mukaan suomalainen peruskoulu kykenee huolehtimaan tehokkaasti myös heikommin suoriutuvien oppilaiden osaamisen tasosta. Tältä osin Suomi erottuu selkeästi lähes kaikista muista Oecd-maista.

Lakien opetukselle asettamien tavoitteiden toteutumista käsitellessämme pohdimme koulutuksen saavutettavuuden tilannetta. Yksi koulutuksen tuloksellisuuden kannalta keskeinen asia on koulutuksen yhdenvertaisuus koko maassa. Kuntien tiukka talous, muuttoliike ja syntyvyys vaikuttavat alueelliseen saavutettavuuteen. Opettajien suuresta eläköitymisestä sekä heidän siirtymisestään muihin ammatteihin johtuen pätevien opettajien pula on muodostunut keskeiseksi ongelmaksi eri puolilla maata. Myös entistä ongelmaisempien oppilaiden lisääntynyt joukko sekä elinkustannusten suuri vaihtelu maan sisällä on vaikuttanut opettajien alueellisesti epätasaiseen sijoittumiseen.

Opettajapulan vaikutuksista alueelliseen yhdenvertaisuuteen vaikuttavana tekijänä on jo nyt merkkejä, ja tilanne huononee selvitysten mukaan koko ajan. Opettajapula on vakava uhka tasavertaisille koulutuspalveluille ja osaamisen korkealle tasolle. Asiantuntijat ovat todenneet, että tutkimuksissa on nähty toistuvasti eri negatiivisten tekijöiden kumuloituvan helposti negatiivisesti vaikuttavaksi kehäksi, jota on enää vaikea pysäyttää. Sen vuoksi jatkuva ennakoiva tutkimus on tärkeää, jotta voidaan tunnistaa tehokkaasti alueellisten ja koulukohtaisten erojen heikotkin signaalit.

Eduskunta hyväksyi lakien käsittelyn yhteydessä lausuman, jossa edellytettiin opetusministeriön seuraavan perusopetuslain 28 §:n soveltamista käytäntöön eli niin sanotun lähikouluperiaatteen toteutumista. Hallituksen olisi myös pitänyt antaa kahden vuoden kuluessa selvitys sivistysvaliokunnalle asiasta. Asiantuntijat ovat esittäneet yhtenä mahdollisena keinona alueellisten erojen tasoittamiseksi niin sanottua positiivista diskriminaatiota eli lisävoimavarojen kohdentamista niille kouluille, joiden katsotaan olevan sen tarpeessa. Sitä on käytetty esimerkiksi täällä Helsingissä, jossa tutkimusten mukaan lähes 50 prosenttia lapsista hakeutuu muuhun kuin lähikouluun ja jossa on ollut havaittavissa suuria eroja oppimistuloksissa. Helsingissä suuri hakeutuminen toissijaiseen kouluun johtuu ennen kaikkea eri koulujen opetuksen painotuksista, mutta myös siitä, että kunta maksaa lasten koulumatkat.

Lasten hakeutuminen suuressa määrin muuhun kuin lähikouluun voi viedä kehitystä kohti kasvavaa koulujen välistä polarisaatiota. Pidämme tärkeänä seurata edelleen niin sanottuun toissijaiseen kouluun hakeutumista ja selvittää asiaa muun muassa Helsingin tilanteen valossa. Katsomme myös, että positiivisella diskriminaatiolla voidaan tällaisissa tapauksissa tukea heikommin menestyviä kouluja ja estää jakoa niin sanottuihin hyviin ja huonoihin kouluihin. Vaikka lisävoimavarat eivät muutukaan automaattisesti oppimistuloksiksi, ne yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa vaikuttavat myönteisesti oppimistuloksiin.

Erityishuomiota tulee suunnata heikosti menestyviin poikiin, joiden oppimistuloksia voidaan parantaa myös esimerkiksi ainedidaktisilla ratkaisuilla. Samoin tulee erityishuomiota kiinnittää lahjakkaiden lasten tukemiseen. Muun muassa Pisa-tutkimuksen valossa erityisesti tyttöjen osaamisen keskiarvo oli poikkeuksellisen korkea. Kuitenkaan yksittäisiä huippusuorituksia ei ollut siinä mitassa kuin yleistilanteesta olisi voinut odottaa. Kouluissamme myös erityislahjakkaat mahdollisesti alisuoriutuvat. On tärkeää kehittää koulua siten, että omassa lähikoulussa ja tutussa luokassa on mahdollista edetä opinnoissa myös keskimääräistä syvemmälle.

Selonteon valiokuntakäsittelyssä nousi keskeiseksi koulun pedagoginen johtajuus. Koulun opetuskulttuurin kehittämisessä päävastuu on koulun rehtorilla. Painotamme mietinnössämme koulun opetus- ja kasvatustyössä pedagogisen johtajuuden vastuun merkitystä. Pedagoginen johtajuus on hallintotehtävien ja lisääntyneen talousjohtamisen paineessa nostettava rehtorien perustehtäväksi. Valiokunnan mielestä on välttämätöntä panostaa tuntuvasti nykyistä enemmän koulukohtaisten työmenetelmien kehittämiseen ja rehtorien täydennyskoulutukseen. Siten vahvistetaan koulun pedagogista ja henkilöstöjohtajuutta sekä kehitetään yhteistoiminnallista työ- ja oppimisilmapiiriä.

Uusia lakeja säädettäessä arvioinnista tuli keskeinen osa-alue erityisesti sen kontrolloimisessa, miten opetuksen tavoitteet on saavutettu. Tärkeää oli järjestää hyvin toimiva arviointi, samalla kun koulutuksen järjestämistä ennalta määritteleviä säädöksiä kevennettiin ja lisättiin koulutuksen järjestäjän mahdollisuuksia toteuttaa tarkoituksenmukaisia ratkaisuja. Lainsäädännöllä ja arvioinnilla tuetaan koulutuksen jatkuvaa kehittämistä, jotta opetus voi yhä paremmin edistää oppimista.

Valiokunta antoi mietinnössään linjaukset arvioinnin järjestämiselle. Arviointiin on myös kohdistunut ehkä eniten odotuksia koko lainsäädäntöuudistusta toimeenpantaessa. Korostamme, että arviointi ei ole vain koululakien tavoitesäännösten toteuttamista, vaan koko koulutuksen tuloksellisuuden arviointia. Arviointijärjestelmän toimivuus edellyttää sitä, että hallinnon palveluksessa on asiantuntijuutta. Paikallisella koulutuksen järjestäjän palveluksessa on oltava vahva asiantuntijajohtaja, joka kykenee analysoimaan koulutuksen tarpeita ja johtamaan koulujen tarkoituksenmukaista toimintaa. Arvioinnin tulee olla myös kiinteä osa opetusta ja oppimista.

Asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi, että paikallinen arviointi on suuressa osassa kuntia joko kokonaan toteuttamatta tai vasta aluillaan. Se on kuitenkin tärkeä osa koko prosessia. Kansallisen kirjallisesti tehtävän arvioinnin tueksi tarvitaan paikallista arviointia. Oppiva kunta linjaa oman koulutuspoliittisen strategian, jossa asetetaan paikalliset tavoitteet ja päätetään työmenetelmien kehittämislinjaukset. Paikallistason arviointi tulee nähdä johtamisen ja opetuksen kehittämisen välineenä, jolla tuetaan ja arvioidaan asetettujen tavoitteiden toteutumista. Arviointi on jatkuva prosessi.

Valiokunnan mielestä arvioinnin onnistuminen on erittäin keskeistä koululakien tavoitteiden toteutumisessa. Käsittelemme parhaillaan hallituksen esitystä arviointia koskevien säännösten muuttamiseksi ja tulemme siinä yhteydessä harkitsemaan tarkemmin säännösten muutostarpeita.

Uusi lainsäädäntö poisti peruskoulun ala-asteen ja yläasteen hallinnollisen rajan. Tämä auttaa myös yhtenäisen peruskoulun järjestämistä kunnissa. Tätä mahdollisuutta eivät kunnat ole käyttäneet paljoakaan hyväkseen johtuen muun muassa opettajien kelpoisuusvaatimuksista. Saamamme selvityksen mukaan kuitenkin saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä, joskin muutokset asettavat koko koululle haasteita.

Uudet koululait toivat oppilaille subjektiivisen oikeuden tuki- ja erityisopetukseen. Selonteon mukaan erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrä on oleellisesti lisääntynyt samalla, kun oppilaiden integrointi yleisopetuksen ryhmiin on lisääntynyt. Samoin perusopetuksen erityisopetukseen otettujen ja siirrettyjen oppilaiden suhteellinen osuus kaikista oppilaista on vuosina 1998—2001 lisääntynyt 3,67 prosentista 5,2 prosenttiin.

Vaikka perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa oppilaan ja opiskelijan oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta toteutuu hyvin, kiinnitämme huomiota tuki- ja erityisopetuksen tarpeen lisääntymiseen ja sitä koskevan oikeuden toteutumiseen. Oppilaiden käyttäytymishäiriöiden lisääntymisen määrä viimeisten vuosien aikana on huolestuttava. Koulutuksen järjestäjien tulee näin ollen varata entistä enemmän voimavaroja erityisopetukseen sekä opetuksen erityisjärjestelyiden ja tukitoimien toteuttamiseen. Valtionosuusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä tulee selvittää, miten valtionosuusperusteissa voidaan nykyistä paremmin ottaa huomioon kuntien erilainen erityisopetuksen tarve.

Huolestuttavaa on myös se, että ei ole olemassa tietoa lasten tukiopetuksen toteutumisesta viime vuosina. On välttämätöntä, että tukiopetuksen toteutumista opetusministeriön ja Opetushallituksen toimesta seurataan ja arvioidaan. Riittävän varhainen ja oikein ajoitettu tukiopetus voi olla monesti tärkein tukitoimenpide lapselle ja estää syrjäytymisen.

Uudistettu lainsäädäntö rakentuu yhä enemmän oppilaan ja hänen vanhempiensa vapaudelle säädellä opiskelun sisältöä ja etenemistä. Koulutuksen ja opetuksen järjestämistavoissa on olennaisesti enemmän joustoa kuin aikaisemmin, mikä on perusteltua muun muassa tulevaisuuden yhteiskunnan osaamistarpeiden, työelämän kehityksen ja elinikäisen oppimisen valmiuksien kannalta. Koulun tulee olla myös nuorelle entistä enemmän elämänhallintaan harjaantumisen ja tulevaisuuden suunnittelun paikka. Opiskeluun ja sen suunnitteluun liittyvät kysymykset yksilöllistyvät ja oppilaan ratkaisut vaikuttavat hänen koko tulevaisuuteensa. Jotta tällainen oppimisympäristö toimisi pedagogisesti oikein ja hyvin, se edellyttää laadukasta ja määrältään riittävää ohjausta. Oppilaanohjausta ja opiskelun ohjausta ei ole asianmukaisesti järjestetty läheskään kaikissa kunnissa. Esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista lähes puolet ilmoittaa tutkimusten mukaan saavansa liian vähän tai ei ollenkaan opinto-ohjausta. Opinto-ohjauksen erilainen saatavuus eri kouluissa ja eri puolilla maata vaarantaa koulutuksellisen tasa-arvon. On ehdottomasti pyrittävä siihen, että jokaista 250:tä opiskelijaa kohden tulee lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa olla yksi pääasiallisesti opinto-ohjauksesta vastaava opettaja. Valiokunta pitää tärkeänä, että opintojen ohjauksen riittävyys turvataan lainsäännöksillä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan uusien koululakien vaikutus ammatilliseen koulutukseen on kuluneen kolmen vuoden aikana ollut pääsääntöisesti myönteinen ja laissa asetetut tavoitteet on saavutettu melko hyvin. Kiinnitämme kuitenkin huomiota ammatillisen koulutuksen kehittämistä vaikeuttaviin ongelmiin. Näitä ovat erityisesti opettajien ikärakenne, ammatillisen koulutuksen riittämätön vetovoima, oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja erityisopetukseen liittyvät ongelmat. Selonteossa ei käsitellä riittävästi ammatillisen koulutuksen opettajatilanteesta aiheutuvia ongelmia. Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuus ei parane, ellei opettajatilannetta paranneta pikaisesti.

Sivistysvaliokunta painottaa ammatillisen koulutuksen tärkeyttä ja keskeisyyttä erityisesti lähitulevaisuuden suoritustason työvoimatarpeita ajatellen ja niihin varautuen. Valiokuntamme jäsenistä useat ovat ammatillisen koulutuksen asiantuntijoita, ja he tulevat varmasti käyttämään puheenvuoroja, joissa käsitellään yksityiskohtaisemmin sivistysvaliokunnan keskusteluja ja näkemyksiä.

Uuden koululainsäädännön yksi keskeinen tavoite oli lisätä lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä. Lukiolain 5 §:n ja ammatillista koulutusta koskevan lain 10 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee olla yhteistyössä alueella toimivien muiden koulutuksen järjestäjien kanssa. Selvityksen mukaan yhteistyö on monilla paikkakunnilla miltei kokonaan loppunut nuorisoasteen koulutuskokeilujen loputtua. Painotamme lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön tärkeyttä. Opetusministeriön ja Opetushallituksen tulee kehittää taloudellisia ja muita motivoivia kannusteita, jotta yhteistyö lasten ja nuorten eduksi uuden koululainsäädännön hengessä voisi edetä ja tapahtua. Yhtenä toimenpide-ehdotuksena sivistysvaliokunta esittää harkittavaksi ammatillisen koulutuksen puolella kokeiltavaksi tuloksellisuusrahan myöntämisen kriteerinä yhteistyötä lukioiden kanssa. Yhteistyön toteutumista tulisi myös arvioida säännöllisin väliajoin.

Koululakien hyväksymisen yhteydessä eduskunta edellytti lausumallaan opettajien ammatillisen kehittymisen kytkemistä tiiviisti koulutasolla tehtävään työhön ja opetussuunnitelma-­käsitteen kehittämistä toivotun operatiivisen muutoksen menetelmäksi. Olemme useissa yhteyksissä korostaneet sähköisten oppimisympäristöjen ja oppimateriaalituotannon merkitystä. Valmistelussa olevien toimenpiteiden määrä ja taso on näiden osalta riittämätön. Erityisen välttämätöntä on parantaa kaikkien suomalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksia ja näin estää syrjäytymistä. Erityisesti korostamme toimintaa, jolla luodaan kaikille kansalaisille edellytykset täydentää perinteistä lukutaitoa medialukutaidolla. Valiokunta pitää tärkeänä, että eri tahoilla toteutettujen tai meneillään olevien hyvien käytäntöjen avulla kehitetään laajoja ja syvällisiä kansallisia e-oppimisen kehityshankkeita, jotka olennaisesti auttavat kunta- ja koulutasolla tehtävää kehitystyötä.

Valiokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt huomiota opettajankoulutuksen sisältöjen kehittämiseen ja koulutusmääriin sekä koulutukseen hakeutumiseen. Vaikka opettajakoulutuksen kehittämistarpeet eivät ole suoranaisesti lainsäädännöllinen asia, olemme käsitelleet opettajankoulutusta tämän selonteon yhteydessä.

Tutkimukset osoittavat, että opettajien kyky kohdata lapset, nuoret sekä heidän vanhempansa ja myös omat kollegansa yhteistyökumppaneina ja aktiivisen opetustyön kehittäjinä korostuu yhteiskunnallisen muutoksen uusien osaamistarpeiden seurauksena. Opettaja ei jaksa yksin kasvavien vaatimusten parissa. Ensisijaisen kasvatusvastuun kuuluessa vanhemmille opettajan työssä korostuu entisestään kotien kasvatustehtävän tukijan sekä kestävien perusarvojen siirtäjän rooli. Hyvin toimiva tulevaisuuden monikulttuurinen koulu työskentelee yhteisönä, jonka tuloksellisuus riippuu valmiudesta hyödyntää yksilöiden erilaisuus ja erityiskyvyt yhteiseksi hyväksi.

Opettajankoulutuksen lisäysohjelmaa on jatkettava, opettajien koulutusmääriä on nostettava nykyisestä sekä täydennyskoulutukseen osoitettavia määrärahoja lisättävä niin, että täydennyskoulutuksen määriä voidaan lisätä ja sisältöjä kehittää opettajien henkilökohtaisten täydennyskoulutussuunnitelmien mukaan ja myös niin, että alueellinen saavutettavuus toteutuu.

Hallitus on ilmoittanut antavansa lähiaikoina eduskunnalle esityksen oppilashuoltoa koskevien säännösten muuttamisesta. Sen vuoksi emme tässä yhteydessä ota yksityiskohtaista kantaa oppilashuoltoa koskeviin asioihin.

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, ja selonteon mukaan yhteistyö on lisääntynyt. Vanhemmat tulee kuitenkin ottaa paremmin mukaan koulujen kehittämiseen ja paikalliseen arviointiprosessiin. Vanhempien aktiivinen osallistuminen ja myönteinen suhtautuminen koulutukseen parantaa lasten oppimistuloksia, ja koulujen vanhempaintilaisuuksia tulee suunnata niin, että koulun henkilökunta ja vanhemmat keskustelevat yhdessä myös opetussuunnitelmasta ja kasvatustavoitteista.

Yleisesti on todettu, että opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmä on monimutkainen ja vaikeaselkoinen, ja pidämmekin välttämättömänä, että rahoitusjärjestelmää uudistetaan ja että sen läpinäkyvyyttä lisätään siten, että kunnissa niin päättäjillä kuin lasten vanhemmilla ja huoltajilla on mahdollisuus tarkastella koulutukseen käytettävien varojen kohdentumista.

Arvoisa puhemies! Edellä olevin painotuksin valiokunta yhtyy hallituksen näkemykseen siitä, että lainsäädännön yleiseen tarkistamiseen ei ole aihetta sen rakenteen tai sääntelyn määrän osalta. Yleisen toimivuuden seurantaa on kuitenkin syytä jatkaa. Mietinnössämme olemme kiinnittäneet vakavaa huomiota moniin koulutuspoliittisesti lapsen ja nuoren kannalta tärkeisiin yksityiskohtiin, joissa uusi lainsäädäntö on lähtenyt kangerrellen tai puutteellisesti liikkeelle. Pidämme välttämättömänä jatkaa koululakien toimivuuden seurantaa, ja erityistarvetta on syventää alueellisen, kuntakohtaisen ja sosiaalisen tasa-arvon toteutumista koulutuksen saatavuuden ja oppimistulosten osalta.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että eduskunnalle annetaan seuraava koulutuspoliittinen selonteko kolmen vuoden kuluttua, jolloin lain toimivuudesta ja vaikutuksista on jo mahdollista saada syvällisempää tietoa ja kokemusta. Tästä asiasta valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi lausumaa, muutoin olemme korostaneet tärkeimmiksi katsomiamme asioita mietinnössä painoteknisin sisäänvedoin.


Säde Tahvanainen (sd):

Arvoisa puhemies! Eduskunta edellytti aikanaan, että "hallitus antaa kolmen vuoden kuluttua koululakien toimeenpanosta koulutuspoliittisen selonteon, jossa arvioidaan uudistuksen vaikutuksia ja laeissa asetettujen tavoitteiden toteutumista". Näin hallitus on toiminut. Sivistysvaliokunta on kuitenkin omassa mietinnössään todennut, että selonteossa on tukeuduttu "koulutuksen järjestäjien arviointeihin uuden lainsäädännön vaikutuksista ja tavoitteiden toteutumisesta" ja siinä " - - ei ole huomioitu tehtyjä koulutus- ja lasten hyvinvointitutkimuksia - - ".

Kolme vuotta on lyhyt tarkastelujakso, mutta riittävä näyttämään jossain määrin suuntaa koulutuksen kehityksestä. Koululainsäädännön yleinen toimeenpano on sujunut hyvin ja kokemukset ovat pääosin myönteisiä. Lainsäädännön yleisen rakenteen tarkistamiseen ei näytä olevan aihetta.

Eduskunta asetti koululakeja säätäessään 20 ponsilausumaa, ja suurin osa niistä on toteutettu tai paraikaa vireillä. Eduskunta on tätä kautta todella vaikuttanut koulutuksen sisältöön ja ohjannut maassa harjoitettavaa opetuspolitiikkaa. Kolmessa vuodessa olemme saaneet aikaan paljon: esiopetus on toteutettu, opetustoimen yksikköhintoja on korotettu sekä yhtenäinen peruskoulu käynnistetty poistamalla ylä- ja ala-asteen raja. Suurimpia ongelmia ovat tällä hetkellä arviointitoiminnan ontuminen, tukiopetus ja erityistä tukea tarvitsevien opetus. Näihin on lähivuosina panostettava.

Sosialidemokraatit kiinnittävät erityistä huomiota syrjäytymisen ehkäisyyn ja koulutuksen tasa-arvoon. Arvioiden mukaan noin viidesosa nuorista ei saavuta hyvin peruskoulun tavoitteita. Osalla heistä on runsaastikin eri syistä johtuvia oppimisvaikeuksia. Tämä vaikeuttaa jatko-opintoihin pääsyä ja heikentää elinikäisen oppimisen valmiuksia. Nämä nuoret ovat vaarassa syrjäytyä. Nuorten vaikeuksien ehkäisyyn tulee kehittää tukipalveluja, erilaisia oppimismenetelmiä ja vaihtoehtoisia tapoja suoriutua opinnoista tavoitteena opetus-, sosiaali- ja nuorisotoimen yhteistyön lisääminen. Myös kodin ja koulun yhteistyöllä sekä muilla nuoriin kohdistuvilla toimenpiteillä on suuri merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä. Hyvä esimerkki tästä on hallituksen käynnistämä syrjäytymisen ehkäisyyn keskittyvä Osallisuushanke.

Koulutuksemme on kansainvälistä huippua, mutta lisääntyvä ongelma näyttää olevan koulutuksen tasa-arvon väheneminen. Koululaisemme saavuttavat kansainvälisissä vertailuissa huipputuloksia, olimmehan Pisa-arvioinnissa maailman ykkönen, ja saman vertailun mukaan koulujen ja alueiden väliset erot ovat Suomessa kansainvälisesti tarkastellen pieniä. Silti oppilaiden ja koulujen väliset oppimistulokset ovat alkaneet hajaantua. Opetushallitus sai kansallisessa vertailututkimuksessa tuloksia, joissa heikoimmin ja parhaiten menestyvien koulujen väliset erot olivat jopa 20 prosenttia. Ero on huolestuttava, sillä Oecd:n mittariston mukaan jo 12 prosentin tasoero on merkittävä.

Opetushallituksen arviointitutkimus antaa viitteitä siitä, että koulut saattavat jakaantua oppimissaavutusten osalta hyvin menestyviin ja heikommin menestyviin kouluihin. Opetushallituksen tutkimuksessa hyvin menestyvät koulut sijaitsivat useimmiten kaupunkikunnissa. Erityisesti maaseudulla ja Pohjois-Suomessa oli suhteellisesti enemmän heikosti menestyviä kouluja kuin muualla. Pääkaupunkiseudulla parhaiten menestyneet koulut ylsivät todella hyviin suorituksiin ja heikoimpien joukossa oli todella alhaisella suoritustasolla olevia kouluja.

Vanhempien koulutustaso, ympäristötekijät ja opetuksen taso vaikuttavat oppimistuloksiin. Väestön koulutustaso ja hyvinvoinnin jakautuminen epätasaisesti selittää osan oppimistulosten eroista. Lisäksi koulun asenneilmapiiri vaikuttaa oppimistuloksiin. Hyvin menestyvissä kouluissa on motivoituneempia oppilaita ja siten parempia suorituksia. Tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä, ja siksi tarvitsemme vielä lisää selvityksiä. Arviointitoimintaa on kehitettävä ja tämän lisäksi analysoitava kaikki ne keinot, joilla oppimistulosten eroja voidaan tasoittaa. Opetusmenetelmät, opetusympäristö ja talous on käytävä läpi. Myös selonteossa mainitun positiivisen diskriminaation keinoja on hyödynnettävä eli suunnattava voimavaroja heikommin menestyville alueille ja kouluille.

Opetusministeriössä on jo olemassa olevan arviointitiedon perusteella ryhdytty moniin tarvittaviin toimenpiteisiin. On alettu keskittyä perusasioihin, ja opetusministeri Rask on ansiokkaasti puolustanut tätä epäseksikästäkin aihetta. Tuntijakoa on muutettu vähemmän valinnaiseksi eli muun muassa äidinkielen, matematiikan ja historian tunteja on lisätty. Opetussuunnitelmia on tarkennettu ja arvioinnin toimeenpanoa tehostettu. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee näitä toimia ohjata yhteiskunnan voimavaroja perusasioihin.

Kunta ohjaa vahvasti alueensa koulutuksen kehittymistä. Kunnissa tehdään valintoja muun muassa lähikouluperiaatteen toteutumisesta, opetuksen valinnaisuudesta ja koulumatkojen maksamisesta vaihtoehtoiseen kouluun. Esimerkiksi Helsingissä noin 50 prosenttia yläkoululaisista käy jo tällä hetkellä vaihtoehtoista koulua ja alakoulun kohdallakin luku on noin kolmasosa.

Opetuksen tasoa voidaan nostaa heikommin menestyville kouluille suunnattavilla erityisillä tukitoimilla. Opettajien täydennyskoulutuksen lisääminen ja avustavan henkilöstön palkkaaminen ongelmakoululle ovat konkreettisia asioita, joilla voidaan auttaa. Myös perusvoimavarojen lisääminen on tarpeen.

Opetustyön johdonmukaisuuden korostamiseksi koulujen johtamistyötä on kehitettävä. Kuntien koulutoimen johdon on paneuduttava entistä paremmin opetussuunnitelmatyöhön. Liian usein koulun johtaja on vain hallinnollinen johtaja ja opetuksen kehittämistyö jää sivuasiaksi. Johtamiseen liittyy myös kuntatason arviointityö, joka on saatava kuntoon. Koulutuspolitiikkaa voidaan kehittää paikallistasolla vain, jos tiedetään, mikä on opetuksen tila kunnassa.

Arvoisa puhemies! Meille sosialidemokraateille lähikouluperiaate ja opetuksen tasa-arvo ovat tärkeitä. Lähikouluperiaatteen toteutumisesta on pikaisesti laadittava selvitys sekä jatkettava koulutuksen tasa-arvoa edistäviä toimia ja tutkimustyötä.

Korostamme koulutuksen parissa tehtävää yhteistyötä niin kuntatasolla kuin oppilaitosten kesken. Koulutuksen seutukunnallinen järjestäminen turvaa parhaiten opetuksen saatavuuden syrjäisilläkin alueilla. Nuorisoasteen yhteistyön tehostaminen palvelee myös tätä tavoitetta. Huolestuttavia ovat siis ne viestit, että nuorisoasteen kokeilun jälkeen lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten välinen yhteistyö olisi vähentynyt. Näin ei saa käydä. Yhteistyötä tarvitaan niin nuorisoasteen koulutuksen kehittämiseksi kuin vetovoimaisen koulutuksen säilyttämiseksi alueilla.

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että opetuksen maksuttomuus ja julkisuus ovat periaatteita, joista ei tule suomalaisessa opetuspolitiikassa tinkiä. Ne turvaavat koko kansan tasavertaisen sivistämisen ja laaja-alaisen osaamisen harvojen huippujen sijaan. Tasa-arvoisen opetuspolitiikan keinoin on kyettävä ehkäisemään opetuksen laadullisten tasoerojen lisääntyminen, ikäryhmien ja eri alueiden väliset suuret koulutuserot ja heikosti koulutettujen syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä. Näin pysymme koulutuksessa maailman ykkösenä myös tulevaisuudessa.


Hannu Takkula (kesk):

Arvoisa puhemies! Koulutuksellisen tasa-arvon turvaaminen on keskustalle peruskysymys. Haluamme huolehtia siitä, että koko ikäluokalle asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta taataan yhtenäinen perusopetus.

Kun eduskunta reilut neljä vuotta sitten käsitteli uusia koululakeja, suomalainen yhteiskunta eli vahvan taloudellisen kasvun aikaa. It-teknologiabuumi ja uusliberalistisuuteen pohjaavat arvot näkyivät voimakkaina yhteiskunnassamme. Keskusteluissa korostettiin koulujen erilaisuutta ja erikoistumista. Varsinkin kokoomuksen suunnalta ajatuksena oli tuoda yleissivistävän yhtenäiskoulun rinnalle vahvempi yksityinen koulujärjestelmä, eliitti- tai lahjakkaiden koulut. Keskustelun loppuvaiheessa kuitenkin päästiin ­melko yhtenäiseen näkemykseen sivistyskoulusta sekä koulutuksellisesta tasa-arvoisuudesta. Eduskunnan sivistysvaliokunnan mietintöön tuli keskustan kansanedustajan Aino Suholan esittämänä ajatus siitä, että koulun tulee tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Arvoisa puhemies! Suomalainen koulukenttä on viime vuosien aikana läpikäynyt muutoksen, joka ei voi olla näkymättä. Kysymys ei ole vain repaleisten koulukirjojen kierrätyksestä tai homeongelmista vaan paljon suuremmasta. Kun koululakien käsittely eduskunnassa alkoi, useilla kunnilla oli vielä koulutoimenjohtajat, opetuspäälliköt, rehtorit lukioissa, yläasteella ja kansalaisopistoissa, johtajaopettajat ala-asteella ja asianmukaiset opetuksen ryhmäkoot. Vastuut opetuksen järjestämisessä olivat selvät, vaikka suomalainen yhteiskunta oli juuri selvinnyt itsenäisyyden ajan pahimmasta lamasta.

Nyt seitsemän lihavan vuoden jälkeen noita kuntia katsoessamme joudumme toteamaan, että useissa niistä on lakkautettu koulutoimenjohtajan ja opetuspäällikön virat, yhdistetty rehtorin virkoja, poistettu johtajaopettajuudet ja lakkautettu pieniä mutta oppilasmäärältään vielä täysin toimivia kouluja, näin myös Posion kunnassa, jossa toimin opettajana ennen eduskuntaan valintaani kahdeksan vuotta sitten.

Näiden opetustoimeen kohdistuneiden leikkausten tuloksena ei ole kuitenkaan ollut toivottuja säästöjä vaan poikkeuksetta kasvava leikkauskierre. Tätä kunnat eivät ole halunneet, vaan tämän kehityksen on määrännyt kahdeksatta vuotta vallassa oleva Lipposen hallitus. Kuntien valtionosuuksien leikkaamisen ja verotulojen pienentymisen kautta hallitus on näyttänyt rujot kasvonsa kasvatukseen ja koulutukseen liittyvissä arvokysymyksissä.

Viimeinen tämän suuntainen viesti saatiin pari päivää sitten, kun Espoon kaupunki ilmoitti leikkaavansa 4,2 miljoonaa euroa koulutoimesta. Espoon kohdalla koulutoimen säästöt tietävät luokkakokojen suurentamista, sijaisopettajista luopumista, koulunkäyntiavustajien vähentämistä, kielivalintojen rajoittamista ja opettajien täydennyskoulutuksen vähentämistä. Lyhyesti sanottuna säästöt koskevat miltei kaikkia niitä painopistealueita, joita nyt käsiteltävän selonteon mukaan tulisi vahvistaa. Myös Helsinki, Tampere, Turku ja Jyväskylä leikkaavat miljoonia euroja, ja samassa leikkauskurimuksessa ovat monet muutkin kunnat. Nämä leikkaukset eivät voi olla näkymättä jatkossa suomalaislasten koulutuksessa.

Arvoisa puhemies! Tutkimukset kertovat joka viidennen peruskoululaisen kärsivän jonkinlaisesta käyttäytymisen häiriöstä. Erityisluokille siirrettävien oppilaiden määrä kasvaa koko ajan. Tämä asettaa kasvavan haasteen kodin ja koulun yhteistyön kehittämiselle.

On selvää, että kotien ja vanhempien vastuu kasvatustyöstä on merkittävä, mutta myös koulun tekemää kasvatustyötä on tuettava. Eikö juuri uuden koululainsäädännön myötä kasvatuksen ongelmia pitänyt helpottaa erityisesti niiden koululaisten kohdalla, joiden perhettä koettelevat taloudelliset vaikeudet, vanhempien sairaus tai jokin muu vakava ongelma? Nyt suomalaisen koulukentän erityisenä uhkana on tutkimusten mukaan oppilaiden jakautuminen jo aikaisessa vaiheessa huono- ja hyvä-osaisiin. Mikäli perusopetuksessa on puutteita, ne kasaantuvat jatko-opinnoissa. Tästä johtuen perusopetukseen on taattava riittävä resurssit.

Opinto-ohjaus, tukiopetus ja erityisopetus ovat erittäin tärkeitä apuvälineitä, kun halutaan taata hyvä ja tasokas opetus. Tällä hetkellä opinto-ohjauksen resurssit eivät ole riittävät. Jokaista 250:tä oppilasta kohden pitäisi olla vähintään yksi opinto-ohjaaja, kun nyt tällä hetkellä toteutuvassa todellisuudessa luku on lähempänä 700:aa. Laadukas opetus on tarvittaessa varmistettava riittävällä tukiopetuksella. Myös erityisopetuksesta on huolehdittava kunnolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kun esimerkiksi integrointia luokkiin tapahtuu, se ei saa tapahtua säästöpaineiden vuoksi vaan erityisopetuksen lähtökohtana pitää aina olla oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioiminen.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä suomalaista koululaitosta mitataan aivan liiaksi määriä ja suorituksia arvioivilla mittareilla. On tietysti hyvä, että Pisa-tutkimus kertoo Suomen sijoittuneen Oecd-maiden parhaiden joukkoon, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa, että viime vuosien aikana syrjäytymiskehitys on kiihtynyt ja yli kymmenentuhatta nuorta ei perusasteen jälkeen hakeudu toiselle asteelle vaan jää oman onnensa nojaan. Tätä voidaan pitää kansallisen koulutuspolitiikan epäonnistumisena.

Keskustan mielestä toisen asteen ammatillisen sekä lukion yleissivistävän koulutuksen yhteistyötä tulee kehittää luontevasti. Näin voidaan vahvistaa molempien omaa koulutustehtävää ja verkostoitumista. Pienistä lukioista on myös huolehdittava. Myös ammatillisen koulutuksen vetovoimatekijöiden vahvistaminen on tärkeää rakennettaessa suomalaisten osaajien yhteiskuntaa. Koulutuksen arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota laadullisiin näkökohtiin tavoitteiden toteutumisessa sekä siihen, että arviointi tukee kouluja ja oppilaitoksia oman opetuksen kehittämisessä.

Selonteon puutteena voidaan pitää sitä, että se edustaa vain koulutuksen järjestäjien näkökulmaa. Voi olla, että he ovatkin pääosin tyytyväisiä uudistukseen ja nykymenoon. Mikäli kyselyä olisi laajennettu opettajille, koulujen henkilökunnalle, oppilaille ja heidän vanhemmilleen, olisimme saaneet huomattavasti kattavamman kuvan. Siksi on toivottavaa, että seuraavaa selontekoa tehtäessä — kolmen taikka mieluummin neljän vuoden kuluttua — tämä huomioitaisiin.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän opettajat kokevat, että he eivät enää ehdi olla kasvattajia ja ihmisiä. On hienoa puhua oppilaiden eriyttämisestä luokan sisällä, mutta se vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Myös kunta- ja koulukohtaiset sekä yksilölliset opetus- ja tuntisuunnitelmat, moniongelmaisten oppilaiden palaverit sekä perheiden ongelmat vievät opettajan aikaa varsinaisen työajan ulkopuolella. Selontekoa lukiessa tuntui, että vain harvat lainsäätäjistä ja opetuksen hallinnossa olevista henkilöistä tuntevat luokkahuoneen todellisuutta tämän päivän koulussa.

Kun opettajan työhön on kasautunut uusia tehtäviä, tuntuisi luonnolliselta, että opettajien täydennyskoulutusmäärärahoja nostettaisiin ja näin tuettaisiin opettajien työssäjaksamista ja pedagogisten valmiuksien kehittämistä. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin toinen. Kun suomalainen metsäteollisuuden yhtiö käyttää noin 2 000 euroa henkilön täydennyskoulutukseen vuodessa, suomalainen koululaitos tyytyy noin 200 euron panostukseen. Opettajien täydennyskoulutuksesta on kyllä puhuttu paljon tässäkin salissa mutta tehty vähän. Tuskin myöskään opettajien kokonaistyöaikaan siirtyminen helpottaisi kasvanutta työtaakkaa, ja mistä kokonaistyöajan vaatima, ay-liikkeen varovaisen arvion mukaan 20 prosentin palkankorotus opettajille otettaisiin, kun nyt ei säästöihin vedoten ole mahdollisuutta edes pitää tukiopetustunteja?

Arvoisa puhemies! Koululakien peruslinjaus on oikean suuntainen pyrkiessään lisäämään järjestäjän vastuuta ja vähentämään normiohjausta. Viisi vuotta sitten totesimme sivistysvaliokunnan mietinnön vastalauseessa, että valittu linjaus on vain valitettavasti osunut aikaan, jolloin kuntien talous on tiukilla, eivätkä lähivuodetkaan näytä tuovan helpotusta. Heikko kuntatalous yhdistettynä säätelyn purkamiseen voi olla todellinen uhka opetuksen tasa-arvon toteutumiselle. Suomalaislasten kannalta on ikävä huomata, että satuimme olemaan jo tuolloin tämän asian suhteen oikeassa.

Arvoisa puhemies! Opettaminen ja kasvattaminen on ennen muuta sivistyksen tulen sytyttämistä. Sen kautta oppilaat ymmärtävät oman elämänsä merkityksen ja kasvavat valmiuteen kohdata jatkuvan murroksen ja muutoksen maailmaa. Koulutuspolitiikkamme tavoitteena tulee olla oman elämänsä hallintaan kykenevä tasapainoinen nuori. Tämä selonteko ei vielä, ed. Gustafsson, vahvista tätä sivistyksen näköalaa, mutta uskon sen olevan lähempänä kuin arvaammekaan. Kuulen jo turvallisen muutoksen kohinaa. (Naurua)


Markku Markkula (kok):

Arvoisa puhemies! Kyllä nyt oli kohinaa! Jopa oli uskomatonta puhetta ja täynnä vääristelyjä tuo keskustan ryhmäpuheenvuoro edellä. Mutta asiaan.

Sivistyspolitiikka on avain tulevaisuuteen. Tietointensiivinen verkostoyhteiskunta korostaa uudella tavalla sitä J. V. Snellmanin viisautta, jonka mukaan sivistyksen voima on pienen kansan ainoa pelastus. Henkinen ja sosiaalinen pääoma ovat Suomen tärkein investointikohde. Yksilöllistä vastuuta osaamisesta — siis intohimoa oppimiseen — on kannustettava. Yhteisöllisyyttä — siis aitoa yhdessä oppimisen ja yhdessä tekemisen kulttuurisuutta — on opeteltava.

Nykytilanteesta on hyvä jatkaa ahkeralla työnteolla kohti aina parempaa tulevaisuutta. Maamme koulutustaso on kansainvälistä huippuluokkaa, ja eri alojen koulutetut asiantuntijamme ovat kysyttyjä osaajia ympäri maailman. Peruskoululaisemme pärjäävät Oecd-maiden Pisa-tutkimuksen tulosten mukaan hyvin, ja koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu maan eri kolkissa — maantieteellisten alueiden kesken sekä kaupungeissa ja maaseudulla — erittäin hyvin mihin tahansa muuhun maahan verrattuna. Suomesta voi aidosti tulla elinikäisen oppimisen edelläkävijämaa, maa, joka pitää huolta kansalaistensa sivistyksestä, ja maa, joka osaa muuttaa osaamisen menestyviksi tuotteiksi, liiketoiminnaksi ja hyvinvoinniksi.

Kun eduskunta nelisen vuotta sitten sääti uudet koululait, valmisteltiin eri tahojen perusteellisena yhteistyönä Elinikäisen oppimisen kansallinen strategia. Työtä tuolloin määritellyn tavoitetilan suuntaan on kaikkialla tehty. Tuolloin nähtiin tarpeelliset muutokset neljänä peruspilarina: ensinnäkin, pienen lapsen oppimiskyky; toiseksi, opettajan muuttuva rooli; kolmanneksi, henkisen pääoman arvostus; ja neljänneksi täysavoin oppimisympäristö. Menemättä tämän syvemmälle totean, että tuolloin määritellyllä tiellä on vielä paljon tehtävää.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on käsitellyt tätä selontekoa varsin mielellään, onhan lakiuudistukset tehty kokoomuslaisen opetusministerin johdolla. Selonteon keskeinen sanoma on, että uusi lainsäädäntö ohjausvaikutuksineen toimii hyvin. Koulutuksen järjestäjät ovat tyytyväisiä sääntelyn määrään ja lainsäädännön selkeyteen. Tämä ja valiokunnan laatima yksimielinen mietintö — ed. Takkula, yksimielinen mietintö — ovat selkeä tunnustus 90-luvulla toteutetulle koulutuspolitiikalle.

Emme saa kuitenkaan tuudittautua hyvänolontunteeseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa tukea ja kannustaa jokaista suomalaista koulua kehittymään. Nyt ei ole koulusäästöjen aika, vaikka esimerkiksi omasta kotikunnastani Espoosta on tällaisia rahakirstunvartijoiden linjauksia julkisuuteen kantautunut.

Mitkä ovat haasteemme? Vastaan lainaamalla yhden suomalaisen peruskoulun rehtorin Martti Hellströmin eilistä puhetta Euroopan Vanhempien ja Koulun Päivän suomalaisessa pääseminaarissa. Näin hän kuvasi koulun kulttuurista muutostarvetta: "2000-luvun koulun suuri pedagoginen haaste on määritellä uudelleen opetus. Nykyinen opettamiseen ja opettajan antaman opetuksen seuraamiseen perustuva opetus tulisi korvata opetteluun perustuvilla opetusjärjestelyillä. Tämä edellyttää opetuksen roolien uudelleentulkintaa. Keskiöön tulisi sijoittaa tavoitteellista, arvokasta käyttäytymistä opetteleva oppilas ja opettelun taidot. Lasta ei saa kuitenkaan jättää yksin opettelunsa kanssa. Hän tarvitsee opettelussaan aikuisen ja toisten lasten tukea. Opettajan tehtävä on mahdollistaa opettelu järjestämällä opetus opettelutilanteiksi ja ohjata lapsia näissä tilanteissa." Näin siis haastetta kuvasi pitkäaikaisen kokemuksen koulun johtamisesta omaava suomalainen perusrehtori. Me kokoomuksessa haluamme antaa koululle edellytykset kehittyä ja siis muuttua innostuneen oppimisen ja uuden opettelun tyyssijaksi.

Koulu on nähtävä paikallisena voimavarana, sillä koululla on alueellisen hyvinvoinnin kannalta keskeinen tehtävä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa kuntien roolia ja vastuuta laadullisesti korkeatasoisen koulutuksen järjestäjänä. Uskomme, että kunnat osaavat kantaa vastuunsa hajautetun päätöksenteon periaatteen ­mukaisesti ja jakaa myös taloudelliset resurssit ottaen huomioon opetustoimen edellytykset ja tarpeet. Paikallisella tasolla on muutoksen avain. Jotta koulutuksellinen tasa-arvo myös tulevaisuudessa toteutuu, pitää paikallisesti huolehtia koulujen kehittymisen edellytyksistä, opettajien täydennyskoulutuksesta, rehtoreiden ja opetustoimen johtajien pedagogisesta osaamisesta sekä opettajien palkkaamisesta.

Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisen tuoma viesti on selkeä. Kun tarkastellaan koulujen välisiä eroja, merkittävin selittävä tekijä ei ole raha eikä koulun sijaintipaikkakunta vaan koulun työ-, johtamis- ja oppimiskulttuuri. Pedagogisesti pätevä ja vahva rehtori ja persoonalliset, osaavat opettajat ovat menestyksen perustekijä. Antakaamme tunnustus niille ihmisille, jotka omalla osaamisellaan luovat perusedellytykset sille, että niin monessa kouluyhteisössä vallitsee luovuteen, innovatiivisuuteen ja aitoon yhdessä tekemiseen kannustava ilmapiiri, ja toki ongelmakoulujen toimintaa on uudistettava kohdentaen niihin myös erityistukea.

Arvoisa puhemies! Uuden lainsäädännön myötä on lisätty paikallisen päätöksenteon edellytyksiä, mutta on myös korostettu koulutuksen laadun ja tulosten arviointia. Arviointi ei ole hallintoa eikä valvontaa. Kehitystyö lähtee laeissa määritellyistä tavoitteista ja valtakunnallisista opetussuunnitelmista. Sen selvittäminen, miten oppimisen edellytykset paranevat, miten vallitsevat rakenteet ja lainsäädäntö tukevat oppimista, on arvioinnin ensimmäinen tarkoitus. Arviointi on ennen kaikkea oppimisen tuloksellisuuden arviointia, joka aina johtaa muutostoimenpiteisiin, pieniin tai suuriin. Arviointikulttuuri on vasta muotoutumassa. Arviointikäytännöissä on kuntien välillä suuria eroja. Huolestuttavaa on se, et­teivät kaikki kunnat noudata lakia. Vanhasta koulua kahlinneesta normiohjauksesta on siirrytty tavoitteelliseen vapauteen, ja siihen kuuluu tietenkin myös vastuu. Koulutuksen ja koulun kehittäminen on pitkä, monivuotinen prosessi.

Arvoisa puhemies! Tietotulvan aikaan on osattava ja uskallettava kiteyttää ja priorisoida. Edellä jo toteamani valossa kiteytän lähivuosien ydinasiat seuraavina teeseinä:

1. Koulun toivottu kehitys edellyttää paikallistason päättäjien suorittamaa arviointia oman kunnan koulun tilasta ja vankkaa tukea myös taloudellisesti koulun kehitystyölle.

2. Ykkösasiaksi on nostettava koulun sisäinen ilmapiiri ja pedagoginen johtajuus.

3. Oppiminen ratkaisee. Opetus on väline synnyttää oppimista. Koulun tulee olla innostuneen opettelun ja tutkivan oppimisen paikka.

4. Opettajien täydennyskoulutusta on lisättävä, ja se on kohdennettava koulupäivän työmenetelmien kehittämiseen. Satsaukset opettajien ammatilliseen kehittymiseen on kytkettävä koko kunnan läpikäyvään oppiva kunta -kulttuurimuutokseen ja verkostoyhteistyöhön.

5. Koulutasolle menevät rahavirrat kohteittain on tehtävä läpinäkyviksi. Päättäjien on voitava tietää, mitä rahalla saa.

6. Tietoyhteiskuntavalmiudet, kuten medialukutaito, kuuluvat kaikille. Suuren suosion saanutta tietotekniikan ajokorttia on moduulirakenteisena jatkojalostettava elämän eri vaiheisiin. Myös verkostoitunut oppimateriaalin tuotanto on koulun kehittämisen vahvuus. Jottei synny väärinkäsitystä, totean, että kirjat ja verkottunut kirjasto ovat olennainen osa tietoyhteiskuntaa.

7. Koulutasolla tarvitaan lisää opintojen ohjausta ja oppilaanohjausta. Syrjäytymisen poistaminen on ennen kaikkea ennalta ehkäisevää toimintaa.

8. Tarvitsemme myös kädentaidon ammattilaisia. Ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuutta on lisättävä.

9. Koulutasolla on oltava joustava mahdollisuus järjestellä opetus siellä parhaaksi katsottavalla tavalla. Tähän linjaukseen kuuluu myös se, että tarpeelliset sijaisuudet on turvattava.

10. Koulun rinnalla ei pidä unohtaa kodin vastuuta. Koti ja koulu ovat ne paikat, joissa luodaan perusta innostuneelle elämälle ja uuden oppimiselle. Kodin ja koulun yhteistyö korostuu.

Opettajankoulutuksella ja sen sisällöllä on suuri vaikutus siihen, miten koulutuksen kenttä toimii. Oleellinen kysymys onkin, kuinka opettajankoulutus ja opettajien täydennyskoulutus kykenevät vastaamaan muuttuvan koulun vaatimuksiin. Tulevaisuudessa on keskityttävä monipuolisten opetusmenetelmien ja innovatiivisten opetusjärjestelyjen kehittämiseen.

Yhden laiskanläksyn haluan antaa valtakunnallisille työmarkkinaosapuolille: on löydettävä ratkaisu, jolla siirrytään opettajien kokonaistyöaikaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa valiokunnan mietinnössä esitettyä ajatusta siitä, että hallitus omalta osaltaan panostaa opettajien työaikajärjestelyjen uudistamiseen. Työ koulussa ei ole pelkästään sitä, mitä opetustilanteissa tapahtuu. Opettajien työnkuvaan kuuluu opetuksen lisäksi monipuolista kehitystoimintaa. On oppimateriaalin tuottamista, on suunnittelua, arviointia, tutkimusta ja yhteistyötä kodin kanssa.

Opepro-selvityksen mukaan perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta poistuu seuraavien kymmenen vuoden aikana 16 000 opettajaa. Suunnitellut opettajankoulutuksen lisäysmäärät eivät arvioiden mukaan riitä. Opettajapula on koitumassa vakavaksi uhaksi koulutukselliselle tasa-arvolle. On huolehdittava kelpoisuusehdot täyttävien opettajien riittävyydestä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että koululaisillemme pitäisi tarjota yhä enemmän heidän yksilöllisiä tarpeitaan vastaavaa opetusta. Esimerkiksi perusopetuksen yläluokilla pitäisi tarjota kaikille yhteisen perusaineksen lisäksi syventäviä teoreettisia tai käytännöllisiä lisäopintoja. Myös hyvin menestyviä ja eri aloilla lahjakkaita oppilaita on kannustettava ja tuettava yhä vaativampiin suorituksiin.

Eduskunnassakin saa ja jopa pitää visioida suuria asioita. Niinpä haluankin lopuksi nostaa mieleenne pienen lapsen oppimiskyvyn. Se on varmaankin rajaton. Täsmällisemmin tätä haastetta on vaikea kuvata, sillä suurin tutkimaton alue globaalissa yhteisössämme on korviemme välinen tila. Pienen lapsen ymmärtäminen on avain oppimisen ymmärtämiseen.


Annika Lapintie (vas):

Rouva puhemies! Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen valtioneuvoston selonteon kolme vuotta sitten säädettyjen koululakien toteutumisesta. Valiokunta tosin joutui toteamaan, että kulunut aika on sangen lyhyt lakien arvioimiseen.

Koululakien uudistamisen idea, että päätösvaltaa annetaan paikalliselle tasolle, on sinänsä oikea. Kannattaa kuitenkin kysyä, ovatko kunnat todella ymmärtäneet, mitä järjestämisvastuu tarkoittaa. Ainakaan kaikissa kunnissa päättäjät eivät ole määritelleet kunnan koulutuspolitiikkaa eivätkä lautakunnat ole ottaneet niille kuuluvaa valtaa. Tällaisissa tilanteissa valta siirtyi luonnostaan kouluille ja rehtoreille, jolloin lopputulos on selvä: koulut kilpailevat keskenään.

Olisi kuitenkin luontevaa, että lautakunnat määrittelisivät tavoitteet ja reunaehdot ja ottaisivat kantaa siihen, halutaanko koulujen välistä kilpailua vai eikö sitä haluta. Kilpailuun sisältyy usein sellainen ajatus, että menestyvät koulut saavat helpommin voimavaroja ja vetävät puoleensa pätevimmät opettajat. Tällöin koulujen kilpailu voimistaa eriarvoisuutta, vaikka pikemmin tulisi pyrkiä tasa-arvoon koko kunnan alueella. Vasemmistoliiton näkökulmasta olisi perusteltua harjoittaa positiivista diskriminaatiota eli lisätä resursseja siellä, missä niiden tarve on suurin. Sen sijaan, että koulut eri keinoin kilpailevat oppilaista, jopa keinotekoisinkin tempuin, voitaisiin hyvin myös ajatella, että ne kilpailun sijasta verkostoituisivat ja lisäisivät yhteistyötä.

Seutukuntahallinto koko toiselle asteelle, jolloin mukana olisivat niin lukiot kuin ammatillisetkin oppilaitokset, tarjoaisi monipuolisen valintamahdollisuuden ja paremmat voimavarat erityisesti silloin, kun oman kunnan väestöpohja ei riitä tarjoamaan monipuolisia koulutuspalveluja.

Koulutus vaikuttaa ihmisen myöhempään työllistymiseen, urakehitykseen, tulotasoon, varallisuuteen sekä aikanaan omien lasten tulevaan koulutustasoon. 90-luvun lama opetti monien muiden asioiden ohella myös sen, että vähemmän koulutetut irtisanottiin ensimmäisinä. Heidät korvattiin paremmin koulutetuilla. Heikosti koulutettujen pääsy työmarkkinoille vaikeutuu jatkuvasti.

Nyt tarvitaankin kansallisen osaamisen Nosto-ohjelman toteuttamista, jolla ehkäistään rakennetyöttömyyden syntymistä ja valmistaudutaan väestön ikääntymisestä seuraavaan työvoimapulaan. Lisäkoulutuksen ansiosta työssä olevat voivat siirtyä urakehityksessään vaativampiin tehtäviin ja tuoda näin tilaa työelämää aloitteleville urakierron alkupäähän.

Arvoisat edustajatoverit, koululaeilla ei säädellä opetusta tarkasti. Liiankin useiden asioiden järjestämisestä annetaan vain suosituksia, joiden noudattaminen on vapaaehtoista. Sekä valtioneuvoston selonteossa että sivistysvaliokunnan mietinnössä korostetaan yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tärkeyttä lasten ja nuorten kehityksessä tasa-arvoisiksi ja toisiaan kunnioittaviksi yksilöiksi.

Valiokunnan mietinnössä on kiitettävällä tavalla kiinnitetty huomiota siihen, että muun muassa valinnaisuuden kasvu ja kiinteiden luokkien ja ryhmien hajoaminen juuri lasten ja nuorten hyvin vaativassa iässä korostaa muiden yhteisöllisyyttä tukevien ja lisäävien toimenpiteiden merkitystä. Valiokunta korostaa koulun henkilöstön yhteistyön ja hyvän kouluilmapiirin merkitystä yhteisöllisyyden syntymisessä. Kaikkien koulun työntekijöiden yhteistä panosta pidetään tärkeänä koulun myönteisen kasvatus- ja oppimisilmapiirin edellytysten luomisessa.

Valiokunnan mietinnössä koululaisten työaikaan ja työoloihin on kiinnitetty liian vähän huomiota. Koululaisten työsuojelu onkin usein unohtuva näkökulma. Koulun työolot, kiire ja levottomuus, on koettu monissa kouluissa isoksi ongelmaksi. Kouluissa tulisi olla riittävästi muuta henkilökuntaa opettajien lisäksi. Oppilaan tulisi päästä viivyttelemättä terveydenhoitajan, lääkärin, kuraattorin tai vaikkapa sosiaalityöntekijän puheille.

Sosiaali- ja terveysministeriöllä ja Stakesilla on yhteistyönä tekeillä kouluterveyshuollon laatusuositukset. Kyseiset laatusuositukset ovat hyvä osoitus koululakien liian suuresta tulkinnanvaraisuudesta. Suositukset ovat kuitenkin vain suosituksia. Jos koululaisten tilannetta tahdotaan parantaa, on suositusten ja määräysten sitovuutta tehostettava lailla.

Kouluterveydenhuollon siirtäminen pelkästään kuntien päätettäväksi on osoittautunut virheeksi. Lasten pääsy terveydenhuoltoon on vaikeutunut, ja samassa koulussa lapsia hoitaa monta eri lääkäriä eikä kukaan katso heitä kokonaisuuden kannalta. Kukaan ei hyväksyisi sitä, että aikuisten työterveydenhuolto järjestettäisiin niin huonosti ja epävarmasti kuin koululaisten terveydenhuolto on järjestetty. Viime vuosina lisään­tyneet nuorten tyttöjen abortit kertovat karua kieltä kouluterveydenhuollon epäonnistumisesta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaakin, että valtioneuvoston olisi syytä arvioida koululakeja oppilaan hyvinvoinnin näkökulmasta.

Liian suuret koululuokkien ryhmäkoot ovat ongelma, joka tuli kouluihimme laman säästöjen seurauksena. Suurimmissa luokissa yksi opettaja paimentaa jopa 36:ta oppilasta, kun sopiva määrä yhden opettajan opetettavaksi olisi enintään 20 oppilasta. Suuressa ryhmässä opettajan on mahdotonta huomata kaikkien oppilaiden tarpeita. Liian suuressa ryhmässä pitkäjänteisten ihmissuhteiden syntyminen sekä oppilaiden kesken että opettajan ja oppilaiden välille jää vain haaveeksi.

Lasten huonon olon lieventämiseksi koululuokkien koolle tulisi säätää yläraja. Hallituksen esittämä pelkkä suositus luokkakoon rajoittamiseksi ei ole riittävän voimakas yllyke kunnalle luokkakokojen pienentämiseksi. Lakisääteisten enimmäisryhmäkokojen lisäksi kunnat tarvitsevat toki myös euroja. Vuonna 2000 julkaistun lääninhallitusten arviointiraportin mukaan perusopetuksemme edellytykset ovat 1990-luvulla selvästi heikentyneet kuntien ja valtion säästötoimien vuoksi.

Viimeisimpien uutisten mukaan useat kaupungit ovat taas joutumassa säästölinjalle. Alkuviikosta Espoon kaupunki ilmoitti aikovansa kuristaa opetustoimen menoja ensi vuonna. Talousarvioesityksen mukaan perusopetuksen luokkien ryhmäkokoja kasvatettaisiin ja opetuksen tuntimääriä pienennettäisiin. Espoo ei valitettavasti ole varmasti ainut kunta, jossa kuntien voimakkaat säästöt kohdistuvat sivistystoimeen. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että lasten ja nuorten koulutuksesta ja hyvinvoinnista tinkiminen ei ole yhteiskunnan edun mukaista.

Hallituksen selonteossa eduskunnalle todetaan, että tarvetta merkittäviin lainsäädännön muutoksiin ei ole. Selonteon mukaan koulujen oppilasryhmien enimmäiskokoja ei siis aiota säädellä lailla. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä suositukset opetuksen järjestämisestä eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan selvät lakipykälät ja valvontaa, jotka turvaavat oppilaiden oikeusturvan saada hyvää ja tasa-arvoista opetusta riippumatta kunnan taloudellisesta tilanteesta.

Ongelmien huomaamisestakaan ei välttämättä ole hyötyä, jos tukipalveluita ei ole tarjolla. Lukuisista kouluista puuttuu lakisääteinen tukiopetus kokonaan, eikä erityisopetustakaan aina anneta sitä tarvitseville edes lääkärin suosituksesta. Perustuslaissa jokaiselle kansalaiselle taataan oikeus perusopetukseen sekä yhtäläiset mahdollisuudet saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta. Erityisopetuksen epääminen sitä tarvitsevilta näyttää siis olevan ristiriidassa vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslakimme kanssa.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että lapsilla tulee olla oikeudet turvallisiin aikuissuhteisiin, perushoivaan ja palveluihin sekä tasavertaiset mahdollisuudet hyvään koulutukseen. Eduskuntaryhmä vaatiikin, että riippumattoman lapsiasiainvaltuutetun virka tulisi perustaa valvomaan lasten oikeuksien toteutumista niin koululaitoksessa kuin koko suomalaisessa yhteiskunnassa.


Margareta Pietikäinen (r):

Fru talman! De nya skollagarna kom till genom en omfattande reform av hela vår utbildningslagstiftning. När lagarna godkändes förutsatte riksdagen att regeringen efter tre år avger en utbildningspolitisk redogörelse. Redogörelsen baserar sig i huvudsak på en enkät utsänd till skoldirektörer och rektorer. Aktuella forskningsrapporter om utbildning och barns välbefinnande har tyvärr inte i någon högre utsträckning beaktats i redogörelsen. I redogörelsen nöjer man sig därför i huvudsak med att dra allmänna slutsatser. Konkreta åtgärdsförslag för framtiden saknas i de flesta fall.

De nya utbildningslagarna ger i själva verket möjlighet till en genomgripande förnyelse av våra skolor. Lagarna ger kommunerna, skolorna, eleverna och barnens föräldrar större frihet och större ansvar än tidigare. Möjligheterna har utnyttjats i varierande grad. Orsakerna till att förändringar inte skett i större utsträckning kan bl.a. bero på brist på information och handledning och den besvärliga ekonomiska situationen i många av våra kommuner samt bristen på behöriga lärare.

Yksi koululakien kulmakiviä on arviointi. Arvioinnin tulee tapahtua kaikilla tasoilla: kouluissa, kuntien päättävissä elimissä, kansallisesti ja kansainvälisesti. Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa monipuolisen arvioinnin merkitystä. On muun muassa arvioitava, miten hyvin oppilaat ovat omaksuneet tietoa, miten he ovat kehittyneet harmonisiksi ja itsensä tasapainoisiksi tunteviksi yksilöiksi, joilla on hyvä itsetunto, ja miten itse koulu toimii turvallisena ja inspiroivana ympäristönä.

Sivistysvaliokunta on käynnistänyt muun muassa arviointia koskevan hallituksen esityksen käsittelyn. Toivon vilkasta ja rakentavaa keskustelua täysistunnossa sivistysvaliokunnan mietinnön valmistuttua. Ruotsalainen eduskuntaryhmä edellyttää, että erityistä huomiota kiinnitetään kansallisen arviointiyksikön sijoittamiseen. Mielestämme arviointiyksikön tulisi mieluiten olla Opetushallituksen yhteydessä toimiva itsenäinen yksikkö. Jos sijoituspaikkakunnaksi tulee lakiehdotuksessa esitetyn mukaisesti Jyväskylä, on annettava erityiset takeet siitä, että ruotsinkielisen koulutuksen arviointiin annetaan riittävät resurssit hedelmällisen yhteistyön tekemiseen muun muassa Åbo Akademin kanssa.

Talman! Pisa-undersökningen, som jämför inlärningsresultat hos 15-åringar i Oecd-länderna, gav mycket goda resultat för Finlands del. Det är glädjande och någonting vi har anledning att vara stolta över. Trots att skillnaderna mellan skolor och regioner i Finland ur ett Oecd-perspektiv är relativt små visar en närmare granskning att jämlikheten långt ifrån är uppnådd i vårt land — oacceptabla skillnader mellan regioner och skolor förekommer. Detta trots att vår grundlag stadgar om rätten till utbildning på lika grunder för alla.

Utbildningsstyrelsens färska rapport "Jämlikheten i möjligheternas utbildningspolitik" visar att skillnaderna mellan den bästa och den svagaste fjärdedelen i fråga om inlärningsresultat varierar mellan 13 och 21 procent. Generellt kan man säga att skolorna i norra Finland presterar sämre än t.ex. skolorna i huvudstadsregionen och att pojkar presterar sämre än flickor. Däremot kan resultaten variera mycket mellan skolor i samma kommun. Speciellt bekymmersam är situationen i huvudstadsregionen och Nyland, där skillnaden mellan de skolor som klarar sig bäst och de som klarar sig sämst är stor. Svenska riksdagsgruppen anser att åtgärder bör sättas in både lokalt och nationellt för att mångsidigt utreda orsakerna till detta och att bristen på jämlikhet snarast bör rättas till.

Arvoisa puhemies! Pisa-tutkimus, jossa vertaillaan Oecd-maiden 15-vuotiaiden oppilaiden oppimistuloksia, antoi Suomelle varsin hyvät tulokset. Tämä on ilahduttavaa, ja tästä meidän on syytä olla ylpeitä. Siitä huolimatta, että Suomen koulujen ja alueiden väliset erot ovat Oecd-perspektiivistä tarkasteltuina suhteellisen pieniä, tarkempi tarkastelu osoittaa, että tasa-arvoa ei ole maassamme läheskään saavutettu. Alueiden ja koulujen välillä esiintyy kohtuuttomia eroja, näin siitä huolimatta, että perustuslakimme säätää kaikkien oikeudesta koulutukseen yhdenvertaisin perustein.

Opetushallituksen tuore raportti "Mahdollisuuksien koulutuspolitiikan tasa-arvo" osoittaa, että oppimistulosten ero parhaimman ja heikoimman neljänneksen välillä vaihtelee 13 prosentista 21 prosenttiin. Yleisesti katsoen voidaan sanoa, että Pohjois-Suomen koulujen suoritukset ovat esimerkiksi Pääkaupunkiseudun kouluja heikommat ja poikien tyttöjä heikommat. Toisaalta tulokset voivat vaihdella paljon saman kunnan koulujen välillä. Erityisen räikeä tilanne on Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla, jossa ero parhaiten ja huonoimmin selvinneen koulun välillä on suuri.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että toimenpiteisiin on ryhdyttävä sekä paikallisesti että kansallisesti näiden syiden monipuoliseksi selvittämiseksi ja tasa-arvon puutteen pikaiseksi korjaamiseksi.

Svenska riksdagsgruppen vill i detta sammanhang peka på en faktor, som bland många andra, leder till bristande jämlikhet mellan skolorna. Bristen på behöriga lärare är på många håll akut. Enligt utredningen "Opepro" borde 7 650 nya klasslärare utbildas fram till 2010. Dessutom behövs ett stort antal speciallärare och ämneslärare bl.a. i engelska, matematik, svenska som andra inhemska språk, gymnastik, biologi och datateknik. I de svenskspråkiga skolorna är bristen på behöriga lärare dubbelt så stor som i de finskspråkiga skolorna och i Nyland saknar var fjärde klasslärare i de svenska skolorna behörighet.

Utbildningsministeriets utvidgningsprogram, som har som mål att utbilda drygt 3 000 extra lärare under åren 2001—2003, är inte tillräckligt. Det behövs ett mera långsiktigt program och framförallt tillräckliga ekonomiska satsningar för att garantera en utvidgad lärarutbildning på finska och svenska i många år framåt. En skola som presterar goda resultat är en skola eleverna mår bra i, där de känner sig trygga, accepterade och där de ges möjlighet att utnyttja hela sin inlärningspotential. Därför är det viktigt att det i skolsamhället finns många vuxna, som kan träda till där det behövs. Det behövs studiehandledare, skolhälsovårdare, psykologer och skolgångsbiträden. Kulturutskottet betonar med fog studiehandledningens betydelse och understryker att målsättningen i gymnasier och yrkesutbildningen bör vara en studiehandledare per 250 elever.

Voimassa oleva peruskoululaki koskee kaikkia Suomessa asuvia lapsia, myös lapsia, joista ei vielä ole ehtinyt tulla Suomen kansalaisia. On tärkeää, että maahanmuuttajalapsiin kiinnitetään erityistä huomiota ja että koulukielessä, suomen kielessä tai ruotsin kielessä, annettavan intensiiviopetuksen lisäksi he saavat myös hyvää opetusta kotikielessään. Tämän tulisi olla näiden lasten itsestäänselvä oikeus. Heidän oma kielensä on tärkeä osa heidän identiteettiään. Kotouttamislaki, jota tällä hetkellä käsitellään sivistysvaliokunnassa, antaa meille aiheen palata myöhemmin näihin kysymyksiin.

Perustuslain mukaan saamelaisilla on oikeus opetukseen pääosin äidinkielellään eli yli puolessa opetusaineista heidän asuessaan saamelaisten kotiseutualueella ja osatessaan saamen kieltä. Saamelaisten tilanteeseen on muuttoliikkeen myötä tullut myös uusi ulottuvuus. Suuri osa maan saamelaisista on nykyisin "city-saamelaisia" eri puolilla Etelä-Suomen kaupunkeja. Myös heillä tulisi olla oikeus opetukseen äidinkielellään.

Opetushallituksessa kootaan parhaillaan raporttia romaneista ja Suomen koululaitoksesta. Käytettävissä olevat alustavat tiedot ovat huolestuttavia. Noin 15 prosenttia lapsista keskeyttää koulunkäyntinsä ennen aikojaan. Ala-asteen lapsista 15 prosenttia ja yläasteen oppilaista 30 prosenttia saa erityisopetusta osa-aikaisesti. Erityisopetukseen on kokonaan siirretty 30 prosenttia, joista 60 prosenttia saa sopeutettua erityisopetusta. Ainoastaan 15 prosenttia lapsista saa opetusta kotikielessään siitä huolimatta, että heillä lain mukaan on oikeus siihen. Mikä on sitten mennyt pieleen? Miksei koulu pysty huolehtimaan romanilapsista paremmin?

Talman! Specialundervisningen är en av de centrala punkterna i undervisningslagarna. Redan under remissdebatten framförde svenska riksdagsgruppen som sin åsikt att redogörelsen ger en överoptimistisk bild av situationen inom specialundervisningen och hur man lyckats integrera barn med särskilda behov. Vår åsikt har under det halvår som gått sedan remissdebatten förstärkts. Skillnaderna mellan hur man i kommunerna förhåller sig till specialundervisningen är enorma och många kommuner klarar inte av att sköta stöd- och specialundervisningen på ett tillfredsställande sätt. Vi vill slå fast att alla barn som behöver stöd har rätt att få det — i dag ser verkligheten i många kommuner annorlunda ut.

Aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö ovat aivan liian pitkään joutuneet kärsimään taloudellisesta taantumasta. Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän esittämät ehdotukset ovat hyvin harkittuja ja ne tulee toteuttaa. Ehdotettu Nosto-ohjelma on välttämättömyys, jotta periaate elinikäisestä oppimisesta voisi toteutua eikä jäisi vain tyhjäksi fraasiksi juhlapuheissa.

Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että koulun tulee olla sivistyskoulu. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on tästä yhtä mieltä. Haluamme vaalia yleissivistyksen merkitystä kouluissa. Tämän tulee heijastua myös ylioppilastutkintoon. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä reaalikoetta tulisi tulevaisuudessa kehittää yleisreaaliksi, joka osoittaisi monipuoliset tiedot.

Mielestämme uudet koululait ovat hyvänä pohjana kehitystyön jatkamiselle kouluissamme. On tärkeää, että seuraamme jatkuvasti kehitystä ja hyödynnämme olemassa olevat tutkimustulokset lasten hyvinvoinnista ja pahoinvoinnista, jotka osoittavat meille edessämme olevat haasteet. Eduskunnan on säännöllisesti seurattava tilannetta kouluissa ja tarvittaessa ryhdyttävä täydentämään lainsäädäntöä.


Irina Krohn (vihr):

Arvoisa puhemies! Uusitut koululait toimivat pääosin hyvin. Lait sinänsä eivät aiheuta ongelmia tai ole esteenä ongelmien ratkaisuille. On hyvä, että edes hallinto pelaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kouluissamme olisi hyvin. Ongelmat ovat vain toisenlaisia. Joko ne vaativat suuria yhteiskuntapoliittisia uudistuksia, kuten esimerkiksi perheiden taloudellisen tilanteen parantamista tai työn vanhemmilta vaatiman ajan lyhentämistä, tai sitten ongelmat ovat konkreettisia ja paikallisia ja niin pitää olla ratkaisujenkin.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen, että valiokunta on mietinnössään lähtenyt etsimään niin sanottuja heikkoja signaaleja, merkkejä pienistä muutoksista, jotka voivat muuttua huolestuttaviksi trendeiksi. Näitä heikkoja signaaleja myös löytyy.

Valiokunta on hyödyntänyt mietinnössään myös vastikään julkaistua Pisa-tutkimusta. Tässä tutkimuksessa suomalaiset koululaiset pärjäsivät hyvin. Suomalaiset tytöt olivat keskimäärin maailman parhaita lukijoita ja suomalaiset pojat keskimäärin pojista parhaiten suoriutuvia.

Silti poikien osaamisesta tuli esiin hälyttäviä tietoja. Niin sanotut armovitoset ovat peittäneet sen, että peruskoulun päästötodistuksen saavat oppilaat, joilta puuttuvat jopa perustiedot. Parempi vaihtoehto ei luonnollisestikaan ole peruskoulun kesken jättäminen. Tarvitaan tehostettuja toimenpiteitä. Vaikuttaa siltä, että poikien kulttuurissa on jotain sellaista yleistä koulukielteisyyttä, josta vapauttamiseen vaaditaan hyvin vahva kotitausta. Varsinkin isän koulutus ja koulutuksen arvostus toimivat rokotteena poikakulttuurin opinnoissa menestymisen vähättelyä vastaan. Tilanne on joillakin alueilla niin vakava, että ongelma ei ratkea vain koulun toiminta- tai lisäresursseilla, vaan suomalaisessa yhteiskunnassa pitää vahvistua niiden arvojen, joissa heikosti koulutettujen isien pojat uskaltavat kunnolla ottaa vastaan opiskelun haasteet.

Toinen heikko signaali liittyy toiseen ryhmään alisuoriutujia, nimittäin lahjakkaisiin oppilaisiin. Suomalaista peruskoulua voidaan yleisesti pitää menestystarinana. Kansakunnan osaamistaso on korkeampi kuin niissä maissa, joissa valittiin koulujärjestelmä, joka perustuu lasten varhaiseen erotteluun. Silti Pisa-tutkimuksen valossa erityisesti tyttöjen poikkeuksellisen korkean yleistason pitäisi tilastollisesti mahdollistaa useamman yksilöllinen huippusuoritus. Vihreä eduskuntaryhmä on siksi ilahtunut valiokunnan kannanotosta, jossa todetaan, että on tärkeää kehittää koulua siten, että omassa lähikoulussaan voi edistyä myös keskimääräistä syvemmälle.

Tämä ongelma on siksi syytä ottaa vakavasti, että maailmantalouden globaalistuessa olemme yleisen koulutustason lisäksi paljon myös sen varassa, miten yksilölliset lahjat ja taidot saadaan käyttöön. Kun kulttuurissamme näyttää vallitsevan tapa selittää tyttöjen osaaminen tunnollisuudella ja työllä, ei se innosta yksittäistä oppilasta vaatimaan itselleen mielenkiintoista opiskeltavaa varsinkaan, jos hänestä tuntuu, että hän tällöin vaarantaa hitaampien mukana pysymisen. Suomalainen koulu on kasvattanut suomalaisista tytöistä aivan liian vähään tyytyviä. Tämä näkyy tällä hetkellä esimerkiksi työmarkkinoilla, missä nuoret naiset tyytyvät pienempään palkkatasoon ja pätkätöihin toisin kuin ikätoverimiehet.

Suomessa oppivelvollisuus koskee kaikkia lapsia. Erityisiä tarpeita omaavat lapset, kuten vammaiset, tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen myös koulutuksen kautta. Tällaisten lasten integroiminen koululuokkaan vaatii toimenpiteitä niin käytännön kuin asenteiden tasolla. Kyky tunnistaa erilaisia oppimistapoja ja häiriöitä on lisääntynyt. Esimerkiksi lukihäiriö on yleisempää kuin on luultu, mutta toisaalta opettamiseen on kehitetty uusia välineitä.

Arvoisa puhemies! Uusitut koululait lähtevät niin sanotun lähikoulun periaatteesta. Kuitenkin oppilaalla on oikeus hakeutua myös niin sanottuun toissijaiseen kouluun. Tätä mahdollisuutta on varsinkin joissakin kaupungeissa käytetty runsain määrin hyväksi. Mitä kaikkea on ilmiön taustalla, ei tiedetä. Syynä voi olla vaikka parempi sijainti vanhempien työmatkan varrella. Taustalla voi olla vakavampiakin ongelmia. Jos koulun maine, joko syystä tai ei, on huono, eivät oppilaat ja tämän vanhemmat ole enää niin sanotusti turpeeseen sidottuja vaan voivat hakeutua toiseen kouluun. Yksilön oikeusturvan kannalta tämä on hyvä asia, mutta kouluja pitää myös kehittää tiedon pohjalta. Jos poishakeutumisen syynä on esimerkiksi vanhempien ja koulun välinen luottamuspula, on toimenpiteisiin ryhdyttävä heti.

Koko lähikoulu-käsitteen ja tasa-arvon toteuttamisen liittäminen yhteen on sikälikin ongelmallista, että varsinkin kaupungeissa kaavoitus voi viedä hyvätkin tasa-arvopyrkimykset harakoille. Asuinalueiden lähellä sijaitsevat koulut näyttävät pääsääntöisesti saman kaltaisilta kuin alueensa. Vasta monipuolinen kaavoitus, jossa omistus- ja vuokra-asunnot tahi maahanmuuttajat ja ikiasujat limittyvät, mahdollistaa luontaiseen tasa-arvoon opettavat lähikoulut.

Kun kaavoitus ei aina ole ihanteellista koulujen kannalta, ovat vihreät Helsingin kunnallispolitiikassa onnistuneet ajamaan läpi niin sanotun positiivisen diskriminaation mallin. Se tarkoittaa, että kouluille asetetaan tiettyjä indikaattoreita, esimerkiksi oppilaiden keskeyttäminen tai opettajien vaihtuvuus. Positiivisen diskriminaation mallissa ne koulut, joilla on huonommat lähtöeväät, saavat suuremmat resurssit. Tämä on tarkoittanut, että pienempiä opetusryhmiä on voitu käyttää ja näin esimerkiksi on vältetty erityisopetukseen siirtämisen tarve.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen, että valiokunnan mietinnössä on tämä Helsingissä toimiva malli otettu hyvin vastaan. Tämä malli on myös konkreettisimmillaan sitä verotulojen tasausta. Täytyy muistaa, että monessa niin sanotussa maineeltaan vauraassa kunnassa on hyvinkin erilaisia alueita. Tässä niin sanotussa Helsingin-mallissa kunta itse tasaa resurssejaan kuntalaisten ja eri alueiden välillä.

Vihreä eduskuntaryhmä, samoin kuin valiokunta, oli pettynyt, ettei hallituksen selonteossa käsitelty maahanmuuttajalasten riittävän suomen tai ruotsin kielen oppimisen tilannetta. Koululakien yhteydessä tästä säädettiin erityinen ponsi. Valiokunta aikoo kuitenkin käsitellä asiaa kotouttamisselonteon yhteydessä.

Koululakien yksi suuri uudistus oli arviointi. Koulutuksen järjestäjät, jotka arvioivat hallituksen selonteon pohjaksi koululakeja, arvioivat arvioinnin toimivan kohtuullisesti. Kuitenkin joka neljäs jätti vastaamatta koko kyselyyn, vaikka se kuului virkatehtäviin. Koulun kehittämisen keskeinen työväline ei siedä näin heikkoa osumatarkkuutta. Yksi konkreettinen ongelma on se, että monissa kunnissa koulutoimen kehittämisestä ja seurannasta vastaa virkamies, jolla ei ole tähän tehtävään vaadittavaa koulutusta. Koulutuksen laadun ja tavoitteiden ja tuloksellisuuden arviointiin tarvitaan selkeämpää valtakunnallista yhtenäisyyttä. Minimistandardit eivät tietenkään merkitse sitä, ettei alueellisia painotuksia voisi olla.

Erityisesti ammatillinen koulutus vaatii edelleenkehittämistä. Nuoret oppilaat joutuvat käytännössä liian usein esimerkiksi etäopetukseen. 16-vuotiaalle ei perjantain omalukupäivä välttämättä käytännössä merkitse opiskelua vaan pidennettyä viikonloppua. Ammattiin opiskeleva nuori tarvitsee enemmän konkreettista aikuisen läsnäoloa vaativaa lähiopetusta. Ammatillisen koulutuksen laadun kehittäminen, josta hyvänä esimerkkinä on pakolliset työssä oppimisjaksot, on parasta ammatillisen koulutuksen arvostuksen edelleennousulle. Suomen ennustettu tulevan työvoiman tarve kertoo, että meidän pitää kiirehtiä opetuksen laadun ja arvostuksen nostamista.

Arvoisa puhemies! Oppilaiden rinnalla koulun tärkein voimavara ovat opettajat. Meillä on erittäin pätevä opettajakunta. Esimerkiksi muista maista poiketen meillä myös ala-asteen opettajat suorittavat ylemmän korkeakoulututkinnon. Tiedon jakamisen rinnalla opettajan työssä korostuu yhä enemmän oppimaan ohjaaminen. Elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti tieto voi vanhentua ja muuttua, mutta ihmisen tiedonhalu on ikuinen. Maailma ei ole koskaan valmis, mutta harjoittelemalla ja uusia kysymyksiä esittämällä me ymmärrämme siitä yhä enemmän ja osaamme siksi toimia siinä paremmin. Samanaikaisesti kuitenkin monilta oppilailta puuttuu sellainen ehjä minäkuva ja perusturva, jonka varaan voisi rakentaa näin vaativaa oppimiskäsitystä. Opettajia ei saa jättää tässä haasteessaan yksin. He tarvitsevat koulutusta ja muita aikuisia vaativaan työhön. Lisäresurssit ja kokonaistyöaikaan siirtyminen voivat olla yksi konkreettinen keino.

Arvoisa puhemies, lopuksi: Vastuu koulutuksen laadusta on yhä enemmän siirtynyt paikallistasolle. Kuntalaiset ja vanhemmat ovat itse käytännössä tärkeitä opetuksen kehittäjiä. Valtiovallan ohjaavan roolin heikkeneminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa vastuuttomuutta. Koulutus ja lasten oikeudet ovat perusoikeuksia, jotka ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Hyvä keino valtiovallalle huolehtia tästä tehtävästä on huolehtia siitä, että kunnilla on riittävästi voimavaroja tehtäviensä suorittamiseen.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Hyväksyessään vuonna 1998 esityksen koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi eduskunta edellytti hallitukselta toimenpiteitä muun muassa tukiopetuksen järjestämisessä, opettajien kokonaistyöaikaan siirtymisessä, ammatillisen koulutuksen työssä oppimisjaksoissa ja oppisopimuskoulutuksen kehittämisessä, siis muutamia mainiten.

Sivistysvaliokunta toteaa selonteon mietinnössään, että uusi lainsäädäntö toimii asianmukaisesti. Kuitenkaan kaikkia uuden lainsäädännön mahdollisuuksia ei ole ehditty tai vielä haluttu käyttää hyväksi. Valiokunta painotti vahvasti, että uusi lainsäädäntö edellyttää koulujen tietoista muutosprosessia. Velvoitteet muun muassa arvioinnin järjestämisestä eivät ole toteutuneet kaikissa kunnissa. Koulutusta koskevat uudet lait ovat olleet voimassa liian lyhyen aikaa, ja siksi kaikkia lakien säätämisestä aiheutuneita muutoksia on vaikea vielä kokonaisuudessaan arvioida.

Koulutuksen tasa-arvokysymykset olivat voimakkaasti mukana lakiuudistusta valmisteltaessa ja myös eduskuntakäsittelyssä. Niinpä selonteolta olisi odottanut erityistä selvitystä tältä alueelta. Tasa-arvoa olisi tullut käsitellä sosioekonomiselta ja alueelliselta kannalta, koska esille ovat nousseet eri yhteyksissä koulujen erilaistumisen ja profiloitumisen eivät vain myönteiset vaan myös kielteiset seuraamukset. Valiokunnissa jouduttiin toteamaan, että selonteon valmistelussa ei ollut huomioitu kaikkia tehtyjä koulutus- ja lasten hyvinvointitutkimuksia sekä selvityksiä. Selonteon antamisen jälkeenkin on valmistunut uusia tutkimuksia, kuten valiokunnan puheenjohtaja erittäin hyvin toi esille, jotka tuovat esille huolestuttavia merkkejä ja signaaleja kasvavista alueiden sisäisistä ja koulujen välisistä eroista.

Kuten mietinnössä todetaan, yksi koulutuksen tuloksellisuuden kannalta keskeinen asia on koulutuksen yhdenvertaisuus koko maassa. Kuntien tiukka talous, muuttoliike ja syntyvyys vaikuttavat alueelliseen saavutettavuuteen. Kuntien päätökset lakkauttaa kouluja ovat erityisesti harvaanasutuilla alueilla pidentäneet koulumatkoja. Joillakin paikkakunnilla oppilaiden koulumatkat alkavat muodostua liian pitkiksi koulukuljetusten järjestämisestä huolimatta.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa koulutuksellisen perusturvan takaamista ja sen kautta syrjäytymisen torjuntaa, mihin selonteossa on valitettavan vähän paneuduttu. Keskeisiä keinoja kasvatuksellisiin tavoitteisiin pääsemiseksi ovat tuki- ja erityisopetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuoltopalvelujen riittävyyden turvaaminen. Niiden kautta voidaan ehkäistä koulutuksen keskeytymistä ja toisaalta parantaa koulutuksen ja työelämän yhteyksiä.

Lasten ja nuorten lisääntynyt häiriökäyttäytyminen on asia, jonka vähentämiseksi on yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tehtävä kaikki mahdollinen. Samalla kun tiedämme lasten ja nuorten koululaisten erilaisten ongelmien lisääntymisen, kertoo selvitys kouluterveydenhuollon tilasta, että lapset eri kunnissa ovat sen osalta hyvin erilaisessa asemassa. Pidämme erittäin huolestuttavana, mikäli kunnat säästöihin vedoten eivät panosta oppilashuoltotyöhön sekä erityis- ja tukiopetukseen riittävästi. Myös koulujen kerhotoimintaan kaivattaisiin uudelleen elvyttämistä.

Arvoisa puhemies! Perusopetuslaissa säädetään oppilaan oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön, jolla tarkoitetaan fyysisen sekä henkisen turvallisuuden takaamista. Liian monien koulujen kohdalla oppimisympäristössä on oppimista haittaavia tekijöitä, muun muassa liian suuret luokkakoot. Jopa puolessa koulurakennuksista arvioidaan olevan merkittäviä rakenteiden kosteusvaurioita. Voidaan siis puhua jo varsin vakavasta oppilaiden ja opettajien terveyttä uhkaavasta ongelmasta.

