Täysistunto ja suullinen kyselytunti 107/2012

Suomalaiset sotalapset ja Ruotsin korvauslainsäädäntö

Markku Rossi (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Suomi lähetti Ruotsiin 70 000 lasta sotaa pakoon talvi- ja jatkosodan aikana. Finlands sak är vår -hengessä haluttiin auttaa naapurimaata. Toiminta lähti liikkeelle yksityisten ruotsalaisten aloitteesta mutta muuttui valtiolliseksi. Valtaosa lapsista sai hyvän kohtelun, mutta jotain meni myös pahasti pieleen. Ruotsissa eilen esitetyn Osoitelappu tuntematon -dokumentin mukaan jopa tuhannet sotalapset joutuivat jatkuvan pahoinpitelyn ja pahimmillaan myös seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Nyt Ruotsin valtio on hyväksynyt korvausjärjestelmän kaltoin kohdelluille ruotsalaislapsille, jotka ovat olleet huostaan otettuina joko kasvatuskodeissa tai lastenkodeissa vuosina 1920—1980, mutta Suomen sotalapset ollaan jättämässä korvausten ulkopuolelle vedoten muun muassa siihen, että kyseessä olisikin ollut yksityinen toiminta, vaikka Ruotsin valtio rahoitti ja organisoi sen.

Arvoisa sosiaali- ja terveysministeri: vaikka kyseessä on Ruotsin lainsäädäntö, niin onko teistä oikein, että Ruotsi kääntää selkänsä suomalaisten sotalasten huonolle kohtelulle?


Paula Risikko (kok):

Arvoisa herra puhemies! Todella olemme saaneet tietää siitä, että tällainen lakiesitys ollaan Ruotsissa viemässä parlamenttiin, mutta me emme tiedä siitä, mitä se yksityiskohtaisesti pitää sisällään ja missä vaiheessa se siellä on — aika lailla loppumetreillä kuulemma.

Todellakin suomalaisia sotalapsia oli juuri tuona aikana lastenkodeissa siellä. Olen myöskin saanut kuulla, että siellä ei olisi lakiin näitä suomalaisia lapsia otettu, ja perustelut ovat aivan niin kuin edustaja tuossa totesi. Tässä vaiheessa ei tietysti pysty ottamaan muuta kantaa kuin sen, että me selvitämme sitä, mikä se lopullinen laki tulee olemaan. Sitten tietysti se yhdenvertaisuus, mitä me korostamme niin kieliasioissa kuin myöskin yhdenvertaisessa kohtelussa, on tietysti tärkeä suomalaisille, ja varmasti tulemme keskustelemaan ruotsalaisten kanssa tästä asiasta.


Markku Rossi (kesk):

Herra puhemies! Kansainvälisten tutkimusten mukaan kaikki sotalapset kärsivät siirroista menettäen oman äidinkielensä, perheensä, sukulaisensa, suhteensa kotimaahansa, usein myös identiteettinsä, ja jos vielä joutui pedofiiliperheeseen, niin olihan siinä kärsimystä pienille lapsille.

Sotalapsien keski-ikä on tänään 73 vuotta. Olisi oikeudenmukaista kuulla heitä ja tehdä oikeutta heidän kärsimyksilleen ennen kuin on liian myöhäistä. Suomen sotalapset hakevat oikeutta kärsimyksilleen Ruotsin valtiolta, koska kärsivät Ruotsissa ja elivät Ruotsin valtion lakien mukaan.

Arvoisa sosiaali- ja terveysministeri: onko teillä ja sosiaali- ja terveysministeriöllä valmiutta selvittää tämä asia todellakin perin pohjin ja vaatia Suomen sotalasten asian ottamista mukaan Ruotsin korvauslainsäädännön piiriin?


Paula Risikko (kok):

Arvoisa herra puhemies! Todellakin 80 000:han oli meillä sotalapsia, jotka lähetettiin sodan jaloista Pohjoismaihin. Kaikki eivät olleet Ruotsissa vaan yleensä Pohjoismaissa. Aivan niin kuin edustaja totesi, se on ollut inhimillinen tragedia yksilön kannalta. Nythän tämä lakiesitys kohdistuu Ruotsissa nimenomaan niihin, jotka ovat tulleet kaltoin kohdelluiksi. Kaikkiahan ei kohdeltu kaltoin silloin sodan aikana, ja myöskään lastenkodeissa olleista ei missään nimessä kaltoin kohdeltu kaikkia, mutta tämä kohdistuu näihin kaltoin kohdeltuihin.