Liian suurien luokkakokojen ja oppilaiden lisääntyneen levottomuuden vuoksi opettajien työ on muuttunut yhä vaikeammaksi ja vaativammaksi. Erityisopetusta vaativien oppilaiden määrä on viime vuosina oleellisesti kasvanut ja heidän integrointinsa yleisopetuksen ryhmiin lisääntynyt. Tämä on lisännyt työn rasittavuutta ja vaativuutta, mutta sitä ei ole riittävästi otettu huomioon opettajien koulutuksessa, lisä- ja täydennyskoulutuksessa ja koulutusmäärissä.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää ensiarvoisen tärkeänä työtä koulujen työilmapiirin parantamiseksi ja koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. On panostettava tuntuvasti nykyistä enemmän koulukohtaisten työmenetelmien kehittämiseen ja rehtoreiden täydennyskoulutukseen. Tavoitteena tulee olla koulun pedagogisen ja henkilöstöjohtajuuden kehittäminen sekä työ- ja oppimisilmapiirin paraneminen, mikä heijastuu myönteisenä vaikutuksena niin oppimistuloksiin kuin työssäjaksamiseenkin.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy valiokunnan esittämään huoleen opettajien täydennyskoulutuksesta ja sen alueellisesta saatavuudesta. Lainsäädännön osalta asiassa ei ole ongelmia, vaan kyse on täydennyskoulutukseen osoitettavien määrärahojen riittävyydestä ja täydennyskoulutuksen laajuudesta. Koulutuksen ylläpitäjän on kyettävä huolehtimaan siitä, että jokaiselle opettajalle ja rehtorille laaditaan henkilökohtainen täydennyskoulutussuunnitelma, ja opettajille ja rehtoreille tulee luoda toimiva työnohjausjärjestelmä. Tähän valiokunta kiinnitti huomiota.

Hallitus on ilmoittanut antavansa lähiaikoina eduskunnalle esityksen oppilashuoltoa koskevien säännösten muuttamisesta. Kodin ja koulun yhteistyön lisäämistä ja oppilashuoltoa koskevat muutokset mahdollistavat varhaisen puuttumisen ja ennalta ehkäisevän toiminnan tehostamisen. Hyvien oppimistulosten saavuttaminen vaatii panostusta ennalta ehkäiseviin toimiin.

Koulutuksen ja opetuksen järjestämistavoissa on olennaisesti enemmän joustoa kuin aikai­semmin tämän koululainsäädännön uudistuksen myötä. Tämä edellyttää laadukasta ja määrältään riittävää ohjausta. Muun muassa valinnaisuuden lisääntymisen ja luokattomuuden vuoksi opiskeluun ja sen suunnitteluun liittyvät kysymykset ovat nousseet aiempaa tärkeämmiksi. Niinpä on erittäin tärkeää, että valiokunta esitti tavoitteeksi, että tulee olla yksi opintojen ohjauksesta vastaava opettaja enintään 250:tä oppilasta tai opiskelijaa kohti. Opinto-ohjauksen riittävyys tulee tarvittaessa turvata lainsäädännöllä.

Viime vuosien koulutuspolitiikan linjan yksi tärkeimmistä tavoitteista on ollut työelämän tarpeiden huomioiminen. Opetuksen resurssit eivät ole riittäneet mahdollistamaan kaikkien tavoitteiden toteuttamista. Koululainsäädännön uudistamisen yhteydessä ammatillisen koulutuksen perustutkintoihin tuli vähintään 20 opintoviikon laajuinen työssäoppimisjakso. Kuitenkin työssäoppimisen toteutuminen on edelleen varsin puutteellista ja vaatii selkeää ohjelmaa sekä oppisopimuskoulutuksen laajentamista.

Arvoisa puhemies! Kodin ja koulun välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Selonteon mukaan yhteistyö on lisääntynyt. Vanhempien aktiivinen osallistuminen ja myönteinen suhtautuminen koulutukseen parantaa oppimistuloksia. Kristillisdemokraatit pitävät erittäin tärkeänä, että vanhemmat otetaan paremmin mukaan koulujen kehittämiseen ja paikalliseen arviointiprosessiin. On tärkeää, että koulujen vanhempaintilaisuuksissa koulun henkilökunta ja vanhemmat keskustelevat yhdessä opetussuunnitelmista ja kasvatustavoitteista.

Kodin ja koulun lisääntyvä yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää lasten ja nuorten kasvattamisessa hyvään ja oikeaan, mutta se ei riitä, jos muutoin yhteiskunnassa lapset ja nuoret saavat ehjän elämän vastaisia malleja. Yleisen huolen monien nuorten pahoinvoinnista olisi muututtava konkreettiseksi toiminnaksi, jossa koko yhteiskunnan yleinen ilmapiiri ja tehtävät päätökset kääntyisivät tukemaan lasten ja nuorten kasvua hyvään ja ehjään elämään.

Koululainsäädännön vaikutuksia tulee seurata jatkuvasti. Valiokunta pitikin välttämättömänä jatkaa koululakien toimivuuden seurantaa. Erityisesti tulee syventää alueellista, kuntakohtaista ja sosiaalisen tasa-arvoisuuden toteutumista koulutuksen saatavuudessa ja oppimistulosten osalta. Tämähän oli lainsäädännön uudistuksen yksi keskeinen lähtökohta. Koulutuksen tulee tukea kasvua henkisesti, tiedollisesti ja taidollisesti vahvaan aikuisuuteen, jossa perustana ovat kestävät perusarvot. Laatua koulutukseen tulee saada kilpailun asemesta yhteisöllisyydestä, joka aidosti auttaa ihmistä eheään kasvuun.


Raimo Vistbacka (ps):

Arvoisa puhemies! Suomen koulujärjestelmä ja suomalaisten peruskoululaisten osaamistaso ylsivät hyvin korkealle niin kutsutussa Pisa-tutkimuksessa. Se osoitti, että suomalainen peruskoulu on vielä ainakin tällä hetkellä tasapuolinen ja pystyy antamaan koko ikäluokalle hyvän oppimistuloksen. Maan sisällä asiaa tarkastellen löytyi kuitenkin joitakin huolestuttavia tuloksia varsinkin uusmaalaisten koululaisten suoritustasossa, varsinkin kun muutoin taloudelliset ja sosiaaliset taustatekijät ovat alueen koululaisilla maan muita alueita suotui­sammat. Korkeampi elintaso ei siis tuo mukanaan automaattisesti korkeampaa oppimis- ja sivistystasoa, ellei asia sitten ole peräti päinvastoin. Voidaankin todeta, että tekstiviestikirjallisuus ei yllä samalle sivistyksen tasolle kuin huonoimminkin varustetun syrjäkunnan kirjastoauton lukuvalikoima. Lukeminen on ollut aina sivistys- ja osaamistason perusta, ja niin asia tulee olemaan myös jatkossakin, tulipa käyttöön vaikka minkälaisia teknisiä tai tiedonvälityksellisiä vempeleitä tahansa.

Yhteiskuntamme ilmapiiri ja tavoitteenasettelu ovat tulleet vuosi vuodelta kilpailuhenkisimmiksi ja yksilöllisyyteen pyrkivimmiksi. Pitämällä huolta vain itsestäsi ja korostamalla omaa asemaasi ja tavoitteitasi pääset kauniiden ja rohkeiden maailmaan, jossa köyhyys ja puutteellisuus ovat vieraita. Läheskään kaikilla ei ole kuitenkaan käytännön mahdollisuutta tulla rytsölöiksi, ja tämä tosiasia olisi pidettävä kirkkaana mielessä kehitettäessä koulutusjärjestelmäämme. Kaikilla suomalaisilla lapsilla on oltava tasavertainen oikeus ja mahdollisuus saada täysipainoista ja ajan vaatimukset täyttävää opetusta.

Opetuksen laatuun ei saa vaikuttaa asuinpaikka, varallisuus tai yhteiskunnan taloudellinen tilanne. Laman aikana tämä asia valitettavasti unohdettiin ja leikattiin rajusti koulutusjärjestelmämme määrärahoja aikaansaaden jopa perustuslain hengen vastaisia opettajien lomautuksia ja tätä kautta oppivelvollisten tasavertaisen ­opetuksensaantioikeuden rikkomuksia. Onneksi leikkaukset on osin palautettu, mutta leikkausarvet näkyvät pitkään. Korostetaan koko ajan vanhempien ensisijaista vastuuta lasten kasvatuksesta ja koulun vastuuta opetuksesta, mutta tulee myös aina muistaa se, että yhteiskunnalla eli valtiovallalla on vastuu huolehtia siitä, että vanhemmilla ja koulutusjärjestelmällä on taloudelliset edellytykset toteuttaa nämä tehtävänsä.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnössä todetaan, että koulutuksen yhdenvertaisuudessa on alkanut maan eri alueilla ilmetä tasoeroja: ruuhka-alueilla erityisesti poikien heikkoa koulumenestystä ja syrjäalueilla ylipitkiä koulumatkoja ja sen aiheuttamia ongelmia. Väitänkin, että nämä ovat täysin luonnollinen seuraus liian pitkälle päästetystä keskittämisestä ja pienkoulujen lakkauttamisesta. On kohtuutonta, että pieniä peruskoululaisia kuljetetaan päivittäin kymmeniä kilometrejä keskustan kouluihin, kun omat hyväkuntoiset ja hyvätasoiset kyläkoulut on lakkautettu. Tämä on käsittämätöntä varsinkin aikana, kun tiedonsiirto- ja etäopetusmahdollisuudet kehittyvät huimaa vauhtia. Miksi ei hyödynnetä tätä mahdollisuutta täysipainoisesti joidenkin Lapin koulujen tapaan, jolloin pienikin kyläkoulu voisi toimia täysipainoisesti etäopetuksen turvin?

Toisaalta nimenomaan Uudenmaan kouluissa esiintyvät oppimisvaikeudet ovat mitä todennäköisimmin seurausta monen alueen koulun mammuttitaudista. Yksi oppilas hukkuu helposti suureen massaan vaikeuksineen. Kehitys näyttää tässä asiassa uhkaavalta, kuten olemme saaneet viime päivinä lukea esimerkiksi Espoon, joka kieltämättä on Suomen rikkaimpia kuntia, päätöksestä paisuttaa luokkakokoja. Toiminnassa ei ole järkeä edes säästösyistä, sillä syntyvät ongelmat lisäävät tarvetta koulunkäyntiavustajiin ja erityisopetukseen, joka puolestaan maksaa jopa saavutettuja säästöjä enemmän.

Valitettavasti selonteossa ja valiokunnan mietinnössä sivuutetaan oppilashuollon panos koulujärjestelmässämme. On täysin selvää, että nykyistä koulukuraattoriverkkoamme on pikaisesti laajennettava niin, että kaikissa kouluissa on riittävät kuraattoripalvelut ja että kuraattorit kuuluvat osana sosiaalitoimeen eikä, kuten esimerkiksi Helsingissä, opetustoimeen, sillä näin varmistetaan saumattomampi yhteistyö oppilaan tukemiseksi sekä koulun että perheen osalta eikä kuraattoreista muodostu opettajien käsikassaroista tai juoksupoikia.

Valiokunnan mietinnössä käsitellään laajasti opettajien edellytyksiä suoriutua tehtävästään korostamalla muun muassa jatko- ja täydennyskoulutusta sekä henkistä huoltoa. Myös odotettavissa oleva suuri poistuma lähivuosina on ennakoitava ajoissa opettajien koulutusta lisäämällä. Samoin vanhempien ja koulun yhteistyötä tulee tehostaa edelleen, missä tehtävässä juuri koulukuraattoreilla on ensiarvoisen tärkeä rooli varsinkin silloin, kun vaikeuksia ilmenee joko koulun, oppilaan tai hänen kotiolojensa takia.

Arvoisa puhemies! Suomi on, kuten alussa totesin, menestynyt hyvin kansainvälisessä oppimisvertailussa. Hyvä perussivistys on perusta kilpailukykymme hyvänä pysymiselle myös tulevaisuudessa. Perussivistys ei saa kuitenkaan merkitä sitä, että pelkkä tiedollinen opetus on tärkeää. On huolehdittava myös siitä, että lasten ja nuorten taidekasvatusta sekä käden- ja ruumiintaitojen kehittämistä ei laiminlyödä. Tätä vaaraa on jo näkyvissä, sillä muiden kuin tietoaineiden osuutta ollaan jatkuvasti höyläämässä ohuemmaksi. Tämä johtaa ennen pitkää mainitsemaani tekstiviesti- ja chattikulttuuriin, joka johtaa myöhemmin uuslukutaidottomuuteen korkeasta koulutustasosta huolimatta. Korostan myös sitä, että heikosti menestyvien erityiskohtelun lisäksi tulee tarjota myös erityislahjakkaille riittävä ja heidän oppimiskyvylleen sopiva etenemistahti, ettei oppimismotivaatio liian tasapäistämisen takia katoa. Se olisi kohtuuton menetys niin näille lapsille kuin koko yhteiskunnallemme.

Lopuksi tavoitteet, joista perussuomalaisten mielestä tulee pitää kiinni koulutusjärjestelmäämme edelleen kehitettäessä ja koululakien toimivuutta tarkasteltaessa: kaikilla lapsilla ja nuorilla on oltava tasavertaiset mahdollisuudet saada mahdollisimman tasokasta opetusta asuinpaikkakunnastaan tai vanhempiensa varallisuudesta riippumatta; sekä oppilaiden että opettajien häiriöttömät ja optimaaliset työskentelyedellytykset on turvattava riittävän tukiverkoston avulla; sekä heikosti menestyvien että erityislahjakkaiden oppilaiden oikeus kykyjensä mukaiseen oppimiseen on taattava; kohtuuttoman pitkät koulumatkat tai ylisuuret koulu- ja luokkakoot on estettävä; koulutusjärjestelmämme tuottaman oppimistason kansainvälinen kilpailutaso on säilytettävä ja sitä on edelleen kehitettävä.


Maija Rask (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Sivistysvaliokunnan mietintö, joka liittyy valtioneuvoston selontekoon uusien koululakien vaikutuksesta ja laissa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, on ollut mieluisaa luettavaa. Opetusministeriöllä ja sivistysvaliokunnalla on kyllä aivan yhteiset tavoitteet. Sivistysvaliokunta toteaa saman, mikä itse asiassa todettiin jo selonteossa, että kokonaisuudessaan eduskunnan säätämät lait ovat toimineet odotusten mukaisesti eikä lainsäädännön aiheuttamia ongelmia oikeastaan ole.

Hyvät kansanedustajat, mielestäni kun katsoo sivistysvaliokunnan mietinnön sisään kirjoitettuja ponsia, nekin tukevat hyvällä tavalla jo käynnissä olevia toimia opetusministeriössä. Opettajien ja rehtorien koulutukseen liittyvä asia on hyvin esillä, arviointitoiminnan selkiyttäminen, opintojen ohjaus ja oppilashuolto ja myös e-oppiminen. Nyt kun olen kuunnellut käydyt ryhmäpuheenvuorot, senkin voi kyllä sanoa hyvin vilpittömästi, että puheenvuorot lupaavat hyvää Suomen koululaisille ja opiskelijoille.

Panin tuossa merkille, mikä on yleisin käytetty sana, mitä te, arvoisat kansanedustajat, ryhmäpuheenvuoroissa käytitte. Se on kyllä hyvin tärkeä sana: tasa-arvo. Jokainen ryhmäpuhuja käsitteli tasa-arvoa joltakin näkökannalta, alueellista tasa-arvoa tai vähemmistöihin liittyvää tasa-arvoa tai eri tavalla oppimiskykyisten lasten tarvitsemaa tasa-arvoa.

Minua miellytti ed. Markkulan puhe, kun hän totesi — en ihan tarkkaan muista, miten se meni, mutta mieleen jäi se — että meidän tulisi kyetä tiivistämään asioita. Siis meillähän on käsittelyssä koko koulutuksen kenttä lukuun ottamatta ammattikorkeakouluja ja yliopistoja nyt tänä iltana tässä salissa. Pysähdyin miettimään sitä, miten tätä nyt voi sitten tiivistää, mihin me pyrimme koulutuspolitiikalla.

Perusopetuksessa mielestäni tavoite on se, että lapset oppivat lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja että heistä kasvaa kunnon kansalaisia ja onnellisia ihmisiä.

Lukion tavoitteena on vahvistaa lukiossa olevien nuorten yleissivistystä ja antaa mahdollisimman hyvät jatko-opintomahdollisuudet.

Ammatillisen koulutuksen tärkein tavoite on se, että nuori saa hyvän ammattitaidon, joka kelpaa ja vastaa työelämän tarpeita, ja että hän ammatin saavuttamisen jälkeen pääsee mahdollisimman pian työhön tai jatko-opintoihin ja tietysti ennen kaikkea työhön.

Ammatillisen aikuiskoulutuksen, voi sanoa, tulevaisuudessa ehkä kaikkein tärkein tavoite, lähivuosien tavoite, on se, mihin ed. Pietikäinen viittasi, parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietinnössä esitetty tavoite, että ne aikuiset, joilla ei ole ammatillista tutkintoa, sen saisivat. Tähän tullaan tulevaisuudessa pyrkimään.

Sitten tietysti jos mietitään vapaata sivistystyötä, niin sillä on hyvin monenlainen koulutuskenttä, mutta ehkä kaikkein selvimmin se tärkein asia on se, että meillä itse kullakin on oikeus myös elämänlaadun parantamiseen koulutuksen ja oppimisen kautta, ja siinä vapaa sivistystyö on se tärkein toimija.

Arvoisa puhemies! Opettajakysymys on opetusministeriön ehkä, voisi sanoa, erityissuojeluksessa. Me olemme ryhtyneet väkeviin toimenpiteisiin opettajavoimien turvaamiseksi tulevaisuudessa. Laajennusohjelma määrällisesti on käynnissä ja uutta kehitetään ja suunnitellaan, valintakokeita uudistetaan, jotta myös miehet, pojat, pääsisivät opettajankoulutukseen.

Nyt täytyy sanoa, että en yhtäkkiä saa päähäni, kuka ryhmäpuhuja otti esille ammatillisen opettajankoulutuksen, erittäin tärkeän kysymyksen tulevaisuudessa. Nimittäin ei se auta, että me puhumme, että ammatillista koulutusta pitää arvostaa, jos me tiedämme, että meillä ei ole opettajia. Ammatillisen koulutuksen arvostaminen loppuu hyvin lyhyeen, jos ei ole ammatillisesti päteviä opettajia. Tätäkin asiaa pyritään hoitamaan. Tässä voi kyllä antaa Jyväskylälle erinomaisen kiitoksen siitä, että Jyväskylässä on jo toimittu niin, että Joensuussa alkaa Jyväskylän alaisuudessa ammatillisten opettajien koulutus ihan lähiaikoina.

Arvoisa puhemies! Haluan palata vielä tasa-arvoon, koska minusta se oli teidän pääpuheenaiheenne oikeastaan, voi sanoa, ja se on se tärkein asia. Syrjäytymisen ehkäisyn kaikkein tehokkainta hoitoa on hyvä koulutus. Tässä asiassa on erityisen tärkeää, että pidetään huoli niistä nivelvaiheista, kun oppilas, lapsi, siirtyy kouluasteelta toiselle. Meidän pitää olla huolissamme siitä, mitä tapahtuu niille 7 prosentille nuorista, jotka eivät jatka opintojaan perusopetuksen jälkeen, ja erityisen huolissamme niistä 10 prosentista nuoria, jotka keskeyttävät ammatillisen koulutuksen, ja siitä osasta heitä, joka ei jatka mihinkään.

Tähän on hallituksessa tartuttu sillä tavalla, että käynnissä on Nuorten osallisuushanke, jolla keskeyttämiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn pyritään vaikuttamaan, ja siihen on budjettiriihessä osoitettu myös ihan puhdasta rahaa miljoona euroa. Siinä vaiheessa ollaan menossa, että piakkoin valitaan 30 kuntaa, joissa katsotaan, mitä niissä on tehty, mitä hyviä malleja siellä on syrjäytymisen ehkäisyyn ja koulutuksen keskeyttämisen estämiseksi. Oppilashuolto ja varhainen puuttuminen on tärkeätä syrjäytymisen ehkäisyssä, ja niin kuin täällä on todettu, lakiesitys on tulossa piakkoin eduskuntaan.

Erityisopetuksesta minusta on myös puhuttu hyvällä tavalla. Sitä tietysti voi pallotella monella tavalla, mistä kaikesta lisääntynyt erityisopetuksen tarve johtuu. Istuessani valtioneuvostossa oikeusministeri Johannes Koskisen vieressä olen pannut merkille armonanomukset. Vankilassa olevien armonanomukset tulevat vain presidentin esittelyyn pöydälle, ja kun olen katsellut, keitä siellä on ja minkälaisella taustalla olevia ihmisiä, hyvin suurella osalla on ammatin kohdalle merkitty: tuntematon, ei ole ammattia. Tiedämme, että hyvin suurella osalla vankilassa olevista nuorista on lukihäiriö. On aika todennäköistä, että lukihäiriöllä on ollut merkitystä varhaisessa vaiheessa koulun alkaessa oppimisen edellytyksiin. Näihin pitää pystyä puuttumaan. Se on se, mihin on erityisesti panostettava, koulunkäyntiavustajiin tai siihen, että nykyään luokanopettajat tulevat saamaan enemmän erityispedagogiikan taitoja kuin aikaisemmin, jotta mahdollisimman varhain jokainen luokanopettaja huomaisi erityisopetuksen ja tukiopetuksen tarpeet nuorissa.

Arvoisa puhemies! Suomi on todella saanut kansainvälistä mainetta koulutuksesta. Jokainen puhuja on tähän mennessä tämän noteerannut. Kaikkein tärkeimpänä Pisa-tutkimuksessa pidin sitä tulosta, että vanhempien sosiaalisesta taustasta johtuvat oppimisen erot Suomessa ovat maailman pienimmät. Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty myöhemmin kuin huolestuttavat kotimaiset tutkimukset, Kuuselan ja Jaakko Sihvosen tutkimukset, joihin on käytetty aineistona aikaisempina vuosina jo tehtyjä koulutuksen arviointitutkimuksia. Mutta näitä tasoeroja on ja niihin pitää puuttua. Se on aivan selvä asia. Helsingille tässä saa antaa kiitokset siitä, että täällä on jo siihen puututtu sillä tavalla, kuin moni puhuja on jo kertonut, tämän myönteisen diskriminaation kautta.

Myönteistäkin mielestäni tasoerotutkimuksessa ilmeni. Täällä on kannettu huolta myös pojista ja poikien oppimisesta. Jos oppimisympäristö on hyvä, eli näissä parhaissa kouluissa, pojat oppivat ihan yhtä hyvin kuin tytöt. Voidaan todeta se, että oppimisympäristöllä ja opettajuudella on todellakin väliä.

Arvoisa puhemies! Toivon hartaasti, että eduskuntaryhmien ryhmäpuheenvuorojen hyvät linjaukset siirtyvät puolueiden ajamiksi asioiksi ja seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan. Siitä seuraa hyvää Suomen koululaisille.

Nyt käynnistyy debattivaihe. Vastauspuheenvuoron pituus enintään 1 minuutti.


Säde Tahvanainen (sd):

Arvoisa puhemies! Täällä käytiin tänään hyviä, analyyttisiä puheenvuoroja, mutta erityisesti panin merkille keskustan sen aika yksioikoisen analyysin, että koulujen ongelmien perussyynä olisi nimenomaan raha ja että ne ratkeaisivat pelkästään rahalla ja rahan lisäämisellä. Jos näin olisi, Helsingissä ei olisi ollenkaan kouluissa ongelmia. Helsinki nimittäin satsaa muuta maata enemmän koulutukseen, ja Helsingissä on kaikkein suurimmat ongelmat nimenomaan syrjäytymisessä ja koulujen tasoeroissa.


Suvi Lindén (kok):

Arvoisa puhemies! Hieman hämmästytti keskustan ryhmäpuheenvuoro. Kun kuunteli ed. Takkulaa, niin maailmanlopun varjot tuntuivat vilahtelevan täällä salissa, ja kuitenkaan valiokunnan mietinnössä näitä mörköjä ei näkynyt ja mietintö oli yksimielinen.

Sivistysvaliokunta asiantuntijakuulemisen jälkeen yksimielisesti totesi, että meillä on hyvät edellytykset koulutuksen kehittämiselle ja meillä on vahva peruskivi elinikäiseen oppimiseen peruskoulutuksessa.

Pisa-tutkimuksen ehkä paras anti mielestäni oli tasa-arvon näkökulmasta tieto siitä, että suomalainen peruskoulu kykenee huolehtimaan tehokkaasti myös suoriutumisesta, ja tämä on äärimmäisen tärkeää, kun puhutaan koulutuksen tasa-arvosta. Suomi oli selkeästi johdossa tässä asiassa myös.

Toivon tosiaan, että hallitus ja opetusministeri herkällä korvalla (Puhemies koputtaa) kuulevat valiokunnan huomiot ja kolmen vuoden kuluttua näemme, mitä nämä (Puhemies koputtaa) toimenpide-ehdotukset ovat tuoneet mukanaan.


Hannu Takkula (kesk):

Arvoisa puhemies! Olen iloinen siitä, että opetusministeri alleviivasi myös koulutuksellista tasa-arvoa. Se on tärkeä sana. Uskon ja toivon, että kaikki voimme olla yhtä mieltä siitä, että tasa-arvoisuudesta jatkossakin huolehditaan ja koko ikäluokka saa koulutuksen. Tasa-arvoisuuden turvaamisen kautta voidaan huolehtia myöskin siitä, että syrjäytymiskehitys ei lähde rönsyilemään, ja se tietää myöskin sitä, että meidän pitää ohjata enemmän rahaa erityisopetukseen ja myöskin ryhmäkokoja tulee säädellä, jotta oppilailla on mahdollisuus saada hyvää, yksilöllistä opetusta.

Mitä tulee opettajankoulutukseen, se on opetusministeriön erityissuojeluksessa, mutta voisi sanoa, että jo nykyisellä opettajankoulutuksella opettajat kyllä pystyvät näkemään ne oppilaat, joilla on erityispedagogiikan ja erityisopetuksen tarpeita. Mutta tällä hetkellä resurssit ovat olleet liian pienet ja hyvin paljon on käytetty taloussyistä integraatiota normaaliin luokkahuoneopetukseen. Tästä syystä ei ole pystytty ajoissa puuttumaan ongelmiin, ja sitä kautta syrjäytymistä on päässyt tapahtumaan, (Puhemies koputtaa) ehkä viimeisenä juuri tämä keskustelu, mikä on ollut koulujen työrauhasta. (Puhemies koputtaa)

Mitä tulee sitten (Puhemies koputtaa) kokoomuksen puolelta heittoihin maailmanloppujen varjoista, (Puhemies koputtaa) toteaisin, että tulevaisuuden ja toivon näköaloja tässä on viritelty mutta ehkä (Puhemies koputtaa) teidän puolellanne jostakin syystä maailman nähdään loppuvan ensi maaliskuuhun.

Huomautan edustajaa siitä, että jos todella koputan, silloin aika on ohitse ja silloin vedetään se lause ja ajatus loppuun mutta ei aloiteta enää uutta aihetta.

Oli niin paljon asiaa.

Sitten täytyy vain sovittaa sanansa paremmin.


Markku Markkula (kok):

Arvoisa puhemies! Kyllä ed. Takkula voisi nyt mennä itseensä ja kiertää keskustan kenttää opettaen teidän kunnallishallinnossa olevia henkilöitänne kehittämään koulua ja paneutuen todella koulun kehitystyöhön. Silloin kehitystyö on todella aitoa yhdessä tekemistä eikä pelkästään sitä, että kinuamme vain lisää rahaa tai keskustalaiset haluavat lisää rahaa. Raha ei ratkaise, niin kuin tässä on sanottu, vaan se on se johtamiskulttuuri, ‐tapa. Arvot ratkaisevat, koulutuksen arvostus ratkaisee. Jos kunnanvaltuutetut eivät panosta riittävästi kouluun, on kyse joko siitä, etteivät kunnanvaltuutetut oikeasti arvosta osaamista riittävästi, tai siitä, etteivät kunnanvaltuutetut tunne koulun arkea ja opetustoimen rahavirtojen kohdentumista, tai siitä, että kunta ei osaa kehittää itseään todellisena oppivana kuntana. Tähän on panostettava.


Annika Lapintie (vas):

Herra puhemies! Tässä yhdyn kyllä edelliseen puhujaan siinä, että koululakien toimivuus on paljon myös arvostuksesta kiinni. Itse asiassa kirjauksessa siitä, että oppilaalla on lain mukaan oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja turvalliseen opiskeluympäristöön, on kyse oppilaan oikeusturvasta. Siitä huolimatta vielä sen jälkeen, kun tämä laki on ollut nyt kolmisen vuotta voimassa, kaksitoista kuntaa on tänä vuonna ilmoittanut lomauttavansa opettajia. Kyllä kai oppilaan oikeusturva edellyttää, että opettaja sieltä koulusta joka päivä löytyy. Itä-Suomen lääninhallitushan on nyt antanut ratkaisun Lieksan osalta, että lomautukset ovat laittomia, ja hyvä näin, että sitten oikeusteitse näitä asioita ratkaistaan. Mutta mielestäni olisi kyllä pohdittava, miten sitten sinne ihan kaikkiin kuntiin ja kaikkiin kouluihin saadaan se eduskunnan hyvä tahto, mikä on tänne lakiin kirjoitettu, ja saadaan oppilaan oikeusturva ja oppilaan oikeus ja etu joka ikisen kunnanvaltuuston ja koululautakunnan johtosäännöksiin.


Margareta Pietikäinen (r):

Arvoisa puhemies! Koska moni edustaja on puheenvuorossaan virheellisesti todennut, että Espoon kaupunki on tehnyt päätöksen opetustoimen säästöistä, haluan todeta, että kyseessä on virkamiesten talousarvioesitys, johon luottamusmieskäsittelyssä varmaan tullaan tekemään muutoksia parempaan suuntaan. Tiedän, että ainakin Rkp:n valtuustoryhmä Espoossa tulee tekemään esityksen tähän suuntaan.

Osasyy Espoon taloudelliseen ongelmaan ja vaikeaan tilanteeseen on uusi valtionosuusjärjestelmä ja kuntien välinen tasausjärjestelmä, joka vie osan Espoon verotuloista muualle.


Irina Krohn (vihr):

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbacka otti mielenkiintoisesti esille puheessaan Uudenmaan tulokset. Olisin kiinnostunut, onko tutkimustietoa, kun painotetaan perheiden sosioekonomista tilannetta, vanhempien lasten kanssa yhdessä viettämästä ajasta. Aikaisemminhan perheen varallisuus mitattiin rahan kautta, mutta nyt tuntuu, että yhdessä eletty aika on vähintään yhtä tärkeä. Tilastojen mukaan esimerkiksi Uudellamaalla on liikenne lisääntynyt työpendelöinnin vuoksi valtavasti, Lapin läänin jälkeen eniten Suomessa. Toivoisin tietoa siitä, painotetaanko riittävästi perhe-elämän laatua tutkittaessa sosioekonomisia taustoja, koska silloin koulun kehittämisen painopistettä voitaisiin siirtää työ- ja perhe-elämän haasteisiin, jotka todellisuudessa voivat olla se viisastenkivi, millä koulua kehitetään.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Edellä käytetyt puheenvuorot ovat osoittaneet, että koulutukseen liittyvät kysymykset ovat hyvin monen tasoisia, monenlaisia.

Ministeri Rask, toitte hyvin esille, miten ministeriössäkin on esillä opettajankoulutus, arviointi, opintojen ohjaus, ei-oppiminen jne., syrjäytymiskysymykset. Oma kysymykseni on, miten on ammatillisen koulutuksen työssäoppimisjaksojen käytännön toteutus. Tästä sivistysvaliokunnalle kävi ryhmä kertomassa, että siellä ei kaikilta osin tasa-arvo toteudu, koska ammatillisissa oppilaitoksissa olevat oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa. Joissakin on erittäin hyvin toteutettuna mutta joissakin ei. Jotenkin näissä olen peräänkuuluttamassa, onko olemassa mitään suunnitelmaa, miten nämä (Puhemies koputtaa) voitaisiin suunnitella paremmin.


Jukka Gustafsson (sd):

Arvoisa puhemies! Ed. Takkula, joka on musiikkimiehiä, tuskin tykkää huonoa, jos kutsun hänen esitystään tämmöiseksi "poika varjoiselta kujalta". Yhdyn kyllä valiokunnan puheenjohtajan Lindénin arvioon, että hirvittävän synkillä väreillä nyt keskusta veteli koulutuspolitiikkaa, jota kuitenkin on pyritty tasa-arvon hengessä hoitamaan.

Tähänastisessa keskustelussa on minusta eräs asia jäänyt sittenkin liian vähälle, ja viittaan siihen sen takia, että se oli uuden koululainsäädännön yksi keskeisin viesti. Se oli nimenomaan tukiopetukseen panostaminen, joka siis tasa-arvon ja syrjäytymisen kannalta on aivan ydinkysymys, että lapsi, joka on jäämässä jälkeen opetuksesta, tarvitsee tuen juuri silloin eikä kuukausia tai vuosia myöhemmin. Olisin tavallaan nyt oikeastaan toivonut, että ministeri vielä myöhemmin kommentoi. Niin kuin valiokunnan mietinnössä (Puhemies koputtaa) todettiin, tähän tulee erittäin vahvasti nyt takertua, kun meillä ei ole mitään kokonaistietoa Suomessa nyt siitä, miten tukiopetusta (Puhemies koputtaa) kunnissa ja kouluissa toteutetaan.


Hannu Takkula (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. Markkulalle: Ei raha vaan arvot, te sanoitte. Nyt raha ja säästöt ovat sanelleet arvot, kun lähtökohta pitäisi olla toisin päin elikkä itseisarvot johtaisivat koulutuspolitiikkaa ja sitä kautta rahan käyttöä. On vaan sekin tosiasia, että ilman rahaa ei voida järjestää koulutusta eikä perusopetusta.

Mitä tulee Espoon tilanteeseen, Yleisradion televisiouutiset 7.10. kertoi tämän uutisen. Ne löytyvät myöskin Ylen nettisivuilta.

Ed. Gustafssonille sanoisin valoisista väreistä, joita te maalaatte. Käykää kertomassa niille 800 vanhemmalle, jotka kokoontuivat Espooseen, että koulutuspolitiikan värit ovat valoisat, tai niille tuhansille opettajille, jotka tekevät tänä päivänä uupuneina työtä eri puolella Suomea. Kyllä pitää olla realisti. Ei saa olla liian valoisia värejä eikä liian tummia. Niin kuin sanoin puheeni loppuosassa, suunta voidaan nähdä hyväksi. Olen jo kuulemassa (Puhemies koputtaa) sivistyksen äänen kohinaa. Minä uskon, että se tulee pian.


Jyrki Katainen (kok):

Arvoisa puhemies! Keskustan ryhmäpuheenvuorossa oli vahvaa teennäisyyden makua. Ed. Takkula väittää, että valtionosuuksia on jatkuvasti leikattu tilanteessa, jossa aikoinaan pakon sanelemana tehdyt valtionosuusleikkaukset on ajettu umpeen, yksikköhintoja on korotettu. Minä ymmärrän, että se ei välttämättä teidän intresseissänne ole, että iloitsisitte, niin kuin kaikki muut iloitsevat, toimivista koululaeista, siitä että Suomi on yksi tasa-arvoa kylväviä läntisiä yhteiskuntia, mitä tulee koulutuspolitiikkaan. Ei tätä tarvitse mistään keksiä. Te voitte lukea aivan kaikki Oecd:n raportit. Voitte lukea myös sivistysvaliokunnan mietinnön, jossa on referoitu kaikkia keskeisiä tutkimuksia. Olisi toivottavaa, ettette kylväisi tuota mustamielisyyttänne tai synkkyyttä käytännön koulutuspolitiikan toimijoihin, koska meillä on hyvät opettajat. Muussa tapauksessa meillä ei näin hyviä tuloksia olisi pystytty tekemään. Meillä on ollut sivistysyhteiskunnan vahva periaate, kun on tätä yhteiskuntaa rakennettu. Älkää kylväkö tätä matalamielisyyttä ja mustamielisyyttä koulutuspolitiikan kenttään. (Puhemies koputtaa) Kysymys on vastuun kannosta niin täällä valtion päässä kuin myös kunnissa.


Inkeri Kerola (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Tekee mieli vastata heti ed. Markkulalle, kun hän esitti teesejä, että paikallisesti pitää luoda edellytykset koulun kehittämiselle, opettajien palkkaamiselle jnp. Luen suoraa tekstiä Helsingin kokoomuslaisen virkamiehen tekstistä, jossa hän kertoo, että Helsingin kaupungin opetusviraston edustaman koulutuksen osalta valtion rahoituksen perusteena olevaa euromäärää tulisi korottaa vuonna 2002 lähes 60 miljoonalla eurolla. Tässä viestiä ensi hätään.

Arvoisa puhemies! Ed. Kataiselle: Hän kertoi, että rahamäärät ovat säilyneet entuudestaan olevalla tasolla. Kuitenkin asukaspohjaiset leikkaukset ovat edelleen voimassa. Kustannustason nousua ei ole huomioitu kuin puolikkaalla indeksitarkistuksen nostolla. Lisäksi erityisopetuksen määrärahat syövät koko ajan yleisopetuksen määrärahoja. Tässä tästä kustannustasosta!


Heli Paasio (sd):

Arvoisa herra puhemies! En tiedä, kannattaako tässä salissa nyt kauheasti syyttää toinen toisiamme. Toiset hyökkäävät ja toiset puolustavat. Kaikki tiedämme yhteiset haasteet. Kaikki tiedämme, että olemassa oleva lainsäädäntö toimii. Kaikki tiedämme myös olemassa olevia ongelmia ja niitä, mitä ministeri Rask aikaisemmin totesi: varhaista puuttumista syrjäytymisen ehkäisyyn, siihen panostamista, tukitoimia, tukiopetusta, koulupsykologeja, koulukuraattoreita. Niin luokanopettajille kuin, painotan myös, aineenopettajille täytyy antaa opinnoissaan enemmän erityispedagogiikan taitoja.

Olisin vielä puuttunut siihen, että ministeri Rask totesi myös, että opettajilla on todella suuri merkitys. Näin on. Erityisesti matemaattisten aineiden opettajapulaan vaikuttaa se, mitä tänä päivänä kouluissa opetetaan lapsille matemaattisista aineista, ja nimenomaan sitä innostusta pitäisi saada luotua, mihin se aineryhmittymä voi antaa mahdollisuudet, ei pelkästään teoreettisia käsitteitä opettamalla, (Puhemies koputtaa) ja hyvänä esimerkkinä totean Matikkamaan täällä Helsingissä olevana.


Kirsi Ojansuu (vihr):

Arvoisa puhemies! Täytyy myöntää, että mielestäni tästä mietinnöstä puuttuu arkirealismi. Tässä on unohdettu, että keskittyminen itse opettamiseen jää jalkoihin tällä hetkellä. 90-luvun puolestavälistä lähtien olimme niska limassa opetussuunnitelmien teossa, ja sitten tulivat kaikki projektit päälle ja oli todella huoli siitä, mihin meidän aikamme riittää. Nyt tässä mietinnössä arviointi nousee erittäin keskeiseen asemaan, ja koulut alkavat olla väsähtämässä erilaisiin arviointi- ja laatumittauksiin. Tavalliselta riviopettajalta tulee toive, että olisi rauhaa koulutyön tekemiseen. Sille olisi nyt aika. Se jotenkin unohtuu täysin tästä mietinnöstä.


Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk):

Puhemies! Siitä meidän on oltava iloisia, että olemme kaikki samaa mieltä koulutuksellisen tasa-arvoisuuden tavoitteista. Mutta miten siihen sitten päästään, se näyttää olevankin eri juttu. Olen kuitenkin tässä aivan toista mieltä kuin ed. Markkula, kun hän sanoi, että raha ei ratkaise. Kyllä rahalla on merkitystä. Te kaikki olette puhuneet nyt muun muassa monipuolisten työmenetelmien käyttöönotosta. Miten niitä otetaan käyttöön, jos ei ole perusresursseja? Minä olen nähnyt innostunutta oppimista Brasilian sademetsissä. Sen jälkeen kun oppilaat saivat lyijykynän ja paperin, oli motivaatio korkealla. Te puhutte kauniisti, että pitää kannustaa jokaista suomalaista koulua kehittymään. Te korostatte innostunutta oppimista jne., näitä fraaseja, mutta teillä on ollut kahdeksan vuotta valtiovarainministerin salkku ja te ette ole antaneet kuitenkaan kahdeksan vuoden aikana niitä tarvittavia perusresursseja, jotka sitten mahdollistavat hyvän opiskeluilmapiirin.


Markku Markkula (kok):

Arvoisa puhemies! Kyllä nyt meni aika alhaiselle tasolle, jos muka ei olisi enää kynää ja kumia ja muita. Raha on tietenkin tärkeä, eihän sitä kukaan kiistä, mutta ne kaikki arviot, joita nyt on tehty, kansainväliset ja kansalliset, osoittavat, että raha ei ole se ratkaisevin tekijä, vaan se on se koulun ilmapiiri, se innostuneisuus, jota me kyllä haluamme tuoda jokaiseen kouluun, luoda edellytykset sille, että opettajat tekevät innostuneesti työtään ja sitä kautta syntyy tuloksia.

Tämä edellyttää työmenetelmien kehittämistä, ja siinä mielessä on hyvä, että valtionosuuksia nyt kyetään kohdentamaan koulutuksen osalta täysimääräisesti toisin kuin aikanaan on ollut, kun näistä asioista on leikattu. Tätä on parannettu, mutta lopputyö on tehtävä hyvin pitkälti nyt kuntatasolla työmenetelmien kehittämisen kautta, johon (Puhemies koputtaa) kunta antaa tarpeelliset lisäresurssit.


Lauri Kähkönen (sd):

Arvoisa puhemies! Odotinkin, että tämän keskustelun puitteissa mainitaan kotipaikkakuntani eli Lieksa. Lieksa on ollut ja on edelleen, väitän, koulutusmyönteinen paikkakunta. Kaikkien tilastojen mukaan me laitamme perusopetukseen, lukiokoulutukseen jne. enemmän kuin maakunnassa ja valtakunnassa keskimäärin, ja tarkoitus on panna jatkossakin. Myös paikkakunnalla on jatkuvasti ollut parikymmentä vuotta kokeiluja. Nyt vain tällä kertaa oli rahasta kyse: voimakas muuttoliike, taloudellinen tilanne.

Mutta otan esimerkkinä perusopetuksen toteutuneitten kustannusten ja valtionosuuden laskennallisten perusteitten eron: vuonna 2000 se oli noin 6 700 markkaa, mutta se oli ylimenokausi. Me valitettavasti jouduimme tämän tekemään. Olen todennut monessa yhteydessä, että se lomautusten tie on kuljettu loppuun. Monesti on — väitän: monessa tapauksessa — myös kunnan isistä ja äideistä kyse siinä, mitenkä paljon (Puhemies koputtaa) koulutukseen panostetaan. Meillä on mahdollisuuksien mukaan todella laitettu siihen rahaa.


Leea Hiltunen (kd):

Arvoisa puhemies! Oli varmasti hyvä, että sivistysvaliokunnan mietintö on yksimielinen, ja se antaa uskoa, että tässä asioita hoidetaan jatkossa hyvin, eikä meidän pidä todellakaan nähdä sellaisia asioita, mitkä on hyvin, kielteisesti. Sitten on vain ihan hyvä, että me pysähdymme sen arkitodellisuuden eteen, miksi meillä tällä hetkellä opettajat väsyvät ja miksi siellä työssäuupumista tapahtuu ja miksi koulussa on kuitenkin se todellisuus siellä luokkahuoneessa, että on häiriköintiä. Ennen kaikkea on huoli siitä, miksi niin moni keskeyttää jo aivan alkuvaiheessa ja minkä takia sitten tosiaan 10 000 nuorta ei hakeudu toisen asteen koulutukseen. Näin ollen on sitten kysymys siitä jatkoselviytymisestä sitten jo työelämän kohdalla. Siinä mielessä tietysti minäkin kysyn, miksi tässä selonteossa ei pureuduttu (Puhemies koputtaa) näihin sosio-ekonomisiin selvityksiin ja tällaisiin alueellisiin kysymyksiin, näihin taustatekijöihin (Puhemies koputtaa), mitkä vaikuttavat tähän eriarvoistumiseen.


Irja Tulonen (kok):

Arvoisa puhemies! Ed. Isohookana-Asunmaa, kyllä te varmasti tiedätte, että yksikköhinnat opetustoimeen on nostettu nyt sille tasolle, mistä niitä jouduttiin lamassa leikkaamaan. Tämä hallitus on kyllä koulutuspolitiikkaan panostanut. Meitä voi syyttää monesta asiasta, mutta kenties ei tästä.

Ministeri Maija Rask totesi, että meille on tulossa arvioinnista oma esityksensä. Mielestäni sillä on kiire, koska nämä koululaithan tehtiin normeista vapaiksi ja se perälauta oli nimenomaan tämä arviointipykälä siinä, että kunnat tekevät asioita niin kuin tässä laissa on, ja toivoisin, että se laki tulisi nopeammassa tahdissa.

Opettajien koulutukseen sen verran, että varmasti on niin, että ministeriössä yritetään saada opettajien koulutusohjelmaa eteenpäin, mutta esimerkiksi sivistys- ja tiedejaostossa tänään kuulimme, että yliopistojen perusrahoitus, johonka on tullut lisää rahaa, (Puhemies koputtaa) syödään nyt näillä lisäkoulutusmäärärahoilla. Pitäisi tietysti jotenkin uudistaa tämä.


Olavi Ala-Nissilä (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Kun mietitään uusien koululakien toteuttamista, totta kai tullaan myös resurssi- ja rahakysymykseen. Monissa kunnissa todella lakkautetaan peruskouluja tänäkin syksynä, kun ei rahat kerta kaikkiaan riitä, esimerkin mainitakseni. (Ed. Gustafsson: Oppilaatkin loppuu monista!)

Arvoisa puhemies! Myöskin on tärkeätä minusta keskustelussa mainittu opettajakoulutus ammatillisella puolella ja peruskoulupuolella. Se on asia, jonka pitää olla esillä, koska pätevän opettajavoiman saaminen voi olla lähitulevaisuudessa erityinen ongelma.

Puhemies! Vielä yhteen asiaan, koulutuksen niin sanottuun umpiperäongelmaan ammatillisella puolella. Peruskoulupohjalla esimerkiksi voi olla vaikeuksia päästä ammattikorkeakoulutietä jatkamaan, ja on useita esimerkkejä siitä, että jatko-opiskelumahdollisuuksissa on ollut ongelmia. Minusta, kun koululainsäädännön toteuttamista seurataan, pitää erityisesti katsoa, että ei muodostu koulutuksen umpiperiä missään vaiheessa.


Kari Rajamäki (sd):

Herra puhemies! Tämä keskustelu toivottavasti johtaa vielä tänä syksynä näkyvään tehostettuun harrastukseen muutamissa asioissa, ja eräs on koulutilojen ja opetustilojen terveellisyys. Tarvitaan tehostettua kansallista homekouluohjelmaa. Myöskin opettajavoimavarojen määrällisen ja laadullisen turvaamisen osalta vaaditaan toimia, täydennyskoulutuksesta on puhuttu, ja myöskin poikkihallinnollisempaa, eri viranomaisten yhteistyöotetta esimerkiksi siinä, miten organisoidaan peruskoulun aamu- ja iltapäivätoiminta paremmin ja toisaalta miten taataan koulun tarvitsemien tukipalvelujen riittävyys terveydenhuollon, kuraattorin, psykologin ym. osalta, jotka ovat laman jälkeen kärsineet voimakkaasti, ja erityisesti miten hoidetaan yhä lisääntyvä erityisopetuksen tarve. Tämä tarkoittaa myöskin lastentarha- ja esikoulupuolella ja päiväkodeissa erityislastentarhaopetuksen turvaamista varhaisemman puuttumisen kannalta.

Myöskin olisin tiedustellut, onko ministeriö selvittänyt, mikä on tällä hetkellä meillä erityisopettajavoimien koulutuksellinen ym. valmius. Vähän huolestuttavia tietoja tältä osin tulee kun ajattelee, että tämä on juuri se kipein asia tänä päivänä, (Puhemies koputtaa) jossa minun mielestäni pitäisi olla valmiudet kunnossa.


Mirja Ryynänen (kesk):

Arvoisa puhemies! Ministeri täällä totesi, että syrjäytymisen estämisen paras keino on hyvä koulutus. Olen tästä tarkalleen samaa mieltä, niin kuin ministerin monista muistakin painotuksista.

Mutta, arvoisa ministeri, missä kuntatalouden ongelmien ja kuntatalouden talousahdingon vaikutus ensimmäisenä näkyy? Se niukkuus näkyy juuri näissä syrjäytymistä estävissä toimissa ja näkyy siellä kaikkein kipeimmin juuri silloin, kun näitä tukevia toimenpiteitä entistä enemmän tarvittaisiin, koska on yhä enemmän oppilaita, joilla on todella suuria ongelmia.

Ed. Gustafsson toi täällä esille tukiopetuksen tilanteen, ja erityisopetus, opinto-ohjaus, kaikki, ovat menettäneet voimavarojaan. Ne voimavarat ovat todella riittämättömät, ja kun tähän sitten lisätään isot ryhmäkoot, niin on aika helppo ymmärtää sekin, että monet opettajat uupuvat ja hakeutuvat monella tavalla palkitsevimpiin tehtäviin ja etenkin, kun sitten täydennyskoulutusmahdollisuuksia ei ole riittävästi, työnohjauksesta puhumattakaan. (Puhemies koputtaa) Eli tekisi mieli kysyä, onko nyt koko hallituksessa puhuttu siitä, miten säästö väärässä paikassa tekee lisää kustannuksia toisille sektoreille, toisten ministeriöitten alueille.


Pia Viitanen (sd):

Arvoisa herra puhemies! Minä olen erittäin tyytyväinen siihen tasa-arvonäkemykseen, mikä täällä tuli voimakkaasti niin ministereiltä kuin edustajiltakin. Se on varmasti todella hienoa ja tarpeen todeta, niin kuin täällä on todettu, että kansainvälisesti katsottuna Suomi on todellakin pienien erojen maa ja meillä kaikki lapset saavat tasa-arvoista koulutusta, maailmanlaajuisesti katsoen maapallon eniten oikeastaan, jos näin voi sanoa.

Mutta todellakin on syytä kiinnittää huomiota niihin huolestuttaviin seikkoihin, mitä on tullut esiin tällaisesta tietystä koulujen eriytymiskehityksestä. Varmaan keskeisin tasa-arvohaaste jatkossa onkin sen estäminen, ettei synny näitä ykkös- ja kakkosluokan kouluja. Pidän äärimmäisen tärkeänä, että tätä asiaa jatkuvasti seurataan ja niitä menetelmiä kehitetään, millä tällaiseen kehitykseen voi puuttua.

Aivan oikein mielestäni valiokunnan mietinnössä hyvin vahvasti kiinnitetään huomiota niin tukiopetukseen, erityisopetukseen kuin oppilaanohjaukseenkin eli valiokunta on nostanut nämä hyvin merkittävään asemaan. Muun muassa oppilaanohjauksen osalta valiokunta esittää jopa tiettyjä määrällisiä normeja siitä jatkossa säädettäväksi, (Puhemies koputtaa) miten sitten oppilaanohjausta on oltava saatavissa.


Paula Lehtomäki (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Minusta on erittäin arvokasta, että ministeri niin voimakkaasti painotti tätä tasa-arvokysymystä ja totesi, että hyvä koulutus on syrjäytymisen ehkäisyn tärkein väline.

Me toisaalla tässä talossa parhaillaan puhumme nuorten rikollisuudesta ja olemme kyllä aika väkevältä taholta saaneet kuulla, että ennemmin kuin kriminaalihuoltoa väärille poluille eksyneet tai eksymässä olevat tarvitsevat nimenomaan oppilashuoltoa ja että koulutusputken läpikäyminen — peruskoulutuksenkin läpikäyminen — on ehdottomasti paras tapa kasvattaa myös rikoskierteen alussa olevia lapsia ja nuoria vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Sen takia onkin kyllä erittäin tärkeää, että näitä erilaisia oppilashuollon toimenpiteitä me entistä enemmän suuntaamme varhempaan puuttumiseen ehkä painopisteenä jopa mieluummin ala-aste kuin yläaste, jossa aika monet toimet voivat olla jo vähän myöhäisiä.


Leena Luhtanen (sd):

Arvoisa puhemies! Täällä on muutamaan kertaan otettu esille Espoon tilanne ja Espoon mahdolliset koulusäästöt tällä hetkellä. On pakko todeta — ja tietysti jo ensimmäiseksi tähän asiaan kajonneelle ed. Takkulalle — se, että jos Espoon ei tarvitsisi veromarkoillaan tukea ja ylläpitää muun Suomen kouluoloja, Espoo selviäisi varsin hyvin omien koulujensa ylläpitämisestä ja myös niiden kehittämisestä.

Kun täällä on viitattu siihen, mitä tarvitsee tehdä noin ylipäätään, meillä edustajilla on erinomainen tilaisuus käsitellä nyt verotulojen tasauslakia siten, että rahoitus mahdollistettaisiin myös Espoolle sillä, että verotulojen tasausjärjestelmä olisi oikeudenmukainen suurille kaupungeille — tässä tapauksessa tietysti Espoolle, Helsingille, Vantaalle ja myös muille suuremmille kaupungeille — niin että voisimme käyttää omien veronmaksajiemme rahoja siihen tarkoitukseen, mihinkä ne on alun perin tarkoitettu.

Rahaa siis tarvitaan, ja (Puhemies koputtaa) minusta on, puhemies, hyvä, että tässä katsotaan koulun sisällöllisten olojen kehittämisen kannalta myös hieman laajemmin näitä asioita.


Matti Väistö (kesk):

Herra puhemies! Koulutuksen tasa-arvo on tärkeä, mutta se on kaukana, jos ajatellaan niin kuin ed. Luhtanen ajatteli. Tasa-arvossa tarvitaan myös yhteistä vastuuta, kokonaisuuden näkemistä, kaikista huolehtimista. Tässä mielessä, arvoisa puhemies, on välttämätöntä, että kuntien taloudesta pidetään huoli, niin että kouluja kyetään rakentamaan, homekouluja korjaamaan, opettajien jaksamisesta huolehtimaan, tarpeellisesta erityisopetuksesta ja tukiopetuksesta huolehtimaan.

Ilmeisesti siellä on kaikkein suurimmat ongelmat. Ministeri Rask aivan oikein viittasi syrjäytyviin ja syrjäytymisuhan alla oleviin. Jokainen heistä varmasti on yhteiskunnalle hyvin arvokas, ja jos heidän elämänsä kyetään sillä investoinnilla hoitamaan ja saamaan heidät kunnon kansalaisiksi, niin se on varmasti yhteiskunnan kannalta erittäin hyvä sijoitus pidemmän päälle. Mielestäni on hyvin tärkeää, että pidetään (Puhemies koputtaa) siis voimavaroista huolta jatkossakin.


Suvi Lindén (kok):

Arvoisa puhemies! Hämmästelin kyllä ed. Isohookana-Asunmaan esimerkkiä Brasilian koulusta, jossa antamalla lyijykynä saatiin aikaan paljon myönteisiä oppimistuloksia. En oikein ymmärtänyt, mikä tämä vertauskuva oli tai mikä tämän esimerkin substanssi oli siinä mielessä, että kyllä meillä Suomessa kouluissa hyviä oppimisvälineitä on, joilla saadaan paljon aikaan.

Kiitän oppositiota, lukuun ottamatta keskustaa, siitä että on todellakin haluttu rakentavasti keskustella siitä, millä tavalla suomalaista koulutusjärjestelmää kehitetään, ja ennen kaikkea valiokunnan mietinnöstä kyllä pitäisi lukea auki se, että raha on tärkeä, mutta se ei ratkaise kaikkea. On paljon asioita, joita kehittämällä voidaan oppimistuloksia parantaa: koulun ja kodin yhteistyötä parantamalla, hyvällä johtamisella, opettajien motivaatiolla. Nämä kaikki tietysti tarvitsevat jonkin verran resursseja, (Puhemies koputtaa) mutta resurssit eivät ole ratkaisevia kysymyksiä.


Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk):

Arvoisa puhemies! Haluan selventää vertauskuvaa. Tarkoitin tällä vertauskuvalla sitä, että meilläkin täytyy turvata yhteisesti eli valtion ja kuntien taholta perusvoimavarojen riittävyys jokaiseen kuntaan ja kaupunkiin.

Kun minulla on tässä uutinen, joka kertoo, että Espoon aiotut leikkaukset merkitsevät kielten valinnaisuuksien supistamista ja myös oppikirjojen määrästä on tarkoitus nirhaista, niin tätä minä juuri tarkoitan. Täällä on ihan turha puhua hienosta verkkoympäristön kehittämisestä ja tietotekniikan opettamisesta ja ties mistä monipuolisista työmenetelmistä, jos meillä ei ole opettajille annettu perusvoimavaroja.

Minä olen opettajankouluttaja ja tiedän sen, että on paljon hyviä opettajia, jotka pystyvät opettamaan kyllä pelkästään puhumalla, mutta se ei riitä tämän päivän suomalaisille. He tarvitsevat myöskin välineitä, yhä enemmän välineitä, koska meillä vaatimustaso nousee. Sen takia ihmettelen sitä, että me hyväksymme (Puhemies koputtaa) tällaiset koulumenojen karsinnat, mitä on tulossa Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Espoossa jne.


Säde Tahvanainen (sd):

Arvoisa puhemies! Haluaisin huomauttaa edelleen keskustaryhmälle siitä tosiasiasta, että raha toki on merkityksellinen, mutta ei kaikkien koulun ongelmien syy. Teidän puheenvuorostanne kävi ilmi se näkökulma, että raha ratkaisee kaiken. Jos se ratkaisisi, koulun ongelmat olisi varmaan jo aika päiviä sitten ratkottu.

Haluaisin painottaa sitä, miten rahaa käytetään, minkälaisia valintoja tehdään kunnissa. On paljon kuntia, joissa on erittäin niukat resurssit, huono taloudellinen tilanne, mutta erittäin laadukasta opetusta, ja on tilanne päinvastoin, että on hyvinvoivia kuntia, joilla on paljon rahaa käytössään, ja sitten priorisoidaan asioita niin, että painotetaan erityiskouluja, halutaan maksaa matkat toissijaiseen kouluun jne. ja samaan aikaan kuitenkin halutaan suurentaa ryhmäkokoja, supistaa perusasioista. Eli nämä ovat prioriteettikysymyksiä, miten ja minkälaisia arvovalintoja esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla tehdään tai vähän pienemmissäkin kunnissa.


Margareta Pietikäinen (r):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen sitä, että keskustan edustajat eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää talousarvioesityksen ja päätöksen eroa. Nyt puhun Espoon tilanteesta. Aikaisemmin totesin jo omassa puheenvuorossani, että tässä on kyse virkamiesten esityksestä eikä tämä ole ollut luottamushenkilöiden käsittelyssä, mutta viesti luottamushenkilöiltä on kyllä se, että tähän varmaan puututaan.


Markku Markkula (kok):

Arvoisa puhemies! Tuohon vielä lisäksi muutama luku selvyyden vuoksi Espoon osalta. Valtionosuusuudistus, joka nyt on tehty, käytännössä tarkoittaa sitä, että kun kunnan pitäisi saada valtiolta rahaa, niin Espoo maksaa kahden veroprosentin tuoton niin sanottua negatiivista valtionosuutta eli valtionosuuslainsäädäntö vie Espoon keräämistä rahoista näin paljon muille kunnille. Kyllä sen on näyttävä, ja valitettavasti se tuntuu jossakin.

Espoon oppilasmäärä kasvaa 600—700 oppilasta vuodessa lisää, mikä tarkoittaa, että seuraavien viiden vuoden aikana me rakennamme vähintään 10 uutta koulua ja peruskorjaamme 15 koulua tai rakennamme 15 lisärakennusta. Näihin kuluu valtavasti kunnan resursseja. Tästä huolimatta opetustoimeen laitetaan joka tapauksessa huomattavasti enemmän rahaa kuin on laitettu tänä vuonna ja ensi vuonna laitetaan lisää. Uskon, että luottamushenkilökäsittely osoittaa, että me todella arvostamme, arvostamme koulua (Puhemies koputtaa) ainakin enemmän kuin muut vastaavan kokoiset kunnat keskimäärin.


Anu Vehviläinen (kesk):

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueiden edustajilla näyttää olevan täällä sellainen ongelma, että te ette pysty tunnistamaan tai tunnustamaan koulutuspolitiikan ongelmakohtia. Toiseksi, te sysäätte hyvin mielellänne vastuun yksittäisille kunnille tehdyistä ratkaisuista. Se ei minusta ole oikein, kun ajatellaan, mikä meidän rahoituslakimme on. Rahoituslain mukaan valtion pitäisi 57 prosenttia kattaa koulupuolen menoista, mutta tilanne on täysin toisin päin. Kysymys on siitä, millä panoksella valtiovalta osallistuu perusoikeuksien toteuttamiseen koulussa niiden pienten ihmisten kannalta.

Mitä tulee tasa-arvoasiaan, minusta täällä kyllä on liian paljon pyhäpuhetasa-arvoa ilmassa. Tähänkin kuuluisi rehellisyys nähdä ne ongelmat, mitä on syntynyt. Kymmenen vuoden aikana on 700 koulua lakkautettu tässä maassa.

Ed. Säde Tahvanainen otti esille Helsingin tilanteen, lähikouluproblematiikan ja syrjäytymisen täällä. Onhan se Helsingissäkin aikamoinen ongelma, (Puhemies koputtaa) jos varakkaiden, hyvin koulutettujen lapset menevät erityisiin kouluihin ja toisten eivät.


Erkki Kanerva (sd):

Arvoisa puhemies! Minä nousin ottaakseni osaa syrjäytymiskeskusteluun. Luulen, että olen kohdannut niitä ministeri Raskin tarkoittamia "ammatista ei tietoa" aika paljon 35 vuoden aikana. Aika monessa tapauksessa on kysymys siitä, että koulu on pitänyt äärettömän tiukasti kiinni siitä kaavamaisuudestaan, joka sille on säädetty. Jos joku pakollinen aine ei kerta kaikkiaan luista — en tässä yhteydessä uskalla puhua pakkoruotsista — se pitää voida vaihtaa vaikka sellonsoittoon tai lankahitsaukseen. Siinä on se ratkaisu.


Katri Komi (kesk):

Arvoisa puhemies! Olen ed. Väistön kanssa samaa mieltä siitä, että homekoulujen korjaamiseen tarvitaan lisää rahaa.

Ed. Markkulalle: Työmenetelmien kehittäminen vaatii myös täydennyskoulutusta, joka vaatii myös rahaa.

Ministeri Rask kaipasi esimerkkejä, ja toivon itsekin, että hyvät käytännöt leviäisivät eri puolille Suomea. Kerronkin sen vuoksi, että meillä Joroisissa esimerkiksi alkaa ensi vuoden alusta Leader-hanke, joka pyrkii toiminnallaan osumaan juuri noihin nuoriin ja nuoriin aikuisiin, 15—25-vuotiaisiin: ammatillisesta koulutuksesta putoaville, syrjäytymisuhan alaisille, niin sanotuille koulupudokkaille tai niille, jotka eivät edes mene ammatilliseen koulutukseen tai tukiopetukseen tai muuhun, kuten myös niin sanotuille armeijapudokkaille kohdistuisivat nämä toimenpiteet. Ne olisivat hyvin kokonaisvaltaisia konsteja, joilla heidän elämäntilanteeseensa pystyttäisiin jollakin tavoin puuttumaan, kenties niin sanotusti pelastamaan sieltä yksi tai kaksi nuorta kymmenen joukosta kenties. Uskon, että se on erittäin taloudellistakin toimintaa myös yhteiskunnan kannalta. (Puhemies koputtaa)

Oppilashuolto ja kodin ja koulun yhteistyö vaatii tosi paljon myös opettajilta. Olen sitä mieltä, että he tarvitsevat siihen myös tukea esimerkiksi rehtoreilta. Ei varmaan työnohjauskaan pahitteeksi olisi.


Timo E. Korva (kesk):

Arvoisa puhemies! Osallistuin valiokunnassa tämän mietinnön tekemiseen ja sen perusteella saatan todeta, että tätähän tehtiin aika hyvässä yhteisymmärryksessä. Ainoa asia, joka siellä eniten keskustelutti ja oli hieman arka kosketella, oli opetustoimen rahoitus. Siitähän kirjattiinkin, että yleisesti on todettu, että opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmä on monimutkainen ja vaikeaselkoinen, ja sitä se todella on. Tässäkään salissa yksikään ei osaa laskea, miten lasketaan opetustoimen rahoitus ja peruskoulun rahoitus, mutta silti täällä vannotaan, että nyt ovat näin ja näin nämä markat menneet. (Ed. Väistö: Ed. Takkula osaa!)

Kuitenkin tilastot osoittavat ja ministeri tässä tapauksessa on kyllä oikein pystynyt toteamaan ja taistellut, että oppilaskohtaiset leikkaukset ovat palautuneet. Mutta kun se ei olekaan se opetustoimen kokonaisrahoitus, vaan siihen kuuluu myös asukaskohtainen rahoitus, ja sitä leikkausta on vielä palauttamatta yli 3 miljardia markkaa. Samaan aikaan on sitten tapahtunut koulukentässä se rakennemuutos, että on tullut aivan erilaisia kouluja, oppilasmäärät ovat toisaalla vähentyneet ja toisaalla lisääntyneet. Tämä koko rahoitushan pitäisi ymmärtää, kun (Puhemies koputtaa) pohja on entiseltä kadonnut, ja pitäisi tämä asia miettiä uudelleen. Ei pitäisi vannoa, että rahoitus on kunnossa opetustoimessa.


Hannu Takkula (kesk):

Arvoisa puhemies! Ed. Markkula, haluaisin teille todeta, että siteerasitte tuossa joitakin lausuntoja, jotka todennäköisesti löytyvät Nykypäivä-lehdestä, mutta ei ainakaan niissä asiantuntijalausunnoissa, mitä sivistysvaliokunta kuuli, näitä kuultu. Meillä on hyvät opettajat, mutta missä opettajia arvostetaan? Opettajien arvostusta voi osoittaa muun muassa täydennyskoulutuksen kautta osoittamalla resursseja täydennyskoulutukseen, mutta tällaista ei ole tapahtunut. Tässä näkyy se, että tämä selonteko ei kohtaa todellisuutta. Todellinen tilanne kentällä on aivan toista kuin selonteon kauniit lauseet. Ei nyt pidä hymistellä kaikkien asioiden kohdalla, vaan pitää pystyä arvioimaan myös kriittisesti koulukenttää ja niitä painopistealueita, mihin vähentyneet resurssit voidaan kohdistaa.

Ed. Kataiselle toteaisin, kun puhuitte matalamielisyydestä: Ei tämä matalamielisyyttä ole. Kyllä teidän lauseenne olivat utsjoki-kevo-ohutta-yläpilveä, hyvinkin korkeita, mutta mikä on käytännön todellisuus tämän päivän kouluissa, (Puhemies koputtaa) suomalaisen koulutuksen kentässä, siitä kai meidän pitäisi kantaa huolta eikä siitä, minkälaisia kauniita lauseita kirjoitetaan mietintöön.


Lauri Oinonen (kesk):

Arvoisa herra puhemies! On tietysti totta, että raha ei kaikkea ratkaise, mutta raha on kuitenkin välttämätön väline. Kunnat, jotka koulutusta pääosin järjestävät ja nimenomaan lakisääteisen peruskoulutuksen ja lukiokoulutuksen, kaipaavat tätä rahaa. Opettajille tarvitaan palkat. Palkkakustannukset ovat se suurin menoerä sosiaalimaksuineen. Samoin rakennukset on pidettävä lämpiminä, ne on pidettävä kunnossa. Kyllä raha on semmoinen välttämätön perustekijä, mutta sen ohella tietysti tarvitaan näitä muita hyviä ajatuksia. Tarvitaan sitä, että valtuustot ja muut ymmärtävät kehittää koululaitosta ja viedä sitä eteenpäin innovatiivisesti, totta kai näin. Tämän olen kokenut omassa kunnassani, kun olen luonut idean Haapamäen yhteiskoulun elokuvalukiosta. Tiedän hyvin, että tarvitaan ideoita, mutta ne eivät toteudu, ellei ole rahaa, raha on välttämätöntä. (Puhemies koputtaa) Yhdyn tässä ed. Takkulan näkemyksiin.

Nyt ovat kaikki saaneet vähintään yhden puheenvuoron. Menisin sillä tavalla, että ryhmäpuheenvuorojen käyttäjät voisivat vielä käyttää puheenvuoron käännetyssä järjestyksessä, samoin asian esittelijä, ja sen jälkeen ministerin vastaus, joka saa kestää enintään 7 minuuttia.


Leena Rauhala (kd):

Arvoisa puhemies! Mielelläni vielä käytän puheenvuoron, koska keskustelussa on tuotu tasa-arvo ja hyvä koulutus esille. Ymmärrän, että on panostettu koulutukseen, mutta myös täyttä todellisuutta on se, että riittävästi rahaa ei ole ollut käytettävissä. Mitä tarkoitetaan hyvällä koulutuksella, kun kuitenkin tiedämme luokkakokojen suuruuden, erilaisten ongelmien lisääntymisen, erityisopetuksen lisääntymisen ja selvitykset esimerkiksi romanilasten koulutuksesta, heidän putoamisestaan koulutuksesta, ei pelkästään yhdeksännen luokan jälkeen, vaan ihan ensimmäisiltä luokilta? Kyllä siellä hälyttäviä oireita ja kysymyksiä on, mikä merkitsee, että ei ole riittävästi resursseja. Opettajat varmasti tekevät kaikkensa ja koulutusta on kehitetty, mutta nyt täytyisi näihin kipupisteisiin puuttuua, ja niihin ei ole riittävästi puututtu, koska (Puhemies koputtaa) on enemmän tämmöistä hyväosaisten asiaa ja kilpailua.


Margareta Pietikäinen (r):

Arvoisa puhemies! Debatissa on noussut voimakkaasti esille syrjäytyminen, ja tämä on hyvä asia. Omassa varsinaisessa puheenvuorossani nostin esille myös romanilasten kouluongelmat ja totesin muun muassa, että erityisopetukseen on siirretty 30 prosenttia, joista 60 prosenttia saa sopeutettua opetusta. Toivoisin, että ministeriössä otetaan tämä viesti vakavasti ja ryhdytään pikaisiin toimenpiteisiin. Vikahan tässä ei ole lapsissa, vaan koulutusjärjestelmässä, joka ei ole pystynyt antamaan näille lapsille sitä tukea, mitä he tarvitsevat.


Markku Markkula (kok):

Arvoisa puhemies! On todella tärkeää, että tässä keskustelussa on menty aktiivisesti sinne koulutasolle ja koulutyömenetelmien kehittämiseen. Arviointi on todella, toisin kuin täällä ehkä joissakin puheenvuoroissa todettiin, nimenomaan määrätietoista työmenetelmien kehittämistä siten, että useat opettajat tekevät yhdessä enemmän, jolloin opettajan jaksaminen myös helpottuu, syntyy yhteistä oppimateriaalia, käytetään verkostoja hyväksi, toimitaan yli koulu- ja kuntarajojen. Tällä tavalla saadaan huomattavasti enemmän aikaan.

Se suuri muutos, jota kuvasin ryhmäpuheenvuorossani, on, että nyt tietoyhteiskuntakehityksen myötä me siirrymme todella siihen, että oppiminen on tärkeintä, opettelu ja uuden asian opettelu. Tämä vaatii sitä iloisuutta, onnellisuutta, jota parhaissa kouluissa ja uskoakseni valtaosassa suomalaisista kouluista on jo tänä päivänä todella paljon. Sitä me haluamme luoda jokaiseen suomalaiseen kouluun, jotta jokainen suomalainen oppilas innostuu oppimaan. Nämä oppimaan oppimisen perusasiat ovat todella se ­ratkaiseva liikkeellelähtökysymys, (Puhemies koputtaa) johon on päästävä ensin käsiksi.


Hannu Takkula (kesk):

Arvoisa puhemies! Meillä on koulutuksessa yhteiset haasteet. Oppiminen on tärkeää, mutta voi sanoa, että vielä oppimista enemmän peruskoulussa pitäisi kasvatuksen merkitystä korostaa. Koulutuksellisesta tasa-arvosta huolehtiminen on erityisen tärkeää, koska tutkimukset osoittavat, että viime aikoina juuri tätä jakoa hyväosaisiin ja huono-osaisiin on alkanut tapahtua. Tässä meillä on yhteinen haaste. Meidän koulutuspolitiikkamme pitää vastata siihen, ettei yksikään nuori syrjäydy, vaan heidät saadaan aktiivisen elämänhallinnan piiriin ja sitä kautta elämään ehyttä ja turvattua elämää.

Täytyy todeta, että vaikka täällä istuntosalissa ei oikein oikealta laidalta ole tullut tukea, niin ainakin vanhemmat ovat meidän kanssamme samaa mieltä, 800 vanhempaa, jotka kokoontuvat Espooseen. Eri puolilla Suomea vanhemmat ovat kantaneet erityistä huolta opetuksesta, koulutuksen tilasta, ja ovat sitä mieltä, että tällä hetkellä meidän pitäisi enemmän resursoida perusopetukseen ja koulutuksen kenttään. Se näkyy tulevaisuuden investointina, hyvänä, ehyenä ja turvattuna elämänä.


Säde Tahvanainen (sd):

Arvoisa puhemies! Ne, jotka ovat täällä tänään kuunnelleet ryhmäpuheenvuoroja, eivät voi väittää, ettei täällä olisi tunnustettu tosiasioita ja sitä, mitä koulutuskentässä on tehty hyvin ja mitkä ovat niitä ongelmakysymyksiä. Syrjäytymisen ehkäisy, joka on tullut täällä hyvin voimakkaasti esille, on yksi pääkysymys, johon tulevassa koulutuspolitiikassa pitää keskittyä. Näin on opetusministeriössä lähdetty tekemään muun muassa tekemällä valintoja opetussuunnitelmien tarkistamisen ja tuntijaon yhteydessä, jolloin on painotettu enemmän perusasioita, perusosaamista ja niihin käytettäviä tunteja kuin niitä valinnaisaineita, jotka sitten voivat harhateillekin oppilaita johtaa.

Haluaisin myös vielä painottaa, tuoda esille sen, että tänne on tulossa oppilashuoltoa koskevia esityksiä opetusministeriöltä ja tulemme varmasti hyvin huolella paneutumaan tähän aihekokonaisuuteen sivistysvaliokunnassa, ja toivon silloin täällä salissa olevilta edustajakollegoilta tukea niiden hyvien toimenpiteiden (Puhemies koputtaa) puolesta, jotka vähentävät syrjäytymistä ja edistävät koulutuksen tasa-arvoa.


Suvi Lindén (kok):

Arvoisa puhemies! Valiokunta kuuli laajan asiantuntijakierroksen, ja mielestäni mietinnössä on kipupisteet nostettu vahvasti esille. Haluan kiittää valiokuntaa hyvästä yhteisymmärryksestä siinä, että tämä mietintö mielestäni pitää sisällään juuri ne tärkeät asiat, joita pitää kehittää, jotta suomalainen koulutuspolitiikka menestyy.

Ed. Vistbacka omassa puheenvuorossaan kiinnitti huomiota poikien heikompaan menestykseen ja viittasi jälleen kerran rahan riittämättömyyteen. Varmasti sillä on tärkeä merkitys, mutta asiantuntijakuulemisessa tuli selvästi esille, että kysymys on myös opettajien asenteista. Juuri siellä, missä poikien ja tyttöjen väliset oppimistulosten erot ovat suurimmat, valitettavasti haastattelussa selvästi tuli esille se asenne, että pojat ovat poikia, ja poikia ei riittävästi silloin kannusteta oppimaan. Toisaalta tulokset selvästi osoittavat, (Puhemies koputtaa) että siellä, missä poikia ja tyttöjä kannustetaan yhtä hyvin oppimaan, tulokset ovat saman suuntaisia heillä.

Nyt ministeri Raskin varsinainen puheenvuoro, joka saa kestää enintään 7 minuuttia, ja sen jälkeen nopeatahtinen keskustelu.


Maija Rask (sd):

Arvoisa puhemies! Minuutti kaksikymmentäkaksi sekuntia on jo kulunut tässä nyt. (Ed. Markkula: Nopea ministeri!)

Arvoisa herra puhemies! Ed. Krohn kysyi sitä, onko perhe-elämän laadun ja oppimistulosten välistä yhteyttä selvitetty. Siihen täytyy todeta, että ei. Se on enemmän Stakesin tehtäviä.

Ed. Rauhala kysyi työssäoppimisesta ja siitä, toteutuuko työssäoppimisen tasa-arvo. Ensin voi todeta, että työssäoppiminen on yksi ammatillisen koulutuksen tärkeimpiä uudistuksia, erittäin hyvä uudistus. Meillä on käynnissä tukiohjelma, jossa on lisätty tiedotusta ja työpaikkaohjaajien koulutusta ja myös opettajien työssäoppimisjaksoja on toteutettu. Mutta tässä on kysymys aika lyhyestä ajasta kuitenkin. Varmasti työssäoppimisen arkipäivässä on vielä paljon parantamisen varaa.

Ed. Gustafsson itse asiassa aloitti keskustelun liittyen tukiopetukseen ja sen tilanteeseen kunnissa. Tähän viitattiin myös sivistysvaliokunnan mietinnössä. Perusopetuksen järjestäjien arvion mukaan tukiopetuksen antaminen ei ole oleellisesti lisääntynyt lainsäädäntöuudistuksen myötä. Samat järjestäjät arvioivat lisäksi, että oppilaalla on hyvät mahdollisuudet päästä tukiopetukseen, mutta se on koulutuksen järjestäjän arvio. Opetushallituksen arvion perusteella voidaan kuitenkin todeta, että todellinen tilanne eri kunnissa ja kouluissa tukiopetuksen suhteen on hyvin kirjava. Opetuksen järjestäjien mukaan tukiopetuksen järjestämistä vaikeuttaa erityisesti voimavarojen puute, josta on paljon täälläkin tänään puhuttu. Voidaan arvioida, että tukiopetuksen saatavuudessa on vielä ongelmia ja että oppilaan mahdollisuudet saada tukiopetusta eivät kaikilta osin ole tyydyttävällä tasolla. Tukiopetuksen saatavuuden ja järjestämisen ongelmia on tarkoitus selvittää yksityiskohtaisemmin erityisesti nyt, kun oppilashuoltoa koskeva kehitystyö on käynnissä. (Ed. Gustafsson: Kiitos! Rehellistä puhetta!) — Näin se on.

Sitten liittyen maahanmuuttajien tukiopetukseen: Maahanmuuttajaoppilaille voidaan antaa tukiopetusta eri oppiaineissa myös oppilaan omalla äidinkielellä. Koulun tukiopetusresurssien lisäksi opetuksen järjestäjä voi saada erillistä maahanmuuttajien tukiopetukseen tarkoitettua valtion avustusta. Valtion avustusta myönnetään kuitenkin — ja tässä tulee sen hankala kohta — valtion talousarvion määrärahan puitteissa enintään 86 prosenttia hyväksyttäviin laskennallisiin kustannuksiin. Tämä määräraha ei ole riittänyt kyllä tähän mittaan. Sekin on puute, ja rehellisesti on todettava, että näin on.

Ed. Kerola puhui erityisopetuksesta ja sen määrärahoista. Kirjasin paperiini, että totesitte, että erityisopetuksen määrärahat syövät muun opetuksen rahoja. Näin ei kyllä ainakaan pitäisi missään tapauksessa olla. Meillä perusopetuksessahan rahoitusperuste lähtee asukastiheydestä, joka on 60 prosentin painoarvolla, sitten ovat kouluverkko ja erityisopetus 40 prosentin painoarvolla ja erityisopetus taas jaetaan kolmeen eri tasoon, jossa pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien yksikköhinta on kaksinkertainen ja kaikkein vaikeimpien kehitysvammaisten kohdalla kolminkertainen.

Tässä on monia tärkeitä kysymyksiä. Ed. Tulonen oli huolissaan opettajankoulutuksesta, ja ymmärsin, että lähinnä siitä, miten opettajankoulutus selviää yliopiston muissa paineissa. Tästä on mukava kertoa, että ihan lähipäivinä yliopistojen tulosohjausta miettinyt työryhmä jättää mietintönsä. Täällä todetaan niin, että tulevaisuudessa työryhmä ehdottaa — ja pidän tätä ehdotusta hyvänä ja kannatettavana — että kaikilla koulutusaloilla aineenopettajankoulutus tulee erottaa alan muista ylempien korkeakoulututkintojen tavoitteista, eli opettajankoulutus nostetaan sille kuuluvaan arvoon, koska siitä huolimatta, että yliopistojenkin määrärahat ovat kasvaneet ja kasvavat 90 miljoonaa euroa tämän hallituksen ja eduskunnan tuella kehittämislain läpisaamisessa, ei opettajankoulutus yliopistoissa kyllä ole välttämättä ollut erityissuojeluksessa. Sitä pyritään tällä vahvistamaan.

Ed. Tuloselle totean sen, että arviointia koskeva esitys on toki annettu, ja se on annettu budjettiesityksenä. Se on sivistysvaliokunnalla jo käytettävissä.

Edustajat Väistö ja Rajamäki taisivat puuttua homekouluasioihin. Tässä voi nyt todeta, että eduskunta on ollut itsepäinen ja joka kerta pannut paremmaksi ja lisännyt homekouluille rahoja budjettiin. (Ed. Gustafsson: Näin tehdään nytkin!) Varmaankin siitä syystä viimeksi käydyssä budjettiriihessä toteamus oli, että kun eduskunta on tähän aina puuttunut, kyllä nyt täytyy tähän tulla rahaa jo varsinaisessa budjetissa. Sinnehän lisättiin 15 miljoonaa euroa rahaa — sekin on miljoona euroa alle tämän vuoden tason — ja 18 miljoonaa euroa myöntämisvaltuuksiin. Tätä minä pidän tärkeänä. Tämä on mielestäni vähintään pistevoitto siitä yrityksestä, että koulujen peruskorjauksesta ... (Häiriö äänentoistossa)

Aika ei ole lopussa vielä.

Ajattelin, että näinkö on tylyksi mennyt. Kiitos vain! — Näin kävi homekoulukysymyksessä, eli systeemistä ei ainakaan vielä ole luovuttu, niin kuin näyttää ... (Häiriö toistuu) Kumma, kun ei tässä talossa saa hyviä uutisia sanoa ääneen!

Arvoisa puhemies! Kuntataloudesta ovat monet kantaneet huolta, erityisesti keskustan edustajat, aivan oikein. Mutta se yksikköhinta on ensi vuonna perusopetuksessa 5,3 prosenttia korkeampi kuin tänä vuonna. Mitä se tarkoittaa, kun koulutuksen määrärahoja ei ole korvamerkitty? Olen ollut sitä mieltä, että niitä ei pitäisikään korvamerkitä, mutta tämän 3,5 vuoden kuntakierrosten jälkeen alan kohta siirtyä siihen korvamerkitsijäpuolueeseen, enkä tarkoita keskustaa. (Ed. Väistö: Meillä on ehdokaspaikkoja!) Nimittäin rahat on moraalisesti korvamerkitty, ne 500 miljoonaa euroa, jotka hallitus tämän kauden aikana on lisännyt perusopetuksen yksikköhintoja. Ne on pantu opetusministeriön budjettiin. Ne on moraalisesti korvamerkitty. Mutta aivan niin kuin ed. Kerola sanoi ja ennen kaikkea ed. Korva, joka osaa tämän asian erittäin hyvin tiivistää, asukaskohtaiset leikkaukset purevat. Valtion rahoitusosuuden pitäisi olla 57 prosenttia, ja se on vähän alle 50. Tämä tarkoittaa opetusministeriön puolella — en osaa näitä edes euroina, osaan nämä vain markkoina — 3,4:ää miljardia markkaa ja sosiaali- ja terveysministeriön puolella 9:ää miljardia markkaa.

Kuntaliiton johtaja Kietäväinen kävi luonani viime viikolla, ja kysyin häneltä, miksi Kuntaliittokaan ei tätä asiaa tuo esille omissa julistuksissaan. Se on niin iso asia, hän totesi, että ei uskota sen toteutuvan. Se on niin iso asia, että minä en ole sitä pystynyt yksin hoitamaan, enkä ole mitään muutakaan tehnyt yksin, vaan hallitushan nämä päätökset on tehnyt (Puhemies koputtaa) ja lisännyt koulutuksen määrärahoja. Tämä on mielestäni semmoinen asia, että kun päätin edellisen puheenvuoron siihen, että seuraavalle hallitukselle tuli hyviä ehdotuksia puhujakorokkeelta, niin sanon, että tähän on kyllä hyvä seuraavan hallituksen puuttua.

Arvoisat edustajat! Nyt tekniset laitteemme reistailevat. Puhujalista, joka näkyy teillä, ei pidä ollenkaan paikkaansa, niin kuin voitte havaita. Minä luettelen 14 nopeatahtisen keskustelun puheenvuoroa seuraavasti: edustajat Katainen, Ojansuu, Gustafsson, Tulonen, Kerola, Kähkönen, Vehviläinen, Riitta Korhonen, Ryynänen, Harkimo, Lehtomäki, Vahasalo, Kautto, Isohookana-Asunmaa. Siihen päättyy nopeatahtinen keskustelu.

Vielä kerran totean niille, jotka työhuoneissa ja muualla seuraavat, että näyttöruudulla näkyvä puheenvuorojärjestys ei ole oikea.


Jyrki Katainen (kok):

Herra puhemies! Kuten tässäkin keskustelussa on käynyt esille, niin puheenvuorojen valtaosan mukaan uudet koululait toimivat pääsääntöisesti varsin mallikkaasti. Siitä huolimatta tietysti haasteita on, koska maailma ei ole myöskään tältä osin valmis.