Kysyitte, onko meillä valmiutta selvittää tätä asiaa. Aivan varmasti on valmiutta selvittää. Me haluamme seurata, mikä on se Ruotsin päätös siellä, ja sitten käydä keskustelut siellä ihan ministeritasolla, niin että tämä yhdenvertaisuus, mikä nyt on tässäkin tärkeää, varmasti toteutuisi.


Simo Rundgren (kesk):

Arvoisa puhemies! Tämä esitetty kysymys kohdistuu erittäin vakavaan ihmisoikeusasiaan. Niin kuin olemme havainneet, niin Pohjoismaiden neuvostossa, joka piti täällä viime viikolla kokoustaan, on nykyään valmiuksia keskustella myös vaikeista ja vakavista asioista. Edustaja Rossin kysymys palauttaa luonnollisesti mieleen muitakin sota-ajan kipeitä asioita, kuten Lapin ihmisten evakkomatkat Ruotsiin tai ruotsinsuomalaisten ongelmat suomenkielisten koulu- ja muiden palveluiden saamisessa, joihin Suomen hallitus on kyllä johdonmukaisesti pyrkinyt reagoimaan, ja tietenkin kotimaan sotaorvot tulevat tässä mieleen. Mutta niin kuin edustaja Rossi kertoi, nyt on paljastunut näiden sotalasten kohtelussa yllättäen niin ikäviä piirteitä, että tältä me emme voi täällä Suomessa sulkea silmiämme.

Kun yhteistyöministeri ei ole paikalla, niin kysyn joko ulkoministeri Tuomiojalta tai pääministeri Kataiselta: aiotteko nostaa tämän asian keskusteluissa esiin kollegoidenne kanssa? Vetoan teihin, että Suomi vaatisi Ruotsin valtiolta nyt sitä, että se ottaa myös Suomen sotalapset mainitun uuden korvauslainsäädännön piiriin.


Jyrki Katainen (kok):

Arvoisa herra puhemies! Se varmaan on hyvä edetä niin, että sosiaali- ja terveysministeriö käy nyt huolella läpi ruotsalaisen lakiesityksen yksityiskohdat ja käy tarvittaessa sitten konsultaatiota ja keskustelua siellä. Tämän jälkeen meillä on tietysti mahdollisuus keskustella tästä tilaisuudesta pohjoismaisessa hengessä kollegojen kanssa ja esittää omia käsityksiä. Tässä salissa esitetyt mielipiteet siitä, mitä on tapahtunut ja sen vaikutuksista henkiseen ilmapiiriin ja oikeudenmukaisuuden tunteeseen, ovat erittäin vakavia puheenvuoroja, ihan oikeita puheenvuoroja, ja kun tiedetään, että tähän asiaan liittyy herkkyyksiä, niin meidän pitää pystyä puhumaan niistä asioista kollegojen kanssa aivan avoimesti.


Anne Kalmari (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Laajennan tätä kysymystä sotiemme muihin uhreihin. Täällä eduskunnassa veteraanit ovat saaneet asiallisen kohtelun, ja toivon todella, kuten koko ryhmämme toivoo, että esimerkiksi kuntoutus jatkossa on todellakin kaikille veteraaneille itsestäänselvyys.

Mutta asia, mistä ei paljonkaan täällä ole puhuttu, on sotaorpojen asema. Mietin, eikö sotaorvot pitäisi tunnustaa viimeiseksi veteraanisukupolveksi, niin että heidän rekisteröintinsä, heidän asemansa ja heidän palvelunsa esimerkiksi kuntoutuksen kohdalta olisivat kohdallaan. Kysynkin arvoisalta ministeriltä: onko tämän suuntaisia toimia suunniteltu?