Suomalainen sivistyskouluperiaate, jonka tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa oppilaille elämässä tarpeellisia taitoja ja tietoja, näyttää onnistuneen myös kansainvälisten arvioiden perusteella varsin ­mallikkaasti. Peruskouluoppilaiden osaamistaso Oecd-maiden keskuudessa tehdyn Pisa-tutkimuksen mukaan on erittäin korkea ja osaamisen vaihtelut koulujen välillä ja alueidenkin välillä näyttävät olevan erittäin pieniä. Tästä kaikki olemme varmasti tyytyväisiä. Toiset sen sanovat ääneen, toiset eivät sitä ehkä rohkene ääneen sanoa.

Tästä huolimatta meidän on oltava herkkiä aistimaan myös niitä riskitekijöitä, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti sivistyksellisen tasa-arvon toteutumiseen, ja toisaalta aistimaan näitä riskiryhmiä, jotka ovat vaarassa pudota sivistysyhteiskunnan tavoitteista.

Erityisen positiivisena pidän sitä, ettei viime vuosina rajuna toteutunut muuttoliike ole aiheuttanut saman suuntaista koulutuksen mahdollisuuksien ja laadun eriarvoistumista. Tästä hyvänä todisteena on oppimistulosten korkea taso eri puolilla Suomea, siitäkin huolimatta, että tiettyjä eroja on nähtävissä etenkin syrjäisten seutujen poikien oppimistuloksissa.

Yhtenä keskeisenä koulutuksen laadun ja tasa-arvon toteuttajana ovat pätevät opettajat. Monessa Itä- ja Pohjois-Suomen kunnassa tilanne on tältä osin erittäin hyvä, jopa mallikelpoinen, kun taas joissakin esimerkiksi Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kunnissa kärsitään huutavasta pätevien opettajien pulasta. Opettajien suuri eläköityminen, siirtyminen muihin tehtäviin, työympäristön eroavuudet ja suuret erot elinkustannuksissa eri puolilla Suomea vaikuttavat opettajien epätasaiseen sijoittumiseen. Tulevaisuudessa sivistysyhteiskunnan yhtenä merkittävimpänä haasteena onkin pätevien opettajien riittävyys. Pisa-tutkimuksen mukaan yksi merkittävimmistä hyvien oppimistulosten aikaansaajista oli nimenomaan korkeatasoinen opettajien koulutus sekä tästä johtuva korkea ammattitaito. Näistä tekijöistä on, herra puhemies, hyvinvointiyhteiskunnassa, joka rakentuu sivistyksen varaan hyvin pitkälti, pidettävä myös jatkossa huolta.

Opettajien täydennyskoulutus ja sen saatavuus ovat muodostuneet entistä merkittävämmäksi tekijäksi sivistysyhteiskunnan tulevaisuudessa. Yhtäältä täydennyskoulutuksen riittävällä tarjonnalla voidaan vahvistaa opettajan ammatin kiinnostavuutta ja arvostusta. Toisaalta täydennyskoulutuksen tasapuolinen saatavuus vaikuttaa oleellisella tavalla koulutuksen tasa-arvon toteutumiseen.

Yhteiskunnan suurten muutosten kuten globalisaation, tietoyhteiskunnan kehittymisen, kansainvälisen talouden, monikulttuurisuuden ja erityisopetuksen kasvavan tarpeen ja muiden muuttuvien tekijöiden ansiosta opettajat kohtaavat uudenlaisia haasteita, joiden ymmärtäminen ja hallitseminen vaatii jatkuvaa opiskelua ja tietojen ja taitojen ajantasaistamista. Tästä syystä opettajien täydennyskoulutuksen rahoitus on turvattava sekä kuntien että valtion taholta.

Sivistysvaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiota myös koulun pedagogiseen johtajuuteen. Ympäröivän yhteiskunnan muutosten myötä myös opetuksen ja työtapojen on kyettävä uusiutumaan kouluissa. Pääsääntöisesti tämä ei edellytä uutta lainsäädäntöä vaan halua kokeilla ja oppia uutta sekä kykyä ja aikaa pedagogiseen johtamiseen. Tässä työssä rehtoreilla on luonnollisesti päävastuu. Tämä on merkittävää myös siksi, että avoimella työskentelytapojen kehittämisellä voimme ottaa huomioon myös paikalliset erityispiirteet ja kehittää kunkin oppilaitoksen tarpeisiin soveltuvia työ- ja oppimisen tapoja ja käyttää hyväksi ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia ja erityispiirteitä. Tämän takia pedagoginen johtajuus ja sen arvostus on nostettava nykyistä selvemmin rehtorien perustehtäväksi taloushallinnollisten tehtävien ohella.

Herra puhemies! Lukiokoulutuksen muutokset vaativat entistä määrätietoisempaa suhtautumista myös opintojen ohjaamiseen. Tällä hetkellä opinto-ohjauksessa on ilmentynyt suuria puutteita sekä määrällisesti että laadullisesti arvioituna. Nykyinen lukioiden luokattomuus voi toimia tasa-arvoisesti ja perusideologiansa mukaisesti ainoastaan, mikäli opiskelijoilla on mahdollista saada vankkaa ja ajantasoista ohjausta opintojensa suunnitteluun ja suorittamiseen. Tästä syystä pelkkä luokkamuotoinen opintojen ohjaus ei enää tänä päivänä ole riittävää. Tästä syystä niin ikään pidän hyvänä sivistysvaliokunnan linjausta, jonka mukaan opintojen ohjauksen saatavuus olisi turvattava säännöksin siten, että tavoitteena olisi yksi koulutettu ja täysipäiväinen opinto-ohjaaja jokaista 250:tä opiskelijaa kohti.

Herra puhemies! Niin kuin alussa totesin, suomalaisessa koulukentässä varmasti riittää haasteita myös jatkossa, mutta kyllä meillä on syytä olla myös aivan avoimesti iloisia hyvistä oppimistuloksista, hyvistä kouluista, myös siitä, että opettajan ammatin kiinnostavuus on toistaiseksi vielä riittänyt ja että meillä on ollut riittävästi asiantuntevaa henkilöstöä, jotta tämä sivistysyhteiskunta, joka on myös perusedellytys hyvinvointiyhteiskunnalle, on pysynyt hengissä ja luonut tulevaisuuden Suomen osaamista ja mahdollisuutta tähän päivään asti. Tämän varaan on hyvä rakentaa tulevaisuutta.


Kirsi Ojansuu (vihr):

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta toteaa, että koululainsäädäntö on perusteiltaan kunnossa. Monet uudistuksista ovat vasta käynnistämisasteella, mutta alkuvaikeuksista huolimatta valiokunta ei näe tarvetta lainsäädännön korjauksiin. Kuten aikaisemmin sanoin, koulumaailman arkiset ongelmat eivät kuitenkaan ole kiinni vain lainsäädännöstä, joten siinä mielessä selonteko jää kapea-alaiseksi, konkretia jää uupumaan. Hallinnolliset seikat ovat nousseet keskeiseen asemaan, mikä selittyy osaltaan siitä, ettei valiokunta ole kuullut yhtään tavallista riviopettajaa.

Valiokunta on koettanut laajentaa tarkastelua ja ottanut kantaa myös sellaisiin ongelmiin, jotka eivät ole suoraan selonteossa. Ajattelin tehdä samoin. Kouluasiat ovat minulle tärkeitä, koska itsekin olen toiminut opettajana peruskoulussa, ja siksi keskityn koulun jokapäiväisiin ongelmiin: oppilashuoltoon sekä opettajien työssäjaksamiseen ja opettajankoulutukseen. Näihin ongelmiin olisi puututtava.

Hallitus on ilmoittanut antavansa eduskunnalle esityksen oppilashuoltoa koskevien säännösten muuttamisesta. Oppilashuollon johtoajatuksena on varhainen puuttuminen ja ennalta ehkäisevän toiminnan tehostaminen. Siihen on myös löydyttävä riittävä rahoitus, ja siksi on käsittämätöntä, että hallitus budjetissa leikkasi lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevät rahat kolmannekseen siitä, mitä lapsipoliittisessa selonteossa oli sovittu. Tämä ei lupaa hyvää.

Mietinnössä valiokunta ymmärtää oppilashuollon laajasti ja sisällyttää siihen muun muassa perheterapian. Tämä lähtökohta on erittäin hyvä. Toteutuminen edellyttää kuitenkin sitä, että Kelalla on perheterapiaan varattua rahaa nykyistä enemmän. Opettajalla ei yksin riitä resursseja tai kapasiteettia puuttua niihin perimmäisiin ja usein varsin monitahoisiin ongelmiin, joista oppilaan vaikeudet johtuvat. Syrjäytymisen ehkäiseminen vaatii moniammatillista osaamista sekä tiiviimpää kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Olisin toivonut, että valiokunta olisi jo tässä yhteydessä puuttunut myös oppilashuollon riittämättömiin resursseihin ja sillä tavalla määrätietoisemmin evästänyt hallitusta.

Ruohonjuuritasolla juuri sitä konkreettista opettajan työtä tekevät ovat niin selonteossa kuin mietinnössä jääneet liian vähälle huomiolle. Aivan liian usein opettaja jää yksin sellaisten ongelmien kanssa, joihin hänellä ei ole voimavaroja puuttua. Jotta opettaja päivittäin kykenisi tukemaan ja auttamaan oppilaitaan, hän tarvitsee itse kunnon ohjausta ja tukea jaksaakseen tehdä vaativaa työtään. Itse muistan monia tilanteita, joissa voimat olivat uupua täysin, kun isoja ongelmia lähdettiin perheiden kanssa ratkaisemaan. Opettajan työssäjaksaminen on loppujen lopuksi koko koulutusjärjestelmän kulmakivi ja keskeinen tekijä, kun mietitään myös tulevaa opettajapulaa.

Valtionosuuksien jakoperusteissa tulisi näkyä kasvukeskusten erityispiirteet. Esimerkiksi isoissa kaupungeissa on opetettava pariakymmentä kieltä, mikä luonnollisesti maksaa enemmän, ja myös sosiaaliset ongelmat tuppaavat kasaantumaan näihin kasvukeskuksiin. Valiokunta on aivan oikein vaatinut, että nämä erityispiirteet näkyisivät myös valtionosuuksien jakoperusteissa. Tämä on mielestäni välttämätöntä.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta arvioi opettajankoulutuksen tilaa ja edellyttää opettajankoulutuksen lisäysohjelman jatkamista sekä koulutusmäärien nostamista nykytasosta. Molemmat vaatimukset ovat tuiki tarpeellisia, mutta vaikuttaa siltä, kuin valiokunta hukkaisi yhden villakoiranytimen, nimittäin sen, että opettajankoulutuksen resurssit on turvattava myös yliopistojen sisällä. Tämä on hyvin ajankohtainen kysymys. Yliopistot korostavat ja varjelevat omaa taloudellista ja oikeudellista autonomisuuttaan. Viimeaikaisissa kannanotoissaan Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto on esittänyt autonomiaa vielä entisestään lisättävän.

Tänä syksynä olen karvaasti nähnyt näiden vaatimusten varjopuolet.  Autonomian  kasvusta kärsivät erityisesti sellaiset perustutkintoihin keskittyvät opin­­ahjot kuin opettajankoulutuslaitokset. Esimerkiksi Tampereen yliopisto on tämän vuoden sisäisessä rahanjaossa painottanut lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja, jolloin pääasiassa maistereita valmistava okl esimerkiksi Hämeenlinnassa on kärsinyt kasvavasta resurssipulasta.

Yliopistoilla arvostetaan enemmän huippututkimusta ja huippuyksiköitä kuin perustutkimusta. Suuntaus on vaarallinen, ja herää kysymys, onko tämä sen kaltaista tulosohjausta, joka ei sittenkään sovi yliopistoihin. Ei kai tulosohjauksen tarkoituksena ole näivettää yliopistojen perustehtävää? Kun vielä ministeri Rask juuri äsken kertoi, että opettajankoulutus nostetaan sille kuuluvaan arvoon yliopistojen tulosohjausta miettineen työryhmän esityksessä, tällöin rahoitusongelma on ilman muuta se tärkeä kysymys, johon on puututtava.

Ehkä jossain jopa ajatellaan, että luokanopettajia ei välttämättä tarvitsisi kouluttaa maistereiksi saakka, että opettajamme olisivat ylikoulutettuja. Minusta Pisa-tutkimus osoitti jälleen kerran, kuinka tärkeää opettajan korkea koulutustaso on. Se takaa lasten hyvän ja laadukkaan peruskoulutuksen. Opettajan koulutustaso on yksi keskeinen selitys, kun on etsitty syitä suoma-laisnuorten menestymiselle kansainvälisissä vertailututkimuksissa. Opettajankoulutuksen rahat on siis turvattava tavalla tai toisella, ja jos tarve vaatii, yliopistojen autonomiaan puut­tumalla.


Jukka Gustafsson (sd):

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa nyt noin koulutuspoliittisesti kolme asiaa ylitse muiden, jotka nyt ammattikorkeakoulu-uudistuksen vakiinnuttua ovat mielestäni kaikkein polttavimpia, tärkeimpiä. Ne ovat mielestäni ammatillinen koulutus, ammatillinen aikuiskoulutus ja entisen yläasteen pedagogiset ja muut ongelmat. Sanoisin näin, että pidän myöskin sivistysvaliokunnan mietintöä varsin hyvänä. Olen tietysti ollut itse mukana sitä tekemässä. Sanoisin nyt näin, että nämä painotukset olisivat voineet olla vahvempiakin mietinnössä, mutta nämä ovat minun hyvin henkilökohtaisia painotuksiani.

Kun viittasin yläasteen tilanteeseen, sanoisin näin, että ne ongelmat, jotka viime kuukausina ja vuosina käydyssä suomalaisessa koulukeskustelussa ovat nousseet esille, ovat korostetusti entisen yläasteen ongelmia. Eräs näkökulma, joka on tähänastisessa keskustelussa jäänyt aivan liian vähälle, lähes olemattomalle, huomiolle, liittyy siihen. Täällä tosin nostettiin uudesta lainsäädännöstä sen 2 § esille: tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Pitää paikkansa, että entinen kansanedustaja, kirjailija Suhola on tässä ollut muotoilemassa, mutta viemättä nyt kunniaa häneltä kyllä esimerkiksi sivistysvaliokunnan demarikansanedustajat pitivät hyvin tärkeänä tämän kohdan muuttamista ja muotoilua.

Tämä on ehkä vähän kömpelö aasinsilta nyt siihen, että professori Lea Pulkkinen teki tutkimuksen, julkisti sen kesällä, miten suomalaiset nuoret, juuri yläasteella olevat, sosiaalisilta taidoiltaan, empatiakyvyiltään, sen suhteen, miten he huomioivat toinen toisiaan, kohteliaisuudeltaan, sijoittuvat erittäin huonosti verrattuna muihin Suomeen rinnastettaviin maihin. Minusta tämä asia on tavattoman tärkeä ja merkittävä, vaikka pääsyy siihen juontaa koko meidän yhteiskuntamme tilanteesta, siitä että kodit laiminlyövät kasvatuksen jne. Mutta sanoisin, että nimenomaan yläasteella soisin kiinnitettävän enemmän huomiota perinteiseen kasvatukseen ja näihin sosiaalisiin taitoihin, toisten huomioimiseen, kunnioittamiseen jne. Toivon todella, että tämä asia jatkossa myöskin ikään kuin koulutuspolitiikan isojen linjojen sisällä huomioidaan.

Myöskin valiokunta kiinnittää huomiota lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöhön. Kun uutta koululainsäädäntöä valmisteltiin ja sitä tuotiin esiin, yksi keskeinen uusi punainen lanka, linja, oli lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö. Mielestäni se on tähänastisessa koulutuspoliittisessa keskustelussa jäänyt aivan liian vähälle huomiolle erityisesti siitä näkökulmasta, että tutkimustenkin mukaan lukio-opiskelu ruokkii aivan liikaa yliopisto-orientoitunutta suuntautumista. Se johtaa siihen, että tuhannet ja tuhannet nuoret jäävät kahdeksi kolmeksi vuodeksi odottamaan, preppaamaan itseään päästäkseen yliopistoihin.

Itse näen sillä tavalla, että hyvin toimiva lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö erilaisin virikkein voi suunnata nuorten opiskeluodotuksia realistisemmiksi myöskin suuntautuen ammattikorkeakouluun ja muihin oppilaitoksiin. Sanon sen nyt tässä ihan suoraan kaikella kunnioituksella, ettei meillä nyt hirveän paljon koulutuspolitiikassa eroja eri puolueitten välillä ole, mutta toki niitä on tämän tasa-arvonäkökulman, syrjäytymisenkin kohdalla. Mutta erityisesti nyt toivoisin, että porvarillisella ja erityisesti kokoomuslaisella puolella koulutuspoliittisista lähtökohdista oivallettaisiin tämä lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön merkitys, siten kun se on lainsäädännön pykälätasolla todettu, ja sen takia me olemme valiokuntaan muotoilleet vahvasti sen, että tätä yhteistyötä pitää erilaisin keinoin kannustaa ja lisätä.

Myöskin otimme vahvan kannan opinto-ohjaukseen. Myöskin tältä osin voin sanoa poliittisesti eduskunnan pöytäkirjoihin sen, että sosiaalidemokraatit olisivat olleet valmiita ja halukkaita jo neljä vuotta sitten resursoimaan ja voimavaraistamaan opinto-ohjauksen sillä tavalla kuin se on nyt kirjattu sivistysvaliokunnan mietintöön. Silloin se lähinnä kaatui kokoomuksen vastustukseen, mutta nyt on hyvä, että on löytynyt yhteinen näkemys, että opinto-ohjaus on juuri näin tärkeää.

Arvoisa puhemies! Haluan lopuksi todeta sen, että me myöhemmin tänä syksynä palaamme ­istuntosalissakin tähän aikuiskoulutustilanteeseen. Olen ollut tavattoman surullinen nyt alkusyksystä siltä osin, että parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän merkittävät esitykset on käsitykseni mukaan puutteellisesti huomioitu. Me totesimme sivistysvaliokunnassa, että me emme ryhdy nyt aikuiskoulutusta pinnallisesti käsittelemään mietinnössä, (Puhemies koputtaa) vaan me palaamme siihen syvällisesti sitten toisessa yh­teydessä täällä istuntosalissa.


Irja Tulonen (kok):

Arvoisa puhemies! Ensin kommenttina ed. Gustafssonille: Taitaa pikkuisen muisti pätkiä hänellä (Ed. Gustafsson: Ei pätki kyllä yhtään näissä asioissa. Annan valaehtoisen lausunnon!) sen tähden, että nimenomaan oposta eli oppilaanohjauksesta kun silloin aikoinaan edellisessä eduskunnassa, edellisessä sivistysvaliokunnassa, päätimme, niin se meni kyllä erilaisiin neuvotteluihin. Se kaatui rahaan, se kaatui myös kaikkien hallituspuolueitten kautta, ja tietysti jonkunhan asia pitää myöskin ulos sanoa. Se vaatii vastuullisuutta. Joka tapauksessa tämä asia oli yhteinen huoli ja on vieläkin, ja toivotaan, että päästään jonkinlaiseen normitukseen siltä osin.

Mitä sitten tulee ed. Gustafssonin puheeseen siitä, että porvaripuolella ymmärrettäisiin se tarve, että me tarvitsemme tämmöistä nuorisokouluajatusta, jossa voitaisiin lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus suorittaa yhtä aikaa, (Ed. Gustafsson: Kannattaa nyt perehtyä siihen lainsäädäntöön!) me tiedämme vallan hyvin, että ne tutkimukset, jotka on tehty tästä, osoittavat, että valitettavan paljon keskeytyneitä opiskelijoita on, ei jakseta käydä lukiota ja ammatillista koulutusta yhtä aikaa. Sinne hakeutuvat todella lahjakkaat, innostuneet nuoret. Keskeyttämisprosentti tämän tutkimuksen mukaan, joka jaettiin meille sivistysvaliokuntaan, oli valitettavasti aika noloa luettavaa. Siitä huolimatta asiaa varmasti pidetään yllä, mutta ehkä se nyt ei ihan kaikilta osin ole maailman tärkein asia, mutta yksi tärkeimmistä.

Arvoisa puhemies! Todella muistuvat mieleen ne ajat, kun sivistysvaliokunta istui kaksi vuotta ja teki näitä lakeja ja kun lähes kolmekymmentä opetusta normittavaa lakia supistettiin  kahdeksaan  lakiin.  Se  ei  ollut mikään help­po tehtävä, ja me kuuntelimme varmasti lähes 400:aa asiantuntijaa. Se oli hyvin mielenkiintoinen työ, ja tietysti mielenkiintoista on nyt arvioida ja katsoa, miten nämä ovat astuneet voimaan ja millä tavalla kunnat ovat kohdelleet näitä hyviä lakeja. Yhdeltä osin mielestäni kunnat eivät ole päässeet mukaan, ja se on tämä arviointipykälä. Kun siihen vielä uudelleen paneudutaan, niin seuraavan kerran kun lakiesitys nyt sitten täällä käsittelyssä on, sivistysvaliokunnan käsittelyn jälkeen, toivon, että se selkeyttäisi ja antaisi kunnille todella tämmöisen tärkeän perälauta-ajatuksen siitä, että arvioita tulee suorittaa kuntatasolla, koulutasolla, ja myöskin oppilaan arvioinnista on laitettu ihan selkeästi, että oppilaan arviointia tulee kehittää tämmöisenä kasvatuksellisena hetkenä ja siinä pitää olla mukana oppilas itse, oppilaan vanhempi ja opettaja. Siihen täytyy tietysti harjaantua.

Sitten tullaan yhteen asiaan, mitä opettajat ovat nyt viestittäneet, että he tekevät yhtä osaa tästä arvioinnista työaikansa ulkopuolella. Tullaan siihen, mihin sivistysvaliokunta on moneen kertaan toivonut muutosta, ja se on opettajien kokonaistyöaika. Se ei ole eduskunnan päätettävä asia, mutta se on tärkeä asia, ja toivoisin todella, että päästäisiin siinä eteenpäin. Joskus ihan tuntuu, että kun eivät opettajat ole tässä kokonaistyöajassa, kehityskin pysähtyy ja meidän lainsäädäntötyömme on erittäin vaikeaa.

Tietysti on monia hyviä asioita täällä, jotka ovat edistyneet, ja mielestäni sekin on edistynyt, että meillä on yhtenäinen peruskoulu. Jotkin kunnat ovat ottaneet tämän ihan vakavasti. Omassa kotikunnassani muun muassa tehtiin sellainen ratkaisu, ettei päätetty tehdä yhtä isoa yläastetta vaan tehtiin kaksi pientä yläastetta vanhan ala-asteen kylkeen samaan rakennukseen, jonka jälkeen voidaan toteuttaa siltä osin tätä yhtenäistä peruskoulua ja sitä on ihan mielenkiintoista seurata.

Yksi vaikea asia, joka on erittäin suuri tässä ylä- ja ala-asteen rajan yhdistämisessä, on se, että opettajien koulutusta tulee muuttaa. Tampereen yliopistossahan on lähdetty muuttamaan. Siellä kokeillaan nyt erilaista opettajankoulutusta: mitä tarvitaan aineenopettajille lisää — todennäköisesti tarvitaan erityisopetuksen taitoja; mitä tarvitaan luokanopettajien koulutukseen — todennäköisesti siinäkin tarvitaan muutoksia. Sivistysvaliokuntahan lähti silloin aikoinaan siitä, että yläasteen aineenopettajat voisivat opettaa esimerkiksi matematiikkaa 6. ja 5. luokalla, eli tämäntapaisista muutoksista tässä on kyse. Mutta kaikki tapahtuu hitaasti eikä voi olettaakaan, että kaikki tapahtuu nopeasti ja saman tien, kun laki on astunut voimaan.

Arvoisa puhemies! Yksi asia huolestuttaa, ja se on tietysti tämän Pisa-tutkimuksen toinen puoli elikkä se, että näitä oppilashuollollisia asioita meidän tulisi tehostaa, nimenomaan sitä, että oppilaille tulisi turvallinen oppimisympäristö. Sivistysvaliokunta aikoinaan tätä pykälää teki ja rustasi ja mietti hyvin tarkkaan ja kuunteli erilaisia asiantuntijoita siitä, mitä tarkoittaa turvallinen oppimisympäristö. Mielestäni siinä me emme onnistuneet ihan tarkkaan. Kyllä se tarkoittaa sitä, että näissä kurinpidollisissa ja oppilashuollollisissa tehtävissä semmoisille nuorille, jotka tarvitsevat koulussa kurinpidollista oikaisua, sitä annetaan, niin että muilla oppilailla säilyy turvallinen oppimisympäristö. Me joudumme siihen palaamaan, ja toivon, että saamme siitä myöskin sitten lakiesityksen aikaiseksi, tai onko se sitten asetus, mutta kuitenkin.

Arvoisa puhemies! Vielä yhteen asiaan haluan kiinnittää huomiota, ja se on opettajien täydennyskoulutus. Siitä on puhuttu paljon, ja kuitenkaan kunnat eivät ole tähänkään (Puhemies koputtaa) päässeet oikein mukaan, ja luulen, että se on seuraava askel, jota joudutaan normittamaan tarkemmin.


Inkeri Kerola (kesk):

Arvoisa puhemies! Kello on tikittänyt jo pitkän aikaa, ennen kuin minä olen tänne ehtinyt, mutta yritetään jouduttaa tätä puhetta.

Samanaikaisesti kun selonteko uusien koululakien toteutumisesta oli eduskunnassa, saimme käsiimme kansallisesti merkittävää tutkimustietoa oppimistuloksista. Sekä alueen sisäinen että ulkoinen eriytyminen oppimistuloksissa antaa aihetta ryhtyä estämään tietoista ajautumista eriarvoisuuteen koulutuksen saralla, sillä yhdenvertaiset mahdollisuudet koulutuksen saatavuudessa eivät ole enää itsestäänselvyys kaikille. Tulevaisuus näyttää, onko poliittinen kulttuuri muuttunut vai alkaako yhteiskunnassamme herätä keskustelu tasavertaisen koulutuksen mahdollisuuksien päivittämisestä. Todellisuus vaatii erityisiä toimenpiteitä voidaksemme pitää kiinni hyviksi koetuista kansallisista koulutusperiaatteistamme.

Suomi on paistatellut kuluvan vuoden alkupäivistä alkaen Pisa-tutkimuksen positiivisten tulosten valokeilassa. Nyt on korkea aika tiedostaa, kuinka pitkän aikavälin saavutuksista on kysymys. Emme pärjää enää entisillä tuloksilla. Erityistoimenpiteiden tarve on kartoitettava tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi voidaksemme todeta, ettei kaveria jätetä myöskään koulutuspalveluissa. Kun opetustoimen rahoituksen piiriin kuuluvien oppilaiden yksikköhinnat ovat nousseet valtion rahoituksen kanssa rinnakkain, ei löydy perusteita sille, että valtion rahoituksen jälkeenjääneisyys on korjattu. Oman vajeensa joidenkin kuntien rahoitukseen tuovat sairaalakoulujaksot, jotka aiheuttavat kunnille niin sanotun kaksoiskoulupaikkarasitteen ja saattavat näin estää asianmukaisen ja ajantasaisen hoitoonpääsyn.

Meidän on tunnustettava sekin, että on olemassa lapsia, joiden oikea paikka on erityisluokka. Tämä aika säästöineen ja näennäisasiantuntijoineen päättäjät mukaan lukien näyttää mieluummin integroivan ja tekevän jopa inkluusiota kuin sijoittavan oikein lapseen, oppijaan, puhumattakaan oikeaan paikkaan sijoittamisesta. Inkluusio edellyttää sitä, että opettajat, kouluavustajat ja heidän koulutuksensa sekä opetusta tukevien erityisasiantuntijoiden laatu ja määrä turvataan. Kouluavustajan, sen paremmin kuin ilman pätevyyttä tointaan hoitavan opettajankaan, ei pidä pääsääntöisesti suostua opettamaan erityisopetusta tarvitsevaa lasta, eihän lastenlääkärikään hoida geriatrisia potilaita. Kun asiantuntematon puuttuvine työkaluineen ei saa aikaan muutosta oppijassa, hutkitaan liian moni oppimisvaikeus häiriköinniksi. Tästä seuraa taas se, että meidän on aina murehdittava niitä viittä oppijaa, jotka luokassaan kompastelevat oppimisensa ja elämänsä epätasapainon kanssa.

Toisessa päässä taas hulinoivat ne, joilla olisi kapasiteettia suoriutua vaikeammistakin tehtävistä. Sangen yleistä on, että lahjakkaat saattavat ääritapauksissa kompensoida osaamisensa häiritsemällä muita. Kun nämä kaksi marginaaliryhmää hoidetaan oikein ja ajallaan — se tarkoittaa: viimeistään esiopetuksesta lähtien — asiantuntemuksella, saamme vasta aikaan todellisia säästöjä. Ovathan juuri nämä oppilaat usein niitä todennäköisiä ennusteeltaan koulupudokkaita, joiden kanssa painiskelee iso liuta auttajia liian myöhään ja ilman tulosta. Sanalla sanoen, varhainen ja asiantunteva puuttuminen säästää juuri niiltä ongelmilta, joiden kanssa esimerkiksi tänä päivänä taistelemme.

Lisäksi minua kauhistuttaa tieto siitä, että olemme saamassa hallitukselta ratkaisuksi oppilashuollollisia toimia, lain tasoisia, tyylillä poissa silmistä, poissa mielestä. Uskallanpa sanoa, että kasaamme näin päällemme vielä isompia ongelmia. Toivottavasti näin ei ole.

Arvoisa puhemies! Rahoitusjärjestelmämme kaipaa muutosta paremmin yleensä opetusta mutta myös erityisopetusjärjestelyjä huomioivaksi. Tuloksia ei voi saada aikaan entisillä valtionosuuksilla samaan aikaan, kun erityisopetuksen tarve on kasvanut 3,67 prosentin tasosta vuonna 98 viime vuoden 5,20 prosenttiin perusopetuksessa. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen on perustuttava riittävyyteen, vakauteen ja ennakoitavuuteen. Viime vuodet on panostettu korkeakoulurahoitukseen ja toisen asteen koulutukseen. Tulokset alkavat näkyä perusopetuksessa ja yleissivistävällä puolella. Työelämä alkaa pikkuhiljaa niittää satoa.

Perustuslailliset tasa-arvoiset koulutuspal­velut eivät ole enää itsestäänselvyys. Samoin kuin muissakin valtionosuuksissa rahoitusvastuut ovat kääntyneet päälaelleen, esimerkiksi indeksitarkistusten huomiotta jättäminen lisääntyvine velvoitteineen näyttäytyy kunnan rahoitusvastuun kasvuna. Niin ikään vuodesta toiseen peruskorjaus ja kosteusvauriot kasautuvat kunnissa liian vähäisten resurssien puutteeseen. Tämä taas aiheuttaa kasvavia terveydenhoitokuluja sekä opiskelijoiden että koko työyhteisön keskuudessa.

Arvoisa puhemies! Lainsäädännön tarkistukset sen paremmin kuin lainsäädännön toteutumisen seuraaminenkaan eivät ole perusteltuja, ellei rahoituksen jälkeenjääneisyyttä saada korjattua. Tämä viesti on yhtenäinen sekä perusopetuksen että yleissivistävän koulutuksen puolella.


Lauri Kähkönen (sd):

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunnan mietinnössä kiinnitetään huomiota ammatillisen koulutuksen kehittämistä vaikeuttaviin ongelmiin. Erityisinä ongelmia mainitaan opettajien ikärakenne, ammatillisen koulutuksen riittämätön vetovoima, oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja erityisopetukseen liittyvät ongelmat.

Opettajien keski-ikä on varsin korkea, ja tämä on tuttu asia myös monilla muilla työpaikoilla. Osa opettajista olisi valmis lähtemään vaikkapa heti joko osa-aikaeläkkeelle tai varsinaiselle eläkkeelle, mutta voimassa olevat säännökset estävät sen heiltä. Tärkeämpänä kuin ennenaikaisen eläkkeelle siirtymisen mahdollistamista, niin hyvä kuin se olisikin monen kohdalla, pidän sitä, miten oppilaitoksissa pystytään yhdistämään käytännön opetustyössä ikääntyneiden kokemus ja nuorten opettajien innokkuus. Uskon, että tätä kautta ikääntyneiden motivaatio kasvaa ja he jaksaisivat paremmin työssään varsinaiseen eläke-ikään saakka. Täten estettäisiin heidän niin sanottu kelkasta putoamisensa.

Ammatillisen koulutuksen riittämätön vetovoima on ennen kaikkea pienten paikkakuntien oppilaitosten ongelma. Tiedän, että hyvin monissa oppilaitoksissa on omat erinomaiset markkinointisuunnitelmansa. Kuten mietinnössä todetaan, ammatillisen koulutuksen sisällöistä niin peruskoulun oppilailla kuin heidän vanhemmillaan on tänäkin päivänä varsin puutteelliset, jopa väärät tiedot. Omat kokemukseni kuitenkin eri oppilaitosten ennen kaikkea opinto-ohjaajien opetustyöstä tässä asiassa ovat pelkästään rohkaisevia. Kuitenkin on myönnettävä, että työn kuva useimmissa ammateissa on muuttunut erittäin paljon viime kymmenen vuoden aikana, joten tiedotusta on lisättävä. Tiedottaminen yleensä on vaikea laji, ja riittävästi sitä ei ole koskaan, joten tekemistä tietysti tältä osin riittää.

Väitän, että pienet oppilaitokset tarjoavat opiskelijoille turvallisemman opiskeluympäristön ja pienemmät opiskeluryhmät. Pienemmässä ryhmässä opetus voi olla myös jonkin verran yksilöllisempää. Erityisopetuksen tarve on lisääntynyt voimakkaasti perusopetuksen puolella. Tämä on vaikuttanut totta kai myös ammatilliseen opetukseen. Erityisopetuksen tarve on kasvanut myös sillä puolella. Ainakin omassa kotikaupungissani tähän tarpeeseen on pystytty reagoimaan. Oppilaitoksessa on päätoiminen erityisopettaja ja koulunkäyntiavustaja, moniammatillisessa opiskelijatyöryhmässä käsitellään eteen tulevia arkipäivän ongelmia.

Seuraavaksi muutama sana lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöstä.

On hyvä, että mietinnössä ei ole lähdetty pakon tielle, toisin sanoen kaikkien oppilaiden ei tarvitse valita ammatillisen puolen kursseja tai päinvastoin lukion puolen kursseja. Mutta joka tapauksessa eri koulutusmuotojen yhteistyöllä tulee vahvistaa kunkin omaa koulutustehtävää ja hyvää verkostoitumista, kuten sivistysvaliokunta mietinnössään toteaa.

Valiokunnan ammatillisen koulutuksen puolelle harkittavaksi esittämä yhteistyö lukioiden kanssa tuloksellisuusrahan myöntämisen yhdeksi kriteeriksi on tietääkseni jo käytössä ainakin maakuntamme koulutuskuntayhtymän sisällä. Se ohjaa myös opettajia kannustamaan nuoria valitsemaan esimerkiksi englannin, matematiikan, äidinkielen jne. kursseja lukiosta. Nämä opinnot omalta osaltaan antavat opiskelijalle myös paremmat mahdollisuudet muun muassa ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoihin, jos ja kun kiinnostusta tämän tyyppiseen jatko-opiskeluun myöhemmin on.

Seuraavassa lainaan sanatarkasti mietintöä: "Oppilaan mahdollisuuksiin valita opintoja kummastakin oppilaitosmuodosta vaikuttaa suuresti se, miten opetussuunnitelmat on laadittu." Rohkenen olla tästä sivistysvaliokunnan kanssa hiukan eri mieltä. Kyllä keskeisempi tekijä on muun muassa jaksojärjestelmä, jonka tulee olla näissä oppilaitoksissa sama, samoin kurssitarjottimet ovat erittäin keskeinen seikka. Totta kai, mitä suurempi yksikkö on, mitä suurempi esimerkiksi lukio, sitä enemmän samoja kursseja pystytään tarjoamaan vuoden eri aikoina.

Arvoisa puhemies! Opinto-ohjauksen merkitys on luokattoman lukion ja eri oppilaitosten eli ammatillisten oppilaitosten, kansalaisopistojen jne. yhteistyön myötä entisestään korostunut. Tavoite, että lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa on jokaista 250:tä opiskelijaa kohden yksi pääasiallisesti opinto-ohjauksesta vastaava opettaja, on kannatettava. Se, että tällä opolla voi olla muutama muukin oppitunti, on mielestäni vain hyvä. Näillä oppitunneillahan oppii tuntemaan opiskelijoita entistä paremmin.

Aivan lopuksi viittaan debatin aikana käytyyn keskusteluun. Totta kai, jos paikkakunnalla oppilasmäärät vähenevät, kouluverkkoa joudutaan sopeuttamaan, mutta se ei käy hetkessä. Näillä paikkakunnilla, jotka ovat laajoja pinta-alaltaan, on myös joitakin sellaisia oppilaitoksia, kouluja, jotka ovat vaajakäytöllä, liian suuria, eikä koulumatkojakaan voi rajatta kasvattaa. Niinpä ylimenokaudella ja jatkonkin kannalta valtionosuuskriteereitä, kun valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus on käynnissä, tulisi myös tältä osin tarkistaa. Totta kai myös harkinnanvaraiset avustukset ovat ylimenokaudella erittäin tärkeitä.


Anu Vehviläinen (kesk):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin pari kommenttia, ensin ed. Kähkösen puheenvuoroon: Kun debatissa käytiin keskustelua siitä, ovatko lomautukset lainvastaisia vai ei, eiväthän itse lomautukset ole lainvastaisia mutta se on lainvastainen tilanne, jos lomautusten aikana ei pystytä järjestämään opetusta. Ed. Kähkönen omaa vaatimattomuuttaan jätti sanomatta, että hän on kuitenkin omassa kunnassaan pyrkinyt tässä asiassa toimimaan ja käsitykseni mukaan ollut itse järjestämässä lomautusten aikana opettajana opetusta siellä. Se minusta on esimerkillistä toimintaa.

Toinen näkökulma ed. Luhtasen puheenvuoroon, kun hän asetteli vastakkain Espoota ja muita kuntia sanomalla, että Espoo joutuu elättämään muita kuntia ja muiden kuntien koulutointa: On minusta valitettavaa, että tällä tavalla asetetaan vastakkain, kun ajatellaan sitä, miten monet kymmenet muut kunnat, jopa sadat, antavat sivistyspääomaa ja nuoria ihmisiä Espoonkin hyvinvoinnin rakentamiseen. Sen sijaan, että asetetaan kuntia vastakkain, pitäisi nähdä tämä kokonaisuus koko Suomen kannalta, kaikkien kuntien kannalta.

Sitten itse palautekeskusteluun ja selontekoon: Aivan aluksi haluan muistuttaa siitä tilanteesta, missä eduskunta ja erityisesti sivistysvaliokunta koululakeja neljä viisi vuotta sitten käsittelivät. Olin itsekin silloin valiokunnan jäsen ja kuulimme yli 300:aa asiantuntijaa näihin lakeihin liittyen. Muistan, että minun mieltäni vaivasi erityisesti jo silloin, miten talousvaikeuksissa olevat kunnat pystyvät uutta lainsäädäntöä toteuttamaan. Viestit koulujen arjesta myös tämän kolmen vuoden aikana ovat kertoneet, että kysymys on yhä ajankohtaisempi. Tämän vuoden alussa tehdyt yksikköhintojen korotukset eivät ole pystyneet paikkaamaan niitä tarpeita, mitä kuntien koulutoimessa on, vaan itse asiassa kuntien taloudellinen eriytymiskehitys uhkaa yhä pahemmin lasten ja nuorten koulutuksellista tasa-arvoa.

Uusien koululakien ongelmat eivät perustu itse lainsäädäntöön vaan siihen, ettei kunnilla ole riittävästi varaa toteuttaa asiallisella tavalla koululakien säännöksiä. Silloin koululakeja käsiteltäessä pidin pahimpana puutteena esiopetuksen ulkopuolelle jäämistä. Nyt uudistus on toteutettu mutta torsona, eli esiopetettavien osalta valtio ei osallistu kuljetuskustannuksiin. Se on minusta esimerkki huonosta lainsäädännöstä liittyen kunta—valtio-suhteeseen. Ei voi olla niin, että täällä päätetään uusista velvoitteista mutta jätetään sitten uudistusten rahoitus kuntien huoleksi.

Näiden riittämättömien rahojen ja koululakien useiden pykälien välillä vallitsee kuitenkin syvä ristiriita. Esimerkiksi käy muun muassa täälläkin usean kerran esille otettu pykälä oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön. Turvallinen ympäristö tarkoittaa muun muassa koulumatkoja, riittävän suuria opetustiloja ja puhdasta huoneilmaa. Tänään home- ja kosteusongelmat vaarantavat tuhansien lasten ja nuorten ja opetushenkilöstön oikeutta turvalliseen kouluympäristöön. Erityisesti rahavaikeuksissa olevat kunnat tarvitsisivat valtionosuutta kiireellisesti kouluhankkeiden toteuttamiseen. Opetusministeriön rahat näihin rakennushankkeisiin ovat kuitenkin täysin riittämättömät tällä hetkellä. Myös oppilaan oikeudessa saada opetusta, oppilaanohjausta ja erityisopetusta on käytännössä pahoja puutteita. Viestit koulujen mahdollisuuksista antaa tukipalveluita ovat kovaa kuultavaa. Tämä asia on täällä moneen kertaan todettu, että nämä tukipalvelut ovat täysin riittämättömät.

Arvoisa puhemies! Uusi perusopetuslaki on joutunut käytännössä eräiltä osin myös kuntasäästöjen välikappaleeksi. Esimerkiksi sopii ala- ja yläasteen hallinnollisen rajan poistaminen. Uuden lain turvin on eräissä kunnissa luotu oppilasmäärältään megaluokan kouluja. Voin vakuuttaa, että lainsäätäjän tahto ei ollut koulujen oppilasmäärien järjetön suurentaminen vaan turhien hallinnonrajojen poistaminen. Tämä hallinnollinen kysymys liittyy mielestäni mietinnössä esiin nostettuun huoleen rehtoreiden pedagogisen johtamisen vähäisyydestä. Mietinnön mukaan rehtorit käyttävät keskimäärin vain 6 prosenttia työajastaan pedagogiseen johtamiseen. Mitä suurempi kouluyksikkö, sitä vähemmän rehtorin ajasta liikenee pedagogiseen johtamiseen. Näin se vain on.

Arvoisa puhemies! Suurin kysymys koululakien toteutumisessa liittyy koulutuksen tasa-arvoon, siihen että jokainen lapsi ja nuori saa kotitaustastaan ja asuinpaikastaan riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet koulunkäyntiin. Tasa-arvo ei ole vain kuntien asia. Valtiovallan on sekä lainsäädännöllä että resursseilla kannettava oma vastuunsa lasten ja nuorten sivistystarpeista. Koulutuksen tasa-arvo on vaarantunut monista eri syistä. Uhkana sille on ollut erityisesti kuntien taloudellisten voimavarojen erilaisuus. Pienentyneiden rahojen vuoksi ryhmäkoot ovat kasvaneet, tukitoimintoja mukaan lukien todellakin oppilaanohjaus, erityisopetus ja vaikkapa kouluterveydenhuolto on supistettu. Monissa kunnissa on lakkautettu iso joukko kouluja. Kymmenen vuoden aikana kouluja on lakkautettu noin 700.

Koulutuksellisen epätasa-arvon eräs ilmentymä on se, että yhä useampi lapsi valitsee muun koulun kuin lähikoulun. Käytännössä valintaa voi tehdä vain suuremmilla paikkakunnilla. Koko ikäluokan kannalta lisääntynyt valinta merkitsee sitä, että isojen paikkakuntien lapset saavat valita motivaationsa mukaan erikoistuneita kouluja mutta syrjemmällä asuvat saavat tyytyä lähikouluunsa. Tässä haluan sanoa ja alleviivata, että riittävin resurssein toimiva lähikoulu on ainakin minun tavoitteeni. Lähikoulu on hyvä lähtökohta.

Pidän lisääntynyttä koulujen valintaa ongelmallisena osittain siksi, että yleensä muun kuin lähikoulun valinneet lapset tulevat korkeammin koulutetuista ja varakkaammista perheistä, joissa lasten opintojen ja harrastuksien tukeminen on usein muutoinkin korkeampaa kuin alemman koulutustason perheissä. En halua olla tasapäistämässä lapsia ja nuoria mutta silti pidän epäoikeudenmukaisena sitä, että hyvän koulutuksen saaneet vanhemmat pystyvät tarjoamaan käytännössä lapsilleen enemmän vaihtoehtoja kuin alemman koulutuksen saaneet vanhemmat. Kun vanhempien jopa odotetaan tänä päivänä osallistuvan taloudellisestikin lastensa koulunkäyntiin vaikkapa retkien kustantamisella, tämä lisää yhä edelleenkin eriarvoisuutta ja myös ikävältä kuulostavaa sanaa kahtiajaosta eliittikouluihin ja sitten toisen luokan kouluihin.


Riitta Korhonen (kok):

Arvoisa puhemies! Palaute uudesta lainsäädännöstä on ollut myönteistä, ja koska viime kaudella on saanut olla mukana sivistysvaliokunnan puitteissa tuota lainsäädäntöä työstämässä, voi siihen palautteeseen olla tyytyväinen.

Uusi lainsäädäntö on toiminut asianmukaisesti. Koulutuksen järjestäjät ovat tyytyväisiä sääntelyn määrään ja lainsäädännön selkeyteen. Vaikka koululakien kokonaisuudistus onkin kaiken kaikkiaan onnistunut, on sivistyspoliittisen ministerityöryhmän vastikään sopima lainmuutospaketti tärkeä lisäys. Paketin tarkoituksenahan on ehkäistä ongelmia koulussa sekä tehostaa oppilashuoltoa. Muutoksella pyritään edistämään ja edesauttamaan koululaisten hyvää oppimista, hyvää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia. Sen keskeisiä uudistuksia ovat pyrkiminen varhaisempaan puuttumiseen oppilaan vaikeuksiin sekä ennalta ehkäisevän toiminnan tehostaminen kouluissa. Jatkossa siis oppilaitoksilta edellytettäisiin suunnitelmaa oppilaiden suojaamiseksi häirinnältä, kiusaamiselta ja väkivallalta sekä suunnitelman toteuttamisen valvontaa.

Arvoisa puhemies! Koulutuksella on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Koulutuksen keskeisenä tavoitteena on sekä evästää nuoria kohti aktiivista kansalaisuutta demokraattisessa yhteiskunnassa että kannustaa heitä kartuttamaan omaa inhimillistä pääomaansa, sosiaalista pääomaansa kuin myös osaamispääomaansa, elämänsä joka vaiheessa. Nuorten on ennen muuta ja ensisijaisesti kasvettava ehjiksi ihmisiksi, jotka tuntevat itsensä, uskovat ja luottavat itseensä tuon lainuudistuksen tarkoituspykälän mukaisesti. Tähän he tulevat tarvitsemaan arvoymmärrystä, oikeudenmukaisuuden tajua sekä kykyä vastuuseen ja välittämiseen. Maamme koulutusta on kehitettävä jatkossa myös nämä periaatteet mielessä pitäen.

Meidän tulee olla aidosti ylpeitä suomalaisten koululaisten kansainvälisissä mittauksissa ja tutkimuksissa todetusta korkeasta osaamistasosta. Koulutukseen tai sen kehittämiseen panostamisesta ei parane tietotaloudessa koskaan tinkiä. Koulutushan on kiistatta ollut yksi suomalaisen hyvinvoinnin tärkeimmistä rakennuspalikoista. Koulutuksen on aina vastattava yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuneen ja tapahtuvan kehityksen asettamiin muutoksiin. Tältä kannalta ja tästä syystä koulutusta ja sen toteuttamisen keinoja, tavoitteita ja saavutuksia on syytä arvioida jatkuvasti. Samoin koulutuksen säilyttäminen suomalaisen yhteiskunnan vahvuutena, yhtenä Suomen talouden keskeisimmistä kilpailukykytekijöistä, edellyttää ehdottomasti, että koulutusjärjestelmän puutteisiin ja heikkouksiin tartutaan ajoissa ja välittömästi.

Arvoisa puhemies! Perusopetuksen kehittämisessä on jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota muun muassa muuttotappiokuntien saaman rahoituksen riittävyyteen. Kyläkoulujen merkitys alueen elinvoiman takeena on huomattava. Lisäksi koulujen lakkauttamiset merkitsevät haja-asutusalueilla koulumatkojen pidentymistä, millä on ja saattaa olla haitallisia vaikutuksia nuorten koululaisten hyvinvointiin. Jos hakee taas tuollaisen raflaavan vertauksen, niin huolehditaanhan meillä eläintenkin kuljetuksesta. Miksi emme myös panostaisi lastemme kouluväsymykseen pitkien kuljetusten vuoksi? Myös haja-asutusalueilla on pystyttävä huolehtimaan siitä, että opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jäävät tai muuten erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saavat tarvitsemansa tuki- ja erityisopetuksen. Kuten sivistysvaliokunta mietinnössään toteaa, on riittävän varhainen ja oikein ajoitettu tukiopetus monesti tärkein tukitoimenpide lapselle ja saattaa estää syrjäytymisen.

Arvoisa puhemies! Koulutukseen panostaminen edellyttää tulevina vuosina ennen kaikkea opettajien määrästä ja heidän ammattitaidostaan huolehtimista. Opepro-selvityksen mukaan kokonaisuudessaan on seuraavan kymmenen vuoden aikana varauduttava yhteensä noin 16 000 opettajan poistumaan.

Pätevät sekä työstään innostuneet opettajat ovat olennainen tekijä koulutukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Koulujen välisten erojen merkittävin selittävä tekijä ei ehkä olekaan raha tai koulujen sijaintipaikkakunta, vaan menestymisen perustekijä on opettamisen ammattilaisten luoma koulun työ-, johtamis- ja oppimiskulttuuri. Pedagoginen johtajuus luokassa kuuluu aina opettajalle ja oppilaitoskokonaisuudessa rehtorille. Tätä työtä tulee vahvistaa. Hyvä yhteistyökyky ja hyvä opettajainhuoneen henki antaa uskomattoman lisäarvon koko kouluyhteisölle. Oppimisen ja opettamisen intohimo tekee oppilaitoksesta halutun työympäristön sekä oppijoille että opettajille.

Ammatillisen koulutuksen asemaa pohdittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota koulutuksen pullonkauloihin. Koulutuksen sisältöä ja sen yhteyttä sekä työ- että tosielämän vaatimuksiin on edelleen arvioitava tarkalla silmällä. Paikoin käytännön opetus on riittämätöntä ja koulutuksesta on tullut liian teoreettista. Käden osaamisen ja arjen ongelmaratkaisujen painotus on tietointensiivisesti ylivirittyneessä opetusmaailmassa unohdettu. On syytä muistaa, että useimmat työelämän pk-sektorilla toimivat keski-ikäiset pellepelottomat keksivät edelleen kansakoulupohjalta. Luovuus ei ole sidottu oppiarvoihin. Lisätieto vain ohjaa keksimään entistä syvempiä asioita.

Arvoisa puhemies! Ammatillisen peruskoulutuksen vetovoimaa peruskoulun jälkeisenä suuntautumisvaihtoehtona on lisättävä, jotta Suomessa olisi mahdollista lieventää työmarkkinoiden tasapainottomuusvaiheen aiheuttamia ongelmia tulevaisuudessa. Ammattityövoimaa koskevat kapeikot ovat monilla aloilla edelleen kiihtyvästi lisääntymässä. Riskit alkavat siis toteutua työvoiman niukkuuden lisääntymisen myötä suurten ikäluokkien eläköityessä jo 10—15 vuoden sisällä.

Yritysten toiminnan perusedellytyksiin kuuluu ammatillisen tutkinnon omaavan työvoiman hyvä saatavuus. Ei pidä unohtaa sitä, että suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi rahoitetaan suomalaisen vientiteollisuuden hyvällä menestyksellä eli osaavien ammattinaisten ja ‐miesten työpanoksilla. Ainakin pk-sektori on jo pitkään kaikkialla Suomessa kantanut huolta osaavien ammattilaisten koulutuksen huonosta arvostamisesta. Onneksi, kuten sivistysvaliokuntakin on mietinnössään todennut, syventyvä yhteistyö toisen asteen ja lukiokoulutuksen välillä on omiaan sekä nostamaan kaiken kaltaisen koulutuksen arvostusta että takaamaan opiskelijoille yhä enenevät mahdollisuudet rakentaa oman osaamisensa näköistä oppimispolkua.

Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti väittäisin, että koulutusjärjestelmämme suurin ongelma lienee kuitenkin se, ettei se ole saanut istutettua suomalaisiin nuoriin intoa ja kipinää yrittäjäksi ryhtymiseen. Koko koulutusketjun pitäisi pystyä istuttamaan nuoriin mieliin yrittäjämäinen (Puhemies koputtaa) asenne elämään ja oppimiseen. Erehtyminen ja virheet ovat vain askelmerkkejä osaamisen polulla. Tietämisen ja uteliaisuuden intohimo, joka meillä kaikilla on inhimillisenä myötäsyntyisenä lahjana, ei saa eikä tule koulutuksen toimesta tulla kitketyksi.


Paula Lehtomäki (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Opiskelu tapahtuu elämää, ei koulua varten. Näin minä ainakin muistan, että jo ala-asteella meille pyrittiin opettamaan: elämää, ei koulua varten. Silloin se ainakin välillä tuntui vähän kyseenalaiselta, mutta näin jälkikäteen katsoen opit on ehkä pystytty kaikilla koulutustasoilla antamaan nimenomaan elämää eikä pelkästään koulua varten.

Tätä ikiaikaista suomalaista kansanperinteen lausumaa vasten on hyvin myönteistä, että sivistysvaliokunta on jo aikoinaan, kun koululakeja on uudistettu, korostanut, että suomalaisen koululaitoksen tulee luonteeltaan olla nimenomaan sivistyskoulu, että koululaitoksen pitää tukea kasvua ihmisyyteen ja vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen ja antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja; melkein tekisi mieli sanoa tänä päivänä vielä tässä järjestyksessä: taitoja ja tietoja.

Erityisesti tänä päivänä, kun yhä useammat koululaiset, pienetkin, tarvitsevat koulunkäynnistään erityishuomiota — tukiopetusta, erityistukea, oppilashuoltoa — keskittymisvaikeuden ja ylivilkkauden ja muiden ongelmien vuoksi, koululle on erittäin tärkeää, että se pystyisi luomaan pohjan ja perustan kullekin yksilölle, jotta pystyttäisiin tälle vahvalle pohjalle ja perustalle jatkossa rakentamaan. Jollei sitä pohjaa kyetä esimerkiksi ala-asteella luomaan, turha on hiekkakasan päälle kivitaloa lukiovaiheessakaan rakentaa.

Siksi olisi tietysti erittäin tärkeää, että suomalainen koululaitos sen kaikilla asteilla pystyisi antamaan oppilailleen myös vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia kykyjä, koska riippumatta siitä, mille sektorille tai mihin koulutusputkeen lapset ja nuoret myöhemmässä elämänvaiheessa hakeutuvat, sosiaalinen kyvykkyys on yksi tärkeimmistä taidoista, joita ihmisillä tämän päivän — ja luulen, että tulevaisuudenkin — yhteiskunnassa on.

Tätä taustaa vasten tuntuu oikealta, että uudet koululait antavat nimenomaan toimintavapauksia paikallistasolle. Lakien tarkoitushan on nimenomaan tukea koulun arkitoimintaa eikä hankaloittaa sitä. On tietenkin selvä asia, että paikallistason vastuun nouseminen vaatii myös viisautta paikallistasolla tehdä oikeita valintoja ja ­viisautta satsata oikeisiin asioihin. Kun aikaisemmin keskustelimme paljon kuntapäättäjien roolista ja kuntien resursseista, haluaisin korostaa, että ani harvalla kuntapäättäjällä on minkäänlaista pahaa tahtoa suomalaista koululaitosta kohtaan. Sen sijaan niukkoja resursseja joudutaan kuntatasolla yhä useammin jakamaan. Tosin sielläkin pitää muistaa, että säästö yhtäällä tarkoittaa kovin usein panostuksia ja lisäkustannuksia toisaalla.

Koululakiasia ja kouluasia on siksi niin tärkeä, että peruskoulu on suomalaisen tasa-arvon kivijalka. Tarkoitan tässä tasa-arvoa käsitteen laajassa merkityksessä: ihmisten, alueiden ja koulujenkin välistä tasa-arvoa. Me joskus intoudumme puhumaan suomalaisesta tietoyhteiskunnasta sillä tasolla, että se hipoo ed. Takkulan lanseeraamaa korkealentoista utsjoki-kevo-ohutta-yläpilveä-sfääriä, ja meidän pitäisi silloin muistaa, että tämän tietoyhteiskunnankin nykyisyyden ja eritoten tulevaisuuden kivijalka on kuitenkin siinä, että peruskoulu pystyy tarjoamaan palveluita ja tasa-arvoiset elämän edellytykset kaikille suomalaisille lapsille.

Oppilaallahan on uuden lainsäädännön mukaan oikeus opetukseen eikä niinkään enää oppivelvollisuutta. Tietenkin on sitten monesti kysyttävä arkitilanteessa, mitä se oikeus tarkoittaa, millä etäisyydellä ala-asteen koululaisella on oikeus koulutukseen. Aika pitkiksi koulumatkat ovat monesti menneet, kun näitä pieniä kyläkouluja on lakkautettu. Tässä salissa ollaan kärkkäitä arvostelemaan pitkien etäisyyksien kuntia siitä, että ne lakkauttavat kyläkoulujaan, mutta niin vähän täältä löytyy näille kuljetuksille ymmärtämystä, että edes esikoululaisten kuljetuksiin valtio ei vieläkään osallistu. Eli kyllä meidän pitäisi siltäkin osin peiliin katsoa, ennen kuin kuntia rupeamme täällä syyllistämään.

Pisa-tutkimukseen on tänään useasti tässä keskustelussa viitattu, ja se on tietenkin meille suomalaisille aika mieltä ylentävä tutkimustulos. Haasteena on tietysti säilyttää tämä hyvä tilanne, säilyttää koulutuksellinen tasa-arvo, niin ettei eri koulujen ja eri alueiden välille isoja eroja pääse revähtämään. Pitäisin suurimpana riskinä ja haasteena en niinkään haja-asutusalueiden ja rintamaiden välisten erojen kasvua vaan suurimpien kaupunkien kouluyksikköjen välisten erojen kasvamista. Esimerkiksi täällä Helsingissä erot ovat jo aika isot. Sitten tämä tietoyhteiskuntakehitys tuo omat elementtinsä. Pystymmekö jo pienestä pitäen pitämään kaikki suomalaiset mukana tässä kehityksessä, vai onko tämä tietoyhteiskuntaosaaminen, tietokoneiden käyttö, yksi sellainen ratkaiseva tekijä, mikä meidät jo nuorina erottaa eri urille?

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin lyhyesti kommentoida lukioiden ja ammattikoulujen yhteistyötä, mitä erityisesti ed. Gustafsson aikaisemmin täällä peräänkuulutti. Se on aika vähäisellä tolalla, ainakin mitä omista lukioajoistani muistan. Olen joskus miettinyt yläastelaisten hakeutumista jatkokoulutukseen: Hakeutuvatko he niin vähän ammatilliselle puolelle sen takia, että yläasteen opettajat ovat akateemisella taustalla varustettuja ja tiedostaen tai tietämättään ohjaavat oppilaitaankin akateemiselle puolelle? Tärkeää olisi myöskin päivittää yläasteen opettajien tietämystä siitä, millaisia ammatillisen koulutuksen ammatit nykypäivänä ovat. Esimerkiksi metalli- ja metsäpuolella ne ovat aika moderneja ja teknisiä ammatteja ja sieltä on se entisaikojen rasvanäppisyys jo aika kaukana.


Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk):

Puhemies! Haluan palautekeskusteluun osallistua vielä kommentoimalla muutamia keskustelussa jo esillä olleita asioita.

Tämän selontekokeskustelun ja -käsittelyn arvo on ehkä siinä, että voimme yhdessä todeta vuonna 1999 säädettyjen koululakien olevan pääpiirteissään yhä käyttökelpoiset. Koululakien rukkaamista ei suuremmasti tarvita. Siihen ei ole tarvetta, mutta sen sijaan rahoituslait kaipaavat paitsi yksinkertaistamista myöskin puuttumista määrälliseen puoleen. Se on kiistaton asia. Sen sijaan peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa on runsaasti sisäisiä huolenaiheita ja korjaustarpeita koskien oppimista, kasvatusta, sosiaalisuutta jne.

En halua vähätellä mitenkään täällä moneen moneen kertaan esiin nostettua kansainvälistä Pisa-tutkimusta, kun sanon, ettei kyseisiin tutkimustuloksiin tule kuitenkaan tuudittautua, kuten nyt monissa puheenvuoroissa on ollut hiukan taipumusta tehdä. Tämä Pisa-tutkimus nimittäin kertoo ehkä pikemminkin jo menneistä hyvistä ajoista kuin tämän hetken tilanteesta yleissivistävässä koulutuksessa. Rohkenen epäillä, etteivät arviointitulokset enää olisi yhtä hyviä, niin ripeästi ongelmat ovat kärjistyneet. Viittaan muun muassa jo esille tulleeseen uutiseen, miten suurkaupungit ovat aikeissa leikata koulumenoja entisestään. Viittaan moniin eriarvoistumistutkimuksiin, alueiden välisiin kasvaviin eriarvoisuuksiin ja koulujen välisiin eriarvoisuuksiin. On kiistatta olemassa niin sanottuja hyviä kouluja ja kouluja, joihin oppilaitten vanhemmat eivät mielellään oppilaita lähetä. On kiistatta kouluja, joissa sisäinen ilmapiiri on heikompi kuin toisissa, ja vanhemmat ja oppilaat tietävät tämän.

Edelleen jos opettajien näkökulmasta asioita tarkastelee, niin koulun sisäiset ongelmat ovat monilla alueilla niin mittavia, esimerkiksi täällä Pääkaupunkiseudulla, että opettajat siirtyvät kerta kaikkiaan heti, kun on mahdollista, toisiin ammatteihin. Mutta minä haluan huomauttaa, että tämä ongelma ei ole mikään suomalainen ongelma. Meillä on juuri tietoa Unescon kautta siitä, että monissa muissakin maissa opetusala on tällä hetkellä vaikeassa kriisissä. Tähän viittasi ihan muutama päivä sitten muun muassa myöskin Ilon johtaja Sally Paxton. Opettajat eivät pysty täyttämään enää yhteiskunnan asettamia vaatimuksia. Siksi on esitetty, että hallitusten tulisi hyvin pian ja nopeasti aloittaa neuvottelut opettajien ja heidän ammattiyhdistysliikkeidensä kanssa opetusolojen ja myöskin palkkauksen parantamiseksi.

Tämä palkkausasiakin koskee meitä ja tätä eduskuntaakin sen takia, että meillä opettajien palkat ovat julkisen sektorin rahoittamia liki kokonaan. Meillä tällä hetkellä keskimääräinen palkkataso Suomessa 15 vuoden jälkeen on noin 25 000 euroa, kun se esimerkiksi Sveitsissä on liki 46 000, eli suomalainen opettaja on jäämässä jälkeen. Siitäkin syystä on ymmärrettävää, että opettajat siirtyvät helposti muille aloille.

Mutta toinen ongelma on edessä tästä eläköitymisestä johtuen. Kuten täällä on käynyt ilmi, lähivuosina jää jopa toistakymmentätuhatta opettajaa eläkkeelle.

Me olemme keskustelleet pääasiassa perusopetuksen kehittämisestä. On valitettavaa, että lukiokeskustelu on jäänyt vähemmälle, ja tiedämme, että lukion rakenneuudistus on väistämättä edessä. Mitä pikemmin sen teemme, sitä parempi, näin on. Samoin ammatillisen koulutuksen laadun kehittämiseen pitää nopeasti puuttua. Ammatillinen koulutus ylipäänsä pitäisi saattaa perusteellisempaan tarkasteluun. Puhumme paljon vetovoimaisuuden kasvattamisesta, mikä on tärkeätä, mutta tärkeämpää on opetuksen laadun valvonta.

Se koskee myöskin ammattikorkeakouluja. En malta olla mainitsematta tässä viime lauantaina Insinööriopiskelijapäivillä esiin nostettua asiaa. Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja kritisoi voimakkaasti Seinäjoella koulutusta ja kiinnitti huomiota siihen, että valmistumisprosentti on laskenut lyhyessä ajassa 85 prosentista alle 50 prosenttiin. Puheenjohtajan mukaan aloituspaikkojen määrän kasvattaminen on nostanut opetuksen ryhmäkokoja ja samaan aikaan lähiopetustunteja on reilusti vähennetty ja heikennetty sillä tavalla opetuksen tasoa ja laadun tasoa. Tällaisia viestejä tulee yhä enemmän ja samantapaisia viestejä myöskin ammatillisen koulutuksen puolelta, joten on ihme, jos siihen ei nopeasti löydetä ratkaisuja.

Itse asiassa minä en ihmettele sitä, miksi ammatillisen koulutuksen ja lukion yhteistyö takkuilee. Molempien koulutusmuotojen omat erityistavoitteet ovat niin haastavat, että tähän yhteistyöhön ei ole tällä hetkellä käytännössä paljon mahdollisuuksia. Lukiossa pitäisi antaa yhä vankempi yleissivistys, tätä odottavat kaikki korkea-asteen oppilaitokset. Työelämä puolestaan odottaa entistä vahvempaa ammatillista koulutusta ja käytännöllistä koulutusta nuorilta, kun he astuvat työelämään. Yhteiskunnalliset muutokset ovat siis kaikkialla, eivät yksin meillä Suomessa, mahtavia ja työelämän muutokset yhtä nopeita, ovat olleet ja ovat edelleen, joten kouluilla ja opettajilla on kyllä täysi työ pysyä kehityksessä mukana. Tällöin ei tämäntapaisille asioille, joista me täällä puhumme, kerta kaikkiaan ole jäänyt aikaa. (Ed. Gustafsson: On monessa tapauksessa nuoren etu, että voisi olla poikkitieteellisempää!) — Voisi olla ja olen samaa mieltä ed. Gustafssonin kanssa, mutta käytäntö sitten sanelee toisin.

Ihan lopuksi totean vain sen, että me tiedämme ja tunnemme suomalaisen koulutuslaitoksemme heikot kohdat ja karikot ja olemme käyneet hyvän keskustelun. Nyt pitäisi tehdä jotakin. Aivan ensimmäiseksi minä kyllä toivoisin, että annettaisiin sekä kuntatasolla että valtion tasolla lisää rahaa muun muassa opettajien täydennyskoulutukseen ja koulujen perusopetukseen. Perusopetuksesta huolehtiminen on aivan ensiarvoisen tärkeä asia, kun puhumme koulutuksellisesta tasa-arvoisuudesta. Mitenkään muuten se ei toteudu.


Suvi Lindén (kok):

Arvoisa puhemies! Eilen vietettiin ensimmäistä Euroopan Vanhempien ja Kodin Päivää kahdessakymmenessä maassa Euroopassa. Kovasti toivoisin, että tästä teemapäivästä tulisi hyvä käytäntö tehostaa koulun ja kodin välistä yhteistyötä, joka jo on uusiin koululakeihin kirjoitettu. Tällä hetkellä sitä käytännössä ainakin yritetään toteuttaa muun muassa uudistettujen ja uudistuksen alla olevien opetussuunnitelmien kautta. Uskoisin, että kun vuosittain jokaisessa maamme koulussa kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä tämän teemapäivän puitteissa puhuttaisiin, varmasti se olisi yksi hyvä tapa myös edesauttaa yhteistyön paranemista.

Eilisessä sivistysvaliokunnan ja Vanhempainliiton yhdessä järjestämässä seminaarissa tuli selvästi esille, että vielä on kovin paljon tehtävissä kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. Siellä tuli muun muassa esille vanhempainyhdistyksen erään perustajajäsenen esimerkissä, että kun kouluun perustettiin vanhempainneuvosto, niin koulusta kerrottiin vanhempainyhdistyksen jäsenille, että hoitakaa te se työ siellä kotona, niin me teemme työmme täällä koulussa. Tästä tokaisusta ei kovinkaan monta vuotta ole aikaa, joten meillä varmasti on paljon vielä asenteissakin tehtävää.

Viime hallituskaudella päätetyt koululait edellyttävät koulua kehitettävän yhteistyössä vanhempien kanssa. Laki ei kuitenkaan määrittele tarkemmin yhteistyön muotoja, mutta valtioneuvoston selonteon mukaan yhteistyö vanhempien kanssa on onneksi lisääntynyt lain myötä. Kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys on myös korostunut entisestään. Kun esimerkiksi etsimme keinoja estää nuorten syrjäytymistä tai vähentää koulukiusaamista, on vanhempien ja koulun yhteistyö ensiarvoisen tärkeää. Hyvin voisi sanoa, että kodin ja koulun välinen yhteistyö on perusedellytys koko koulutusjärjestelmämme toiminnalle.

Uudistettu lainsäädäntömme rakentuu yhä enemmän oppilaan ja hänen vanhempiensa vapaudelle säädellä opiskelun sisältöä ja etenemistä, ja vanhemmat tulee ottaa mukaan kehityskeskusteluihin, kun koulussa päätetään opetussuunnitelmien toteuttamislinjoista. Useat tutkimukset kertovat, että vanhempien tuki ja kotien ­koulumyönteisyys on merkittävä tekijä koulumenestyksessä ja oppimistuloksissa. Tämä käy selkeimmin ilmi juuri niissä tapauksissa, joissa vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsistaan ja tukevat heitä. Vanhemmat kykenevät osallistumisellaan ja koulua kohtaan omaamillaan asenteillaan vaikuttamaan siihen, miten oppilaat suhtautuvat opettajiin ja koulutyöhön kaiken kaikkiaan. Useinhan vanhempien ja lasten asenteet ovat hyvin lähellä toisiaan.

Samoin kokemukset koulun ongelmatilanteiden hoitamisessa, esimerkiksi koulukiusaamisen yhteydessä, osoittavat vanhempien mukanaolon tärkeyden. Parhaisiin tuloksiin päästään yhteistyössä opettajien, vanhempien ja nuorten ja koulun muun tukihenkilöstön kanssa. Mielenkiintoista on, että professori Hannele Niemi on tutkimuksessaan opettajankoulutuksesta havainnut, että opettajat kokevat, että heillä ei ole riittävää koulutusta yhteistyöhön aikuisten ja vanhempien kanssa. Erityisesti luokan- ja aineenopettajat ovat arvioineet, että heidän koulutuksensa ei ole antanut heille valmiuksia työskentelyyn vanhempien kanssa. Tämä on varmasti sellainen tutkimustulos, joka tulisi huomioida opettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa. Kun hyvää yhteistyötä edellytetään, niin peruslähtökohtana tulee olla, että opettajien koulutuksessa annetaan valmiudet juuri kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön, ja näin varmasti myös poistetaan niitä ennakkoluuloja siitä, että vanhempainyhdistykset tai kodit tulisivat negatiivisessa mielessä puuttumaan siihen koulun opetukseen. Päinvastoin uskon, että vanhemmilla on hyvin paljon lisää annettavaa opetukseenkin.

Vanhemmat ovat luonteva osa kouluyhteisöä etenkin silloin, kun kuntatasolla tehdään koulutusta koskevia päätöksiä. Tässä viime päivinä on nähty erilaisia mielenosoituksia täällä Pääkaupunkiseudulla liittyen tuleviin valtuustojen ­budjettikäsittelyihin, ja uskon, että näillä demonstraatioilla on oma tärkeä merkityksensä siihen, minkälaisiin johtopäätöksiin valtuustot sitten budjetin yhteydessä tulevat. Kunta toimii viisaasti, kun se kutsuu vanhemmat aktiivisesti mukaan koulun kehittämis- ja arviointitoimintaan, ja sivistystoimen paikallinen arviointi on osa valtuustotason arviointia. Kehittämistyötä taas tehdään arviointitulosten pohjalta, ja koko kouluyhteisön, sekä opettajien että vanhempien, panosta tarvitaan valtuuston laatiessa paikallisia arviointikriteereitä.

Ed. Ojansuun puheenvuoro tuossa aikaisemmin oli vähän sen suuntainen tai sisältöinen, että opettajat toivovat, ettei heitä enää nyt arvioinnilla rasitettaisi. Haluttaisiin keskittyä siihen opetustyöhön. Tietysti opetustyö on varmasti se koulutuksen ydin, mutta tänä päivänä oleellinen osa opetusta on juuri yhteistyö kodin ja koulun välillä, jonka tuloksena toivottavasti on paremmat oppimistulokset. Tämä varmaankin on tavoite jokaisen opettajan työssä. Tämä arviointiprosessi ja kodin ja koulun välinen yhteistyö tulisi nähdä mahdollisuutena, kun siihen koulutuksen kautta annetaan valmiudet ja ennen kaikkea tämän yhteistyön avulla vahvistetaan oppimistuloksia ja saadaan sitten näitä terveitä, hyvin tasapainoisia koululaisia.

Arvoisa puhemies! Todella toivon, että tämä valiokunnan mietintö muuttuu lihaksi seuraavassa hallitusohjelmassa ja budjeteissa ja kolmen vuoden kuluttua sitten voimme todellakin arvioida näiden koululakien vaikuttavuutta ja nämä kipupisteet olisivat jo ensiavun saaneet.


Pia Viitanen (sd):

Arvoisa rouva puhemies! Käyn läpi muutaman mielestäni tärkeän seikan, joita sivistysvaliokunnan mietinnössäkin on kovasti korostettu. Ensinnäkin on hyvä todeta todellakin ääneen se, että kansainvälisten tutkimusten ja vertailujen mukaan Suomen koulutuspolitiikka ei aivan pielessä kerta kaikkiaan voi olla, vaan kyllä on syytä ihan rehellisesti olla ­ylpeä siitä, että nämä kansainväliset tutkimuk­set osoittavat, että suomalaislapsilla on huippuhyviä oppimistuloksia kansainvälisesti vertaillen. Myös se on mielestäni erittäin merkittävää sen tämän päivän punaisen langan eli sen tasa-arvon kannalta, että oppilaiden välisten vaihteluiden erot ovat pieniä eli siis Suomi ei ole jakautunut hyviin ja huonoihin kouluihin ja niin pois päin, vaan hyvin tasaisesti meillä pystytään pieniä koululaisia ja isoja koululaisia opettamaan.

Samoin mielestäni on äärimmäisen tärkeä se huomio, mikä kuitenkin kansainvälisesti vertaillen on tullut, että kun maailmanlaajuisesti verrataan, Suomessa pystytään jopa heikoimmin suoriutuvien oppilaiden oppimisesta huolehtimaan kansainvälistä keskiarvoa paremmin. Eli nämä ovat ihan merkittäviä asioita, jotka on syytä varmasti todeta ääneen. Varmasti tässä on hyvä myös sekin todeta, että tietenkin suomalaisten viimeaikainen menestys erilaisissa kilpailukykytutkimuksissa ja muissa pitkälti on perustunut suomalaiseen korkeaan osaamiseen ja koulutuksen painottamiseen. Kyllähän se todellakin niin on, että jos koulutusjärjestelmämme perusta on julkinen, tasa-arvoinen, maksuton opetus kaikille, kyllä silloin varmasti hyviä oppimistuloksia saadaankin, kun jokaisella lapsella vanhempien rahapussiin katsomatta on oikeus kouluttautua laadukkaassa peruskoulussa. Eli puitteet ovat hyvät.

Toki itsekin totean ne samat merkit, jotka täällä on niin monessa puheenvuorossa tätä ennenkin todettu, ja mitä myös sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan siitä, että jatkossa meillä on isoja haasteita sen suhteen, ettei tämä koulujärjestelmämme pääsisi muuttumaan sellaiseksi, että tosiasiassa syntyisi ykkösluokan ja kakkosluokan kouluja. Siitä tietenkin joissain tutkimuksissa on ollut merkkejä, että näitä koulujen välisiä eroja oppimistuloksissa on ollut. Mielestäni tämä on varmasti yksi keskeisin tasa-arvohaaste, mikä myös todetaan valiokunnan mietinnössä ja edellytetään sitä, että tätä tilannetta hyvin tarkasti jatkossa seurataan ja käytetään niitä keinoja ja edistetään sitä, että kunnissa käytettäisiin niitä keinoja, joilla tällainen koulujen eriytyminen voitaisiin estää tai pysäyttää, mikäli se kunnissa on jo alkanut. Tämä positiivinen diskriminointi — joka on sanahirviö, mutta tarkoittaa ihan hyvää — on hyvä asia, jota voi edistää. Ainakin omassa kotikaupungissani Tampereella koulutuspoliittisissa linjanvedoissa on myös tämä periaate tuotu esiin.

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tasa-arvosta. Tasa-arvohaaste on estää koulujen eriytymiskehitys. Äärimmäisen tärkeitä myös tasa-arvon kannalta ovat juuri nämä kouluelämään liittyvät asiat, kuten oppilaan oikeus tukiopetukseen tarvittaessa, oppilaan mahdollisuus saada erityisopetusta, koulujen kuraattori- ja koulupsykologipalvelut, kouluterveydenhuollon toimivuus, koulunkäyntiavustajat. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että tässä keskustelussa näitä asioita on niin monelta taholta korostettu, muun muassa ministeri Raskinkin puheessa nämä tuotiin hyvin selkeästi esille.

Mielestäni oli tärkeää se, että sivistysvaliokunta hyvin pitkälti paneutui esimerkiksi tukiopetuksen saatavuuteen. On lapsen subjektiivinen oikeus saada tukiopetusta. Se on nuoren oikeus, ja täytyy voida todeta, että tämä oikeus myös toteutuu. Se, mikä on huolestuttavaa ja mikä sivistysvaliokunnassakin herätti keskustelua, on juuri se, että tänä päivänä on aika huonosti saatavilla seurantatietoa siitä, miten tämä oikeus tukiopetukseen tosiasiassa kunnissa eri kouluissa toteutuu, ja sitä täytyy kerta kaikkiaan voida selvittää tätä päivää paremmin.

Samoin erityisopetuksen puoli tuotiin esiin, ja kyllä minäkin kuulun niihin, joita ovat joskus silloin tällöin kylmänneet tulevaisuudennäkymät erityisopetuksen saatavuudesta eli siitä, onko erityisopettajia tarpeeksi, koska niin kuin selonteossakin näkyy, tämä erityisopetuksen määrä on kovasti kasvanut viime vuosina. Tietenkin voidaan kysyä, onko se hyvä asia vai huono asia. Hyvä se on silloin, jos se on merkki siitä, että kunnat antavat ja tarjoavat erityisopetusta aikaisempaa paremmin ja helpommin, mutta jos se on merkki siitä — niin kuin varmasti myös on — että ongelmat ovat kasvaneet, totta kai tämä on silloin mielettömän tärkeätä, että nämä oikeudet erityisopetukseen voidaan turvata. Kaikki ne toimenpiteet, joilla voidaan lisätä erityisopettajia, myös esimerkiksi opettajien jatko- ja täydennyskoulutusta, ovat hyvin tärkeitä. Esimerkiksi kunnat voivat omilla toimenpiteilläkin rohkaista henkilöstöään hommaamaan tätä tarvittavaa erikoistumiskoulutusta erityisopetuksen puolelle.

Mielestäni, puhemies, on myös hyvä se, että valiokunta mietinnössään oppilaanohjausta korostaa. Se on erittäin merkittävä asia tänä päivänä. On tärkeää, että valiokunnan mietinnössä jopa normitasolla esitetään, että jatkossa tulisi pyrkiä siihen, että normitettaisiin kerta kaikkiaan se määrä, että 250:tä oppilasta kohti on löydyttävä opo. Tämä on kaikki sitä varhaista puuttumista ja sitä edistävää asiaa. Itse olen tänään ollut eräässä seminaarissa, jossa käsiteltiin mielenterveyspotilaiden omaisten asiaa, ja sielläkin totesin kyllä, että mielenterveyspotilaidenkin kannalta kaikki peruspalvelut, eivät pelkästään terveyspalvelut, eivät pelkästään mielenterveyspalvelut, vaan myös esimerkiksi koulutuspalvelujen toimivuus, tukiopetus, erityisopetus, koulukuraattorit jne., ovat äärimmäisen tärkeitä syrjäytymisen ehkäisyä ja ongelmien aikaisempaa ehkäisyä.

Haluaisin, puhemies, sanoa muutaman sanan ammattikoulutuksen painotuksesta meidän mietinnössämme. Minusta ihan oikein siinä kiinnitetään huomiota opettajien saatavuuteen jatkossa, erityisopetuksen saatavuuteen ammattikoulutuksen puolella ja esimerkiksi ammattikoulutuksen ongelmat houkuttelevuuden suhteen. On erittäin tärkeää, että jatkossakin nuoret  löytäisivät  tien­sä ammattikoulutuksen puolelle. Mielestäni on merkittävää, että valiokunta linjaa sen puolesta, että ammattikoulutuksen puolelle voitaisiin laittaa jopa taloudellisia kannustimia siihen, että se jatkossa löytäisi uudestaan yhteisiä toimintamuotoja ja yhteistyökuvioita lukion kanssa. Se on tärkeä linjaus, hyvä näin.

Lopuksi, puhemies, rahasta. Raha ei todellakaan ole vastaus kaikkeen, niin kuin täälläkin keskustelussa kävi ilmi. Kyllä minua tietenkin vähän se mietitytti, kun jälleen kerran peilasin tätä keskustelua tänään siihen, mitä kävimme esimerkiksi viime viikolla. Ei voi olla niin, että myöskin tässä asiassa annetaan se kuva, että hallitus ei olisi millään tavalla rahallisesti panostanut koulutukseen, vaan päinvastoin: koulutuksen voimavaroja lähtien esiopetuksesta päätyen korkea-asteelle on nostettu merkittävästi näiden viime vuosien aikana. (Ed. Väistö: Ensin leikattiin!) Suomi on saanut ihan tunnustustakin siitä, että voimavaroja osaamiseen ja koulutukseen on laitettu, sitä me emme pysty kiistämään. Silloin laman aikana, silloin kun oli porvarihallitus, silloin leikattiin koulutuksen valtionosuuksia, silloin leikattiin näitä rahoja, mutta nyt ei ole kerta kaikkiaan leikattu. (Ed. Väistö: Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi!) Yksikköhintoja on nostettu keskimäärin 11 prosenttia, joka tarkoittaa rahallisesti 1,5 miljardia markkaa. Kyllä tämä raha on ihan oikeaa rahaa, jota siellä budjetissa on laitettu lisää 1,5 miljardia.

Se, mikä on ongelma, on tietenkin sitten osittain se valtionosuusmatematiikka. Käyhän siinä niin esimerkiksi, että omassa kotikaupungissani Tampereella tämä 1,5 miljardia ei ole käytännössä sitten näkynyt. Mutta se on turha väite, että minkäänlaisia satsauksia koulutuspuolelle ei olisi ollut.

Mitä täällä tulee näihin suurkaupunkeihin ja niihin täällä julistettuihin koulutoimenleikkauksiin, muun muassa oma kotikaupunkini Tampere on siellä mainittu, sanottakoon nyt luottamushenkilönä ja tamperelaisena, että minä en ole osallistunut yhteenkään koulupuolen leikkaukseen. Siellä niitä ei ole tehty. Virkamiesesityksissä tällaisia on väläytelty, mutta annetaan nyt sitten kunnallisten luottamuselimien nämä asiat ihan rauhassa katsoa.

Puhemies! Yhdyn siihen linjaukseen, mikä myös ryhmäpuheessamme voimakkaasti loppupuolella tuotiin esiin, että meille sosialidemokraateille tärkeintä on se, ehdottomasti, että koulutus säilyy maksuttomana ja se säilyy julkisena. Tällaisiin periaatteisiin eivät esimerkiksi sovi nämä yksityisen yliopiston kaavailut, mitä tänä päivänä on Pääkaupunkiseudulla. Me emme missään tapauksessa halua, että edistetään tällaista rinnakkaiskoulujärjestelmää, jossa sitten olisi 16 000 euron lukukausimaksut jne. Mutta tämä on toinen messu, nyt tässä selonteossa emme keskity korkea-asteelle, ja sen vuoksi jätän messuamisen tähän.


Matti Väistö (kesk):

Arvoisa puhemies! Maamme koulutusjärjestelmä on lähtökohdiltaan edelleen varsin toimiva. Koulutuksen laatutilannekin on kokonaisuudessaan kohtuullisen hyvä. Eroja koulutuksen tasa-arvon, saatavuuden ja myös laadun osalta on varmasti merkittävästi, ja uhkana on, että niitä on lisääntyvästi. Kehityksen ongelmallisuutta lisäävät suuret alueelliset ja myös kuntien väliset erot.

Arvoisa puhemies! Voimavarojen riittämättömyys on tosiasia. Suomessa hyvinvointipalvelujen rahoitus on olennaisesti alemmalla tasolla, jos sitä verrataan bruttokansantuotteeseen, kuin useimmissa muissa maissa. Voimavaroja on kunnilta leikattu merkittävästi, ja tulokset näkyvät. Mielestäni opetusministeri Maija Rask varsin hyvin kuvasi tilannetta, missä määrin kuntien taloudellinen asema on leikkausten myötä kokonaisuudessaan heikompi kuin Lipposen ensimmäisen hallituksen aloittaessa.

Voimavarojen riittämättömyys näkyy siinä, että kunnissa ei kyetä tekemään tarpeellisia rakentamiseen tai hankintoihin liittyviä investointeja, luokkakokoja on jouduttu kasvattamaan, homeongelma on edelleen monissa kunnissa hyvin polttava. Erityisopetukseen ja tukiopetukseen ei ole riittävästi voimavaroja, ja syrjäytymiskehitys on huolestuttava monestakin tähän liittyvästä syystä johtuen.