Paula Risikko (kok):

Arvoisa herra puhemies! Todella sotaorvot ovat yksi niistä ryhmistä, jotka ovat todellakin menettäneet paljon sodan aikana, ja se heijastuu heidän elämäänsä koko heidän elämänsä ajan. Siitä syystä, kun silloin aikoinaan veteraanipoliittista ohjelmaa tehtiin viime kaudella, heidät nostettiin sinne myöskin yhdeksi ryhmäksi, aivan kuten internoidut, aivan kuten nämä sotalapset ja sitten myöskin sotaorvot. Me tietysti pyrimme aina määrärahamahdollisuuksien mukaan lisäämään ja laajentamaan näitä ryhmiä.

Sotaorpojen kohdalla on sillä tavalla iloisia uutisia kerrottavana, että heidän liittonsa tekee tätä rekisteriä ja he ovat myöskin anoneet siihen määrärahoja. Niihin tietysti pyrimme vastaamaan sitten aivan niin kuin he ovat toivoneetkin, jotta saataisiin rekisteröinti, jotta me saisimme sellaisen määrätynlaisen tunnuksen heille. Sen osalta, mitä kaikkea siihen tunnukseen liittyy, he ovat itsekin olleet sitä mieltä, että heille ei ole tarpeellista se kaikki, mitä yleensä veteraanitunnukseen liittyy. Se on eri asia. Mutta he haluavat, että tunnustetaan sotaorvot, ja se on tarkoitus tehdä heidän toivomallaan tavalla.


Ari Jalonen (ps):

Arvoisa puhemies! Sotalapset, sotaorvot ovat tosiaan asioita ja yhteiskunnan osia, mistä on puhuttu liian vähän.

Minun oma isäni on sotalapsena ollut Ruotsissa ja siinä onnellisessa asemassa, että siellä oli hyvä perhe, ja sain sinne sitä kautta yhden sukuhaaran, vaikkei biologista sidettä olekaan. Kuitenkin isä tuli tänne suorittamaan asevelvollisuutta, meni takaisin sinne perheeseen ja tuli tänne, ilman että on semmoista pysyvää sidettä kumpaankaan perheeseen, ilman että on pysyvää sidettä kieleen. Tämä voi nyt vaikuttaa sitten myöhemmällä iällä, esimerkiksi vanhainkoti kutsuu jossain vaiheessa. Niin monesti ne vanhat muistot tulevat, vanhat takaumat, voi olla, että kieli muuttuu ruotsiksi. Miten vanhainkodit ovat valmistautuneet tähän tämmöiseen arkipäiväiseen asiaan?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Meillä ihan perustuslainkin mukaan ja kielilain mukaan ihmisellä on oikeus saada palveluita sillä kielellä, joka on hänen äidinkielensä. Tässä teidän esittämässänne tapauksessa tietenkin on hyvin hankalaa sitten määritellä, mikä on se omaksuttu äidinkieli, kun on ollut koti lapsena kahden eri maan välillä tai ensin yhdessä maassa ja sitten toisessa maassa.

Mutta näihin haasteisiin kyllä pyritään vastaamaan. Nyt kun meillä on vanhuspalvelulaki tulossa tänne eduskuntaan käsittelyyn, niin siinä myöskin nämä kielelliset oikeudet ovat hyvin esillä.


Anneli Kiljunen (sd):

Arvoisa herra puhemies! On tietysti erittäin surullista kuulla näitten ihmisten kokemia niin Ruotsissa kuin sitten myös täällä Suomessa. Osa näistä henkilöistä asuu edelleen Ruotsissa, ja Ruotsissa selvitetään tätä tilannetta. Mutta osa heistä on nyt saapunut Suomeen.

Kysyisin, mitä meidän hallituksemme aikoo tehdä näitten ihmisten osalla, jotka ovat palanneet Suomeen ja omalta osaltaan sitten myös kärsivät näistä toimenpiteistä.


Paula Risikko (kok):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä me hyvin vakavasti tämän asian olemme ottaneet, ja meillähän on paljon yhteistyötä nimenomaan näiden eri ryhmien kanssa ministeriöstä.

Mutta varmasti, niin kuin tässä on tullut esille, kun tästä lainsäädännöstä, mikä Ruotsissa nyt etenee, me saamme sitten lisää tietoa, niin siinä voidaan sitten lähteä keskustelemaan myöskin siitä, miten se yhdenvertaisuus voidaan varmistaa. Olen kuullut, että se lainsäädäntö Ruotsissa koskisi vain ruotsalaisia, ja kun siellä on kuitenkin ollut myös suomalaisia, niin kyllä me lähdemme siitä, että on yhdenvertainen kohtelu. Mutta tästä on vaikea keskustella, kun me emme yksityiskohtia vielä tällä hetkellä tiedä.

Viittasitte myöskin kaiken kaikkiaan tähän traumaattiseen kokemukseen, ja täällä varmasti kaikki ymmärtää, että näin juuri on. Erilaisten toimenpiteiden kautta pyrimme auttamaan myöskin palvelujärjestelmässä siihen, että sodan kokeneet sukupolvet voisivat elää turvallisin mielin ja myöskin hyvinvoivina.

Huomautan edustajia, että tavan mukaan kyselytunnilla ei ole tapana pitää palaveria samaan aikaan, kun keskustelu on käynnissä.


Pekka Haavisto (vihr):

Arvoisa puhemies! Tämä Ruotsin valmisteilla oleva lakialoite liittyy heidän oman menneisyytensä hallintaan, ja mielestäni olisi myöskin oikein, että suomalaisia sotalapsia kohdeltaisiin tässä oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti. Mutta käännän kysymystä vähän toisinpäin, miten itse hoidamme meidän oman lastenkotijärjestelmämme ehkä vastaavia väärinkäytöksiä, joita on tapahtunut. Olen romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana kohdannut usein tarinoita ja kokemuksia siitä, että lapset ovat joutuneet meillä väkivallan kohteeksi, ehkä jopa systemaattisen väkivallan kohteeksi, menneinä vuosikymmeninä lastensuojelussa, lastenkodeissa, ja monet tällaiset ihmiset myöskin etsivät oikeutta. Onko ministeri kohdannut vastaavia kertomuksia? Millä tavalla ministeri näkee, että Suomi voisi näitä vastaavia asioita hoitaa?


Maria Guzenina-Richardson (sd):

Arvoisa puhemies! Meillähän on meneillään nyt hyvin laaja selvitystyö siitä, mitä meidän nykyisessä lastensuojelutyössämme ja sosiaalityössämme on parannettavaa, mutta sen lisäksi meillä ministeriössä on valmisteilla myöskin lastensuojelun menneisyyden tutkimuksen aloittaminen, ja tästä ollaan käyty keskustelua jo opetusministeriön kanssa, koska koulukotien osalta myöskin tämä asia nivoutuu sille puolelle.


Markku Rossi (kesk):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän hallitusta vastauksista. Sotalasten kysymys on varmasti arka asia hyvin monessakin mielessä. Hallituksen tulee toimia juuri niin kuin kerroitte, ja kun Ruotsissa valmistaudutaan maksamaan korvauksia aina 250 000 kruunuun saakka, niin sekin jo kertoo, että Ruotsissa on tähän asiaan suhtauduttu vakavasti, mutta se, miksi juuri suomalaiset sotalapset ovat ulkona tästä, on se asia, joka meidän naapurivaltioiden välillä pitää pystyä hoitamaan. Tiedustelenkin teiltä nyt vielä, ulkoasiainministeri Tuomioja, kun kysymyksessä on nimenomaan kahden valtion välinen asia, millä vakavuudella aiotte tähän kysymykseen kollegan kanssa tulevaisuudessa suhtautua ja ottaa tämän agendalle.


Erkki Tuomioja (sd):

Herra puhemies! Minä viittaan tässä jo pääministerin vastaukseen. Totta kai me katsomme tämän huolellisesti lävitse, mutta substanssikysymyksenä se ei ole ulkoministereiden kesken katsottava, vaan muiden ministereiden, pääministereiden, yhteistyöministerin tai sosiaali- ja terveysministereiden, mutta pidän omalta osaltani huolta siitä, että myöskin ulkoministeri Ruotsissa on tietoinen meidän kiinnostuksestamme.