Aiemmassa keskustelussa, samoin kuin sivistysvaliokunnan mietinnössä, näihin kysymyksiin on kiinnitetty hyvin huomiota. Ministeri Rask toi esille varhaisen puuttumisen välttämättömyyden, kun syrjäytymistä ollaan ehkäisemässä. Tähän, arvoisa puhemies, liittyy mielestäni koko suuri yhteiskunnallinen murroskehitys, siihen liittyy se turvattomuuden, irrallisuuden ja myös kiireen leima, joka näkyy lapsissa jo esikouluiässä rauhattomuutena ja heidän kokemanaan turvattomuuden tunteena.

Sivistysvaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiota ja ilmaisee olevansa huolestunut myös entisen yläasteen rakenteen tuomista ongelmista. Valinnaisuuden kasvu, kiinteiden luokkien ja ryhmien hajoaminen lasten ja nuorten hyvin vaativassa iässä korostaa valiokunnan mielestä muiden yhteisöllisyyttä tukevien ja lisäävien toimenpiteiden merkitystä. Mielestäni tämä on hyvin valiokunnan mietinnössä todettu. Koulun ja kodin yhteistyöhön tulisikin nykyistä enemmän panostaa ja samalla olisi kyettävä luomaan turvallisia elämänpiirejä, lähipiirejä, sekä koululaisille, lapsille itselleen, että myös kouluyhteisölle ja perheille kokonaisuudessaan.

Muuttoliikkeen ongelmat ovat tässä salissa olleet moneen kertaan eri asioiden yhteydessä esillä. Ne liittyvät myös koulujärjestelmämme kehitykseen, ne liittyvät niihin ongelmiin, joita muun muassa Pohjois-Karjalassa koetaan kuntien taloudellisten voimavarojen riittämättömyytenä tai kyläkoulujen lakkaamisena, lasten vähyytenä kylissä ja sen seurauksena kohtuuttoman pitkien koulumatkojen muodostumisena. Ne liittyvät myös Pääkaupunkiseudun ja muutoin muuttovoiton myötä nopeasti kasvavien kuntien ja alueiden ongelmiin ja myös taloudellisiin panostuksiin näillä alueilla.

Arvoisa puhemies! Myös koulutuspolitiikan näkökulmasta on perusteltua tavoitella olennaisesti nykyistä tasapainoisempaa yhteiskunnallista kehitystä, luoda turvallisuutta, luoda edellytyksiä investoinneille, jatkuvuudelle ja tasapainoiselle väestörakenteelle.

Arvoisa puhemies! Voimavarojen riittämättömyys näkyy myös jaksamisessa. Opetuksen sekä koulujen ja oppilaitosten lisääntyvät haasteet, laadun turvaaminen, viihtyvyyden varmistaminen kouluyhteisössä ja hyvien oppimissuoritusten varmistaminen ovat opettajille ja koulun henkilöstölle varsin vaativa tehtävä nykyoloissa. Jos tässä onnistutaan, niin silloin toisaalta vahvistetaan myös kouluyhteisön hyvinvointia, luodaan edellytyksiä sille, että opettajat eivät uuvu työssään, että kouluyhteisöissä ei ilmene koulukiusaamista tai muita vahingollisia ilmiöitä. Tämä kaikki on siis enemmän tai vähemmän toisiinsa liittyvää kehityskulkua, jossa aina rakennetaan tavallaan perustaa tulevalle, perustaa sille hyvälle kouluyhteisölle, hyvälle elämälle, jota koululaitos keskeisenä toimijana on meillä vuosikymmenten ajan onnistuneella tavalla suorittanut ja suorittaa tänäkin päivänä.

Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää huomiota vielä muutamaan asiaan: Ammatillisen koulutuksen vetovoimasta ja saavutettavuudesta on puhuttu yhtä lailla kuin peruskoulutuksen osalta. Mielestäni on välttämätöntä, että kyetään järjestämään Pohjois-Karjalan ja muiden harvaanasuttujen maakuntien lapsille edellytykset monipuolisen, korkeatasoisen ja alueen tarpeista lähtevän ammatillisen ja myös lukiokoulutuksen saavutettavuudelle. Tässä tarvitaan yhteistyötä, sitä on kyettävä lisäämään ja sitä on kannustettava. Samoin on luotava edellytykset sille, että opettajat kokevat ammattinsa ja tehtävänsä arvostettuna, että koulujärjestelmä houkuttelee. Tiedämme jatkossa uhkaavan opettajapulan. Ikääntyminen ja eläköityminen ovat tosiasioita myös tällä sektorilla. Näihin kysymyksiin, arvoisa puhemies, on mielestäni tänään kiinnitettävä huomiota. Ne ovat todellisuutta varsin pian.


Katri Komi (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! "Mahdollisuus harjoittaa vapaasti kykyjään on onnen ydin." Näin totesi jo filosofi Aristoteles. Mitenkä on tämän mahdollisuuden laita Suomen kouluissa tänä päivänä?

Suomalaisen koulutuspolitiikan peruspilarit ovat sukupuolten välinen, alueellinen ja väestöryhmien välinen tasa-arvo. Viimeaikaiset tutkimustulokset oppilaitten kasvaneista oppimiseroista koulujen välillä ovat kuitenkin huolestuttavia. Kuten sivistysvaliokuntakin mietinnössään totesi, erityisesti yläasteikäisten poikien heikko menestys on silmiinpistävää. Toisaalta erityislahjakkuuksia pitäisi voida rohkaista tasoisiinsa suorituksiin. Onkin haaste siinä, että tavallisessa peruskoulutyöskentelyssä oppimiskykyisimmät voisivat edetä tasonsa mukaan, tarvittaessa myös muita oppilaita pidemmälle. Totaalinen tasapäistäminen ei kai palvele ketään.

Onkohan muita konsteja lahjakkaiden huomioimiseen kuin opetusryhmien koon pienentämisen kautta opettajalle annettavat mahdollisuudet? Toki lahjakkuuden havaitsemiseen voidaan varmasti myös kouluttaa. Tärkeää on kuitenkin se, että mahdollisuus edistyä eli mahdollisuus harjoittaa vapaasti kykyjään olisi kaikissa kouluissa kaikilla luokilla. Helsingin yliopistossa on arvioitu, että tällä hetkellä noin 15 prosenttia peruskoululaisista ei saavuta opetussuunnitelmissa edellytettyä osaamisen tasoa. Suuret ryhmäkoot ovat jo monissa kouluissa väsyttämässä niin opettajia kuin oppilaitakin. On myös tärkeätä huomata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa esimerkiksi lukivaikeudet, koska ne aiheuttavat monesti suuriakin ongelmia sitten myöhemmin.

Opetuksen tulisi olla tasokasta kautta linjan, jotta myös lahjakkuudet voisivat kukoistaa asuinpaikasta riippumatta. Kuntien varakkuuserot, muuttoliike ja ikärakenne sekä elinkustannusten vaihtelut vaikuttavat opettajien sijoittumiseen. Niinpä paikoin kärsitään opettajapulasta ja tilanne vain huononee. Varsinkin miesopettajat, jotka olisivat tarpeen myös roolimallina, ovat hakusessa. Ylä-Savossa jo todetaan, että jos joku onnistuu saamaan miesopettajan kiinni, sitä kannattaa tulla kauempaakin katsomaan. Siellä myös syntyvyyden pieneneminen askarruttaa opettajia ja he miettivät, miten esimerkiksi lukio-opetus hoidetaan kymmenen vuoden kuluttua.

Etelä-Savossa tähän onkin jo tartuttu, ja osa maakunnan lukioista selvittää parhaillaan yhteistyömahdollisuuksia lukioverkon säilyttämiseksi. Yhteistyötä tarvitaan myös kaupunkilukioissa, mutta pienemmissä lukioissa sillä voitaisiin turvata monipuolinen kurssitarjonta. Hankkeen aikana aiotaan parantaa yhteistyötä myös lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten välillä ja lisätä toisen asteen oppilaitosten vetovoimaa opiskelijoiden silmissä. Lisäksi tavoitteena on oppia käyttämään paremmin hyväksi monimuoto-opetusta ja tietoverkoissa jo toimivia oppimisympäristöjä.

Itse osallistuin omana lukioaikanani ammattikoulun tutustumispäiviin ja kävin autonasentajalinjaa kaksi päivää. Meidän luokalta käytti tätä mahdollisuutta hyväksi tutustua ammattikouluun muistaakseni neljä oppilasta. Taitaa olla niin, että yksi pojista, joka kävi niin sanotulla kokkilinjalla pari päivää, päätyi elintarvikealalle, tosin opistotasoisen kaupallisen koulutuksen kautta ja sinne kaupalliselle puolelle. En tiedä, tutkittiinko silloin tämmöisen tutustumisen vaikutuksia, mutta ne keinot, joita tänä päivänä käytetään, vaativat myös seurantaa, että niistä on todella hyötyä.

Myöskin oppilasarvioinneissa on liian suuret erot paikkakunnista ja kouluista riippuen. Esimerkiksi itäsuomalaisen tytön on osattava paljon enemmän saadakseen äidinkielestä kahdeksikon todistukseen verrattuna Lapissa asuvaan poikaan.

Arvoisa rouva puhemies! Pelkästään opetuksen taso ei silti ole ainoa tekijä oppilaitten mahdollisuudessa kykyjensä mukaiseen opiskeluun. Esimerkiksi haja-asutetuilla alueilla oppilaiden koulumatkat ovat paikoin sietämättömän pitkiä pienille koululaisille kuljetuksista huolimatta. Toisaalta taloudellisissa vaikeuksissa olevien kuntien voi olla vaikea suorittaa välttämättömiäkään korjauksia muun muassa kosteusvaurioisiin kouluihin. Näin ollen monet paikkakunta- ja aluekohtaiset päätökset vaikuttavat opetukseen ja sen puitteisiin.

Lain mukainen valtionosuusprosentti opetus- ja kulttuuritoimessa olisi 57 ja kuntien osuus 43. Leikkausten takia prosenttiluvut ovat kääntyneet päinvastoin. Käytännössä kunnat vastaavat yli puolesta opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmä on sekava ja monimutkainen ja toisaalta hallituksen aluepolitiikka kasvukeskuksia suosivaa. Nämä lähtökohdat eivät ole omiaan tukemaan tasa-arvoisten peruskoulutusmahdollisuuksien toteutumista maassamme.

On hyvä, että mietinnössä vaaditaan sitä, että jokaiselle opettajalle ja rehtorille laaditaan henkilökohtainen täydennyskoulutussuunnitelma.

Myös ammatillisessa koulutuksessa tapahtuviin keskeyttämisuhkiin on puututtava ajoissa ja näitäkin koulupudokkaita, kuten myös armeijan keskeyttäneitä, on pyrittävä auttamaan muin kokonaisvaltaisin keinoin. Esimerkiksi meillä Joroisissa alkaa ensi vuoden alusta Leader-hanke, joka pyrkii tosiaan toiminnallaan osumaan juuri tähän nuorten ja nuorten aikuisten ryhmään. Inarissa kunta on taas mukana näitten niin sanottujen armeijapudokkaitten syrjäytymisen ehkäisyssä.

Arvoisa rouva puhemies! Sivistysvaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että kansalaisten lukutaitoa tulisi täydentää medialukutaidolla. Tämä on mielestäni kannatettavaa. Lapsella ei yleensä ole riittävää kapasiteettia mediakriittisyyteen tai medialta suojautumiseen. Nuorille median esikuvat tuottavat myös paineita. Toisaalta erityisesti tietokonepelit ovat korostuneen väkivaltaisia ja ongelmien ratkaisumallit epäilyttäviä. Ilman aikuisen, vaikka vain läsnäolonsa avulla, asettamia todellisuuden rajoja median vaikutus lapsen kehitykseen korostuu liikaa. Myös yhteiskunta voi osallistua median lukemisen opetukseen. Olisi hyvä, jos vaikeasti ymmärrettäviä ja lasta ahdistavia kuvia tai muuta sellaista voitaisiin paitsi yhdessä vanhemman myös kouluissa opettajan kanssa jotenkin purkaa. Näin lapselle yhdessä hyvän todellisuuskäsityksen myötä vähitellen kehittyy toimiva oma arvostelu- ja käsittelykyky, mikä suojaa häntä kaikkia sensuurejakin paremmin.

Kodin ja koulun yhteistyö toimiakseen kunnolla vaatii paljon myös opettajalta, mutta varmasti ehkäisee ongelmia koulutuksen myöhäisemmässä vaiheessa. Onkin todettu, että vanhempien aktiivinen osallistuminen ja pelkkä myönteinen suhtautuminenkin koulutukseen parantaa lasten oppimistuloksia.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä vähän mediakasvatuksesta. Sitä ei tule jättää vain kotien huoleksi, kuten vastuuta medioitten viesteistä ja vaikutuksista ei voi jättää yksin median tuottajien varaan. Myös päiväkodeissa, harrastusryhmissä ja kouluissa kasvatusta tulisi tehdä median riskien vähentämiseksi ja toisaalta nuoren ohjaamiseksi aktiiviseksi median käyttäjäksi, ei vain passiiviseksi kohteeksi.

Samoin nuorten vaikutusmahdollisuuksia kouluissa tulisi parantaa. Joissakin kouluissa esimerkiksi uutta rehtoria haastattelemassa ovat myös oppilaiden edustajat. Tunne siitä, että itseä koskeviin asioihin voi vaikuttaa, lisää vastuuta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Näistä tekijöistä taas syntyy hyvä työskentelyilmapiiri, jolla on varmasti positiivista vaikutusta oppimistuloksiin. Lastenpsykiatri Tytti Solantaus on korostanut, että lapsen tulee kuulua sekä perheeseen että kouluyhteisöön. Luokkahenki kannattelee lapsia, joilla on muuten vaikeuksia.


Hannu Aho (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Kun tätä keskustelua on kuunnellut, niin tässä on yllättävästi noussut kysymyksiä, ratkaiseeko raha kaiken oppimisessa ja koululaitosten kehittämisessä. Ei varmaan näin ole, mutta kyllä minä väittäisin, että sama, millä tavalla näitä asioita ajatellaan, kyllä se raha on yksi perustekijä, jotta pystytään myöskin koulutusta järjestämään niin täällä Helsingissä kuin jossakin kauempana syrjäisemmilläkin kolkilla. Kuinka paljon koulutukseen kunnat pystyvät rahaa laittamaan, ei ole kyllä yksistään riippuvainen siitä, mitä opetukseen laitetaan, vaikka se kuinka korvamerkitään, koska kuitenkin kuntatalous on kokonaisuus, ja jos sieltä muilta sektoreilta puuttuvat riittävät rahat, ei silloin mikään kunta pysty edes opetusta pitämään oikealla tasolla. Minusta tämä tulisi aina muistaa, kun puhutaan näistä yhteisistä asioista, joita tässä talossa hyvin paljon harrastamme.

On samoin puhuttu paljon näistä, mitä on leikattu. Kyllä kuntataloudesta kokonaisuudessaan on viime aikoina leikattu miljardi toisensa jälkeen. On ollut vaikeampia aikoja, jolloin on pakko leikata, on ollut vähän helpompaa, mutta aina sitä on kiristetty sillä tavalla, että on jouduttu pieniä kouluja sulkemaan myöskin muistakin syistä kuin siitä, että ei aina oppilaita niissä ole. Kuntatalouden rahat eivät ole riittäneet pitämään niitä tarpeeksi hyvässä kunnossa, joka on kuitenkin perusedellytys, jotta koulutus on tasokasta ja oppiminen mahdollista. Koulutuskuntayhtymillä monesti tulee ongelma, varsinkin ammatillisessa koulutuksessa. Jos siellä peruskunnat voivat heikosti, eivät rahat riitä silloin myöskään kuntayhtymille ja tätä kautta kyllä kärsii moni ammattiin pyrkivä, ja tämäkin on yksi tekijä, joka meidän tulee muistaa.

Näkisin, että ei raha yksin ratkaise näitä asioita eikä jokin politiikka, miten niitä asioita hoidetaan. Satun olemaan siitä kunnasta kotoisin, joka on, onneksi, Suomen lapsirikkaimpia kuntia, jolloin me olemme kyllä joutuneet kuntataloudessa niin valtuusto- ja hallitustyöskentelyssä kuin eri lautakunnissakin pohtimaan näitä arvokysymyksiä, miten koulutusta järjestetään sillä tavalla, että suuri määrä nuorisoa, joka meillä siellä on, pystyisi saamaan oikeat eväät elämälleen, vaikka tiedämme hyvin, että kaikki eivät pysty Perhossa asumaan. Siinä on kyllä jouduttu laittamaan arvot järjestykseen lähtökohtaisesti niin oppilaiden kohdalta kuin myöskin opettajien näkökulma huomioon ottaen, enkä ole koskaan kokenut, että olisimme sillä tavalla kuntataloudessa olleet vastakkain, ei vanhempina, opettajina eikä päättäjinä, vaan kyllä sieltä on löytynyt yhteinen tahtotila aivan poliittisiin näkemyksiin katsomatta.

Täällä on paljon heitetty opposition puolelle näitä kiviä ja risuja, mutta väittäisin näin, kun meilläkin sattuu kunnassa olemaan oppositiopuolueena sama, joka on täälläkin, että kyllä me kuitenkin olemme kantaneet vastuun varmaan samalla tavalla kuin jotkin muutkin puolueet. Ongelmana monesti on Etelä-Suomessa ja monilla muillakin alueilla suuri muuttovoitto. Se tuo ongelmia silloin myös koulutuksen järjestämisessä, mutta samat ongelmat vähintäänkin tulevat niillä alueilla, joilla on muuttotappiokuntia. Niitä on erittäin paljon. Se tuo kerta kaikkiaan suuria ongelmia siihen, että pystytään oikean tason opetusta pitämään ja saamaan päteviä opettajia vähenevälle oppilasmäärälle, jolla kuitenkin perustuslain mukaan on oikeus saada saman tasoista opetusta kuin jossain muuallakin.

Toisaalta pienetkin kunnat pystyvät hyvinkin tasokasta opetusta antamaan, kunhan löytyy yhteinen tahtotila, miten näitä pieniä rahavaroja, resursseja, pystytään järjestämään ja laittamaan. Määrätty joustavuus on helpompi ehkä tehdä niissä kuin suurissa oppilasmäärissä. Voi sanoa, että oma pieni lukiomme, jota olemme pyrkineet ja pystyneet toistaiseksi ainakin pitämään hyvin voimissaan, kuuluu ihan kärkipaikoille tänäkin vuonna kuuden ällän kirjoittajista. Se on merkki siitä, että pienissäkin kouluissa opetus voi olla tasokasta, kunhan se oikein painotetaan. Myöskin joustavuus on hyvin tärkeä tekijä mielestäni varsinkin ammatillisessa koulutuksessa, jos ajatellaan elinkeinoelämää. Siihen pitää olla resursseja, mutta siinä pitää olla myös halua ennustaa alueen tulevaisuutta, mihin koulutusta tarvitaan, mihin sitä pitää suunnata, ja siihen suuntaan pitää luoda yhteinen näkemys ja siihen suuntaan pitää myöskin sitä edelleen viedä yhdessä eteenpäin. Sanoisin näin, että mitä harvempi asutus ja pitemmät matkat, sitä enemmän tarvitaan yhteistyötä myös poliittisella rintamalla, jotta yhteiset tavoitteet myöskin koulupolitiikassa tulisi saavutettua. Uskoisin, että ei niillä suurilla rahoilla aina ratkaista kaikkea. Monesti pienet resurssit pakottavat ihmisiä, päättäjiä, opettajia ja vanhempia ajattelemaan asioita vähän eri tavalla. Kun ne todella päätetään pienillä resursseilla, silloin myöskin pyritään hyvään lopputulokseen ja sitä kautta saadaan myöskin niin sanotut arvot kohdalleen kouluasioissa.

Näkisin, että tämäkin keskustelu osoittaa, että tietenkin aina määrättyä politiikkaa on mukana, niin kuin pitääkin olla, mutta kyllä minä kehottaisin vähän laidasta laitaan ajattelemaan asioita tarkemmin. Joskus, väittäisin näin, se peili on hyvä puhekaveri, keskustelukaveri, monissa asioissa. Varsinkin alkuillan keskusteluissa se olisi ollut täälläkin edustajille erittäin hyvä kaveri, ja sitten vasta olisi voinut ruveta laukomaan totuuksia toisille.


Tuija Nurmi (kok):

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen mielestä uudet koululait ovat toimineet varsin hyvin, ja hallituksen tarkoituksena on jatkossakin seurata lainsäädännön toimivuutta. Se, että koululakien uudistus on pääsääntöisesti onnistunut, on uudistustyön laajuus huomioon ottaen merkittävä saavutus. Tämän olen henkilökohtaisestikin saanut kokea tavatessani opettajia ja oppilaita ja koulualan henkilöitä eri puolilla Suomea. Viimeisin muistutus tästä oli eilen Nastolassa, kun opetusministeri Maija Rask vieraili siellä. Kiitos ministerille vielä onnistuneesta vierailusta, kuuntelemisesta ja vastauksista.

Koulujen väliset erot oppilaiden osaamisessa ovat Suomessa vähäisiä. Tästä voi lukea lisää selonteosta sivulta 20. Kuitenkin Suomen koululaitoksessa on haasteita, kuten jokainen meistä tietää. Omalla kohdallani kouluelämä on tuttua, koska vanhempani ovat opettajia — siis liitutaulu ja sienen haju ovat tuttuja. Lisäksi olen joutunut tutustumaan opettajan tehtäviin sinä aikana, kun olen 20 vuotta toiminut lääkärinä. Se on tuonut mukanaan opetustehtäviä. Vielä lopuksi tuntuma kouluelämään säilyy senkin vuoksi, koska olen kahden puberteetti-ikäisen lapsen äiti. Voi kai leikkisästi sanoa, että näin säilyy myös hyvä tuntuma uusimpiin koululaisvitseihin.

Arki on kuitenkin karua, ja viime aikoina on paljon puhuttu ongelmallisten oppilaiden määrän lisääntymisestä, ja tämä on vakava ongelma. Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden osuus on kaikista oppilaista oleellisesti kasvanut. Vuonna 1998 erityisopetuksessa oli 3,67 prosenttia ja vuonna 2001 oli 5,2 prosenttia oppilaista.

Sivistysvaliokunta on asiasta aivan aiheellisesti huolestunut ja tuokin esille sen, että nämä ongelmat, joista on aikaisemminkin puhuttu, eli niin sanotun entisen yläasteen rakenteen ongelmallisuus, ovat vakavia. Valinnaisuus kasvaa, kiinteät luokkaryhmät häviävät ja ryhmät hajoavat, ja tämä juuri siinä iässä, jolloin nuoret tarvitsisivat perusryhmän tuomaa turvallisuutta. Lehtoriäidilläni on tapana edelleen opettaa, että täydellinen vapaus tuo täydellisen yksinäisyyden. Näin näyttää edelleenkin olevan näiden mietintöjen mukaan.

Haluaisin vielä puuttua paljon puhuttuun koulurauhaongelmaan ja toisin mieleen tshekkiläisen koulumestarin Comeniuksen sanonnan: "Kuriton koulu on kuin vedetön mylly." Siis muutama sana koulukuraattoreista ja psykologeista. Oppilashuoltohan pyrkii tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia kouluissa. Lamavuodet köyhdyttivät oppilashuollon työntekijämäärää ja kouluterveydenhoitajien määrää. Kuraattorien ja psykologien määrää vähennettiin eikä niitä ole vieläkään pystytty nostamaan tarvetta vastaavalle tasolle. Tähän onkin opetusministeriön työryhmä kiinnittänyt huomiota ja ehdottaa edellä ­mainittujen henkilöstön edustajien palvelujen saattamista ajan tasalle koko maassa, ja varmasti kenelläkään ei ole mitään tätä vastaan, kun vain ­resursseja siihen löytyy. Hallitus tuleekin ­antamaan lähiaikoina vielä esityksen oppilashuoltoon liittyen.

Mielestäni on selvitettävä syyt oppilaiden levottomuuteen, jotta voimme täsmäasein puuttua näihin ongelmiin. Ongelmat, joita kouluissa esiintyy, ovat muun muassa oppimisvaikeudet, erityisopetuksen tarve, koulukiusaaminen, yleiset työrauhaongelmat, mielenterveysongelmat, väkivaltatilanteet, poissaolot, varkaudet ja näpistykset, tupakointi, päihteet sekä perheväkivalta.

Sitten on vielä toinen sanonta, joka on mielestäni aivan keskeinen, kun puhutaan opetuksesta ja koulusta. Se on seuraava: "Opettaja tekee koulun." Uskon, että näin se pitkälti on. Täällähän aiemmin puhuttiin, että raha ratkaisee, mutta ei se aivan niinkään ole, kuten ed. Hannu Aho äsken puheenvuorossaan toi esille. Näin varmasti on. On tärkeää, että opettajat saavat riittävästi tarvitsemaansa tukea, siis lisäkoulutusta. Heidän ongelmansa ovat merkittäviä, koska luokkakoot ovat suuria.

Erityisopetusta vaativien tarve on lisääntynyt, kuten aiemmin mainitsin. Lisäksi luokalla on maahanmuuttajia, erityislahjakkaita jne. Mutta silti Suomessa voidaan vielä valita opettajiksi parhaat halukkaista. Näin ei ole kaikkialla. Esimerkiksi Euroopassa ja USA:ssa opettajan työ on yksi vähiten halutuista ammateista.

Eläköitymisestä on puhuttu paljon. En puutu siihen enempää, mutta Suomessa on ongelmana se, että opettajien ikärakenne on suurin piirtein sama kuin muualla Euroopassa, paitsi että meillä on yli 50-vuotiaita enemmän. Pulaa on pätevistä opettajista.

Sivistysvaliokunta kiinnittää mietinnössään huomiota siihen, että opettajalla tulee olla hallussaan keinot juurruttaa oppilaisiin syvä halu ja taidot rakentaa jatkuvasti osaamistaan. Tämä on mielestäni kaikkein tärkeintä. Vain näin voidaan taata se, että elinikäinen oppiminen jatkuu. ­Samoin sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan, että välttämätöntä on opettajien täydennyskoulutuksen lisääminen ja huomiota tarvitsevat tietenkin myös koulun tilanne, jossa ongelmana ovat opettajien ahdistuneisuus ja väsyneisyys, lap­siin suunnatut erityistoimenpiteet ja vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö.

Koulu ja koti ovatkin varsinainen voimakaksikko, ja mielestäni koululle pitää antaa mahdollisuus keskittyä kouluttamiseen, opetukseen, ja koti onkin kasvatusta varten. Myös professori Hannele Niemi on puuttunut asiaan, että opettajille ei riittävästi opeteta taitoa yhteistyön tekemiseen vanhempien kanssa. Mutta myös vanhempien on vaikea ottaa yhteyttä, he eivät aina uskalla puuttua opettajien ja koulun asioihin, vaikka lapsensa tuntevatkin. Ehkä he eivät myös omilta työkiireiltään ehdi puuttua asiaan. Siksi onkin kaikin keinoin tuettava myös perheitä kasvatustyössä. Haluaisinkin kysyä, paljonko yhteiskunnalle aiheutuu kustannuksia siitä, että vanhemmat ovat poissa perheistä. Voimme laskea, jos huonontunut työkyky aiheuttaa noin 17 miljardin euron menetykset vuosittain, kuinka suuret ovat ne menetykset, kun vanhemmat eivät ehdi olla kotona vanhempina. Siihen meidän täytyykin etsiä syitä ja koettaa puuttua niihin ongelmiin ja tukea perheitä kasvatustyössä.

Monta tärkeää asiaa jää käymättä tässä puheenvuorossa läpi. Tietenkin entisenä Päijät-Hämeen koulutuskonsernin hallituksen puheenjohtajana haluaisin puhua sanan tämän laaja-alaisen koulun kokemuksista ja näytöistä, jotka ovat merkittäviä Suomessa. Onhan meillä muun muassa muotoiluinstituutti, lukio-opetusta, muovialan osaamista, ja sitten tietenkin puu- ja metalliala, jotka työllistävät paljon, vaatisivat myös oman sanansa samoin kuin täällä jo aiemmin mainittu medialukutaito ja siihen liittyvät seikat. Sanon nyt muutaman seikan ihan tavallisista, sanotaan nyt arkisista, asioista yleisesti.

Suomessa kuitenkin 86 prosentilla on vähintään toisen asteen koulutus, ja vain kolme muuta Euroopan maata yltää samaan. Korkeakoulututkinnoissa olemme Oecd-maiden keskiarvon yläpuolella. Myös Pisa-tutkimus puhuu puolestamme hyvää. Suomen 15-vuotiailla on maailman paras toiminnallinen lukutaito. Huippuja löytyy myös matematiikassa ja luonnontieteissä.

Emme saa myöskään unohtaa sitä tutkimustulosta, että koulutus edistää terveyttä ja vähentää rikollisuutta ja että kotien asenne koulutukseen on myös keskeinen.

Uskon siis, että koululaitoksesta puhuessamme emme saa unohtaa kolmea seikkaa. Ensimmäinen on se Comeniuksen sanonta "kuriton koulu on kuin vedetön mylly", toinen se, että opettaja tekee koulun, ja kolmas se, että nuorille on annettava tulevaisuudenuskoa. Tällä hetkellä nuorten tulevaisuudenusko on synkkä. Meidän on satsattava myönteiseen tulevaisuuteen, siihen että lapset luottavat tulevaisuuteensa, siihen että he uskovat, että tämän päivän valinnoilla on merkitystä huomispäivän elämälle.

Uskonkin, että tulevaisuuden rakennusaineet ovat ensinnäkin vahva minuus, oma identiteetti, siis omien juurien tunteminen, sekä taito verkottautua ja toimia yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Uskon, että eväät näihin seikkoihin löytyvät ja paranevat, kun tuemme perheitä kasvatustyössään kaikin keinoin.


Lauri Oinonen (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko uusien koululakien vaikutuksista ja laissa annettujen tavoitteiden toteutumisesta on hyvin aiheellinen, ja täällä on joka puheenvuorossa tuotu hyviä näkökohtia asiasta esille. Mitä koulut tekevät, se vaikuttaa tulevaisuuteen. Millainen työympäristö koulu on oppilaille, opettajille ja myös muulle henkilökunnalle, ratkaisee aika paljon niitä tuloksia elikkä laissa annettujen tavoitteitten toteutumista, joista tänään haluamme täällä puhua.

Kuntatalous, joka on viety kohtuuttoman kireälle, asettaa ongelmia kouluelämälle. Väitän, että tämä on ikävä tosiasia, jota emme voi väistää. Esimerkiksi kotikaupungissani Keuruulla parin viikon päästä meillä on valtuustoseminaari, jota suorastaan pelkään, tuota seminaarin kulkua ja sen johtamista. Meillä ei ole siinä muuta kuin niukkuutta jaettavana. Me emme voi puhua mistään todellisesta kouluelämän kehittämisestä. Meillä on vain kysymys siitä, mitä lakkautamme, mitä lopetamme ja minkä verran yhdistämme kouluja. Mistään todellisesta kehittämisestä ei tällöin voi olla kyse. Silloin kun kehityksen suunta on tämmöinen, se on hyvin kielteistä sille kylälle tai paikkakunnalle, mistä ollaan lakkauttamassa taloudellisten pakkotekijöitten vuoksi, olkoon kyse kyläkoulusta tai lukiosta. Pienetkin lukiot ovat sellainen kehitystekijä, että ei niitä pitäisi pakottaa kuntia lopettamaan. Meillä tosin Keuruulla on se kysymys, minkä aina moni tekee, miksi teillä on kunnassa kaksi lukiota. Sille on oma taustansa, ja osaltaan palvelemme myöskin naapurikuntia. Naapurikunta Multia tukeutuu täysin Keuruuseen ja Vilppula Haapamäen lukioon osaksi. Näin ollen olemme vaikeitten ratkaisujen edessä, joihin kuntien valtionosuuksien puolittuminen viime kymmenen vuoden aikana kuntapäättäjät on johtanut.

On sanottu tietysti osaltaan aivan oikein, että raha ei kaikkea ratkaise. Mutta kun on kysymys opettajista, on maksettava palkat. Jonkin verran voidaan saada tietysti kesäkursseille hyväntahtoista talkootyötä. Palkkoihin liittyvät sitten sivukustannukset kouluelämässäkin. Koulut on pidettävä lämpiminä. Kyllä meillä on tiettyjä menoja, joihin välttämättä tarvitaan rahaa, vaikka rahalla ei voidakaan luoda innovaatioita eikä niitä henkisiä voimavaroja, joita nähdäkseni koulusektorin kyseessä ollen kaikkein eniten tarvitaan. Raha on välttämätön väline, ja sitä on saatava kunnille, jotka toteuttavat lakisääteistä koulutyötä ja laissa asetettujen tavoitteitten toteuttamisvastuuta.

Täällä on tuotu ansiokkaasti esille se, että voimavarat, joilla kunnat toteuttavat tehtäviään, on saatava riittäviksi. Tietysti maan eri puolilla tässä on eroja, mutta erot ovat sellaisia, että siellä, missä on muuttotappiota, missä ikärakenne painottuu korkeampiin vuosikymmeniin, koulukiinteistöjä on jäämässä tyhjilleen ja siellä, missä on muuttovoittoa ja ikä painottuu nuorempiin ikäluokkiin, on ahtautta ja on rakennettava uutta. Tämä yhteiskunnan muutos, hallitsematonkin muutos, näin voitaisiin sanoa, vaikuttaa kielteisesti kouluelämään.

Meillä on hyvät opettajat. Näin uskon ja näin tiedän. Meillä on hyvä henkilöstö kouluissa. Opettajat ovat venyneet voimiensa ja työkykynsä rajoille. Luokkakokoja on jouduttu kasvattamaan. Niistä asioista, joilla opettajien työedellytyksiä voitaisiin ylläpitää, on jouduttu tinkimään. Opettajat osallistuvat monilla paikkakunnilla omalla kustannuksellaan täydennyskoulutuksiin, tai yhteiskunta voi sitten vain rajoitetusti osallistua tähän. Tämä on epäkohta. Siitä huolimatta sanon, että meillä opettajat ovat jaksaneet olla motivoituneita tehtäväänsä ja kokevat kokonaisuudessaan tuon tehtävän hienoksi tehtäväksi. Näin se pitää olla ja näin pitää myös yhteiskunnassa nähdä. Opettajiksi tarvitaan niitä henkilöitä, jotka kokevat tuon tehtävän aidosti mielekkääksi ja elämäntehtäväkseen.

Tarvitaan kasvattajia. Ottaisin erään helsinkiläisen kansalaiskoulun eläkkeellä olevan opettajan kysymyksen esille. Hän kysyi minulta eräässä keskustelussa, mikä erottaa perunat ja nuorison toisistaan. Enhän minä tiennyt. Hän sanoi, että perunat on kasvatettu. Toivon, että nuorisoakin kasvatettaisiin. Meillä ehkä osataan vielä opettaa, mutta todellinen kasvatus saattaa tämän päivän kouluista puuttua. Meidän pitäisi kasvattaa niitä ominaisuuksia, joita elämässä tarvitaan jo kouluvaiheessa. Omana kouluaikanani meillä oli vanhan ajan kunnon aamuhartaudet. Niissä annettiin tiettyjä elämäneväitä. Minä pelkään, että tämän päivän nuoret saavat hyvin pirstoutuneita elämäneväitä koulusta. Tuleeko siellä oikein selkeää arvopohjaa, jossa olisi sellaista, mikä elämässä kestää? Vaikka osattaisiin vieraita kieliä ja matematiikan kaavoja jne., kyllä tarvitaan myöskin elämässä kasvatusta, ihanteita, opettajien hyvää esimerkkiä, joka muistetaan vuosikymmeniäkin jälkeenpäin.

Juuri sekin, että opettajat voisivat olla antautuneita tehtävälleen ja olla pitkäaikaisesti samassa virassa, on tietty vahvuus, ja vielä, mikäli mahdollista, olla osa sitä turvallista lähiyhteisöä, jossa vanhemmat asuvat ja josta lapset tulevat kouluun. Meillä yhteiskunta on aika paljon muuttunut, ja osin tämäkin on ymmärrettävää siinä, että käydään töissä, tullaan töihin ja lähdetään töistä. Silloin vieraannutaan siitä yhteisöstä, jonka parissa työtä tehdään. Tämä on tavattoman suuri vahinko. Kyllä minä näkisin, että tämmöisiä elämän kantavia voimia syntyy lähiyhteisössä ja näitä tekijöitä pitäisi voida kaikin tavoin edistää. Esimerkiksi sellaisella tekijällä, että kunnat ovat aika paljon jo aikaa sitten luopuneet opettajille tarjotuista asunnoista, ne on tehty kalliiksi asua, niitten kunnosta ei ole pidetty huolta, on ollut se vaikutus, että opettajat käyvät töissä, tulevat töihin ja lähtevät töistä mutta yhteiskunnallinen vaikutus kaikessa harrastus- ja hyvässä toiminnassa, mikä syntyy silloin, kun asutaan paikkakunnalla, on jäänyt pois. Tämä kodin ja koulun luontainen yhteys on jäänyt paljon vähäisemmäksi kuin se voisi olla.

Tuon esille ihanteita, joita kohti kannattaisi pyrkiä. Ei niihin voida pakottaa, mutta ne olisivat hyviä, jos ne voisivat toimia. Toivon, että kouluyhteisö olisi turvallinen kaikin tavoin koulumatkatkin mukaan lukien. Kyllä koulutaksin tai koulubussin kuljettajakin on aikamoinen kasvattaja, josta katsotaan aikuisen ihmisen mallia. Juuri tällaista kasvatusotetta, arvopohjaa, tarvitaan, arvoisa rouva puhemies, koulukasvatukseen ja kouluelämään.


Marja-Leena Kemppainen (kd):

Arvoisa rouva puhemies! Tämän illan aikana käyty koulukeskustelu on ollut erittäin mielenkiintoinen, ja päällisin puolin voi sanoa, että meillä on paljon hyvää ja kiitokseen aihetta mutta vielä löytyy niitä asioita, joihin haluamme ottaa kantaa. Henkilökohtaisesti minua lähellä ovat oppilashuoltokysymykset ja myös sitten työssäjaksamiseen liittyvät asiat, joihin aion puuttua hieman eri kautta kuin suoraan työssäjaksamiseen liittyen.

Oppilashuoltokysymykset ovat erittäin tärkeitä, ja se, mikä tässä tuli mainittua, että 90-luvun lamavuosina niistä karsittiin, on ikävä asia, mutta onneksi siihen on tullut korjausta ja hallitus on tuomassa vielä oman esityksensä siitä, jonka ­tiimoilta sitten käydään tätä oppilashuoltokeskustelua hieman laajemmin syksyn aikana. Mutta asia, johon haluan puuttua, koskettaa ryhmiä ­­ja ryhmäkokoja ja kyläkoulujen lakkauttamisasioita.

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen raportissa "Mikä lapsiamme uhkaa?" tutkimusryhmä ehdottaa välittömäksi kansalliseksi tavoitteeksi ylisuurien lapsiryhmien pienentämisen sekä päivähoidossa, esiopetuksessa että koulussa. Tavoitteena on, että lapsilla olisi ympärillään samoja aikuisia, jotka ehtivät seurailla lapsen elämänmenoa, hänen kuulumisiaan ja jaksamistaan, eli pitkäjänteisiä ihmissuhteita lyhytnäköisen tehokkuuden sijaan. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kuntia kehotetaan huolehtimaan palvelujen perusrakenteista ja tasosta. Voidaan kysyä, miten tämä on toteutunut.

Ihan tavallinen arkiympäristö on tekijä, jonka avulla lapsen hyvinvointia ja terveyttä uhkaavia riskejä voidaan ehkäistä. Lapsi ei lopulta vaadi paljon: turvallista tilaa leikkiin ja oppimiseen, työ- ja leporauhaa. Kouluja suositellaan kehittämään siten, että ne voisivat olla merkittäviä yhteisiä paikkoja keskellä kylää ja auttamassa koko kylän syntymistä lapsen ympärille. Yksittäinen perhe on helposti haavoittuva ja tarvitsee yhteisön tukea.

Opetushallituksen suosittamassa opetuksen laadun arvioinnissa todetaan, että oppilaiden levollisuus ja työhön paneutuminen ovat leimallisia pienillä kouluilla ja yhdysluokissa. Lapsen etu on monissa kunnissa hävinnyt ja häviämässä säästöjen tavoittelussa. Stakes toteaa: "On syytä irrottautua harhasta, että isot koulut ovat ainoa tai paras mahdollisuus." Yllättäen yhteisöllisyys kehittyykin parhaiten pienissä yksiköissä. Pienillä yksiköillä ja pienillä ryhmillä on myös oma vaikutus opettajien työssäjaksamiseen, siihen, millä tavalla opettajat pystyvät hallitsemaan ryhmänsä ja miten se vaikuttaa myös opetettavien lasten edistymiseen.

Kuten sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan, perusopetuksen osalta kuntien päätöksen lakkauttaa kouluja ovat erityisesti harvaanasutuilla alueilla pidentäneet koulumatkoja. Kyläkoulujen lakkauttamisia tapahtuu koko ajan, ja yleisin syy on kuntien säästötoimet. Ikävä kyllä, säästötoimia käytetään monta kertaa selityksenä, vaikka syy kyläkoulun lakkauttamiseen voi olla aivan muu. Muutamia esimerkkejä on tuolta pohjoisen alueelta, joissa todelliset syyt ovat kuitenkin poliittinen valtapeli ja kylien väliset ristiriidat. Näissä tapauksissa voi vain kysyä, missä on lapsen etu. Kuntien itsenäisyyttä päätöksenteossa koskien kyläkoulujen lakkauttamista arvostan, mutta silloin kun kysymyksessä on aivan muut tekijät, näkisin, että maassamme pitäisi olla järjestelmä, joka pystyy myös valvomaan ja puuttumaan tarvittaessa tilanteisiin.

Asiantuntijat ovat esittäneet yhtenä mahdollisena keinona alueellisten erojen tasoittamiseksi niin sanottua positiivista diskriminaatiota eli lisävoimavarojen kohdentamista niille kouluille, joiden katsotaan olevan sen tarpeessa. Tämä asia on minusta niin merkittävä, että minusta tätä asiaa pitäisi viedä reilusti eteenpäin ja ottaa tämä käytäntöön ihan todellisuudessa. Minusta tällä asialla on kiire, sillä pieniä turvallisia kouluyksiköitä ei perusteta enää uudelleen, jos ne on saatu lakkautettua. Mitä tarkoittaa koulun lakkautus pienelle kylälle, joka yrittää tulla jollakin tavalla vielä toimeen? Hiljalleen lakkautus voi vaikuttaa myös kylän vähittäiseen kuolemaan, ja minä uskon, että sitä tässä talossa ei kuitenkaan haluta.


Maria Kaisa Aula (kesk):

Arvoisa puhemies! Olin mukana siinä parlamentaarisessa komiteassa, joka varmaan jo kahdeksan vuotta sitten teki sen ensimmäisen esityksen siitä, että koululait pitäisi tämän suuntaisesti uudistaa kuin nyt on tehty ja joka uudistus nyt on tässä arvioitavana. On hyvä nähdä, että monet niistä epäilyistä, joita silloin oli, kun tätä uudistusta suunniteltiin, eivät ole toteutuneet. Silloinhan epäiltiin, voidaanko näin paljon päätösvaltaa siirtää paikallisille koulutuksen järjestäjille ja ylläpitäjille, kuin näissä koululaissa tehdään, ja mitä siitä sitten seuraa.

Nyt voidaan olla tyytyväisiä siitä, että tosiaan epäilykset paikallisten päätöksentekijöiden huonosta harkintakyvystä eivät ole toteutuneet, vaan näyttää siltä, että nämä lait ovat kyllä antaneet paikallisesti paljonkin hyviä mahdollisuuksia järjestää ja verkostoida koulutusta paikallisesti parhaiten sopivalla tavalla. Tokihan joitakin semmoisia ehkä vähän, voisiko sanoa, ylilyönniksikin luonnehdittavia ilmiöitä kyllä on ollut.

Ajatellaan vaikka Helsinkiä, jossa on alettu kouluvalinnoissa käyttää soveltuvuuskokeita jopa peruskoulun osalta, kun on tämmöisiä musiikkiin tai matematiikkaan tai johonkin muuhun erityisesti suuntautuneita peruskouluja. Tätä ­asiaa, ihan niin kuin valiokuntakin mietinnössä toteaa, pitäisi kyllä harkita aika moneen kertaan, mennäänkö tämmöiseen. Se voi helposti tuoda semmoista koulujen välistä eriarvoistumista lainsäädännön kautta, joka mielestäni ei ole tarpeen, joka ei ollut sen uudistuksen ajatus.

Mutta tässä keskustelussa on kyllä hyvin tullut esille se, että syy siihen, että koulutuksessa on paljon näitä eriarvoistumisoireita ja -ilmiöitä, ei ole näitten koululakien varsinaisessa sisällössä, ei siinä että niissä olisi joku vinksallaan, vaan siinä, että voimavarat eivät riitä ja kuntien taloudellinen eriarvoistuminen voimavarojen suhteen aiheuttaa niitä ongelmia. On eriarvoisuutta opetuksen saatavuudessa, valinnaisuuksissa, opetusryhmien koot ovat kasvaneet ja koulumatkat pidentyneet, kun pieniä kouluja on jouduttu taloudellisista syistä lakkauttamaan, joten voi hyvin yhtyä niihin toivomuksiin, joita täällä on esitetty, että mahdollisimman nopeasti lopuistakin koulutoimessa vielä olevista säästöistä päästäisiin eroon ja kuntien koko rahoitusjärjestelmää uudistettaisiin niin, että myöskin pienemmillä kunnilla nämä tasa-arvoiset mahdollisuudet olisivat.

Yksi asia, joka ihan täällä lainsäädännön puolella on semmoinen, jossa ei ehkä päästy ihan siihen, mitä tavoiteltiin, on tämä koulutuksen arviointi, koska ajatuksenahan oli se, että sekä paikallisesti — koulutuksen järjestäjät kunnassa tai koulutuskuntayhtymät — että myöskin aluetasolla ja valtakunnallisesti arvioitaisiin hyvin aktiivisesti koulutuksen tuloksia ja niitä toteutustapoja, paikallisia olosuhteita ja siitä sitten saataisiin palautetta ja tehtäisiin korjauksia tilanteeseen. Näyttää siltä, että tämä arviointijärjestelmä kyllä etenkään paikallisella tasolla ei ole saanut sitä sijaa, mitä ajateltiin, että sen tulisi saada. Täällä on puhuttu paljon vanhempien ja koulun välisestä vuorovaikutuksesta, ja kyllähän sen vanhempien ja koulun välisen tiiviin vuorovaikutuksen pitäisi olla myös osa tämmöistä toimivaa arviointijärjestelmää, niin että vanhemmat olisivat osa sitä palauterengasta, joka tässä koulun ympärille tarvittaisiin.

Yksi syy, miksi tämä homma ei ole paikallisella tasolla toiminut, on kyllä ihan se, mitä valiokuntakin toteaa, että puuttuu arvioitsijoita tai tavallaan asiantuntemusta paikalliselta tasolta. Monessa kunnassa on säästöjen ja voimavarojen vähyydenkin vuoksi tultu siihen, että kuntien kouluhallinto on varsin kevyt. Siellä on yhdistetty oppilaitoksia, on vain muutamia rehtoreita. Kuntien koulutoimenjohtajilla ei ole enää niin paljon mahdollisuuksia satsata tähän asiaan kuin ehkä aikaisemmin, koska työt ovat lisääntyneet. Myöskin läänien asema tässä on jäänyt aika lailla epäselväksi.

Toivonkin kovasti, että odotettu uusi lainsäädäntö arvioinnin jämäköittämisestä toisi parannusta tähän tilanteeseen. Ehkä juuri se, minkä verran kunnissa on koulun kehittämisen, kouluhallinnon ja koulun uudistamisen asiantuntemusta, voi pitkällä tähtäimellä olla koulujen tasoakin eriyttävä tekijä ja pienten kuntien riskitekijä. Jos ei ole mahdollisuutta satsata siihen, että on henkilö, jolla on tuntosarvet ulkona ja joka pystyy seuraamaan kehitystä ja pitämään kuntaa mukana, se voi viedä etenkin pienempiä kuntia tässä suhteessa huonompaan asemaan.

Hyvä huomio tässä mietinnössä on myös se, että peruskoulun yläasteen kehittämiseen tulisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Siellä varmasti eniten haittaavat nämä suuret ryhmäkoot, jotka haittaavat sekä lahjakkaiden että toisaalta heikommin lahjoin varustettujen oppilaiden tilannetta, eli oikeastaan molemmat kärsivät nykyisestä tilanteesta yläasteella.

Jos ajatellaan 90-lukua kokonaisuutenakin, voi oikeastaan sanoa, että koulutuksen lainsäädäntöä, varsinkin jos ajatellaan ammatillisen koulutuksen puolta, on kyllä uudistettu niin moneen kertaan, moninaisesti ja reippaasti, että oikeastaan toivoisi nyt jonkinlaista rauhoitusaikaa myöskin kouluille, oppilaitoksille, opettajille ja koulutuksen kehittäjille tehdä työtä nykyisen lainsäädäntöraamin puitteissa.

Otan esimerkin ammatillisen koulutuksen puolelta: 90-luvulla on tapahtunut valtavia muutoksia. On siirrytty yksialaisista oppilaitoksista monialaisiin kuntayhtymiin, ja koulutusammatit ovat muuttuneet. Työssäoppiminen on tullut mukaan, yhteistyö lukion kanssa ja koko opistopuolen kehittyminen ammattikorkeakouluksi jnp. jnp. Voi antaa tunnustusta opettajille esimerkiksi juuri ammatillisessa koulutuksessa siitä, että he ovat jaksaneet innostua, kehittää, uudistua ja olla mukana kaikissa näissä kehittämishankkeissa samaan aikaan, kun koulutuksen voimavarat ovat kuitenkin vähentyneet, eli vähemmällä on aikaansaatu enemmän. Tässä mielessä toivoisi nyt sellaista, voisiko sanoa, rauhan ja tarkkailunkin aikaa koululainsäädännön puolelle.

Kaiken kaikkiaan tuo opettajien jaksaminen ja opettajan tehtävän houkuttelevuus on kyllä tulevaisuudessa ihan avainasia koulutuksen laadun säilymisen kannalta.

Arvoisa puhemies! Opetustulosten eriarvoistumisen ongelmiin on paljon kiinnitetty huomiota ja ihan oikein, mutta ehkä yksi asia, mikä tässäkään mietinnössä ei juuri tule esille, on se, että koulu ei pysty yksin ratkomaan niitä monia ongelmia, mitä tämän päivän lapsilla ja nuorilla on, jos taustalla on vanhempien työttömyyttä tai erilaisia syrjäytymisilmiöitä tai niitä monenlaisia ongelmia, mitä perheissä on. Jotta näihin eriarvoistumisongelmiin pystyttäisiin vastaamaan, tarvittaisiin enemmän monialaisuutta ja sitä, että esimerkiksi koulun ja nuorisotyön yhteydet olisivat paljon tiiviimmät kuin ne nyt ovat.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi kaksi yksityiskohtaa koulutuksen lainsäädännöstä, joihin olisin oikeastaan toivonut vähän enemmän huomiota mietinnössä, mutta varmaan niihin on mahdollista sivistysvaliokunnan muissakin yhteyksissä palata.

Ensimmäinen koskee ammatillisen koulutuksen erityisopetuksen mahdollisuuksia erityisesti vammaisille oppilaille. Meillähän on sosiaalilainsäädännön puolella tehty sellaisia uudistuksia ja hyviä uudistuksia, että peruskoulun päättäville vammaisille nuorille tehdään niin sanotut kuntoutus- ja koulutussuunnitelmat ja koetetaan välttää sitä, että he peruskoulun jälkeen menisivät eläkkeelle, ja toimia niin, että he olisivat kuntoutus- ja koulutussuunnitelman piirissä ainakin 20 vuoden ikään asti. Tämä tietenkin tuo enemmän tarvetta siihen, että myös vammaisten nuorten pitäisi päästä ammatilliseen koulutukseen. Tähän asti vammaiset nuoret ovat pääosin hakeutuneet omiin erillisoppilaitoksiinsa ja niin sanotussa tavallisessa ammattikoulussa on opiskellut aika vähän vammaisia nuoria.

Kuitenkin sosiaalipuolella on hankkeita, että myös vammaiset nuoret työllistyisivät enemmän avoimille työmarkkinoille. Sen vuoksi pitäisi lisätä mahdollisuuksia myös vammaisten nuorten hakeutua normaaleihin oppilaitoksiin, koska siellä on koulutustarjontaa laveammin ja useimmiten koulut ovat myös heidän kotipaikkakunnillaan. Siinä mielessä koulunkäynti olisi helpompaa.

Mikä tätä asiaa nyt hidastaa, on ammatillisen koulutuksen rahoituslaissa se, että eräät yksikköhinnat on määritelty sillä tavalla, että vain nämä niin sanotut erityisoppilaitokset voivat saada sellaisen korkean yksikköhinnan, joka mahdollistaa myös avustajan palkkaamisen vammaiselle oppilaalle, joka opiskelee ammattikoulussa. Tavallisessa ammattikoulussa opiskelevasta tavallinen ammattikoulu ei saa niin korkeaa yksikköhintaa tästä oppilaasta, että avustajan palkkaaminen olisi mahdollista.

Asia on ollut esillä opetusministeriön erityisopetuksen strategiatyöryhmässä, mutta niin kuin työryhmissä tahtoo joskus käydä, asiat ovat jääneet auki ja vähän levälleen odottelemaan tulevia aikoja. Toivon, että tämä asia mahdollisimman nopeasti rahoituslainsäädännössä korjattaisiin.

Toinen asia koskee ongelmaa, joka on myös aika pienellä erityisryhmällä, eli sairaalakoulujen tilannetta tällä hetkellä. On ollut hyvä asia, että eduskunta on lisännyt voimavaroja lasten ja nuorten mielenterveysongelmien korjaamiseen ja siihen, että mielenterveysongelmaiset lapset pääsevät nopeammin psykiatriseen hoitoon. Tämä on kuitenkin johtanut siihen, että sairaalakoulujen oppilasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti ja tarve siihen, että sairaalakoulujen henkilökunta tekee kaikenlaista neuvontatyötä, käy kotikunnissa ohjaamassa, tapaa huoltajia jnp., on valtavasti lisääntynyt. Kuitenkaan sairaalakoulujen rahoitusjärjestelmä ei ole ihan seurannut mukana, koska rahoitusjärjestelmä lähtee siitä, että sairaalakoulu saa laskuttaa sairaalassa olevan lapsen kotikunnalta opetuksen kustannukset. Joillakin alueilla sairaanhoitopiirissä tai oikeastaan kunnissa on tulkittu niin, että se kattaa vain opetuskustannukset luokassa eikä näitä laajempia konsultointikustannuksia, mitkä liittyvät kotikunnassa ohjaamiseen ja huoltajatapaamiseen ja muuhun yhteistyöhön, mitä asiassa tarvitaan.

Menettelytavoissa rahoituksen puolella on hyvin paljon erilaisuutta eri sairaalakoulujen kesken. Sairaalakoulujahan on yleensä, jos ajatellaan maakunnittain, vain yksi sairaanhoitopiirin pääkunnassa tai siellä, missä keskussairaalakin on. Kun ne ovat pieniä yksikköjä ja jäävät vähän niin kuin terveyspuolen ja opetuspuolen väliinputoajiksi, niillä on monia ongelmia ja puutteita, tosiaan lasten mielenterveyshoidon lisääntymisen tuomia määrärahavajeita, jotka välttämättä olisi mahdollisimman nopeasti ratkaistava.

Tässä tarvittaisiin kyllä opetusministeriöltä nyt aktiivisempaa otetta ja sitä, että se mielellään asettaisi semmoisen työryhmän, jossa sairaalakoulujen kokonaistilannetta arvioitaisiin. Kaiken lisäksi on vielä olemassa se ongelma, että lukioissa ja ammattikouluissa sairaiden oppilaiden, vaikka syöpäsairaiden oppilaiden, opetus ei ollenkaan kuulu tämä rahoitusjärjestelmän piiriin. On täysin harkinnanvaraista, maksavatko kunnat siihen liittyviä erityiskustannuksia vai eivät. Näissä kahteen pienryhmään liittyvissä asioissa haluaisin opetusministeriöltä lisää aktiivisuutta.


Tarja Kautto (sd):

Arvoisa puhemies! Haluan puheeni aluksi kannattaa juuri tehtyä esitystä siitä, että perustettaisiin työryhmä selvittämään sairaalakoulujen asemaa, koska todella lasten psykiatrisen sairaanhoidon ja nuorten sairaanhoidon lisääntyessä myös nämä ongelmat ovat nousseet ajankohtaisemmiksi ja näitä uusia pisteitä on jouduttu perustamaan lisää verrattuna aikaisempaan.

Arvoisa puhemies! Koulutuksen tehtävänä on valmistaa yksilöitä tämän päivän moniin haasteisiin, siksi koulutuksen tulee olla joustavaa ja perustua elinikäiseen oppimiseen. Kuntien taloudelliset ongelmat, voimakas muuttoliike Etelä-Suomeen ja epätasainen väestönkasvu ovat kuitenkin luoneet alueellisia eroja koulutuksen tasoon ja saavutettavuuteen. Maan sisäinen muuttoliike on lisännyt eräiden kasvukuntien oppilasmääriä nopeassa tahdissa, eivätkä kaikki kunnat ole pystyneet vastaamaan tähän tarpeeksi tehokkaasti.

Viime aikoina valmistuneiden selvitysten mukaan Suomessa esiintyy alueiden sisäisiä ja koulujen välisiä oppimiseroja. Alueiden välillä eivät erot ole ehkä niin merkittäviä kansainvälisten vertailujen valossa, mutta kuten sivistysvaliokunnan mietinnössä mainitaan, Uudenmaan oppilaiden ja koulujen muuta maata voimakkaampi menestyksen jakautuminen erittäin hyviin sekä erittäin heikkoihin on huolestuttavaa. Asiaa ei paranna se, että moni kunta joutuu kiristämään opetustoimen menoja ensi vuonna. Perusopetuksen rahoituksen kehittämisessä tulisikin kiinnittää huomiota etenkin muuttotappio- sekä muuttovoittokuntien talouteen.

Arvoisa puhemies! Uudellamaalla väestö on ikärakenteeltaan muuta maata nuorempaa, mutta sitä ei ole huomioitu tilainvestoinneissa tai koulutusalojen aloituspaikoissa. Uudellamaalla ongelmana on myös joidenkin alojen heikko vetovoima. Lisäksi ammatillisen aikuiskoulutuksen ja lisäkoulutuksen osalta on tapahtunut laskua. Ammatillinen lisäkoulutus on Uudellemaalle erittäin tärkeää. Kun koulutuspaikkoja ei ole, alkaa osaajista olla pulaa, ja se tulee näkymään palvelutason heikkenemisenä.

Uudellamaalla asuu myös noin puolet Suomen maahanmuuttajista. Aikuisten maahanmuuttajien koulutus tapahtuu te-keskusten projektirahoituksella. Nuorten maahanmuuttajien koulutukseen tarvitaan monesti erikoisresursseja sekä tukipalveluja. Koulutusjärjestelmällä ja koulutuksella on suuri rooli maahanmuuttajien integroinnissa suomalaiseen yhteiskuntaan, ja siten siihen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Arvoisa puhemies! Lainsäädäntöuudistus mahdollistaa opiskelun vapaamman etenemisen ja sisällöllisesti joustavamman valinnan. Se tuo myös lisävastuuta oppilaalle sekä vanhemmille, sillä opiskelun suunnitteluun liittyvät kysymykset ovat yksilöllisiä ja ratkaisevat osaltaan oppilaan tulevaisuuden näkymiä. Luokattomuus, valinnaiset aineet ja hajautettu ylioppilastutkinto ovat esimerkkejä lisääntyneestä vapaudesta opiskelussa. Joustoa on perusteltu tulevaisuuden yhteiskunnan kehityksen kannalta sekä sillä, mitä valmiuksia nuori tarvitsee tulevaisuuden työelämässä ja miten yksilö pystyy hallitsemaan elämäänsä ja sitoutumaan elinikäiseen oppimiseen.

Mutta mikäli oppilas ei saa kaipaamaansa ohjausta, ei tästä joustosta ole hyötyä vaan pikemmin haittaa. Oppilaanohjaukseen liittyvät resurssit eivät ole riittäviä kaikissa kouluissa tai ammatillisissa oppilaitoksissa. Myös opettajien epätasainen alueellinen sijoittuminen sekä opettajapula vaikuttavat opetuksen tasoon ja laatuun. Peruskoulujen valinnaisuuden lisääntyessä oppilaat lisäksi vaihtavat usein ryhmää, eikä se luo enää turvallista yhteisöllisyyden tunnetta.

Turvallinen ja viihtyisä kouluympäristö ovat kuitenkin asioita, jotka auttavat ehkäisemään syrjäytymistä. Riittävää oppilasväljyyttä taas tarvitaan mahdollistamaan yksilöllisemmän opetuksen. Kouluilla ja oppilaitoksilla on lisäksi keskeinen rooli psyykkisen ja fyysisen väkivallan sekä erilaisten päihteiden kokeilujen ennaltaehkäisyssä. Kuntien taloudellisen tilanteen heikkeneminen tai kuntien väliset suuret erot eivät saa vaikuttaa siihen, miten yksittäinen kunta panostaa koulutuksen ja tukipalvelujen kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Nuoria olisi kannustettava myös niin sanotuille perinteisille aloille. Ammatinvalintaan liittyvissä asioissa kouluilla tulisi olla tuoretta tietoa ja yhteistyötä esimerkiksi ammatillisten oppilaitosten sekä ammatti- ja tiedekorkeakoulujen kanssa. Yksi uuden koululainsäädännön keskeinen tavoite olikin lisätä lukion ja ammatillisen koulutuksen sekä yliopistojen yhteistyötä. Kun nuorella on motivaatiota opiskella tiettyä päämäärää kohti, vähentää se kouluepäonnistumisia ja muita opiskelujen ongelmia, jotka ovat huolestuttavasti lisääntymään päin. Nuorella koulunsa päättäneellä ei tulisi olla tunnetta, että hän on astunut tyhjiöön. Vaikka uusi lainsäädäntö ei muuttanut merkittävästi koulutuksen tavoitteita, tulisi opetuksen sisällön olla kannustavaa ja rakentavaa pitkällä tähtäimellä. Elinikäisen oppimisen ja aikuiskoulutuksen tärkeyden opimme viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaamme, miten nopeasti yhteiskunta kehittyy ja miten osaamisesta on tullut yksilön tärkein pääoma.


Raija Vahasalo (kok):

Arvoisa puhemies! Koulu on lapsillemme heidän tulevaisuutensa kannalta tärkein paikka kodin jälkeen. Koulussa teemme tulevaisuutta, luomme maallemme jatkossakin menestymisen mahdollisuudet. Hyvä koulutus on edelleenkin parhaita menestyksen avaimia myös yksilön elämässä.

Suomi on oppimisen ja opettamisen mallimaa. Kuitenkaan hienoihin ja mairitteleviin tuloksiin ei auta tuudittautua, sillä hyvin helposti korkeatasoinen koulutusjärjestelmämme voi romuttua. Uhkaavia viestejä saamme kuulla eri puolilta Suomea ja varsinkin täältä Pääkaupunkiseudulta. Nyt olisi äärimmäisen tärkeää uskaltaa priorisoida koulut ja opetus kuntien ja valtion budjeteissa. Lapsille opetamme, ettei pienempiä saa sortaa, mutta juuri niin monen kunnan johtoporras tekee tällä hetkellä. Kenen päättäjän mielestä hänen oman lapsensa opiskeluedellytykset ovat niin hyvät, että niitä sopii huonontaa? Aina edelleenkin törmää vanhaan fraasiin: kyllä ennenkin selvittiin taululla ja liidulla suurissa ryhmissä, ja näin hyviä kansalaisia meistä tuli. Siihen voisi sanoa, että kyllä ennenkin reikäkorttitietokoneilla pärjättiin, mutta kenellekään ei tule mieleenkään vaatia niitä enää takaisin.

Tuoreen kotimaisen tutkimuksen mukaan jo koulun alaluokilla voidaan havaita ne lapset, joilla on myöhemmässä elämässä vaara joutua pitkäaikaistyöttömiksi ja sitä kautta syrjäytyneiksi. Jos koulunkäynti ei suju, on selässä nopeasti kirjapinon sijasta kaljakassi. Koulupudokkaat ovat suurin riskiryhmä syrjäytymisessä. Juuri näiden lasten takia on välttämätöntä, että opetus priorisoidaan.

Ympärillämme oleva yhteiskunta sekä sen monitahoiset ongelmat heijastuvat hyvin vahvasti lapsiimme ja nuoriimme. Kun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaan kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässään tarpeellisia tietoja ja taitoja heidän omista lähtökohdistaan käsin yksilöllisesti, vaatimukset ovat erittäin haasteelliset. Koulun arjen tunteminen, koulun todellisuuden tunteminen sekä koulun haasteiden tiedostaminen on edellytys sille, että teemme oikeita päätöksiä ja linjanvetoja koulujen suhteen. Yksi väline koulumaailman ymmärtämiseksi on hyvä arviointi. Se auttaa koulun omaa henkilökuntaa kehittämään toimintaansa, mutta se myös herättää päättäjiä oikeisiin päätöksentekoihin. Ongelma on, että koulujen ja oppilaiden todellinen tilanne ei aina ole päättäjien tiedossa. Tämä on yksi suurimmista haasteistamme tällä hetkellä: saada koulujen todellinen tilanne ymmärretyksi päättäjille. Tämä omalta osaltaan turvaa jatkossakin korkeatasoisen koulutuksen.

Arvoisa puhemies! Ed. Kemppainen täällä hetki sitten puhui pienistä opetusryhmistä ja niitten puolesta. Olen täysin samaa mieltä. Tutkimuksen mukaan juuri pienet opetusryhmät antavat paremmat oppimistulokset lapsille. Sen sijaan sillä ei ollut merkitystä, kuinka monta avustajaa luokassa oli. Jos on suuri luokka ja avustajat siellä, sillä ei ole paljon merkitystä, mutta ­pienet opetusryhmät auttavat saavuttamaan paremmat oppimistulokset. Se on ihan siitäkin kiinni, että pienessä ryhmässä on parempi työrauha ja keskittymiskyky oppilailla.

Arvoisa puhemies! Vapaus on nykyajan koulumaailmassa erittäin tärkeä periaate. Se on hyve, josta on tehty välttämättömyys. Kouluille on annettu mahdollisuus muotoutua omaleimaisiksi oppimisympäristöiksi, jotka eivät pakota jokaista elontaivaltaan aloittavaa samaan muottiin. Yksi konkreettinen esimerkki tästä koulujen monimuotoisuudesta on musiikkiluokat tai liikuntapainotteisuus tai luma-painotteisuus — luma tarkoittaa luonnontieteitä ja matematiikkaa — ym. ym.

Näihin asioihin liittyy myöskin oleellisena osana sellainen ongelma, jota täälläkään salissa tuskin koko päivänä on mainittu tai josta on tuskin puhuttu. Se on lahjakkaat oppilaat. Me kannamme kovasti huolta koulupudokkaista ja niistä, jotka joutuvat syrjäytymisvaaran alle. Se on oikein se, mutta emme saa unohtaa lahjakkaita oppilaita, sillä heilläkin on oikeus saada erityisopetusta omista lähtökohdistaan käsin. Lahjakkaillakin lapsilla on vaara joutua syrjäytyneiksi juuri sen vuoksi, että koulumaailma ja opetus eivät välttämättä anna heille sitä, mitä he tarvitsevat ja kaipaavat. Olen käytännössä nähnyt sen, että kun lahjakas lapsi, joka ei normaaliluokassa saanut niitä haasteita, joita hän tarvitsi, sitten siirrettiin toiseen luokkaan — se oli kyllä musiikkiluokka se — niin hänen oppimistuloksensa parani, hänen käytöksensä parani ja hän oli paljon tyytyväisempi ja iloisempi. Mutta lahjakkaiden lasten opetus on Suomessa iso tabu edelleenkin.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi haluan painottaa opettajankoulutuksessa sitä, että opettajankoulutuksen täytyy pysyä edelleenkin korkeatasoisena, monipuolisena koulutuksena, ylempänä korkeakoulututkintona, ja opettajan ammatin houkuttelevuutta autetaan palkalla, mutta ei yksin sillä, vaan työolosuhteita parantamalla. Mitä tulee miesopettajien vähäiseen lukumäärään, niin, arvoisa puhemies, en kannata mieskiintiöitten takaisin ottamista, se on vain kosmetiikkaa, vaan opettajan ammatin arvostus ja houkuttelevuus täytyy tehdä muulla tavalla niin hyväksi, että miehet opettajiksi vapaaehtoisestikin tulevat.


Kimmo Kiljunen (sd):

Arvoisa puhemies! Nokian pääjohtajalta Ollilalta kysyttiin jokin aika sitten, mikä yksittäinen syy olisi selkeimmin selittävä sitä, että Nokian kaltainen yritys on Suomessa syntynyt. Hän vastasi: suomalainen peruskoulu. Minusta se oli oiva vastaus.

Kysymys on siitä, että suomalainen koulujärjestelmä on poikkeuksellisen kattava, korkealuokkainen ja laadukas ja se tavallaan ottaa ikään kuin kaikki suomalaisessa yhteiskunnassa olevat tiedolliset resurssit, valmiudet, käyttöön. Pieni maa voi olla kilpailukykyinen ainoastaan tällaisesta lähtökohdasta. Sen vuoksi pidän hyvin arvokkaana sitä keskustelua, joka tänään on käyty ja jossa on viitattu nimenomaan suomalaisen peruskoulujärjestelmän erinomaisuuteen sekä tiedollisten valmiuksien antajana että tätä kautta tietysti myöskin taloudellisen kilpailukyvyn kannalta, joka heijastuu yhteiskuntaan, mutta myöskin inhimillisen kasvun kannalta. Tämä on tietysti ehkä se koulutuksen primääritavoite. Välineellinen tavoite on se, mikä heijastuma sillä on muuhun yhteiskuntaan ja talouteen.

Käydyssä keskustelussa on monesti puhuttu myöskin siitä, missä määrin peruskoulujärjestelmä on kykenevä ottamaan oppilaan erityistarpeet huomioon, olisiko tarpeen rakentaa peruskoulujärjestelmän rinnalle järjestelmä, joka mahdollisesti toimisi muistakin lähtökohdista kuin tämä kattava koulujärjestelmä, jolloin erityisemmät tarpeet tulisi huomioitua. Itse pitäisin tätä hyvin huolestuttavana kehityksenä. Olennaisinta olisi varmistaa valinnan vapaus, valinnan mahdollisuudet, nimenomaan nykyisen peruskoulujärjestelmämme sisälle, ei missään tapauksessa ottaa anglosaksista kehitysmallia, jossa on rinnakkainen koulutusjärjestelmä, joka primääristi on varakkaamman väestönosan käytettävissä. Meidän on syytä puolustaa nimenomaan peruskoulujärjestelmäämme. Sen sisälle, kuten sanottu, on rakennettava valinnaisuuden mahdollisuutta, ja kuten keskustelussa on tullut jo esille, hyvin olennaista on, ja valiokunta selonteossaan on painottanut sitä, että eräissä lohkoissa erityisesti tulisi edelleen jatkossa kehitystä tehdä. Ennen kaikkea kouluissa annettava tukiopetus on syytä saattaa vahvalle perustalle. Sen lisäksi myöskin kerhotoiminta on tärkeätä. Se on sitä tavallaan kokonaiskoulutusta, jota koulun puitteissa voidaan tarjota. Koulujen kerhotoiminnalla pystytään myöskin tulemaan vastaan iltapäivähoidon ongelmia.

Arvoisa puhemies! Olisin ottanut yhden erityisteeman puheenvuorossani vielä esille. Se on nimenomaan maahanmuuttajakoulutus. Suomalainen yhteiskunta on hyvin nopeasti muuttumassa. Kymmenessä vuodessa meillä on ulkomaalaistaustaisen väestön määrä kasvanut 20 000:sta yli 80 000:een. Kasvua on ollut eräillä seuduilla, esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla, itäisimmissä osissa Helsinkiä ja itäisimmissä osissa Vantaata muun muassa, kuten omassa kaupunginosassani Länsimäessä, missä tällä hetkellä jo 10 prosenttia väestöstä on itse asiassa maahanmuuttajataustaista. Esimerkiksi Hakunilan yläasteella 25 prosenttia oppilaista on ulkomaalaistaustaisia.

Itse asiassa meille on syntynyt hyvin nopeasti kansainvälisiä kouluja oman peruskoulujärjestelmämme sisälle. Luonnollisesti on syytä ottaa hyvin vakavasti huomioon myöskin maahanmuuttajien lasten tarpeet. Tässä on erityisellä sijalla nimenomaan perusopetuksen, valmistavan opetuksen, mahdollistaminen maahanmuuttajalapsille, niin että integroituminen suomalaiseen koulujärjestelmään tapahtuisi mahdollisimman juohevasti ja sujuvasti. Tärkeätä on nimenomaan painottaa myöskin suomen kielen opetusta toisena kielenä ja tätä kautta helpottaa maahanmuuttajalasten sopeutumista suomalaiseen oppimiljööseen. Tässä suhteessa tarvitaan lisätoimenpiteitä, ja opetusministeriöhän onkin jo harkitsemassa sitä, että tehtäisiin laajempi selvitys nimenomaan maahanmuuttajalasten opetuksen tukemisesta.


Unto Valpas (vas):

Arvoisa puhemies! Muutama sana erityisesti ammatillisesta koulutuksesta.

Suomalaista koulutusjärjestelmää pidetään yhtenä parhaimmista maailmassa. Tämä koskee myös ammatillista koulutusta. Koulutusjärjestelmämme on pääosin yhteiskunnan ylläpitämää. Se on tuottanut huipputuloksia, jotka on voitu myös varmentaa erilaisissa tutkimuksissa. Suomi tunnetaankin tänä päivänä laajasti erityisesti korkean osaamisen maana. Korkeatasoisen koulutuksen johdosta olemme saaneet paljon myönteistä palautetta, ja monet maat ovat kiinnostuneita meidän koulutusjärjestelmästämme.

Ammatillista koulutusta on kehitetty voimakkaasti erityisesti 80- ja 90-luvuilla. Muutoksia on tehty opetusmenetelmiin ja opetussuunnitelmiin. On ollut erilaisia aikakausia, enemmän ja vähemmän byrokraattisiakin.

Nyt koulutus ja oppiminen ovat siirtyneet muutosten seurauksena myös entistä enemmän koulun ulkopuolelle, työharjoittelupaikkoihin. Vähintään puolen vuoden työharjoittelu opiskelijoille ammatillisissa oppilaitoksissa oli erittäin hyvä uudistus, joka hyvin toteutettuna lisää opiskelijoiden työelämävalmiuksia. Kun opiskelu viedään suoraan yrityksiin, opetus muuttuu enemmän työelämän vaatimuksia vastaavaksi. Työharjoittelu oikeissa tehtävissä kasvattaa samalla nuorta työelämän vastuullisuuteen. Työssäoppiminen saattaa antaa myöhemmin nuorelle myös pysyvän työpaikan yrityksessä, jossa hän on ollut harjoittelemassa. Uskon, että työharjoittelu lisää myös mahdollisuuksia oppia eri ammateissa vaadittavia kädentaitoja. Kädentaitajista meillä alkaa jo olla nyt pulaa, joten tähän asiaan kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota.

Tässä voidaankin todeta, että työharjoittelun saaminen ammatillisiin oppilaitoksiin oli hyvä ja tarkoituksenmukainen uudistus, joka näyttää käytännössä myös toimivan kohtuullisen hyvin oppilaitostasolla. Meidän onkin saatava nämä ammatit, joissa on pulaa kädentaitajista, entistä vetovoimaisemmiksi. Tällaisia aloja ovat muun muassa hoito- ja hoiva-ala sekä tärkeät perusteollisuuden ammatit. Nyt kun tämä korkean teknologian korkein huuma on ehkä ohi, niin perusammattien ammattitaitojen arvostus on aivan selvässä nousussa. Olen varma, että perusammatit tulevat lähivuosina entistä enemmän kiinnostamaan maamme nuoria.

Arvoisa puhemies! Avainasemassa ammatillisen koulutuksen onnistumisessa ovat motivoituneet ja ammattitaitoiset opettajat. Tämä opettajakysymys on aina hyvin tärkeä, ja siihen pitää kiinnittää huomiota. Ammatillisten oppilaitosten puolella opettajista ja osaavista ammattihenkilöistä on jo nyt monilla aloilla vajausta, ja tilanne pahenee lähivuosina. Erityisesti tämä kärjistyy työnopettajien osalta. Ammatillisten opettajakorkeakoulujen nykykapasiteetti ei ole riittävä. Tähän asiaan on kiinnitetty huomiota muun muassa sivistysvaliokunnassakin. Työnopetuksessa kannattaa mielestäni lisätä myös ammattihenkilöiden käyttöä, jolloin työ opitaan hyväksi havaitulla mestari—kisälli-periaatteella.

Ammatillisen koulutuksen osaamisen merkitystä ja koulutuksen arvostusta pyritään kohottamaan nyt kaikin keinoin, ja onkin varmasti meidän kaikkien etu, että näin tehdään. Suomi järjestää vuonna 2005 nuorten Taito-olympialaiset Helsingissä. Nämä kisathan ovat sellaiset, että siellä nuoret, ammattinsa osaavat henkilöt eri maista kilpailevat, ja Helsinkiin on odotettavissa yli satatuhatta osallistujaa tähän suureen kisaan. Ne taitavat olla suurimmat kisat Helsingin olympialaisten jälkeen, jotka ovat tulossa Helsinkiin vuonna 2005. Olen varma, että siellä Suomen korkea osaaminen eri ammateissa saadaan varmasti hyvin näkyville. Silloin on myös tärkeää, että me panostamme paljon näiden kisojen järjestelyihin ja myöskin opetusministeriö, valtiovalta, on näissä järjestelyissä mukana.

Lopuksi vielä, arvoisa puhemies: Ammatillisen koulutuksen ja lukion yhteistyöstä puhutaan paljon. Tarve yhteistyöhön on kiistaton. Yhteistyötä ovat usein vaikeuttaneet käytännön järjestelyt sekä se, että ammatillisen koulutuksen ja lukion hallinto on kunnissa eri ylläpitäjillä.

Ylioppilastutkinto, jonka rakennekokeilusta nyt paljon puhutaan, vaatii mielestäni uudistuksia muiltakin osin kuin kielikysymyksissä. Ylioppilastutkintojärjestelmää pitää kehittää niin, että se kannustaa nykyistä enemmän yhteistyöhön eri oppilaitosten välillä. Tässä herää kysymys, voisiko tutkintoihin esimerkiksi sisältyä ammatillista osaamista mittaavia kokeita, ovatpa ne sitten teoreettisia vai näyttökoetyyppisiä. Minusta tämä on sellainen kysymys, jota kannattaa pohtia, kun mietitään lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön laajentamista. Nykymuotoisena tämä yhteistyö ja laajentuminen ei ole mahdollista. Siinä tarvitaan selkeitä uudistuksia.


Lauri Oinonen (kesk):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Valpas käytti puheenvuoron ammatillisen koulutuksen ja lukion yhteistyöstä, ja siksi halusin vielä muutaman sanan tähän aihepiiriin liittyen tuoda esille. On erittäin hyvä, että on haluttu kehittää lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteyttä. Mielestäni tässä on vielä hyvin paljon tehtävää ja on aivan uudelleen harkittava, millä tavalla nämä molemmat nuorisoa kouluttavat koulumuodot voisivat toimia hedelmällisessä yhteistyössä.

Keski-Suomen kansanedustajina olimme toissa päivänä Keski-Suomen koneurakoitsijoitten vieraana. Olimme metsätyömaalla, jossa koneurakoitsijat toivat esille tämän alan koulutuskysymyksen. Eräs kysymys, joka liittyi tuohon ammattialaan, oli se, että kun kovin nuorina peruskoulun jälkeen lähdetään metsäkonealan ammatillista koulutusta hankkimaan, se on liian nuorena. Silloin ei oikein vielä tajuta tuon koulutuksen ja alan vakavuutta, josta on kysymys. He jopa vertasivat — en tiedä, onko vertaus oikea, mutta voi olla oikean suuntainen — että metsäkoneen käyttäjän koulutus on kallista kuin hävittäjälentäjän koulutus. Kun se rippikoulun jälkeinen nuorukainen, joka on saanut tuon koulutuksen, joutuu kovaan työelämään koneen kanssa, joka on kallis, työskentelee yksinään iltamyöhällä vuorotyössä, vaarallisissa maasto-olosuhteissa, on siellä hyvin yksinäinen, niin lopputulos on se, että harva pysyy tuossa saadussa koulutetussa työpaikassaan, siirtyy jonnekin muualle, jossa ajattelee, että ovat helpommat ja turvallisemmat työolosuhteet.

Metsäkoneyrittäjät sanoivat, että työntekijän, joka tulee metsäkoneitten kanssa työskentelemään, olisi omattava elämänkokemusta, vaikkapa sotaväki ennen alan ammattikoulua. Elikkä pitäisi olla jotain semmoista elämänvaihetta tuossa välissä, joka antaisi elämänkokemusta, koska tämän päivän nuoret eivät kotonaan saa, kuten menneitten vuosikymmenien aikana on saatu, arkisen elämän kokemusta, olkoon se koulu luonut valmiuksia lukiota, ammattikoulua tai työelämää varten, mutta valmiudet jo siellä nuorina oli paremmin siirtyä kansalaiskoulun, kansakoulun jälkeen työelämään kuin on tänä päivänä. Silloin tämä kysymys, minkä ed. Valpas toi esille, on hyvin vakava, mitenkä nuoret saavat tuon ammatillisen koulutuksen, voisi sanoa, esikoulutusta.

Jos ajatellaan eri ammattitehtäviä, nehän ovat tänä aikana hyvin vaativia. Siellä on oltava nykyajan osaamista hyvin paljon ja silloin, sanoisin, yhä enemmän voidaan ehkä ajatella, että vaativiin tehtäviin lukio on se, mikä antaa pohjan. Mutta onko kaikkien syytä käydä juuri sen muotoinen lukio, joka antaa taas yliopisto-opintoihin pohjan? Tätäkin sietäisi harkita, mikä on se nuorisoasteen koulutuksen muoto. Tämä on nyt hyvin laaja-alainen kysymys. Siinä on paljon selviteltävää tulevillekin ajoille. Vanhastaanhan lukio käytiin sitä varten, 150 vuotta sitten esimerkiksi, jolloin Yliopisto-lehdessä pohdittiin ylioppilastutkintoa, että se antoi pohjan yliopisto-opintoihin. Mutta nyt se antaa useimmille lukion käyneille ja useimmille ylioppilaille pikemminkin hyvin paljon valmiuksia elämään kuin jatkon yliopistoissa tai korkeakouluissa.

Arvoisa rouva puhemies! Näen, että tässä on paljon kehittämisen sijaa, mitenkä eri koulumuodot ja nimenomaan lukio ja ammatilliset koulut voivat tehdä rakentavaa ja hyvää yhteistyötä. Meillä ei ole varaa tinkiä myöskään siitä, etteikö tiedollisella sektorilla mennä eteenpäin. Ei ole varaa kehityksen pysähtyä, mutta sanoisin, että kehityksen olisi oltava laaja-alaista.


Markku Markkula (kok):

Arvoisa puhemies! Haluan lyhyesti kommentoida kahta asiaa, jotka tässä keskustelussa tulivat esille, joihin aiemmin en ole kiinnittänyt huomiota.

Ensinnäkin opettajankoulutuksen kehittämiseen: On aivan selkeää, että opettajankoulutuksen, nimenomaan opettajien peruskoulutuksen, mutta myös täydennyskoulutuksen, pitää olla hyvin vahvojen toimenpiteiden kohteena. Peruskoulutuksessa opettajien osalta on kysymys hyvin paljon siitä, että vähennetään sitä tietotyyppistä ainetta ja mennään pitemmälle ja syvemmälle myös pienemmissä ryhmissä opettajan oppimisympäristön menetelmällisiin kehittämiskysymyksiin. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että pedagogiseen osaamiseen kiinnitetään aivan eri tavalla huomiota. Pedagoginen osaaminenhan on opetettavista aineista riippumatta äärimmäisen tärkeä opettajan ominaisuus. Varsinkin aineenopettajien koulutuksessa tulisi enemmän korostaa opettajuuteen kasvamista jo opintojen alkuvaiheesta alkaen. Vuoden kestävät opettajan pedagogiset opinnot opintojen viimeisinä hetkinä eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla opettajuutta ja sitä tarvetta, jota myös nuoreen opettajaan kohdistuu työelämässä.

Vuorovaikutustaidot ja opettajan oman persoonan merkitys korostuvat opetustyössä. Näiden tekijöiden tarkastelun on oltava keskiössä, kun opiskelijavalintoja kehitetään. Vaikka yliopistokoulutuksella on tiettyjä perusvaatimuksia, pitäisi vakavasti pohtia, onko luokanopettajaksi opiskelevat järkevää valita valtakunnallisen esivalinnan kautta, miten painotettaisiin enemmän persoonallisuutta ja arvokasta elämänkokemusta unohtamatta kuitenkaan opiskelijan valmiuksia. Nämä ovat kysymyksiä, joihin joudutaan hakemaan vastauksia.

Toinen asia on, että Suomen Akatemian puitteissa on käynnistynyt mielenkiintoinen, merkittävä tutkimusohjelma Life as Learning, jossa nimenomaan kasvatustieteilijät ja monet muut alat ovat monitieteisesti mukana. Tätä kautta uskon, että lähivuosina saadaan paljon lisävalaistusta muun muassa sähköiseen verkkoyhteistyöhön, opettajien laajempaan yhteistyöhön kaiken kaikkiaan, näihin uusiin menetelmällisiin kehitysasioihin, joita täällä keskustelussa paljon on aiheellisesti peräänkuulutettu.